Milanon Eurocucinakeittiömessut ovat Euroopan suurin keittiömessutapahtuma. Messut ovat tärkeä foorumi uusien keittiötrendien esille tuojana. EUROCUCINA 2014, Milano Vuoden 2014 messuilla näytteilleasettajia oli 130 kpl, jotka käyttivät 26 000m 2 lattiapinta-alaa keittiöidensä esillepanoon. Eurocucina 2014 -messut keräsivät hieman yli 300 000 messukävijää. Heistä lähes 200 000 kävijää tuli Italian ulkopuolelta eli uudet trendit ja ajatukset levittäytyvät hyvin laajalle. Yhden selkeän teeman löytäminen messukeittiöistä oli hankalaa, vaikkakin tietyt elementit esiintyivät lähes poikkeuksetta jokaisella osastolla. Keittiöt olivat massiivisen kokoisia. Niissä oli lähes poikkeuksetta valtava saareke, joka täyttäisi yksinään normaalin suomalaisen peruskeittiön. Keittiö oli yhdistetty sisustuksellisesti olohuoneeseen tai olohuone keittiöön, riippuen siitä kummin päin asiaa haluaa katsoa. Erilaisten puuvärien ja puun käyttö oli myös yksi yhdistävä tekijä eri osastoilla. Pakkomielle vetimettömyyteen korostui muutamissa keittiöissä, joiden oviin oli puoliväkisin viritelty välttävä vedinura tai vedinkolo, joka oli yleensä hyvin hankalakäyttöinen. Messuosastoihin oli nyt panostettu hurjan paljon ja muutamilla osastoilla esiteltävä tuote eli keittiö jäi sivurooliin. Kalustetukku.fi
Yleisilme Rakenteellisesti selkeä trendi löytyy yksinkertaisuudesta sekä selkeistä linjoista. Alakaappien ovet tai etulevyt olivat isoja kokonaisuuksia, jotka yleensä kätkivät taakseen sisälaatikot. Yläkaapit jos sellaisia oli - olivat selkeitä pysty- tai vaakakokonaisuuksia. Komeroseinät olivat hyvin selkeitä ja linjakkaita. Edellisten vuoden 2012 messujen tetriskaappitrendi oli korvautunut avohyllyillä. Tetriskaappien avulla haettu ilmeikkyys oli nyt tehty avohyllyillä. Ne noudattelivat hyvin vahvasti kaappien selkeää linjakkuutta, mutta toivat tarvittavan elon ja ilmeikkyyden keittiöihin ja yhdistivät keittiön saumattomasti olohuonekokonaisuuteen. Suuret yhtenäiset pinnat tuovat haasteen kaappien tilankäytölle, joka olikin nyt lähes poikkeuksetta ratkaistu sisälaatikoin. Sisälaatikot ovat helppoudeltaan ja käytännöllisyydellään syrjäyttäneet erilaiset kaappimekanismit lähes kokonaan. Käytännöllisiä ratkaisut eivät aina olleet, mutta hyvän näköisiä kumminkin.
Tasot Tasojen materiaalit, värit ja tyylit noudattivat hyvin tarkoin yleistä linjaa. Täysin selvää trendiä ei niistäkään ollut löydettävissä. Tasoissa oli käytetty paljon eri materiaaleja. Yleisimpiä olivat erilaiset kvartsitasot, komposiittitasot, puutasot, kivitasot sekä laminaattitasot, mukaan mahtui myös teräs- sekä lasitasoja ja näkyi muutama betonitasokin. Värit vaihtelivat kiiltävästä valkoisesta lasista tummaan mattabetoniin. Eriväristen ja eripaksuisten tasojen yhdistelmiä oli paljon ja osa yhdistelmistä oli hyvinkin hurjia, mm. paksu luonnonkivi- tai hirsilankkutaso toisen tason jatkeena. Saarekkeissa ns. ruokailuosuus halutaan tuoda selvästi esiin ja se olikin pääsääntöisesti tehty eri materiaalista, eri värillä tai eri paksuudella. Kvartsi- ja komposiittitasoissa oli usein samasta materiaalista tehty hyvinkin iso allas, joka teki tasosta hyvin linjakkaan ja yhtenäisen kokonaisuuden.
Talonpoikaistyyliä.
Värimaailma Silmiinpistävin asia väreissä oli kiiltävien pintojen puuttuminen. Ovet olivat pääsääntöisesti mattapintaisia puu-, mikrolaminaatti- tai maalattuja mdf-ovia. Ovien sävyt vaihtelivat paljon, mutta harmaan ja ruskean maanläheinen sävy oli ehkä eniten toistuva. Värit olivat muutenkin hyvin tasaisia ja leikittely kirkkailla sävyillä oli hyvin pienessä roolissa. Poikkeuksena keittiöt, joihin oli haettu pientä eloa yhden oven tai rungon kirkkaalla värillä. Erilaisia printtipintoja oli esillä muutamia ja löytyi jopa valmiiksi ruostutettuja ovia. Printtitekniikalla saadaan tehtyä villejäkin kuvioita.
Ruostetta pintaan!
Tuulettimet Tuulettimesta on vuosi vuodelta tullut tärkeämpi osa keittiön kokonaisilmettä. Monessa keittiössä juuri tuuletin oli se kovin juttu. Uudenlaiset materiaalit ovat mahdollistaneet täysin uudenlaisien tuulettimien suunnittelemisen ja keittiöissä näkyikin välillä hyvin erikoisia ratkaisuja. Esillä oleva tuuletin oli iso tai erikoinen tai muussa tapauksessa se oli kokonaan piilossa tason alla, katossa tai kaapissa. Tuulettimien rasva- sekä aktiivihiilisuodattimet kehittyvät koko ajan ja yhä enemmän tehdään tuuletinmalleja jotka perustuvat aktiivihiilen käyttöön. Kun esille tuleva tuuletin saadaan tehtyä samanlaiseksi kuin kattolamput, se sulautuu helposti osaksi koko talon sisustusta. Tämän tuulettimen saat siirrettyä sinne mistä käryt tulevat.
Haluatko uniikin tuulettimen? Näiden tuulettimien etulasiin saat haluamasi kuvan.
Muuta Tietynlainen kaikki on mahdollista trendi näkyi edelleen vahvasti. Erilaisia materiaaleja oli esillä laidasta laitaan. Esimerkiksi kaappien runkoja oli tehty mm. lasista, pellistä tai sitten oli pelkkä metalli- tai alumiinikehikko kaapinrunkona. Kaappien muodoissa näkyi hyvin villejäkin variaatioita. Saarekkeena saattoi olla pelkkä iso kuutio, joka napin painalluksesta aukesi moneen suuntaan ja kaikki keittiön ns. toiminnalliset osat tulivat näkyviin. Se mikä on järkevää, käytännöllistä tai kaunista jää sitten keittiön katselijan tai käyttäjän arvioitavaksi. Aika näyttää mitkä uudet ja villit ideat jäävät elämään ja kuinka moni niistä kulkeutuu tänne asti. Messuterveisin, Sami Rintamaa Kalustetukku.fi
Tämä saareke liikkuu käytön jälkeen piiloon valkoisen pöydän alle.
Kuvia Eurocucina 2014 -messuilta Massiiviset vetimet voivat jättää muun keittiön varjoonsa.
Retromeininkiä!
Kuvia Eurocucina 2014 -messuilta Näistä säätönupeista saa ainakin kunnon otteen!
Perinteisiä italialaisia pyöreitä muotoja. Jos huonekorkeus riittää, voi säilytystilaa lisätä näinkin.
Kuvia Eurocucina 2014 -messuilta Hieman massiivisempi kattotuuletin.
Tynnyreistä tehty moduulikeittiö.
Kuvia Eurocucina 2014 -messuilta Vähän perinteisempiä keittiöitä.