1. --- Erillisyksiköt 247 0 70 27 0 1 1 0 0 42 1 0 22 1 0 6 1 1 0 43 0 4 27. laitos



Samankaltaiset tiedostot
Erillisyksiköt

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Erillisyksiköt

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Hyväksymispistemäärät

Luonnontieteellinen koulutusala

klo Ohjelma on sama molempina päivinä.

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden.

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto


Oulun yliopistolyhyesti

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Oulun yliopiston koulutustarjonta

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016

Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Kokeisiin osallistuneet

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

Opotupa. Oulun yliopisto

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto


Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u opiskelijaa ja työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo


Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180

Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti

OULUN YLIOPISTON KIRJASTO 2 LUETTELOT JA TIETOKANNAT 5 TIEDONHANKINNAN OPETUS 8 LUKU- JA TYÖSKENTELYTILAT 9

ABI-päivä Oppiaine-esittelyt ja tutustumiskierrokset MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %

Valitsemisen solmukohdassa. Oulun yliopisto teknillinen tiedekunta

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

01 Helsingin yliopisto

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa Liite 1

LUKIOLAISTEN PÄIVÄ

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016

Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti. Kyselyyn vastasi 538 henkilöä

FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Humanistinen osasto/suomen kieli ja kulttuuritieteet

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

Kasvatustieteet

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet

V yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V luokanopettaja VA. V luokanopettaja VA. V luokanopettaja VA. V luokanopettaja VA

Päätös Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta

Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi

SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000

Humanististen alojen opiskelijoiden ainevalinnat

Kysely korkeakoulutustarpeista

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy Tampereen yliopiston organisaatio

Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1

Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille

OULUN YLIOPISTO TOIMINNAN KEHITTÄMISEN MALLIN AUDITOINTI HAASTATELTAVAT (RYHMIEN VARSINAISET EDUSTAJAT)

1 (6) tdk laitos aine

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( klo 08: klo 15:00 )

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI / HANKEN

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Transkriptio:

Oulun yliopisto. Henkilökunnan julkaisutilasto 2007. TYÖRYHMÄ, LABORATORIO, OPINTOSUUNTA TARKKUUDELLA LAITOS/TIEDEKUNTA YHT 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1. --- Erillisyksiköt 247 0 70 27 0 1 1 0 0 42 1 0 22 1 0 6 1 1 0 43 0 4 27 1.1. Avaruusinstituutti 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.2. Biocenter 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.3. Elektronioptiikan 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.4. Infotech Oulu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.5. Kajaanin 81 0 12 6 0 1 1 0 0 12 1 0 2 1 0 6 0 0 0 25 0 0 14 yliopistokeskus 1.5.1. Aikuiskoulutus 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.5.2. Biotekniikan lab. 21 0 0 2 0 0 1 0 0 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 3 1.5.3. Lönnrot-instituutti 27 0 4 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 6 0 0 0 15 0 0 0 1.5.4. Mittalaite 33 0 8 4 0 1 0 0 0 3 0 0 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 11 1.6. Kielikeskus 8 0 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1.7. Kirjasto 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 1 0 1.8. Koe-eläinkeskus 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.9. Koulutus- ja 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 tutkimuspalvelut 1.10. Meri-Lappi Instituutti 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.11. Mikro- ja nanotekn. 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 keskus 1.12. Orbis Sensorius/Oulu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1.13. Oulun Eteläisen 44 0 18 15 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 9 0 2 0 instituutti 1.14. Sodankylän geofys. 81 0 33 0 0 0 0 0 0 28 0 0 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 13 observatorio 1.15. Thule-instituutti 25 0 4 1 0 0 0 0 0 2 0 0 12 0 0 0 1 1 0 3 0 1 0 2. --- Hallintopalvelut 49 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 6 0 0 2 8 0 0 27 0 3 1 2.1. Hallintopalveluiden 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 yhteiset 2.2. Henkilöstöpalvelut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2.3. Opetus- ja 24 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 6 0 0 2 8 0 0 2 0 3 1 opiskelijapalvelut 2.4. Oulun yliopistopaino 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2.5. Rehtorin yksikkö 17 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 17 0 0 0 2.6. Suunnittelu- ja 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 0 0 0 kehittämispalvelut 2.7. Talous- ja 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

toimitilapalvelut 2.8. Tietohallintopalvelut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2.9. Tutkimus- ja 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 innovaatiopalvelut 2.10. Viestintäpalvelut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3. --- Humanistinen 340 0 34 33 2 0 16 0 0 21 3 15 49 2 7 3 7 1 0 101 0 14 32 3.1. Englannin kielen 22 0 4 9 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 7 0 1 0 3.2. Giellagas-instituutti 27 0 3 1 1 0 1 0 0 0 0 0 11 0 0 2 2 0 0 2 0 3 1 3.3. Historian 71 0 10 7 0 0 5 0 0 1 2 5 20 0 0 0 0 0 0 19 0 1 1 3.3.1. Aate- ja oppihistoria 9 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0 1 4 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3.3.2. Antiikin kielet ja 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 kulttuuri 3.3.3. Eurooppa-opinnot 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3.3.4. Filosofia 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3.3.5. Japani-opinnot 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3.3.6. Suomen ja 25 0 0 3 0 0 0 0 0 0 2 0 13 0 0 0 0 0 0 6 0 0 1 Skandinavian historia 3.3.7. Yleinen historia 30 0 7 3 0 0 5 0 0 0 0 4 1 0 0 0 0 0 0 10 0 0 0 3.4. Saksan, ranskan ja 25 0 0 4 0 0 4 0 0 0 0 1 5 1 4 0 0 0 0 5 0 1 0 pohjoismaisten kielten 3.4.1. Germaaninen filologia 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3.4.2. Pohjoismainen filol. 20 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 1 5 0 4 0 0 0 0 5 0 1 0 3.4.3. Ranskan kieli 4 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3.5. Suomen kielen, 99 0 9 7 1 0 2 0 0 18 1 4 7 1 3 0 0 1 0 13 0 5 27 Informaatiotutkim. ja logopedian 3.5.1. Fonetiikka 3 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3.5.2. Informaatiotutkimus 12 0 3 2 0 0 2 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 3.5.3. Logopedia 42 0 4 2 1 0 0 0 0 11 0 2 4 0 0 0 0 0 0 2 0 2 14 3.5.4. Suomen kieli 38 0 0 2 0 0 0 0 0 7 0 1 1 1 2 0 0 0 0 9 0 3 12 3.5.5. Viron kieli 3 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 3.5.6. Yleinen kielitiede 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3.6. Taideaineiden ja 96 0 8 5 0 0 4 0 0 2 0 5 5 0 0 1 5 0 0 55 0 3 3 antropologian 3.6.1. Arkeologia ja 20 0 6 4 0 0 1 0 0 2 0 1 2 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 arkeologian lab 3.6.2. Elokuva 25 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 2 2 0 0 0 3 0 0 12 0 2 2 3.6.3. Kirjallisuus 28 0 1 0 0 0 1 0 0 0 0 2 1 0 0 0 0 0 0 21 0 1 1

3.6.4. Kulttuuriantropologia 23 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 0 0 18 0 0 0 3.6.5. Saamen ja pohjoisten 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 kulttuurien tutkimus 3.6.6. Taidehistoria 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4. --- Kasvatustieteiden 206 0 10 19 0 0 5 0 1 5 3 2 20 1 9 0 3 16 0 69 6 8 29 41. Kajaanin 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 normaalikoulu 4.2. Kajaanin opettajan- 73 0 4 8 0 0 2 0 0 1 1 0 8 0 0 0 0 0 0 38 6 2 3 koulutusyksikkö 4.3. Kasvatustieteiden ja 109 0 6 10 0 0 3 0 1 4 2 1 11 1 9 0 3 1 0 25 0 6 26 opettajankoul. yksikkö 4.4. Oulun normaalikoulun 13 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 11 0 1 0 0 0 perusaste (0-6) 4.5. Oulun normaalikoulun 9 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 4 0 0 0 perusaste (7-9) ja lukio 5. --- Luonnontieteellinen 781 0 332 121 0 0 3 0 4 125 12 16 27 2 0 11 1 7 0 61 5 8 46 5.1. Biokemian 28 0 26 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 5.2. Biologian 211 0 101 18 0 0 0 0 2 37 0 9 8 1 0 0 0 0 0 31 0 0 4 5.2.1. Eläinekologia 73 0 33 0 0 0 0 0 0 11 0 6 5 1 0 0 0 0 0 17 0 0 0 5.2.2. Eläinfysiologia 29 0 20 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 0 0 0 5.2.3. Kasviekologia 50 0 22 4 0 0 0 0 0 9 0 2 3 0 0 0 0 0 0 6 0 0 4 5.2.4. Kasvifysiologia 29 0 10 10 0 0 0 0 2 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 5.2.5. Perinnöllisyystiede 30 0 16 2 0 0 0 0 0 10 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 5.3. Fysikaalisten 202 0 81 27 0 0 1 0 1 44 0 0 13 0 0 1 0 0 0 0 4 3 27 tieteiden 5.3.1. Avaruusfysiikka 47 0 15 0 0 0 0 0 0 19 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 2 8 5.3.2. Biofysiikka 7 0 0 2 0 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 5.3.3. Elektronispektrosk. 22 0 18 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 5.3.4. Geofysiikka 24 0 8 1 0 0 0 0 0 1 0 0 9 0 0 0 0 0 0 0 4 1 0 5.3.5. Infrapunaspektrosko 3 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 5.3.6. NMR spektroskopia 19 0 8 0 0 0 0 0 0 6 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 5.3.7. Teoreettinen fysiikka 19 0 7 3 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 5.3.8. Tähtitiede 60 0 23 21 0 0 1 0 0 11 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 5.4. Geotieteiden 36 0 11 0 0 0 0 0 0 11 9 0 1 0 0 1 0 0 0 1 0 0 2 5.5. Kemian 64 0 26 3 0 0 1 0 1 18 0 0 0 0 0 0 0 7 0 3 0 0 5 5.6. Maantieteen 94 0 23 10 0 0 1 0 0 13 3 6 4 0 0 0 1 0 0 20 1 5 7 5.7. Matemaattisten 62 0 46 7 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 8 0 0 0 0 0 0 0 tieteiden

5.8. Tietojenkäsittelytiet. 84 0 18 56 0 0 0 0 0 2 0 0 1 1 0 1 0 0 0 5 0 0 0 6. --- Lääketieteellinen 1070 0 536 11 0 0 4 0 0 101 4 120 96 0 0 0 1 5 1 124 1 1 65 6.1. Anatomian ja 13 0 12 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 solubiologian 6.2. Anestesiologian 18 0 10 0 0 0 0 0 0 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 klinikka 6.3. Farmakologian ja 25 0 24 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 toksikologian 6.4. Fysiatrian klinikka 8 0 4 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 6.5. Fysiologian 27 0 18 2 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 6.6. Hammaslääketieteen 98 0 46 2 0 0 1 0 0 7 0 9 0 0 0 0 0 0 0 32 0 0 1 6.7. Hoitotieteen ja terveys- 65 0 9 0 0 0 1 0 0 1 1 15 14 0 0 0 0 3 0 21 0 0 0 hallinnon 6.8. Iho- ja sukupuoli- 43 0 2 0 0 0 1 0 0 1 0 14 5 0 0 0 1 1 0 18 0 0 0 tautien klinikka 6.9. Kansanterveystiet. 125 0 54 0 0 0 1 0 0 15 0 6 6 0 0 0 0 0 0 30 0 0 13 ja yleislääket. 6.10. Kirurgian klinikka 41 0 33 0 0 0 0 0 0 0 0 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.11. Kliinisen kemian 16 0 11 0 0 0 0 0 0 0 0 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.12. Korva-, nenä- ja 32 0 10 1 0 0 0 0 0 9 0 3 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 kurkkutautien klinikka 6.13. Lastentautien klinikka 89 0 53 0 0 0 0 0 0 8 0 13 10 0 0 0 0 0 0 4 0 0 1 6.14. Lääketiet. biokemian 57 0 32 0 0 0 0 0 0 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 16 ja molekyylibiol. 6.15. Lääketieteellisen 4 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 tiedekunnan hallinto 6.16. Lääketieteen 29 0 7 3 0 0 0 0 0 2 2 5 2 0 0 0 0 0 1 2 0 0 5 tekniikan 6.17. Mikrobiologian 9 0 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.18. Molekyyliendokrinol. 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 tutkimusyksikkö 6.19. Neurokirurgian klinikka 3 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.20. Neurologian klinikka 39 0 29 0 0 0 0 0 0 4 1 4 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.21. Oikeuslääketieteen 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.22. Patologian 28 0 18 0 0 0 0 0 0 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 6.23. Perinnöllisyyslääket. 12 0 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

klinikka 6.24. Psykiatrian klinikka 33 0 25 0 0 0 0 0 0 0 0 5 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 6.25. Radiologian klinikka 30 0 22 0 0 0 0 0 0 1 0 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6.26. Silmätautien klinikka 5 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 6.27. Sisätaudit 161 0 61 2 0 0 0 0 0 25 0 14 42 0 0 0 0 0 0 3 0 1 13 6.28. Synnytys- ja naistent. 43 0 23 0 0 0 0 0 0 5 0 7 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 7 klinikka 6.29. Syöpätautien ja 13 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 sädehoidon klinikka 7. --- Taloustieteiden 93 0 23 33 0 0 2 0 0 7 5 4 2 2 1 1 0 1 0 12 0 0 0 7.1. Johtamisen ja 22 0 3 6 0 0 0 0 0 1 4 2 2 1 0 0 0 1 0 2 0 0 0 yrittäjyyden 7.2. Kansantaloustieteen 10 0 3 2 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 7.3. Laskentatoimen ja 15 0 5 2 0 0 0 0 0 3 0 1 0 0 1 0 0 0 0 3 0 0 0 rahoituksen 7.4. Markkinoinnin 46 0 12 23 0 0 0 0 0 3 1 1 0 1 0 1 0 0 0 4 0 0 0 8. --- Teknillinen 768 1 161 317 1 16 3 0 2 63 1 13 58 0 4 15 10 0 0 36 1 19 47 8.1. Arkkitehtuurin osasto 75 0 1 6 0 0 0 0 0 2 0 4 19 0 3 0 10 0 0 15 1 11 3 8.1.1. Arkkitehtuurin 14 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 2 3 0 0 0 0 0 0 5 1 0 0 historian 8.1.2. Korjausrakentamisen 10 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 3 0 0 3 0 1 2 8.1.3. Muotoilun ja taiteen 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 8.1.4. Nykyarkkitehtuurin 5 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 3 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 8.1.5. Rakennussuunnittelu 12 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 1 0 0 0 0 4 0 2 0 8.1.6. Valokuvauslab. 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.1.7. Yhdyskuntasuunnitt. 31 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 2 7 0 1 0 7 0 0 2 0 8 1 8.2. Konetekniikan osasto 53 0 17 20 0 1 0 0 0 5 1 0 1 0 0 0 0 0 0 6 0 0 2 8.2.1. Koneensuunnittelun 5 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 8.2.2. Materiaalitekniikan 21 0 11 6 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 8.2.3. Mekatroniikan ja kone- 16 0 3 6 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2

diagnostiikan lab. 8.2.4. Teknillisen mekaniikan 8 0 2 4 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.2.5. Tuotantotekniikan 3 0 1 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.3. Prosessi- ja ympäristö- 181 0 47 48 0 0 2 0 0 28 0 2 13 0 0 6 0 0 0 3 0 5 27 tekniikan osasto 8.3.1. Bioprosessitekniikan 34 0 5 0 0 0 2 0 0 11 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 15 8.3.2. Energialboratorio 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.3.3. Kemiallisen prosessi- 8 0 3 3 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 tekniikan 8.3.4. Kuitu- ja partikkeli- 18 0 9 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 tekniikan 8.3.5. Lämpö- ja diffuusio- 46 0 9 12 0 0 0 0 0 9 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 11 tekniikan 8.3.6. Prosessimetallurgian 15 0 4 2 0 0 0 0 0 2 0 0 3 0 0 4 0 0 0 0 0 0 0 8.3.7. Systeemitekniikan 18 0 7 4 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 2 0 0 0 2 0 1 0 8.3.8. Säätötekniikan lab. 13 0 1 10 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.3.9. Teollisuuden 1 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 ympäristötekniikka 8.3.10. Vesi- ja ympäristö- 27 0 8 8 0 0 0 0 0 5 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 4 0 tekniikan 8.4. Rakentamistekno- 3 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 logian tutkimusryhmä 8.5. Sähkö- ja 392 1 87 214 1 15 0 0 2 22 0 6 21 0 0 0 0 0 0 6 0 2 15 tietotekniikan osasto 8.5.1. CWC / 108 0 19 76 0 3 0 0 0 0 0 1 8 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 Tietoliikennelab. 8.5.2. Elektroniikan 20 0 7 12 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.5.3. Informaationkäsittely 84 0 10 57 0 0 0 0 2 0 0 3 8 0 0 0 0 0 0 4 0 0 0 8.5.4. Matematiikan jaos 2 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.5.5. Mikroelektr. ja mate- 66 1 25 11 0 10 0 0 0 12 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 7 riaalifysiikan lab. 8.5.6. Optoelektroniikan ja 63 0 17 29 0 1 0 0 0 7 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 8 mittaustekniikan lab. 8.5.7. Raahen DI-koulutus 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8.5.8. Sähkö- ja tietoteknii- 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

kan osaston työpaja 8.5.9. Tietokonetekniikan 42 0 6 27 0 0 0 0 0 3 0 0 5 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 8.5.10. Tietoliikennelab. 6 0 1 2 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 8.6. Tuotantotalouden 64 0 9 28 0 0 1 0 0 6 0 1 4 0 1 9 0 0 0 4 0 1 0 osasto YHTEENSÄ 3554 1 1167 561 3 17 34 0 7 364 30 170 280 8 21 38 31 31 1 473 13 57 247 Koodi/Julkaisun kategoria Ulkomaiset tai kansainväliset 1. ulkomailla ilmestynyt tieteellinen monografia, 2. artikkeli ulkomaisessa tai kansainvälisessä tieteellisessä aikakauslehdessä (referee-julkaisu), 3. artikkeli ulkomaisessa tai kansainvälisessä kokoomateoksessa tai kokousjulkaisussa, 4. ulkomailla ilmestynyt oppikirja, 5. ulkomailla ilmestynyt patentti, 6. ulkomailla ilmestynyt artikkeli tai teos (esim. sanomalehti-, yleistajuinen artikkeli, yleistajuinen teos, opetusmoniste yms.), joka ei sovi muuhun ryhmään, 7. ulkomailla ilmestynyt video- tai ääninauha, filmi, radio-ohjelma tai julkiseen levitykseen tarkoitettu tietokoneohjelma, 8. ulkomailla ilmestynyt käännöstyö, toimitettu teos (itse toimittajana), 9. ulkomailla ilmestynyt painettu abstrakti. Kotimaiset 10. kotimaassa ilmestynyt tieteellinen monografia (paitsi korkeakoulun oman sarjan tai sarjan julkaisut), 11. artikkeli kotimaisessa tieteellisessä aikakauslehdessä (referee-julkaisu), 12. artikkeli kotimaisessa kokoomateoksessa tai kokousjulkaisussa (paitsi korkeakoulun oman sarjan tai sarjan julkaisussa), 13. korkeakoulun oman sarjan julkaisu (muu kuin väitöskirja), 14. artikkeli korkeakoulun oman sarjan julkaisussa, 15. oman korkeakoulun sarjan julkaisu, 16. artikkeli oman korkeakoulun sarjan julkaisussa, 17. kotimaassa ilmestynyt oppikirja, 18. kotimaassa ilmestynyt patentti, 19. kotimaassa ilmestynyt artikkeli tai teos (esim. sanomalehti-, yleistajuinen artikkeli, yleistajuinen teos, opetusmoniste yms.), joka ei sovi muuhun ryhmään, 20. kotimaassa ilmestynyt video- tai ääninauha, filmi, radio-ohjelma tai julkiseen levitykseen tarkoitettu tietokoneohjelma, 21. kotimaassa ilmestynyt käännöstyö, toimitettu teos (itse toimittajana), 22. kotimaassa ilmestynyt painettu abstrakti. Tummennetut = KOTA-tilastoihin