Itsehallintoalueiden perustamisen (välillisten) henkilöstövaikutusten selvittäminen kyselyn tulokset 4.2.216 Tero Meltti ja Anna Kaarina Piepponen valtiovarainministeriö 4.2.216 1
Kyselyn tavoite Kyselyn tavoitteena oli hankkia perustietoa hallituksen esitykseen siitä, minkälaiset vaikutukset itsehallintoalueiden perustamisella ns. välilliseen henkilöstöön eli tukipalvelujen henkilöstöön. Nykyisestä tietopohjasta ei selviä, miten kunnista ja yhtymistä itsehallintoalueille siirtyvät tehtävät vaikuttavat ns. välilliseen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön. Kyselyn vastaukset otetaan huomioon hallituksen esityksen laatimisessa erityisesti henkilöstövaikutusten, mutta myös taloudellisten ja organisatoristen vaikutusten osalta. 4.2.216 2
Välillinen henkilöstö Kyselyssä välillisellä henkilöstöllä tarkoitettiin kuntien ja yhtymien henkilöstöä, joka ei varsinaisesti työskentele sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa, mutta joiden työpanos on välttämätön sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseen (esim. talous- ja henkilöstöhallinto, toimitilapalvelut, tietohallinto- ja ict-palvelut). 4.2.216 3
Kyselyn toteutus Kysely lähettiin kaikille Manner-Suomen kunnille ja yhtymille. Kyselyn vastausaika oli 16.12.215 22.1.216. Kysely toteutettiin verkkokyselynä (webrol). Kysely ja ohjeet olivat sekä suomeksi että ruotsiksi. 4.2.216 4
Vastaajat Kyselyyn vastasi 154 a (n=31) ja 29 ä (n= 46). Kyselyyn vastanneiden kuntien ja yhtymien kokonaishenkilöstömäärä on 337324 työntekijää. Kyselyyn vastanneet organisaatiot edustavat 78,6 % -alan kokonaistyöntekijämäärästä (-alan kokonaistyöntekijämäärä on 429). 4.2.216 5
Kyselyyn vastanneet kunnat Akaan kaupunki Alajärven kaupunki Espoon kaupunki Euran Forssan kaupunki Haapaveden kaupunki Haminan kaupunki Hangon kaupunki Hausjärven Helsingin kaupunki Huittisten kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Hyvinkään kaupunki Iisalmen kaupunki Ikaalisten kaupunki Ilomantsin Imatran kaupunki Inarin Inkoon Janakkalan Joensuun kaupunki Juankosken kaupunki Juupajoen Juvan Jyväskylän kaupunki Jämijärven Jämsän kaupunki Kaarinan kaupunki Kalajoen kaupunki Kangasniemen Kannonkosken Kannuksen kaupunki Karstulan K askisten kaupunki Kauhavan kaupunki Kauniaisten kaupunki Kemin kaupunki Kemijärven kaupunki Keminmaan Kimitoöns kommun Kempeleen Keravan kaupunki Keuruun kaupunki Kirkkonummen Kivijärven Kokemäen kaupunki Kolarin Korsnäs kommun Konneveden Kotkan kaupunki Kouvolan kaupunki Kristiinankaupungin kaupunki Kuhmon kaupunki Kustavin Kuusamon kaupunki Lahden kaupunki Laihian Laitilan kaupunki Lapinjärven Lapinlahden Lappeenrannan kaupunki Lapuan kaupunki Laukaan Lemin Lempäälän Leppävirran Lieksan kaupunki Liedon Limingan Loviisan kaupunki Larsmo kommun Lumijoen Luvian Marttilan Muonion Korsholms kommun Mynämäen Mäntsälän Mäntyharjun Nakkilan Nivalan kaupunki Nousiaisten Nurmijärven Närpes stad Oriveden kaupunki Oulaisten kaupunki Oulun kaupunki Paimion kaupunki Pargas stad Parikkalan Parkanon kaupunki Pedersöre kommun Pellon Petäjäveden Pietarsaaren kaupunki Pihtiputaan Pirkkalan Polvijärven Porin kaupunki Porvoon kaupunki Posion Puumalan Pyhännän Pyhäjoen Pyhärannan Pöytyän Raision kaupunki Raaseporin kaupunki Ranuan Rauman kaupunki Riihimäen kaupunki Rovaniemen kaupunki Ruokolahden Ruskon Saarijärven kaupunki Sallan Sastamalan kaupunki Seinäjoen kaupunki Siikaisten Siikajoen Siilinjärven Sipoon Siuntion Soinin Sulkavan Suomussalmen Taivalkosken Tampereen kaupunki Tervolan Teuvan Toivakan Turun kaupunki Tornion kaupunki Tuusulan Tuusniemen Uuraisten Uudenkaupungin kaupunki Vaasan kaupunki Vantaan kaupunki Varkauden kaupunki Vehmaan Vesilahti Vieremän Vihdin Viitasaaren kaupunki Vimpelin Vörå kommun Ylitornion Ylivieskan kaupunki Ylöjärven kaupunki Äänekosken kaupunki Kangasalan 4.2.216 6
Kyselyyn vastanneet t Peruspalvelu Selänne Vaasan sairaanhoitopiirin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Vaalijalan Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen Eteva JIK-peruspalveluliikelaitos Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Oulunkaaren Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelu Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Laukaa ympäristöterveydenhuolto Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Äänekosken ammatillisen koulutuksen Etelä-Savon sairaanhoitopiirin Viitasaaren kaupunki, Pihtiputaan Satakunnan sairaanhoitopiirin Kårkulla Samkommun Joensuun seudun hankintatoimi Miehikkälän ja Virolahden kunnat (Kaakon Kaksikko), isäntämalli Pietarsaaren kaupunki,sosiaali- ja terveysvirasto, isäntämalli 4.2.216 7
Huomioita tulosten analyysiin ja tulkintaan Kyselyn tulokset perustuvat usein vastaajan arvioon. Osa-vastaajista on vastannut vain osaan kyselyssä kysytyistä tehtävistä. Kyselyssä ei kysytty erikseen ruokahuollon ja puhtaanapitotehtävien organisointia ja resursointia, joten on todennäköistä, että kaikki vastaajat eivät ole sisällyttäneet ko. tehtäviä vastauksiinsa. 4.2.216 8
Välillisten sote-tehtävien henkilöstövaikutukset Kyselyyn perustuva arvio henkilöstövaikutuksista on yhteensä 13147 htv (2 % arvion tarkkuudella 1518 16434 htv), jakautuen kuntiin 8756 htv ja yhtymiin 4391 htv. Kyselyyn ja sote-henkilöstötilastoon perustuva arvio henkilöstövaikutuksista on yhteensä 14685 htv (2 % arvion tarkkuudella 11748 18356 htv). Kyselyn perusteella vaikutukset ostopalveluun 379 milj. euroa. 4.2.216 9
HE:n valmistelussa välillisten sotetehtävien henkilöstövaikutukset Välillisten sote-tehtävien henkilöstövaikutuksina on perusteltua pitää arviota 15. 18. htv:n vaikutuksista. Arvio on suurempi kuin varsinainen kyselyn tulos, sillä osa kyselyn vastaajista jätti vastaamatta tai todennäköisesti arvioi alakanttiin erityisesti muiden tehtävien henkilöstövaikutuksia, joita kyselyssä ei erikseen kysytty. Tämän lisäksi siirtyvissä sote-organisaatioissa työskentelevien ja siirtyvien henkilöiden määrä on yli 2. 4.2.216 1
Keskeiset havainnot Kunnilla ja yhtymillä on käytössä kaikki toteutustavat välillisen soten tehtävien organisoimiseksi (sote-organisaatio, muu organisaatio, ostopalvelut sekä edellisten yhdistelmät). Kyselyn perusteella henkilöstöresurssia sitoutuu selvästi eniten muihin tehtäviin (mm. ruokahuolto ja puhtaanapito) 3493 htv. Toiseksi eniten sitoutuu toimitilapalveluihin 181 htv. Lisäksi henkilöstöhallintoon (567 htv), taloushallintoon (498 htv), tietohallintoon (31 htv) ja hankintoihin (178 htv) sitoutuvia henkilöstöresursseja voidaan pitää henkilöstövaikutusten osalta merkittävinä. Kyselyn perusteella tutkimuksen tukitoiminnan ja laiteinfran tehtäviin kohdistuvat vaikutukset ovat vähäisiä. 4.2.216 11
Kunnan tuottamat välillisen soten tehtävät henkilötyövuosina kyselyyn vastanneilla 4 35 3493 3 25 2 15 1 181 Muut tehtävät Toimitilapalvelut Henkilöstöhallinto Taloushallinto Tietohallinto Hankinnat Tutkimuksen tuki Laiteinfra 5 567 498 31 178 49 43 yht. 6948 htv 4.2.216 12
Hankintojen organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 8 15 6 6 4 3 63 57 2 43 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 13
Henkilöstöhallinnon organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 4 8 6 2 15 4 1 2 49 31 sote tuottaa muu ostopalvelu 14 4.2.216 14
Taloushallinnon organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 3 8 6 18 12 4 8 55 2 31 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 15
Tietohallinnon organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 8 4 6 19 12 4 85 2 47 52 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 16
Toimitilapalvelujen organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 8 6 119 11 4 14 2 28 48 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 17
Tutkimuksen tukipalvelujen organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 8 6 4 1 2 37 3 19 3 1 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 18
Laiteinfrapalvelujen organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 8 6 11 4 8 3 2 25 28 42 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 19
Muiden tehtävien organisointi kyselyyn vastanneet 12 1 8 2 6 4 5 71 2 3 6 2 sote tuottaa muu ostopalvelu 4.2.216 2
Hankintojen resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 2 18 16 2 14 12 1 8 158 6 23 4 2 56 sote tuottaa muu 4.2.216 21
Henkilöstöhallinnon resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 6 5 36 4 3 531 2 21 1 121 sote tuottaa muu 4.2.216 22
Taloushallinnon resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 6 5 16 4 3 2 186 482 1 23 sote tuottaa muu 4.2.216 23
Tietohallinnon resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 35 3 25 66 2 23 15 244 1 5 119 sote tuottaa muu 4.2.216 24
Toimitilapalvelujen resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 2 18 16 193 14 12 1 8 6 67 1617 4 2 438 sote tuottaa muu 4.2.216 25
Tutkimuksen tukipalvelujen resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 6 5 4 9 3 18 2 4 1 18 sote tuottaa muu 4.2.216 26
Laiteinfrapalvelujen resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 8 7 6 5 46 4 3 13 2 1 28 3 sote tuottaa muu 4.2.216 27
Muiden tehtävien resursointi (htv) kyselyyn vastanneet 4 35 3 1132 25 2 15 1 5 686 439 sote tuottaa 2361 muu 4.2.216 28
Lisätietoja neuvotteleva virkamies Anna Kaarina Piepponen puh. 2955 3462, anna.kaarina.piepponen@vm.fi erityisasiantuntija Tero Meltti puh. 2955 377, tero.meltti@vm.fi 4.2.216 29