21. KOULUN IUNAAMINEN
Pappi toimittaa pyydettäessä koulun siunaamisen. 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 484 tai 488. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus Alkusiunaus voidaan lausua tai laulaa (sävelmä s. 272). L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. L Meidän auttajamme on Herra, hän, joka on luonut taivaan ja maan. L Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Johdantosanat L/E Herra on keskellämme. Vietämme suurta juhlaa. Johdantosanat voidaan laatia myös vapaasti. L Rakkaat ystävät. Olemme kokoontuneet tänne kiittämään Jumalaa, kaikkien lahjojen antajaa, ja kuulemaan hänen sanaansa. Pyydämme hänen siunaustaan tälle koululle ja kaikille niille, jotka täällä työskentelevät. 3. Psalmi Voidaan käyttää myös kirkkovuoden ajankohdan mukaisia tai muita psalmeja. Psalmin sijasta voidaan käyttää perheen sunnuntain psalmivuorolaulua (ks. Jumalanpalvelusten kirja s. 515, virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 760). Psalmin sijasta voidaan laulaa virsi. Psalmi voidaan laulaa tai lukea. en alussa ja lopussa voi olla antifoni. Psalmisävelmiä, ks. Jumalanpalvelusten kirja s. 454. Psalmin kertosäkeitä s. 446 (virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nrot xx) ja Jumalanpalvelusten kirjassa s. 467 (virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nrot 761 790). Psalmiin liitetään Pieni kunnia. en sijasta voidaan käyttää seuraavia virrensäkeistöjä: 49: 4, 50: 6, 111: 7, 115: 8, 131: 4, 258: 6, 325: 4, 334: 8, 418: 8, 420: 9, 475: 4, 534: 6. Pieni kunnia jätetään pois paastonaikana 5. paastonajan sunnuntaista lähtien. inun hyvyytesi, Herra, täyttää maan. Opeta minut tuntemaan käskysi! Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt, olet tehnyt sanasi mukaan. Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä, minä turvaan sinun käskyihisi.
Minä kuljin harhateitä, kunnes jouduin nöyrtymään. Nyt olen kuuliainen, elän ohjeittesi mukaan. Herra, sinä olet hyvä, sinun tekosi ovat hyvät. Opeta minut tuntemaan määräyksesi! Pieni kunnia Ps. 119: 64 68 Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen. 4. Raamatunluku Läsnäolijat lukevat raamatuntekstejä. Voidaan käyttää myös kirkkovuoden ajankohdan mukaisia tai muita raamatuntekstejä. Raamatunlukua voi seurata hiljainen mietiskely. 1. Moos. 2: 8 9, 15 Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta. illoin tajuat, mitä on Herran pelko, opit, mitä on Jumalan tunteminen, sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen. ananl. 2: 2 6 1. Kor. 3: 6 9 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.
5. Vastaus Vastauksena voi olla virsi, laulu tai soitinmusiikkia. 6. Puhe 7. Virsi 8. Rukousjakso Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. Vuororukous Vuororukous voidaan lausua tai laulaa (sävelmä s. 274). L/E L/E iunaamisrukous Rukous voidaan laatia myös vapaasti. Rukouksen lukijana voi olla opettaja tai oppilas. Ylistetty olet sinä, Herra, meidän Jumalamme! inun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. iunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina. Kaikukoon Herran nimen ylistys! [L Jumala on hyvyydessään antanut meille oppimisen lahjan. iunatkoon kolmiyhteinen Jumala, Isä ja ( ) Poika ja Pyhä Henki, tämän koulun ja täällä tapahtuvan opiskelun.] L/E Rukoilkaamme. Taivaallinen Isä. Me ylistämme sinua lahjoistasi sekä läsnäolostasi elämän kaikissa vaiheissa. Herra, kaiken minkä me omistamme, saamme ottaa vastaan sinun kädestäsi. Auta meitä elämään niin, että käytämme antamiasi lahjoja oikein. inun hyvyyttäsi on tämä koulu. Me kiitämme kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat olleet sitä suunnittelemassa, rakentamassa ja kaunistamassa. Muista heitä armossasi. Varjele, ettei mikään tuottaisi tälle koululle eikä sen toiminnalle vahinkoa. iunaa se työ, jota täällä tehdään. uo, että oppilaat viihtyisivät täällä, haluaisivat oppia ja valmistua tulevaisuuden tehtäviin. Anna opettajille ja henkilökunnalle viisautta, voimia, kärsivällisyyttä ja työn iloa. uo, että sanasi ja pyhät käskysi olisivat opastajina kasvatustyössä. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Aamen. Isä meidän Herran rukous lausutaan yhteen ääneen. Herran rukouksen ekumeenista sanamuotoa (ks. Jumalanpalvelusten kirja s. 317) voidaan käyttää tarvittaessa. Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. illä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen. 9. Kiitosvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi seuraavia virsiä: 135, 329, 489. 10. iunaus iunaus voidaan lausua tai laulaa (sävelmä s. 276, ks. myös Jumalanpalvelusten kirja s. 508). L iunatkoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen. L Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. 11. Päätösmusiikki Päätösmusiikkina voi olla virsi, laulu tai soitinmusiikkia.