SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT



Samankaltaiset tiedostot
Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Nykyinen (voimassa lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa Voimaan mahdollisimman pian.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt


Toimialoina ovat kaikki kulttuurin ja taiteen alat ja näiden toimintaa välittömästi tai välillisesti tukevat toimialat.

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Osuuskunnan tarkoituksena on tietoliikenneverkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Osuuskunta Visian yhteisösäännöt

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SOMAKISS ry:n säännöt

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Suomen luolaseuran säännöt

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

Etelä-Elimäen Vesiosuuskunta

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Tavoitteena on osuustoiminnallinen omavaraisuus. Ellei ylijäämää jaeta, se käytetään toimintatavoitteiden saavuttamiseen.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 90,00 euroa.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

PESÄPUU ry Säännöt

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Osuuskunnan toiminimi on Pihlajalahden Vesiosuuskunta ja kotipaikka on Ruoveden kunta.

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,

Osuuskunnan toiminimi on Anjalan vesihuolto-osuuskunta ja kotipaikka on Kouvolan kaupunki.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Osuuskunnan nimi on Vesankajärven vesiosuuskunta ja kotipaikka Jyväskylä.

ViljaTavastia osuuskunta Grain Tavastia cooperative SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 2011

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.


PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on 120 euroa.

Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt

1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Uki-Kustavi saaristovesiosuuskunta. ja kotipaikka on Uusikaupunki.

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Transkriptio:

Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 TOIMIALA Osuuskunta voi tarjota jäsenilleen maksu- ja luottokorttijärjestelmiin liittyviä palveluja sekä hoitaa aterialipukejärjestelmää itse, tytäryhtiönsä tai osakkuusyhtiönsä kautta taikka muutoin. Osuuskunta voi huolehtia konserniin kuuluvien yhtiöiden konsernihallinnollisista tehtävistä sekä hallinnoida osuuskunnan omaisuutta ja varoja osuuskunnan jäsenten hyväksi. Osuuskunta voi omistaa ja hallita osakkeita, muita arvopapereita ja kiinteistöjä sekä harjoittaa arvopaperikauppaa ja muuta sijoitustoimintaa. 3 JÄSENYYS Osuuskunnan jäseneksi voidaan hyväksyä erilaisiin maksu- ja luottokorttijärjestelmiin liittyviä palveluja käyttävä elinkeinonharjoittaja tai yhteisö. Osuuskunnan jäsenten enemmistön tulee olla oikeushenkilöitä. Osuuskunnan jäsenyyttä haetaan kirjallisesti hallitukselta, joka päättää jäseneksi hyväksymisestä. Hallitus voi päättää myös muusta hakemusten hyväksymismenettelystä. 4 PALVELUJEN KÄYTTÄMINEN Jäsen on oikeutettu käyttämään osuuskunnan palveluja hyväkseen korvausta vastaan. Osuuskunnan palveluja voidaan tarjota myös muille kuin jäsenille. Jäsen sitoutuu noudattamaan osuuskunnan palveluista ja toiminnasta annettuja ohjeita. 5 JÄSENEN EROTTAMINEN Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta 1. jos se varoituksesta huolimatta laiminlyö tai rikkoo sääntöjen mukaisia velvollisuuksia; 2. jos se on aiheuttanut osuuskunnalle huomattavaa vahinkoa tai muutoin ilmeisesti toiminut sen etujen tai tarkoitusperien vastaisesti; 3. jos se luovuttaa varansa velkojilleen tai yksityinen jäsen joutuu holhouksen alaiseksi; 4. jos se lopettaa liikkeenharjoittamisen tai lakkaa käyttämästä osuuskunnan tarjoamia palveluja. Erottamisesta päättää hallintoneuvosto. 6 OSUUDET JA OSUUSMAKSUT Jokainen jäsen on velvollinen ottamaan osuuskunnasta yhden osuuden ja suorittamaan siitä sadan (100) euron suuruisen osuusmaksun. Osuuskunnan kokous voi lisäksi valtuuttaa hallituksen päättämään vapaaehtoisten osuuksien antamisesta jäsenille sadan (100) euron osuusmaksulla. Kaikki osuudet ja osuusmaksut tuottavat yhtäläiset oikeudet. Osuusmaksu on suoritettava yhden (1) kuukauden kuluessa jäseneksi hyväksymisestä yhtenä eränä. Vapaaehtoisen osuuden osuusmaksu on suoritettava yhden (1) kuukauden kuluessa sen antamisesta. 7 YLIMÄÄRÄINEN MAKSU Osuuskunnan kokous voi päättää ylimääräisten maksujen perimisestä osuuskunnan toiminnan kehittämiselle välttämättömän käyttöomaisuuden hankkimiseksi tai muiden toiminnan kehittämisestä johtuneiden kustannusten tahi luottotappioiden peittämiseksi toiminnan aikana. Ylimääräisen maksun suuruus määrätään osuuksien lukumäärän perusteella. Sitä voidaan periä tilikauden aikana jäseneltä enintään hänen suorittamiensa

osuusmaksujen määrä. 8 LIITTYMISMAKSU Jäsen on velvollinen osuusmaksun lisäksi suorittamaan liittymismaksun, jonka suuruus on viisikymmentä (50) euroa. Liittymismaksu suoritetaan kertamaksuna samanaikaisesti osuusmaksun kanssa. Liittymismaksua ei palauteta. 9 VARARAHASTO Osuuskunnalla on oltava vararahasto, jota kerrytetään ja käytetään osuuskuntalain mukaisesti. 10 OSUUSKUNNAN KOKOUKSET Varsinainen osuuskunnan kokous pidetään vuosittain ennen kesäkuun loppua osuuskunnan kotipaikassa. Kokouksen kutsuu koolle hallintoneuvosto. Ylimääräinen osuuskunnan kokous pidetään, milloin hallintoneuvosto katsoo siihen olevan aihetta tai milloin se muuten on lain mukaan pidettävä. Osuuskunnan kokouksissa jäsenellä on yhtä monta ääntä kuin sillä on osuuksia. 11 VARSINAINEN OSUUSKUNNAN KOKOUS Varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa, käsitellään seuraavat asiat: 1. esitetään tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä; 2. päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta; 3. päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta; 4. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallintoneuvoston jäsenille, hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta; 5. määrätään hallintoneuvoston jäsenten palkkiot; 6. määrätään hallintoneuvoston jäsenten lukumäärä; 7. valitaan tarvittavat hallintoneuvoston jäsenet; 8. valitaan tilintarkastaja; 9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 12 KOKOUSKUTSU JA MUUT TIEDONANNOT Osuuskunnan kokous kutsutaan koolle ilmoituksella, joka aikaisintaan kaksi kuukautta ja vähintään yhtä viikkoa ennen seuraavan kappaleen mukaista viimeistä ilmoittautumispäivää julkaistaan hallintoneuvoston määräämässä lehdessä tai kirjeitse. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Jäsenen on saadakseen osallistua kokoukseen ilmoittauduttava osuuskunnalle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Muut osuuskuntalain edellyttämät tiedonannot jäsenille toimitetaan samalla tavalla kuin kokouskutsu. 13 HALLINTONEUVOSTO Osuuskunnalla on hallintoneuvosto, johon kuuluu vähintään kuusitoista (16) ja enintään kaksikymmentäkolme (23) osuuskunnan kokouksen valitsemaa jäsentä. Hallintoneuvoston jäsenistä tulee, mikäli mahdollista, olla vähintään neljän (4) ja enintään kahdeksan (8) vähittäispankkitoimintaa harjoittavien jäsenten

edustajista ja vähintään kahdentoista (12) ja enintään viidentoista (15) muiden jäsenten edustajista valittuja. Hallintoneuvoston jäsenen toimikausi päättyy siihen varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään kolmen vuoden kuluttua jäseneksi valitsemisesta. Kesken toimikautta valitun hallintoneuvoston jäsenen toimikausi päättyy samanaikaisesti kuin hänen edeltäjänsä toimikausi olisi päättynyt. Hallintoneuvoston jäsenten eroamisikä on kuusikymmentäviisi (65) vuotta, kuitenkin niin, että toimikausi jatkuu seuraavaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen saakka. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. 14 HALLINTONEUVOSTON KOKOUKSET Hallintoneuvosto kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Jos hallintoneuvoston jäsen tai hallitus pyytää kokouksen pitämistä, on se viipymättä pidettävä. Kokouksesta on ilmoitettava hallintoneuvoston jäsenille vähintään viikkoa aikaisemmin lähetetyllä kirjeellä. Päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmistö on kannattanut tai johon puheenjohtaja äänten mennessä tasan on yhtynyt. Hallintoneuvoston kokouksissa laaditaan pöytäkirja, johon merkitään läsnäolijat, käsitellyt asiat ja tehdyt päätökset sekä mahdolliset äänestykset. Pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa hallintoneuvoston kokouksessa. Pöytäkirjan allekirjoittavat hallintoneuvoston puolesta puheenjohtaja ja yksi hallintoneuvoston siihen valitsema jäsen. Hallituksen jäsenillä on oikeus olla läsnä hallintoneuvoston kokouksissa. 15 HALLINTONEUVOSTON TEHTÄVÄT Hallintoneuvoston tulee laissa ja muualla näissä säännöissä mainittujen tehtävien lisäksi: 1. valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuskunnan hallintoa; 2. valvoa osuuskunnan tarkoituksen toteuttamista parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien jäsenten hyödyksi; 3. määrätä hallituksen jäsenten palkkiot; 4. määrätä hallituksen jäsenten lukumäärä; 5. valita hallituksen jäsenet; 6. määrätä niistä periaatteista, joilla hallitus voi hyväksyä osuuskuntaan uusia jäseniä; 7. kutsua kokoon osuuskunnan kokous ja valmistella lain ja näiden sääntöjen mukaan siinä esille tulevat asiat tai muuten käsiteltäväksi ilmoitetut asiat; 8. antaa osuuskunnan kokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä; 9. käsitellä muut hallituksen esittämät asiat. 16 HALLITUS Osuuskuntaa edustaa ja sen toimintaa johtaa hallitus, paitsi mikäli liikkeen johtaminen lain tai näiden sääntöjen mukaan on hallintoneuvoston tai toimitusjohtajan tehtävä. Hallitus valitsee osuuskunnan toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen sekä määrää heidän palkkaetunsa. Hallitus päättää toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten välisestä tehtäväjaosta ja oikeudesta edustaa osuuskuntaa sekä huolehtii osuuskunnan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vahvistamansa työjärjestyksen mukaisesti.

Hallitukseen kuuluu kahdeksasta (8) kolmeentoista (13) jäsentä, joista mikäli mahdollista, neljästä (4) kuuteen (6) on vähittäispankkitoimintaa harjoittavien pankkien ja neljästä (4) kuuteen (6) muiden jäsenien edustajia siten, että jäseninä olevat pankit sekä muiden jäsenien edustamat eri toimialat tulevat mahdollisimman tasapuolisesti otetuiksi huomioon. Osuuskunnan toimitusjohtaja voi kuulua hallitukseen. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy siihen hallintoneuvoston kokoukseen, joka pidetään kolmen vuoden kuluttua jäseneksi valitsemisesta. Kesken toimikautta valitun hallituksen jäsenen toimikausi päättyy samanaikaisesti kuin hänen edeltäjänsä toimikausi olisi päättynyt. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Hallituksen jäsenen eroamisikä on kuusikymmentäviisi (65) vuotta, kuitenkin niin, että toimikausi jatkuu seuraavaan hallintoneuvoston kokoukseen saakka. 17 OSUUSKUNNAN TOIMITUSJOHTAJA Osuuskunnalla on toimitusjohtaja, jonka tehtävänä on hoitaa osuuskunnan päivittäistä hallintoa hallintoneuvoston ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. 18 MUU TOIMINTA Hallintoneuvoston jäsenen, hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan, toimitusjohtajan sijaisen ja toimihenkilön oikeutta kuulua toisen yrityksen hallintoon ei ole rajoitettu. 19 TOIMINIMEN KIRJOITTAMINEN Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat hallituksen siihen oikeuttamat henkilöt kaksi yhdessä. 20 TILIKAUSI Osuuskunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös on annettava tilintarkastajalle tarkastettaviksi viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. 21 TILINTARKASTAJA Osuuskunnalla on yksi (1) tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy vaalia seuraavan varsinaisen osuuskunnan kokouksen päättyessä. 22 TILINTARKASTUS Tilintarkastajan on kultakin tilikaudelta annettava osuuskunnan hallinnosta ja tileistä kirjallinen tilintarkastuskertomus vähintään kuukautta ennen varsinaista osuuskunnan kokousta. 23 YLIJÄÄMÄN JAKO Jakokelpoisesta ylijäämästä voidaan maksaa korkoa osuusmaksuille. Käyttämätön ylijäämä siirretään tämän jälkeen joko kokonaan tai osaksi vararahastoon taikka jätetään käyttämättömänä ylijäämätilille. 24 VAROJEN JAKAMINEN OSUUSKUNNAN PURKAUTUESSA Osuuskunnan purkautuessa sen osuusmaksujen palautuksen jälkeen jäävä omaisuuden säästö on jaettava osuuskunnan kokouksen päätöksellä jäsenille heidän suorittamiensa osuusmaksujen suhteessa.

25 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN Sääntöjen muuttamista koskevat päätökset tehdään osuuskunnan kokouksessa osuuskuntalain mukaisesti. Jäsenten erisuuruista äänimäärää koskeva päätös on kuitenkin pätevä, jos sitä kannattavat osuuskunnan kokouksessa jäsenet, jotka edustavat vähintään kahta kolmasosaa annetuista äänistä.