Tavoitteiden toteutuminen



Samankaltaiset tiedostot
Espoon Klubitalo muutti kesäkuussa Matinkylästä Nihtisiltaan.

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Yleistä. Aloitettiin myös tiistaiset ilta-aukiolot. Jokaiselle tiistaille on joku teema.

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

Yleistä. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 351, joista uusia jäseniä oli 14. Jäsenten kokonaiskäyntimäärä Espoon Klubitalolla oli 4004.

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Tammikuu Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

SIILIT LUKUVUOSI

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset. Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

VUOSIKELLOT

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma Kari Pessi

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

MAINOSTILA MAINOSTILA MAINOSTILA. Maisema Luonto 2011 MAINOSTILA. Koko: 300 x 400 mm. + mainostila

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Kongressijäerjestäjäkysely 2013

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Akaan Verkko -hanke kuvina

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Espoon yhteispalvelupisteet 2012

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

2014 TOIMINTAKALENTERI

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja ( ) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Hallitus on päättänyt kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

Kehitysyhteistyön ABC

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

Transkriptio:

VUOSIKERTOMUS 2013

Tavoitteiden toteutuminen Kaikki jäseneksi pyrkivät on voitu ottaa vastaan. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 305, joista uusia jäseniä oli 18. Siirtymätyöpaikkoja oli vuoden vaihteessa kolme. Siirtymätyöpaikoissa oli muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna, kuten myös oli tuettujen työpaikkojen kohdalla. Siirtymätöitä oli vuoden 2013 lopussa Olarin Prismassa, Olarin kirkolla ja Matinkappelilla. Tuettuja työpaikkoja oli seitsemän. Vuonna 2013 kokonaiskäyntimäärä oli 4497, päivittäin oli paikalla keskimäärin kahdeksantoista jäsentä ja he olivat klubitalolla keskimäärin 3,3 tuntia päivässä. Eniten kävijöitä oli lokakuussa, 21 jäsentä. Aktiivikävijöitä oli keskimäärin 63 jäsentä kuukaudessa ja heidän keski-ikänsä oli 38,7 vuotta. Kaikista jäsenistä laskettuna jäseniä suurimmassa ikäluokassa oli eniten 33-37-vuotiaiden ryhmässä (51 jäsentä). Tutustujia oli yhteensä 170 joista jäsenehdokkaita oli 53. Uusien jäsenten perehdytyspäiviä oli 55 ja 42 eri henkilöä oli perehdytyksessä. Vuoden 2013 onnistumisena voidaan pitää jäsenten itsenäisen jäsenkeittiön toteutumista keskiviikkoisin. Aluksi sitä pidettiin koeluonteisesti muutaman kerran, mutta kun havaittiin, että jäsenet pärjäävät itsenäisesti, siirryttiin säännöllisiin keskiviikkoisiin jäsenkeittiöpäiviin. Toiminta Klubitalon työpainotteinen päivä toteutui edelleen kahdessa yksikössä: ravintola ja hallinto. Ravintolayksikön työtehtävistä tärkeimpiä ovat lounaan valmistus, kahvilan ylläpito, kauppareissut, leivonta, tiskaus, pyykinpesu ja siivous. Hallinnossa hoidellaan pääasiassa erilaisia tiedotteita, tehdään Kala- Matin Sanomia, pidetään yllä tilastoja, kirjoitetaan puhtaaksi esimerkiksi talokokouspöytäkirjat ja ruokareseptejä, tehdään käännöksiä esimerkiksi lehteä varten sekä siivotaan hallinnon tiloja. Klubitalolle hommattiin uudet upeat leasing-tietokoneet ja ohjelmat, joiden parissa oli mukava työskennellä. Vuonna 2013 Kala-Matin Sanomat ilmestyi kuusi kertaa. Lehti tehdään ammattimaisella ohjelmalla. Ne lähetetään pdf-tiedostona sähköpostin liitteenä

yhteistyökumppaneille ja osalle jäsenistä. Lehden voi lukea myös klubitalon nettisivuilta tai paperiversiona talolla. Klubitaloverkoston ja yhteistyökumppaneiden järjestämiin erilaisin kokouksiin ja seminaareihin osallistuttiin taas pitkin vuotta henkilökunnan ja jäsenten voimin. Säännöllisiä jäsenvetoisia tapahtumia olivat muun muassa sähly, sulkis, peliiltapäivät, kävelyretket ja uinti. Muita säännöllisesti järjestettäviä tapahtumia olivat talokokous, lehtitoimikunnan kokous, ruokalistapalaveri ja leivonta. Kursseja järjestettiin säännöllisesti saksan ja ranskan kielessä sekä ATK:ssa. Lisäksi oli muutaman kerran taideryhmä. Talolla järjestettiin myös ensiapukertaus. Uutta vuotta ja loppiaista juhlittiin oikeina päivinään. Lisäksi tammikuussa kävi Laureasta opiskelijoita tutustumassa ja suunnittelemassa klubitalolla keväällä järjestettäviä tapahtumia. Myös Keskuspuiston ammattikoulusta tuli iso porukka tutustumaan. Jäsenet esittelivät heille taloa ja kertoilivat kokemuksistaan jäseninä. Laurean opiskelijat järjestivät helmikuussa laskiaistiistaina laskiaisriehan ja kaksi tapahtumaa teemoilla Amerikka ja Afrikka. Laskiaisriehassa laskettiin mäkeä ja syötiin laskiaispullia. Amerikka-teemapäivänä herkuteltiin hampurilaisilla ja pukeuduttiin Amerikan lipun väreihin. Afrikka-teemapäivänä ohjelmassa oli afrikkalaista ruokaa, musiikkia ja naamioita. Maaliskuussa tehtiin retki Eläinmuseoon. Menomatkat ja museoliput maksettiin talon puolesta ja paluumatka jäi omavastuuksi. Järjestettiin levyraati: jokainen sai tuoda oman CD- tai MP3-levyn tai netistä hakemansa biisin. Pääsiäisbrunssista nautittiin pitkänäperjantaina. Huhtikuun alussa järjestettiin Avoimien ovien päivä. Tarjolla oli kahvia ja piirasta. Tehtiin retki Fazerin karkkitehtaalle, paluumatka taas omavastuuna. Sosionomiopiskelijat järjestivät tapahtuman Draama + rentoutus. Toukokuu alkoi vappubrunssilla oikeana päivänään 1.5. Loppukuussa oli karaokeiltapäivä.

Kesäkuussa järjestettiin koruiltapäivä: Minna opasti korujen tekemisessä. Kesäkuussa tehtiin myös Kauppatoriretki, päivä oli sateinen. Tehtiin myös rantaretki Matinkylän uimarannalle. Heinäkuussa oli, kuten aina heinäkuisin, hiljaisempaa. Kuukauden ensimmäisenä päivänä tehtiin retki minigolfaamaan. Klubitalojen väliset urheilukisat järjestettiin Imatralla elokuun puolessa välissä. Klubitalolta sinne osallistui kolme jäsentä ja ohjaaja. Loppukuusta tehtiin sieniretki Pirttimäkeen. Sienisaalis jäi melko pieneksi, koska oli satanut niin vähän, mutta oli kuitenkin mukavaa samoilla metsässä ja grillailla makkaraa. Elokuussa myös Espoon esittävän taiteen koulussa (ESKO) opiskeleva Jenni Mäkelä järjesti neljä kertaa improvisaatiotapahtuman. Ensimmäinen tapahtuma oli elokuun lopussa ja ne jatkuivat pitkin syksyä. Tunnelma tapahtumissa oli terapeuttinen. Jokainen sai tuoda esille omaa luovuuttaan improvisoimalla monin eri tavoin. Syksyn tapahtumat avasi Korkeasaari-reissu. Suosituin kohde siellä oli trooppinen Afrikka-talo. Klubitalo maksoi menomatkat ja sisäänpääsyliput, vain paluumatka jäi omakustanteiseksi. Syyskuussa oli myös lauluilta talolla. Säestämässä kosketinsoittimella oli opiskelija-petteri. Tapahtuma oli suosittu, siihen osallistui peräti kymmenen jäsentä. Klubitalon suunnittelupäivä oli lokakuun alkupuoliskolla. Suunniteltiin ensi vuoden tapahtumia ja toimintaa. Lopuksi keilattiin. Alkukuusta myös opiskelijat järjestivät

Elämyksellisen taidetuokion. Siellä teemana olivat vastakohtaisuudet, joita sai tuoda esille jokainen omalla tavallaan, esimerkiksi piirtämällä. Aivan loppukuusta kokoontui vielä Helsingin Klubitalolla työllistämiskomitea, johon osallistui pari jäsentä ja henkilöstöstöä. Lisäksi vielä lokakuussa Keskuspuiston ammattioppilaitoksesta kävi iso porukka tutustumassa. Marraskuu oli syksyn kuukausista tapahtumarikkain. Klubitalon 11-vuotisjuhlia juhlistettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä kakkukahvituksin iltapäivällä. Oli koulutuspäivä, jolloin perehdytettiin jäseniä respaan, talon esittelyyn, kahvilanhoitoon ja yhteydenpitoon. Keskuspuiston ammattikoulun opiskelijat järjestivät kaksi Hyvän olon tapahtumaa, joissa tuotiin esille esimerkiksi terveellisiä ruokatottumuksia ja tehtiin erilaisia mittauksia, esimerkiksi verenpaine. Osallistuttiin myös jokavuotisille MT-messuille Wanhassa satamassa ja lisäksi vielä pari jäsentä osallistui FH-verkoston kokoukseen Lappeenrannassa. Joulukuun tapahtumat alkoivat itsenäisyyspäivän brunssilla oikeana päivänään perjantaina 6.12. Pikkujoulut vetivät porukkaa puoleensa runsaasti. Ohjelmassa oli muun muassa joululaulujen laulamista ja joulupukin vierailu. Joulun juhlien keskellä oli myös 300- jäsentä juhla juhlistettuna upeilla voileipäkakuilla. Jouluviikkoa edeltävänä perjantaina tarjottiin talolla ilmainen riisipuuro. Aatonaattona puolestaan nautittiin jouluinen lounas. Resurssit Henkilökunnassa tapahtui vuoden aikana paljon muutoksia. Alkuvuodesta meni vähän paremmin, koska silloin oli vielä neljä kokeneempaa työntekijää: Minna, Soile, Sini ja Berylli. Helmikuussa Sini lopetti. Piia K aloitti kesätyöntekijänä toukokuussa. Minna jäi äitiyslomalle elokuussa ja Tytti otti vastaan hänen sijaisuutensa, mutta lopetti työnteon loppuvuodesta. Muutama työharjoittelija oli auttelemassa. Piia R aloitti lokakuussa osa-aikaisena työntekijänä neljänä päivänä viikossa. Talolle hommattiin leasing-tietokoneita, jotka helpottivat jäsenten työskentelyä. Eteiseen ostettiin uudet matot ja säilytyslokerikko. Keittiöön hankittiin tehosekoitin, jolla loihdittiin pirtelöitä.

Talous Klubitalon toimintaa rahoittivat vuonna 2013 RAY 90 000 eurolla ja kunnat (Espoo, Vantaa ja Kauniainen) yhteensä 107 200 eurolla.