MPC-TESTI Kannettavat TESTATUT TUOTTEET Acer TravelMate 610TXV (vertailulaite) Compaq Presario 1700 XL469 Fujitsu Siemens Amilo M-6500/800 IBM ThinkPad A21e Pomi M722DVD TIETOTYÖLÄISEN TEKSTI: JARI TOMMINEN TESTIT: MATTI LAMMINEN JA JARI TOMMINEN KUVAT: TUOMAS MARTTILA Sylimikron noususta perinteisen pöytäkoneen rinnalle ja ohikin on puhuttu jo pitkään. Kuitenkin kannettavan tietokoneen suosio on alkanut nousta merkittävämmin vasta viimeisen runsaan vuoden aikana. Syinä aiempaan suosion hitaaseen kasvuun ovat olleet koneiden kova hintataso ja pöytäkoneisiin nähden melko vaatimattomat ominaisuudet. Nyt tilanne on kuitenkin hyvää vauhtia muuttumassa. Testasimme seitsemän "työrukkassarjan" kannettavaa tietokonetta, jotka sopisivat mainiosti pöytäkoneen tilalle useimmissa työpisteissä. Painoa koneilla on pyöreästi kaksi ja puoli kiloa, mikä tekee niistä kohtalalaisen siedettäviä mukana kanniskeltavia. Hintakin asettuu ominaisuuksiin nähden varsin kohtuullisesti alle 15 000 markan. Mukaan lähtivät Acer, Compaq, Dell, Fujitsu Siemens, IBM ja Pomi. SIIRRETTÄVYYS HOUKUTTELEE IDC:n loppukesästä julkistaman markkinatutkimuksen mukaan sylimikrojen osuus maailmalla myydyistä pc-tietokoneista on tämän vuoden aikana noussut liki 24 prosenttiin. Merkittävä osuus kasvusta on tapahtunut perinteisten pöytäpc:iden kustannuksella. Hintojen putoaminen halvimmillaan lähelle peruspöytä-pc:n hintatasoa on lisännyt kannettavien houkuttelevuutta erityisesti kuluttajapuolella. Halvasta hinnasta huolimatta perusmalleistakin löytyy jo tehoa ja ominaisuuksia riittämiin useimpien käyttäjien tarpeisiin. Yrityksissäkin yhä useamman laitehankinnan tai päivityksen yhteydessä valinta kohdistuu jo sylimikroon. 10 00018 000 markan välille sijoittuvat koneet on yleensä varustettu valmiiksi yritysympäristöön sopivilla ominaisuuksilla. Koska työskentely jatkuu nykyään usein vielä HYVIN VARUSTELTU JA EDULLINEN SYLIMIKRO muodostaa varteenotettavan uhkan pöytäpc:n perinteiselle valta-asemalle. Kevyt, kompakti ja liikuteltava tietokone lakaisee hyvätapaisena ja sopeutuvaisena työpöydän parhaalle tontille juurtuneen tilarohmun komeron nurkkaan pölyttymään. Eikä suorituskykykään ole enää kynnyskysymys. sen jälkeenkin, kun työpaikan ulko-ovi on illalla napsahtanut kiinni palkkaorjan selän takana, kevyt ja helposti mukaan otettava sylimikro mahdollistaa askareiden jatkamisen paitsi kotona, myös matkan aikana. Ainakin silloin, kun kulkuvälineenä on jokin muu kuin oma auto. Eikä kotiin tarvitse hankkia erillistä tietokonetta ellei perheessä ole perillisiä, jotka vaativat oman taivasosuutensa tietotekniikan ihmemaailmasta. On myös kätevämpää ottaa kannettava mukaan palavereihin ja asiakastapaamisiin kuin ryhtyä taistelemaan vaikkapa esitysmateriaalin siirtämisen kanssa kokoushuoneen pöytä-pc:hen. Oman työsylimikron osalta voi olla jokseenkin varma siitä, että koneesta löytyvät aina tarvittavat ohjelmat, ja että tiedostot ovat sopivassa tallennusmuodossa. SYLIMIKRO SÄÄSTÄÄ TILAA Yksi kannettavan tietokoneen kiistattomimmista eduista on sen koko. Kun työpöydälle ahdetaan tavallisen pc:n koko romppeisto, ei muille tavaroille eikä työskentelyssä tarvittaville papereille ja välineille jää enää kuin ajatuksen ohut siivu pöytätilaa. Keskusyksikkö, näyttö, näppäimistö ja hiiri nimittäin vaativat yllättävän paljon elintilaa. Sylimikro sen sijaan tulee kyvyistään ja varustelustaan huolimatta toimeen hyvin vähällä. Tyypillinen kannettava varaa pöytäpintaa ainoastaan reilun A4-paperiarkin verran. Näyttökin on koneen päällä pys- 28 MikroPC 13 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
RUKKASET MikroPC 12 / 2001 29
MPC-TESTI Kannettavat tyssä törröttävä ohut paneeli, jolle ei tarvitse erikseen varata tonttia parhaalta paikalta, keskeltä pöytää. Siinä, missä tavallinen mikro valtaa pöydän ja seistä jurottaa tontilleen juurtuneena myös silloin, kun sitä ei käytetä, kannettava on hyvin joustavatapainen ja väistyy haluttaessa muiden tarpeiden tieltä. Kompakti pikkukone mahtuu helposti hyllyyn tai sen voi sujauttaa omaan laukkuunsa pöydän viereen. LIITTIMIÄ JOKA LÄHTÖÖN Sylimikron käyttökelpoisuus on nykyaikaisessa työympäristössä paljolti kiinni laitteen liitännöistä. Pelkät näyttö-, sarja- ja rinnakkaisliitännät eivät enää riitä. Sylimikrossa on syytä olla tyypin II pc-korttipaikka mieluummin kaksi. Pcmcia-liitäntään voidaan tarvittaessa tuikata vaikkapa lisäkiintolevy tai nykyään jo harvemmin tarpeellinen ulkoinen cd-asema. Useimmissa matkamikroissa kun on jo sisäinen cd-pyöritin. Pc-korttipaikkaan voi laittaa myös langattoman verkkokortin tai esimerkiksi sovittimen digitaalikameran muistikorttia varten. Usb-portteja on hyvä olla ainakin yksi, sillä koko ajan suurempi osa uusista oheislaitteista on liitettävissä tietokoneeseen usb-väylän kautta. Itse asiassa joistakin kannettavista on enää turhaa etsiä perinteistä sarja- tai rinnakkaisporttia niiden tilalle on ilmestynyt rivi usb-töpseleitä, ja joskus jopa tulilankana tunnettu IEEE 1394 -liitäntäkin. LANGOILLA TAI ILMAN Tiedonsiirron ja -tallennuksen verkottuessa valmiiksi sisäänrakennetut modeemi- ja paikallisverkko-ominaisuudet ovat jo välttämättömiä. Siitäkin huolimatta, että nämä piirteet voidaan jälkikäteen lisätä koneeseen pc-kortilla. Internetin ja yritysten sisäisten verkkojen käyttö on liike-elämässäkin arkipäivää. Monissa uusissa kannettavissa on valmius langattomaan tiedonsiirtoon vakiovarusteena. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että koneeseen on rakennettu esimerkiksi näyttöpaneelin ympärille antennit ja niiden tarvitsema elektroniikka radioteitse tapahtuvaa tiedonsiirtoa varten. Varsinaisen langattoman yhteyden muodostamiseen välttämätön verkkokortti, oli se sitten 802.11b- tai BlueTooth-standardin mukainen, lisätään pienellä laajennuskortilla koneen mini-pci-paikkaan. Mini-pci-paikkaan voi lisätä myös muita lisukkeita, kuten modeemikortin. ÄÄNEKÄSTÄ HYÖTYÄ Multimedia-aineistoja varten myös ääniliitännät ovat paikallaan. Vaikka useimmissa kannettavissa on jo omat stereokaiuttimet, niiden äänessä ei ole liiemmälti kehumista. Lisäksi ääniliitäntöjen avulla sylimikroa voi käyttää vaikkapa sanelukoneella tehtyjen muistiinpanojen selailuun ja purkamiseen. Mikrolle siirretyn nauhoitteen selailu ja läpikäynti on useita kerta- KANNETTAVAT TIETOKONEETKKO-OTSIKKO VERTAILULAITE Merkki Acer Compaq Compaq Dell Malli TravelMate 610TXV Evo N150 Presario 1700 XL469 Inspiron 4000 Valmistaja Acer Compaq Computer Compaq Computer Dell Computer Maahantuoja Acer Computer Finland Oy Oy Compaq Computer Ab Oy Compaq Computer Ab Dell Computer Oy Puhelin (09) 225 2690 020 4121 020 4121 (09) 2533 1300 Internet www.acercomputer.fi www.compaq.fi www.compaq.fi www.dell.fi Hinta 14 250 mk 13 990 mk 10 990 mk 14 822 mk Takuu 1 v kansainv. 1 v kansainv. nouto/palautus 1 v korjaamotakuu 1 v nouto/palautus Suoritin Pentium III / 850 MHz Pentium III / 800 MHz Intel Celeron / 700 MHz Mobile Pentium III / 900 MHz Muisti 128 Mt / 512 Mt 64 Mt / 320 Mt 128 Mt / 512 Mt 192 Mt / 512 Mt Muistipaikat 1 vapaa 1 1 vapaa 2 Näyttö / resoluutio 14,1" tft / 1024 x 768 14,1" xga tft / 1024 x 768 13,3" tft / 1024 x 768 14,1" sxga / 1400 x 1050 Näytönohjain / muisti Intel Solano2-M / 11 Mt Trident CyberBlade I1/8 Mt jaettu ATI Mobility M1 / 8 Mt ATI Rage Mobility 128 3D / 8 Mt Ulkoisen näytön resoluutio 1280 x 1024 / ei ilm. / ei ilm. 1280 x 1024 / 16 milj. / 85 Hz 1280 x 1024 / 16 milj. / 85 Hz 1400 x 1050 / 16 milj. / ei ilm. Äänikortti 16-bit SB-yht.sop. integroitu integroitu 16-bit SoundBlaster Pro 3D Kiintolevy / cd-asema 20 Gt / 8x dvd-rom 15 Gt / 8x dvd (vaihtopaikka) 15 Gt / 8x dvd (vaihtopaikka) 20 Gt / 8x4x24x cd-rw Modeemi / verkko 56 kbps / 10/100 eth. V.90 / 10/100 eth. (mini pci combo) V.90 / 10/100 eth. (mini pci combo) sis. mini-pci 56 kbps / ei Pc-card-paikat 1 x tyyppi II 2 x tyyppi I/II tai 1 x tyyppi III 1 x tyyppi II 2 Liitännät 2 x usb, 1 x irda, vga, 2 x usb, sarja, rinnakkais, 2 x usb, s-video, vga, rinnakkais, s-video, usb, rinnakkais, sarja, rinnakkais, rj-45, irda, vga, kuuloke, mikrofoni rj-11, rj-45 irda, ps/2, kensington-lukko, EasyDock-liitin ym. ps/2, rj-11, rj-45 audio-liitännät, video Laajennuspaikka 1 vaihtopaikka, johon voi 1 vaihtopaikka multi-purpose bay dvd:n tilalle vaihtaa cd-rw:n Paino ja mitat (l x s x k) 2 kg / 308 x 247 x 245 mm 2,7 kg / 309 x 248 x 34 mm 2,5 kg / 300 x 260 x 32 mm 2,5 kg / 319 x 254 x 37 mm Akku Li-Ion, 2,5 h Li-Ion, 3 h Li-Ion Smart Lithium Ion Käyttöjärjestelmät Win Me/2000 Win Me/2000 Win Me Win Me/2000 Ohjelmistot Acer Notebook Manager, Norton virustorjunta MS Works 2000, MS Word, MS Office XP SB (UK), MS Work- PC Cillin ja Sleep Manager McAfee Anti Virus suite 2000, Norton Antivirus Muuta BlueTooth-yhteensopiva, internetpainikkeet integroitu SmartCard-lukija, EasyPort-porttitoistin mahd. Tiedot perustuvat valmistajien tai maahantuojien ilmoituksiin. 30 MikroPC 13 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
LÄHELTÄ KATSOEN Dell oli varustanut koneensa testin ainoana tallentavalla cdrw-asemalla. Kirjoittava cd-asema on toki saatavissa vaihtoehtoisena varusteena moneen muuhunkin koneeseen. luokkia näppärämpää ja nopeampaa kuin nauhan kelailu edestakaisin. Telakointi- tai porttitoistimen liitäntä mahdollistaa kannettavan tietokoneen käyttämisen pöytäkoneen tapaan ilman kaapelisulkeisia. Koneen saa kytkettyä ulkoiseen, isompaan näyttöön, täysikokoiseen erillisnäppäimistöön ja hiireen paikallisverkosta ja monista oheislaitteista puhumattakaan yhdellä napsautuksella. Telakointiasemaan on myös usein mahdollista asentaa lisäkiintolevyjä, -laajennuspaikkoja ja joskus jopa pöytämikron pci-lisäkortteja. KEVYESTI, MUTTA MONIPUOLISESTI Valtaosa testin kannettavista saa puhtinsa Intelin 800900 megahertsin mobiili- Pentium III:sta. Joukkoon mahtuu silti pari 700-megahertsisen Celeronin käyttäjääkin. Tässä laiteluokassa suorituskykyerot syntyvät kuitenkin pääosin muista tekijöistä kuin koneiden suorittimista. Niitä ovat lähinnä muistin määrä ja kiintolevyn nopeus, mutta myös näytönohjaimen tehokkuus. Kaikkien testattujen koneiden nopeus on riittävä sylimikrojen tyypillisiin sovelluksiin. Suurimmat erot laitteiden välillä löytyvät varustelusta ja muokattavuudesta. Perinteisesti on totuttu siihen, että edullisemmissa sylimikroissa kaikki tykötarpeet levykeasema, cd-pyöritin ynnä muut on rakennettu kiinteiksi osiksi konetta. Nykyisin yhä useammassa edullisessakin sylimikrossa on vähintäänkin mahdollisuus vaihtaa cd- tai dvd- ja levykeasema keskenään. Hintavammissa koneissa käytetään usein monitoimilaajennuspaikkoja, joihin voi vaihtoehtoisesti sujauttaa dvd-, cd-, cd-rw- tai levykeaseman, tai vaikkapa lisäakkupaketin. Keveyttä haluttaessa paikan voi täyttää tyhjällä muovimaskilla. TUUMIA TOIMEEN Useimmissa 10 00015 000 markan sylimikroissa käytetään 14,1 tuuman tftnäyttöpaneelia. Poikkeuksen muodostavat hintahaitarin alalaitaa hipovat mallit 13,3-tuumaisine ruutuineen sekä kooltaan ja painoltaan kutistetut ultrakevyet koneet, joissa joudutaan tyytymään 12,1-tuumaiseen paneeliin. Normaalikokoisissa koneissa korkeampi hinta voi tuoda näyttöön hieman laveammin katseltavaa korkeamman resoluution muodossa. Kalliimmissa tai isommissa koneissa pc-korttipaikkojakin on tavallisesti yhden asemesta kaksi. Monessa koneessa on lisäksi liitäntä joko telakalle tai porttitoistimelle. Lähes kaikissa koneissa on vähintään yksi sodimm- tai sorimm-paikka lisä- Merkki Fujitsu Siemens IBM Pomi Malli Amilo M-6500/800 ThinkPad A21e M722DVD Valmistaja Fujitsu Siemens IBM Pohjamaan Mikro Oy Maahantuoja Fujitsu Siemens Oy International Business Machines Ab Pohjanmaan Mikro Oy Puhelin 010 511 5691 (09) 4591 (08) 555 2500 Internet www.fujitsu-siemens.fi www.fi.ibm.com www.pomi.fi Hinta 12 990 mk 11 990 mk 14 990 mk Takuu 1 v nouto/palautus 1 v kansainv. korjaamotakuu 37 kk noutotakuu Suoritin Pentium III / 800 MHz Intel Celeron / 700 MHz Pentium III / 800 MHz Muisti 128 Mt / 512 Mt 64 Mt / 256 Mt 192 Mt / 192 Mt Muistipaikat 2 2 1 Näyttö / resoluutio 14,1" tft / 1024 x 768 14,1" tft / 1024 x 768 12,1" xga tft / 1024 x 768 Näytönohjain / muisti Silicon Motion Lynx 3DM / 8 Mt ATI Rage Mobility M / 4 Mt Ati Rage Mobility / 4 Mt Ulkoisen näytön resoluutio 1024 x 768 / 16 milj. / 85 Hz 1600 x 1200 / 64 k / 75 Hz 1600 x 1200 / ei ilm. / ei ilm. Äänikortti Sigmatel codec CS 4299 AC-97 Kiintolevy / cd-asema 10 Gt / 8x20x dvd-rom 20 Gt / 24x cd-rom 20 Gt / 8x dvd-rom Modeemi / verkko V.90 / ei 56 kbps V.90 / valinnainen 56 kbps / 10/100 eth. Pc-card-paikat 2 x tyyppi I/II tai 1 x tyyppi III 1 x tyyppi I, II tai III 1 x tyyppi II Liitännät sarja, rinnakkais, usb, ps/2, sarja, rinnakkais, vga, usb, rj-11, vga, 4 x usb (1 levykeasemalle), audio, video out, vga rj-45 IEEE 1394, irda, audio ulos, mikr. Laajennuspaikka ei Ultrabay 2000 -paikka ei (sis. CD, valinnaisena mm. levykeasema, DVD, CD-RW) Paino ja mitat (l x s x k) 3 kg / 313 x 265 x 39,8 mm 2,6 kg / 305 x 254 x 36 mm 1,58 kg / 269 x 218 x 24,4 mm Akku Li-Ion, 3 h NiMH Li-Ion Käyttöjärjestelmät Win Me Win 98/NT/2000 Win 9x/Me/NT4/2000 Ohjelmistot Word 2000,Works 2000, F-secure Lotus SmartSuite -lisenssi, MS Office 2000 SBE FIN, Notes-sähköpostilisenssi, F-Secure AV Firewall,Virtual Back Muuta ThinkPad-näppäin, ThinkLight- 5 ohjelmoitavaa pikanäppäintä näppäimistövalo, Access Think- ja saapuvan s-postin Pad, ConfigSafe, PC Doctor, merkkivalo/tarkistusnäppäin hallinta-agentin lisenssi Tiedot perustuvat valmistajien tai maahantuojien ilmoituksiin. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 13 / 2001 31
MPC-TESTI Kannettavat muistikortille. Monipuolisimmista löytyy mini-pci-kanta, johon voidaan sujauttaa laajennuskortille rakennettu langaton tai langallinen verkkoliitäntä. Myös muita laajennusominaisuuksia on tulossa minipci-muotoisina. MUOKKAA OMAKSI Tämän päivän avainsana, kun tuotteista halutaan tehdä suosittuja, on mahdollisuus niiden personointiin muokkaamiseen käyttäjän tyylin ja mieltymysten mukaisiksi. Trendi alkaa vaikuttaa myös sylimikrojen maailmassa. Monissa uusissa kannettavissa on vaihdettavia värikuoria tai -paneeleja, ja erivärisiä tappiohjaimen huppuja. Osa muokattavuutta on myös käyttötarkoituksen mukaan valittavissa oleva käyttöjärjestelmä. Yrityskäyttöön, varsinkin laajempiin laitekokonaisuuksiin, sopivin vaihtoehto on Windows 2000:n kaltainen järjestelmä. Windows 2000:ssa on NT:stä poiketen paremmin huomioitu virransäästön ja uusien oheislaitteiden vaatimukset. Kuluttajapuolelle Windowsin kevyemmät versiot, 98 ja Me, ovat paremmin paikallaan. Koska tämän testin laitteistot soveltuvat myös yksityiskäyttöön, oli suurin osa paketeista varustettu WinMe:llä. IBM ThinkPadissa oli Win98 ja Compaqin Evo N150:ssä testipyynnön vastaisesti Win2000. RISTIRIITAISIA VAATIMUKSIA Kannettava tietokone kuuluu varmasti niihin tuoteryhmiin, joihin kohdistuu eniten keskenään ristiriitaisia vaatimuksia. Joidenkin vaatimusten välille on onnistuttu kehittämään kohtuullisen toimivia kompromisseja, mutta muutamien sovittaminen toisiinsa tuntuu sulalta mahdottomuudelta. Keskeinen tekijä on kannettavuus. Jotta tietokone olisi kannettava, sen tulee olla kevyt. Sitä kevyempi, mitä enemmän sitä kuljetellaan mukana laukussa olkapäällä. Jos koneella on tarkoitus työskennellä matkojen aikana tai paikoissa, joissa ei ole verkkosähköä saatavilla, siltä vaaditaan myös pitkää toiminta-aikaa. Toisin sanoen tehokkaita akkuja. Luonnollisesti tietokoneelta oli se kannettava tai ei halutaan aina myös mahdollisimman paljon tehoa. Teho puolestaan vaatii sähköä eli tehokkaita akkuja. Tehokkaat ja kestävät akut ovat lähes Dell kosiskelee laajempien käyttäjäpiirien vaihtelevia mieltymyksiä tarjoamalla koneissaan sekä perinteisen tasohiiren että IBM-tyylisen tappiohjaimen. Useimmissa kannettavissa cd- tai dvd-aseman paikalle voidaan vaihtaa levykeasemamoduuli. Pienimmissä koneissa, kuten Pomissa, asemat ovat ulkoisia. väistämättä isoja ja painavia. Siihen siis romuttui unelma kevyestä ja sitkeähenkisestä tehokannettavasta. Toisaalta kannettavuus asettaa rajansa koneen koolle ja painolle, joten joko suorituskyvystä tai käyttöajasta on tingittävä. Lisäksi sylimikrolta toivotaan usein myös monipuolisuutta ja varustelua. Useimmat sylimikron varusteet dvd- ja cd-asemat, verkkokortit, modeemit ynnä muut kuitenkin lisäävät virrankulutusta ja kasvattavat koneen painoa. Jälleen joudutaan tekemään valintoja. Tekniikka kehittyy ja ongelmiin on löytynyt lupaavia ratkaisumalleja. Uudet akkutekniikat ja virransäästöominaisuuksilla varustetut suorittimet ja järjestelmät helpottavat jo nyt tilannetta. KANNETTAVAA ERGONOMIAA Työaseman ja työpisteen ergonomiasta puhutaan hengästymiseen asti, mutta yleensä vain pöytäkoneisiin liittyen. Mukana kannettavien pienlaitteiden työskentelymukavuudesta ja käyttöominaisuuksista sen sijaan harvoin mainitaan halaistua sanaa, vaikka sylimikrot yleistyvät kiihtyvällä tahdilla. Kuitenkin kannettavien tietokoneiden ergonomiaan tulisi niiden luonteesta ja käyttötavasta johtuen kiinnittää erityistä huomiota. Ergonomiset vaatimukset eivät jää pelkästään laitteiden kuljetettavuuteen siihen, miten pahasti mikrolaukku vääntää kantajansa selkäruotoa skolioosin suuntaan. Näytölle, näppäimistölle ja hiiriohjaimelle asetetaan liikkuvassa käytössä suuria vaatimuksia. Näytön pitää olla riittävän kirkas ja kontrastikas, sillä matkatyöläinen pystyy harvoin itse vaikuttamaan työskentely-ympäristönsä valaistukseen. Vaihtelevista ympäristöolosuhteista johtuen näytön pitää myös päivittyä tarpeeksi nopeasti, jotta käyttäjä ei missään vaiheessa joutuisi esimerkiksi tekstiä vierittäessään katselemaan puuroksi hämmentynyttä kuvaa tai tyystin piilohippasille heittäytynyttä hiiren osoitinta. TAKARIVI ON MUKAVAMPI Näppäimistön pitää olla riittävän tunnokas ja näppäinhattujen tarpeeksi suuria, jotta kirjoittaminen onnistuisi ilman liikoja virhelyöntejä. Myös näppäimien sijoittelun olisi syytä noudattaa mahdollisimman pitkälle yleisiä standardeja. Nykykannettavissa näppäimistö on jo lähes poikkeuksetta sijoitettu koneen takareunaan, lähelle näyttöä. Tällöin etureuna tarjoaa varsinkin pöytätyöskentelyssä oivallisen tukipisteen käsille. Hiiriohjaimen pitää olla toisaalta herkkä, toisaalta tarkka ja tunnokas. Tällä ei suoranaisesti ole mitään tekemistä ohjaimen teknisen olemuksen kanssa. Markkinoilta löytyy sekä hyviä että huonoja versioita siitä riippumatta, onko kyseessä taso- vai tappiohjain. Erot tasoja tappiohjainten välillä ovat lähinnä mieltymyskysymyksiä. Hiiriohjain ei myöskään saa olla liian herkkä vahinkohipaisuille, joita väistämättä tapahtuu kirjoitettaessa. Tässä suhteessa tasot ovat altavastaajan asemassa, sillä koneen rannetukialueelle sijoitettuina ne ovat tappia alttiimpia tahattomille hipelöinneille. Toisaalta tasohiiren toiminta on yleensä tarkempaa ja intuitiivisempaa kuin tappihiiren joskus omapäiseltäkin vaikuttava ryntäily. 32 MikroPC 13 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
ARVIOT ACER TRAVELMATE 610TXV Acerin 610-sarja edustaa tehtaan koostaan huolimatta siroa ja tyylikästä sylimikrosarjaa. Koneen 850-megahertsinen PIII-suoritin ja tilava 20-gigainen kiintolevy pitävät huolta riittävästä puhdista kovemmassakin käytössä. TravelMate 610TXV on kohtalaisen hyvin varusteltu. 14- tuumaisen, kohtalaisen laadukkaan näytön lisäksi koneesta löytyy dvd-asema, jonka voi halutessaan vaihtaa cd-rom-, cdrw- tai levykeasemaksi. Koneessa on vakiovarusteina sekä 56 kilobitin modeemi että 10/100-megabittinen lähiverkkoliitäntä. Kytkeytymisen ulkomaailmaan ei siis pitäisi olla ongelma. Tavanomaisten liitäntöjen lisäksi koneessa on infrapunasilmä ja EasyDock-liitin telakkaa tai porttitoistinta varten. Pc-korttipaikkoja koneessa on vain yksi. Erikoispiirteenä koneessa on integroitu sirukortinlukija, jota voidaan käyttää ainakin koneen oman turvakortin yhteydessä. Sopivalla ohjelmistolla lukija toiminee myös muiden sirukorttien TASAPAINOINEN JA MONIPUOLINEN VAIN YKSI PC-KORTTIPAIKKA kanssa. Acer kuului IBM:n kanssa testin hiljaisimpiin koneisiin, mikä yhdessä hyvin toimivan ulkoisen näyttöliittimen kanssa tekee koneesta oivan välineen palavereihin ja esitystilanteisiin. Muotoiltu näppäimistö on käytössä miellyttävä, mutta hivenen tahmean oloinen tasohiiri voi pitkän päälle tuskastuttaa. Tasapainoinen kokonaisuus toi Acerille tämän testin voiton. COMPAQ PRESARIO 1700 XL469 EDULLINEN TYÖKALU PIENI NÄYTTÖ, ÄÄNEKÄS Compaq on rakentanut Intelin 700-megahertsisen Celeron-suorittimen ympärille edullisen ja ominaisuuksiltaan houkuttelevan paketin. Presario 1700 tarjoaa vajaan 11 000 markan hinnalla reilun kokoisen muistin, sopivasti puhtia ja asiallisen liitäntävalikoiman. Normaalikokoisista koneista testin pienimmällä näytöllä varustettu Presario on IBM:n ohella kenties eniten työkalun oloinen modernisti muotoillusta kannestaan huolimatta. Dvd-, cd- ja korppuasemaa varten on vaihtopaikka ja koneesta löytyvät vakiona sekä modeemi- että verkkoliitäntä. Muita varsinaisia hienouksia ulkoista s-video-töpseliä lukuun ottamatta Presariossa ei sitten olekaan. Hyvän työkoneen vaikutelmaa lisäävät Compaqin perinteitä noudattavat erinomainen näppäimistö ja poikkeuksellisen miellyttävästi toimiva tasohiiri. Kohtuullisena pidetty paino tekee koneesta kivuttoman mukana kiikuteltavan. Compaq kuului testiin äänekkäämpään puoliskoon, mikä voi joskus kiusata herkkäkorvaisimpia. Toisaalta ongelmitta toimiva ulkoinen näyttö tekee koneesta erinomaisen vaihtoehdon matkustavaisille kalvosulkeisten pitäjille. Hyvä kokonaisuus yhdistettynä testin edullisimpaan hintaan toivat Presariolle tämän testin MikroPC:n valinta -plakaatin. Suositeltava ostos. DELL INSPIRON 4000 Testin järein kokoonpano kantaa kannessaan Dellin logoa. 900 MHz:n Pentium III:lla ja 192 megatavun muistilla varustetussa sylikoneessa on paitsi muskelia, myös ominaisuuksia. Muistipaikkoja Inspironissa on kaksi, joiden avulla maksimimuistimääräksi saa ruhtinaalliset puoli gigatavua. Kokonaisuudestaan huolimatta kone oli vain testin toiseksi kallein. Ryhmän tarkimmasta 14,1- tuumaisesta näytöstä voi laskea pikseleitä 1400 x 1050, mikä tekee paneelin kuvasta poikkeuksellisen rapean. Monitoimipaikka oli täytetty testin ainoalla kirjoittavalla cd-rw-asemalla. Aseman paikalle voi vaihtaa dvdtai tavallisen cd-pyörittimen, tai vieläkin käyttökelpoisen korppuaseman. Inspironissa on selvästi ajateltu työskentelymukavuutta ja mahdollisimman laajaa käyttäjäkuntaa. Hyvän ja tarkan näytön lisäksi koneessa on erittäin miellyttävä näppäimistö. Dellin erikoisuus on kahdennettu hiiriohjain: normaalin ohjainlevyn MONIPUOLINEN NÄYTÖT EIVÄT TOIMI SAMANAIKAISESTI lisäksi näppäimistön keskellä törröttää IBM-tyylinen tappi. Käytettävän ohjaimen voi valita järjestelmän ohjauspaneelista. Dell kuului testin raskaaseen sarjaan paitsi painoltaan, myös melutasoltaan. Koneen käyttökelpoisuutta esitystilanteessa heikentää oman ja ulkoisen näytön toimiminen vain vuorotellen. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 13 / 2001 33
MPC-TESTI Kannettavat Arviot FUJITSU SIEMENS AMILO M-6500/800 Fujitsu Siemensin Amilo oli testin ainoa todellinen allin-one -kannettava. Karkeasti sanoen koneen ainoa irtoava tai vaihdettava osa on sen virtalähde. Kaikki muu, dvd- ja levykeasemaa myöten, on tiukasti integroitu koneen runkoon. Rakenneperiaatteella on omat etunsa, mutta toisaalta ratkaisu nostaa mikron minimipainon testin raskaimmaksi. Amilo on monessa mielessä selvästi suunniteltu peruskannettavaksi. Muunneltavuuden puutetta lieventävät pirteä suorituskyky, hyvä muistin laajennettavuus ja monipuoliset liitännät. Yrityskäyttäjiä häirinnee lähiverkkoliitännän puuttuminen. Painon lisäksi Amilo sijoittui myös melutasoltaan testin raskassarjalaisiin. Erityisesti koneen näppäimistö ratisee poikkeuksellisen paljon. Koneessa voi käyttää ulkoista näyttöä, mutta se toimii vain vuorotellen oman paneelin kanssa. Ominaisuus voi häiritä, TEHOKAS, MONIPUOLINEN RASKAS, HEIKKO MUUNNELTAVUUS mikäli konetta haluaa käyttää dataprojektorin kanssa. IBM THINKPAD A21E HYVÄ PERUSTYÖKALU NIUKKA MUISTI Testin rautakanki todellinen työkalumikro. ThinkPadissa ei ole juuri mitään hiluja eikä koristeita, vaan varustelu on keskitetty tuottavuuden lisäämiseen ja ongelmien minimoimiseen. Erityisesti toimistokoneena ThinkPad edustaa hyvin puritaanista linjaa. Intelin 700 MHz:n Celeron antaa sopivasti tehoa ja 20 gigan kiintolevylle mahtuu koko joukko isompiakin asiakirjoja. Moitteen sijaa löytyy tämän päivän mittapuun mukaan niukasta muistista peruspaketissa on vain 64 megatavua, ja maksimimääräkin on 256 megaa kahdesta kampapaikasta huolimatta. UltraBay-paikka on vakiona täytetty cd-asemalla, mutta tilalle saa halutessaan korputtimen, dvd-pyörittimen tai cd-rwtallentimen. Modeemi kuuluu vakiovarusteisiin, mutta verkkoliitäntä pitää hankkia lisävarusteena. Kone kuului testin hiljaisimpiin, ja sen painokin on varsin kohtuullinen. Moitteettomasti toimiva ulkoinen näyttö pullistelee mahtavalla 1600 x 1200 pikselin resoluutiolla, mikä ainakin projektorikäytössä on enemmän kuin riittävä. Koneen näppäimistöstä puuttuvat normaalit Windowsnäppäimet, mutta tuntuma on hyvä. IBM:n tappihiiri toimii herkästi, mutta nappulat ovat turhan jäykät, joskin täsmälliset. POMI M722DVD Testiryhmän pienin, ultrakevyeen sarjaan kuuluva Pomi painaa minimikokoonpanossaan vain reilut 1,6 kiloa. Farkunsininen pikkukone kulkee mukana yhtä näppärästi kuin kokouskansio, kunhan ulkoisen levyke- ja dvd-aseman voi jättää pois kyydistä. Mitacin valmistaman mikron keveys ei yllä hintaan eikä ominaisuuksiin. Testin kallein kone on varustettu reilun kokoisella 20 Gt:n kiintolevyllä, modeemilla, lähiverkkoliitännällä ja asiallisella näytönohjaimella. Liitäntöjen osalta Pomi on omilla linjoillaan, sillä perinteiset sarja- ja rinnakkaisportit ovat haihtuneet jo suunnittelupöydällä. Niiden tilalla on peräti neljä usb-porttia ja IEEE 1394 Firewire -liitin. Pomissa on koneen koon mukaisesti testin pienin, vain 12,1-tuumainen, näyttö. Normaalilla 1024 x 768 -resoluutiolla varustettu paneeli on selkeä ja kontrastikas. Ohut ja hivenen liikaa kutistettu näppäimistö on niukkaliikkeinen ja tunnoton. Myös tasohiiri sijoittuu PIENI JA KEVYT NÄPPÄIMISTÖ, IRTOVARUSTEET käyttömukavuudeltaan keskitasolle. Ulkoisen näyttöliitännän resoluutio ulottuu peräti 1600 x 1200 pikseliin asti, mutta kokeiltaessa Pomin testiyksilö ei suostunut antamaan liittimestä kuvaa ulos lainkaan. Koneen oma näyttö toimi koko ajan. Pieni koko vaikuttaa myös äänenvaimennukseen. Pomi olikin yksi testin äänekkäimmistä laitteista. 34 MikroPC 13 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
COMPAQ EVO N150 VERTAILULAITE Compaqin uutta Evo-mallistoa edustava N150 saapui testiin varustettuna testipyynnön (WinMe tai 98) vastaisesti Windows 2000 -järjestelmällä. Palautuslevy, jolla konfiguraation olisi voinut muuttaa, saapui niin myöhässä, ettei testejä voinut enää uusia. Siksi koneen tulokset eivät ole vertailukelpoisia muiden testiryhmäläisten kanssa. Intelin 800-megahertsisellä PIII:lla varustettu laite jäi testeissä odotettua alemmalle suorituskykytasolle. Eräissä osatesteissä se hävisi jopa Celeronpohjaiselle Presariolle. Näin siitä huolimatta, että Windows 2000 antaa normaalisti noin 2030 prosentin teholisän. Syytä ei tarvitse etsiä kaukaa. Koneen 64- megainen muisti ei yksinkertaisesti riitä resurssinnälkäiselle Win2000:lle, ja jatkuva muistin sivuttaminen levylle syö kaiken tehoedun ja enemmänkin. Monipuolisesti varustettu kone kuului testin painavimpiin ja äänekkäimpiin. Muuten moitteitta toimiva ulkoisen näytön VARUSTELU NIUKKA MUISTI liitäntä ei suostunut yhteistoimintaan koneen oman näytön kanssa, mikä hankaloittaa Evon käyttöä esityskoneena. Presarion tapaan Evo N150:ssäkin on erinomainen näppäimistö ja erittäin miellyttävästi toimiva tasohiiri. TESTITULOKSET Winstone 2000 Acer TravelMate 610TXV Compaq Presario 1700 XL469 Fujitsu Siemens Amilo M-6500 IBM ThinkPad A21e Pomi M722DVD 0 5 10 15 20 25 30 WINSTONE-YKSIKKÖÄ 26,2 22,1 23,1 27,8 24,8 21,8 23,5 BatteryMark Acer TravelMate 610TXV Compaq Presario 1700 XL469 Fujitsu Siemens Amilo M-6500 IBM ThinkPad A21e Pomi M722DVD 30 137 170 159 111 196 110 0 50 100 150 200 MINUUTTIA Winstone 2000 -testi mittaa koneiden suorituskykyä todellista käyttöä vastaavilla sovellusohjelmatesteillä. Pidempi pylväs on parempi. Sylimikrojen akun kestävyyttä mitattiin BatteryMark 4.0 -testillä. Testi on ajettu mikrojen virransäästöominaisuudet pois kytkettyinä. Pomin tulos kärsii ultrakevyen koneen pienestä akusta. Tulokset ovat minuutteja, pidempi pylväs on parempi. Photoshop 6.0 Business Graphics Acer TravelMate 610TXV Compaq Presario 1700 XL469 Fujitsu Siemens Amilo M-6500 IBM ThinkPad A21e Pomi M722DVD 0,83 0,78 0,77 0,83 0,99 0,98 1,00 Acer TravelMate 610TXV 199 180 Compaq Presario 1700 XL469 172 Fujitsu Siemens Amilo M-6500 163 IBM ThinkPad A21e 132 Pomi M722DVD 140 324 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 0 50 100 150 200 250 300 350 WINBENCH BUSINESS GRAPHICS -YKSIKKÖÄ Photoshop 6.0 -testillä tutkittiin koneiden tehoa vaativassa kuvankäsittelyssä. Digitaalisen kuvauksen yleistyminen tuo myös tämän käyttöalueen sylimikroihin. Tulokset ovat suhteellisia siten, että paras tulos on yksi (1). Business Graphics -testi mittaa laitteiden suorituskykyä graafisten sovellusten, kuten piirto- ja esitysgrafiikkaohjelmien, käytössä. Pidempi pylväs on parempi. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 13 / 2001 35
MPC-TESTI Kannettavat Testitulokset Melutaso Acer TravelMate 610TXV Compaq Presario 1700 XL469 Fujitsu Siemens Amilo M-6500 IBM ThinkPad A21e Pomi M722DVD 0 10 20 30 40 50 60 db(a) db(a) 44 51 45 50 46 54 46 53 45 56 42 53 46 55 Paino Acer TravelMate 610TXV Compaq Presario 1700 XL469 Fujitsu Siemens Amilo M-6500 IBM ThinkPad A21e Pomi M722DVD 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 PAINO (g) 1613 2310 2760 2805 3180 2560 2725 2560 2635 3235 3050 3375 3185 3590 MELU (KESKIARVO) NÄPPÄIMISTÖN MELU MINIMIPAINO MAKSIMIPAINO Pisteet 100 80 60 40 20 Hinta-laatusuhde Compaq Presario 74 Acer 80 Fujitsu Siemens 76 78 IBM 69 76 Dell Compaq Evo 65 Pomi 0 10 000 11 000 12 000 13 000 14 000 Markkaa 15 000 (Kuva ylhäällä vasemmalla) Äänekäs sylimikro häiritsee palavereissa ja esitystilanteissa. Koneiden melutasot mitattiin cd-aseman ja kiintolevyn toiminnan aikana. Mittaukset tehtiin akustisesti vaimennetussa tilassa häiriöiden eliminoimiseksi käyttäen korvan kuuloaluetta vastaavaa A-painotusta. Tulokset ovat kahdeksan mittaussuunnan keskiarvoja. 3 db:n ero vastaa melutason kaksinkertaistumista. Lyhyempi pylväs on parempi. (Kuva ylhäällä oikealla) Sylimikrojen ilmoitetut painot eroavat usein todellisuudesta. Pylväikössä on esitetty koneiden käyttökelpoisen minimikokoonpanon ja tarpeellisilla varusteilla lisätyn paketin painot. Lyhyempi pylväs on parempi. (Alin kuva) Kuvassa on esitetty testattujen sylimikrojen hinta-laatujakauma. Viiva edustaa testiryhmän hinta-laatusuhteen keskiarvoa. Kaikki viivan yläpuolella olevat koneet ovat harkitsemisen arvoisia ostoksia. Virtapihit suorittimet lisäävät käyttöaikaa Kannettavissa tasapainoillaan jatkuvasti suorituskyvyn, akkujen keston ja painon kolmiossa. Paljon virtaa vieviä suorittimia katsotaan karsaasti. Nykykannettavat tarjoavat lähes samat multimediaominaisuudet kuin pöytäkonekin. Suorituskyky kuitenkin kostautuu lisääntyneenä virrankulutuksena. Suoritinvalmistajat pyrkivät omalta osaltaan helpottamaan tilannetta virransäästötekniikoillaan. INTEL SPEEDSTEP -TEKNIIKASSA suorittimen kellotaajuus valitaan virran syötön mukaan. Sähköverkossa virrasta ei ole pulaa, joten SpeedStep-suoritin toimii täydellä teholla. Akkujen varassa toimiessaan SpeedStep-suoritin toimii alhaisemmalla kellotaajuudella ja jännitteellä: esimerkiksi 850 megahertsin suoritin toimii 700 megahertsin nopeudella. Tarpeen vaatiessa käyttäjä voi edelleen pakottaa suorittimen toimimaan täydellä teholla. AMD POWERNOW vie ajatuksen askeleen Inteliä pidemmälle. Intelin ratkaisussa kahdesta mahdollisesta kellotaajuudesta valitaan virrankäytön kannalta sopivampi. AMD:n uudet Mobile Athlon 4- ja Mobile Duron -suorittimet puolestaan muuttavat kellotaajuutta ja käyttöjännitettä jatkuvasti kuormituksen mukaan. Suoritin voi hiljaisina hetkinä toimia alhaisimmalla taajuudellaan ja nostaa sitten kellotaajuutta askeleittain, kun tehon tarve kasvaa. TRANSMETA on suoritinmarkkinoiden tuorein tulokas. Alusta asti vähävirtaiseksi suunniteltu suoritin on jo lähtökohtaisesti kilpailijoita rinnan mitan edellä. Tämän lisäksi Crusoe-prosessori osaa AMD:n tapaan pudottaa kellotaajuutta ja käyttöjännitettä automaattisesti, jos täydelle teholle ei ole tarvetta. Vähävirtainen suoritin ei kuitenkaan tee autuaaksi: suoritin ei ole kannettavan ainoa paljon virtaa vievä osa. Vaikka Crusoeta käyttävät pikkukannettavat lupaavatkin enemmän käyttöaikaa kuin aikaisemmat kannettavat, niin Transmetan mainokset koko päivän kestävistä akuista saa vielä unohtaa. SAMI SUNDELL JA JARI TOMMINEN 36 MikroPC 13 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
LÄHELTÄ KATSOEN Acerin sylimikro on varustettu sirukortinlukijalla, jota voi käyttää ainakin koneen oman turvakortin kanssa. Lukija avaa mahdollisuuksia myös muihin älykorttisovelluksiin. PISTEETUKKO-OTSIKKO Laite Suorituskyky Varustelu Akku Paino Ergonomia Melu Yhteensä Hinta mk/piste Acer TravelMate 610TXV 17 16 14 17 7 9 80 14 250 mk 178 mk 16 13 17 14 8 8 76 13 990 mk 184 mk Compaq Presario 1700 XL469 14 13 16 15 8 8 74 10 990 mk 149 mk 20 17 11 13 9 8 78 14 822 mk 190 mk Fujitsu Siemens Amilo M-6500 17 10 20 13 8 8 76 12 990 mk 171 mk IBM ThinkPad A21e 14 13 11 15 6 10 69 11 990 mk 174 mk Pomi M722DVD 15 14 3 20 5 8 65 14 990 mk 231 mk Maksimi 20 20 20 20 10 10 100 Näin testattiin Valmistajien tarjonta alle 15 000 markan sarjassa on vähemmän kirjavaa kuin noin vuosi sitten tehdyn testin aikaan. Suurimmat vaihtelut ovat muistin määrässä ja koneiden varustelussa. Sylimikroja testattiin joukolla suorituskyky- ja sovellustestejä, minkä lisäksi laitteet punnittiin sekä kevyimmässä käyttökelpoisessa kokoonpanossaan että kaikkien tarpeellisten lisukkeidensa kanssa. Mikroja arvioitiin myös käytettävyyden kannalta. Tämä osio sisälsi sekä akun kestotestin että ergonomisen arvioinnin. Uutena osiona käytettävyystesteissä oli koneiden melutason mittaus. Sylimikroja käytetään enenevässä määrin paitsi palavereissa muistiinpanovälineinä, myös esityslaitteina dataprojektoriin liitettynä. Muuten hiljaisessa tilassa jo suhteellisen alhainen laitemelu tuntuu pitempään jatkuvana häiritsevältä. Melumittaus jakautui kahteen osaan: varsinaiseen laitemeluun, joka mitattiin koneen ympäri 45 asteen portain kuvitteellisen käyttäjän pään kohdalta, ja näppäimistömeluun, joka mitattiin koneen edestä pään korkeudelta. Mittaustuloksissa on esitetty sekä näppäimistömelu että laitemelumittauksista laskettu keskimääräinen melutaso. Mittauksissa käytettiin ihmiskorvan kuuloaluetta vastaavaa A-painotusta. Mittarina käytettiin Teknillisen korkeakoulun fysiikan laboratoriolta lainattua Wärtsilä tyyppi 7078 integroivaa äänitasomittaria. Mittaukset suoritettin MikroPC:n testilaboratorion tarkoitusta varten rakennetussa, akustisesti vaimennetussa mittaustilassa. WinBench 2000 -testipaketilla mitattiin sylimikrojen laitteistotason suorituskykyä suorittimen ja näytönohjaimen osalta. Business Winstone 2000 -testi mittaa kokonaisjärjestelmän suorituskykyä sovellustasolla. Testin eri osiot kattavat alueen tavanomaisista toimistosovelluksista tietokantoihin, grafiikkaan ja julkaisuohjelmiin. Photoshop 6.0 -kuvankäsittelyohjelmalla mitattiin koneiden soveltuvuutta grafiikkaan. Sylimikroja käytetään nykyään usein esimerkiksi digitaalikameralla otettujen kuvien esikäsittelyyn matkan päällä, ja lähettämiseen tietoliikenneyhteyksien kautta eteenpäin. Akkujen kestoa mitattiin Batterymark 4.0 -testillä, joka pyrkii simuloimaan sylimikron normaalia, keskimääräistä käyttöä sovelluksilla sekä suoritin- ja levykuormalla. Lisäksi kaikista laitteista tarkistettiin oman ja ulkoisen näytön samanaikainen toiminta. Neljästä koneesta kolmessa näytöt toimivat moitteetta samanaikaisesti. Kahdessa voi valita toiminäppäimillä, kumpaa näyttöä käytetään ja yhdessä ulkoinen näyttö sulkee oman paneelin kokonaan pois käytöstä. Yhdessä koneessa ulkoista näyttöä ei saatu toimimaan. MikroPC-voittaja-maininta annetaan testissä parhaiten menestyneelle laitteelle. MikroPC-valinta-maininta annetaan testissä hyvin hintaansa nähden menestyneille mutta ei aivan voittajan veroisille laitteille. YHTEENVETO Todellinen vaihtoehto Pöytämikrojen kokoon, kömpelyyteen ja meluisuuteen tuskastuneelle tietokoneen ostajalle sylimikrot tarjoavat jo realistisesti harkitsemisen arvoisen vaihtoehdon. Ellei mikrolle ole tiedossa käyttötarkoitukseen liittyviä erityisvaatimuksia, pystyy sopivasti varusteltu sylikone täyttämään likipitäen kaikki käyttäjänsä toiveet. Erilaisten käyttötilanteiden vuoksi on suotavaa, että kone tarjoaa ainakin jonkinlaiset mahdollisuudet kokoonpanon kätevään muokkaamiseen. Paljon projektoriesityksiä pitävälle on tärkeää, että koneen ulkoisen näytön liitäntä toimii mahdollisimman jouhevasti ja ilman ylimääräistä sählinkiä. Testimikroista parhaat vaihtoehdot tässä suhteessa ovat IBM, Acer ja Compaq Presario. Kaikki kolme konetta kuuluvat myös hinta-laatusuhteeltaan testin parhaimmistoon. Testin voittajaksi nousi tällä kertaa Acer erittäin tasapainoisen ja hyvin suunnitellun kokonaisuutensa johdosta. Compaqin Presario puolestaan tarjoaa tässä joukossa selvästi eniten mikroa markalle. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 13 / 2001 37