KATSO, IHMISEN POIKA Raamattutunti Sanan Suvipäivillä Klaukkalassa 14.3.2014 Piispa Tapio Luoma Tämänvuotisten Sanan Suvipäivien yleisotsikko on pyyntö: Näe minut. Raamattutunnin aiheeksi puolestaan on annettu sanat: Katso, Ihmisen Poika. Molemmat otsikot vetoavat näköaistiimme, siihen aistiin, jota oma visuaalinen aikamme erityisesti arvostaa. Näköaistimme avulla seuraamme lehtiä ja televisiota, sen välityksellä luomme mielikuvia näkemistämme tapahtumista ja ihmisistä. Näköaistin mahtia korostaa myös tuttu sanonta: Yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Yhden silmäyksen ajatellaan paljastavan kerralla jotakin sellaista, jonka havaitseminen muilla keinoin vaatii huomattavasti enemmän. Näköaistin ominaispiirteisiin kuuluu, että voimme varsin helposti valita, mitä katsomme. Paljon vaikeampaa on kohdistaa kuulo- tai hajuaistia ottamaan vastaan vain tietyn tyyppisiä havaintoja. Tätä valinnanmahdollisuutta sitten tulemmekin käyttäneeksi arkielämässämme jatkuvasti. Kilpailu erityisesti näköaistimme kohdistamisesta on nykyisellään kovaa. Mainonta on tehokkaimmillaan juuri visuaalisena yrityksenä vaikuttaa siihen, mihin katseemme kohdistamme. Ja samaan aikaan tiedämme, että näköaistinsa osittain tai kokonaan menettänyt joutuu suunnistamaan aivan toisella tavalla, paljon enemmän muihin aisteihinsa luottaen. Raamatun maailmassa näköaistilla on oma tärkeä paikkansa. Juutalais-kristillisessä Jumalakuvassa se ei kuitenkaan ole niin määräävä kuin joissakin muissa uskonnoissa. Erityisesti Vanha testamentti muistuttaa toistuvasti siitä, että meidän ei pidä tehdä itsellemme kuvaa Jumalasta. Ihmisen luontainen tarve saada nähdä Jumala ei saa täyttymystään sillä tavalla kuin ihminen toivoisi. Hänellä ei ole lupa tehdä itselleen kuvaa Jumalasta, sillä se merkitsisi Kaikkivaltiaan ja Pyhän typistämistä ihmisen aistihavainnon kohteeksi. Toisekseen Vanhan testamentin viesti muistuttaa, että jos ihminen omilla silmillään näkisi Jumalan, kuten niin usein kuullaan vaadittavan uskomisen ehtona, ihminen ei yksinkertaisesti kestäisi näkemäänsä. Jumalan mittaamaton pyhyys ei ole paljaaltaan tarkoitettu ihmissilmille. Juutalais-kristillisen Jumala-kuva ei piirrykään keskeisesti näköaistin kautta vaan ennen kaikkea kuulemisen kautta. Viidennen Mooseksen kirjan luvussa kuusi Jumala puhuu kansalleen Mooseksen välityksellä. Kaiken lain tiivistyminen Jumalan rakastamiseen alkaa kehotuksella: Kuule, Israel! Se, minkä näemme, typistyy helposti pelkäksi katsomisemme kohteeksi, jota arvioimme ja tarkastelemme, analysoimme ja hallitsemme. Sellainen ei Jumala koskaan voi olla. Kuuleminen sen sijaan ei kahlitse havaintoa samalla tavalla. Se jättää tilaa, jossa Jumala voi olla Jumala ilman, että ihmiselle tulee kiusaus ahtaa hänet omien mielikuviensa rajoihin. Kaikesta juuri sanomastani huolimatta näkeminen on tärkeää. Siksi pohdimme näillä päivillä, mitä on näkeminen ja katsominen, kun niitä tarkastellaan kristillisen uskon valossa. On huomattava, että vaikka Jumala ja hänen pyhyytensä pysyvät näköaistimme tavoittamattomissa, on hän silti tietyssä historian vaiheessa ja tietyssä maailmankolkassa tullut ihmissilmin havaittavaksi hahmoksi. Juuri tästä oli kysymys, kun Jeesus syntyi. Jumala luopui ehdottomasta toisenlaisuudestaan ja suostui niiden samojen ajan ja paikan ehtojen
alaiseksi, jotka pitävät meidät lujasti kiinni vain tässä paikassa ja vain tässä hetkessä. Apostoli Paavali kirjoittaa efesolaisille (Ef 2:6-8): Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Luottamus Jumalaan, joka Jeesuksessa tuli ihmiseksi, on kristillisen uskomme ainutlaatuisuuden ytimessä. Ei meitä tunnisteta kristityiksi sen vuoksi, että uskomme Jumalaan, vaan siksi, että uskomme Jumalaan, joka syntyi ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Hänessä ihmiset näkivät jotakin siitä, mitä Jumala on ja mitä asiaa Jumalalla on ihmisille. Vaikka kaikki eivät alkuunkaan ymmärtäneet sitä, mikä opetuslapsillekin valkeni vasta vähitellen, nimittäin että Jeesuksessa Jumala oli tullut heidän keskelleen, oli Jeesuksen lähellä kuitenkin helppo kokea Pyhyyden erityinen kosketus ja Jumalan rakkauden lämpö. Raamattutuntimme otsikoksi on siis annettu sanat: Katso, Ihmisen Poika. Tuo käsite Ihmisen Poika on monin tavoin arvoituksellinen ja raamatunselittäjät ovat sitä koettaneet monin tavoin pohtia. Palaan siihen hetken kuluttua. On kiinnostavaa, että tällaista kehotusta Katso, Ihmisen Poika! - ei sellaisenaan löydy Raamatusta. Uuden testamentin puolelta sen sijaan löytyy kolme kohtaa, jossa kehotetaan katsomaan Jeesukseen. Ne kaikki löytyvät Johanneksen evankeliumista. Ensimmäinen katsomiskehotus on Joh. 1:29 ja kuuluu näin: Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Kehotuksen antajana oli Johannes Kastaja, joka Jordanin varrella oli kastamassa hänen luokseen tulleita ihmisiä. Myös Jeesus tuli hänen luokseen. Muista evankelistoista poiketen vain Johanneksen evankeliumissa Johannes Kastajan mainitaan sanoneen tuon katsomiskehotuksen: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Johannes jatkoi todistustaan toteamalla, että tämä Jumalan Karitsaksi nimitetty Jeesus Nasaretilainen oli ollut olemassa jo ennen Johannesta ja että hän oli nähnyt Pyhän Hengen laskeutuvan Jeesuksen päälle. Tämä kaikki oli Johanneksen mukaan osoitus siitä, että Jeesuksen tehtävänä on kastaa ihmisiä Pyhällä Hengellä. Hän julisti: "Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika." Katsokaa siis Jumalan Karitsaa, maailman syntien sovittajaa, häntä, jonka Jumala on valinnut poikkeukselliseen tehtävään koko maailman hyväksi. Katsokaa tuota tavallisen näköistä ja oloista miestä, joka ei mitenkään erityisesti näytä poikkeavan muista ikäisistään ja joka ei olemuksellaan herätä sen kummempaa huomiota. Mutta katsokaa häntä tarkemmin, sillä hän ei ole kuka tahansa. Hän on Jumala keskellämme, Jumala, joka on tullut kaltaiseksemme, meidän veljeksemme. Katsokaa Jumalan Karitsaa, sillä hänessä me näemme näkymättömän Jumalan ja hänen rakkautensa meitä kohtaan. Johanneksen evankeliumin kuvauksessa Jeesuksen ja Johannes Kastajan kohtaamisesta on vielä toinenkin kiintoisa yksityiskohta. Meille kerrotaan, että Johannes Kastajan katsomiskehotus toistui seuraavana päivänä. Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun jakeesta 34 jakeeseen 37 luemme:
"Seuraavana päivänä Johannes oli samassa paikassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi:»katsokaa: Jumalan Karitsa!» Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta." Tällä kertaa Johannes Kastaja ei enää todistanut enempää eikä avannut laajemmalle puheitaan Jeesuksesta Jumalan Karitsana. Hän ei enää viitannut Jeesukseen syntien sovittajana, sillä se oli sanottu jo edellisenä päivänä. Nyt oli kylliksi, kun hän vain kehotti katsomaan Jeesukseen: "Katsokaa: Jumalan Karitsa!" Erityisen huomionarvoista on, mitä sitten tapahtui: Johanneksen opetuslapset lähtivät seuraamaan Jeesusta. Katsokaa siis yhä uudestaan Jumalan Karitsaa, katsokaa Jeesusta Kristusta. Mutta älkää tyytyykö tarkkailemaan ja muodostamaan hänestä mielipidettä. Älkää jääkö pohtimaan sitä, miten tuon kieltämättä vaikeaselkoisen nimityksen "Jumalan Karitsa" voisi ymmärtää ja kuinka sen voisi järjellisesti käsittää. Älkää tyytyykö kuuntelemaan muiden todistuksia siitä, kuka Jeesus on ja mikä on hänen merkityksensä. Sen sijaan lähtekää seuraamaan Jumalan Karitsaa. Antautukaa kulkemaan elämänne matkaa hänen kanssaan. Jättäkää itsenne kokonaan hänen johdatettavakseen. Kun siis meille sanotaan: "Katsokaa Jeesukseen!" tai "Katsokaa: Jumalan Karitsa!", meitä ei kehoteta niinkään hahmottamaan, ymmärtämään, arvioimaan eikä analysoimaan. Silloin me pysyisimme ulkopuolisina tarkkailijoina asiassa, joka ei pelkällä tarkkailemisella ikinä avaudu. Sen sijaan meitä kehotetaan katsomaan Jumalan Karitsaa, jotta me lähtisimme seuraamaan häntä. Katsomisessa on siis kyse enemmästä kuin vain ulkokohtaisesta näkemisestä. Tämä tulee selvästi esille myös siinä kolmannessa Jeesuksen katsomiseen kehottavassa kohdassa, joka Johanneksen evankeliumiin on tallennettu. Lukujen 18 ja 19 taitteessa kuvataan, miten viranomaiset heittelevät Jeesusta toisilleen sen jälkeen, kun hänet oli otettu kiinni Golgatan surullisten tapahtumien aattona. Vastuutaan pakoilevien viranomaisten käsissä Jeesus koki ihmiseksi syntyneenä Jumalana jotakin sellaista, joka on tuttua tälläkin hetkellä monille ihmisille eri puolilla maailmaa. Viranomaisista pakanallinen maaherra Pontius Pilatus tuntuu Johanneksen kuvauksen perusteella juutalaisia viranomaisia paremmin ymmärtäneen mistä oli kyse. Hän ei voinut hyväksyä juutalaisten johtomiesten kuolemantuomiovaatimusta. Mutta paine kävi hetki hetkeltä suuremmaksi. Pilatus ruoskitti Jeesuksen ajatellen, että jospa runnellun ja vakavasti vahingoitetun ihmisen näkeminen saisi juutalaiset perääntymään kuolemantuomiovaatimuksestaan. Pilatus meni taas ulos ja sanoi juutalaisille:»minä tuon hänet tänne osoittaakseni, etten pidä häntä syyllisenä mihinkään rikokseen.» Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi:»katso: ihminen!» (Joh. 19:4-5) Katso: ihminen! Tässä on ihminen, joka tuntee ja kokee asiat aivan samalla tavalla kuin tekin. Se, että hän julistaa omaa sanomaansa, ei voi olla syy hänen tuomitsemiseensa kuolemaan. Katsokaa, miten hänet on ruoskittu ja pahoinpidelty. Eikö tämä nyt riitä? Pitääkö uskonnollisten kiistojen takia turvautua väkivaltaan ja tappamiseen? Ettekö te Jumalanne
puolesta kiivailevat ollenkaan kykene myötätuntoon ja sääliin? Väkivalta ja kuolemako ainoastaan voivat tyynnyttää teidät? Te lyötte lyötyä ja iskette jo valmiiksi nujerrettua. Katso: tässä on ihminen! Pilatuksen vetoomus ei auttanut. Se tuntui sen sijaan yllyttävän vieläkin äänekkäämpiin vaatimuksiin. Kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan:»ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!» Pilatus sanoi heille:»ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään.» Juutalaiset vastasivat:»meillä on lakimme, ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman, koska hän väittää olevansa Jumalan Poika.» (Jh 19:6-7) Ylipapit ja heidän miehensä siis katsoivat Pilatuksen kehotuksen mukaisesti Jeesukseen, mutta lopputulos ei ollut se, mitä maaherra oli toivonut. Uskonnollinen kiihko voi pahimmillaan olla äärimmäisen julmaa. Ihmistä kyllä katsotaan, mutta ainoastaan omassa oikeassaolemisen ja oman hengellisen ylimielisyyden silmälasien läpi. Silloin ei ihmistä lopulta katsota ollenkaan, saati että hänet nähtäisiin. Ylipappien syytöksen mukaan Jeesuksen rikos oli se, että hän väitti olevansa Jumalan Poika. He eivät nähneet hänessä Johannes Kastajan osoittamaa Jumalan Karitsaa mutta eivät he nähneet hänessä myöskään Pilatuksen osoittamaa ihmistä. Juuri tästä lopulta on kyse, kun vielä pohdimme varsinaista otsikkoamme, "Katso, Ihmisen Poika." Käsite "Ihmisen Poika" on salaperäinen. Raamatunlukija kohtaa sen Uudessa testamentissa useita kertoja neljässä evankeliumissa, mutta vain kerran niiden ulkopuolella. Jeesus viittaa tuolla sanonnallakin selvästi itseensä, vaikka hän ei koskaan suoraan sanokaan, että hän on Ihmisen Poika. "Ihmisen Poika on saatin Herra." (Matt. 12:8); "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan." (Matt. 16:27); "Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." (Luuk. 19:10); "Painakaa mieleenne, mitä teille sanon: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin." (Luuk. 9:44). Jeesuksen epäsuorat viittaukset itseensä Ihmisen Poikana voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän viittauksissa Ihmisen Poika on jumalallinen Herra, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Toisen ryhmän viittauksissa Ihmisen Poika joutuu kärsimään ja jakamaan kaikkien ahdistettujen ja kiusattujen osan. Voisi sanoa, että tässä käsitteessä, Ihmisen Poika, yhdistyvät sekä Johannes Kastajan että Pontius Pilatuksen katsomiskehotuksien sisällöt: Jeesus Kristus on sekä Jumala että ihminen. Ihmisen Poika ei paljasta meille ainoastaan sitä, millainen Jumala on. Hän ilmoittaa maailmalle myös sen, mikä on ihmisen tarkoitus, hänen olemuksensa ja päämääränsä. Ihminen kuuluu Jumalalle. Ihminen ei omista itseään. Ihminen ei voi päättää, syntyykö hän tähän maailmaan vai ei eikä hän voi valita, millaiseen aikaan ja paikkaan hän syntyy. Tämä merkitsee, että ihminen on saanut elämän lahjaksi, josta hän on vastuussa. Ihmisen Poika ilmaisee myös sen, mitä tarkoittaa Jumalan kunnia ja ihmisen arvokkuus, Jumalan rakkaus ja ihmisen rakkauden tarve. Ihmisen Pojassa Jumalan Karitsa ottaa pois maailman synnin, johon ihminen on vajonnut ja joka ajaa hänet katsomaan toistuvasti ohi Jumalan ja ohi toisten ihmisten. Ihmisen Pojassa ihminen kohtaa veljen, joka on tullut pelastamaan hänet.
Katso, Ihmisen Poika. Katso häntä ja häneen, sillä hän on sinun elämäsi, sinun elämäsi nyt ja ikuisuudessa. Ja kun häntä ja häneen katsot, anna hänen katsoa sinua ja sinuun, rakastaa sinua ja elää sinussa.