1
Sijoitus Invest Helsinki 16. 17.11.2011 Timo Veromaa toimitusjohtaja 2
Sisältö Biotie lyhyesti Biotien liiketoimintaympäristö Biotien tuotekehityssalkku Biotie sijoituskohteena 3
Biotie uuden sukupolven lääkekehitysyhtiö Historia Strategia Yhtiö listautui pörssiin nykymuodossaan 2002 Biotie on kasvanut ja kansainvälistynyt yritysjärjestelyjen kautta, viimeisimpänä Synosia Therapeutics Biotie on keskushermosto- ja tulehdussairauksiin erikoistunut verkottuneen lääkekehityksen huippuosaaja Kaupallistaa hankkeet kansainvälisten lääkeyrityksien kanssa Henkilöstö Noin 40 työntekijää Osakkeet Omistajat Osakkeet ovat listattuna NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä (BTH1V) Noin 11 200 omistajaa 4
Omistajat 31.10.2011* * yhtiölle ilmoitettujen tietojen mukaan (esityksessä käytetyt prosenttiosuudet pyöristetty) Hallintarekisterissä 60 % 5
Biotie maailmalla Turku, pääkonttori San Francisco, Yhdysvallat Basel, Sveitsi Toiminnot Suomessa, Sveitsissä ja USA:ssa Tärkeimmät markkinat teollistuneissa maissa, erityisesti Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa Euroopassa noin 2000 bioalan yhtiötä, joista 100 listattuja USA:ssa noin 2 000 bioalan yhtiötä, joista 350 listattuja 6
Tärkeimmät kehitysvaiheet Yhtiön juuret 1990-luvulla Suomeen syntyy useita uuden sukupolven lääkekehitysyrityksiä Biotie listautuu Helsingin Pörssiin 2000 Nykymuotoinen Biotie 2002 Nykymuotoinen Biotie syntyy Biotie Therapies Oyj:n, ContralPharma Ltd:n ja Carbion Oy:n yhdistyessä 2002 Uudelleenlistaus 2002 Nykymuotoinen Biotie Therapies Oyj listautuu Helsingin pörssiin Kansainvälinen yritysjärjestely 2008 Keskittyminen kliinisen vaiheen hankkeisiin 2010 Biotie hankkii saksalaisen lääketutkimus- ja kehitysyhtiö elbion GmbH:n lokakuussa 2008 Rakenneuudistus Saksan toiminnot siirtyivät biocrea GmbH -yhtiölle (MBO), jossa Biotie vähemmistöosakkaana Yritysjärjestely 2011 Biotie hankki SynosiaTherapeuticsin tammikuussa 2011 Biotien kärkituote nalmefeeni 2011 Faasi 3 -tutkimukset valmistuneet Q2/2011 7
Biotie on kasvanut ja kansainvälistynyt yritysjärjestelyjen kautta Biotie hankki Synosia Therapeuticsin tammikuussa 2011 Järjestelyn mukana Biotielle strateginen allianssi lääkeyhtiö UCB Pharman kanssa ja useita kliinisen vaiheen lääkeaihiota Mukana SYN115 (totsadenantti) - myöhäisen kehitysvaiheen lääke Parkinsonin tautiin Nykyinen Biotie riskeiltään hajautettu tuoteportfolio, joka sisältää useita kliinisessä kehitysvaiheessa olevia lääkekandidaatteja erityisesti keskushermostosairauksiin ja tiettyihin tulehdussairauksiin Yhtiöllä on merkittävät kansainväliset toiminnot ja toimipisteet Suomessa, Sveitsissä ja USA:ssa 8
Biotien liiketoimintaympäristö 9
Maailman lääkemarkkinat 2010 791 miljardia US dollaria (+5 %) Ihotaudit 3 (+10) % Tuki- ja liikuntaelin 4 (+5) % Muu 8 (+8) % Keskushermosto 16 (+5) % Virtsatie- ja hormoni 5 (+3) % Veri 6 (+4) % Sydän ja verisuoni 14 (+3) % Hengityselin 8 (+5) % Ruuansulatus 13 (+5) % Infektio 11 (+2) % Suluissa muutos vuodesta 2009, myynti USD Lähde: IMS World Review 2011 Immunologia, syöpä 12 (+8) % 10
Lääketuotteiden myynti 2010 Lääke Yhtiö Käyttöindikaatio 1. Lipitor Pfizer 2. Plavix BMS Sanofi-Aventis 3. Remicade Johnson&Johnson 4. Advair GlaxoSmithKline 5. Enbrel Amgen/Pfizer 6. Avastin Roche 7. Abilfy Otsuka 8. Rituxan Roche/Biogen 9. Humira Abbot 10. Diovan Novartis Sydän- ja verisuonisairaudet Sydän- ja verisuonisairaudet Crohnin tauti Astma Reuma, psoriasis Syöpä Masennus, skitsofrenia Leukemia Reuma, psoriasis Sydän- ja verisuonisairaudet Myynti 2010 (milj. USD) 11 800 9 400 8 000 7 960 7 400 6 800 6 800 6 700 6 500 6 100 Lähde: IMS World Review 2011 11
Lääkekehityksen arvoketju Kokeellinen vaihe Pre-kliininen vaihe Faasi 1 - Faasi 2 - Faasi 3 Tuote markkinoilla Verkottunut tuotekehitys Rekisteröintivaihe Tutkimuslaitokset ja lääkeyritykset Biotie keskittyy kliinisen vaiheen tuotekehitykseen Kv-lääkeyhtiöt Lääkeaihiot Etappi- ja rojaltimaksut 12
Biotien liiketoimintamalli Biotie on lääkekehitysyhtiö, joka keskittyy keskushermosto- ja tulehdussairauksien hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden kehittämiseen. Kohteena erityisesti sairaudet, joihin ei vielä ole tehokasta hoitoa, esimerkiksi alkoholi- ja huumeriippuvuudet, Parkinsonin tauti sekä Alzheimerin tauti Tavoitteena parantaa elämänlaatua potilailla, joiden kroonisiin sairauksiin ei ole tehokasta hoitoa 13
Verkottuneen lääkekehityksen huippuosaaja Biotien ydinosaamista: Kiinnostavien lääkeaihioiden ja uusien lääkekandidaattien löytäminen Kliinisen vaiheen lääketutkimusten tehokas hoitaminen Kokoaminen tutkijoista, lääkealan palveluyrityksistä ja lääkeyhtiöistä Verkottuneen lääkekehityksen huippuosaaja Kaupallistamista varten haetaan kumppanuuksia suurten kansainvälisten lääkeyhtiöiden kanssa 14
Biotien ansaintalogiikka Biotien liikevaihto muodostuu: Solmittujen lisenssisopimusten sekä muiden partnerointisopimusten allekirjoitus- ja etappimaksuista Tulevaisuudessa lisäksi myyntiluvan saaneiden lääkkeiden myynnistä saatavista rojaltimaksuista Biotien tuotekehityssalkussa on kliinisessä kehitysvaiheessa olevia lääkeaihioita, joilla on merkittävä markkinapotentiaali. 15
Biotien tuotekehityssalkku 16
Tasapainoinen tuotekehityssalkku - riskit hajautettu Prekliininen Faasi 1 Faasi 2 Faasi 3 Myyntilupahakemus/ markkinoilla Nalmefeeni alkoholiriippuvuus EU-alueen myyntilupahakemus 2011 loppuun mennessä Totsadenantti (SYN115) Parkinsonin tauti Faasi2b käynnissä; tulokset H12013 1) SYN120 Alzheimerin tauti PET-kuvantamis- Tutkimus käynnissä; tulokset H1 2012 2) VAP-1 vasta-aine tulehdus/fibroosi Kehityskumppania haetaan suuriin käyttöaiheisiin 3) Nepikastaatti (SYN117) traumaperäinen stressihäiriö & huumeriippuvuus Tulokset 2013 Ronomilasti keuhkoahtaumatauti Kehityskumppania haetaan 1) Optiosopimus; 2) Aasian ja Tyynenmeren alueen oikeudet lisensoitu Seikagaku:lle 3) Tutkimusta tekee USA:n puolustusministeriö 17
Nalmefeeni ensimmäinen ja ainoa juomisen vähentämiseen tähtäävä lääkehoito Nyt saatavilla olevien hoitomuotojen tavoite on täysraittius Monille potilaille täysraittius on epärealistinen tai saavuttamaton hoitotavoite Suuri lääketieteellinen tarve kehittymätön markkina Nalmefeenihoidon tavoite on auttaa potilasta kontrolloimaan juomistaan Kehitetty aikaisen vaiheen interventioksi haitallisen juomisen vähentämiseen Nalmefeeni: Tabletti tarvittaessa Juomistilanteessa Ei laajamittaisia psykososiaalisia tukihoitoja Lundbeckilla maailmanlaajuiset oikeudet EU-alueen myyntilupahakemus arviolta 2011 lopulla Lundbeck arvioi tuotteen tulevan markkinoille 2012 18
Totsadenantti (SYN115) Parkinsonin tautiin Faasin 2b tutkimus 400 potilaalla käynnissä Ensimmäinen uusi vaikutusmekanismi Parkinsonin tautiin 20 vuoteen Adenosiini A2a -salpaaja; mahdollisesti paras terapialuokassaan Tuotetta kehitetään sekä liikehäiriöiden että taudin muiden oireiden hoitoon Faasi 2b tutkimus käynnistyi 4/2011, tuloksia odotetaan H1 2013 Satunnaistettu, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu tutkimus 400:lla levodopahoitoa saavalla potilaalla Tutkitaan vaikutusta liikehäiriöihin ja myös muihin Parkinsonin taudin oireisiin, joissa nykylääkkeiden teho on heikko UCB Pharmalla on maailmanlaajuiset oikeudet UCB tulee olemaan vastuussa vaiheen 3 tutkimuksista UCB vastuussa myös kaupallistamisesta 19
SYN120: 5HT 6 salpaaja muistihäiriöiden hoitoon Paras terapialuokassaan, tehokas 5HT 6 reseptorin salpaaja Annostelu kerran päivässä suun kautta Ei havaittuja sydänsivuvaikutuksia, jotka ovat haitanneet kilpailevien tuotteiden kehitystä Kliininen kokemus tähän asti 70 tervettä tutkimushenkilöä saanut lääkettä kahden viikon ajan Ennustettu tehokas annos ollut hyvin siedetty Seuraavaksi PET-kuvantamistutkimus käynnissä (Johns Hopkins Center of Excellence, USA) Tavoitteena löytää Faasi 2 -tutkimukseen soveltuva annos Rochella on lisensointioptio nyt käynnissä olevan tutkimuksen tulosten perusteella 20
Tärkeimmät kumppanit Kumppani Tuote Alue Indikaatio Sopimuksen arvo Lundbeck Nalmefeeni Maailmanlaajuinen Alkoholiriippuvuus Lisenssisopimus 84 miljoonaan euroon saakka etappimaksuina sekä rojaltituloja myynnistä UCB SYN115 Maailmanlaajuinen Parkinsonin tauti Lisenssisopimus SYN115, etappimaksuja 360 miljoonaan dollariin saakka sekä rojaltituloja myynnistä Roche SYN120 Alzheimerin tauti ja muut kognitiiviset häiriöt Optiosopimus, takaisinostooikeus PET-kuvantamistutkimuksen jälkeen Seikagaku Corp VAP-1 Vasta-aine Japani, Taiwan, Singapore, Uusi Seelanti, Australia Tulehdussairaudet Lisenssisopimus, etappimaksuja 16,7 miljoonaan dollariin saakka sekä rojaltituloja myynnistä 21
22 Biotie sijoituskohteena
Sijoittamisen mahdollisuudet Kattava tuotekehityssalkku erilaistuneita kliinisen kehitysvaiheen tuotteita, joilla on merkittävä markkinapotentiaali Alkoholiriippuvuuteen kehitetty nalmefeeni etenemässä kaupalliseen vaiheeseen yli 10 vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen Kumppanuudet suurien kansainvälisten lääkeyritysten kanssa, mm. Lundbeck, UCB Pharma, Roche ja Seikagaku Vahva tase rahavarat 37,2 miljoonaa euroa 30.9.2011 23
Sijoittamisen riskit Tekniset Tutkimusten viivästyminen Tulokset eivät odotusten mukaisia Immateriaalioikeudet Ympäristö Viranomaisten päätökset, esim. myyntilupa, korvattavuus Yhteistyö kumppaneiden kanssa Kilpailevat tuotteet Rahoitus 24
Taloudellisia tietoja tammi- syyskuu 2011 Tuloslaskelma (jatkuvat toiminnot) liikevaihto 1,0 milj. euroa (1,5 milj. euroa 2010) tulos (tappio) -28,5 milj. euroa (-6,0 milj. euroa 2010) Tase ja rahavirta rahavirta (jatkuvat toiminnot) -14,3 milj. euroa (-7,1 milj. euroa 2010) rahavarat 30.9.2011 37,2 milj. euroa (8,9 milj. euroa 2010) Osakkeet (30.9.2011) kaikki osakkeet yhteensä 387 594 457 kpl markkina-arvo 174,4 miljoonaa euroa 25 Tuloksessa huomioitu 11,7 miljoonan euron tasearvon alaskirjaus liittyen epävarmuuteen SYN118 jatkokehityksestä ja siihen, käyttääkö UCB Pharma optio-oikeuttaan tuotteen lisensoimiseksi 13.10.2010 13.10.2011
Odotettavissa olevat kehitysvaiheet 2011 2012 2012 2013 2013 Nalmefeeni: EU-myyntilupahakemus 2011 loppupuolella SYN120: PET-kuvantamistutkimuksen tulokset H1/2012 (Rochella on lisensointioptio) Nalmefeeni: Myyntilupaa odotetaan EU-alueelle H2/2012 SYN115: Faasi 2b -tutkimustulokset H1/2013 Nalmefeeni markkinoilla 2013 26
Kiitos! Lisätietoja: www.biotie.com Yhteystiedot: virve.nurmi@biotie.com 27
28