TIMBER Suomalaista puuta - joustavasti ja luotettavasti
Ylitämme asiakkaiden odotukset Tavoitteenamme on täyttää asiakkaiden toiveet joustavasti, nopeasti ja luotettavasti. Jatkuva halu kehittyä ja 70 vuoden kokemus mekaanisesta metsäteollisuudesta auttavat meitä saavuttamaan tavoitteemme. Perheyhtiönä olemme ylpeitä jatkuvasta kehittymisestämme ja menestyvien liiketoimintojemme jatkuvuudesta. Koko olemassaolomme ajan liiketoimintamme on ottanut huomioon ihmisten näkemykset ja tarpeet. Tämän vuoksi asiakassuhteemme ovat jatkuneet vuosikymmeniä, ja monet työntekijöistämmekin ovat olleet yrityksessä yhtä kauan. Jatkuvuus on tärkeää sekä liiketoiminnoissa, että metsien hoidossa ja käyttämisessä. Oma ympäristöohjelmamme kattaa kaikki tuotteemme, toimintamme sekä palvelumme. Koskisen laatu pohjautuu hyvin hoidettuun ja käytettyyn, uusiutuvaan suomalaiseen metsään. Markku Koskinen toimitusjohtaja, Koskisen Oy
Joustavasti Koskiselta Meillä on halu palvella asiakasta kaikin keinoin. Tätä alttiutta tukee henkilöstömme kokemus, vankka osaaminen ja nykyaikaiset ympäristöä säästävät menetelmämme. Etsimme asiakkaita tyydyttäviä ratkaisuja aineellisten, teknisten ja taloudellisten resurssien mukaisesti. Panostus tehokkaisiin prosesseihin on Koskisen sahateollisuudessa tietoinen valinta. Vaikka uudet ratkaisut maksavat, panostuksemme asiakkaittemme hyväksi ovat ajan mittaan kannattavia: laatu on tasaisen korkeaa, toimintamme tehokasta ja asiakastyytyväisyys voidaan taata. SAHATAVARAN TOIMITUKSET MAITTAIN muut maat 1 % Aasia 12 % Pohjois-Afrikka 11 % Eurooppa 76 % RÄÄTÄLÖIDYT TUOTTEET Koskisen käytössä oleva uusin teknologia tekee ainutlaatuisen joustavuuden mahdolliseksi. Räätälöidyt tuotteet ovat arkipäivää. Tilauksia käsitellään yksilöllisesti koko tuotantoketjussa ja tuotteet toimitetaan ajallaan. Koskisen laatujärjestelmä ja uudenaikainen tuotantoteknologia mahdollistavat sekä vakiotuotteiden että räätälöityjen tuotteiden nopean toimituksen. Asiakaslähtöinen toimitus monine toimitusvaihtoehtoineen viimeistelee ajantasaisen toimituksen. Koskisen on selvästi alansa parhaita. SAHATAVARAN TOIMITUKSET EUROOPPAAN Alankomaat 10 % Iso-Britannia 12 % muut maat 21 % Saksa 12 % Ranska 14 % Suomi 31 %
Puuta hyvin hoidetuista yksityismetsistä Metsä on kaikkien suomalaisten yhteinen kansallisperintö. Suomen metsien käyttöä säätelee laki ja metsiä on hoidettu huolellisesti jo satojen vuosien ajan. Yksityismetsänomistajat käyttävät metsiä viisaasti ja kunnioittavat luonnon monimuotoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että metsäteollisuuden käyttämä puuraaka-aine on peräisin hyvin ja kestävästi hoidetuista metsistä. Koskisen konsernin puunhankintayritys, Koskitukki Oy, hankkii Koskisen sahateollisuuden tarvitseman raaka-aineen pääosin perheomistuksissa olevista metsistä. Pyrimme hankkimaan raaka-aineen samoilta alueilta Etelä-Suomesta, jotta varmistamme puuraakaaineen tasaisen laadun. Käytämme korjatun puun tehokkaasti hyödyksi, jotta hävikki olisi mahdollisimman pieni. Koskiselle on myönnetty Suomen metsäsertifiointijärjestelmän mukainen sertifikaatti puun alkuperäketjun hallinnasta, SMS 1003-1. Suomen metsäsertifiointijärjestelmä on saanut yleiseurooppalaisen Pan European Forest Cerfification Scheme -järjestelmän hyväksynnän. PEFC:n ansiosta tuotteet voidaan merkitä PEFC-logolla, jonka käyttöoikeus Koskisen Oy:llä on. EDISTYKSELLISTÄ METSÄNKORJUUTA Koskitukki Oy oli ensimmäisten joukossa esittelemässä uutta tietojärjestelmää, jolla voi ohjata koko metsäkoneiden ryhmää. Ympäristöystävälliset korjuumenetelmämme mahdollistavat metsien uudistumisen.
Kuva: NTC Valvottua laatua metsästä asiakkaalle Laatumme käsittää tuotannon kaikki vaiheet tilauk-sesta toimitukseen ja itse asiassa enemmänkin: työturvallisuuden, ympäristöystävälliset tuotantolaitteet ja koko henkilökunnan aktiivisen koulutusohjelman. Koskisen noudattaa ympäristönhallintajärjestelmää, joka pitää sisällään yhtiön kaikki toiminnot ja yhteistyökumppanit, kestävästä metsänhoidosta ympäristöystävällisiin työmenetelmiin. Sahatavaran kokonaistuotanto on 200 000 m³ vuodessa. Tuotannosta 80 % on kuusta ja 20 % mäntyä. KKN on Koskisen perinteinen sahatavaran laivausmerkki. KKN -sahatavara on tunnettu korkealaatuisesta puuraaka-aineesta ja valmistuksen tarkkuudesta. Sahaus, kuivaus ja lajittelu ovat laadukkaan sahatavaran peruselementtejä, jotka hoidetaan huolellisesti ja sertifioidun laatujärjestelmän mukaisesti.
Uusi automatisoitu kokorunkoasema edustaa viimeisintä sahausteknologiaa. Raaka-aine laadutetaan ja lajitellaan. Kokorunkoasemalla rungot katkotaan haluttuihin pituuksiin. Tehtävämme on tunnistaa mitä asiakas tarvitsee Tuotannon suunnittelu alkaa asiakkaan tarpeista. Asiakas saa ammattitaitoista palvelua joka tasolla. Asiakkaamme arvostavat perheyrityksen joustavuutta ja nopeutta. Koskisella eri osastojen ammattilaiset tapaavat päivittäin. Myynnin ja tuotannon etäisyys on hyvin lyhyt. Sydäntavara ja laudat lajitellaan ja siirretään omille linjoilleen. TEHOKASTA PUUN KÄSITTELYÄ Koskisen kokorunkoasema mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan nopeasti asiakkaan tarpeisiin jo raaka-aineen hankinta- ja käsittelyvaiheessa. Uusimman tekniikan ansiosta pystymme optimaalisesti hyödyntämään joka tukin, ja tuotanto on joustavaa.
MITTATARKKAA SAHAUSTA Koskisen sahauslinjan laitteet ovat uusinta tekniikkaa. Tarkka tietokoneavusteinen mittaus ja ohjaus mahdollistavat tukin optimaalisen sahauksen. Jatkuva automaattinen tuotannon suunnittelu, lajittelusta kuivaukseen, takaa tuotteiden tasaisen laadun. Laajan ja monipuolisen koulutuksen ansiosta Koskisen henkilökunta on ammattitaitoista ja ajan tasalla kaikesta kehityksestä. Jokainen on vastuussa omasta työstään ja arvostaa laadun merkitystä asiakastyytyväisyydessä. Sahatavara lajitellaan Pohjoismaisen sahatavaran lajitteluohjeen tai loppukäytön vaatimusten mukaisesti. Käytössä on myös vaakalokerot sahatavaran hellävaraista käsittelyä varten. Oikein tehdyllä rimoituksella saadaan aikaan hyvä ilmavirtaus kuivauksen aikana. Sahatavara kuivataan käyttötarkoituksen mukaan 26 nykyaikaisessa kuivauskamarissa, kahdessa lautakanavassa tai kahdessa sydäntavarakanavassa. Modernit paketointilaitokset mahdollistavat mm. kappalekohtaisen merkinnän, lujuuslajittelun ja erien kosteuksien kontrolloinnin asiakkaan tarpeiden mukaan.
Jatkojalostettuja tuotteita Koskisen tietotaito ja kokemus helpottavat sahatavaran jatkojalostusta. Vuosien ajan olemme kehittäneet tekniikkamme ja taitojamme, jotta voimme tarjota laajan valikoiman asiakkaan toiveiden mukaisia valmiita ja puolivalmiita tuotteita. Työstämme sahatavaraa teollisten rakentajien ja rakennuspuuseppien tarpeisiin sekä erilaisia komponentteja huonekalu- ja puusepänteollisuudelle. Höylätavaramme valmistetaan oman puunhankintayhtiömme hankkimista korkealaatuisista raaka-aineista sahatusta U/S tai ST-luokan mänty- tai kuusisahatavarasta. Laadunhallinta on Koskisella osaavissa käsissä alusta asti. Laatu- ja ympäristösertifikaatit takaavat sen, että höylätavaramme on korkealaatuista ja ympäristöystävällistä. Hyvän höyläysjäljen ansiosta tuotteidemme pinnan laatu kestää tarkankin katseen.
Tilaustyönä tehdyt komponentit on valmistettu Koskisen aidosta tasalaatuisesta sahatavarasta. TEOLLISET KOMPONENTIT VAATIVIIN KOHTEISIIN Koskisen komponentit tunnetaan nimellä Proxylo. Komponentit valmistetaan suomalaisesta havupuusta, joka on luja, kaunis ja helposti työstettävä materiaali. Omalta sahalta valitaan kulloiseenkin tuotteeseen parhaiten soveltuva raaka-aine. Valmistamme komponentteja huonekalu- ja rakennuspuusepänteollisuudelle asiakkaan yksilöllisten toiveiden mukaan. Proxylo-mittatilauskomponentit ovat puuta käytännöllisimmillään: millilleen oikean kokoisia ja mallisia sekä juuri kulloiseenkin tarkoitukseensa työstettyjä. KOMPONENTIT TEHOSTAVAT TUOTANTOA Komponenttien teettäminen alaan erikoistuneessa yrityksessä on järkevää ja kannattavaa. Kun tarvittava tekniikka ja ammattitaito sekä puun käsittelyn osaaminen ovat olemassa, tuotannon käynnistäminen on helppoa. Komponentteja käyttämällä huonekalu- ja rakennuspuusepänteollisuuden ammattilaiset voivat omassa tuotannossaan tehdä enemmän lyhyemmässä ajassa. puolivalmiit tuotteet rakennusteollisuudelle sisustustuotteet tee se itse -tuotteet tilaustyönä tehdyt tuotteet ATLAS KATTOTUOLIT Koskisen kattotuolien valmistuksessa käytetään alan uusimpia työstö-, lajittelu- ja puristinlaitteita. Jokainen ristikkosarja käy läpi tiukan sisäisen laadunvalvonnan. Kattotuoleissa käytetään ainoastaan höylättyä ja lujuuslajiteltua suomalaista puuta. Käyttökohteina ovat omakotitalojen, rivi- ja kerrostalojen, varastorakennusten, navettojen yms. rakennusten kantavat yläpohjarakenteet.
Tarkasti lajiteltua lujaa puuta Suomi on parhaimpia paikkoja kasvattaa korkealaatuista puuta. Tämä perustuu siihen, että Suomen talvi on kylmä ja kesä kuuma. Puut kasvavat vuodessa vain 100 päivää. Lyhyt kasvukausi tarkoittaa, että puut kasvavat hitaasti, 60 120 vuotta. Hidas kasvu tuottaa parasta raaka-ainetta. Oksia on vain muutama ja ne ovat pieniä. Kasvu on symmetristä, ja runko on suora ja pyöreä. Pintapuun osuus on pieni ja sydänpuun osuus suuri. Kokonaistuloksena on sitkeä, kova ja tiheä suorasyinen puutavara, jossa on vähän sisäisiä jännitteitä ja halkeamia. Lähde ja kuva: Nordic Timber Council PUU ON MONIKÄYTTÖINEN, LUONNOLLINEN MATERIAALI Puu on kevyttä ja lujaa teräs on 16 kertaa tiheämpää ja betoni 5 kertaa tiheämpää kuin havupuu. Puun lujuus suhteessa painoon on suuri, minkä ansiosta puusta tehtyjen rakennusten paino on vain kahdeksasosa tiilestä tai betonista tehtyjen rakennusten painosta. Puu on luonnollisen lämmin puu on hyvä lämmöneriste, 12 kertaa parempi kuin betoni, 400 kertaa parempi kuin teräs ja 1500 kertaa parempi kuin alumiini. Näin vältytään kylmältä sillalta, joka voi johtaa liialliseen kosteuden tiivistymiseen esim. ikkunaan. Puu sopii hyvin äärilämpötiloihin se ei koskaan tunnu liian kuumalta tai kylmältä ja sen tasainen lämpö tekee siitä ihanteellisen sisäverhoilumateriaalin, esimerkiksi saunoihin. Puun käyttäytymisen palossa voi ennustaa. Tämä ja korkeat lämmöneristysominaisuudet tekevät puusta hyvin paloa torjuvan materiaalin. Puu on kestävä puusta tehdyt rakennukset säilyvät satoja vuosia. Kuva ja teksti: Nordic Timber Council
KOSKISEN TOIMIPISTEET Pääkonttori: Järvelä Tuotantolaitokset: Järvelä, Vierumäki ja Hirvensalmi Edustajat: Englanti, Espanja, Hollanti, Italia, Ranska, Ruotsi, Saksa, Venäjä, Viro, Yhdysvallat (New York) Saha-agentit: maailmanlaajuisesti Lisätietoja internetissä www.koskisen.fi
Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-, huonekalu- ja kuljetusvälineteollisuudelle. 70 vuoden aikana yritys on kehittynyt kansainväliseksi puun ammattilaiseksi. Koskisen liiketoimintayksiköt ovat puunhankinta, sahatavara, vaneri, lastulevy, koivutuotteet ja puutalot. Tämä kokonaisuus takaa puuraaka-aineen tehokkaan käytön. Puu jalostuu metsästä asiakkaalle eri puolille maailmaa Koskisen omissa, kokeneissa käsissä. KOSKISEN OY SAHATEOLLISUUS Tehdastie 2, 16600 Järvelä, puh. 020 553 41, fax 020 553 4206, www.koskisen.fi