KAUKOLÄMPÖ TIEDOTE L142/2016 1(7) Lämmönjakelu Veli-Pekka Sirola 1.2.2016 Korvaa tiedotteen L140/2015 Kaukolämpötoimialan jäsenille, hyväksymistodistuksen haltijoille ja auktorisoiduille kaukolämpöjohtojen liitosurakoitsijoille Kaukolämpöjohtojen laadunvalvonta, sertifikaatit 2016 Seuraavassa on luetteloitu voimassa olevat EHP-sertifikaatit (Mpuk ja 2Mpuk elementit ja valmisosat) ja hyväksymistodistukset (liitokset). Sertifikaateissa on mainittu, mitä tuotteita tai ratkaisutapoja ne koskevat. Esim. tietty kutiste ei välttämättä ole hyväksytty kaikilla liitostavoilla. Hyväksytyt elementit ja valmisosat voidaan merkitä EHP-merkillä. Kutiste- ym. liitostuotteissa ei laatumerkkiä käytetä. Energiateollisuus ry suosittelee 2016 rakentamiskauden hankinnoissanne vaatimaan elementtien ja valmisosien osalta EHP-sertifikaatti sekä liitosratkaisujen ja liitosvaahtojen osalta hyväksymistodistus. HUOM! Esieristettävien palloventtiilien LT-merkintä on lopetettu. 2016 aikana tulisi esieristettäviltä venttiileiltä edellyttää EN 488 mukaisuutta (testauslaitoksen sertifikaatti tai testausraportti suoritetusta/läpäistystä EN 488 (2011/2014 tai 2015 versio) mukaisesta tyyppitestistä) ja ET:n suosituksen L4 mukaisuutta. Esieristettävien sulkuventtiilien EHP-sertifiointi on tarkoitus ottaa käyttöön 2017 alussa. EU-kynnysarvot ylittäviä hankintoja koskevan erityisalojen hankintalain mukaan tarjottavan tuotteen vaatimustenmukaisuus tulee voida osoittaa myös muulla tilaajaa tyydyttävällä tavalla. EU-kynnysarvot ylittävissä putkihankinnoissa vaatimuksena voisi siten esim. olla EHPsertifikaatti, tai vastaava kolmannen osapuolen sertifikaatti tai selvitys tuotteen vaatimustenmukaisuudesta ja laadusta. Tämä tiedote liitteineen lähetetään sähköpostitse asianosaisille joka vuoden alussa. Seuraavan vuoden alkuun asti tiedote sertifikaattiluetteloineen pidetään ajan tasalla ET:n nettisivuilla, http://www.energia.fi/energia-ja-ymparisto/kaukolampo-jakaukojaahdytys/kaukolampojohtojen-laadunvarmistus ( Tiedote L142, päivitetty xx.yy.2016 ), ja EHP-sertifikaatit Euroheatin nettisivuilla http://www.euroheat.org/certifications-of-pipes- 61.aspx. Lisätiedot: Veli-Pekka Sirola, puh. 09-5305 2303, e-mail: veli-pekka.sirola@energia.fi. Veli-Pekka Sirola LIITTEET - EHP-sertifikaatit / 1.2.2016 - Hyväksymistodistukset / 1.2.2016 Energiateollisuus ry Fredrikinkatu 51 53 B, 00100 Helsinki PL 100, 00101 Helsinki Puhelin: (09) 530 520, faksi: (09) 5305 2900 www.energia.fi
LUETTELO 1.2.2016 (Korvaa luettelon 27.10.2015) Kaukolämpöjohtojen EHP-sertifikaatit HUOM! - Tähdellä (*) merkityt sertifikaatit käsittävät sekä yksiputkirakenteen 2Mpuk että kaksiputkirakenteen Mpuk, muut vain yksiputkirakenteen 2Mpuk. - Kolmiolla (Δ) merkityissä sertifikaatista ei ilmene, kattaako myös kaksiputkirakenteen - Ruudulla ( ) merkityissä sertifikaatista ei ilmene, kattaako myös valmisosat Seuraavilla tuotteilla/valmistajilla on tällä hetkellä Euroheat & Powerin sertifikaatti. Ajantasainen luettelo sisältäen täydellisemmät tiedot sertifikaateista mm. voimassaoloaika ja linkki itse sertifikaattiin löytyy Euroheatin nettisivustolta http://www.euroheat.org/certifications-of- Pipes-61.aspx, josta myös löytyy EHP-sertifiointiohje ja -vaatimukset. Putket ja valmisosat SERT. TUOTE VALMISTAJA * 01/02 LOGSTOR kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska * 01/03 LOGSTOR kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket, DN 20-200/90-315 mm (aksiaalinen contivalmistusmenetelmä) LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska 01/04 LOGSTOR kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket, DN 200-800/355-1000 mm (tangentiaalinen spiraaliconti-valmistusmenetelmä) LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska * 01/05 ZPUM kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, ZPU Miedzyrzecz Sp. z o.o, Miedzyrzecz, * 01/06 ISOPLUS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, Isoplus Fernwärmetechnik GmbH, Sondershausen, Saksa 01/07 LOGSTOR kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, 900/90-1100 mm (putket) ja DN 20-1200/90-1400 mm (osat) LOGSTOR Polska Sp. z o.o, Zabrze,
01/09 LOGSTOR kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket, DN 150-500/250-630 mm * 01/10 LOGSTOR OPTI kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket, DN 400-1200/520-1400 mm yksiputkirakenne, DN 250/710 mm kaksiputkirakenne * 01/11 ISOPLUS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, * 01/12 POWERPIPE kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket ja 01/15 ZPU K.J. kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, 800/90-1000 mm * 01/16 ISOPLUS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN 20-600/75-900 mm * 01/18 LOGSTOR kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN 20-300/110-560 mm (putket) ja DN 20-100/90-315 mm (osat) * 01/19 Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket, DN 20 350/90 500 mm 01/21 ISOPLUS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN 20 800/90 1000 mm * 01/22 POLIURS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN 15 800/90 1000 mm * 01/23 ISOPLUS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN 25 200/110 355 mm (contivalmistusmenetelmä) 01/24 PERMA-PIPE XTRUTHERM kiinnivaahdotetut putket, DN 50 1200/125 1400 mm * 01/26 NEP kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksija kaksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN 20 600/90 800 mm 01/27 PERMA-PIPE XTRUTHERM kiinnivaahdotetut putket, DN 50 1200/125 1400 mm * 01/28 ISOPLUS kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN 20 800/75 1000 mm LOGSTOR Polska Sp. z o.o, Zory, LOGSTOR Polska Sp. z o.o, Zory, Isoplus Fernwärmetechnik GmbH, Hohenberg, Itävalta Powerpipe Systems Ab, Hisings- Kärra, Ruotsi Zaklad Prudukcyjno Uslugowy, Miedzyrzecz, ISOPLUS-EOP s.r.o, Pardibice, Tsekki LOGSTOR AB, Storfors, Ruotsi Set Pipes GmbH, Haltern am See, Saksa Isoplus GmbH, Budapest, Unkari SIA Poliurs, Ozolnieku nov, Latvia Isoplus Fernwärmetechnik GmbH, Hohenberg, Itävalta Perma-Pipe, Fujairah, Yhdistyneet Arabiemiraatit UAB NEP Pipe, Kaunas, Liettua Perma-Pipe Inc, Lebanon, USA SC ISOPLUS ROMANIA SRL, Oradea, Romania
* 01/30 Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN 20 1000/90 1200 mm 04/01 GERMANPIPE kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20-1000/90-1200 mm 04/02 PREMANT kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, 1000/90-1200 mm 04/03 KE KELIT-P kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20-300/75-450 mm RADPOL S.A./Rurgaz, Lublin, German Pipe Industrie und Fernwärmetechnic GmbH, Nordhausen, Saksa German Pipe Industrie und Fernwärmetechnic GmbH, Nordhausen, Saksa KE KELIT Kunststoffwerk GmbH, Linz, Itävalta * 04/04 WEHOTHERM kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, suorat putket, DN 20-800 yksiputkirakenne, DN 20-150 kaksiputkirakenne Uponor Infra Fintherm a.s., Praha, Tsekki * 05/01 Kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN 20-1200/90-1400 mm yksiputkirakenne EP, DN 15-250/125-900 mm kaksiputkirakenne ECOTWINS * 05/02 ISO-ARVO kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN 15-700/90-900 mm yksiputkirakenne, DN 15-250/90-900 mm kaksiputkirakenne * 05/05 WEHOTHERM kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, yksi- ja kaksiputkirakenne, suorat putket ja osat, DN 20-1200/75-1400 mm * 05/06 KVL-Pipe kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, osat, DN 25-800/90-1100 mm 06/01 ECOLINE kiinnivaahdotetut kaukolämpöjohdot, 1000/75-1200 mm 06/02 ISOPLUS MEDITERRANEAN kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20 500/90 710 mm LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi, Suomi Arvo-Putki Oy, Mynämäki, Suomi Uponor Infra Oy, Vaasa, Suomi KVL-Pipe Oy, Kinnula, Suomi Ecoline S.r.l., Vescovato (CR), Italia ISOPLUS MEDITERRANEAN S.r.l., Villamarzana, Italia Δ 07/01 Δ 07/02 POLYURETUB 130 kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20 - DN 1000 WANNIPIPE kiinnivaahdotetut putket ja osat, DN 20 - DN 1000 INPAL Industries, Creutzwald, Ranska INPAL Industries, Creutzwald, Ranska
Suojaputket SERT. TUOTE VALMISTAJA 01/17 Suojaputket, 90-630 mm LOGSTOR Polska Sp. z o.o., Gliwice, 01/29 Suojaputket, 90-1400 mm Uponor Infra Sp. z o.o., Kleszczow, 05/03 IPS suojaputket, 125-400 mm Meltex Oy Plastics, Kuhmoinen, Suomi LISÄTIETOJA: Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry, puh. 09-5305 2303, e-mail: veli-pekka.sirola@energia.fi
LUETTELO 1.2.2016 31.1.2005) (Korvaa hyväksymistodistusluettelon 27.10.2015) Liitosten hyväksymistodistukset Voimassa 31.1.2017 asti A. Liitokset TOD. LIITOSTUOTE JA -TYYPPI VALMISTAJA / MAAHANTUOJA 1 Swedish Joint hitsausliitos LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 6 Band Joint hitsausvaippa LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska / LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 41 Wehotherm TSC-liitos Uponor Infra Oy, Vaasa 44 EW hitsausliitos LOGSTOR A/S, Lögstör, Tanska / LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 54 DualSeal RJS-E - Liitostyypit: Kutistumaton PE-jatkosholkki + kapeat kutisteet (tyyppi RJS E/C) Jatkospelti + leveä kutiste (tyyppi RJS E/B ja E/C) Seal For Life Industries, Tijuana, Mexico / Kampek Invest Oy, Helsinki 55 Isoplus Weldable Joint sähkömuhvi Isoplus Fjernvarme A/S, Middelfart, Tanska / KVL-Pipe Oy, Kinnula 56 Canusa Superseal L - Liitostyypit: Kutistumaton PE-jatkosholkki + kapeat kutisteet Jatkospelti + leveä kutiste Canusa-CPS a division of Shawcor Ltd, Toronto, Ontario, Kanada / Canplast Oy, Helsinki
B. Liitoksissa käytettävät PUR-vaahdot TOD. TUOTE SEOSSUHTEINEEN (POLYOLI/ISOSYANAATTI) VALMISTAJA / MAAHANTUOJA 37 Wehotherm-liitosvaahto (CO 2 -PUR) - seossuhde, til. 100:138 40 DH5-liitosvaahto (syklopentaani-pur) - seossuhde, til. 100:131 52 Purfin-liitosvaahto (HFC-PUR) - seossuhde, til. 100:125 Uponor Infra Oy, Vaasa LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi Purfin Oy, Masku C. Liitosten paikkalaput ja tulpat TOD. TUOTE VALMISTAJA / MAAHANTUOJA 18 SWJ vaahdotusreiän tulppa LOGSTOR Finland Oy, Saarijärvi 49 Wehotherm TP vaahdotusreiän tulppa Uponor Infra Oy, Vaasa LISÄTIETOJA: Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry, puh. 09-5305 2303, e-mail: veli-pekka.sirola@energia.fi