KUINKA MIELELLÄÄN NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN ERILAISIA OMINAI- SUUKSIA TAI PIIRTEITÄ: KOKO MAA (tekstejä osin lyhennetty, %).



Samankaltaiset tiedostot
Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit


Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%).

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Etelä-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien ja viljelijöiden elinoloista

Suomalaiset suosivat avoimuutta korostavia poliittisia liikkeitä

Pohjois-Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta maaseudulla asuvien, ikääntyneiden ja huonoosaisten

Kymenlaaksolaiset kantavat huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Pohjanmaan asukkaat kantavat huolta kokonaisvaltaisesti useiden väestöryhmien

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen

Satakuntalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten elinoloista

Varsinaissuomalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten elinoloista

Uusmaalaiset kantavat huolta ikäihmisten ja huono-osaisten elinoloista

Pohjois-Savossa kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Kantahämäläiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Pohjoiskarjalaiset kantavat huolta viljelijöiden ja huono-osaisten elinoloista

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kolme neljästä kannattaa suoraa maakuntavaalia ehdokkuuksia halutaan rajata

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

Keskisuomalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Päijät-Hämeessä kannetaan huolta ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Eteläsavolaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien, ikääntyneiden ja huono-osaisten elinoloista

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Keskipohjalaiset kantavat huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Pirkanmaalla kannetaan huolta maaseudulla asuvien ja huono-osaisten elinoloista

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Eduskuntavaaleissa halutaan vaikuttaa etenkin sairaiden ja vanhusten hoitoon sekä nuorten syrjäytymiseen

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

Ilmoitamme puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen sekä yhteystiedot.

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Tutkimusosio Julkaistavissa Puolueiden kokonaisimagoissa ei suuria eroja järjestys: SDP, kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

SDP suosituin puolue hallitukseen

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä


KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Sivistysjohtajat toimialansa kehityksestä:

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Ilmapuntari 2013: Kuntalaisten näkemyksiä palveluiden järjestämisestä ja talouden tasapainottamisesta

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Transkriptio:

Kuvio km. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN ERILAISIA OMINAI- SUUKSIA TAI PIIRTEITÄ: O MAA (tekstejä osin lyhennetty, %). ERITTÄIN MELKO EI OSAA SANOA EI KOVINK. EI LAIN- KAAN MIE- LEL Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: n KANNATTAJAT,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, -,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: n KANNATTAJAT,,, -,,,, -,,, -,,,,, -,,, -,,,,,,,,,,,, -,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: n KANNATTAJAT, -,, -,,, -,,, -,, -,, -,, -,, -,,, -,, -,, -,,,,,, -,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: n KANNATTAJAT,, -,,,,, -,, -,, -,, -,,, -,,,,,,,, -, -,, -,,, -, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: Ln KANNATTAJAT,, -,,,,, -,, -,, -,,, -,,,,,,,,,, -,,, -,,, -,, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio px. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: n KANNATTAJAT,,,,,,,,,,, -, -, -, -, -,,,,,,,,, -,,, -,,, -, Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio xa. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: ARVIOT PUOLUEKANNAN MUKAAN (%). ERITTÄIN MELKO EI OSAA SANOA EI KOVINK. EI LAIN- KAAN MIE- LEL Runsaasti kokemusta valtuustotyöstä ja kuntapolitiikasta Edustaa ikäisiäsi ihmisiä On oman ammatti- tai yhteiskuntaryhmäsi edustaja Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio xb. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: ARVIOT PUOLUEKANNAN MUKAAN (%). ERITTÄIN MELKO EI OSAA SANOA EI KOVINK. EI LAIN- KAAN MIE- LEL On tunnettu henkilö kotikunnassasi On räväkkä, aloitteellinen ja esiintymiskykyinen Pitää aktiivisesti yhteyttä omiin äänestäjiinsä vaalien välillä Kunnallisalan kehittämissäätiö

Kuvio xc. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN: ARVIOT PUOLUEKANNAN MUKAAN (%). ERITTÄIN MELKO EI OSAA SANOA EI KOVINK. EI LAIN- KAAN MIE- LEL On omasta kaupunginosasta tai omalta kylältä Ajaa määrätietoisesti kaltaistenne ihmisten/ryhmien etuja Ajaa koko kunnan etua ääniä kalastelematta Kunnallisalan kehittämissäätiö