MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2431 07 YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Turunen Alavieska 2431 05 2431 08 2431 11 ALAVIESKA NIEMELÄNKYLÄ KANGAS Rautio YLIVIESKA 2431 04 2431 07 2431 10 RAUTIO YLIVIESKA RAUDASKYLÄ Raudaskylä 2342 06 2342 09 2342 12 KORHOSKYLÄ JYRINKI YPYÄ Kuopio 2005
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) 3 Yleistä 3 KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 4 Karkearakeiset kerrostumat 5 Hienorakeiset kerrostumat 6 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Turunen) 7 Turvekerrostumat 7 POHJAVESI (Jouko Saarelainen) 7 Pohjaveden esiintyminen 7 Pohjaveden laatu 8 KIRJALLISUUTTA 8 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02150 Espoo Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gtk.fi
3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 391 3,9 Mr Hiekkamoreeni 2 223 22,4 Hs/Mr 8 0,1 Ct/Mr 262 2,6 St/Mr 97 1,0 HMr Hienoainesmoreeni 3 113 31,3 Ht/HMr 38 0,4 HHt/HMr 14 0,1 Hs/HMr 17 0,2 Ct/HMr 158 1,6 St/HMr 72 0,7 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 68 0,7 KHMrM Moreenikumpuja, hienoainesmoreenia 12 0,1 Sr Sora 9 0,1 Hk Hiekka 9 0,1 Ht Karkea hieta 362 3,6 Ct/Ht 152 1,5 St/Ht 14 0,1 HHt Hieno hieta 224 2,3 Hs/HHt 14 0,1 Ct/HHt 51 0,5 Hs Hiesu 116 1,2 Ht/Hs 280 2,8 HHt/Hs 215 2,2 Ct/Hs 77 0,8 Sa Savi 202 2,0 Hk/Sa 6 0,1 Ht/Sa 286 2,9 HHt/Sa 89 0,9 Hs/Sa 157 1,6 Ct/Sa 139 1,4 St/Sa 3 Ct Saraturve 420 4,2 St Rahkaturve 644 6,5 Maa-aluetta 9 942 100,0 Vettä 58 Kartta-alueen pinta-ala 10 000
4 Kartta-alue sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Ylivieskassa. Ylivieskan kaupungin keskustaajama sijaitsee kartta-alueen pohjoisosassa. Kartta-alueen koilliskulman poikki luoteeseen laskee Kalajoki. Jokivarsi samoin kuin karttalehden pohjoisosa ovat viljeltyjä ja alavia alueita, joiden korkeus on noin 50-65 m mpy. Korkeimmat alueet ovat eteläosassa, erityisesti kaakkoiskulmalla. Korkein mäki on kaakossa oleva Palokangas, joka on hieman yli 110 m mpy. Mannerjäätikön virtaus on jättänyt maaston muotoihin suuntauksen etenkin alueen lounaisosassa, joka näkyy karttakuvassa luode - kaakkosuuntauksena. Silokalliopinnoista mitattujen uurteiden suunnat vaihtelevat välillä 280-335. Mannerjäätikön reuna peräytyi kartta-alueelta luoteeseen noin 10 500 vuotta sitten. Aluetta peitti aluksi Ancylusjärvi, jolla oli Palokankaallakin syvyyttä yli 100 m. Maankohoaminen oli kuitenkin voimakasta ja veden syvyys pieneni nopeasti. Noin 8 000 vuotta sitten alkaneen Litorina-merivaiheen alkuvaiheessakin meri ulottui lähes koko alueelle (Kuva 1). Ainoastaan Palokankaan alue oli kuivaa maata. Kuva 1. Ylivieskan kartta-alueen korkokuva. Valkea ohut viiva kuvaa muinaisen Litorinameren ylintä rantaa. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Suurin osa alueesta on irtaimien maalajien peitossa. Ohuen maapeitteen kallioalueita ja avokallioita on eniten keski- ja koillisosassa. Kallioalueitten osuus on 3,9 % kokonaispintaalasta. Kartta-alueen etelä- ja itäosan kallioperä koostuu syväkiviin kuuluvista kvartsi- ja granodioriiteista ja länsi- ja luoteisosa pääasiassa gabrosta ja dioriitista. Näiden väliin kiilautuu pintakiviin kuuluvaa kiilleliusketta. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni. Sen osuus on hieman yli 60 % maa-alasta. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta materiaalia. Suurin osa moreenista on
5 kallioperän muotoja ohuena kerroksena peittävää pohjamoreenia. Alueella on kahdentyyppistä pohjamoreenia, hiekkamoreenia ja hienoainesmoreenia. Hiekkamoreenin savipitoisuus ( < 0,002 mm) on alle 5 %, hienoainespitoisuus ( < 0,06 mm) yhteensä alle 30 % ja hienoainesmoreenin savipitoisuus on yli 5 % sekä hienoainespitoisuus yli 30 %. Kartta-alueen pohjoisosan moreenit ovat hienoainesmoreenia ja eteläosan sekä lounaisosan hiekkamoreenia. Alueen kaakkoisosassa Palokankaan itäpuolella sekä aivan kartta-alueen luoteiskulmalla on moreenikumpuja ja -selänteitä. Niiden osuus alueella on kuitenkin vain 0,8 % maa-alasta. Kumpumoreenit näkyvät karttakuvassa vaihtelevan muotoisina, yleensä kuitenkin pyöreähköinä kuvioina. Niiden korkeus vaihtelee muutamasta metristä 10 metriin. Ainekseltaan nämä kummut ovat kaakossa hiekkamoreenia ja luoteisosassa hienoainesmoreenia. Rakeisuusanalyysien mukaan hiekkamoreenin hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 11,6 31,5 % ja on keskimäärin 24,6 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 1,3 4,4 % ja on keskimäärin 2,7 %. Hienoainesmoreenilla hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 33,2-57,9 % ja on keskimäärin 44,5 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 4,6 16,3 % ja on keskimäärin 9,7 %. Kuvassa 2 on esitetty muutamien alueelle tyypillisten maalajien rakeisuuskäyriä ja kuvassa 3 maanäyte- ja kairauspisteet karttalehden alueella. Kuva 2. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuusanalyyseistä. Näytteen 222 savi on esimerkki Ancylusjärven pohjalle syvään veteen kerrostuneesta sedimentistä. Saven päältä olevan näytteen 222 hiesu on esimerkki matalan merivaiheen aikana kerrostuneesta hiesusta. Näytteiden 203 ja 220 moreenit ovat tyypillisiä alueen pohjamoreeneita. Karkearakeiset kerrostumat Varsinaisia mannerjäätikön sulamisvesiuomiin syntyneitä pitkittäisharjuja ei Ylivieskan karttalehden alueella ole. Jääkauden jälkeen Itämeren muinaisten merivaiheiden aikana rantavoimat kuluttivat ja huuhtoivat moreenimaitten pintaosista soraa, hiekkaa ja hietaa kerrostaen ne uudelleen hieman syvempään veteen nk. rantakerrostumiksi. Tällä tavoin syntyneitä kerrostumia esiintyy eri puolilla kartta-aluetta mm. keskiosassa Nisunperän ja Perälän alueilla,
6 laajana kenttänä koillisosassa Ylivieskan taajaman alueella ja sieltä kaakkoon sekä luoteessa Someronperällä. Sora-, hiekka- ja hietakerrostumien osuus on 5,3 % koko maa-alasta. Hienorakeiset kerrostumat Kuva 3. Karttalehdeltä 2431 07 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit), koemontut (neliöt) ja uurteet (nuolet). Alueen hienorakeiset kerrostumat, savet, hiesut ja hienot hiedat, sijaitsevat Kalajoen ja Kopakkaojan sekä Katajaojan varrella. Koko maa-alasta saven osuus on noin 8,9 %. Savialueista suurin osa on alle metrin paksuisten hieta-, hiesu- tai saraturvevaltaisten kerrostumien peitossa. Yli metrin paksuisten hiesualueiden osuus on noin 7 %. Myös hiesukerrostumia peittää monin paikoin ohut hieta- tai turvekerrostuma. Hienohieta-alueita on 2,9 % koko maaalasta. Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui mannerjäätikön edessä muinaisen Ancylusjärven pohjalle syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Moreenin päälle kerrostui aluksi punaharmaata vuosikerrallista savea, jossa lihavan punertavan saven talvilustot vuorottelevat harmaitten hiesuisten kesälustojen kanssa. Keski-Pohjanmaalle tyypilliseen tapaan on moreenin päälle syntynyt punaharmaa vuosikerrallinen kerrostuma jo alaosastaan selvää savea (savipitoisuus yli 30 %). Ylöspäin lustojen ohetessa aines muuttuu yhä savipitoisemmaksi ja rakenteeltaan lähes homogeeniseksi punertavaksi lihavaksi saveksi, jonka savipitoisuus on yli 50 %. Tämän päälle kerrostui harmaata homogeenista hiesua, jonka paksuus yleisesti on noin 50-70 cm. Maankohoamisen seurauksena veden syvyys vähitellen pieneni. Aallokko ja virtailut alkoivat kuluttaa mataloituneilta alueilta sinne aiemmin syntyneitä kerrostumia. Maaston suojaisimmissa paikoissa tavataan jäänteitä näistä kerrostumista, jotka useimmiten ovat moreeneista huuhtoutuneiden rantahiekkojen ja -hietojen tai turpeiden peitossa. Mataloituneilta alueilta kuluneet savi- ja hiesukerrostumat ovat kerrostuneet uudelleen kauemmaksi syvään veteen. Kartta-alueella savea peittävä hiesuinen pintakerros onkin varsin yleinen.
7 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Turunen) Turvekerrostumat Ylivieskan alue on muinaista meren pohjaa ja alueen kohoaminen merenpinnan yläpuolelle tapahtui vaiheittain noin 5 000 9 000 vuotta sitten. Osa vedestä paljastunutta maata alkoi soistua lähes välittömästi eli alkoi ns. primäärinen soistuminen. Alueen laaja-alaisin soistumistapa on kuitenkin ollut metsämaan soistuminen, mikä voidaan päätellä mm. suopohjien puupitoisista turvekerroksista. Osa alueen soista on syntynyt myös lampien umpeenkasvun tuloksena, mistä kertovat soiden pohjalla olevat liejukerrostumat. Karttalehden maa-alasta on soiden tai soistumien peitossa 18 %. Suoyhdistymätyypiltään karttalehden alue kuuluu Pohjanmaan vietto- ja rahkakeitaisiin. Tyypillisiä tälle suoyhdistymätyypille ovat Sphagnum fuscum keidassuot. Osalla soista on myös Pohjanmaan aapasoiden piirteitä, koska alue sijaitsee kahden suoyhdistymätyypin vaihettumisvyöhykkeessä. Ylivieskassa suot ovat tehokkaan ojituksen seurauksena osittain rahkoittuneet, mikä on lisännyt keidassuotyyppisten niukkaravinteisten soiden lukumäärää kunnassa. Toisaalta aitoja aapasoiden piirteitä ei intensiivisen ojituksen seurauksena löydy enää moneltakaan suolta. Ylivieskan turvetutkimuksista on julkaistu turvetutkimusraportit nrot. 196 ja 360. GTK on tutkinut karttalehden alueella yhteensä 6 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 628 ha. Pinta-altaan suurimmat tutkitut suot olivat Järvineva (240 ha) ja Juurakonneva (140 ha). Kaikkiaan Ylivieskan kunnan maapinta-alasta on yli 20 hehtaarin kokoisia soita 11555 ha. Karttalehden alueella vastaava pinta-ala on noin 1100 ha. Karttalehden suot ovat pääosin pienialaisia ja ohutturpeisia, keskisyvyyden ollessa alle 1 m. Koko Suomen tutkittujen soiden keskisyvyys on vastaavasti 1,4 m. Syvin havaittu karttalehden turvekerrostuma oli 2,9 m Järvinevalla. Kartta-alueen soita on ojitettu intensiivisesti, ja tutkitun alueen suotyypit ovatkin pääasiassa ojikko-, muuttuma- ja turvekangasasteella olevia soita. Alkuperäiset suotyypit ovat olleet mm. isovarpurämettä, tupasvillarämettä, rahkanevaa ja rämettä, rimpinevaa ja ruohoista sararämettä. Tutkittujen soiden turpeista rahkavaltaisia oli 53 % ja saravaltaisia 47 %. Usein kohosoillakin suon pintakerroksen muodostavat tupasvillapitoiset rahkaturpeet. Soiden pohjalla tavataan taas ravinteikkaita saraturpeita. Osa turvekerrostumista soveltuu kasvu- ja energiaturpeen tuotantoon. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja lumien sulamisvesi suotautuvat maahan. Pohjaveden pinta myötäilee maanpinnan muotoja ja on moreenimaalajien ja hienorakeisten maalajien alueella yleensä vain muutaman metrin syvyydessä. Paksuissa karkearakeisissa kerrostumissa pohjavedenpinta on usein syvällä. Pohjavesi virtaa muodostumissa niiden sisäisen rakenteen ja kallionpinnan ohjaamana ja purkautuu muodostuman ympäristön vesistöihin, lähteisiin tai suotautuu turvekerrostumiin. Kartta-alueelta puuttuvat hyvien ja runsaiden pohjavesivarojen muodostumisen ja varastoitumisen edellyttämät karkea-aineksiset harjumuodostumat. Pohjamoreenikerrostumat, jotka ovat savipitoista hienoainesmoreenia, ovat erittäin epäedullisia runsaan ja hyvälaatuisen pohjaveden muodostumisen kannalta. Hiekkamoreenialueen moreeniaineksessa muodostuu riittävästi pohjavettä paikallisten pientalouksien tarpeisiin. Useimmat taloudet ovat veden riittämättömyyden tai huonolaatuisuuden vuoksi liittyneet vesihuollon piiriin. Laadultaan par-
8 haimmat pohjavesikaivot ovat jääneet käyttöön ja edustavat siis parempilaatuista pohjavettä kuin on keskimäärin alueen maaperässä. Pohjaveden laatu Geologian tutkimuskeskus on tutkinut alueelta kahden kaivon vesinäytteet. Kaivot sijaitsevat eteläosassa Selkämaankankaan Vierimaassa kuilukaivo (kartalla tunnus 541) ja pohjoisosassa Puuhkalassa kuilukaivo (kartalla tunnus 542). Vesinäytteet täyttävät vain kohtuullisesti käyttövedelle asetetut vaatimukset, molempien kaivojen vedessä väriluku ja KMnO 4 - luku ovat korkeita. Kaivoihin pääsee ilmeisesti pintavesiä. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Korpijaakko, M. & Koivisto, M. 1987. Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Raportti 196. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Ruuhijärvi, R. 1988. Suomen kasvillisuuden pääpiirteet : Suokasvillisuus. Suomen kartasto. Vihko 141 Kasvillisuus ja kasvisto. 2-6. Salli, Ilmari 1955. Suomen geologinen kartta. Kallioperäkartta, lehti 2431 Ylivieska 1:100 000. Geologinen tutkimuslaitos. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s. Turunen, J. & Herranen, T. 2005. Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Raportti 360. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000, Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 156. 101 s., 7 liitettä.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2003 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2003 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gsf.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi Itä-Suomen yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14