Vuosikirjanen 2013-2014_OSA KAKSI LÄHETYKSET JA WEBINARIT Lähestymme jälleen Marian Ilmestyksen Päivää. Tulemme juhlimaan ensimmäisen vuoden yhteistä matkaamme! Tänä vuonna, ainakin täällä pohjoisessa, Marian Ilmestyksen Päivä on maaliskuun 17., joka on melkein viikkoa aikaisemmin kuin sitä normaalisti vietetään, 25. maaliskuuta. Me tulemme juhlimaan Marian Ilmestyksen Päivää 24. maaliskuuta, joka on myöskin Mestari Morian Muistopäivä. Aloitamme kaksitoistavuotisen tehtävämme ja ensimmäisen virallisen vuotemme Oinaan Kevätpäiväntasauksena. Tänä vuonna suuri vuosittainen kokoontumisemme on OINAAN KEVÄTPÄIVÄNTASAUKSENA, kun Aurinko siirtyy Oinaaseen (tuo päivä on keskellä viikkoa, joten en tiedä, miten helppoa teidän on olla läsnä). Se on todellinen planetaarinen Marian Ilmestyksen päivä. Silloin Uranus, joka on Gabriel (Oinaan hierarkinen hallitsija) laskeutuu Maan päälle Marian luo, ja ilmoittaa, että Aurinkojumala tulee syntymään Talvipäivänseisauksena, kun Aurinko siirtyy Kauriiseen. Mestari D.K. kertoo Esoteerisessa Astrologiassa, kuinka Oinas kääntyy kohti Kaurista. Tarkka Kevätpäiväntasauksen hetki on 20. maaliskuuta klo 13:01:55. Lähetysten alkamisajat: 1. Oinaan Kevätpäiväntasaus 20. maaliskuuta klo 11:25 2. Marian Ilmestyksen Päivä 24. maaliskuuta klo 21.00 Pyrimme pitämään vuoden aikana neljä tärkeää webinaria, joihin meidän kaikkien tulisi osallistua, jos mahdollista. Ne muodostavat vuoden planetaarisen ristin suhteessa Aurinkoon. Ne ovat luonnollisesti tasaukset ja seisaukset. Yritämme myös tehdä parhaamme, että vuosittain pidetään Marian elämään liittyvät webinarit. Katso alla webinarien aikataulujen luonnos. WEBINARIEN AIKATAULU 2013-2014 PÄIVÄ GMT AIKA KLO TEEMA Huom! 20.3/Ke 9:25 am 11:25 OINAS Kevätpv.tasaus Tarkka 13:01:55 (EET) 24.3/Su 7:00 pm 9.00 Marian Ilmestys pv. 21.6/Pe ILM. MYÖH. RAPU Kesäpv.seisaus Tarkka 08:03:57 (EEDT) 15.8/To ILM. MYÖH. Marian Kuolinpv. 8.9/Su ILM. MYÖH. Marian Syntymäpv. Joachim ja Anna 14.9/La ILM. MYÖH. Ristin korotus Alkuperäisen Kristuksen ristiinnaulitsemisen ristin löytäminen 22.9/Su ILM. MYÖH. VAAKA Syyspv.tasaus Tarkka 23:44:08 (EEDT) 21.12/La ILM. MYÖH. KAURIS Talvipv.seisaus Tarkka 19:11 (EET) 1
1.1/Ke ILM. MYÖH Pyhän Jumalan Äidin Juhla Neitsyt Marian jumalallinen äitiys 2.2/Su ILM. MYÖH Kristus opettaa Temppelissä Kaksitoistavuotiaana ASTROLOGISET OHJEET Tämä vuosi on ensimmäinen manifestoitumisen vuosi. Aloitamme astumalla Muuntuvalle Ristille Kaksosten käsivarrelle, ja käytämme Oinaan energioita. (Katso enemmän risteistä lehtisen/tämän tekstin osasta kolme). Koko vuosi tulee olemaan energeettisesti liittyvä Oinas-Kaksosiin. Ja luonnollisesti jokaisella kuukaudella on oma erityinen laatunsa tuon kuukauden astrologinen energia. Muutamia oleellisia ajatuksia Mestari D.K.:lta koskien tämän vuoden astrologista energiaa: 1. Muuntuva Risti on Pyhän Hengen Risti, kristillisen Kolminaisuuden kolmas Persoona, sen organisoidessa ainetta ja kutsuessa esiin herkkää vastakaikua aineesta itsestään. Kaksoset kaksinaisuuden havainnollistuminen Hänen elämänsä Kaksosaspekti näkyy ihmiskunnassa olevan peruskaksinaisuuden täydellisenä yhteensulautumisena: ihmisen ja jumalan. (EA 564) Oinas tämä merkki, joka on alkujen merkki, antoi käyttöön impulssin ja energian, joka teki Hänelle mahdolliseksi aloittaa kristillinen aika; se aloitti Hänen kauttaan Rakkauden aikakauden, joka vasta nyt on alkamassa saada muodon, ja sen potentiaali on nyt niin suuri, että se on aiheuttanut (paradoksaalisesti) nykyisen maailman hajaannuksen. (EA 567) OHJEITA tuleville vuosille Tässä on luettelo energioista, joiden kanssa tulemme työskentelemään tulevina vuosina. Kuten näette, koska meillä on pitkä matka, jonka aiomme kulkea, meidän täytyy olla kärsivällisiä ja rakentaa kestävästi, ymmärtäen syvällisesti, minkälaisia energioita tulemme käyttämään. Haluamme ymmärtää ryhmän prosessiin liittyen, että olemme ensinnäkin Muuntuvalla Ristillä. Tämä on Risti, jolla meidät, Kristuksen Äiteinä, tullaan ristiinnaulitsemaan hoivataksemme Kristuksen elävää elämää sydämissämme. Ottakaamme tämä vakavasti, niin että meidän on mahdollista todella kasvaa Sielun Mysteriin, Kätketyn Kristuksen Mysteeriin. Tämä sielun mysteerinen työ rakentaa sisäisen Kristuksen elämä ihmisperheeseen Ylhäältä käsin, ja ryhmänä rakentaa sisäisen Kristuksen elämä vastaanottavaiseen muotoon ja kehittää sitä siinä muodossa tämä on todellista ryhmätyötä. Tähän työhön meidän tulee keskittyä joka päivä läpi tulevien kahdentoista vuoden!!! Se on suuri TEHTÄVÄ meille, ja sitä tulee pohtia perin pohjin. 2
12-vuoden Kristuksen Maljan rakentamisen suunnitelma vuosi Risti Risti Astro Lakshmin Nimet Käsiv. Vuosi 2011-12 108 naisen kutsuminen 2012-13 RASKAUS 1. 2013-14 Muuntuva/Pyhä Henki Nr. 1-12 Lakshmin Nimet Kuukausi 2. 2014-15 Muuntuva/Pyhä Henki Nr. 13-24 Lakshmin Nimet Kuukausi 3. 2015-16 Muuntuva/Pyhä Henki Nr. 25-36 Lakshmin Nimet Kuukausi 4. 2016-17 Muuntuva/Pyhä Henki Nr. 37-48 Lakshmin Nimet Kuukausi 5. 2017-18 Kiinteä/Pyhä Poika Nr. 49-60 Lakshmin Nimet Kuukausi 6. 2018-19 Kiinteä/Pyhä Poika Nr. 61-72 Lakshmin Nimet Kuukausi 7. 2019-20 Kiinteä/Pyhä Poika Nr. 73-84 Lakshmin Nimet Kuukausi 8. 2020-21 Kiinteä/Pyhä Poika Nr. 85-96 Lakshmin Nimet Kuukausi 9. 2021-22 Kardinaali/Henki-Isä Nr. 97-108 Lakshmin Nimet Kuukausi 10. 2022-23 Kardinaali/Henki-Isä Nr. 1-52 Lakshmin Nimet Viikko 11. 2023-24 Kardinaali/Henki-Isä Nr. 53-104 Lakshmin Nimet Viikko 12. 2024-24 Kardinaali/Henki-Isä Nr. 105-108 Lakshmin Nimet Viikko 12. 2024-25 Kardinaali/Henki-Isä Nr. 1-108> 3 kierrosta Lakshmin N. Päivä :OINAS, :HÄRKÄ, : KAKSONEN, : RAPU, :LEIJONA, :NEITSYT, :VAAKA, :SKORPIONI, :JOUSIMIES, :KAURIS, VESIMIES, :KALAT KUUKAUDEN NIMET Muuntuva Risti/ Kätketyn Kristuksen Risti/ Kaksosten Käsivarsi 2013-2014 Käsiv. Astro Nr Kuukauden Teema Merkitys Kummitädit Päiv. 1. Prakruti Luonnollinen Maailma Gail Liya Olivia 2. Vikruti Many-Sided Nature Monisäikeinen Luonto 2013-14 20.3 > Halina 20.4 > 3. Vidya Tieto Sheila Gaudalupe 4. Sarvabhootahitaprada Universaalin Totuuden Antaja Laura Helen C. 5. Shraddha Antaumus Merja H., Aleah 21.5 > 21.6 > 22.7 > 3
6. Vibhuti Vauraus Kathlyn Maria B. 7. Surabhi Taivaallinen Olento Eha Marika N. 8. Paramatmika Kaikkialla Läsnäoleva Jocelyne Wendy W. 9. Vachi Kaunopuheinen (Lain) Sanottaja Susan Lisha 10. Padmalaya Hän, joka Lootuksella Istuu Maria Cristina Lyratah 23.8 > 22.9 > 23.10 > 22.11 > 21.12 > 11. Padma Lootus Sue 20.1 > 12. Shuchi Puhtauden Ruumiillistuma Monica Mary-Belle 18.2 > :OINAS, :HÄRKÄ, : KAKSONEN, : RAPU, :LEIJONA, :NEITSYT, :VAAKA, :SKORPIONI, :JOUSIMIES, :KAURIS, :VESIMIES, :KALAT XXKUUKAUSI>Tasaukset ja Seisaukset, internetlähetykset, varaa aika kyseisenä päivänä n. kaksi tuntia ennen tarkkaa aikaa D.K. MEDITAATIOSTA Tämä pakostakin aiheuttaa hyvin suurta painetta aivosoluille, sillä se panee lepotilassa olevat solut toimintaan ja herättää aivojen tietoisuuden sielun valolle. Tämä säännöllisen meditoimisen prosessi, suoritettuna vuosien ajan ja täydennettynä meditatiivisella elämällä ja yksisuuntaisella palvelemisella, tulee menestyksekkäästi herättämään koko systeemin ja saattamaan alemman ihmisen henkisen ihmisen vaikutuksen ja kontrollin alaiseksi; se tulee herättämään myös voimakeskukset eteerisessä kehossa ja stimuloimaan toimimaan sen mysteerisen energiavirran, joka lepää selkärangan pohjassa. Kun tätä prosessia on jatkettu huolellisesti ja asianmukaisin suojatoimin ja ohjauksen alaisena, ja kun prosessi on kattanut pitkän ajanjakson, vaaran riski on pieni ja herääminen tapahtuu normaalisti ja itsensä (Korkeimman) Olennon lain alaisesti. Jos kuitenkin virittäminen ja herättäminen on pakotettua tai saatu aikaan erilaisilla harjoituksilla ennen kuin oppilas on valmis ja ennen kuin kehot ovat koordinoituneet ja kehittyneet, silloin aspirantti on kulkemassa kohti katastrofia. Hengitysharjoituksia tai pranayama-harjoitusta ei pitäisi milloinkaan suorittaa ilman asiantuntijan ohjausta ja vasta vuosien henkisen uutteruuden, omistautumisen ja palvelun jälkeen; keskittymistä voimakehon keskuksiin (tarkoituksena niiden herättäminen) on aina vältettävä; se aiheuttaa ylistimuloitumisen ja ovien avautumisen astraalitasolle, jota oppilaan voi olla vaikea sulkea. 4
En voi painottaa liian voimakkaasti oppilaille kaikissa okkultisissa kouluissa, että tämän siirtymäkauden jooga on yksisuuntaisen aikomuksen, suunnatun tarkoituksen, Jumalan Läsnäolon jatkuvan harjoittamisen ja toistuvan säännöllisen, yli ponnistuksen vuosien systemaattisesti ja horjumatta suoritetun meditoimisen joogaa. Kun tämä on tehty kiinnittämättömyydellä ja rinnan rakastavan palvelun elämän kanssa, keskusten herääminen ja nukkuvan kundaliinitulen kohottaminen etenee turvallisesti ja järkevästi ja koko systeemi saatetaan tarvittavaan elävöittyneisyyden tilaan. En voi kyllin voimakkaasti varoittaa oppilaita seuraamasta intensiivisia meditoimisprosesseja tunteja kerrallaan, tai menetelmistä, joiden tarkoitus on nostattaa kehon tulet, tietyn keskuksen herättäminen ja käärmetulen liikkeelle paneminen. Yleinen maailman kiihokkeellisuus on niin suuri tänä aikana ja keskiverto aspirantti on niin herkkä ja hienojakoisesti organisoitunut, että liiallinen meditointi, fanaattinen dieetti, unen lyhentyminen tunteja tai tarpeeton kiinnostus ja huomion kiinnittäminen psyykkisiin kokemuksiin järkyttää mielen tasapainoa ja usein aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa. (ExH 18) MEDITAATIOT JA VIRITTÄYTYMISET Tässä on luettelo erilaisista meditaatioista, joista jotkut meillä jo on, mutta siinä on myös muutamia uusia. Voit valita niistä minkä tahansa kanssa haluat työskennellä ja/tai lisätä ne normaaliin meditoimiskäytäntöösi, tms. Pyri tekemään kuukausimietiskelyt vähintään kahdesti kuussa; a) kun aurinko menee seuraavaan merkkiin (ingressi) ja b) täydenkuun aikoina. Ole hyvä ja virittäydy joka päivä Sisarten ryhmääsi. Tiedämme, ettei ole helppo tehtävä työskennellä kasvottomina näyttämön takana läpi vuosien, mutta kun virittäydymme ja tunnemme toisemme sisäisesti, ja uskomme, että jos työskentelemme siten, meillä on sisar-kumppaneita eri maissa, jotka työskentelevät yhtä lailla hellittämättä antamalla sydämensä ryhmämme tarkoitukseen, silloin tavoitteemme on saavutettu. Olemme jo todistaneet ryhmän Magian mietiskelyissämme. Se antaa meille kaikille toivoa, että kenties jopa maailman naisten ansiosta Suunnitelma menee eteenpäin ja Ihmiskunta pelastuu! Nro 1. PÄIVITTÄINEN MUDRA-VIRITTÄYTYMINEN (Hyvin Helppo Harjoitus) Tätä voit käyttää aamuisin herätessäsi tai auringonlaskujen aikaan. Tämä tuo tarpeellista virkistävää pranaa Auringon Sydämestä ja vahvistaa Sisaruutta. Se on tarkoitettu käytettäväksi joka päivä. Se vie vain muutaman minuutin ja voidaan lisätä mihin tahansa muuhun meditaatioon. Löydä oma rytmisi ja opi visualisoimaan. 5
1. Seiso ja käänny Aurinkoa kohti (jos tiedät, missä Aurinko on). 2. Virittäydy Auringon Sydämeen. (5-10 sek.) 3. Hengitä pranaa tietoisesti sisään Auringosta. (5-10 sek.) 4. Nostaen molemmat kädet pään yläpuolelle sano: (5-10 sek.) 5. Toivotan SINUT, oi AURINGON Poika, tervetulleeksi Sydämeeni (Elämääni). (5-10 sek.) 6. Siirrä kätesi otsasi yläpuolelle, ja sano sisäisesti: (5-10 sek.) 7. Yhdistän itseni Sinisen Ruusun Sisarten kanssa. (5-10 sek.) 8. Visualisoi 108-terälehtinen Lootus pääsi yläpuolelle. (5-10 sek.) 9. Sano siirtäen kädet namaskar -asentoon, kumarra kevyesti: (5-10 sek.) 10. Olen Jumalallinen - (Lakshmi-nimesi + Kuukauden Nimi). (5-10 sek.) 11. Liikuta käsivarsiasi vasemmalle ja sitten oikealle ja. (tehden ristin). (5-10 sek.) 12. Sano samanaikaisesti: Neitsyt Marian, pyhän Maa-planeetan 6
13. Vie kädet takaisin namaskar -asentoon, ja jatka sanoen: (5-10 sek.) 14. Tytär. 15. Visualisoi Sininen Ruusu sydämeesi, Stella Maris otsallesi ja Auringon Sydän pääsi yläpuolelle. (5-10 sek.) 16. 3x O.M. Nro 2. PÄIVITTÄINEN MEDITAATIO Yleinen Virittäytyminen (Helppo) Tätä voit käyttää ennen kuin menet nukkumaan, tai herätessäsi tai tarvittaessa. Ryhmäponnistuksemme yhteys auttaa jokaista kriisin hetkellä. Tämä on syy vahvistaa tätä pientä virittäytymistä joka päivä. Tämä vie vain muutaman minuutin. Muuntuvan Ristin/ Kätketyn Kristuksen Ristin Symboli 1. Visualisoi itsesi Muuntuvan Ristin keskelle keltaisen swastikan muodossa. 2. Visualisoi säteilevä Sininen Ruusu 1) sydämeesi, 2) kurkkuchakraasi, 3) sydämeen päässäsi, 4) kämmeniisi ja 5) jalkoihisi. Kun visualisoit Sinisen Ruusun, tiedä symbolismin merkitys meille: 1. Sydän Kristus inkarnoituneena sinussa 2. Kurkku Totuudellinen Puhe; Kristus inkarnoituneena ihmiskunnassa 3. Sydän päässä Kristus hallitsemassa Hierarkiansa kanssa 4. Kämmenet rakastavat kätesi palvelemassa toisia 5. Jalat sinä tekemässä työtä Hierarkialle, kun valmistat Tietä 3. Sano: Olen Jumalallinen. (Nimesi), Neitsyt Marian, Pyhän planeetta Maan Tytär. 4. Näe swastikan kääntyvän vastapäivään ja transformoituvan säteileväksi 108-terälehtiseksi Lootukseksi, vuodattaen ulos kaikki sateenkaaren värit. 7
5. Sano: Siunaan teitä, kallisarvoiset Sisareni, Kristuksen Äidit. Visualisoi Maan Sydämeen säteilevä Sininen Ruusu, hengittäen ulos Rauhaa, Harmoniaa ja Kauneutta. 6. 3x O.M. Nro 3. PÄIVITTÄINEN MEDITAATIO Lootus (Melko Helppo) (TR mukaeltu Lootus Meditaatiosta, DiNA I 35 ) Voit käyttää tätä meditaatiota missä tahansa oletkin, yksinkertaisesti visualisoimalla. Se on helppo muistaa ja on helppo tehdä. Harjoita tapaa muistaa visualisoida 108-terälehtisen lootuksen eri värit päivän eri hetkinä. 1. Lausu O.M. 2. Lausu Nimesi: Olen Jumalallinen.. +.. (Lakshmi-nimesi + Kuukauden Nimi) 3. Sen jälkeen kun olet työskennellyt muutaman minuutin oikeassa virittäytymisessä, sitten: a. Aamumietiskelyssäsi visualisoi syvän roosan värinen 108-terälehtinen Sisaruuden lootus. Rakenna se huolellisesti ja sen avautuvasta sydämestä näe ruusunpunaisen (ei punaisen) valon virran vuodattuvan ja peittävän alleen sinut, Sinisen Ruusun Sisaresi ja kanssa-oppilaat. b. Keskipäivän mietiskelyssäsi toista sama symbolinen työ, mutta tällä kertaa keltaisella 108- terälehtisellä lootuksella. (keltainen valo) c. Auringon laskiessa toista jälleen prosessi, tällä kertaa vain 108-terälehtinen lootuksesi on syvän sähkönsininen, sydämessään kultainen aurinko. (sähkönsininen valo) 4. Käytä mantramaista lausetta, pohtien sen merkitystä: Sukellan Lakshmin Viisauden Altaaseen. Sieltä tulen, kantaen tietoa Nimeni mysteereistä kanssa-ihmisiäni varten. 5. Jatka tavanomaista yhdistäytymistäsi ihmiskunnan kanssa ja niiden kanssa, joita yleensä muistat mietiskelyssäsi, antaen heille voimaa ja valoa, ja tietäen olevasi välittäjä yhdessä Sinisen Ruusun Sisartesi kanssa. 6. Sulje invokaatiolla, jonka tunnet ja rakastat niin paljon: Näyttäköön Pyhät, joiden oppilas olen, valon, jota etsin; antakoon minulle voimallisen apunsa Myötätunnollaan ja Viisaudellaan. On olemassa Rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, se säilyy heidän sydämissään, jotka ikuisuudessa elävät. On olemassa Voima, joka tekee kaiken uudeksi; se elää ja liikkuu heissä, jotka tietävät Itsen yhdeksi. Levätköön tuo rauha yllämme, kohottakoon tuo voima meidät, kunnes seisomme siellä, missä ainoaa Vihkijää kutsutaan, kunnes näemme Hänen tähtensä loistavan. 7. Näe Sinisen Ruusun Sisarkunnan pitävän Viisauden Kultaista Maljaa, joka säteilee Indigonsinistä Kristuksen Rakkauden Valoa. 8. Lausu O.M. 8
Nro 4. RESITAATIO Mantran Visualisoiminen ja Kodin Siunaus (hyvin helppo) Tämä on yksi vanhoista, hiukan mukaeltuna. Joskus sinulla voi olla pieniä kukkia lautasella ja kynttilöitä. Joskus voit lausua Nimeäsi 108 kertaa. Siinä tapauksessa pidä malasi käsillä! (Mitä useammin toistat mantraa, sitä voimallisemmaksi se tulee.) Pyri tekemään tämä joka viikko samana päivänä. 1. Sytytä yksi kynttilä Sisarkunnalle ja/tai yksi Neitsyt Marialle ja/tai (Maha)Lakshmille. 2. Kuvittele Neitsyt Maria/Mahalahkshmi asumassa kodissasi ja sydämessäsi. 3. Visualisoi suuri Sininen Ruusu kauniisti säteilemässä indigonsinistä Valoa kodissasi. 4. Siunaa kotisi ja naapurisi. 5. Luo visio Mahalakshmista seisomassa säteilevän 108-terälehtisen Lootuksen keskuksessa. 6. Luo kuva, miten sinä ja Sisarkunnan 108-terälehtinen Lootus tulette yhdeksi. 7. Näe, miten Sininen Ruusu kodissasi sykkii Uutta Rytmiä ja Uutta Elämää Kristuksessa ympäristössäsi, vaikuttaen kaikkeen ympärilläsi. 8. Lue mantra/rukous ja lisää Jumalalliset Nimesi tuomaan Hänen siunauksensa. Oi, Siunattu Neitsyt, Tulinen Elämänlieska, Helmi Jumalan Kruunussa, Totuuden Ikuinen Rakastettu, Kaiken Aineellisuuden Puhtaimmista Puhtain, Viisaus Kaikessa Luodussa, Sinä, Joka Manifestoit Logoksen Tahdon Sinun Jumalallisen Nimesi.. (lisää tähän Lakshmin Nimesi) Minä hengitän sisään ja ulos koko Olemukseni kautta. Sisaruudessa yhteensulaudun ryhmäni kanssa, Siunaten 108-terälehtisen Lootuksen Sisariani, Lausuen: OM.Namaha (lisää tähän Devin Nimi ylistyksen muodossa), Ja niin paljastan Nimeni Mysteerin, Transformoin Tulevan ja esiintuon Syntymän. Shakti-Shakti-Shakti OM-OM-OM 9. Halutessasi: lausu Nimesi 108 kertaa käyttäen malaa. 10. Näe Sinisen Ruusun Sisarkunnan pitävän Kultaista Viisauden Maljaa, joka säteilee Kristuksen Rakkauden Indigonsinistä Valoa maailmaan. 11. Lausu O.M. 9
Nro 5. PÄIVITTÄINEN MEDITAATIO - Perusmeditaatio Tämä on vanha perusmietiskely, joka sisältää samalla Auringon Sydämeen kiinnittymisen. Voit käyttää Yantraa, jos haluat. (Sri Yantra on liitettynä viimeisellä sivulla, joten voit kopioida ja halutessasi värittää sen.) Pääajatus Yantran tai kuvan käyttämisessä meditaation yhteydessä on, että jumalien tai jumalattarien käsitetään todella olevan läsnä Yantrassa (tai käytetyssä kuvassa), ja niitä arvostetaan ja kohdellaan kunnianarvoisina vieraina. Kaikki resitaatiot, mudrat ja rituaaliset elementit uhrataan heidän kunniakseen. Tämä meditaatio on yksinkertainen ja voit lisätä sen omaan päivittäiseen mietiskelyysi. Voit lajentaa sitä kun edistyt, tuomalla siihen rituaalisia lisäyksiä. Voit työskennellä veden, tulen, kuvien, värien, kukkien, kauniiden kankaiden tms. kanssa. Tärkeintä on, että alat elää prosessia ja sulaudut Jumalalliseen Olentoon Korkeimpaan Jumaluuteen ja niihin Jumaluuden aspekteihin, joita sinä tuot esiin. On kaksi asiaa, jotka sinun tulisi ymmärtää ja joita sinun täytyy mietiskellä: 1) Lakshmin Nimi ja 2) Devin Nimi. Molemmat ovat sama ja kuitenkaan ei. Lakshmi on meille kiinnekohta suhteessa Venukseen ja Devi johtaa meidät Auringon Sydämeen/Tähteen. Työskentele Nimiesi kanssa siten, että yhdistät ne itsessäsi. Ja siten hengitä Uusi (syntyvä Kristus) olemassaoloon. Mietistely 1. Virittäydy Säteilevään Sieluusi Aurinkoenkeliisi. 2. Virittäydy Jumalalliseen Alkulähteeseen Auringon Sydämeen. 3. Visualisoi istuvasi 108 terälehtisellä Lootuksella Sinisen Ruusun Sisariesi kanssa. 4. Jos käytät Yantraa tai kuvaa, visualisoi se ja toivota Suuret Jumaluudet tervetulleiksi kotiisi. 5. Visualisoi Neitsyt Maria ja Shri Lakshmi vuodattamassa Jumalallisia ominaisuuksiaan Maailmaan. 6. Virittäydy Venukseen ja tuo sydämeesi Lakshmin Nimi 7. Meditoi sitä ja saavuta lisää ymmärrystä. (Tee muistiinpanoja muistikirjaasi.) 8. Virittäydy Auringon Sydämeen ja tuo Devin Nimi pääkeskukseesi. 9. Lausu 3 kertaa: OM.Namaha. (Devin Nimesi ylistyksen muodossa) 10. Tutkiskele Devin Nimeäsi. 11. Syvennä ymmärrystäsi osallistumisestasi Sisarkunnan Työhön. (Tee muistiinpanoja) 12. Anna näiden kahden Jumaluuden Nimiesi energioiden sulautua yhteen. 13. Vedä sisään aurinkoenergioita jälleenrakentavia voimia Auringon Sydämestä. 14. Hengitä ulos: Aurinkoa Kristusta Uutta Elämää! 15. Siunaa kaikkea Auringon säteillä, vuodattaen ulos käsiesi kautta. 16. Visualisoi syvä Indigonsininen Sininen Ruusu sydämeesi kurkkuusi päähäsi käsiisi ja jalkoihisi. 17. Lausu: Shakti-Shakti-Shakti/ OM-OM-OM 10
Nro 6. PÄIVITTÄINEN MEDITAATIO Stella Maris (tarvittaessa) Maria Stella Maris on käsite, joka yhdistää Marian mereen, jossa aspektissa Häntä pidetään suurena ja toivoa lupaavana vaarassa oleville ihmisille. Varhaiskirkossa merta luonnollisesti ajateltiin hyvin konkreettisena, mutta me katsomme asiaa esoteerisesti ja ajattelemme meren symboloivan astraalitasoa. Mariaa, Meren Tähteä, tulee seurata puhtaalla tarkoituksella ja jatkuvasti virittäytyneenä Kristuksen Opetukseen. Hän valaisee mielemme, jotta seuraisimme hänestä syntynyttä Kristusta, maailman pelastuksen tuojaa. Hänen läsnäolonsa tyynnyttää astraalisen meren aallot. Mariaa kutsutaan Meren Tähdeksi, joka on kohotettu Taivaisiin. On olemassa joitakin muinaisia Marian hymnejä, jotka liittyvät aiheeseen, kuten Ave Maria Stella (8. ja 9. vuosisata) ja Alma Redemptoris Mater (Herman of Reschnau, 11. vuosisata). Alla on käyttöömme myös St.Bernard of Clairvauxin rukous 12:lta vuosisadalta. Mietiskely 1. Virittäydy Säteilevään Sieluusi Aurinkoenkeliisi 2. Virittäydy Jumalalliseen Alkulähteeseen Auringon Sydämeen 3. Visualisoi istuvasi 108 terälehtisellä Lootuksella Sinisen Ruusun Sisariesi kanssa 4. Sano: Yhdistän itseni Sinisen Ruusun Sisarten kanssa. 5. Sano: Olen Jumalallinen. +... (Lakshmin Nimesi + Kuukauden Nimi) 6. (Vapaaehtoinen: meditoi jotain tiettyä ongelmaa, joka sinulla on.) 7. Visualisoi Marian Tähti pääsi yläpuolelle ja rukoile: 11
Jos houkutuksen tuulet puhaltavat, Jos sinut ajetaan koettelemusten kiville, Katso Tähteen! Kutsu Mariaa. Jos sinua heittelee aallot ylpeyden, kunnianhimon, kateuden, mittelöinninhalun, Katso Tähteen! Kutsu Mariaa. 8. Visualisoi Marian Tähti nyt laskeutumassa sydämeen päässäsi ja kutsu Häntä! 9. Näe Sinisen Ruusun Sisarkunnan kokoontuvan ympärillesi ja antavan sinulle parantavaa ja rakastavaa tukea. 10. Visualisoi tulinen Sininen Ruusu tulemassa esiin ongelmastasi. 11. Näe liekehtivä Ruusu nousemassa Taivaisiin, Lakshmin sydämeen. 12. Ole kiitollinen Maan koulun, Neitsyt Marian opetuksesta. 13. Visualisoi syvän Indigon Sininen Ruusu sydämeesi kurkkuusi päähäsi käsiisi ja jalkoihisi. 14. Sano: Olen valmis UUTEEN Kristuksessa. 15. Sano: Olen Jumalallinen.. (Nimesi) 16. 3x O.M. Tässä yhteydessä tuli ja vesi ovat mysteerisessä suhteessa tai, toisin sanoen, Kuu ja Aurinko, persoona ja Sielu-Henki. Vihkimyksen Mysteeri suoritetaan loppuun tämän suhteen kautta; aine, joka pyhitetään Tulen prosessin kautta. 12
Nro 7. PÄIVITTÄINEN MEDITAATIO Marian Kruunaaminen Stella Mariksessa Marialla on kruunu; Hänet on kruunannut Aurinko, joka on Hänen Kristus-lapsensa. Kristus kruunaa Äidin, tai okkulttisen opetuksen sanoin, sielu kruunaa aineen, kun aine on tullut vastaanottavaiseksi auringon praanalle ja aurinkotulelle. Tämä kuva on tarkoitettu mietiskeltäväksi: 1. Pohdi ja mietiskele: a. Aineen Mysteeriä ja Vihkimystä, b. Sielun Mysteeriä ja sen Päämäärää inkarnaatiossa 2. Mikä on sinun Päämääräsi tässä elämässä? 3. Miten sinä tulet kruunatuksi? Siunattu Neitsyt Maria: Kuun valo tulee olemaan kuin auringon valo. ja auringon valo tulee olemaan seitsemän kertaa suurempi, kuten seitsemän päivän valo. 13
Nro 8 PÄIVITTÄINEN MEDITAATIO Vergina Sol Tässä on joitakin Äidin symboleja, Vergina Sol, Neitsyt Aurinko, joka on eräs vanhoista symboleista, ilmaisten Venuksen ja Auringon yhdistymistä. Se on myös hedelmöityksen symboli Uuden Elämän symboli. Kun hedelmöittyminen tapahtuu, se on Äiti, joka vartioi Uutta Elämänliekkiä (ajan) kohdussa. Neitsyttä kutsutaan Pyhän Tulen Vartijaksi, ja Tuli on Aurinko tai Poika. Voit pohdiskella: 1. Mitä ajatuksia sinulle tulee itsestäsi Kristuksen Äitinä? 2. Kuinka vartioit Pyhiä Tulia sisälläsi? 3. Mitä ovat Pyhät Tulet? 4. Miten voit olla Neitsyt Äiti? 5. Mikä on Aurinko ja mikä on POIKA? 14
Nro 9. KUUKAUSITTAINEN MEDITAATIO Nimi (Helppo) Tämä meditaatio on tarkoitettu kuukauden nimen meditoimiseksi. Voit päättää tehdä tämän meditaation milloin haluat. Pyri tekemään se noin kerran viikossa, jos mahdollista. 1. Virittäydy Säteilevään Sydämeesi Aurinkoenkeliisi. 2. Virittäydy Jumalalliseen Lähteeseen Auringon Sydämeen. 3. Visualisoi itsesi seisomassa 108-terälehtisen Lootuksen keskellä Sinisen Ruusun Sisartesi kanssa. 4. Visualisoi säteilevä Sininen Ruusu 1) sydämeesi, 2) kurkkukeskukseen, 3) sydämeen päässäsi, 4) kämmeniisi ja 5) jalkoihisi. Kun visualisoit Sinisen Ruusun, tiedä symbolismin merkitys meille: i. Sydän Kristus inkarnoituneena sinussa ii. Kurkku Totuudellinen Puhe, Kristus inkarnoituneena ihmiskunnassa iii. Sydän Päässä Kristus hallitsemassa Hierarkiansa kanssa iv. Kämmenet rakastavat kätesi palvelemassa toisia v. Jalat sinä tekemässä työtä Hierarkialle, kun valmistat Tietä 5. Sano: Olen Jumalallinen (nimesi), Neitsyt Marian, Pyhän planeetta Maan Tytär. 6. Meditoi Kuukauden Nimeä ja sen laatua. 7. Lisää Nimesi jälkeen Kuukauden Nimi ja hengitä sitä Nimeä Itseesi. 8. Sano: Olen Jumalallinen. +.. (Nimesi) (Kuukauden Nimi). (Voit toistaa sen 108 kertaa silloin tällöin). 9. Kuvittele Neitsyt Maria ja kaksitoista tähteä Hänen päänsä ympärillä, viitaten kahteentoista Luovaan Hierarkiaan, kahteentoista Zodiakin merkkiin ja rinnakkaiseen Enkelten Luomakuntaan, jonka symboli on kaksitoistasakarainen tähti. 10. Näe Sinisen Ruusun Sisaret kahdentoista tähden ympäröidessä ryhmää, kantaen käsillään Kultaista Viisauden Maljaa, joka säteilee Kristuksen Rakkauden Indigonsinistä Valoa. 11. Sano: Siunaan teitä,kallisarvoiset Sisareni, Kristuksen Äidit. 12. 3x Shakti O.M. 15
Nro 10. KUUKAUSITTAINEN MEDITAATIO Astrologia 1 (Niille, jotka eivät vielä tunne Astrologiaa) Tämä meditaatio on tarkoitettu kuukauden astrologisten energioiden meditoimiseksi. Voit päättää suorittaa tämän meditaation milloin haluat; se opettaaa joitakin yksinkertaisia ajatuksia ja myös joitain syvempiä okkulttisia totuuksia koskien merkkiä (ja Nimeäsi). Sinun ei tarvitse tietää mitään astrologiasta tehdäksesi meditaation. Mutta koska esoteerinen astrologia on ainoa tunnettu, todella okkulttinen metodi Sielun suunnitelmien tutkimiseksi, meidän tulee oppia tuota suurta Tiedettä tulevina vuosina, vaikkakin askel kerrallaan. Pyri tekemään tämä meditaatio vähintään kerran kuussa, jos mahdollista. 1. Virittäydy Säteilevään Sieluusi Aurinkoenkeliin Rakkautena ja Valona Sydämessä. 2. Virittäydy Maa-planeettaan Neitsyt Mariaan - Rakkautena ja Valona kurkussasi. 3. Virittäydy Venus-Lakshmiin Rakkautena ja Valona Päässäsi. 4. Visualisoi säteilevä Sininen Ruusu 1) sydämeesi, 2) kurkkukeskukseesi, 3) sydämeen päässäsi, 4) kämmeniisi ja 5) jalkoihisi. 5. Kun visualisoit Sinisen Ruusun, tiedä symbolismin merkitys meille: i. Sydän Kristus inkarnoituneena sinussa ii. Kurkku Totuudellinen Puhe, Kristus inkarnoituneena ihmiskunnassa iii. Sydän Päässä Kristus hallitsemassa Hierarkiansa kanssa iv. Kämmenet rakastavat kätesi palvelemassa toisia v. Jalat sinä tekemässä työtä Hierarkialle, kun valmistat Tietä 6. Sano: Olen Jumalallinen +. (Nimesi) + (Kuukauden Nimi) 7. Näe mielessäsi Neitsyt Maria kaksitoista tähteä päänsä ympärillä (viitaten kahteentoista luovaan Hierarkiaan, kahteentoista Zodiakin merkkiin ja rinnakkaiseen Enkelten Luomakuntaan, jonka symboli on kaksitoistasakarainen tähti). 8. Yksi tähdistä alkaa loistaa valoa kirkkaammin kuin muut. Se on tähti, joka magnetisoi kuukauden merkin energioita. 9. Visualisoi itsesi Muuttuvan Ristin keskelle, joka ottaa keltaisen swastikan muodon. 10. Mietiskele Muuntuvaa Ristiä ja sen ideoita (EA 558): Muuntuva Risti on Pyhän Hengen Risti, kristillisen Kolminaisuuden kolmas Persoona, sen organisoidessa ainetta ja saadessa herkkää vastakaikua aineesta itsestään. 11. Mietiskele Muuntuvan Ristin Kaksosten käsivartta ja sen ideoita (EA 562): Kaksoset kaksinaisuuden havainnolistaminen. Hänen (Kristuksen) elämänsä Kaksosaspekti näkyy ihmiskunnassa olevan peruskaksinaisuuden täydellisenä yhteensulautumisena: ihmisen ja jumalan (EA 564) 16
12. Käytä kuukauden astrologista ajatusta ja mietiskele swastikan keskuksessa. 13. Visualisoi merkin kuvaa sen värissä (katso luetteloa alla). 14. Näe swastikan muuttavan väriä merkin väriseksi. AIKA MERKKI JA VÄRI 1. TULIPUNAINEN 2. Syvän Sininen 3. Keltainen 4. Violetti 5. Oranssi 6. Keltainen 7. Indigon Sininen 8. Tummempi Punainen 9. Kuninkaallinen Sininen AVAIN-AJATUKSET Oinas: Rakkauden Aikakausi alkaa. Uusia Viestejä Jumalalta. Hiljaisuus. Jumalallisen kuunteleminen. Uuden Idean hedelmöittyminen ja Uusi alku Kristuksessa. Ideat Tavoitteesta henkiselle vuodelle. Pääsiäsen juhla. Nimi on UUSI alku. Kristus-lapsi on kolmen kuukauden ikäinen. Taurus: Light of God. Light in Sisterhood. Bringing beauty and harmony to Härkä: Jumalan Valo. Sisaruuden Valo. Kauneuden ja harmonian tuominen ihmiskunnalle. Uuteen Maailman Palvelijoiden Ryhmään virittäytyminen. Kuvan muodostaminen Kristuksen kasvavasta Valosta itsessä. Wesak-juhla. Nimi on Kiinteä Rakenne. Kristus-lapsi on neljän kuukauden ikäinen. Kaksoset: Yhteys Jumalan kanssa. Keskustelu Feminiinisen ja Maskuliinisen, Enkelin ja Ihmisen välillä. Korkeamman Elämän Portti. Rakkauden Avataran Voima. Asala-juhla. Nimi on Portti. Kristus-lapsi on viiden kuukauden ikäinen. Rapu. Manifestoituminen sisältä. Kristustietoisuuden Maljan Rakentaminen. Korkeamman Elämän, Henkisen Kuningaskunnan manifestoiminen Maan päälle. Tasaus. NIMEN antaminen. Nimi manifestoi Jumalan Tahtoa ja pitää kaiken luodun yhdessä ympyrässä. Kristus-lapsi on kuuden kuukauden ikäinen. Leijona: Kristuksen Sydän. Jumalan Kuva jokaisen Sydämessä. Uuden Elämän Ilo Auringon Sydämen Auringonpaisteessa. Korkeampi Itse sisällä, joka sisältää Suunnitelman saapua Hierarkiaan ja Shamballaan. Sirius-juhla. Nimi huutaa ikuisia Minuuden Oikeuksia Hengen Valtaistuimella. Kristus-lapsi on seitsemän kuukauden ikäinen. Neitsyt: Pyhän Liekin Vartija. Kristus-lapsi kasvaa. Äiti vartioimassa ja hoivaamassa Uutta Elämää Kristuksessa. Mietiskelyä Pojan Elämästä. Maailman ja ihmiskunnan palveleminen kaiken anteeksi antavalla asenteella. Nimi on Pyhä. Kristus-lapsi on kahdeksan kuukauden ikäinen. Vaaka. Sisäinen yhteenliittyminen. Jumalan Polku. Kristus-lapsen pitäminen Rauhassa. Valinta tehtävä. Yhteen liittyminen pojan kanssa. Seisominen hiljaa, täydellisessä tasapainossa. Lujuus. Nimi on Oikeuden Siivet Elämän Tie johtaen Salaiseen Paikkaan Kultaisessa Kaupungissa. Kristus-lapsi on yhdeksän kuukauden ikäinen. Skorpioni: Transformaatio Metamorfoosi. Valitse yksi huono ominaisuus luonteessasi, joka kaipaa tulla transformoiduksi tullaksesi paremmaksi osaseksi maljassa. Nöyryys. Pelkojen voittaminen. Nimi on Jumalallinen Alkemia toiminnassa Pimeydestä Valoon. Kristus-lapsi on kymmenen kuukauden ikäinen. Jousimies: Jumalan Visio. Suuntaaminen kohti täydellisyyttä. Kristuksen oppilaaksi tuleminen. Portin Vartija. Totuuden Puhuja. Nimi on Hengen Liekehtivä Nuoli lentäen läpi avaruuden maaliinsa Ylimaallisessa Valossa. Kristus-lapsi yhdentoista kuukauden ikäinen. 17
10. Vihreä 11. Turkoosi 12. Laventeli Kauris: Pyhä Henki Jumalallinen Äiti. Kristuksen Äitien juhliminen. Jälleen jotain on synnytetään. Esteiden voittaminen. Ykseys Aurinko Jumalan kanssa. Hierarkian Portin Avaaminen. Tasaus. Nimi on Elämän Mysteeri. Kristus-lapsi on kahdentoista kuukauden ikäinen yksivuotias! Vesimies: Poika maailman palvelija. Sisarkunta palvelemassa ihmiskuntaa täydellisen RAKKAUDEN soinnun kanssa harmoniassa ja vuodattamassa esiin jumalallisia ominaisisuuksia sielusta. Antamassa Kristuksen Elämännestettä janoisille ihmisveljille ja sisarille. Yhteisö. Nimi on Palvelun Avain. Kristuslapsi on kolmentoista kuukauden ikäinen. Kalat: Isä Henki. Kiitollisuus kaikesta, mitä olet oppinut. Kokoa vuoden kokemuksesi yhdeksi synteettiseksi kokonaisuudeksi. Maailman lasten pelastaminen. Nimi on Alfa ja Omega. Kristus-lapsi on neljäntoista kuukauden ikäinen. 15. Mietiskele Jumalallista Nimeäsi ja astrologisia avain-ajatuksia, kun ne liittyvät tuohon Nimeen. (Katso edellä astrologian jokainen osa-alue Nimi on ) 16. Visualisoi seitsemän Sinistä Ruusua (Sydän-Kurkku-Pää-Kämmenet-Jalat) säteilemässä kuukauden astrologisen merkin väriä. 17. Sano: Olen Jumalallinen (Nimesi) Neitsyt Marian, Pyhän Maa-planeetan Tytär. 18. Mielikuvituksessasi lähetä siunauksesi kanssa Valon säde kuukauden merkin värin värisenä kohti seuraavan kuukauden merkkiä. 19. Sano: Siunaan Teitä, kallisarvoiset Sisareni, Kristuksen Äidit. 20. Näe Swastikan kääntyvän vastapäivään ja transformoituneena loistavaksi 108- terälehtiseksi Lootukseksi vuodattaen kaikkia sateenkaaren värejä. 21. Näe Maa-planeetta pyhänä planeettana Sinisten Ruusujen ympäröimänä. 22. Laula: Shakti-Shakti-Shakti- O.M.-O.M.-O.M 18
Nro 11. KUUKAUSITTAINEN MEDITAATIO Astrologia II (Niille, jotka ovat opiskelleet astrologiaa) Tämä meditaatio on tarkoitettu kuukauden astrologian mietiskelemiseksi. Voit valita tämän milloin vain haluat tehdä sen. Pyri tekemään tämä meditaatio vähintään kerran kuussa, jos mahdollista. 1. Virittäydy Säteilevään Sieluusi Aurinkoenkeliin Rakkautena ja Valona Sydämessä. 2. Virittäydy Maa-planeettaan Neitsyt Mariaan Rakkautena ja Valona kurkussa. 3. Virittäydy Venus-Lakshmiin Rakkautena ja Valona Päässä. 4. Virittäydy Jumalalliseen Lähteeseen Auringon Sydämeen. 5. Visualisoi itsesi seisomassa 108-terälehtisen Lootuksen keskellä Sinisen Ruusun Sisarten kanssa. 6. Visualisoi loistava Sininen Ruusu 1) sydämeesi, 2)kurkkuusi, 3) pääsi sydämeen, 4) kämmeniisi, 5) jalkoihisi. Kun visualisoit Sinisen Ruusun, tiedä symbolismin merkitys meille: i. Sydän Kristus inkarnoituneena Sydämessäsi ii. Kurkku Totuudellinen Puhe, Kristus inkarnoituneena ihmiskunnassa iii. Sydän Päässä Kristus halliten Hierarkiansa kanssa iv. Jalat sinä tekemässä työtä Hierarkian hyväksi, kun valmistat Tietä 7. Sano: Olen Jumalainen... +... (Nimesi) + (Kuukauden Nimi) 8. Näe mielessäsi Neitsyt Maria ja kaksitoista tähteä Hänen päänsä ympärillä (viitaten kahteentoista Luovaan Hierakiaan, kahteentoista Zodiakin merkkiin ja riinakkaiseen Enkelten Luomakuntaan, jonka symboli on kaksitoistasakarainen tähti). 9. Tutki horoskooppiasi, astrologista karttaasi. 10. Näe mielessäsi Marian Tähtikruunu loistamassa ja magnetisoimassa astrologista pyörääsi, sen merkkejä ja huoneita. 11. Visualisoi itsesi Muuntuvan Ristin keskellä, joka ottaa keltaisen swastikan muodon. 12. Mietiskele Muuntuvaa Ristiä ja sen ideoita (EA 558): Muuntuva Risti on Pyhän Hengen Risti, Kristillisen Kolminaisuuden kolmas Persoona, sen organisoidessa ainetta ja herättäessä herkkää vastakaikua aineesta itsestään. 13. Mietiskele Muuntuvan Ristin Kaksosten Käsivartta ja sen ideoita (EA 562): Kaksoset kaksinaisuuden havainnollistaminen. Hänen (Kristuksen) elämänsä Kaksosaspekti näkyy ihmiskunnassa näkyvän peruskaksinaisuuden täydellisenä yhdistymisenä: ihmisen ja jumalan. (EA 564) 14. Horoskooppisi merkkien mukaisesti (ja huomioiden ryhmän fokus vuodelle) määrittele itsellesi henkisen vuotesi tavoite (ja kun vuosi etenee, muistuta itseäsi päätöksestäsi). Mitä ovat projektisi, tavoitteesi ja päätöksesi tulevalle henkiselle vuodelle? 15. Käytä kuukauden astrologista ajatusta ja horoskooppisi merkkejä mietiskellessäsi, mitä aloitteita tulet toteuttamaan. Ota paikkasi Muuttuvalla Ristillä ja keltaisen swastikan keskellä. 19
16. Mitä Kaksoset merkitsee sinulle? Missä huoneessa tai huoneissa se on? Mitä planeettoja on Kaksosissa? Mikä on käsivarren opetus sinulle suhteessa Muuntuvaan Ristiin ja Kristuksen elämään? Miten koko Muuntuva Risti toimii elämässäsi? Mitä ovat elämänalueesi, jossa jotain muuttuu, jossa etsit ratkaisuja parannukseksi tai syvempään ymmärrykseen? Miten saavutat suuremman henkisen tasapainon? 17. Mitä kuukauden merkki merkitsee sinulle? Missä huoneessa tai huoneissa se on? Mitä planeettoja on löydettävissä siinä merkissä? Mikä on kuukauden merkin ajatuksen suhde KAKSOSTEN ajatukseen? Mitä tämä yhdistelmä voi opettaa sinulle suhteessa Muuntuvan Ristin tietoisuuteen ja Kristuksen Elämään? Miten käytät tämän kuukauden edistääksesi aloitettasi tälle vuodelle? 18. Visualisoi merkin kuva merkin värissä (katso alla oleva lista) 19. Näe keltaisen swastikan muuttavan väriä kuukauden merkin väriseksi. AIKA MERKKI JA VÄRI 1. Tulipunainen 2. Syvä sininen 3. Kelötainen 4. Violetti 5. Oranssi 6. Keltainen 7. Indigonsininen AVAIN-AJATUKSET Oinas: Rakkauden Aikakausi alkaa. Uusia Viestejä Jumalalta. Hiljaisuus. Jumalallisen kuunteleminen. Uuden Idean hedelmöittyminen ja Uusi alku Kristuksessa. Ideat Tavoitteesta henkiselle vuodelle. Pääsiäsen juhla. Nimi on UUSI alku. Kristus-lapsi on kolmen kuukauden ikäinen. Härkä: Jumalan Valo. Sisaruuden Valo. Kauneuden ja harmonian tuominen ihmiskunnalle. Uuteen Maailman Palvelijoiden Ryhmään virittäytyminen. Kuvan muodostaminen Kristuksen kasvavasta Valosta itsessä. Wesak-juhla. Nimi on Pysyvä Suunnitelma. Kristus-lapsi on neljän kuukauden ikäinen. Kaksoset: Yhteys Jumalan kanssa. Keskustelu Feminiinisen ja Maskuliinisen, Enkelin ja Ihmisen välillä. Korkeamman Elämän Portti. Rakkauden Avataran Voima. Asala-juhla. Nimi on Portti. Kristus-lapsi on viiden kuukauden ikäinen. Rapu. Manifestoituminen sisältä. Kristustietoisuuden Maljan Rakentaminen. Korkeamman Elämän, Henkisen Kuningaskunnan manifestoiminen Maan päälle. Tasaus. NIMEN antaminen. Nimi manifestoi Jumalan Tahtoa ja pitää kaiken luodun yhdessä ympyrässä. Kristus-lapsi on kuuden kuukauden ikäinen. Leijona: Kristuksen Sydän. Jumalan Kuva jokaisen Sydämessä. Uuden Elämän Ilo Auringon Sydämen Auringonpaisteessa. Sisäisyyden Korkeampi Itse, joka pitää sisällään Suunnitelman astua Hierarkiaan ja Shamballaan. Sirius-juhla. Nimi huutaa ikuisia Minuuden Oikeuksia Hengen Valtaistuimella. Kristus-lapsi on seitsemän kuukauden ikäinen. Neitsyt: Pyhän Liekin Vartija. Kristus-lapsi kasvaa. Äiti vartioimassa ja hoivaamassa Uutta Elämää Kristuksessa. Mietiskelyä Pojan Elämästä. Maailman ja ihmiskunnan palveleminen kaiken anteeksi antavalla asenteella. Nimi on Pyhä. Kristus-lapsi on kahdeksan kuukautta vanha. Vaaka. Sisäinen yhteenliittyminen. Jumalan Polku. Kristus-lapsen pitäminen Rauhassa. Valinta tehtävä. Yhteenliittyminen pojan kanssa. Seisoa hiljaa, täydellisessä tasapainossa. Lujuus. Nimi on Oikeuden Siivet Elämän Tie johtaen Salaiseen Paikkaan Kultaisessa Kaupungissa. Kristus-lapsi on yhdeksän kuukauden ikäinen. 20