46 Kohdeavustushakemus Kuhmo talvisotakierrokseen ja Lieksan Rukajärvikeskukseen 22. - 24.5.2015. 47 MLL perhekahvilan kevätretki Villa Laurilaan



Samankaltaiset tiedostot
46 Kohdeavustushakemus Kuhmo talvisotakierrokseen ja Lieksan Rukajärvikeskukseen MLL perhekahvilan kevätretki Villa Laurilaan

26 Rakennusvalvonnan toimipisteet Ristiinassa ja Suomenniemellä. 27 Kohdeavustukset 2015, Kiesilä-Pajulahti-Kakkolan kyläyhdistys ry

29 Kiesilän Erä ry, laavun (grillikatoksen) rakentaminen. kohdeavustus. 32 Kohdeavustus, KäenJälki ry, rantakalaillan järjestäminen

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

24 Kansainvälinen hanke maaseudulla asuvien, yli 55- vuotiaiden, erityisesti miesten, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Mikkeli Pöytäkirja 1/ (10) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:10-18:59. kahvila-ravintola Salmenranta

5 Ristiinan aluejohtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2016

11 Anttolan aluejohtokunnan toimintakertomus vuodelta Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Anttolan yhtenäiskoulu

45 Anttolan aluejohtokunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016

21 Asukkaiden kuulemistilaisuudet aluejohtokuntiin ja kylien neuvottelukuntiin valittavaksi esitettävistä jäsenistä kaudelle , Anttolan ajk

35 Suomenniemen aluejohtokunnan kohdeavustus - Karkauksen Metsästysyhdistys ry. 39 Suomenniemen aluejohtokunnan myöntämät yleisavustukset

Mikkeli Pöytäkirja 10/ (11) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:00-19:45. kahvila-ravintola Salmenranta

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos

38 Saimaan Teatterin teatteriesitys Anttolassa ja Ristiinassa

118 Ristiinan mielenterveysyhdistys Risla ry, pikkujoulumatka Lahteen. 120 Kylälahden kylät ry, telttakatoksen hankinta, kohdeavustus

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

63 Kohdeavustus tapahtumatoimintaan 2015, Eläkeliiton Suomenniemen yhdistys

16 Mikkelin kaupungin strategiatyö - aluejohtokuntien strategiapajan yhteenveto

57 Mannerheimin lastensuojeluliiton Ristiinan yhdistyksen järjestämä lasten kulttuuritapahtuma

64 Ristiinan aluejohtokunnan yleisavustus - Vitsiälän Martat ry

29 Työjärjestyksen hyväksyminen ja lisäasioiden listaus. 32 Kuva- ja videokilpailu Haukivuoren kesäkalenterin 2016 karttakohteista

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

49 Kuomiokosken alueen kyläyhdistys ry virkistysretki Kangasniemelle, kohdeavustus

3 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Vanhan koulun kutojat / Auri Ahvenainen

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

3 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen, Suomenniemen aluejohtokunnan lausunto

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017

60 Kohdeavustus kesän 2016 valmennusleirit Brahen Voimistelijat ry. 61 Kohdeavustus - Mannerheimin Lastensuojeluliitto Ristiinan yhdistys ry

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

74 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Anttolan urheilijat ry/ Spurttis. 75 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - MLL Anttolan yhdistys

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

Mutteritupa / Pitopalvelu Rosetti, Karkauksentie 169, Suomenniemi. 60 Suomenniemen urheilijat / Koululaisten liikuntakerho

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

71 Mikkelin kaupungin hallintorakenteen uudistamisprosessin käynnistäminen. 72 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Ristiinan yhdistys ry, kohdeavustus

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

32 Ristiinan Ripeltäjät ry, akvarellikurssi, kohdeavustus. 33 Risla ry, biljardipöydän uusiminen, kohdeavustus

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (11) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne Yksikön johtaja

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

3 Vitsiälän kyläseura ry, vesiklosetin hankinta kylätalolle, kohdeavustus. 4 Ristiinan Pursiseura ry, venemessut Helsingissä 2017, kohdeavustus

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

68 Pro Patria taulujen säilyttäminen ja uudelleensijoittaminen. 69 Anttolan aluejohtokunnan avustusjakoperusteiden päivittäminen

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

26 Anttolan Urheilijat ry, kirjan teko Savon rintaman taistelut 1918 kohdeavustus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

65 Pellosniemen leikkipuiston muuttaminen käyttöpuistoksi. 66 Kulttuuriyhdistys Mäki, pelto ja metsä ry, lammasaitaus, kohdeavustus

Otteet Otteen liitteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 30/

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

3 Päätös myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL Päätös

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Transkriptio:

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 1 (16) Aika 13.05.2015, klo 16:33-17:49 Paikka Metsälinna Käsitellyt asiat 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45 Pöytäkirjan tarkastus 46 Kohdeavustushakemus Kuhmo talvisotakierrokseen ja Lieksan Rukajärvikeskukseen 22. - 24.5.2015 47 MLL perhekahvilan kevätretki Villa Laurilaan 48 Avustushakemus kaikille avoin akvarellikurssi kesä viikonloppuna Ristiinassa 49 Rakennusvalvonnan toimipisteet Ristiinassa ja Suomenniemellä 50 HY375-juhlavuosi juhla Ristiinassa 51 Löydön rannan grillikatoksen kunnostus 52 Muut asiat 53 Tiedoksi

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 2 (16) Saapuvilla olleet jäsenet Jari Viitikka, puheenjohtaja Ari Hämäläinen Erkki Rantalainen Hannu Kortelainen Jaana Vartiainen Kaija Kilpeläinen Milja Kinni-Jenu, saapui 16:42 Paavo Puhakka Tanja Klèn Tiina Elkharam Vesa Himanen, varajäsenet Petri Tikkanen Muut saapuvilla olleet Poissa Olli Lahti, kehityspäällikkö, sihteeri Sari Teittinen, kaupunginhallituksen jäsen, saapui 16:39 Eija Puhakka-Matilainen Päivi Härkönen Allekirjoitukset Jari Viitikka Puheenjohtaja Olli Lahti Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Tiina Elkharam Ari Hämäläinen Pöytäkirjan nähtävänäolo Pidetään nähtävänä Ristiinan kirjastossa 22.5.2015 Ari Ahlbrecht

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 3 (16) 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Aluejohtokunnan kokous on laillinen ja päätösvaltainen, jos saapuvilla on enemmän kuin puolet aluejohtokunnan jäsenmäärästä. Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 4 (16) 45 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkistettava aluejohtokunnan päätöksen mukaan siten, että pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan aakkosjärjestyksessä kaksi jäsentä kerrallaan. Tarkastus tulee suorittaa kunkin kokouksen jälkeen seuraavan viikon torstaina ja tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Ristiinan kirjastossa perjantaina klo 12.00-16.00. Pöytäkirjan tarkastajiksi esitetään Tiina Elkharam ja Ari Hämäläinen. Hyväksyttiin

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 5 (16) 46 Kohdeavustushakemus Kuhmo talvisotakierrokseen ja Lieksan Rukajärvikeskukseen 22. - 24.5.2015 MliDno-2015-894 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Ristiinan Reserviupseerit ry järjestää tutustumismatkan Lieksan ja Rukajärvikeskukseen 22.-24.5.2015. Yhdistys anoo tukea matkakustannuksiin Ristiina-Kuhmo-Lieksa-Ristiina 1100 euroa. Valmistelutyöryhmä esittää, että aluejohtokunta tukee matkaa enintään 825 eurolla,todellisista kustannuksista 75 %. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Hyväksyttiin. Asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan esteellisenä olivat poissa Pave Puhakka ja Erkki Rantalainen. Tiedoksi Ristiinan Reservinupseerit ry,

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 6 (16) 47 MLL perhekahvilan kevätretki Villa Laurilaan MliDno-2015-961 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Mannerheimin lastensuojeluliiton Ristiinan yhdistys anoo aluejohtokunnalta tukea 250 e perhekahvilan kevätretkeen Villa Laurilaan Hietaseen 4.6.2015. Haemme avustusta yhteiskuljetukseen (150 e) ja sisäänpääsylippuihin (3e/hlö) sekä retkieväisiin. Kokonaiskustannukset ovat 250 euroa. Valmistelutyöryhmä esittää, että aluejohtokunta tukee yhdistyksen kevätretkeä enintään 150 eurolla, matkakustannuksia. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Hyväksyttiin Tiedoksi MLL Ristiinan yhdistys ry

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 7 (16) Ristiinan aluejohtokunta, 32, 08.04.2015 Ristiinan aluejohtokunta, 48, 13.05.2015 48 Avustushakemus kaikille avoin akvarellikurssi kesä viikonloppuna Ristiinassa MliDno-2015-587 Ristiinan aluejohtokunta, 08.04.2015, 32 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Ristiinan Ripeltäjät ry järjestää kaikille avoimen akvarellikurssin Ristiinan Hartikkalassa. Kurssi pidetään viikonloppuna ja opettajana on Mika Törönen. Yhdistys hakee aluejohtokunnalta tukea ohjaajalle maksettavaan korvaukseen ja tilakustannuksiin 500 euroa. Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten Hyväksyttiin. Ristiinan aluejohtokunta, 13.05.2015, 48 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Hakija on hakenut tapahtumalle tukea myös kultttuuri-, liikuntaja nuorisolautakunnalta. Selvityksen jälkeen hakijalle ei ole myönnetty tukea. Valmistelutyöryhmä esittää, että aluejohtokunta tukee enintään 500 euroa, joka kohdistetaan ohjaajan palkkioon. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Aluejohtokunta ei myönnä tukea yhdistykselle, koska hakijalle on myönnetty tukea kaupungin kulttuuritoimesta.

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 8 (16) Tiedoksi Ristiinan Ripeltäjät ry

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 9 (16) 49 Rakennusvalvonnan toimipisteet Ristiinassa ja Suomenniemellä MliDno-2015-867 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi rakennusvalvonta esittää Suomenniemen ja Ristiinan aluetta hoitavien rakennustarkastajien toimipisteiden keskittämistä yhteen yhteiseen toimipisteeseen. Yhteinen toimipiste olisi nykyinen Ristiinan rakennusvalvonnan toimipiste. Muutos on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2015 alkaen. Suomenniemen ja Ristiinan aluetta hoitavien rakennustarkastajien toiminta-alueena on lisäksi merkittävä osa entisestä Anttolasta. Suomenniemen rakennustarkastajan osa-aikatyöstä johtuen henkilöresurssi on yhteensä 1,5 henkilötyövuotta. Osa-aikatyöstä johtuen Suomenniemen rakennustarkastaja on ollut pääosin parilliset viikot työssä, parittomat viikot osa-aikaeläkkeellä. Vuosilomien pitämisen myötä poissaolojaksot ovat saattaneet muodostua usean viikon mittaisiksi. Rakennustarkastajan työstä kesäaikaan noin puolet ajasta kuluu suorittaen maastossa katselmuksia ja muita tarkastus- ja neuvontakäyntejä sekä osallistumalla Mikkelin keskustassa Virastotalolla kokouksiin. Muu osa ajasta on työskennelty tehden toimistotyötä, mm. valmistellen lupa-asioita, tapaamalla saapuvia asiakkaita, antaen neuvoja puhelimitse ja sähköisin viestimin. Talviaikaan painotus on enemmän toimistotyön tehtävissä. Kiireaikoina toimintaa tuetaan Mikkelin keskustan Virastotalolla asemapaikkaa pitävien henkilöiden avulla. Ristiinan alueen rakennustarkastajalla on ollut lisäksi toimipiste vuoden 2015 alusta lukien Virastotalolla. Hän on työskennellyt VirastoTehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi rakennusvalvonta esittää Suomenniemen ja Ristiinan aluetta hoitavien rakennustarkastajien toimipisteiden keskittämistä yhteen yhteiseen toimipisteeseen. Yhteinen toimipiste olisi nykyinen Ristiinan rakennusvalvonnan toimipiste. Muutos on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2015 alkaen. Suomenniemen ja Ristiinan aluetta hoitavien rakennustarkastajien toiminta-alueena on lisäksi merkittävä osa entisestä Anttolasta. Suomenniemen rakennustarkastajan osa-aikatyöstä johtuen henkilöresurssi on yhteensä 1,5 henkilötyövuotta. Osa-aikatyöstä johtuen Suomenniemen rakennustarkastaja on ollut pääosin parilliset viikot työssä, parittomat viikot osa-aikaeläkkeellä. Vuosilomien pitämisen myötä poissaolojaksot ovat saattaneet muodostua usean viikon mittaisiksi. Rakennustarkastajan työstä kesäaikaan noin puolet ajasta kuluu suorittaen maastossa katselmuksia ja muita tarkastus- ja neuvontakäyntejä sekä osallistumalla Mikkelin keskustassa Virastotalolla kokouksiin.

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 10 (16) Muu osa ajasta on työskennelty tehden toimistotyötä, mm. valmistellen lupa-asioita, tapaamalla saapuvia asiakkaita, antaen neuvoja puhelimitse ja sähköisin viestimin. Talviaikaan painotus on enemmän toimistotyön tehtävissä. Kiireaikoina toimintaa tuetaan Mikkelin keskustan Virastotalolla asemapaikkaa pitävien henkilöiden avulla. Ristiinan alueen rakennustarkastajalla on ollut lisäksi toimipiste vuoden 2015 alusta lukien Virastotalolla. Hän on työskennellyt Virastotalon toimipisteellä maanantaista keskiviikkoon ja torstai sekä perjantain Ristiinan toimipisteellä. Järjestely on osoittautunut tarkoituksen mukaiseksi.yhdistämällä Suomenniemen ja Ristiinan aluetta hoitavien rakennustarkastajien toimipisteet, ja keskittämällä palvelut Ristiinaan, tehostetaan työn tuloksellisuutta ja mahdollistetaan paremmin sijaisjärjestelyt. Asiakirjojen logistinen kulku sujuvoituu ja käsittely nopeutuu. Rakennustarkastajan saavutettavuus paranee. Ristiinan toimipiste on keskeinen maantieteellisesti, niin asiakkaiden saavutettavuuden kuin maastokäyntien osalta. Käytännön tasolla toiminnan muutos asiakkaalle aikaisempaan on vähäinen. Yhteispalvelupisteisiin voidaan jättää asiakirjoja ja niistä on saatavilla lomakkeita, kuten tähänkin asti. Rakennustarkastajan kanssa voidaan etukäteen sopia aika maastossa, asiakkaan tai palvelupisteen tiloissa henkilökohtaiseen neuvontaan. Hankkeiden suunnittelijat ovat tähänkin asti pääosin halunneet tapaamiset Virastotalolle tai Ristiinan toimipisteelle. Myös moni alueen asukkaista käy työssä Mikkelin keskusta-alueella, jolloin työpäivän niin mahdollistaessa tapaaminen onnistuu Virastotalolla. Anttolan ja Haukivuoren vakinaiset rakennusvalvonnan toimipisteet ovat vastaavasti lopetettu vuoden 2014 loppupuolella, yhteispalvelupisteiden antaessa palvelua. Alueellinen tasavertaisuus siis toteutuu.muutoksella varmistetaan rakennusvalvonnan palvelutason säilyminen Suomenniemellä ja Ristiinassa sekä koko Mikkelin alueella. Toimiminen yhdessä toimipisteessä tuo säästöä kalusteiden, varusteiden ja laitteiden osalta. Rakennusvalvonta pyytää asiasta aluejohtokunnan lausuntoa. Asia on tarkoitus käsitellä rakennuslautakunnan kokouksessa 28.5.2015. Aluejohtokunnalla ei ole henkilöjärjestelyihin huomautettavaa, mutta Ristiinassa tulee turvata palvelujen saatavuus kaikkina vuoden aikoina. Hyväksyttiin.

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 11 (16) Tiedoksi Rakennusvalvonnalle tiedoksi.

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 12 (16) 50 HY375-juhlavuosi juhla Ristiinassa MliDno-2015-963 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Helsingin yliopisto juhlii 9.10.2015 375-vuotispäiviään. Ristiinalla ja Helsingin yliopistolla on sekä historiallisia että nykyisiä yhtymäkohtia, joiden vuoksi HY375-tapahtuman järjestäminen Ristiinassa on perusteltua.ristiinan seurakunnan perusti vuonna 1649 kreivi Per Brahe, jonka vuonna 1640 perustama Turun Akatemia kehittyi myöhempien vaiheiden seurauksena Helsingin yliopistoksi. Brahe oli siten myös Helsingin yliopiston ensimmäinen kansleri. Ristiinassa Someenjärven rannalla kolmisenkymmentä kesäänsä viettänyt Toijolan kansakoulun perustaja ja koulun ensimmäinen johtokunnan puheenjohtaja Emil Nestor Setälä, Helsingin yliopiston kielitieteen professori, itsenäisyyssenaatin opetusministeri sekä Suomen itsenäisyysjulistuksen tekstin laatija, on toinen merkittävä kytkös Ristiinan ja Helsingin yliopiston välillä, unohtamatta lukuisia muita HY:n akateemisen henkilöstön jäseninä toimivia ja toimineita (mm. Gulinin pappissuku), ja vielä lukuisampia HY:ssä opiskelleita ristiinalaisia. Hakija anoo aluejohtokunnalle tukea tapahtumalle 6500 euroa. Valmistelutyöryhmä esittää, että tapahtumaa tuetaan enintään 1500 eurolla ilmoitus- ja näyttelytilan järjestelykuluihin. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Hyväksyttiin. Tiedoksi Ristiina-Seura ry

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 13 (16) 51 Löydön rannan grillikatoksen kunnostus MliDno-2015-959 Valmistelija / lisätiedot: Olli Lahti Olli.Lahti@mikkeli.fi Vitsiälän kyläseura anoo aluejohtokunnalta tukea grillikatoksen kunnostukseen, johon tarvitaan uudet huuva ja kraakku. Kustannus on 300 euroa. Asennus tehdään talkootyönä. Tähän kohteeseen ei ole saatu avustusta muualta. Valmistelutyöryhmä esittää, että aluejohtokunta myöntää tukea tarvikehankintoihin enintään 300 euroa. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Hyväksyttiin. Asian käsittely ja päätöksenteon ajaksi esteellisen olivat poissa Tiina Elkharam, Milja Kinni-Jenu ja Jaana Vartiainen. Pykälä tarkistettiin tässä kokouksessa. Tiedoksi Vitsiälän kyläseura ry

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 14 (16) 52 Muut asiat Aluejohtokunta ottaa käsiteltäväksi myös muut asiat, mikäli jäsenet sen yksimielisesti hyväksyvät. Esitetään tarvittaessa kokouksessa. Ei muita asioita

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 15 (16) 53 Tiedoksi 1) Teknisen toimen edustajien ja aluejohtokunnan pj Jari Viitikan ja Paavo Puhakan tapaaminen 21.4.2015. 2) Kaupunginhallituksen 152/2015 otto-oikeus 8.4.2015 kokouksesta. Saatetaan aluejohtokunnalle tiedoksi. Hyväksyttiin.

Mikkeli Pöytäkirja 5/2015 16 (16) Oikaisuvaatimus 46, 47, 48, 50, 51 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: - se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä - kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Mikkelin kaupunki Kaupunginhallitus PL 33 (Raatihuoneenkatu 8-10), 50100 Mikkeli Sähköpostiosoite: kirjaamo@mikkeli.fi