Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on, että omistaja on ollut kerhon jäsen jo hakemista edeltävänä vuonna sekä palkinnon saamisvuonna tehnyt kerholle talkootöitä (koulutukset, agikisat, match show, luonnetesti, tokokoeet jne.) vähintään viisi (5) tuntia. Vuosittain palkitaan Vuoden Näyttelykoira-, Vuoden Veteraani-, Vuoden Kasvattaja kilpailuissa menestyneet kuin myös Vuoden TOKO-koira, Vuoden Koekoira (rodunomaiset kokeet) sekä Vuoden Agilitykoira. Lisäksi jaetaan valiopokaalit valioituneille sekä Kerhon Agilitymestarin- palkinto sekä parhaan I-luokan koiran ja parhaan II-luokan koiran palkinnot. Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on 1.1. 31.12. Tulokset tulee ilmoittaa kerhon sihteerille kirjallisesti 10.1. mennessä alta löytyvällä lomakkeella. Myöhästyneitä tuloksia ei huomioida. Palkinnot jaetaan kerhon vuosikokouksessa. Ilmoituksessa tulee selvästi ilmetä koiran rotu, sukupuoli, virallinen nimi ja tittelit sekä omistajan tiedot, ja lisäksi milloin ja missä tulokset on saavutettu. Sama koira voi kilpailla niin monessa kilpailussa kuin mihin sillä on niihin oikeuttavia tuloksia. Vain kotimaiset tulokset huomioidaan. Käytä tulosten ilmoittamisessa alla olevaa pohjaa, ilmoita vain tulokset jotka huomioidaan. Valiopokaalit Valiopokaaleja jaetaan voimassa olevien Suomen valionarvosääntöjen mukaan Suomen ja Pohjoismaiden valionarvoista (mm. muoto-, tottelevaisuus-, agility-, käyttövaliot) sekä kansainvälisestä muotovalionarvosta (C.I.B./C.I.E.). Pohjoismaisesta sekä kansainvälisestä valionarvosta tulee toimittaa vahvistus (kopio valiotodistuksesta), jos se ei näy SKL:n Koiranetissä. Suomen valionarvosta riittää pelkkä ilmoitus, että missä ja milloin vaadittavat tulokset (sertifikaatit ja/tai valionarvoon vaadittavat koetulokset) on saavutettu, jos tulos ei näy SKL:n Koiranetissä.
Vuoden Näyttelykoira Vuoden Näyttelykoira kilpailuissa pisteitä laskettaessa huomioidaan kolme (3) parasta näyttelytulosta kotimaisista, virallisista kansainvälisistä, kaikkien rotujen näyttelyistä, ryhmänäyttelyistä sekä rodun pääerikoisnäyttelystä. Pisteitä laskettaessa kunkin näyttelyn korkein sijoitus on se minkä mukaan pisteitä tulee. Ryhmänäyttely Kaikkien rotujen näyttely Kansainvälinen näyttely Rodun pääerikoisnäyttely BIS I BIS II BIS III BIS IV 23 21 20 19 26 24 23 22 RYP-1 RYP-2 RYP-3 RYP-4 14 12 11 10 16 14 13 12 19 17 16 15 ROP VSP 8 6 8 6 10 8 12 9 Vuoden Näyttelykoira -kilpailun kolme (3) parhaiten menestynyttä palkitaan. Jos kahdella tai useammalla koiralla on sama pistemäärä, on tuloksena jaettu sija.
Vuoden Veteraani Vuoden Veteraani kilpailuissa pisteitä laskettaessa huomioidaan kolme (3) parasta näyttelytulosta kotimaisista, virallisista kansainvälisistä, kaikkien rotujen näyttelyistä, ryhmänäyttelyistä sekä rodun pääerikoisnäyttelystä. Pisteitä laskettaessa kunkin näyttelyn korkein sijoitus on se minkä mukaan pisteitä tulee. Paras palkitaan. Ryhmänäyttely Kaikkien rotujen näyttely Kansainvälinen näyttely Rodun pääerikoisnäyttely BIS I vet BIS II vet BIS III vet BIS IV vet 14 12 11 10 23 21 20 19 26 24 23 22 ROP VSP 8 6 8 6 10 8 12 9 Vuoden Kasvattaja Vuoden Kasvattaja kilpailuissa pisteitä laskettaessa huomioidaan kolme (3) parasta näyttelytulosta kotimaisista, virallisista kansainvälisistä, kaikkien rotujen näyttelyistä, ryhmänäyttelyistä sekä rodun pääerikoisnäyttelystä. Pisteitä laskettaessa kunkin näyttelyn korkein sijoitus on se minkä mukaan pisteitä tulee. Paras palkitaan. Ryhmänäyttely Kaikkien rotujen näyttely Kansainvälinen näyttely Rodun pääerikoisnäyttely BIS I BIS II BIS III BIS IV 14 13 12 11 17 16 15 14 20 19 18 17 ROP 8 8 10 12
Vuoden Agilitykoira Vuoden Agilitykoira - kilpailuun lasketaan mukaan viisi (5) virallisen kilpailun parasta tulosta ja lisäksi sijoitus luokassa. Mestaruuskokeissa lisäksi sijoitus kilpailussa. Mikäli koirien pistemäärät ovat samat, ratkaisee virhepisteiden yhteenlaskettu määrä ja jos nekin ovat samat, ratkaisee seuraava tulos. 1- ja 2-luokan kiertopalkinnoissa huomioidaan 3 parasta tulosta kyseisestä luokasta. Pisteiden mennessä tasan paremmuus ratkaistaan seuraavaksi parhaan tuloksen perusteella. Tulos 1-luokka 2-luokka 3-luokka 0 4 5 6 0,01 5 2 3 4 5,01 10 1 2 3 + Lisäpisteet sijoituksesta 1. 3 4 5 2. 2 3 4 3. 1 2 3 4. - 1 2 5. - - 1 + Lisäpisteet PM ja SM kisoista, sijoitus PM SM 1. 5 25 2. 4 22 3. 3 18 4. 2 16 5. 1 12
Agilityn kerhonmestaruus Kerhon agilitymestarin pokaali jaetaan omalla pisteytyksellä, ja siinä otetaan huomioon viisi parasta tulosta. Tulosten mennessä tasan ratkaisee nollien lukumäärä. Tulos 1-luokka 2-luokka 3-luokka 0 5 6 10 14 5,01 15 4 8 10 15,01 25 2 4 6 Lisäpisteet sijoituksista PM SM MM 1. 15 30 40 2. 10 20 30 3. 5 10 20 Vuoden Agilitytulokas Vuoden Agilitytulokas- kilpailuun voivat osallistua koirat, jotka ovat aloittaneet kilpailemisen kyseisen kilpailukauden aikana. Agilitytulokkaaksi valitaan kolmesta kilpailusta eniten pisteitä kerännyt kyseisenä vuonna kilpailemisen aloittanut koirakko.
Vuoden TOKO-koira Vuoden TOKO-koira kilpailuun lasketaan mukaan viisi (5) virallisen tokokokeen parasta tulosta ja mestaruuskokeissa lisäksi sijoitus kilpailussa. Tasatuloksissa kokeiden yhteenlaskettu pistemäärä ratkaisee. TOKO ALO AVO VOI EVL 1-tulos 3 4 5 6 2-tulos 2 3 4 5 3-tulos 1 2 3 4 + Lisäpisteet sijoituksesta mestaruuskokeissa PM SM 1. 10 25 2. 8 22 3. 6 18 4. 4 16 5. 2 12 Vuoden TOKO-tulokas Vuoden TOKO-tulokas- kilpailuun voivat osallistua koirat, jotka ovat aloittaneet kokeissa käynnin kyseisen kilpailukauden aikana. Tokotulokkaaksi valitaan kolmesta kokeesta eniten pisteitä kerännyt kyseisenä vuonna kilpailemisen aloittanut koirakko.
Vuoden Koekoira Vuoden Koekoira kilpailuun lasketaan mukaan kolme (3) parasta tulosta virallisista rodunomaisista kokeista (metsästyskokeet, pk-kokeet, vesipelastus, valjakkohiihto, ratajuoksu). Rodunomaiset kokeet 3. ylin luokka 2. ylin luokka Ylin luokka 1. palkinto/sijoitus 6 8 10 2. palkinto/sijoitus 4 6 8 3. palkinto/sijoitus 2 3 4 Sijoitus mestaruuskokeessa Piirinmestaruus Kansall.(SM) KV (PM, EM, MM) 1. 10 20 30 2. 8 15 25 3. 6 10 20 4. 4 8 15 5. 2 6 10
Vuoden RALLY- TOKO-koira Vuoden RALLY-TOKO-koira kilpailuun lasketaan mukaan viisi (5) virallisen Rally- Toko- kokeen parasta tulosta ja mestaruuskokeissa lisäksi sijoitus kilpailussa. Koira saa pisteitä kokeessa saamiensa pisteiden mukaan alla olevan taulukon mukaan. Tasatuloksissa kokeiden yhteenlaskettu pistemäärä ratkaisee. RALLY-TOKO ALO AVO VOI MES 91-100 3 4 5 6 81-90 2 3 4 5 70-80 1 2 3 4 Johtokunta voi halutessaan harkinnanvaraisesti palkita lisäksi yhden hyvin menestyneen koiran.
Johtokunta on hyväksynyt säännöt XX.XX.20XX pidetyssä kokouksessa. Tulosten ilmoittaminen kilpailukautena 1.1.20XX 31.12.20XX Rotu, sukupuoli Tittelit nimi Omistaja Ohjaaja Linkki koiranettiin Valionarvot Kilpailukautena saavutetut valionarvot, päivämäärä jolloin valionarvo on saavutettu. Suomen valionarvoista riittää ilmoitus, kansainvälisestä valiosta mukaan tulee liittää myös vahvistus saavutetusta valionarvosta, mikäli valionarvoa ei näy koiranetissä.
Näyttelytulokset Näyttelytulokset: Aika/paikka RN, KR, KV, EN Tulos Pisteet Veteraanitulokset: Aika/paikka RN, KR, KV, EN Tulos Pisteet Kasvattajatulokset: Aika/paikka RN, KR, KV, EN Tulos Pisteet
Agilitytulokset Muista myös merkitä mahdolliset PM/SM/MM- tulokset. Ilmoita mikäli koirasi on aloittanut kisaamisen kyseisenä kilpailukautena ja on oikeutettu osallistumaan Vuoden Agilitytulokas- kilpailuun. 1-luokka: Aika/paikka Tulos Sijoitus Pisteet 2-luokka: Aika/paikka Tulos Sijoitus Pisteet 3-luokka: Aika/paikka Tulos Sijoitus Pisteet Nollien lukumäärä: Nollatulokset 1-luokka 2-luokka 3-luokka
Tokotulokset Muista myös merkitä mahdolliset PM/SM/MM- tulokset. Ilmoita mikäli koirasi on aloittanut kokeissa käymisen kyseisenä kilpailukautena ja on oikeutettu osallistumaan Vuoden TOKO-tulokas- kilpailuun. Tokotulokset: Aika/paikka Luokka Tulos Sijoitus Pisteet
Rodunomaiset kokeet Muista myös merkitä mahdolliset PM/SM/MM- tulokset. Tokotulokset: Aika/paikka Luokka Tulos Sijoitus Pisteet
Rally-toko tulokset Muista myös merkitä mahdolliset PM/SM- tulokset. Rally-tokotulokset: Aika/paikka Luokka Tulos Sijoitus Pisteet