Orimattilan seurakunta ja Artjärven kappeliseurakunta

Samankaltaiset tiedostot
lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie Artjärvi Pappi: Mira Vorne

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa


laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

Opas vihkimisen järjestelyihin

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkotie Artjärvi. Allekirjoitus

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

iso ilo! .. Pienesta Orimattilan seurakunnan varhaiskasvatussuunnitelma

lapset - nuoret perheet

Lapset ja perheet Syksy 2018

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

Seurakuntalaisuudella on merkitystä

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Pidetään yhteyttä! voisi olla. Seurakunnasta löydät myös keskustelukumppanin, kun kaipaat toista ihmistä jakamaan elämäsi asioita.

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Lapset ja perheet Syksy 2019

Toimintaa toukokuussa 2019

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

lapset - nuoret perheet


Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:


Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

SYKSY ORIMATTILAN SEURAKUNTA ja ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie Artjärvi

Akaan seurakunnan strategia

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu Outokumpu Puh

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Opas kastejärjestelyihin

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Riistaveden alueseurakunta

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

lapset - nuoret perheet

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

-Heinolassa 50 vuotta-

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Menovinkkilista Naarila 4

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet


LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

Tikkurilan seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

lapset - nuoret perheet

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016


lapset - nuoret perheet

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Transkriptio:

Orimattilan seurakunta ja Artjärven kappeliseurakunta

Tervetuloa Orimattilan seurakuntaan! Seurakunta on Jumalan perheväki. Niin kuin perheissä aina, on tässäkin perhekunnassa erilaisia jäseniä, eri-ikäisiä, eri elämäntilanteissa eläviä. Joillakin on väljempi side perheeseensä, joillakin tiiviimpi. Kuulumme kuitenkin samaan joukkoon: olemme kastettuja, olemme kristittyjä. Jumala on luonut meidät elämään yhdessä. Tarvitsemme muita, ja jokaiselle on annettu vastuuta myös lähimmäisistä. Teemme samaa matkaa ja elämisen ehdot ovat samat. Kristillinen uskokaan ei ole yksityisajattelua. Uskontunnustus sanoittaa yhteisen uskomme. Meidät on kastettu sen ilmaisemaan uskoon ja samalla kaikkien uskontunnustukseen sisältyvien lupausten omistamiseen. Meille suomalaisille kirkon jäsenyys ja sen usko nousevat yleensä tärkeiksi elämänkaaren taitekohdissa ja suurina juhlapyhinä. Elämän haurauden ja vajavaisuuden keskellä tarvitaan uskon ja toivon eväitä, joita seurakunnassa on tarjolla. Yhteinen usko kantaa silloinkin, kun oma usko on heikkoa ja epäilyjen varjostamaa. Ajattele siis rohkeasti itsestäsi, että olet kristitty. Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa kantaa sinuakin. Luota siihen. Ensin tulee siis oleminen, sitten vasta toimiminen. Kristittynä eläminen ei ole suorittamista se on rukousta ja työn tekemistä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi oman arjen keskellä. Tähän saa voimia pyhästä; yhteisestä jumalanpalveluksesta ja sanan ja ehtoollisen tarjoamista eväistä. Tule kirkkoon. Kotiseurakunta tarjoaa myös osallistumista ja monia vastuunkannon paikkoja niitä haluaville. Orimattilan seurakunta muodostuu emäseurakunnasta ja Artjärven kappeliseurakunnasta. Tämä vihkonen kertoo yleisellä tasolla kotiseurakuntamme toiminnasta ja vähän työntekijöistäkin Orimattilassa ja Artjärvellä. Löydä paikkasi. Pidetään yhteyttä! Annakaisa Rantala kirkkoherra Toimittanut: Orimattilan seurakunta Graafinen suunnittelu & luontokuvat: Kubanne / Anni Lahti 3

Seurakunnan toiminta MESSUT Orimattilan ja Artjärven kirkossa on messu pääsääntöisesti joka sunnuntai klo 10. Kuivannon kirkossa on jumalanpalvelus noin kerran kuukaudessa. Messu on ehtoollisjumalanpalvelus, sanajumalanpalveluksessa ei vietetä ehtoollista. Seurakunnassa järjestään myös perhemessuja ja muita erityisjumalanpalveluksia, esim. kummikirkkoja, vauvakirkkoja, nuorten messuja ja kyläkirkkoja. Näistä saa tietoa kotisivuilta tai seurakunnan lehti-ilmoituksista. KIRKOLLISET TOIMITUKSET Keskeisimpiä kirkollisia toimituksia ovat kaste, konfirmaatio, vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Kodin siunaaminen voi myös olla tärkeä juhlahetki, samoin eri tilanteiden yhteydessä vietettävät rukoushetket. Kaikki kirkon jäsenet ovat oikeutettuja kirkollisiin toimituksiin. Omia toiveitaan saa ja kannattaa kertoa papille. Kirkollisten toimitusten nykyiset kaavat löytyvät kirkon nettisivujen www.evl.fi kautta tai uudempien virsikirjojen jumalanpalvelusliitteestä. Kirkkoherranvirastossa autetaan toimituksiin liittyvissä asioissa. Siellä sinua neuvotaan käytännön järjestelyissä sekä papin, kanttorin ja tilojen varaamisessa. Pappiin voi ottaa yhteyttä myös arjen ilojen ja surujen keskellä. Yhteystiedot Orimattilan kirkkoherranvirasto ma-pe klo 9-15, to 9-17, p. 03 874600 orimattilanseurakunta@evl.fi Artjärven seurakuntatoimisto ma-ke 10-12, to 16-18, p. 03 887490 artjarvenseurakunta.fi Papisto Kirkkoherra Annakaisa Rantala, p. 050 3399129 Kappalainen Hannu Rantala, p. 050 3399134 Kappalainen Anna-Mari Rintaniemi, p. 050 3399139 Kappalainen Jouko Rintaniemi, p. 0400 569358, Artjärvi Seurakuntapastori Tuomas Niskanen, p. 050 5546531 Seurakuntapastori Outi Vainio, p. 050 3399126 Musiikki Musiikki on olennainen osa jokaista jumalanpalvelusta ja kirkollista toimitusta. Musiikki elävöittää ja rikastuttaa, mutta samalla se myös julistaa ilosanomaa Vapahtajastamme. Seurakuntaan mahtuu monenlaista musiikkia. Musiikki soi yhtä lailla lasten ja nuorten kuin vanhusten kokoontuessa. Seurakunnassa on kolme kanttoria, jotka johtavat myös seurakunnan erilaisia kuoroja. KUOROJA JA LAULURYHMIÄ Kirkkokuoro Tiistaisin klo 18 seurakuntakodilla. kanttori Suvi Aalto, p. 050 3399133 Hopeakuoro Maanantaisin klo 12.30 seurakuntakodilla. kanttori Suvi Aalto, p. 050 3399133 Gospel-lauluryhmä Tuula Lehtinen, p. 040 5241425 Lauluryhmä ictus spei Antero Taavila, p. 040 5335689 Veljeskuoro Vaalii sotaveteraaniperinnettä kokoontuen tarvittaessa. Suvi Aalto, p. 050 3399133, Jorma Simola, p. 0400 495379 ARTJÄRVEN KAPPELISEURA- KUNNAN KUOROT Kirkkokuoro Torstaisin klo 19. Mieskuoro Tiistaisin klo 18 Psalmonella-lauluryhmä Kokoontuu tarpeen mukaan. Kaikista Artjärven kuoroista lisätietoja Martti Kuittinen, p. 040 7007206 Suvi Aalto, p.050 3399133 Rita Honti, p. 050 3399132 Martti Kuittinen, p. 040 7007206, Artjärvi Rita Honti 4 Vasemmalta: Outi Vainio, Annakaisa Rantala, Jouko Rintaniemi, Hannu Rantala, Keskellä: Tuomas Niskanen, alhaalla oikealla: Anna- Mari Rintaniemi Suvi Aalto 5

Lapset ja perheet Lapsiperheille joissa on alle kouluikäisiä lapsia on monipuolista kerhotoimintaa, perhekirkkoja, tapahtumia, loma-ajan toimintaa, retkiä ja perheleirejä. Pikkulapsityössä 1-4 -vuotiaille lähetetään postitse onnittelukortti kotiseurakunnasta. 5 -vuotiaat kutsutaan syksyllä yhteisille 5-vuotissynttäreille. Vauvakerho kokoontuu ma klo 14.00-15.30 Vanhassa Pappilassa. Vauvakerho on tarkoitettu ensimmäisen lapsen vanhemmille ja vauvalle. Perhekerhoon ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja aikuiset. Niihin ei ole ikärajaa tai ilmoittautumista, mutta lapset voivat osallistua vain yhdessä aikuisen kanssa. Päiväkerhot on tarkoitettu 3-6 -vuotiaille lapsille. Päiväkerhoon ilmoittaudutaan keväisin ilmoittautumislomakkeella. Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella myös kerhovuoden aikana. Päiväkerho kokoontuu kerhopaikasta riippuen 1 tai 2 kertaa viikossa, kahden tai kolmen tunnin ajan. Päiväkerhot ovat maksuttomia. Avoin päiväkerho on tarkoitettu lapsille ja aikuisille. Lisäksi 3-6-vuotiaat lapset voivat tulla kerhoon myös ilman vanhempiaan. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita, mutta yksin kerhoon tulevasta lapsesta pitää täyttää ilmoittautumislomake. Pyhäkoulu. Lasten kirkkovartti Orimattilan kirkossa perjantaisin klo 9.30. Nettipyhäkoulu löytyy osoitteesta: www.orimattilanpyhakoulu.fi Verkostoyhteistyö. Lastenohjaajat käyvät toteuttamassa hyviä hetkiä ja mentoroimassa 14 päivä-hoidon yksikössä. Lisäksi on yhteistyötä mm. neuvolan ja eri järjestöjen kanssa. Vasen ala: Sanna Vahlberg, Marketta Seilo, Outi Vainio, Kirsi Kosola, Sari Vahter, Ritva Haakana. Vasen ylä: Sirkka Ranttila, Tarja Manninen, Terttu Tomminen, Marja- Leena Saarinen, Toini Häyrynen. Outi Vainio, lapsityön pappi, p. 050 3399126 Kirsi Kosola, lapsityönohjaaja, p. 050 3399135 Lastenohjaajat Ritva Haakana, p. 050 5599150 Toini Häyrinen, p. 050 5599151 Tarja Manninen, p. 050 5599153 Sirkka Ranttila, p. 040 5829388, Artjärvi Marja-Leena Saarinen, p. 050 5599010 Marketta Seilo, p. 040 3500162 Terttu Tomminen, p. 050 3399136 (14.10.2011 asti) Sanna Vahlberg, p. 050 5599155 Sari Vahter, p. 050 5599154 Kouluikäiset tytöt ja pojat Toiminta painottuu kerhoihin sekä leiri- ja retkitoimintaan. Kerhoja on eri puolilla Orimattilaa sekä omissa tiloissa että kouluilla. Moniste seurakunnan varhaisnuorten tapahtumista jaetaan kaikissa Orimattilan kouluissa. Kotisivuilta on nähtävänä luettelo varhaisnuorten kerhotoiminnasta. Iltapäiväkerho toimii muutamalla koululla paikkana mukavalle tekemiselle ja yhdessäololle. Seurakunnan iltapäiväkerho on tarkoitettu eka- ja tokaluokkalaisille koululaisille, mutta myös kolmasluokkalaisia voi osallistua jos ryhmässä on tilaa. Kerho kokoontuu kerran viikossa kahdeksi tunniksi kerrallaan oppituntien päätyttyä koulun tiloissa. Koululainen voi tulla suoraan koulusta kerhoon, jossa hänestä huolehtii seurakunnan varhaisnuorisotyöntekijä. Marja Salo, nuorisotyönohjaaja, p. 050 3399128 Kirsti Torila, nuoriso-ohjaaja, p. 050 3399131, ip-kerhot 6 7

Vasemmalta: Kirsti Torila, Marja Salo, Ulla Laine, Tuomas Niskanen 8 Nuoret Isoskoulutusta, nuorteniltoja, oloiltoja, retkiä, leirejä ja konsertteja, osallistumista valtakunnallisiin nuorisotapahtumiin. Nuorison kokoontumispaikka on Mispa, os. Puistotie 10. Toiminnasta tiedotetaan nuorten omassa esitteessä sekä kotisivulla. Ulla Laine, nuorisotyönohjaaja, p. 050 3399127 ullakko@evl.fi RIPPIKOULU Rippikoulun käy Orimattilassa vuosittain noin 180 nuorta ja aikuista. Nuori voi tulla rippikouluun sinä vuonna kun hän täyttää 15 vuotta. Pääosa rippikouluista on leiririppikouluja, vuosittain järjestetään myös yksi päivärippikoulu. Rippikouluihin hakuaika on syys-lokakuussa. Kaikille 15 vuotta täyttäville lähetetään kotiin kirje rippikouluista. Muut voivat tilata kirjeen kirkkoherranvirastosta. Aikuisena rippikoulun voi suorittaa joko aikuisryhmässä tai yksityisrippikouluna, kirkkoherranvirastosta saa lisätietoja. Kehitysvammaisille on omat rippikoulunsa. Tuomas Niskanen, seurakuntapastori, rippikoulut, p. 050 5546531 tuomas.niskanen@evl.fi Aikuiset Aikuistyö kokoaa yhteen eri ikäisiä aikuisia, jotka etsivät paikkaansa seurakunnassa ja haluavat kokoontua keskustelemaan erilaisista elämänkysymyksistä ja perehtyä Raamatun sanomaan. Aikuisille tarkoitettuja pienryhmiä on: raamattu- ja rukouspiirejä ja sururyhmä. Nais- ja miestyö kokoaa seurakuntalaisia omiin teemapäiviinsä, keskustelu- ym. tilaisuuksiin ja retkille. Tietoa piirien kokoontumisista ja eri tapahtumista saa kotisivuilta tai seurakunnan lehti-ilmoituksista. Anna-Mari Rintaniemi, kappalainen, aikuistyön pappi, p. 050 3399139 anna-mari.rintaniemi@evl.fi Diakonia Seurakunnan diakoniatyöntekijöihin voit ottaa yhteyttä kun haluat keskustella tai tarvitset tukea elämänkriisien keskellä. Työntekijän tavoittaa päivystysaikoina tai hänen kanssaan voi sopia tapaamisajan. Diakoniatyöntekijän voit tarvittaessa myös pyytää kotikäynnille. Diakoniatyöntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Diakonia on lähimmäisen rakastamista. Diakoniatyön tehtävänä on huolehtia kristillisen lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta seurakunnassa ja auttaa erityisesti niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Lähimmäisen rakastaminen on jokaisen kristityn tehtävä. Tässä meille on jokapäiväisessä arjessa jatkuvasti työtä. Jos sinulla on mahdollisuus antaa aikaasi myös seurakunnan yhteiseen vapaaehtoistyöhön niin ota yhteyttä Anninkammarin toimintaa ohjaavaan diakonissa Teija Peltolaan tai tule käymään Anninkammarilla, Erkontie 26. Diakonian kirpputori on kirkkoherranviraston kellarissa, ja sen tuotto käytetään diakoniatyön hyväksi. Se on avoinna ma-ke klo 10-16, to 10-17. Diakoniatyöntekijät päivystävät diakoniatoimistossa, os. Pappilantie 1, ma klo 9-10 ja to klo 13-14 (kesä-heinäkuussa ei to), Artjärven seurakuntakoti, ke klo 9-10, os. Kirkkotie 23. Vapaaehtoistoiminnasta vastaava työntekijä päivystää Anninkammarilla, os. Erkontie 26 ti ja ke klo 11-14. Hannu Rantala, kappalainen, diakoniatyön pappi, p. 050 3399134 Sirkka Kekki, diakoni, Artjärven kappeliseurakunta, p.040 8362693 Teija Peltola, diakonissa, vapaaehtoiset, Anninkammari, p. 050 3641789 Leena Savolainen, diakonissa, vanhustyö, mielenterveys- ja vammaistyö, p. 050 3647402 Johanna Vesamäki, diakonissa, päihdetyö, kansainvälinen diakonia, p. 050 3399130 Diakonian kirpputori, Pappilantie 1, p. 050 3470636 Huom! leena.k.savolainen@evl.fi Vasemmalta: Johanna Vesamäki, Sirkka Kekki, Leena Savolainen, Teija Peltola 9

Lähetys Miksi lähetystyötä? Sanoma Jumalan rakkaudesta on tarkoitettu kaikille kansoille. Lähetystyö on evankeliumin viemistä kaikkialle maailmaan Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaisesti. Lähetystyön tavoitteena on antaa ihmisille eri puolilla maailmaa mahdollisuus parempaan elämään. Se antaa myös toivon iankaikkisesta elämästä. Lähetystyö korostaa ihmisten tasavertaisuutta Jumalan edessä. Toiminnassaan lähetystyö pyrkii kunnioittamaan kaikkia ihmisiä. Työalan tehtävänä on myös huolehtia lähetys- ja kansainvälisyyskasvatuksesta kotimaassa. Jos haluat mukaan vapaaehtoiseksi vastuunkantajaksi lähetystyöhön, niin ota yhteyttä lähetyssihteeriin. Lähetyspiirit Anninkammarin lähetyspiiri kerran kuukaudessa, os. Erkontie 26. Niinikosken lähetyspiiri kaksi kertaa kuukaudessa kodeissa. Heinämaan -, Kenian -, Tietävälän - ja Terriniemen lähetyspiiri muutaman kerran kaudessa. Artjärven kappeliseurakunnan lähetyspiirit Hietanan -, Hiitelän -, Homeno-Villikkalan - ja Japanin lähetyspiirit muutaman kerran kaudessa. Marja Huuhtanen Lähetystyöntekijät ja kohteet Orimattilan seurakunnan tukemat lähetystyöntekijät (nimikkolähetit) Katriina Mäkelä (SLS) on työskennellyt Senegalissa v. 1982 alkaen. Katriina tekee päätyönään Senegalin luterilaisen kirkon kirjallisuustyötä yhdessä ryhmänsä kanssa. Viime aikoina on valmistunut mm. diakonian käsikirja kirkon käyttöön sekä oppimateriaalia lukutaitoluokille ja kouluihin. Pauliina ja Janne Hatakka perheineen (SLS) ovat Namibiassa. Janne vastaa eteläisen Afrikan alueedustajana Suomen Lähetysseuran yhteistyöstä paikallisten kumppanuuskirkkojen kanssa. Pauliina toimii vastaavana kirjastonhoitajana Pauliniumin pappisseminaarissa. Orimattilan seurakunta tukee Kenian orpolapsityötä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. Matongon ensiapukodissa olevien lasten lisäksi lapsia ja perheitä tuetaan avohoidossa. Halutessasi voit tukea Kenian orpolapsityötä ottamalla kummilapsen, joka valitaan eniten apua tarvitsevien joukosta. Kummityön yhdyshenkilönä Keniassa toimii Sleyn lähetti, diakonissa Maikki Ochieng. Lindholmit työssä (SEKL) Etu-Aasiassa. Pia Antikainen (ELK). Seurakunnan tukemat kohteet (nimikkokohteet) Elämän siiville hanke (SLS) Pietarin Pyhän Marian seurakunnassa. Projektin tarkoituksena on tukea nuorten siirtymistä lastenkodista omaan elämään. Raamattu Suomen Suvuille hanke on Suomen Pipliaseuran suurin yksittäinen hanke, joka toteuttaa raamatunkäännöstä 12:lle Venäjän alueella puhuttavalle suomensukuiselle kielelle. Haluatko lähetystyöntekijöiden kirjeitä suoraan kotiisi? Ota yhteys lähetyssihteeriin! Marja Huuhtanen, lähetyssihteeri, p. 050 5632295 Anna-Mari Rintaniemi, lähetystyöstä vastaava pappi, p. 050 3399139 10 11

Seurakunnan toimitilat Kirkkoherranvirasto, Orimattila Kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja seurakunnan toimistot Pappilantie 1, p. 03 874600 Avoinna: ma,ti,ke,pe klo 9-15;to 9-17 Orimattilan kirkko Kuva: Martti Ovaska Kuivannon kirkko Koskustentie 1346, p. 050 3399125 (suntio). Kirkkoon mahtuu 160 h. Seurakuntasalin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Seurakuntasaliin mahtuu 40 h. Varaukset ja lisätiedot: kirkkoherranvirastosta p. 03 874600. Heinämaan rukoushuone Heinämaan rukoushuone Heinämaanraitti 82 Heinämaan rukoushuoneen tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin ja erilaisiin perhejuhliin. Tiloihin mahtuu 100 h. Jos tilaisuuteen sisältyy tarjoilu, niin se on mahdollista järjestää n. 40-60 h. Varaukset ja lisätiedot: Pertti Laaksonen, p. 050 3484610. Diakonian kirpputori Diakonian kirpputori (kirkkoherranviraston alakerta) Pappilantie 1, p. 050 3470636 ja kappeli Orimattilan kirkko Kirkkopuisto 4, p. 0400 139379 Kirkkoon mahtuu 1200 h, kappeliin 30 h. Kuivannon kirkko Orimattilan seurakuntakoti Seurakuntakoti Kirkkopuisto 1, p. 0400 139381 Seurakuntakodin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Yläsaliin mahtuu 120 h, alasaliin 70 h. Varaukset ja lisätiedot: kirkkoherranvirastosta p. 03 874600. Anninkammari ja Lähetyspuoti Anninkammari ja Lähetyspuoti Erkontie 26, p. 0400 139380 Avoinna: ti-to klo 11-15 Anninkammarin kahvion ja salin tilat vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, erilaisiin perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Kahvion puolelle mahtuu 15 h, salin puolelle 20 h, yhteensä 35 h. Varaukset ja lisätiedot kirkkoherranvirastosta puh. 03 874600. Vanha Pappila Vanha Pappila Pappilantie 1, p. 0400 139378 Vanhan Pappilan salin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, erilaisiin perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Saliin mahtuu 40 h. Varaukset ja lisätiedot kirkkoherranvirastosta puh. 03 874600. 12 13

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA SEURAKUNNAN HAUTAUSMAAT Hautausmaan toimisto Puistotie 10, p. 0400 139384 Avoinna: ma-to klo 12-14; pe 12-13 Mispa, Artjärven kirkko Kirkkotie 23, p. 0400 139379 Kirkkoon mahtuu 600 h. Orimattilan hautausmaa Puistotie 10 p. 0400 139384 (toimisto), ma-to 12-14, pe 12-13 seurakuntapuutarhuri, p. 050 5220367 Hautausmaan toimisto, nuortentila Mispa nuorten kokoontumistila Puistotie 10 Artjärven kirkko, jonka pihapiirissä seurakunnan muut toimitilat Seurakuntakoti Kirkkotie 23, p. 03 887490 Seurakuntakodin tilat on vuokrattavissa muistotilaisuuksiin, perhejuhliin ja kokouskäyttöön. Kuva Orimattilan hautausmaalta Mallusjoen leirikoti Kuivannon hautausmaa Mallusjoen leirikoti Mallusjoentie 385 B, p. 0400 139382 Leirikoti on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Majoitustilaa on 40 hengelle, neljän ja viiden hengen huoneissa. Ruokasalissa on tilaa 40 ruokailijalle. Ulkopuolisille tiloja vuokrataan mahdollisuuksien mukaan. Varaukset ja lisätiedot: seurakunnan kirkkoherranvirastosta, puh. 03-874600. Koskustentie 1346, p. 050 3399125 (suntio) Arjärven kappeliseurakunnan hautausmaa Kirkkotie 23, p. 040 8362692 (suntio) 14 15

Yhteystietoja IK-itella Orimattilan seurakunta, kirkkoherranvirasto Pappilantie 1, 16300 Orimattila toimistonhoitaja, toimistosihteeri, p. 03 874600, faksi 03 8746015, ma-pe 9-15, to 9-17 Taloustoimisto talouspäällikkö, p. 0400 139385, 050 3399010 taloussihteeri, p. 0400 139373 palkanlaskija, p. 0400 139374 kirjanpitäjä, p. 0400 139377 Tiedotus p. 050 5632295 Keittiö Orimattilan seurakuntakodin emännät, p. 050 3399114, p. 050 3399138 Mallusjoen leirikodin emäntä, p. 050 3399140 Suntiot Orimattilan kirkon suntio, p. 050 5546530 Kuivannon kirkon suntio, p. 050 3399125 Artjärven kirkon suntio, p. 040 8362692 Erityisammattimies p. 050 3462587 Siistijä Vanhan pappilan siistijä, p. 050 3815264 Artjärven kappeliseurakunta, seurakuntatoimisto Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi p. 03 887490, faksi 03 8874949 ma-ke 10-12, to 16-18 www.orimattilanseurakunta.fi orimattilanseurakunta@evl.fi