Vampulan Osuuspankin TASEKIRJA 2015
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 22-33 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät laatimisperiaatteet 34-55 Liitetiedot 56-64 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 65 Hallituksen allekirjoitus 65 Hallintoneuvoston lausunto 65 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta
1 (17) 1 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Vampulan Osuuspankin liikevoitto oli merkittävästi pienempi kuin edellisvuonna. Vertailukaudella liikevoittoa kasvatti Pohjola Pankki Oyj:n osakkeiden myynti. Tämän tilikauden liikevoitto puolestaan sisältää OP-Korttiyhtiö Oy:n, OP-Henkivakuutus Oy:n ja OVY Vakuutus Oy:n osakkeiden myyntivoittoja ja lisäosinkoja. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta vähemmän arvonalentumistappioita luotoista ja muista sitoumuksista. Luottokanta kääntyi vahvaan kasvuun, ja talletuskanta pieneni osan sijoitustalletuksista siirtyessä uusiin OP-Tuotto -osuuksiin. Tässä toimintakertomuksessa esitettävät avainluvut poikkeavat vertailukauden luvuista merkittävästi, koska OP Ryhmän sisäisten yhtiöiden myynnit vaikuttavat lukuihin. CET 1 vakavaraisuussuhde oli edellisvuotta parempi. Pankin hallituksen jäsen, sähköasentaja Pekka Kaskinen erosi hallituksesta omasta pyynnöstään. Pekka Kaskinen on ollut Huhtamon Osuuspankin eri hallintoelimissä vuodesta 1982 lähtien, ja hän jatkoi Vampulan Osuuspankissa hallituksen jäsenenä vuonna 2012 tapahtuneen Huhtamon ja Vampulan osuuspankkien sulautumisen jälkeen. OP Ryhmä Avainlukuja 2015 2014 Muutos Liikevoitto, 1000 euroa 1 086 2 193-50,5 Kulujen suhde tuottoihin, % 47 30,7 16,3 Oman pääoman tuotto (ROE), % 6,3 13,8-7,5 Ydinpääoman (CET1) 50,0 49,3 0,7 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 9 9 Jäsenet 1 841 1 834 7 Vampulan Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Osuuspankki kuuluu OP Ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP Osuuskunnasta tytäryhtiöineen. OP Ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaavat OP Osuuskunta sekä sen tytäryhtiöt OP-Palvelut Oy ja OP-Prosessipalvelut Oy. OP Osuuskunta toimii koko OP Ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Osuuspankki on OP Osuuskunnan jäsenluottolaitos. OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja laissa talletuspankkien yhteenliittymästä. Lakien mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP Ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu keskinäisen vastuun piiriin. Toimintaympäristö Maailmantalouden kasvu jäi vaisuksi vuonna 2015, kun kehittyvien markkinoiden kasvu kangerteli. Raaka-aineiden hinnat laskivat, ja inflaatio hidastui maailmanlaajuisesti. Euroalueella kasvu piristyi kohtuulliseen vauhtiin. Neuvottelut Kreikan uudesta tukipaketista olivat vaikeita ja maa oli lähellä erota eurosta kesällä. EKP lisäsi rahapoliittista elvytystä inflaation hidastuttua. Keskuspankki aloitti maaliskuussa valtionlainojen ostot, jonka seurauksena lyhyimmät markkinakorot painuivat negatiivisiksi.
2 2 EKP kertoi joulukuussa uusista toimista. Talletuskorkoa laskettiin ja arvopaperien osto-ohjelmaa pidennettiin maaliskuuhun 2017 asti. Markkinakorot alenivat edelleen hieman. Suomen talouskuva pysyi heikkona. Kokonaistuotanto polki paikallaan ja työttömyys nousi. Investoinnit laskivat ja vienti väheni edelleen. Myönteistä oli kotitalouksien kulutuksen kasvu. Asuntokauppa vilkastui hieman, mutta asuntojen hinnat laskivat vajaan prosentin. Kotitalousluottokannan kasvu vahvistui viime vuoden aikana runsaaseen kahteen prosenttiin. Yritys- ja asuntoyhteisöluottokanta kasvoi noin seitsemän prosenttia. Luotonkysynnän hienoisen positiivisen vireen odotetaan jatkuvan. Talletuskannan myönteinen kehitys jatkui läpi vuoden yritys- ja julkisyhteisöjen talletusten kasvun siivittämänä. Rahasto- ja vakuutussäästöt nousivat viime vuonna selvästi hyvän markkinakehityksen sekä nettomerkintöjen lisääntymisen ansiosta. Paikallisesti yleinen taloudellinen aktiviteetti oli vaatimatonta. Varsinkin rakennustoiminta oli vähäistä ja maatalouden tuotantorakennusinvestointeja sekä sukupolvenvaihdoksia oli vain yksi kumpaakin. Luottokysyntä oli kuitenkin vahvaa ja kohdistui lähinnä maatalouden kone-, lisämaanosto- ja maatalouden muiden rakennusten investointeihin. Pienyritysten korvausinvestoinnit sekä yrityskaupat piristivät yritysrahoitusta. Vampulassa asuntokaupat ja erityisesti ensiasunnon ostajat lisäsivät luottokysyntää. Huhtamossa rahoituksen painopiste oli asuntojen peruskorjausten ja sijoitusasuntojen hankinnan lainoittamisessa. Olennaiset tapahtumat tilikaudella ja tilikauden päättymisen jälkeen Vampulan osuuspankki myi Tuotto-osuuksia vuoden aikana 2.005.000 eurolla (1.500.300 1 ). Tuottoosuus on asiakasomistajan vapaaehtoinen sijoitus osuuspankin omaan pääomaan. Tuottoosuudet voidaan lukea pankin ydinvakavaraisuuteen. Tuotto-osuuden tuottotavoite vuodelle 2015 oli 3,25 prosenttia. OP Ryhmän hallintoneuvosto on vahvistanut myös vuodelle 2016 tuottotavoitteeksi 3,25 prosenttia. Osuuspankki on sijoittanut tuotto-osuuksista kertyneen pääoman OP Osuuskunnan osuuspääomaan. Syyskuussa osuuspankki sai OP Ryhmän sisäiseltä vakuutusyhtiöltä OVY Vakuutus Oy:ltä 243.000 euroa lisäosinkoa. Kesäkuussa osuuspankki myi osuutensa OP Ryhmään kuuluvista OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeista OP Osuuskunnalle. Kauppahinnat perustuivat ulkopuolisen tekemiin arvioihin. Myynneistä pankki sai yhteensä 128.000 euron suuruisen myyntivoiton. Vampulan Osuuspankilla ei ollut muita olennaisia tapahtumia tilikaudella eikä tilikauden päättymisen jälkeen. 1 Suluissa vertailuluku 31.12.2014. Osuuspankin tulos Liikevoittoon vaikuttaneiden keskeisimpien tuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta sekä vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Tulosanalyysi 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % 2013 Tuotot Korkokate 1 209 1 234-2,1 1 113 Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 591 280 110,6 227 Palkkiotuotot, netto 160 163-1,7 152 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 2 1 56,1-14 1 Suluissa vertailuluku 31.12.2014.
3 3 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 126 1 654-92,4 0 Suojauslaskennan nettotulos - - - Sijoituskiinteistöjen nettotuotot 3 4-10,4 4 Liiketoiminnan muut tuotot 25 26-6,9 122 Yhteensä 907 2 129-57,4 491 Tuotot yhteensä 2 115 3 363-37,1 1 604 Kulut Henkilöstökulut 477 474 0,7 485 Muut hallintokulut 321 286 12,4 272 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 57 59-2,4 56 Liiketoiminnan muut kulut 138 213-35,4 223 Kulut yhteensä 993 1 031-3,7 1 037 Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista 36 138-73,7 23 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot - - - Liikevoitto (-tappio) 1 086 2 193-50,5 544 Liikevoitto puolittui vertailukaudesta. Korkokate pieneni odotettua vähemmän yleisen korkotason laskun johdosta. Henkilöstökulut pysyivät vertailukauden tasolla. Arvonalentumiset saamisista laskivat merkittävästi, ja suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyivät matalalla tasolla. Tuottoja oman pääoman ehtoisista sijoituksista kasvatti OVY Vakuutus Oy:ltä saatu lisäosinko. Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuottoja kasvatti OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Vertailukaudella myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuottoja kasvatti Pohjola Pankki Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Liiketoiminnan muut kulut laskivat, koska talletussuojarahaston kuluja ei ollut tilikaudella, vakuutus- ja varmuuskulut vähenivät kolmanneksen sekä vertailutilikaudella Huhtamon konttorissa tehtiin isoja putkistokorjauksia. Muiden hallintokulujen kasvu johtuu muiden henkilöstökulujen, atk-kulujen, urheilun yhteistoimintasopimusten sekä määräaikaisen ulkomainonnan kuluista. Pankin kaikki kulut yhteensä olivat kuitenkin vertailukautta alhaisemmalla tasolla. Osuuspankin palkkiotuotot jäivät vertailuvuoden tasolle. Palkkiota maksuliikkeestä, arvopapereiden välityspalkkioita ja vakuutusten välityksestä kertyi hieman edellisvuotta enemmän. Sen sijaan palkkiot luotonannosta, omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä vähenivät. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistajajäsenille myönnetyt OP-bonukset. Päättyneen tilikauden aikana OP-bonuksia kertyi omistaja-asiakkaille käytettäväksi yhteensä 238.000 euroa Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % Talletuksista 6 5 6 Luotonannosta 88 94-5,7 Maksuliikkeestä 139 128 8,9 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta 33 27 25,3 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä 58 77-24,3 Takauksista 17 17 1 Vakuutusten välityksestä 85 79 8 Muut 33 32 1,4 Yhteensä 460 459 0,3 OP-bonukset -238-237 0,4 Palkkiotuotot yhteensä 222 222 0,2 Palkkiokulut 62 59 5,6 Palkkiotuotot, netto 160 163-1,7
4 4 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot supistuivat edellisvuodesta. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti: Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä 104 184-43,4 Vähennykset -68-46 47,1 Arvonalentumisten nettomäärä 36 138-73,7 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0,1 0,2-0,2 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % 31.12.2013 Tase 79 215 78 634 0,7 75 905 Luotot 58 195 57 007 2,1 55 151 Saamistodistukset 4 592 5 658-18,8 5 592 Osakkeet ja osuudet 11 114 8 913 24,7 6 068 Talletukset 60 587 62 769-3,5 61 627 Oma pääoma 15 487 12 677 22,2 10 447 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 1 924 1 545 24,5 1 308 Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana 13,7 miljoonaa euroa eli 0,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli 58,2 miljoonaa euroa (57,0). Luottokannan kasvu pysyi vahvana yleisestä taloustilanteesta huolimatta. Osuuspankki välittää asiakkaille uusluotonantona myös OP Ryhmän kiinnitysluottopankin, OP- Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä asuntoluottoja. Tilikauden aikana osuuspankki ei siirtänyt aiemmin myöntämiään asuntoluottoja OPAlle. Yli 90 pv erääntyneet saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Yli 90 pv erääntyneet saamiset 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % Yli 90 pv erääntyneet saamiset 243 151 61,3 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 0,4 0,3 0,2 Yli 90 päivää erääntyneisiin saamisiin on luettu kaikki sellaiset antolainaussaamiset, joiden pääoma tai korko on ollut kokonaan tai osittain erääntyneenä ja maksamattomana yli 90 päivää. Erääntyneiden saamisten määrä on antolainaussaamisiin suhteutettuna vähäinen ja koostuu vain kahden asiakaskokonaisuuden saamisista.
5 5 Kiinteistöomistukset Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma 637 682 Prosenttia taseesta 0,8 0,9 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma 51 51 Prosenttia taseesta 0,1 0,1 Käypä arvo 61 61 Nettotuotto, % 6,7 7,5 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä 688 733 Prosenttia taseesta 0,9 0,9 Omassa käytössä olevat kiinteistöt ja sijoituskiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori- tai varastotiloina taikka henkilökunnan asumiskäytössä sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu myös sellaiset suorassa omistuksessa olevat kiinteistöt, joista osa on vuokrattu, mutta vuokrattujen tilojen osuutta ei voida myydä erikseen, ja oman käytön osuus tällaisissa tiloissa on ollut yli viisi prosenttia pinta-alasta. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Osuuspankilla on sijoituskiinteistöstatuksella yksi asunto-osakeyhtiömuotoinen huoneisto Huittisten keskustassa. Huoneiston vähimmäistuottovaatimuksena tasearvoa määrättäessä on käytetty 5,5 prosenttia. Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset Pohjola Pankki Oyj:ltä, olivat 3,9 miljoonaa euroa (5,5). Vuoden lopussa osuuspankilla oli sijoituksia keskusyhteisön osuuspääomaan yhteensä 11,0 miljoonaa euroa (8,6). Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 18.000 euroa oli 12.000 euroa pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Vähennys johtui koneiden poistoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % Talletukset Maksuliiketilit 22 968 22 898 0,3 Säästämistilit 5 278 5 840-9,6 Sijoittamistilit 32 340 34 032-5
6 6 Valuuttatalletukset - - Yhteensä 60 587 62 769-3,5 Muut velat 375 469-20,1 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä 60 962 63 238-3,6 Talletusten väheneminen johtuu pääasiassa siitä, että sijoittamistileiltä on siirtynyt varoja Tuottoosuuksiin noin 2 miljoonaa euroa. Muun vieraan pääoman kehitys Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma Vapaaehtoiset varaukset Vampulan Osuuspankin koko oman pääoman määrä kasvoi 15,5 miljoonaan euroon (12,7). Osuuspääoma kasvoi 3,7 miljoonaan euroon (1,7). Omistajajäsenillä oli vuoden lopussa sijoituksia jäsenosuuksiin 191.000 euroa (191.000) ja tuotto-osuuksiin 3,5 miljoonaa euroa (1,5). Tuottoosuuksien liikkeeseen laskuista uusien merkintöjen osuus oli 2,0 miljoonaa euroa ja irtisanottujen osuus 30.000 euroa. Osuuspankilla voi osuuskuntalain ja osuuspankin sääntöjen mukaan olla jäsenen oikeudet tuottavia jäsenosuuksia ja vapaaehtoisina osuuksina tuotto-osuuksia. Osuuspankin osuuspääomassa on jäsenosuuksia 1909 kpl. Jokaisella jäsenellä on velvollisuus ottaa yksi osuuspankin jäsenosuus ja maksaa siitä merkintähintana 100 euron suuruinen jäsenosuusmaksu. Tuotto-osuuksia on osuuspankin osuuspääomassa 35053 kpl. Tuotto-osuuksia voivat merkitä vain osuuspankin jäsenet ja niiden antamisesta päättää osuuspankin hallitus. Tuotto-osuuden nimellisarvo ja siitä osuuspankille merkintähintana maksettava tuotto-osuusmaksu on 100 euroa. Jäsenosuudet ja tuotto-osuudet ovat osuuspankin purkautuessa huonommalla etusijalla kuin lisäosuudet. Osuusmaksut ja tuotto-osuusmaksut palautetaan osuuspankin sääntöjen, osuuskuntalain ja osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain mukaisesti ja sanotuissa laeissa mainituin edellytyksin jäsenyyden päätyttyä tai irtisanottaessa tuotto-osuus. Jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuusmaksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai tuotto-osuuden omistaja on irtisanonut osuuden. Osuuspankilla on kuitenkin oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksujen palauttamisesta osuuspankin toiminnan aikana. Osuuspankki voi myöhemmin päättää edellä mainitun kiellon kumoamisesta. Palauttamista koskevasta kiellosta ja sen kumoamisesta päättää tarvittaessa pankin hallitus. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa. Osuuspankilla on oikeus lunastaa kaikki tuotto-osuudet. Lunastusoikeuden käyttämisestä päättää osuuspankin hallitus. Lunastukseen vaaditaan keskusyhteisön lupa sekä valvovan viranomaisen lupa, mikäli sääntely sitä edellyttää. Luottotappiovarausta kasvatettiin 82.000 euroa. Luottotappiovarauksen kokonaismäärä on 2,1 miljoonaa euroa.
7 7 Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuus lasketaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisesti. Osuuspankin luottoriskin pääomavaateen laskennassa käytetään sisäisten luokitusten menetelmää. Markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Myös operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. OP Ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset tarkemmat vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. OP Ryhmän tilinpäätös on luettavissa www.op.fi verkkopalvelussa. Osuuspankin omat varat muodostuivat seuraavasti: Omat varat 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Ydinpääoma (CET1) Oma pääoma 15 487 12 677 Lisäosuuspääoman omiin varoihin luettava määrä - - Tilinpäätössiirrot vähennettynä laskennallisella verovelalla 1 645 1 580 Osuus tuloksesta, jota ei ole tarkastettu -921 - Suunniteltu voitonjako - -24 Käyvän arvon rahasto rahavirran suojauksesta - - Aineettomat hyödykkeet - - Laskennalliset verosaamiset, jotka ylittävät 10 % ydinpääomasta - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - -151 Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä - 291-250 Ydinpääoma (CET1) yhteensä 15 921 13 831 Ensisijainen lisäpääoma (AT1) Pääomalainoista omiin varoihin luettava määrä - - Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä 15 921 13 831 Toissijainen pääoma (T2) Perpetuaalilainat - - Debentuurilainat - - Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen ylijäämä - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - 151 Omat varat yhteensä 15 921 13 982 Realisoitumattomat arvostukset on luettu ydinpääomaan. Vertailuvuonna negatiiviset realisoitumattomat arvostukset luettiin ydinpääomaan (CET1) ja positiiviset toissijaiseen pääomaan (T2). Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä vähennetään kokonaisuudessaan ydinpääomasta (CET1). Tilikauden tulosta ei ole luettu omiin varoihin. Riskipainotetut erät 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Luottoriski Standardimenetelmä (SA) Yritysvastuut 45 42 Vähittäisvastuut - - Luottolaitos- ja sijoituspalveluvastuut - -
8 8 Muut vastuut 18 12 Sisäisten luottoluokituksen menetelmä (IRB) Yritysvastuut 1) 10488 9 475 Yritysvastuut pk-yritykset 9 885 8 685 Yritysvastuut - Muut 603 790 Vähittäisvastuut 2) 6 032 5 448 Kiinteistövakuudelliset 5 104 4 801 Muut vähittäisvastuut 928 647 Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuut 1) - - Oman pääoman ehtoiset sijoitukset 12 578 9 837 Muut erät 718 864 Luottoriski yhteensä 29 161 25 678 Selvitysriski - - Markkinariski 3) - - Operatiivinen riski 2673 2 681 Yhteensä 31 834 28 359 1) Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuisiin sekä yritysvastuisiin sovelletaan nk. IRBAn perusmenetelmää (FIRB), eli pankki soveltaa näiden vastuiden riskipainojen laskennassa omia maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) estimaatteja. 2) Vähittäisvastuiden riskipainoja laskettaessa pankki soveltaa omia estimaatteja maksukyvyttömyyden todennäköisyydelle (PD), tappio-osuudelle (LGD) ja luottovasta-arvokertoimelle (CF). 3) Valuuttakurssiriski Vakavaraisuussuhdeluvut (%) 31.12.2015 31.12.2014 Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 50,0 48,8 Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde 50,0 48,8 Vakavaraisuussuhde 50,0 49,3 Osuuspankkien yhteenliittymän ydinpääoman *18,6 15,1 vakavaraisuussuhde (CET1) *syyskuussa 2015 Omien varojen vähimmäismäärä riskipainotetuista eristä on 8 prosenttia eli yhteensä 2,5 miljoonaa euroa (2,3). Lakisääteinen alaraja vakavaraisuussuhteelle on 8 prosenttia ja ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 4,5 prosenttia. Luottolaitoslain mukainen 2,5 prosentin kiinteä lisäpääomavaatimus nostaa käytännössä alarajan ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 7 prosenttiin ja vakavaraisuussuhteelle 10,5 prosenttiin, jolloin omien varojen vähimmäismäärä oli 3,4 miljoonaa euroa. Tunnuslukujen laskentakaavat: Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde, % Ydinpääoma (CET1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde, % Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä
9 9 Keskinäinen vastuu Yhteenliittymälainsäädännön mukaisesti osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunta, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP Osuuskunnan jäseniä oli vuoden lopussa 180 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oy, OP-Asuntoluottopankki Oyj, OP-Korttiyhtiö Oyj ja OP-Prosessipalvelut Oy. Talletuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat keskinäisessä vastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että yhteenliittymälaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin. Talletussuoja ja sijoittajien turva Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP Ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP Ryhmän talletuspankeilta enintään 100.000 euroon asti. OP Ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit, Pohjola Pankki Oyj ja Helsingin OP Pankki Oy. Suomen talletussuojajärjestelmää ja sitä koskevaa lainsäädäntöä on muutettu 1.1.2015 alkaen. OP Ryhmälle tulevia uuden järjestelmän mukaisia maksuja on kuvattu tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa kohdassa 1.18 Viranomaismaksut. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20.000 euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP Ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku 2015 2014 2013 Oman pääoman tuotto (ROE), % 6,3 13,8 3,9 Koko pääoman tuotto (ROA), % 1,2 2,3 0,6 Omavaraisuusaste, % 21,6 18,1 15,8 Kulu-tuotto-suhde, % 47 30,7 64,6
10 10 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulu-tuotto suhde, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden, maksuvalmiuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskinkantokyky muodostuu toiminnan laajuuteen ja vaativuuteen suhteutetusta laadukkaasta riskienhallinnasta sekä kannattavaan liiketoimintaan perustuvasta riittävästä vakavaraisuudesta. Osuuspankin riskienhallinta on järjestetty OP Osuuskunnan jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. Osuuspankin hallintoneuvosto vahvistaa ryhmätasoiset sisäisen valvonnan sekä riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan periaatteet sekä valvoo niiden toteuttamista. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta avustaa hallintoneuvostoa sen valvontavelvollisuuden toteuttamisessa. Lisäksi se arvioi osaltaan pankin riskiasemaa ja riskienhallinnan riittävyyttä. Hallitus vahvistaa riskienhallintaa koskevat sisäiset menettelytavat ja toimintaohjeet sekä vastaa riskienhallintajärjestelmien riittävyydestä. Lisäksi hallitus vahvistaa liiketoiminnan tavoitteet sekä vakavaraisuutta ja eri riskilajeja koskevat limiitit sekä valvoo ja seuraa säännöllisesti pankin liiketoimintaa, riskinkantokykyä ja riskiasemaa.
11 11 Toimitusjohtaja vastaa riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan toteutuksesta ja siihen liittyvien tehtävien organisoinnista. Toimitusjohtaja raportoi säännöllisesti hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP Osuuskunnalle pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskiasemasta. Osuuspankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja taloudellisen pääomavaateen avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankilla on riittävä riskiperusteinen vakavaraisuus nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuus- ja vakavaraisuustavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään johdonmukaisesti asetetut. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman vakavaraisuuteen vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Lisäksi pankki tarjoaa omistaja-asiakkaille merkittäväksi tuotto-osuuksia, jotka luetaan ydinpääomaan. Pankin riskinkantokyky on riittävä, ja riskiasema on vakaa. Luottoriskit Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan asiakassuhteen aktiivisella hoidolla, asiakasvalinnalla ja vakuuksin. Osuuspankin luottoriskejä limitoidaan ja rahoitusprosessia valvotaan OP Ryhmän riskienhallintajärjestelmän puitteissa. Luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Seurannassa kiinnitetään huomiota erityisesti luottosalkun laatuun sekä asiakas- ja toimialakohtaisiin keskittymiin. Pankin asiakasriskejä kattavat omat varat olivat joulukuussa 2015 yhteensä 16.8 miljoonaa euroa. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriski (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) ylittäisi EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn 25 prosentin rajan asiakasriskejä kattavista omista varoista. Viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien yhteismäärä oli 51 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Sellaisten asiakaskokonaisuuksien, joiden asiakasriskien yhteismäärä ylitti 10 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista, oli yhteensä 35 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Vuonna 2015 lopullisia luottotappioita kirjattiin 79.000 euroa. Pankin säännöllisesti tekemän tulevien luottotappioriskien kartoituksen perusteella suurimpien asiakkaiden taholta ei ole odotettavissa olennaisia tappioita. Yli 90 pv erääntyneet ja nollakorkoiset saamiset olivat 0,4 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Likviditeettiriski Pankkitoiminnan likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista maksuista ilman vaikutusta liiketoiminnan jatkuvuuteen, kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan sijoitusten ja luotonannon sekä niiden rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan Pohjola Pankki Oyj:n sekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP Ryhmän likviditeetin hallintaa koskevien linjausten ja ohjeiden sekä OP Osuuskunnan johtokunnan osuuspankeille vahvistamien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja -velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa.
12 12 Markkinariskit Operatiiviset riskit Markkinariskillä tarkoitetaan riskiä tappiosta tai tuoton menetyksestä, kun markkinahinta tai markkinahinnan volatiliteetti muuttuvat epäedulliseen suuntaan. Markkinariskeihin sisällytetään kaikkien taseen ja taseen ulkopuolisten erien korkoriskit, hintariskit ja kiinteistöriskit sekä sijoitustoiminnan luottosprediriski ja markkinoiden likviditeettiriski. Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Pankkitoiminnan merkittävin markkinariski on korkotason muutoksen vaikutus korkokatteeseen. Korkoriski aiheutuu luotonannon ja talletusvarainhankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista, joten korkotason muutokset realisoituvat korkokatteeseen. Osuuspankin korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja -ehdoilla. Toissijaisesti pankki voi suojata taseensa korkoriskiä korkojohdannaisilla OP Ryhmässä käytössä olevien suojauksen toimintamallien mukaisesti. Johdannaissuojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna, rahavirran suojauksena tai ns. taloudellisena suojauksena. Pankkiliiketoiminnassa valuuttariskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP Ryhmässä valuuttariski keskitetään Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Osakesijoitukset ovat pääosin OP Ryhmän sisäisiä sijoituksia. Muu osakesijoitustoiminta on vähäistä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2015 lopussa kiinteistösijoituksiin sitoutuneen pääoman määrä oli 0,9 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista kaikki olivat vuokrattuina. Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että riittämättömistä tai epäonnistuneista prosesseista tai virheellisistä menettelytavoista, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä aiheutuu taloudellista tappiota tai muita haitallisia seuraamuksia. Compliance -riski on osa operatiivista riskiä. Compliance -riskillä tarkoitetaan ulkoisen sääntelyn, sisäisten menettelytapojen ja asiakassuhteessa asianmukaisten menettelytapojen ja eettisten periaatteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvaa riskiä. Sekä operatiivinen että compliance -riski voi ilmetä myös maineen tai luottamuksen heikkenemisenä tai menettämisenä. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan ja riskitilanne raportoidaan säännöllisesti hallitukselle. Complianceriskiä hallitaan mm. seuraamalla lainsäädännön muutoksia sekä ohjeistamalla ja kouluttamalla organisaatiota. Vuonna 2015 operatiivisista riskeistä ei aiheutunut tappiota osuuspankille.
13 13 Strategiset riskit Strateginen riski syntyy väärän strategian valinnasta tai siitä, että valitulla strategialla ei saavuteta asetettuja tavoitteita. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta. Palveluverkko OP Ryhmän palveluverkosto koostuu monikanavaisesti verkko- ja mobiilipalveluista, puhelinpalveluista sekä maan kattavimmasta konttoriverkostosta. OP Ryhmä on edelleen panostanut merkittävästi mobiilipalveluiden kehittämiseen, koska finanssipalveluiden käyttö on siirtynyt yhä enenevässä määrin mobiililaitteisiin. Vuoden lopussa Vampulan Osuuspankilla oli konttori Huhtamossa ja Vampulassa. Vampulan konttorissa on rahan nostoon tarkoitettu Otto. -käteisautomaatti. Pankkipalveluiden lisäksi osuuspankki tarjoaa Pohjola Vakuutuksen vakuutuspalveluita kahden oman vakuutusmyyjän ja asiamiehen kautta. Jäsenistö Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 7 jäsenellä ja oli vuoden lopussa 1841. Pankissa on tehty aktiivista jäsenhankintaa. Vuoden aikana on saatu vuoden aikana 52 uutta jäsentä, mutta asiakaskunnan ikärakenteesta johtuen kokonaislisäys on edellä mainittu. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän muuttuva palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Osuuspankin palkka- ja palkkiopolitiikasta sekä palkkioiden maksamisesta päättää hallitus. OP Ryhmän ryhmätasoinen pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä muodostuu johdolle tarkoitetusta kannustinjärjestelmästä sekä muulle henkilöstölle tarkoitetusta henkilöstörahastosta. Vampulan Osuuspankissa ei ole käytössä johdolle tarkoitettua kannustinjärjestelmää, mutta osuuspankin muu henkilöstö kuuluu OP-Henkilöstörahastoon. Palkitsemisjärjestelmiä on selostettu tilinpäätöksen liitetiedossa 42. Henkilöstö Heiniö Liisa rahoitusneuvoja Hänti Kari toimitusjohtaja Isotalo Aliisa maksuliikeneuvoja Jortikka Ari rahoitusneuvoja Keskitalo Joanna pankkiemäntä Lakkonen Mari palveluneuvoja Lähdemäki Outi palveluneuvoja 30.4.2015 saakka Maunula Niina palveluneuvoja määräaikaisena 30.8.2016 saakka Nieminen Tapio rahoituspäällikkö Ojaniittu Leena sijoitusneuvoja
14 14 Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Vampulan Osuuspankin omistaja-asiakkaat käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin 4.3.2015. Kokoukseen osallistui 42 osuuspankin jäsentä. Hallintoneuvosto Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 15 ja enintään 25 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 22. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 68 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2015 yhteensä 2 kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema kaksijäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle. Tarkastusvaliokunta kokoontui yhden kerran vuoden 2015 aikana.
15 15 Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta Hallitus Toimitusjohtaja Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta, johon kuuluu 6 jäsentä. Toimikunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Toimikunta tekee osuuskunnan kokoukselle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valmisteleva toimikunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Valmistelevalle toimikunnalle on vuoden 2015 lopussa vahvistettu uusi työjärjestys, ja sen nimi on muuttunut nimitysvaliokunnaksi. Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 3 6 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 6. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 68 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Hallituksen jäsenenä olevan toimitusjohtajan osalta yläikäraja määräytyy osuuspankin ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaisesti. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 11. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto Gestranius Heidi fil.maist., puheenjohtaja, Huittinen 2013-2016 Metsämäki Arto maanviljelijä, varapuheenjohtaja, Huittinen* 2014-2017 Arve-Talvitie Hanna fysioterapeutti, Huittinen 2015-2018 Hietalahti Taina liikkeenharjoittaja, Huittinen 2013-2016 Hosike Anna-Reetta agrologi, Huittinen 2015-2018 Järri Heikki maanviljelijä, Huittinen 2015-2018 Liekari Arja-Maija emäntä, Huittinen 2014-2017
16 16 Mangeloja Birgitta toimistosihteeri, Huittinen 2014-2017 Manner Maria agrologi, Huittinen 2014-2017 Matintalo Taina myyntiedustaja, Huittinen 2015-2018 Moisio Kaarin kirjanpitäjä, Huittinen* 2013-2016 Mäki Pekka liikkeenharjoittaja, Huittinen 2014-2017 Naatula Tommi luokanopettaja, Huittinen 2013-2016 Nieminen Mika katsastusaseman esimies, Huittinen 2013-2016 Ropilo Matti agronomi, Huittinen 2015-2018 Sarin Kirsi puutarhuri, Huittinen 2014-2017 Stenfors Henna terveyskeskusavustaja, Huittinen 2013-2016 Syrjälä Sauli DI, Lohja 2015-2018 Taura Olli maanviljelijä, Huittinen 2015-2018 Tenkanen Martti maatalousyrittäjä, Huittinen 2014-2017 Vähäheikkilä Timo insinööri, Huittinen 2013-2016 Ylikännö Martin yrittäjä, Huittinen 2014-2017 *Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen Vuoden 2015 aikana hallintoneuvoston jäsenyydestä Heikki Isotalo jätti erohakemuksen siirtyessään työskentelemään pääkaupunkiseudulle. Hallitus Sampolahti Jukka-Pekka agronomi, puheenjohtaja 17.12.2014 alkaen, Huittinen, s. 1958, hallituksessa vuodesta 2003, varapuheenjohtaja vuodesta 2005 17.12.2014 saakka, Hakasuo Päivi fil.maist., Huittinen, s. 1971, hallituksessa 17.12.2014 alkaen Harakka Mikko agrologi, Huittinen, s. 1976, hallituksessa vuodesta 2011 Koivuniemi Jaakko agrologi, Huittinen, s. 1965, hallituksessa vuodesta 2012, varapuheenjohtaja 17.12.2014 alkaen. Pihlava Soile erityisopettaja, Huittinen, s. 1956, hallituksessa vuodesta 2012 Toimitusjohtaja Hallituksesta erosi 21.12.2015 omasta pyynnöstään sähköasentaja Pekka Kaskinen. Hänti Kari ON, emba, Huittinen, s. 1954, toimitusjohtaja vuodesta 1998 Tilintarkastaja Niukko Kari kauppat.maisteri, KHT, Turku, Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullinen tilintarkastaja vuodesta 2015 Juha-Pekka Mylenin rooli päävastuullisena tilintarkastajana päättyi rotaatio-säännösten vuoksi keväällä 2015.
17 17 Muu tarkastustoiminta OP Osuuskunnan tarkastuksen yhteyshenkilö Ilkka Parviainen suoritti osuuspankin riskien ja vakavaraisuudenhallinnan tarkastuksen 26.1.2015. Osuuspankin sisäisenä tarkastajana on toiminut rahoituspäällikkö Tapio Nieminen. OP Osuuskunnan sisäistä tarkastusta ei kohdistunut pankkiin vuoden 2015 aikana. Tulevaisuuden näkymät Maailmantalous kasvaa edelleen pitkäaikaista keskiarvoa hitaammin. Euroalueella keskuspankin elvyttävä rahapolitiikka, euron heikkeneminen ja Euribor -korkojen jääminen vuoden 2015 loppua matalammalle tasolle tukevat talouskehitystä, mutta euroalueen talous kasvaa edelleen verkkaisesti. Suomen talouskehitys pysyy kokonaisuutena heikkona, kunnes yhteiskunta- ja työmarkkinaratkaisuiden vaikutukset realisoituvat. Vampulan Osuuspankin perinteisellä toimialueella talouden kehitys on edelleen heikompaa kuin Suomen talouden kehitys. Vampulan Osuuspankin liiketulos vuonna 2016 tulee olemaan selkeästi pienempi kuin vuonna 2015 johtuen mm. kertaluonteisista OP Ryhmän sisäisten yhtiöiden osakkeiden myyntivoitoista. Pankin tulos palautunee vuoden 2013 normaalille, kohtuullisen hyvälle liikevoittotasolle, vaikka matala korkotaso jatkunee myös vuonna 2016. Yleinen kustannustaso ei ilmeisesti nouse merkittävästi, ja pankin omat sopeutus- ja kustannussäästöt näkyvät tuloksessa. Vampulan Osuuspankki jatkaa pankin hallintoelinten vahvistamalla toimintalinjalla, jossa pankki paikallisena toimijana on sitoutunut paikallisen yhteisön, sekä omistaja-asiakkaiden ja muun asiakaskunnan hyvinvoinnin edistämiseen. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä 31.12.2015 oli 10.876.428,84 euroa, josta tilikauden ylijäämä oli 921.120,17 euroa. Taseen osoittama ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että maksetaan korkoa Tuottoosuudelle 3,25 prosenttia, eli yhteensä 80.265,92 euroa. Tilikauden ylijäämästä jää 840.854,25 euroa edellisten tilikausien voittovarojen tilille. Osuuspankin taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Pankin maksukyky on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan pankin maksukykyä.
18 VAMPULAN OSUUSPANKKI OSUUSPANKIN TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2015 1.1. - 31.12.2014 Korkotuotot 1 483 950,09 1 571 821,30 Korkokulut 275 209,42 337 438,97 KORKOKATE 1 208 740,67 1 234 382,33 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 590 627,46 280 495,93 Muista yrityksistä 590 627,46 280 495,93 Palkkiotuotot 222 335,84 221 806,97 Palkkiokulut 62 253,32 58 967,85 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 1 655,67 1 060,52 Arvopaperikaupan nettotuotot 150,00 200,00 Valuuttatoiminnan nettotuotot 1 505,67 860,52 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 126 189,50 1 653 941,21 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot 3 413,20 3 810,11 Liiketoiminnan muut tuotot 24 556,39 26 377,98 Hallintokulut 798 083,43 759 527,20 Henkilöstökulut 477 098,60 473 919,35 Palkat ja palkkiot 397 774,42 402 733,08 Henkilösivukulut 79 324,18 71 186,27 Eläkekulut 61 848,81 54 779,85 Muut henkilösivukulut 17 475,37 16 406,42 Muut hallintokulut 320 984,83 285 607,85 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 57 442,00 58 872,00 Liiketoiminnan muut kulut 137 668,80 213 086,50 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista 36 281,04 138 000,14 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 1 085 790,14 2 193 421,36 Tilinpäätössiirrot 81 790,62-42 896,24 Tuloverot 82 879,35 398 163,53 Tilikauden verot 83 527,53 399 177,83 Aikaisempien tilikausien verot 0,74 18,40 Laskennallinen vero -648,92-1 032,70 VARSINAISEN TOIMINNAN VOITTO (TAPPIO) VEROJEN JÄLKEEN 921 120,17 1 838 154,07 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 921 120,17 1 838 154,07
19 VAMPULAN OSUUSPANKKI OSUUSPANKIN TASE 31.12.2015 31.12.2014 VASTAAVAA Käteiset varat 381 976,53 398 336,69 Saamiset luottolaitoksilta 3 909 552,80 5 543 181,92 Vaadittaessa maksettavat 2 199 755,34 4 432 055,31 Muut 1 709 797,46 1 111 126,61 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 58 195 401,64 57 006 552,11 Muut 58 195 401,64 57 006 552,11 Saamistodistukset 4 592 320,17 5 658 061,20 Muilta 4 592 320,17 5 658 061,20 Osakkeet ja osuudet 11 113 572,05 8 913 314,75 Johdannaissopimukset 45 975,39 62 660,93 Aineelliset hyödykkeet 705 814,97 763 256,97 Sijoituskiinteistöt ja sijoituskiinteistöosakkeet ja -osuudet 51 297,32 51 297,32 Muut kiinteistöt ja kiinteistöyhteisöjen osakkeet ja osuudet 636 590,52 681 799,52 Muut aineelliset hyödykkeet 17 927,13 30 160,13 Muut varat 36 708,71 38 766,84 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 232 891,97 249 696,24 Laskennalliset verosaamiset 634,41 0,00 VASTAAVAA YHTEENSÄ 79 214 848,64 78 633 827,65 VASTATTAVAA VIERAS PÄÄOMA Velat luottolaitoksille 21,54 1 300,00 Luottolaitoksille 21,54 1 300,00 Vaadittaessa maksettavat 21,54 1 300,00 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 60 962 221,46 63 238 475,14 Talletukset 60 587 319,59 62 769 043,33 Vaadittaessa maksettavat 45 638 818,89 47 167 213,68 Muut 14 948 500,70 15 601 829,65 Muut velat 374 901,87 469 431,81 Muut 374 901,87 469 431,81 Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 43 701,25 63 307,45 Muut velat 85 544,39 75 430,59 Muut velat 74 640,39 63 287,59 Pakolliset varaukset 10 904,00 12 143,00 Siirtovelat ja saadut ennakot 579 519,28 583 629,87 Laskennalliset verovelat 0,00 20 257,77 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 61 671 007,92 63 982 400,82 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ 2 056 655,79 1 974 865,17 Vapaaehtoiset varaukset 2 056 655,79 1 974 865,17 OMA PÄÄOMA Osuuspääoma 3 696 200,00 1 701 300,00 Jäsenosuudet 190 900,00 191 000,00 Tuotto-osuudet 3 505 300,00 1 510 300,00 Muut sidotut rahastot 914 556,09 995 529,09 Vararahasto 844 898,15 844 898,15 Käyvän arvon rahasto 69 657,94 150 630,94 Vapaat rahastot 2 544 173,43 2 544 173,43 Muut rahastot 2 544 173,43 2 544 173,43 Edellisten tilikausien voitto (tappio) 7 411 135,24 5 597 405,07 Tilikauden voitto (tappio) 921 120,17 1 838 154,07 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 15 487 184,93 12 676 561,66 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 79 214 848,64 78 633 827,65 TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset 365 200,89 539 748,00 Takaukset ja pantit 365 200,89 539 748,00 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset 1 558 653,82 1 005 229,97 Muut 1 558 653,82 1 005 229,97 TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET YHTEENSÄ 1 923 854,71 1 544 977,97