Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 1/7



Samankaltaiset tiedostot
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja Toiminta /7

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Perusturvatoimen järjestöjen toiminta-avustushakemukset vuodelle 2016

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu Balettikoulu Heli Aalto

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

Sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Veteraani- ja eläkeläisjärjestöt 1

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Tervetuloa iloisten tapahtumien Lohjalle!

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Hartolan Viihdekuoro ry. Yhdistysten merkitys alueellisena toimijana?

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Toimintasuunnitelma Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

(Hyväksytty syyskokouksessa )

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA

jsa

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Toimintasuunnitelma 2013

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

KANGASALAN MELOJAT RY

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KESKI-UUDENMAAN PAIKALLISOSASTO ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING RY

Toimintakertomus 2018

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

SIILIT LUKUVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Elämänlaatua ikäihmisille

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITEL- MA VUODELLE 2018

Toimintakertomus vuodelta 2010

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Raaseporin Vasemmisto ry Käsitelty syyskokouksessa RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous Seuran pikkujoulut

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

TOIMINTASUUNNITELMAA (6) Painopisteet Tavoitteet Toimenpiteet Ajankohta

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 TOIMINTA-AJATUS

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset x oppitunti (kaksoistunti tai / ) Ryhmäkeskustelu 11.

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena?

Sulasol. Toiminta ja jäsenpalvelut

Toimintasuunnitelma 2016

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

HePon jäsenkysely 2015

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

Transkriptio:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 1/7 Eläkeliiton Nummen yhdistys ry Yhdistyksen 40-vuotisjuhlat; 3 risteilymatkaa; 2 kylpylämatkaa; retki Pyynikin kesäteatteriin; Liikuntaryhmät kokoontuneet 91 kertaa; Kevät- ja syyskokouksien järjestäminen; piirikokouksiin osallistuminen; hallituksen kokoukset kerran kuukaudessa; vanhainkotivierailu; kylvösiunaustilaisuus; pikkujoulujuhlaja ruokailu; jäsentapaamisia; Kesäretki lähiseudulle ja muita matkoja kysynnän mukaan; teatteri- ja konserttimatkoja kysynnän mukaan; risteilymatkat keväällä ja syksyllä; yhteistyötä jatketaan naapuriyhdistysten kanssa; liikuntaa viikoittain; piirin juhliin ja koulutuksiin osallistuminen. Laurentius-kuoro ry lähes viikottaiset harjoitukset; esiintymisiä uudenmaan alueella enimmäkseen Lohjan seudulla; harjoittelujen järjestäminen. Viikoittaiset harjoitukset kevät kaudella tammikuusta toukokuuhun ja syyskaudella elokuusta joulukuuhun; harjoitusleirejä tarpeen mukaan; 2 leiripäivää Kanneljärven opistolla; vuosikokous; uusien kuorolaisten hankkiminen Lohjan Art&Music ry/lasten ja nuorten teatteri Aploodi Esitystoiminta; konsertti- ja pienteatteriesitystoiminta; koulutustoiminta jäsenille; laulunopetukseen ja esiintymisvalmennukseen liittyviä kursseja suunnitteilla; tiedottaminen ja jäsenmäärän kasvattaminen; Sibelius ja Merikanto konsertti yhteistyössä Hyvinkään seudun bel canton ystävien ry:n kanssa; Miehen tie työnimellä kulkeva laulua ja teatteria sisältävä esitys; musikaalia, operettia ja oopperaa sisältävä konsertti; Lasten ja nuorten Teatteri Aploodin toiminta jatkuu opetussuunnitelman mukaisesti. Esitystoiminta; sääntömääräiset kokoukset; jäsenien koulutustoiminta; uusien jäsenien rekrytointi; teatteri, tapahtuma ja konsertti suunnittelua; uuden konsertin toteutus Lohjalla ja Hyvinkäällä; Lohjan Filmi- ja videokuvaajat ry Kerhoillat joka toinen viikko; videokilpailu jäsenille; koulutustoiminta; Lohjan tapahtumien tallennus; teemaillat; retket alan tapahtumiin; jäsenhankintatyö. Kerhoillat joka toinen viikko; 50-vuotisjuhlat; videokilpailu jäsenille; SM-filmifestivaalit; koulutustoimintaa; Lohjan tapahtumien tallennus; teemaillat; mahdolliset retket alan tapahtumiin; jäsenhankintatyö; laitteiden ja ohjelmien hankinta ym. Lohjan Harmonikkakerho ry

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 2/7 Harmonikkapiirit Hiiden Opiston ohjelman mukaisesti, 2 ryhmää; kurssien järjestäminen mahdollisuuksien mukaan; Harmonikkakerhon 15-vuotisjuhlakonsertti Laurentiussalissa, Mieskuoro Lohjan miehet 70v konsertin säestys; virkistyspäivä aktiivisoittajille, pikkujoulut; retkiä järjestetään toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan; jäsenkirje Kurttu kahdesti vuodessa; yhdistyksen nettisivut http://harmonikkakerho.lohja.fi. Harmoniikkapiirit jatkuu Hiiden Opistonohjelman mukaisesti; Kurssit järjestetään mahdollisuuksien mukaan; Viihdekonsertti; Retkiä järjestetään toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Lohjan Kamarikuoro ry useita konserttia; lauluworkshop Lohjalla; matka Budapestiin toukokuussa 2015; yhtenäisten esiintymisasujen hankinta; varainhankinta mm. arpajaisten ja kirpputoritoiminnan avulla. koulutuksen järjestäminen. Kevät konsertti; lounaskonsertit kylpylässä Karjalohjalla; äitienpäivän lounaskonsertti Hanneksessa Lohjalla tai Siuntion kylpylässä; 3 konserttia eri kirkoissa; joululaulut Pyhän Laurin kirkossa; avustus seurakunnan messussa; naiskuoro esiintyy tilausten mukaan; kuoro esiintyy eri tilaisuuksissa jos sopivia pyyntöjä tulee; kurssit kuoron miehille ja naisille erikseen. Lohjan Kameraseura ry Kerhoillat kaksi kertaa kuukaudessa; kurssien järjestäminen; tilauskuvaukset; näyttelyjen järjestäminen; kuvausretket lähiseudulle ja kaupunkeihin sekä näyttelyihin; Lightroomjatkokurssi kirjastolla; seuran uudistettujen nettisivujen ylläpito. Kerhoillat kaksi kertaa kuukaudessa; kurssien järjestäminen; teemaillat; jatkoa Lightroom kurssille; tilauskuvaukset; kilpailut; näyttelyjen järjestäminen; kuvausretket lähiseudulle ja kaupunkeihin sekä näyttelyihin; seuran uudistettujen nettisivujen ylläpito. Lohjan Karjalaseura ry Varainhankinta (mm. myyjäiset, adressit, CD), Kalevala-juhla, piirakanpaistokurssi; Tuut Sie haastamaan tapahtuma karjalan murteella; hengelliset tilaisuudet, leivontakurssi; laulu- ja tarinatilaisuudet, Karjalan kielen kerho; kesäretki; kieli- ja murrepajaseminaari syksyllä; virpojaiset; 70-vuotisjuhla; joululauluja ja karjalaisia lauluja tapahtuma 26.12. Tuutha Sie haastamaan keskustelua Karjalan murteella 4 kertaa vuodessa; Kalevala-juhla; Laulu- ja tarinatuokio 2 kertaa vuodessa; kevätkokous; perinteinen virpomatapahtuma Marttalassa; Karjalainen leivontakurssi 2 kertaa vuodessa; joka toinen maanantai Karjalan kielen kerho; kesäjuhlat Seinäjoella; kevät tai kesäretki; Syyskokous; joululauluja ja karjalaisia lauluja.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 3/7 Lohjanseudun Tanhuujat ry Lasten harjoitukset Harjulassa, Nordlekkertauskurssi ja harjoitukset, Penan puskasoitot, Päiväkummun kevätkarkelot, Hiiden Opiston tanssi- ja musiikkigaala, Rieväkylän rimppa Tampereella, Nordlek -2015 Viborg Tanskassa, SKY:n ja KTNL:n vuosi- ja vaalikokouksiin osallistuminen, ohjaajien koulutus, jäsenhankinta, Lohja- ja Virkkalapäivät, taltioinnin jatkaminen, Lohjan kaupungin juhannusjuhlan järjestäminen, puvuston ylläpito, lasten ja nuorten kulttuuritapahtumiin osallistuminen, menneen ajan joulumarkkinat. Lasten harjoitukset Harjulassa; kertauskurssi Kesäohjelmat; Harjoitukset Tavola; Runebergin päivän tanssit; Penan puskasoitot; kansantanssi konsertti; päiväkumpu kevätkarkelot; kansantanssin riemuvuosi kesäjuhlat; osallistuminen SKY:n ja KTLN:n vuosi ja vaalikokouksiin; Ohjaajien koulutus; jäsenhankinta; Lohja ja Virkkala päivät; puvuston ylläpito; esiintymisiä; menneen ajan joulumarkkinat. Lohjan Taideyhdistys ry Kevät- ja syyskokoukset; näyttelyt; esitteiden painaminen; kuukausittaiset ikkunanäyttelyt; retkien järjestäminen; kurssien järjestäminen. Näyttelyiden järjestäminen; kurssien järjestäminen; opintomatkojen ja retkien järjestäminen; maalaus avoimet ateljeet; Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseura ry Taiteilijatapaamiset Cafe Laurissa; kuusi näyttelyä (mm. kuratoitu vuosinäyttely Linderinsalissa); Taidegalleria ja lainaamotoiminta; taidekurssi Lohjalla ja lähiympäristössä; pikkujoulu. Taiteilija tapaamiset Café Laurissa; kuratoitu vuosinäyttely; taidebussikierrokset; take away näyttelyt; Lohjan keskushammashoitolan käytävä näyttely; Lohjan kesän yhteydessä näyttely; taidegalleria ja lainaamohankkeen suunnitelun jatko; Syys- ja vuosikokouksen järjestäminen; johtokunnan tapaamiset kuukausittain; uusien jäsenien rekrytointi; pikkujoulut; kesällä tai syksyllä toteutettava taidekurssi. Länsi-Uudenmaan Teatteri ry Uusi yhdistys, perustettu keväällä 2016. Emmauksen tiellä -näytelmän valmistaminen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 4/7 Mieskuoro Lohjan Miehet ry Yhteistyö Hiiden Opiston kanssa. Kesällä yhteislauluiltoja uusien jäsenten hankkimiseksi. Viikottaiset harjoitukset, keväällä 13 kertaa, syyskaudella 12 kertaa. Konsertteihin valmistautumiseksi järjestettiin laululeirejä. Pienimuotoisia joulukonsertteja Lohjan vanhainkodissa ja terveyskeskuksissa sekä muualla. Tiedotus toiminnasta tapahtui kirjeillä, sähköpostilla, tekstiviesteillä, kuoron kotisivuilla sekä kaupungin kotisivuilla. Yhteistyö Hiiden Opiston kanssa jatkuu, yhteislauluillat uusien jäsenten hankkimiseksi jatkuu, kurssien järjestäminen, harjoituksien järjestäminen keväällä 14 kertaa ja syksyllä 15 kertaa, Konsertteihin valmistautumiseksi järjestetään laululeirejä, tiedotus toiminnasta tapahtuu edelleen kirjeillä, sähköpostilla, tekstiviesteillä, kuoron kotisivuilla sekä kaupungin kotisivuilla. Nummi-Pusulan Tanhuujat ry Nordlek-juhla Tanskassa; Etnokulttuurijuhlat Venäjän Karjalassa; yhteislaulutilaisuudet (ml. sota-ajan laulut); viikoittaiset harjoitukset; säännöllinen harjoitustoiminta; kulttuurivaihto suomalais-ugrilaisten heimojen kanssa; esiintymis- ja muuta toimintaa; varainkeruuta, myyjäiset, arpajaiset ja tuotemyynti. yhteislaulutilaisuudet; säännöllinen harjoitustoiminta; perinneleikit kuukausittain; ravintolapäivä, puskasoitot, sota-ajan laulut, puurojuhla ja laulut, osallistuminen muihin tilaisuuksiin Suomessa ja Suguvastavundu-festivaaliin (Mordva, Venäjä). Oy Lohja Ab:n Eläkeläisten Kerho ry Ei saatua avustusta vuonna 2015. Ohjelmalliset kuukausikokoukset; matkoja ja tutustumispäiviä pyritään järjestämään kuukausittain; ; kesäretki, syksyllä kylpylämatka Tallinnaan ja joulukuussa joulumarkkina matka Tallinnaan; joulujuhla; ohjattua liikuntaa kaksi kertaa viikossa: senioriliikuntaa Kässän talossa, sauvakävelyä. Teatteri Trala ry 2/2015 Votkaturistit ensi-iltaan; ravintolakeikkaohjelman alkuunpano; lastennäytelmä syksyllä 2015; kirpputori; ; kevään 2016 musikaalin aloitus syksyllä 2015, ohjaajana Kai Lehtinen, Lauri Leinonen tai joku muu; joulumarkkinoihin osallistuminen; musiikki-, improvisaatio- tms. leiri, maskeerauskurssi 2; tiedotustoiminta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 5/7 1/2016 Teuvo ja Paperitaivas ensi-iltaan; syksyllä Takuumiehet näytelmään; laululeiri; lavastus- ja kulissimaalauskurssi; joulumarkkinoihin osallistuminen, Omenakarnevaalit; syysviiru ja muut vanhainkodit. Tietolan kuoro Harjoitukset; esiintymiset; vierailut vanhusten palvelukeskuksiin; maksuttomat yhteislaulutilaisuudet; yhteistyö Virkkalan Torvisoittokunnan kanssa; varainhankinta (arpajaiset tilaisuuksien yhteydessä). Harjoitukset; esiintymiset; vierailut vanhusten palvelukeskuksiin; maksuttomat yhteislaulutilaisuudet; konsertit keväällä ja syksyllä; yhteistyö Virkkalan Torvisoittokunnan kanssa; varainhankinta (arpajaiset tilaisuuksien yhteydessä); joulukonsertin järjestäminen esiintymisiä kysynnän mukaan; Vaahterateatteriyhdistys ry Erilaisten produktioiden valmistus Lohjan seudulla; paikallisten iltamien ja juhlien järjestäminen; harjoitukset ja tuotanto näytelmiin; teatterimatkat; toritapahtuma Sammatissa; 60-luvun iltamat; runo ja lauluvierailu; näytelmien esitykset. Tuottaa ja toteuttaa teatteri näytäntöjä ja niihin verrattavien tilaisuuksia; ottaa vuokralle harjoituksia ja esityksiä varten tiloja; tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa, mahdollistaa harjoitus- ja esitystilojen käytön sekä järjestää teatteri- ja kulttuurimatkoja Virkkalan Kulttuurin Ystävät ry Keskiviikkotapahtumat erilaisin teemoin; sunnuntaikonsertit joka toinen viikko, esiintyjinä Sibelius- Akatemian entisiä ja nykyisiä oppilaita; osallistuminen Lohjan Kesän tapahtumiin, retkien järjestäminen paikkakunnan kohteisiin ja mahdollisesti johonkin kiinnostavaan teatteriin tai näyttelyyn. Yhdistys jatkaa keskiviikko teemailtoja; pyrkii edistämään Virkkalan kulttuuria monipuolisilla aiheilla; yhteislauluiltojen järjestäminen; usein myös käsityö tapaamisia; retkien järjestäminen omalla alueella; kesäretki kiinnostavaan kohteeseen kauemmas; teatteri-, museo- tai näyttelyretkiä kun jäsenet niin toivovat; konserttien järjestäminen jatkuu yhteistyössä Sibelius-akatemian kanssa Virkkalan Torvisoittokunta ry 10 konserttia, Harjoitukset viikoittain, Joulumarkkinoille osallistuminen, nuottivaraston täydennystä ja soittimien korjausta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, toiminta-avustusten käyttö ja toiminta 2015-2016 6/7 8 konserttia. Koulutusta tarpeen mukaan, harjoitukset viikoittain, soitinhankinnat. Kansan Raamattuseuran Säätiö sr Uusi hakija. Jouluvaellus 8 esitystä; pääsiäisvaellus 3 esitystä; Johannes ukkosenjylinän poika ensi-ilta; Palava pensas 9 esitystä; kädet 7 esitystä; Lohjan Monitoimikeskus ry (uusi) Uusi hakija. Vieraskielisille suunnattu ryhmätoiminta : Luetaan yhdessä ryhmä, Kielikahvila, Monikulttuurinen perhekahvila, Monikulttuurinen Äiti & Vauva -vertaisryhmä, osallistavan toiminnan lisääminen. Monikulttuurisen kohtaamisen mahdollistaminen, vapaaehtoistyö alueella. MLL:n Pusulan paikallisyhdistys 10 bussi retkeä; 5 teatteri retkeä; 2 retkeä teemapuistoihin; Nummen yhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettu perinteinen konserttimatka Elämä Lapselle konserttiin; bussiretki Turun Caribiaan; perinteinen MLL:n Laskiaisrieha; Heinähärdelli tapahtuma; Halloween juhla; Tavoitteena järjestää lapsille ja nuorille teatterimatka ja konserttimatka. 3 perinteistä tapahtumaa: Laskiaisrieha, Koko Perheen Heinähärdelli, Koko Perheen Halloween-juhla. Yhteistyössä LLK:n kanssa TenavaTohinat.