TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2015



Samankaltaiset tiedostot
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2013

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2017

PERIKOOPPIKALENTERI

to 1.1. su 4.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo ti 6.1.

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2016

Kolehtisuunnitelma

Tuomasmessun taustalla oleva Tuomasyhteisö on rekisteröity yhdistys, joka toimii pääasiassa kolehti- ja kannatusmaksujen turvin.

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2012

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Päivän psalmi. Hallelujasäe. 2. vuosikerta. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2011

PERIKOOPPIKALENTERI

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 2.

PERIKOOPPIKALENTERI

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, Helsinki, viitenumeroluettelo)

PERIKOOPPIKALENTERI

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

PERIKOOPPIKALENTERI

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1.

Kirkkovuoden pyhien raamatuntekstit

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1.

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. Perikooppikalenteri vuosikerta

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 3.

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1.

Kirkolliskokousvaalit 2016

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

Rehellisyyttä itselle, toisille ja Jumalalle. Alttarin imu. Tuomasyhteisön hallitus v Minna Jaakkola kaipaa.

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2014

Kirkolliskokous maallikot 2016

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu MESSU su klo 10

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 1/2018

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

1. Päivään sidotut kolehdit

Liturgiassa seurakunnan lausumien osuuksien suhteen tulee noudattaa yhtenäistä linjaa näiden ohjeiden mukaisesti.

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

toimisto gsm gsm

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

Adventin- ja joulunaika

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Pori Lapua

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

1. Päivään sidotut kolehdit

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.

KIRKKONEUVOSTO 12/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty Sivu 1/5

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00: :08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00: :08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

Seuraottelun tulokset

Lapua Lohja

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/ klo

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/ klo

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Tulos vertailulukujärjestyksessä

VUFI:n pöytätennismestarit

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Transkriptio:

TUOMASYHTEISÖ VUOSIKERTOMUS 2015

Tuomasyhteisö ry on vuonna 1988 perustetun Tuomasmessun taustayhdistys. Helsingistä, Mikael Agricolan kirkosta ympäri maailmaa levinnyt messu toimi vuonna 2015 jo 27 toimintavuottaan. Yhteisön tavoitteena oli edelleen järjestää laadukasta, hengellisesti avaraa, kaikille avointa jumalanpalvelusta. Yhteisön tavoitteena oli myös verkottua aktiivisesti ja toimia hyvänä esimerkkinä monimuotoisesta, modernista ja ihmisläheisestä hengellisestä toimintakulttuurista. 1. JÄSENKOKOUKSET JA HALLITUS Tuomasyhteisö ry:n jäsenkokoukset pidettiin Mikael Agricolan kirkolla: - Kevätkokous 16.4.2015 klo 19 20.15. Osallistujia 15. - Syyskokous 17.11.2015 klo 18. Osallistujia 16. Hallituksen puheenjohtaja oli Kaisa Raittila ja varapuheenjohtaja Esa Rauhala. Muut hallituksen jäsenet olivat Petri Luomanen, Terhi Rajala, Ilari Rantakari, Minna Jaakkola, Atte Korhola ja Olli Valtonen. Tiina Paloniitty oli kokouksissa läsnä vanhemmiston puheenjohtajan ominaisuudessa ja Hanna-Leena Nuutinen toimi hallituksen kokousten sihteerinä. Hallituksen kokouksissa oli myös viestinnästä ja varainhankinnasta vapaaehtoisena vastaava Aino-Maija Gerdt. Toiminnanjohtaja, tuomaspappi Pirjo Kantala ja Tuomasmessujen musiikista vastaava tuomaskanttori olivat myös läsnä kokouksissa. Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Lisäksi hallitus ja keskeiset vastuunkantajat tekivät tutustumismatkan Tukholman Katariina kyrkaniin Södermalmille syyskuun lopussa. 2. JÄSENET, TYÖNTEKIJÄT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT Yhteisön jäsenmäärä 2015 lopussa oli 846 (2014: 900), joista jäsenmaksun maksoi 657 (2014: 687). Kaikkiaan osoiterekisterissä oli 4017 osoitetta (2014: 3671) Tuomasyhteisön palkattuina työntekijöinä toimivat: - kokopäiväinen toiminnanjohtaja, tuomaspappi Pirjo Kantala, joka vastasi sekä Tuomasmessujen jatkuvuudesta ja teologiasta sekä yhdistyksen hallinnosta ja taloudesta yhdessä hallituksen kanssa. - osa-aikainen (50 %) toimistonhoitaja Hanna Haavikko, joka vastasi toimistorutiineista, palkkioista ja palkoista sekä tuotti kirjanpitäjälle esivalmistellun aineiston. - osa-aikainen (60 %) musiikinjohtaja ja tuomaskanttori, joka vastasi Tuomasmessujen, kesämessujen, arkimessujen, retriittien sekä muiden yhteisön tapahtumien musiikin koordinoinnista. Tuomasyhteisön toimisto oli Mikael Agricolan kirkon sivusiivessä (Tehtaankatu 23 B) sijaitsevissa tiloissa, jotka Helsingin seurakuntayhtymä on antanut yhteisölle käyttöön. Toimisto oli avoinna pääsääntöisesti tiistaista torstaihin klo 10 16 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Kirjanpitäjänä toimi Marjut Kotila, tilintarkastajana Tom Turja ja toiminnantarkastajana Marja Jussila. Tuomasyhteisön tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat vapaaehtoiset toimijat ja kannattajat, heidän lisäkseen Agricola-liike, Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta, Helsingin seurakuntayhtymä, HelsinkiMissio, Helsingin Diakonissalaitos, RadioDei, Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta, Suomen Lähetysseura ja Kirkkopalvelut ry. Tuomasyhteisö oli Helsingin ekumeenisen toimikunnan (HET), Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN), Kirkkopalvelut ry:n, Hiljaisuuden Ystävät ry:n, Sinapinsiemen ry:n ja Vala ry:n (Vastuullinen

varainhankinta) jäsen. Toiminnanjohtaja osallistui eri järjestöjen kokouksiin Tuomasyhteisön edustajana. SEN kokouksiin osallistui Karoliina Malmelin tai Pirjo Kantala. Toiminnanjohtaja oli Kirkkopalvelujen järjestöjen kokouksen työvaliokunnan jäsen ja mukana Helsingin Diakonissalaitoksen Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen neuvottelukunnassa sekä Kirkkohallituksen reformaation merkkivuoden 2017 teesityöryhmässä. Tuomaspappi osallistui Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan pappeinkokouksiin mahdollisuuksien ja käsiteltävien asioiden mukaan. Yhteyksiä pidettiin yllä myös muihin Tuomasmessujen järjestäjiin ja Tuomasmessusta kiinnostuneisiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Ulkomaisia ja kotimaisia vieraita oli mukana useissa Tuomasmessuissa. 3. TOIMINTA 3.1. Tuomasmessu Tuomasmessua toteutettiin viikoittain joka sunnuntai Mikael Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Tuomasmessun kohderyhmä oli edelleen kirkosta vieraantuneet aikuiset, henkisyydestä ja hengellisyydestä kiinnostuneet etsijät. Tuomasmessun kaikille avointa ilmapiiriä pyrittiin suojelemaan ja takaamaan, että kynnys hengellisten asioiden kohtaamiseen olisi matala. Agricolan kirkon alttarikaiteet poistettiin käytöstä Tuomasmessuissa syksyllä 2015. Esirukouspalvelua toteutettiin sen jälkeen kirkon kuorissa ja kirkkosalin takaosassa. Tällä tavoin keskustelua ja rukousta rukous- ja ehtoollisavustajan kanssa tuotiin lähemmäs messuvieraita. Marimekko lahjoitti kankaat Tuomasmessun uusiin stoliin, jotka suunnitteli ja ompeli toimistonhoitajamme Hanna Haavikko, joka on myös vaatesuunnittelija ja ompelija. Tuomasmessut toteutettiin kirkkosalissa sunnuntaisin klo 18 20 + teejatkot kryptassa klo 20 21. - 11.1. 31.5. ja 6.9. 29.11. sekä Jouluisten laulujen Tuomasmessu 20.12. (yht. 35 messua) - kävijöitä oli keskim. 463 (2014: 468), yhteensä 16.214 (2014: 16.329) - kolehdit olivat keskim. 4,71 e/ kävijä, yhteensä 76.372 (2014: 4,71/ 77.139) - ehtoollisavustajia 147 Kevät- ja syyskauden messut radioitiin suorana RadioDein kautta ja radiointi tavoitti RadioDein ilmoituksen mukaan noin 25 000 kuulijaa. Lisäksi messuja kuvattiin suorana nettiin ja netin kautta tavoitettiin messun aikana 100 150 katselijaa. Messun jälkeen katselukertoja oli satoja. Tuomasmessun hyvää laatua ja kiinnostavuutta pidettiin yllä kiinnittämällä erityistä huomiota saarnoihin. Saarnaajina olivat mm. Minna Jaakkola, Tapio Koivu, Leena Huovinen, Jari Ehrnrooth, Pirjo Kantala, Olli Seppälä, Kaisa Raittila, Olli Valtonen, Peter Macdonald, Mari Leppänen, Ilkka Puhakka, Tommy Hellsten, Tuula Sääksi, Peppi Sievers, Jukka Kemppinen, Sirpa Pietikäinen, Kristiina Huotari, Jaana Räntilä, Teemu Laajasalo, Henrik Wikström, Pekka Simojoki, Ulla Saunaluoma, Jaakko Heinimäki, Anita Ahtiainen, Miia Moisio, Jukka Norvanto, Vesa Hirvonen, Ulla Ullgren, Matti Poutiainen, Irja Askola, irakilainen kristitty ja pakolainen Sahir sekä juutalaisuuden opettaja, bahai-uskonnon edustaja ja krisnanunna sekä Matti Peiponen Kynttilänpäivän messussa keskustelemassa valon merkityksestä omassa uskonnossaan.

Liturgeina olivat mm. Pirjo Kantala, Petri Luomanen, Laura Mäkelä, Henri Järvinen, Karoliina Vidgren, Matti Peiponen, Hans Tuominen, Tapio Koivu, Mikko Malkavaara, Sari Vapaavuori, Anna-Leena Verkasalo, Reijo Liimatainen, Minna Jaakkola, Marjut Mulari, Olli Valtonen, Arto Antturi, Ilkka Sipiläinen, Pertti Torppa, Auvo Naukkarinen, Yrjö Ikonen ja Ensio Klemi. Kaikki Tuomasmessujen kokoajat ja esirukousjohtajat, liturgit, saarnaajat ja muusikot löytyvät vuosikertomuksen liitteenä olevista kausilistoista. Vetovoimaisimpia Tuomasmessuja olivat: 29.3. Palmusunnuntain Tuomasmessu, jossa saarnasi Ilkka Puhakka ja musiikkivieraana oli Juha Tapio, 768 hlö. 5.4. Ylösnousemuksen Tuomasmessu, jossa saarnasi Tommy Hellsten, 752 hlö. 6.9. Syyskauden ensimmäinen Tuomasmessu, jossa saarnasi Pekka Simojoki ja musiikkivieraana oli EtCetera kuoro, 686 hlö. 20.9. Kutsumessu, saarnasi Jaakko Heinimäki ja musiikkiviraana oli Nina Åström, 594 hlö. 1.11. RadioDein synttärimessu, jossa saarnasi Jukka Norvanto, musiikkivieraana Ariel Neulaniemi, 546 hlö. 29.11. Ensimmäisen adventin Tuomasmessu, jossa saarnasi piispa Irja Askola, musiikkivieraana Grex Musicus -kuoro Marjukka Riihimäen johdolla, 997 hlö. 20.12. Jouluisten laulujen Tuomasmessu, jossa saarnasi Olli Valtonen, musiikkivieraana Petri Laaksonen, 950 hlö. Tuomasmessut toteutettiin pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Jokaisen Tuomasmessun toteuttamiseen osallistui noin 60 70 vapaaehtoista. Koulutettuja rukous- ja ehtoollisavustajia oli 147. Palkkioita maksettiin muusikoille, äänentoistajille, videoinnista ja lastenhoidosta vastaaville. Messujen kokoajat ja muut keskeisiin vastuutehtäviin nimetyt vapaaehtoiset olivat Tuomasmessun käytännön toteutuksen avainhenkilöitä. Messutoiminnan talous perustui kolehtituottoihin. Tuomasmessulle kokonaan kerättiin 9 kolehtia kevät- ja syyskauden Tuomasmessuissa ja 4 kolehtia Kesäisissä Tuomasmessuissa. Lopuista 35 kolehdista puolet tai vähintään 1000 euroa käytettiin kattamaan messusta aiheutuvia kuluja ja puolet tai loput tilitettiin eteenpäin. Kolehdin laskemisesta messuissa vastasi Tiina Hetemaa. Rukousalttareista ja rukouksien päivittämisestä vastasi Kirsi Tolvanen yhdessä alttaritiimin kanssa. Tuomasmessujen tarpeistosta vastasi vuoden 2015 aikana Ari-Pekka Mustonen. Kalustosta ja sen pystyttämisesta ennen jokaista messua vastasi Seppo Pätsikkä. 3.2. Kesäinen Tuomasmessu Kesäinen Tuomasmessu oli rakenteeltaan yksinkertaisempi kuin Tuomasmessu ja usein juontajana ja esirukousjohtajana toimi sama henkilö samoin kuin liturgian ja saarnan toimitti useimmiten sama pappi. Ehtoollista jaettiin intinktioehtoollisena kuudessa jakopisteessä. Kesäinen Tuomasmessu pidettiin kirkkosalissa klo 19.00 20.30 - Aika: 7.6. 30.8. (yht. 13 messua) Kävijät: keskimäärin 301 henkilöä/ messu, yhteensä 3.911 (2014: 306/ 3.978). Kolehdit: keskimäärin 4,69 / kävijä, yhteensä 18.882 (2014: 4,37 / 17.391 ). Kesämessuista vastasivat Liisa Väätäinen, Hanna-Leena Nuutinen ja Pirjo Kantala.

Kesämessuissa toimi liturgina ja/tai saarnaajana muun muassa Yrjö Ikonen, Karoliina Vidgren, Pirjo Kantala, Tapio Koivu, Marjut Mulari, Kaarlo Launonen, Laura Mäkelä, Marketta Antola, Anna-Leena Verkasalo, Matti Peiponen, Aarne Kiviniemi, Jaana Räntilä ja Pertti Torppa. Kesämessujen musiikista vastasi. Hänen lisäkseen musiikinjohtajina toimivat Tuomasmessuista tutut musiikinjohtajat. Suurin ero musiikissa Kesämessujen ja Tuomasmessujen välillä oli se, että Tuomaskuoro ei osallistunut Kesämessuihin. Musiikinjohtaja ja esilaulajat huolehtivat myös kuoron osuuksista. 3.3. Erityismessut Uskomusten ja katsomusten yhteisymmärrysviikolla ja Kynttilänpäivänä su 8.2. Yhteisymmärrysviikon teemaan liittyen saarnan paikalla keskustelu eri uskontojen (juutalaisuus, krishna, bahá í-usko ja kristinusko) edustajien kanssa. Yhteistyössä FOKUS ryn kanssa. Liturgina Matti Peiponen, musiikissa. Osallistujia 367. Kiirastorstain messu. Liturgina Olli Valtonen. Musiikki Inna ja Juha Vintturi, soitinyhtye ja kuoro, 346 hlö. Kirkkopäivien Tuomasmessu Kouvolassa 23.5. Liturgina Pirjo Kantala, saarnasi Olli Valtonen ja musiikissa Petri Laaksonen ja orkesteri sekä ja Tuomaskuoro. Osallistujia noin 300. Kutsumessu 20.9. Liturgina Pirjo Kantala ja saarnasi Jaakko Heinimäki. Musiikissa. Musiikkivieraana Nina Åström. Osallistujia 594. Mikkelinpäivän Tuomasmessu yhteistyössä Seurakuntien Lapsityön keskuksen kanssa. Liturgina ja saarnasi Anita Ahtiainen, mukana tehtävissä lapsia, musiikissa Mari Torri-Tuominen ja, Ilopisarat-kuoro. Kirkkosalissa paljon lapsille mahdollista tekemistä ja osallistumista. Osallistujia 419. Adventtimessu 29.11. Liturgina Olli Valtonen ja saarnasi piispa Irja Askola. Musiikissa. Musiikkivieraana Grex Musicus -kuoro Marjukka Riihimäen johdolla. Osallistujia 997. Jouluisten laulujen Tuomasmessu 20.12. klo 18.00. Saarnasi Olli Valtonen, liturgina Pirjo Kantala. Musiikissa ja orkesteri sekä Juha Vintturi ja Tuomaskuoro. Musiikkivieraana Petri Laaksonen. Osallistujia 950. 3.4. Messuja tukevat toiminnot 3.4.1. Messujen äänentoisto, radiointi ja videointi Kunnollinen ja ammattimaisesti toteutettu äänentoisto on olennainen osa Tuomasmessua. Äänentoistovastaava oli edelleen vuonna 2015 Tom Häggblom. Muita Tuomasmessun miksaajia olivat eniten messuja miksannut Joonas Saikkonen sekä Juha Liesilinna. RadioDei lähetti Tuomasmessun suorana lähetyksenä joka sunnuntai. Radioinnista vastasi Aku Lundström. Kristityt yhdessä ry. keräsi radioinnin rahoituksen. Videotiimi kuvasi Agricolan kirkon videotekniikan avulla kaikki Tuomasmessut (ei kesämessuja) vuoden 2015 aikana YouTube -lähetyksinä. Videoinnista maksettiin pientä korvausta kuvaajalle. Videointitiimistä ja sen toiminnasta vastasi Jukka-Pekka Kantala. Radion ja internetin kautta messuun osallistuvien oli mahdollista lähettää esirukouspyyntöjä Tuomasyhteisön www-sivujen kautta tai kännykällä tekstiviestinä. 3.4.2. Tuomasmessun tulkkaus

Tuomasmessuja tulkattiin englanninkielelle silloin, kun tiedettiin ryhmän tai useamman ihmisen olevan tulkkauksen tarpeessa. Tulkkitoiminnasta vastasi Matti Verkasalo. Maahanmuuttajien määrän kasvun myötä ennen Tuomasmessua alkoi toimia kielikoulu Agricolan kryptassa. Maahanmuuttajien Agricolan kryptaan majoittumisen ja kielikoulun myötä messuissa aloitettiin syksyllä 2015 arabiankielinen tulkkaus. 3.4.3. Messujatkot Teejatkot järjestettiin kevät- ja syyskaudella kirkon kryptassa messun jälkeen 37 kertaa. Jatkovieraita oli keskimäärin 128 hlöä/ kerta. Messujatkotiimistä ja tukkukäynneistä vastasi Risto Knuuttila. Muusikkojen välipalasta ja minituomaiden tarjoilusta vastasi Soppasunnuntaitiimi ja/tai messujatkotiimi. 3.4.4.Minituomaat Minituomaat kokoontui keväällä 21 ja syksyllä 16 kertaa Tuomasmessun aikana alhaalla kryptassa Minituomaille varatussa ja rajatussa tilassa ja syksystä lähtien ylhäällä lasten kerhotiloissa. Minituomaat on lasten oma pyhäkoulu, joka jakautuu vapaaseen sekä ohjattuun leikkiin ja askarteluun, pyhäkouluhetkeen ja iltapalaan. Pyhäkouluhetken pohjana oli Pyhäkoululehti ja Lasten Raamattu, sekä hartauskirja "Avataan tästä". Raamatun kertomuksia tehtiin eläväksi mm. piirtämällä ja keskustellen. Kirkkovuoden tapahtumien lisäksi pyhäkoulussa huomioitiin myös muita tärkeitä päiviä. Lapsia oli yhdellä kerralla 3 13, tavallisesti 5 7. Lasten iät vaihtelivat 2 ja 12 vuoden välillä, 5 6 - vuotiaat oli suurin ikäryhmä. Yhteensä vuoden 2015 aikana oli noin 200 kävijää. Minituomastoiminnasta vastasi Taru Nurkki yhdessä ohjaajina toimivien nuorten kanssa. Minituomasohjaajat kokoontuivat kerran vuoden aikana suunnittelemaan toimintaa. 3.4.5. Avoin messukokous Avoin messukokous järjestettiin kerran kuussa, kuukauden toisena tiistaina klo 17 Cafe Agricolassa. Vanhemmistolla oli vetovastuu avoimista messukokouksista. Kokouksen kokoonkutsujina ja puheenjohtajina/sihteereinä toimivat vanhemmiston puheenjohtaja Tiina Paloniitty tai varapuheenjohtaja Matti Verkasalo. Keväällä kokoonnuttiin 5 kertaa (13.1., 10.2., 10.3., 7.4., ja 12.5.) Kävijöitä oli yhteensä 62 eli 12/ kerta. Syksyllä kokoonnuttiin 3 kertaa (8.9., 13.10., ja 10.11.). Kävijöitä yhteensä 45, eli noin 15/ kerta. 4. MUSIIKKI 4. MUSIIKKI

4.1. Musiikkitoiminnan sisältö Tuomasyhteisön musiikkitoiminnan tarkoituksena oli vuoden 2015 aikana järjestää musiikkia Tuomasyhteisön tilaisuuksiin, kuten viikoittaisiin Tuomasmessuihin, kerran kuukaudessa järjestettäviin Ehtookelloihin sekä kesällä viikoittaisiin kesämessuihin. Lisäksi musiikkia on järjestetty satunnaisiin tilaisuuksiin, kuten Tuomasmessun vanhemmiston ja vastuunkantajien kokoontumisiin, retriitteihin, vuosikokouksiin ja muihin tilaisuuksiin. Musiikilla oli tärkeä osuus paikkansa myös Seitsemän etappia, paastonajan keskustelusarjassa 19.2. 2.4. Torstai-iltojen tapahtumissa musisoivat mm. Tuohus-kuoro, Juha Vintturi, Markus Bäckman, Petri Laaksonen, mieskvartetti Hillomunkit, Anne Federley-trio, Papas no mamas sekä (huilu) ja Hilkka Kangasniemi (piano). Muita merkittäviä yksittäisiä tilaisuuksia ovat olleet mm. Petri Laaksosen ja Tuomaskuoron In memoriam -konsertti Agricolan kirkossa 30.10. sekä Kynttiläkonsertti 13.12. Erityistä panostusta vaativa tapahtumia vuoden 2015 oli kirkkopäivät Kouvolassa 23.5. sekä syyskuun lopulla Yle radio 1 -kanavalle tehty kantanauha Taizé-lauluista. 4.2. Tuomasmessujen musiikki Tuomaskanttori vastasi Tuomasmessujen musiikin koordinoinnista ja kehittämisestä. Tähän kuului käytännön musisoinnin ohella yhteydenpito musiikinjohtajiin, kuoronjohtajiin, tuomaspappiin, juontajiin, kuorolaisiin, miksaajiin, tuomashallitukseen, esiintyviin artisteihin, vieraileviin kuoroihin sekä messumusiikista kiinnostuneisiin musiikinvetäjiin ympäri Suomea. Tuomaskanttori vastasi myös radiointiin liittyvistä teostoilmoituksista, jotka laaditaan minuutin tarkkuudella joka messusta. Marraskuussa tuomaskanttori kutsuttiin pitämään luento Sibelius-Akatemian kanttoriopiskelijoille aiheesta Tuomasmessu ja erityismessut. Työhön kuului myös merkittävänä osana vastuu Tuomaskuoron ja pienempien lauluryhmien harjoituksista ja kehittämisestä. Kuorotoiminnassa oli vahvasti mukana myös Juha Vintturi. Tuomasmessun musiikinjohtajina toimi vuoden 2015 aikana 16 henkilöä: Tuomas Hautala, Mikko Helenius, Enna Henriksson, Petri Kangas, Anna Kiiski, Auroora Kiiski, Tuomas Meurman, Ville Myllykoski, Markku Pihlaja, Enne Purovaara, Elsa Sihvola, Pekka Simojoki, Mari Torri- Tuominen, Maria Wilkus, ja Antti Vuori. Kesämessuissa toimivat lisäksi musiikinjohtajina Tuuli Malve ja Pentti Martiskainen. Kirkkopäivien Tuomasmessussa Kouvolassa musiikinjohtajana toimi Petri Laaksonen yhteistyössä n kanssa. Musiikinjohtaja kokosi messua varten mieleisensä ja pyhän teemaan ja sovituksiin soveltuvan esilauluryhmän ja soitinyhtyeen. Tuomasmessujen musiikkityylit vaihtelivat musiikinjohtajasta riippuen: välillä Tuomaslaulut kaikuivat lattarityyliin ja välillä taas swingin tahtiin. Joskus seurakuntaa säesti jousikvartetti tai puhallinyhtye, välillä jazzyhtye tai Taizé-soitinyhtye. Tuomasmessun muusikkolistoilla oli n. 160 nimeä, osa näistä aktiivisia ja osa ehkä kerran vuoden aikana messussa vierailleita. Tuomasmessun musiikkiin panostetaan joka sunnuntai merkittävästi. Musiikinjohtajat tekevät messuun sovituksia ja kutsuvat taitavia muusikoita yhteislauluja säestämään. Laulupuolta tukevat esilaulajat sekä kuoro. Radiointi ja videointi pakottavat tuottamaan laadukasta musiikkia jokaiseen messuun. Erityisvieraita messuissa olivat vuoden 2015 aikana: 1.2. Anne Federley Ensemble

15.2. Hillel Tokazier 15.3. Johanna Rusanen-Kartano 22.3. Sibelius-lukion kamarikuoro Reijo Aittakummun johdolla 29.3. Juha Tapio 16.8. Saalem Brass 6.9. Pekka Simojoki ja Et Cetera-kuoro 13.9. Minna ja Jussi Pyysalo 20.9. Nina Åström 27.9. Lukas Stasevskij, sello 4.10. Ilonpisara-kuoro 25.10 Joonatan Rautio -duo 1.11. Ariel Neulaniemi 8.11. Daikini 22.11. Poika & Maria 29.11. Grex Musicus- kuoro Marjukka Riihimäen johdolla 20.12. Petri Laaksonen, Hanna-Maria Helenius, Jepa Lambert 4.3. Tuomaskuoro Tuomaskuoron ensisijainen tehtävä oli valmistautua Tuomasmessuihin ja toimia siellä esilauluryhmänä ja seurakunnan laulun tukijana. Tuomasyhteisön kuorotoiminnasta vastasi vuonna 2015 tuomaskanttori. Kuoronjohtajina toimi messuissa myös aktiivisesti Juha Vintturi sekä pari kertaa Hilkka Kangasniemi. Tuomaskuoron puheenjohtajana toimi Juha Lehtinen ja varapuheenjohtajana Mika Lätti. Kuoron kokonaisvahvuus lukuvuoden aikana oli noin 50 jäsentä. Yhdessä Tuomasmessussa lauloi keskimäärin 17 18 laulajaa. Kuoroharjoituksia pidettiin joka sunnuntai ennen Tuomasmessua klo 16 18 Café Agricolassa. Joskus harjoitukset aloitettiin stemmaharjoituksilla jo klo 15.30. Usein pidettiin myös erillisharjoituksia messua varten. Tuomaskuorolle pidettiin erillistreenejä 10 iltana. Toukokuussa Tuomaskuoro teki retken Kouvolan kirkkopäiville ja toimi kuorona siellä vietettävässä Tuomasmessussa. Kuorossa oli mukana muutama muukin laulaja muista paikallisista kuoroista. Syyskauden aikana Tuomaskuoro valmistautui Petri Laaksosen ja soitinyhtyeen In memoriam - konserttiin Agricolan kirkossa pyhäinpäivän aattona 30.10. Kuoron syyskausi huipentui 13.12. HelsinkiMission ja Tuomasmessun televisioitavaan Kynttiläkonserttiin Agricolan kirkossa. Kuoro lauloi tilaisuudessa Juha Vintturin johdolla yhteislauluissa sekä loppuliturgiassa. Kapellimestari Leri Leskinen oli saanut konserttiin esiintyjiksi useita nimekkäitä artisteja: Konsertissa esiintyivät Diandra, Anssi Kela, Lilli Paasikivi, Paula Koivuniemi, Samuli Edelmann, Mikko Leppilampi ja TriSis. Tuomaskuorolaisia osallistui Tuomasyhteisön kevät- ja joulujuhlaan Laajarannassa. 4.4. Muut kuorot Tuomaskuoron rinnalla toimi myös pienempiä kuoroja. Tuomasmessun Pikkukuoro on muodostettu tuomaskuorolaisista. Yhtyeeseen pidettiin muutama vuosi sitten erilliset pääsykokeet. Tämä noin 12-henkinen ryhmä vastasi musiikista yhdessä kesämessussa sekä

korvasi Tuomaskuoron muutamassa Tuomasmessussa. Pienryhmien ideana oli tarjota laulajille uusia haasteita ja tilaisuus kehittyä laulajana sekä tuoda vaihtelua messuihin. Toinen pienryhmä, Tuohus, perustettiin syksyn 2013 loppupuolella. Siinä on mukana lähinnä sellaisia laulajia, jotka eivät ole mukana Tuomaskuorossa. Tuohus lauloi Tuomasmessussa pari kertaa. Se oli mukana esiintymässä myös kahdessa Paastonajan keskustelusarja -illassa. Elokuun lopusta lähtien Tuohus kokoontui 6 kertaa harjoittelemaan Yle Radio 1:lle tehtävää kantanauhaa. Kirkkohallituksen kanssa yhteistyössä tehdyssä nauhoitteessa äänitettiin syyskuun lopussa neljänä päivänä 17 Taizé- laulua ja 3 muuta laulua (Iona-yhteisöstä) Tuohuksessa oli mukana tilaisuudesta riippuen 12 18 laulajaa. Tuohusta johti Juha Vintturi. Ehtookellojen kuorossa lauloi keskimäärin 10 laulajaa. He vastasivat Ehtookellot-messun laulupainotteisesta musiikista pianistin, huilun ja sellon kanssa. Ehtookelloja varten on käännetty uusia lauluja Iona-yhteisöstä. Musiikillinen ilme oli tässä messussa rauhallisempi ja akustisempi kuin Tuomasmessussa. Muutaman hengen miesporukka lauloi tässä messussa gregoriaanista ja bysanttilaista musiikkia Juha Vintturin johdolla hiljaisen aloitusjakson aikana. 5. HILJAISUUDEN TOIMINTA Hiljaisuuden toiminnan keskeisiä toimintamuotoja olivat vuonna 2015 Ehtookellot-messu Kallion kirkossa yhteistyössä Kallion seurakunnan kanssa sekä kaksi retriittiä Heponiemen Hiljaisuuden keskuksessa. Ehtookellot-messu toteutettiin Kallion kirkossa kevät- ja syyskaudella yhteensä 8 kertaa: 17.1.(110), 14.2.(105), 7.3.(76), 11.4.(56) ja 9.5.(62), 12.9.(90), 24.10.(83), 14.11. (95) Kävijöitä oli yhteensä 677 hlö, keskimäärin 85/kerta. Ehtookellot-messu tuomaitten tapaan oli osin paluuta aiemmin toteutettuun ehtookellot-messuun uudistetussa muodossa. Hiljainen musiikki ja rukous alkoivat kirkkosalissa klo 17. Samalla oli mahdollisuus siunaukseen, öljyllä voiteluun ja rukoukseen. Hiljaisen jakson jälkeen alkoi lyhyt messu. Tulevan sunnuntain psalmi ja evankeliumi sekä puhe johdattelivat sunnuntain teemaan ja ehtoollisen viettoon. Messun rukouksia ja lauluja oli haettu Skotlannissa sijaitsevan ekumeenisen Iona-yhteisön materiaaleista. Yhteisön hengellisyyteen kuuluu raikas liturginen elämä, rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistäminen sekä toiminta luonnon hyväksi. Musiikki toteutettiin pienen, erikseen kootun kuoron kanssa Inna ja Juha Vintturin johdolla. Lauluja säesti myös piano, huilu ja sello. Liturgeina toimivat Pirjo Kantala, Anna-Leena Verkasalo ja Jaana Räntilä. Ehtookellot-messut järjestettiin yhteistyössä Kallion seurakunnan kanssa. Tuomasyhteisön hiljaisuuden retriitit pidettiin Heponiemen Hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla seuraavasti: Kesäretriitti 5. 7.6.2015, Olli Valtonen, Pirjo Kantala ja, 18 osallistujaa Kaamosretriitti 4. 6.12.2015, Olli Valtonen, Pirjo Kantala ja, 16 osallistujaa Kampin kappelissa toteutettiin 14.1. 27.5.2015 ja 2.9. 9.12.2015 hiljaisen rukouksen hetki keskiviikkoisin klo 8.10 8.45. Rukoushetken toimitti Pirjo Kantala. Osallistujia oli keskimäärin 7/ kerta.

Kaikille avoin, osin englanninkielinen ja Tuomasyhteisön kanssa yhteistyössä toteutettu Kristillisen mietiskelyn ryhmä - Christian Meditation jatkoi noin tunnin mittaisia ohjattuja mietiskelykokoontumisia Mikael Agricolan kirkon kappelissa tiistaisin klo 18 läpi vuoden. Ryhmän vastuuhenkilö oli Timo Huotari. 6. VANHEMMISTO Tuomasmessun vanhemmisto toimii yhdyssiteenä messun palvelutehtävissä toimivien kesken. Tuomasyhteisön syyskokouksessa 2014 vanhemmiston jäseniksi vuodelle 2015 kutsuttiin entiseen tapaan kaikki rukous- ja ehtoollisavustajat, vastuuhenkilöt ja tiimien ja ryhmien vetäjät, edellisen vuoden juontajat ja esirukousjohtajat, aktiivisesti mukana olevia pappeja sekä muutamia muita messun tukijoita. Vanhemmiston jäsenyyden ehtona oli Tuomasyhteisön jäsenmaksun maksaminen. Yhteensä vanhemmistossa oli 221 jäsentä, jäsenmaksun maksaneita 129. Vanhemmiston puheenjohtajana oli Tiina Paloniitty, varapuheenjohtajana Matti Verkasalo. Vanhemmistolla oli vetovastuu avoimista messukokouksista, joita alettiin vuoden alusta lukien pitää joka kuun toinen tiistai, aiemman viikoittaisen kokoustamisen sijaan. Kokouksia pidettiin tammi toukokuussa ja syys marraskuussa. Kokouksiin osallistui noin 8 15 messuntekijää. Messun eri osien vastuunkantajat muodostivat Tuomasmessun vanhemmiston työjaoksen, Tuvajan, johon kuuluivat puheenjohtajien lisäksi Jaana Mäkinen, Ari-Pekka Mustonen, Laura Mäkelä, Hanna Rinkineva, Kirsi Tolvanen, Liisa Väätäinen, Hanna-Leena Nuutinen, Risto Knuuttila ja Anna Rautalinko. Tuvaja ei kokoontunut erikseen, vaan tarvittavat asiat hoidettiin kuukausikokouksissa. Kevätkauden aikana vanhemmiston työryhmä kävi läpi ja ajantasaisti kaikki messuntekijöiden ohjeet. Keväällä järjestettiin kysely messukävijöille, jolla pyrittiin saamaan palautetta messusta laajemmalta joukolta. Kevättalvella päivitettiin myös messun ohjeita. Messuntekijöille järjestettiin kevätilta Laajarannassa 25.5. grillauksen, saunomisen ja yhteislaulun merkeissä. Mukana oli 47 ihmistä. Samoin Laajarannassa pidettiin pikkujouluinen iltapäivä 21.11. Ohjelmassa oli puuroa, glögiä ja pipareita; iltahartauden piti Arja Vaulas. Mukana oli 21 osallistujaa. Vanhemmiston puheenjohtaja Tiina Paloniitty osallistui hallituksen kokouksiin. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kuuluivat jäseninä nimitysvaliokuntaan, joka teki ehdotuksen Tuomasyhteisön hallituksen uusiksi jäseniksi vuodelle 2016. 7. KOULUTUS JA MUUT VAPAAEHTOISTAPAHTUMAT Rukous- ja ehtoollisavustajille kohdennettu koulutus järjestettiin tammi marraskuussa 2015. Koulutukseen osallistui 25 henkilöä. Rukous- ja ehtoollisavustajan tehtävään siunattiin 22.11. uusia rukous- ja ehtoollisavustajia koulutusryhmästä 24 ja lisäksi yksi teologian ylioppilas. Koulutukseen kuului seuraavia teemoja: - Sielunhoidon perusteet ja ihmisten kohtaaminen, Pirjo Kantala ja Anna-Leena Verkasalo - Iona-seminaari 14.3. - Seitsemän etappia: Häpeä, Paavo Kettunen

- Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kohtaaminen, psykiatri, psykoanalyytikko ja pastori Peppi Sievers - Jumalakuvat, pastori, psykoterapeutti Jaana Räntilä - Traumat, traumatisoituneen henkilön kohtaaminen, psykoanalyytikko ja traumaterapeutti Soili Haaramo - Kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen, Pirjo Kantala - Mielenterveyskuntoutujan kohtaaminen, erikoissairaanhoitaja Maija Korhonen - Suru ja kuolema, sairaalapastori Anna-Leena Verkasalo - Ehtoollisen teologia ja harjoitukset, Pirjo Kantala ja Anna-Leena Verkasalo - Retriitti Kutsu, kutsumus, Pirjo Kantala ja Anna-Leena Verkasalo - Siunaus Tuomasmessussa 22.11.2015 Lisäksi koulutukseen kuului osallistuminen pienryhmään, joiden ohjaajina toimivat Soili Haaramo, Anja Korte, Juki Orpana ja Mikko Paloniitty. Iona-seminaari Tuomasyhteisö järjesti yhdessä Helsingin Hiippakunnan ja Hiljaisuuden ystävien kanssa 14.3.2015 klo 10 16 Iona-seminaarin Agricolan kirkon kryptassa. Teemana oli Voiko elämää ja hengellisyyttä yhdistää? Iona-seminaarissa olivat puhumassa Iona-yhteisön johtaja, pastori Peter Macdonald ja tohtori Lesley Orr. Esillä oli muun muassa yhteisön merkitys elävän kristillisyyden tukena sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymykset. Osallistujia oli 195. Seitsemän etappia paastonajan keskustelusarja Torstaisin 19.2. 2.4.2015 klo 19 järjestettiin Agricolan kirkossa keskustelusarja. Toiminnanjohtaja Olli Valtonen johdatti teeman raamatulliseen taustaan ja vieraiden kanssa keskusteli opetusneuvos Kalevi Virtanen. 19.2. Pääministeri Alexander Stubb, Luottamus, musiikki: Tuohus-kuoro 26.2. Emerituspiispa Eero Huovinen, Kuolema, musiikki: Mieskvartetti Hillomunkit 5.3. Kansanedustaja Jutta Urpilainen, Kiusaus, musiikki: Petri Laaksonen, Inna ja Juha Vintturi, Mari Torri-Tuominen, Hans Tuominen 12.3. Kansanedustaja Anna Kontula, Armo, musiikki: Anne Federley Trio 19.3. Muusikko ja juontaja Raakel Lignell, Kilvoittelu, musiikki: Papas no mamas 26.3. Professori Paavo Kettunen, Häpeä, musiikki: Markus Bäckman 2.4. Kiirastorstain ehtoollinen klo 18.00. Klo 19.00 Kirjailija Tommy Hellsten, Petos, musiikki: Tuohus-kuoro. Kävijöitä sarjan illoissa oli yhteensä 1.478, eli keskimäärin 211/ kerta. Kolehteja kerättiin yhteensä 5.167 euroa, josta puolet Tuomasyhteisölle ja puolet vieraan valitsemaan kohteeseen. Sarja radioitiin Radio Dein toimesta. Sarja toteutettiin yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön kanssa. 8. PIENRYHMÄTOIMINTA 8.1. Rukousryhmät Tuomasmessun rukousryhmissä rukoiltavat esirukouspyynnöt tulivat kolmen rukouskanavan kautta: messun rukousjakson aikana rukouslapuille kirjoitetut rukouspyynnöt, messun aikana tekstiviesteinä lähetetyt rukouspyynnöt ja netin kautta lähetetyt rukouspyynnöt. Rukousryhmissä, joita oli seitsemän, rukoiltiin kaikkien jätettyjen rukouspyyntöjen puolesta. Yhdessä messussa tulee noin 150-200 rukouspyyntöä. Rukousryhmät rukoilivat keskimäärin 10 000 jätetyn rukouspyynnön puolesta.

Rukousryhmien koordinaattorina toimi Liisa Väätäinen. Kotona kokoontuvien rukousryhmien vetäjinä toimivat Leena Rautiainen, Petteri Lehtonen, Malla Leinonen, Juha Raussi, Kaarina Särkiluoto, Liisa Väätäinen ja Lena Öhrnberg. Syksyllä 2015 aloitettiin myös erillinen rukousryhmä Askel-lehden lukijoilta tulevia rukouksia varten. Ryhmän muodostivat syksyllä 2015 yhdessä Pirjo Kantalan kanssa Anja Korte ja Sirkka Nissinen. Tekstiviesteinä tulleiden rukouspyyntöjen puolesta rukoili Tarja Nikkasen rukousryhmä. Tekstiviesteinä tuli keskimäärin 30-40 rukousta/messu. Netin kautta tulleet 1079 rukouspyyntöä rukousryhmille toimitti Päivi Aho. Nettirukousryhmässä rukoilivat Nina Klemmt, Malla Leinonen ja Tuula Vallin vetämä Vantaan seurakunnan rukousryhmä. 8.2. Soppasunnuntai Soppasunnuntait, yhdessä keittämisen ja syömisen iltapäivät, jatkuivat kryptassa sunnuntaisin ennen messua klo 15 18. Agricolan kieliklubin toiminta toi Soppasunnuntaille lisää syöjiä ja tekijöitä. Kevätkaudella syömässä kävi 60 80 ihmistä kerralla, syyskaudella 100 120 ihmistä ja tekemässä oli 5 12 henkeä. Sopasta saattoi maksaa pienen omakustannushinnan tai syödä ilmaiseksi, jos se sopi paremmin. Soppasunnuntaita toteutettiin yhteistyössä HelsinkiMission kanssa. Vastuuta Soppasunnuntain toiminnasta kantoivat Susanna Monni, Risto Knuuttila ja Tiina Paloniitty. 8.3. Pakolaistoiminta ja kielikoulu Mikael Agricolan kirkon kryptaan syksyllä 2015 majoitettujen turvapaikanhakijoiden myötä Tuomasyhteisön piirissä syntyi heidän auttamisekseen ja kotouttamisekseen toimintaa, vaatekeräystä ym. Tuomasmessuissa aloitettiin arabiankielinen tulkkaus ja pian aloitettiin myös kielikoulu, jossa tavalliset suomalaiset opettivat turvapaikanhakijoille suomea ja oppivat itse arabiaa. Kielikoulussa kävi aluksi noin 30 turvapaikanhakijaa ja suomalaisista kielenopettajia noin 20. Kielikoulun toiminnasta ja tiedottamisesta vastasi Erika Nenonen. 8.4. Raamatun kertomuksia ja taidetta Ryhmä kokoontui keväällä 2015 5 kertaa (2 tuntia/kerta) Agricolan kryptassa. Teemana oli Raamatun naiset. Ryhmässä tutustuttiin Raamatun mielenkiintoisiin naishahmoihin ja teemoihin, jotka ovat tuttuja myös nykyajan naisille. Kertomuksia työstettiin paitsi keskustellen myös maalaamisen ja piirtämisen kautta. Ryhmään osallistui 10 henkilöä. Ryhmä kokoontui myös syksyllä 5 kertaa ja silloin teemana olivat Psalmit, niiden henkilöt ja teemat. Myös syksyllä ryhmään osallistui 10 henkilöä. Ryhmiä ohjasivat sairaalapastori Maarit Kolsi ja työnohjaaja ja taideterapian ohjaaja Anja Korte. 8.5. Vanhasta kutoutuu uutta -ryhmä Vanhasta kutoutuu uutta -ryhmä kokoontui syksyn 2015 aikana viisi kertaa (kolme tuntia per ilta). Ryhmä oli suunnattu yli 55-vuotiaille hengellisestä kasvusta ja taiteen tekemisestä innostuneille ihmisille. Ryhmä jatkuu kevään 2016 aikana 5 kokoontumisella. Sisältö liittyi eksistentiaalisiin teemoihin, esim. ulkoinen murtuu - sisäinen uudistuu, toivo, kärsimys, hengelliset äidit ja isät, rukous, kuolema, uudistuminen. Ryhmässä on työstetty omaa taidekirjaa.

Jokainen osallistuja on tehnyt omiin kokemuksiinsa, tuntemuksiinsa ja muistoihinsa limittyvää kirjaa, jota sitten on esitelty ryhmässä. Ryhmää osallistui 8 henkilöä. Ohjaajina olivat Heli Hulmi ja Riitta Ahvenjärvi. 8.6. 12 askelta toivoon pilottiryhmä Tukholman Katariina kyrkanin vierailulla tutustuimme seurakunnan järjestämään Kahdentoista askeleen ryhmään. Idean isä on kirkkoherra Olle Karlsson, joka on kirjoittanut kirjan Syvä elämänmuutos, kaksitoista toivon askelta. Kirjan ja tutustumisen rohkaisemina ryhmä tuomasmessulaisia päätti kokeilla suomalaista sovellutusta Minna Jaakkolan johdolla syksyllä 2015. Pilottiryhmän jälkeen vastaavanlaista ryhmätoimintaa järjestetään jatkossa lisää. 9.TIEDOTUS JA VIESTINTÄ Tuomasyhteisön viestinnän tavoitteena on lisätä mielenkiintoa käydä Tuomasmessussa ja tukea Tuomasyhteisön yhteisöllisyyttä. Tuomasyhteisölle tiedotettiin Tuomasmessujen lisäksi eri tapahtumista. Toiminnanjohtaja vastasi tiedotuksesta ja viestinnästä, häntä avusti elokuusta 2015 alkaen vapaaehtoisena Aino-Maija Gerdt. Toiminnanjohtajan ja Aino-Maijan lisäksi viestintätiimiin kuuluivat Minna Jaakkola, Laura Mäkelä, Markku Pihlaja ja. Viestinnän pääkanava oli Tuomasmessu-lehti ja tuomasmessu.fi -sivusto. Tuomasmessu-lehti ilmestyi neljä kertaa vuoden aikana. Lehden taitosta vastasi Pirkko Valtonen. Toimittaja Laura Mäkelä teki pääasiassa jutut ihmisistä ja Markku Pihlaja kuvasi. Tuomasmessu.fi -sivujen päivityksestä vastasi Hanna Haavikko. Pääkanavia täydensi syyskuusta alkaen sähköinen uutiskirje, joka ilmestyy kerran kuussa. Lisäksi tapahtumatiedotuksessa käytettiin Facebookin Tuomasmessu-ryhmää ja -sivua. Syyskuussa lisättiin @Tuomasmessu Twitter-kanava tapahtumatiedotukseen, tavoitteena löytää uusia messukävijöitä. Twitter-kanavan kautta ohjataan kävijät Tuomasmessun Facebook-sivulle. Lisäksi avattiin @PirjoKantala Twitter-kanava ajankohtaiseen keskusteluun osallistumista varten. Maksettuja mainoksia laitettiin Kirkko ja kaupunki -lehteen harkitusti, lähinnä merkittävistä tapahtumista tai saarnaajista/musiikkivieraista. Facebook-mainontaa, sekä maksullista että ilmaista, käytettiin runsaasti. Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehden seurakuntien tapahtumailmoituksissa ja nettisivuilla, radiohartauslistoilla sekä RadioDeissä kerrottiin myös Tuomasmessuista. Lisäksi viestittiin ohjelmalehtisten, julisteiden ja esitteiden avulla. Laajalevikkinen aikakauslehti Askel julkaisi kesäkuussa Tuomasmessun kanssa yhteisnumeron, joka lähetettiin myös kaikille Tuomasyhteisön postituslistalla oleville. Tiedotuksesta lehtien vakiopalstoille vastasi Hanna Haavikko. 10. VARAINHANKINTA Tuomasyhteisön varainhankintaa varten perustettiin syyskuussa 2015 työryhmä, johon kuuluu Pirjo Kantala, Terhi Rajala, Jorma Nieminen, Juki Orpana, Anne Pönni ja Aino-Maija Gerdt. Ryhmän tehtävänä on miettiä tapoja toteuttaa ja tehostaa Tuomasyhteisön varainhankintaa.

Varainhankintaa toteutettiin lahjoituspyyntökirjeillä kesä- ja joulukuussa. Lisäksi tehtiin sähköinen varainkeruukampanja syksyllä 2015 Kutsumessun yhteydessä. Lahjoituspyyntöjä täydentää Tuomasmessu-lehden sivun 11 lahjoituspyyntö. Syksyllä 2015 aloitettu sähköinen viestintä mahdollisti erilaiset pienet lahjoituskohteiden nostot jatkuvasti, muun muassa kolehtilahjoitus tai Soppasunnuntai-lahjoitus verkkokaupassa. Verkkokauppaa kehitetään jatkuvasti; tuotteita tuodaan ja poistetaan verkkokaupasta saadun asiakaspalautteen mukaisesti. 11. AGRICOLA-YHTEISTYÖ Agricola-liike jatkoi toimintaansa Helsingin seurakuntayhtymän, Tuomiokirkkoseurakunnan, Tuomasyhteisön ja HelsinkiMission yhteistyönä. Agricola-liikkeen toiminnanjohtajana toimi pastori Henrik Wikström. Kokoukset Agricola-ohjausryhmässä Tuomasyhteisöä edusti puheenjohtaja Kaisa Raittila. Muita jäseniä olivat Petri Laaksonen, Matti Poutiainen, Pentti Miettinen ja Olli Valtonen. Pirjo Kantalalla oli läsnäolo-oikeus ohjausryhmän kokouksissa. 12. TALOUS Avustuksia seurakuntayhtymiltä ja säätiöiltä saatiin 60.000 euroa (2014/ 61.000), jäsenmaksuja 19.550 euroa (2014 / 20.475), kannatusmaksuja 60.565 euroa (2014/ 45.742) ja kolehtituottoja 76.683 euroa (2014/ 74.308). Henkilöstökulut olivat yhteensä 166.074 (2014/ 153.053 euroa). Tuomasmessujen radioinnin toteuttamisen RadioDein kautta rahoitti Kristityt yhdessä ry. City-yhteisöjen Tuki ry. on Tuomasyhteisön toiminnalliseen ja taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva yhdistys. Yhdistyksellä ei ollut varsinaista toimintaa vuoden 2015 aikana. Helsingissä 16.3.2015 TUOMASYHTEISÖ RY:N HALLITUS

Tuomasmessut Agricolassa Kevät 2015 Tilanne 31.5.2015 PVM 11.1. 18.1. 25.1. 1.2. 8.2. 15.2. 22.2. JUHLAPÄIVÄ / Teema 1. sunnuntai loppiaisesta Kasteen lahja 2. sunnuntai loppiaisesta Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa 3. sunnuntai loppiaisesta Jeesus herättää uskon 3. sunnuntai ennen paastonaikaa Ansaitsematon armo Kynttilänpäivä Kristus, Jumalan kirkkauden säteily Laskiaissunnuntai Jumalan rakkauden uhritie 1. paastonajan sunnuntai Jeesus, kiusausten voittaja JÄRJESTÄVÄ TAHO TMS. Taizé Liisan 70 Uskontojen ja katsomusten yht. Kotimaa JUONTAJA / ESIRUKOUSJ. Matti Verkasalo Tiina Paloniitty Kristiina Kallinen Topi Haarlaa Niina Laine Esko Virtanen Timo Turja Virve Vuolasvirta Ilari Rantakari Hanna-Leena Nuutinen Jörgen Eriksson Mari Teinilä Tuija Tiihonen LITURGI / SAARNAAJA Petri Luomanen Minna Jaakkola Laura Mäkelä Tapio Koivu Henri Järvinen Leena Huovinen Karoliina Vidgren Jari Ehrnrooth Matti Peiponen Keskustelusaarna Hans Tuominen Pirjo Kantala Tapio Koivu Olli Seppälä MUSIIKINJOHT. / KUORONJOHT./ MIKS. Antti Vuori Inna ja Tuomaskuoro Juha ja Tuomaskuoro Ville Myllykoski Inna ja Pikkukuoro Anne Federley Tuomaskuoro ja Tuohus- kuoro TULKKI/ KOORDINAATTORI/ VIDEO Ari-Pekka M Risto K. Liisa V. Hanna-Leena N. Ari-Pekka KOLEHTIKOHDE TY SLS Armonkoti KUA Yhteisvastuu FOKUS Mikko Helenius Risto K. TY vieraana Hillel Tokazier Tuomas Meurman Liisa V. Yhteisvastuu 1.3. 8.3. 15.3. 22.3. 29.3. 5.4. 12.4. 19.4. 26.4. 3.5. 11.5. 17.5. 24.5. 31.5. 2. paastonajan sunnuntai Rukous ja usko 3. paastonajan sunnuntai Jeesus, pahan vallan voittaja 4. paastonajan sunnuntai Elämän leipä Marian ilmestyspäivä Herran palvelijatar Palmusunnuntai Kunnian kuninkaan alennustila Pääsiäispäivä Kristus on ylösnoussut! 1. sunnuntai pääsiäisestä Ylösnousseen todistajia 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä paimen 3. sunnuntai pääsiäisestä Jumalan kansan koti-ikävä 4. sunnuntai pääsiäisestä Taivaan kansalaisena maailmassa 5. sunnuntai pääsiäisestä Sydämen puhetta Jumalan kanssa 6. sunnuntai pääsiäisestä Pyhän Hengen odotus Helluntaipäivä Pyhän Hengen vuodattaminen Pyhän Kolminaisuuden päivä Salattu Jumala HelsinkiMissio Iona Luomakunta Agricolan kevätjuhla Lena Öhrnberg Marianne Corander Kristiina Backberg Marja Jussila Ulla Ullgren Kari Pirttimaa Hanna Rinkineva Veronica Witikka Tiina ja Mikko Paloniitty Ari-Pekka Mustonen Sanna Karelius Liisa Väätäinen Pekka Virtanen Atte Korhola Mari Rauhala Esa Rauhala Susanna Monni Piretta Pietilä Laura Mäkelä Leila Lukander-Pajula Pekka Korhonen Marjut Kotila Esko Joensuu Tuulikki Vuorinen Minna Hietala Riitta Silvennoinen Pirjo Kantala Mikko Malkavaara Kaisa Raittila Sari Vapaavuori Olli Valtonen Reijo Liimatainen Peter Macdonald Mari Leppänen Minna Jaakkola Marjut Mulari Ilkka Puhakka Pirjo Kantala Tommy Hellsten Olli Valtonen Tuula Sääksi Arto Antturi Peppi Sievers Pirjo Kantala Jukka Kemppinen Ilkka Sipiläinen Sirpa Pietikäinen Pertti Torppa Kristiina Huotari Auvo Naukkarinen Jaana Räntilä Yrjö Ikonen Teemu Laajasalo Ensio Klemi Henrik Wikström Elsa Sihvola Tuomaskuoro Petri Kangas Tuomaskuoro, vier. Johanna Rusanen-Kartano Sibelius-lukion kuoro Reijo Aittakummun johdolla, vieraana Juha Tapio Juha Vintturi Tuomaskuoro Markku Pihlaja Tuomaskuoro Auroora Kiiski Tuomaskuoro Tuomas Hautala Pikkukuoro Ville Myllykoski, Juha Vintturi Papas no Mamas Petri Kangas Inna V. Tuomaskuoro Enne Purovaara Inna V. Tuomaskuoro Juha Vintturi Tuomaskuoro Markku Pihlaja Tuomaskuoro Ville Myllykoski Inna V. Tuomaskuoro Hanna-Leena N. Ari-Pekka Risto K. Liisa V. Ari-Pekka Hanna-Leena Risto K. Liisa V. Hanna-Leena Risto K Ari-Pekka Liisa V. Hanna-Leena N. Ari-Pekka M. Dalit HelsinkiMissio KUA Bezuneshin Ystävät ry Turvapaikka ry Finland TY TY World Vision KUA/ Nepal Kristityt luonnon puolesta A Rochas ry SLS Tansania Unkarin leirikoulu TY TY/ kesämessut

Tuomasmessut Agricolassa Kesä 2015 Tilanne 30.8.2015 PVM 7.6. JUHLAPÄIVÄ / Teema 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet 14.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan 21.6. 4. sunnuntaihelluntaista Kadonnut ja jälleen löytynyt 28.6. 5. sunnuntai helluntaista Armahtakaa! Apostolien päivä 5.7. Herran palveluksessa 7. sunnuntai helluntaista 12.7. Rakkauden laki 19.7. Kirkastussunnuntai Kirkastettu Kristus KOORDINAAT JUONTAJA / LITURGI / MUSIIKINJOHT. / KOLEHTIVASTAAVA/ KOLEHTIKOHDE TORI ESIRUKOUSJ. SAARNAAJA MIKSAAJA TULKKI PK+H-LN Jykke Virtanen Yrjö Ikonen Tuuli Malve Tarja Vähä-Savo SLS Tansania PK+H-LN + 15 vierasta Hborg Malla Leinonen Karoliina Vidgren Enna Henriksson Tarja Vähä-Savo SLS Kiina PK+RK Anna Rautalinko Pirjo Kantala Hanna-Leena Nuutinen TY PK+RK Petri Lehtipuu Tapio Koivu Anna Kiiski Kirsi Rasimus KUA LV Niina Laine Marjut Mulari Enna Henriksson Pertti Husu TY Kristiina Hannula LV Tero Vaarna Kaarlo Launonen Enne Purovaara Pertti Husu Kris LV Veronica Witikka Laura Mäkelä Tuuli Malve Pertti Husu World Vision 26.7. 2.8. 9.8. 16.8. 23.8. 30.8. 9. sunnuntai helluntaista Totuus ja harha 10. sunnuntai helluntaista Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa 11. sunnuntai helluntaista Etsikkoaikoja 12. sunnuntai helluntaista Itsensä tutkiminen 13. sunnuntai helluntaista Jeesus, parantajamme 14. sunnuntai helluntaista Lähimmäinen H-LN Maarit Niemi Suvi-Sirkku Niskanen Marketta Antola Pertti Husu TY H-LN Leila Lukander-Pajula Anna-Leena Verkasalo HelsinkiMissio Pirkko Lehtiö H-LN Hanna-Leena Nuutinen Matti Peiponen Tuuli Malve KUA/ kouluprojekti Kirsi-Marja Rantanen LV Liisa Väätäinen Aarne Kiviniemi Pentti Martiskainen Kirsi Rasimus SLS/ Kiina H-LN Nina Klemmt Jaana Räntilä Ville Myllykoski Raija Leino TY PK+LV Erkki Murto-Koivisto Anna Rautalinko Pertti Torppa Tuomas Hautala Raija Leino World Vision

Tuomasmessut Agricolassa Syksy 2015 Tilanne 20.12.2015 PVM 6.9. JUHLAPÄIVÄ / Teema 15. sunnuntai helluntaista Kiitollisuus JÄRJESTÄVÄ TAHO TMS. Syyskauden avaus JUONTAJA / ESIRUKOUSJ. Juki Orpana Tuulikki Vuorinen LITURGI / SAARNAAJA Pirjo Kantala Pekka Simojoki MUSIIKINJOHT. / KUORONJOHT. Pekka Simojoki ja EtCetera kuoro KOORDINAATTORI/ TULKKI KOLEHTIKOHDE KUA/ Pakolaistyö Euroopassa 13.9. 20.9. 27.9. 4.10. 11.10. 18.10. 16. sunnuntai helluntaista Jumalan huolenpito 17. sunnuntai helluntaista Jeesus antaa elämän 18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus Mikkelinpäivä Jumalan sanansaattajat 20. sunnuntai helluntaista Usko ja epäusko 21. sunnuntai helluntaista Jeesuksen lähettiläät KRS:n 70-v. Juhlamessu, etkot Kryptassa Kutsumessu Lastenkeskus Opiskelijat HelsinkiMissio Terhi Rajala Maija Nyman Susanna Monni Jörgen Eriksson Leena Öhrnberg Marianna Corander Mari Rauhala Maija Korhonen Arto Piela Pentti Lehto Kristiina Backberg Marja Jussila Kalle Virta Ulla Saunaluoma Pirjo Kantala Jaakko Heinimäki Kalervo Salo Kaisa Raittila Anita Ahtiainen Tapio Koivu Miia Moisio Sari Vapaavuori Olli Valtonen Anna Kiiski KRS Musiikkivieraana Anna ja Jussi Pyysalo TY Musiikkivieraana Nina Åström Elsa Sihvola, Dalitit Musiikkivieraana Lukas Stasevskij, sello Mari Torri Tuominen Seurakuntien Lapsityon Keskus Antti Vuori KUA (Sirpa Helin) HelsinkiMissio 25.10. 1.11. 8.11. 15.11. 22.11. 29.11. Uskonpuhdistuksen muistopäivä Uskon perustus 23. sunnuntai helluntaista Antakaa toisillenne anteeksi 24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena Valvomisen sunnuntai Valvokaa! Tuomiosunnuntai Kristus, kaikkeuden Herra 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä Vastuuviikon messu Radio Dei Tulkaa kaikki Sairaalateologit Rukosiunaus Matti Verkasalo Tiina Paloniitty Marja Soikkeli Jykke Virtanen Mari Lamminen Matti Peiponen Heli Harjunpää Tiina Tasmuth Hanna Rinkineva Timo Turja Atte Korhola Veli-Pekka Heiskanen Marja Heltelä SEN Vastuuviikon puhuja + Jan Edström Arto Antturi Jukka Norvanto Pirjo Kantala Vesa Hirvonen Jaana Räntilä Ulla Ullgren Anna-Leena Verkasalo Matti Poutiainen Olli Valtonen Irja Askola Musiikkivierana Joonatan Rautio Duo Silent Prayer Enna Henriksson, musiikkivieraana Ariel Neulaniemi, Ville Myllykoski Hilkka Kangasniemi SEN Vastuuviikko Kristityt yhdessä ry KUA/ Tansania Enna Henriksson Paperittomien klinikka Ville Myllykoski World Vision/ pakolaisleirit TY 6.12. 13.12. 20.12. Itsenäisyyspäivä Kiitos isänmaasta 3. adventtisunnuntai Tehkää tietä Kuninkaalle 4. adventtisunnuntai Herran syntymä on lähellä --- --- --- --- ---- --- Kynttiläkonsertti --- --- --- --- --- Jouluisten laulujen Tuomasmessu Liisa Väätäinen Olli Valtonen Pirjo Kantala Petri Laaksonen TY