LUOTETTAVAT RAKENTAJAT 2016
Hyvä lukija -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan pätevyytensä alan ammattilaisina. Rakennushankkeen alussa on tärkeää määritellä, mitä halutaan ja mitä hanke vaatii. Lopputulos koostuu useista osa-alueista, jotka tulee kartoittaa ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä urakoitsijoille. Ennen urakoitsijoiden esivalintaa ja tarjouspyyntövaihetta on päätettävä urakkamuoto, kartoitettava hankkeen laajuus ja tekninen vaativuus sekä omien resurssien käyttö ja haluttu palvelukokonaisuus. Tarjoajien kelpoisuuden arvioiminen on tärkeä vaihe urakoitsijan valintamenettelyssä. Esivalinnan merkitystä on painotettu urakkakilpailun periaatteissa sekä valtion tukeman asuntorakentamisen pelisäännöissä. Niissä todetaan, että tarjouspyynnöt tulee lähettää vain luotettaville ja ammattitaitoisille urakoitsijoille, joilla katsotaan olevan tekniset ja taloudelliset edellytykset urakan toteuttamiseen. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Lounais-Suomen piiri Markku Leppälehto Eerikinkatu 36 C 43 aluepäällikkö 20100 TURKU 040 745 3930 puh. 09 12991 etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi Kimmo Lang asiamies 050 595 6422
Sisältö Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen sivulle. 3 Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy, Turku 4 Consti Korjausurakointi Oy, Turku 5 Raudoitusliike Risto Haaki Oy 6 Hartela Oy 7 Rakennusliike Hento Oy 8 HTM Yhtiöt Oy 9 Jatke Oy 10 Rakennustoimisto Jussit Oy 11 Rakennusliike Kemppe Oy 12 Rakennusliike Laaksokunnas Oy 13 Rakennustoimisto Laamo Oy 14 Konserni Rakennustoimisto Lainio&Laivoranta Oy 15 Laitilan Talorakenne Ky 16 Lemminkäinen Talo Oy, Turku 17 Rakennustoimisto Lundén Oy 18 Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy 19 Metsämäen Rakennus Oy 20 Muurlan Rakentajat Oy 21 Rakennusosakeyhtiö Mäkinen 22 NCC Rakennus Oy, 23 Ojarannan Rakennus Oy 24 Peab Oy 25 Rakennus-Järvi Oy 26 Rakennus-Koskinen Oy 27 Rakennus-Kylänpää Oy 28 Rakennus-Lalla Oy 29 Rakennus-Leivo Oy 30 Rakennus-Salama Oy 31 Rakentajamestarit Oy, Fin 32 RKL Jouko Rantanen Oy 33 SG-Rakentajat Oy 34 Sisustus-Nummi Oy 35 Skanska Talonrakennus Oy, 36 SL Rappaus Oy 37 SRV Rakennus Oy, SRV 38 Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy 39 Treeva rakennus Oy 40 Turun Rakennustiimi Oy 41 Raudoitusliike Lasse Tähkävuori Oy 42 Varpe Oy 43 Voivala Yhtiöt Oy 44 YIT Rakennus Oy Kustantaja: Rakennustieto Oy Suunnittelu: Studio Hoo! Toteutus: Taittopalvelu Yliveto Oy
Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy, Turku Toiminta aloitettu 1980. Etelä-Suomi, päätoimialue Turun talousalue 2015 9 milj. euroa 2014 10 milj. euroa 2013 10 milj. euroa As Oy Turun Tikkutehtaanhovi As Oy Kaivokatu 11 a, Turku As Oy Turun Tikkutehtaankuja 6 As Oy Tikkumäentie 2A ja 2B As Oy Sirkkalankatu 13, Turku Kauniaistenranta A, Salo As Oy Eerik, Turku As Oy Betaniankulma, Turku As Oy Perkonkulma, Salo toimitusjohtaja, rak.ins. Juha Sammalmaa Yrityksellä on käytössä alan yleinen laatujärjestelmä ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Eerikinkatu 22 b, A6 20100 TURKU puh. 02 277 0277 faksi 02 277 0278 3
Consti Korjausurakointi Oy, Turku Yritys on perustettu 1974. Yritys on 1.5.2010 lukien tullut osaksi Consti Yhtiöitä. uudis- ja korjausrakentaminen liike- ja asuntorakentaminen julkisivurakentaminen Koko Suomi Liikevaihto 2015 68,7 milj. euroa 2014 54,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 8 tuotantotutkinto 5 Työntekijät 18 ammattitutkinto 12 erikoisammattitutkinto 6 Haliskylä I-vaihe, saneeraus, 14 450 m³, Turku Bostads Ab Väståbolands Malmstranden, Parainen, uudisrakennus, 2 200 m 2, 2013 Kerttulin lukion peruskorjaus, Turku, saneeraus, 4 914 k-m 2, 2013 Motivus Turku, saneeraus 2000 m 2 Hannunniitun kerrostalot, peruskorjaus Prisma Piispanristi, saneeraus, Turku, 5 000 m 2 Avantin teollisuusalue, hallit 1, 2, 3 ja 4, Lieto, 5 000 m 2 Wihuri halli, Lieto Avanti, 2 000 m 2 KOP-kolmio, Turku, saneeraus 5 000 m 2 Wihuri Oy, Vantaa, uudisrakennus 500 m 2, saneeraus 10 000 m 2 aluejohtaja Jukka Lehtonen, 050 432 2685 jukka.lehtonen@consti.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi sekä oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Lemminkäisenkatu 50 20520 TURKU puh. 010 288 6000 etunimi.sukunimi@consti.fi www.consti.fi/korjausurakointi 4
Raudoitusliike Risto Haaki Oy Yritys on perustettu 1988. Suomen Yrittäjät ry:n jäsen. raudoitusurakointi raudoitteiden myynti Etelä-Suomi Toimistohenkilöstö 2 Työntekijät 17 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja sertifioitu yrityskohtainen laatujärjestelmä. As Oy Kupittaan Satakieli As Oy Turun Mikontorni Kiint.oy Biolinja 27 As Oy Raision Mandolino As Oy Kupittaan Kurki Kellonsoittajan päiväkoti ja koulu As Oy Paimion Jokilaivuri As Oy Turun Puuvilla ja Pumpuli As Oy Turun Paraatiranta As Oy Turun Asemanlinna toimitusjohtaja Dick Mattsson, 0400 228 302 dick.mattsson@gcelsa.com Niittikuja 4 21110 NAANTALI puh. 02 435 6340 www.raudoitusliike.fi 5
Hartela Oy Hartela oy kuuluu vuonna 1942 perustettuun suomalaiseen perheyritykseen, jonka emoyhtiönä toimii Hartela-yhtiöt Oy. Sisaryhtiöitä ovat Rakennusosakeyhtiö Hartela ja Hartela-Forum Oy. julkinen, asunto-, toimitila-, teollisuus- ja korjausrakentaminen Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Länsi-Uusimaa 2015 146 milj. euroa 2014 90 milj. euroa 2013 88 milj. euroa Toimistohenkilöstö 11 Tekninen henkilöstö 96 Työntekijät 229 Julkinen rakentaminen: Kangasalan kulttuuritalo ja Kimmo Pyykkö-museo, 28 230 m 3 Lohjan Kultakartano, palvelutalo, 54 asuntoa, 15 685 m 3 Karkkilan hoivakoti, 62 asuntoa, 11 370 m 3 Väinölän hoivakoti, 61 asuntoa, 12 000 m 3 Liike- ja toimistorakentaminen: Kauppakeskus Myllyn laajennus, 152 930 m 3 Korjausrakentaminen: TVT Tähkiönkatu, 69 asuntoa, 13 705 m 3 Asuntorakentaminen: TA-asumisoikeus Maunulantie 1 3, 33 asuntoa, 9 260 m 3 As Oy Lohjan Kuulas, 54 asuntoa, 24 295 m 3 TA-asumisoikeus Koukkuaurankatu 10, 34 asuntoa, 10 994 m 3 Kakolankallio 1, 39 asuntoa, 13 514 m 3 toimitusjohtaja Hanna Kolehmainen hanna.kolehmainen@hartela.fi Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:200 ja RALA-pätevyys. Bastioninkatu 4 C, 2. krs 20730 TURKU PL 623, 20101 TURKU puh. 010 561 2000 faksi 010 561 2001 toimisto.turku@hartela.fi aluetoimistot: Rauma 010 561 2700 Tampere 010 561 2500 www.hartela.fi 6
Rakennusliike Hento Oy Rakennusliike Hento Oy on perheyhtiö, joka on vuonna 1970 perustetun Hento Kiinteistöt Oy:n tytäryhtiö. toimitilarakentaminen Salo ja ympäristökunnat Asuntorakentaminen: As Oy Salon Kavilanhovi 2, 2011 As Oy Salon Lumikonrivi, 2011 As Oy Salon Kavilanhovi, 2010 As Oy Salon Väinönpuisto 2, 2008 Liike- ja toimistorakentaminen: Kemiön S-market, 2010 toimitusjohtaja Teemu Hento, 0400 636 950 Toimistohenkilöstö 1 Työntekijät 2 Yrityksellä on RALA-sertifiointi. Katkiluodonkatu 5 24100 SALO puh. 0400 636 950 teemu.hento@rakennusliikehento.fi 7
HTM Yhtiöt Oy Yritys on perustettu 1981. metalli- ja mineraalituotteiden tukkukauppa rakennus/raudoitus Koko Suomi 2015 43,7 milj. euroa 2014 38,2 milj. euroa 2013 44,7 milj. euroa Tekninen henkilöstö 18 Työntekijät 95 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Yrityksen toiminta kuuluu kolmannen osapuoken valvontaan (Inspecta). REDI Kalasataman keskus, 4 000 tn, Helsinki 2015 Kaupunkikeskus Tapiola, 2 400 tn, Espoo 2015 Uusi lastensairaala, 3 000 tn, Helsinki 2015 Pysäköintilaitos P5 laajennus, 1 500 tn, Vantaa 2015 Kappelskärin satama, 1 500 tn, Ruotsi 2014 Matinkylän metrokeskus, 3 000 tn, Espoo 2014 2015 Valio Oy välipalatehdas, 610 tn, Riihimäki 2014 2015 Jätevedenpuhdistamo, 565 tn, Hämeenkyrö 2014 2015 Länsimetro, RU2, RU6, RU8, RU14, 2 900 tn, 2013 2015 Tuulipuisto, 640 tn, Myllykangas 2014 Turun paalutehdas Vanha Moisiontie 2 20360 Turku tuotepäällikkö Esa Raunio Puh. 050 3434 810 Lieto Raudoitteet Tuulentie 1 21420 Lieto tehdaspäällikkö Ossi Koivisto Puh. 0400 824 153 etunimi.sukunimi@htmyhtiot.fi Kuormakatu 18 20380 TURKU www.htmyhtiot.fi 8
Jatke Oy Jatke-konserni on 2009 perustettu asuntotuotantoon, julkisivusaneeraukseen sekä toimitilarakentamiseen erikoistunut rakennusliike, joka on nopeasti noussut eteläisen Suomen merkittävimpien rakennusliikkeiden joukkoon. toimitilarakentaminen kiinteistökehitys Pääkaupunkiseutu,, Satakunta, Uusimaa, Kaakkois-Suomi, Päijät-Häme, Pirkanmaa 2015 170 milj. euroa 2014 130 milj. euroa 2013 101 milj. euroa Toimistohenkilöstö 28 Tekninen henkilöstö 107 Työntekijät 88 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä työmaakohtainen laadunvarmistusjärjestelmä. (Varsinais-Suomi ja Satakunta) As Oy Kuuselan Helmi, Taivassalo As Oy Kiikartorni, Turku Pilke Päiväkoti, Turku As Oy Porin Kansankulma, Pori As Oy Turun Suikkilantähti, Turku KOy Porin Halli pihakansi, Pori As Oy Nunnanmetsä, Turku As Oy Sompaketo, Turku As Oy Nunnanketo, Turku Ravintola Pancho Villa, Raisio toimitusjohtaja Hannu Lokka aluejohtaja Varsinais-Suomi ja Satakunta Jukka Aaltonen aluepäällikkö Satakunta Joonas Peltonen aluejohtaja Helsinki Timo Mikkola johtaja toimitilat Uusimaa ja Häme Pauli Karjalainen aluejohtaja Kaakkois-Suomi Jari Salonen aluejohtaja Pirkanmaa Tuomo Turkkinen toimitusjohtaja Jatke Uusimaa Oy Hannu Anttonen etunimi.sukunimi@jatke.fi Keskikatu 2, 45100 KOUVOLA JATKE UUSIMAA OY vaihde 010 773 7000 Pronssikuja 1, 21410 VANHALINNA Kauppatori 1 www.jatke.fi Antinkatu 16 B, 28100 PORI 05800 HYVINKÄÄ Jämsänkatu 2, 00520 HELSINKI Puh. 010773 7060 Valtakatu 33, 53100 LAPPEENRANTA Satakunnankatu 24 A, 33210 TAMPERE 9
Rakennustoimisto Jussit Oy Yritys on perustettu 1992. toimitilarakentaminen Lounais- ja Etelä-Suomi 2015 6,9 milj.euroa 2014 4,3 milj.euroa 2013 6,1 milj. euroa Tekninen henkilöstö 4 tuotantotutkinto 3 Työntekijät 13 Liike- ja toimistorakentaminen: Carwash Jumbo, liikerakennus 2015 Hesburger Konala, liikerakennus 2015 McDonald s Kerava, muutostyöt 2013 HK-Ruokatalo Eura, muutostyöt 2013 Korjausrakentaminen: As Oy Kulmakivi, linjasaneeraus 2015 As Oy Poppelimetsä, linjasaneeraus 2013 As Oy Salita, linjasaneeraus 2013 Julkinen rakentaminen: Kultarannan koulu, saneeraus, Naantali 2013 Kirjalan koulu, uudisrakennus, Parainen Turun yliopisto, Rakennus 10, saneeraus Jussi Aalto-Setälä, 040 502 1358 Jukka Klang, 040 502 2305 Jari Nygård, 040 502 2358 etunimi.sukunimi@rakennustoimistojussit.fi Yrityksellä on käytössä oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Prosessikatu 2 21100 NAANTALI puh. 020 769 9970 jussit@rakennustoimistojussit.fi www.rakennustoimistojussit.fi 10
Rakennusliike Kemppe Oy Yritys on perustettu 1987. julkisten rakennusten rakentaminen toimisto- ja tuotantorakentaminen Varsinais-Suomi 2015 7,8 milj. euroa 2014 6,7 milj. euroa 2013 6,2 milj. euroa Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 3 ammattitutkinto 3 Työntekijät 25 ammattitutkinto 4 Yrityksellä on RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Asuntorakentaminen: Koy Onnenlähde Turku, KVR-urakka, Turun Moision palvelutalo uudisrakennus, 3 870 m 3, 2014 2015 Koy Mittumaarintie 73 Turku KVR-urakka, Yli-Maarian hoivakoti, uudisrakennus, 7 600 m 3, 2013 Koy Suojankulma Nousiainen, uudisrakennus, pienkerrostalo ja liiketilat, 2 225 m 3, 2013 Liike- ja toimistorakentaminen: Vak Oy, toimiston laajennus Vahto, 4 700 rm 3, 2014 2015 TeliaSonera Finland Oyj, Turun Vartiovuoren laitesuojan ja teletalon pääjäähdytysjärjestelmän uusiminen, 2014 Julkinen rakentaminen: Kaarinan kaupunki, Piispanlähteen alakoulun sisäänkäyntien kattaminen vaiheet 1 ja 2, 600 m 3, 2013 2014 Teollisuusrakentaminen: Saint-Gobain Weber Oy Ab, varastohallin rakentaminen, 10 700 rm 3, Parainen 2015 Korjausrakentaminen: As Oy Prikitankatu, kerrostalon kahden hissin rakentaminen, 4 386 m 3, Naantali 2015 As Oy Friisilän Hovi, linjasaneeraus 66 asuntoa, Raisio 2014 As Oy Pahta, vesikattokorjaus 2 kerrostaloa, 11 000 m 3, Raisio 2014 toimitusjohtaja Risto Kemppe, 0400 793 524 toimisto: Hanna Kemppe, 02 4314 547 Haikankatu 4 21200 RAISIO puh. 02 4314 547 faksi 02 4314 457 info@kemppe.fi www.kemppe.fi 11
Rakennusliike Laaksokunnas Oy Yritys on perustettu 1991. julkisten rakennusten rakentaminen Etelä-Suomi Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 6 Palvelutalo Valkovuokko, Ypäjä 2015 Ravintola Värjäri Faktia, Forssa 2015 Kosken koulukeskuksen keittiö 2015 As Oy Forssan Puuvilla, 19 asuntoa, 2014 AS Oy Foorssan Vooninki, 10 asuntoa, 2013 As Oy Loimaan Oskarinpiha, 13 asuntoa, 2013 As Oy Forssan Sertinki, 12 asuntoa, 2012 As Oy Forssan Apretuuri, 20 asuntoa, 2009 toimitusjohtaja Matti Laakso Yrityksellä on RALA-pätevyys. Maununtie 3 PL 11 31501 KOSKI TL puh. 02 4841 600 laaksokunnas@laaksokunnas.fi www.laaksokunnas.fi 12
Rakennustoimisto Laamo Oy Yritys on perustettu 1990. liike- ja julkinen uudisrakentaminen ja saneeraus toimisto- ja tuotantorakentaminen linjasaneeraukset 2014 2015 13,9 milj. euroa 2013 2014 13,2 milj. euroa 2012 2013 16,7 milj. euroa Toimistohenkilöt 5 Tekninen henkilöstö 12 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä oma yrityskohtainen ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. KOY Electrocity, KVR-urakka, peruskorjaus, 30 000 m 3, Turku 2015 2016 LM-Instruments, laajennus ja saneeraus, 8 000 m 3, Parainen 2015 2016 As OY Friisilän Emäntä, linjasaneeraus, Raisio 2015 Kaanaan päiväkoti, laajennus, 3 300 m 3, Raisio 2015 Valpperin koulu, uudisrakennus, 2 600 m 3, Nousiainen 2015 Taivassalon yhtenäiskoulu, laajennus ja saneeraus, 12 000 m 3, Taivassalo 2013 2014 Valtion virastotalo, PJU-urakka, saneeraus, 100 000 m 3, Turku 2012 2013 Ruukki Metals, vesikatto, PJU-urakka, saneeraus, 10 000 m 3, Naantali 2012 2013 Sirkkalan kasarmi, PJU-urakka, RKY suojelu, laajennus ja saneeraus, 35 000 m 3, Turku 2009 Raisio OYJ tutkimuskeskus, uudisrakennus, 5 000 m 3, Raisio 2006 toimitusjohtaja Markku J. Auranen, 050 5544 550 hallituksen pj. Kimmo Arjasmaa, 040 761 2828 työpäällikkö Ami Laamo, 050 5651 947 hankintainsinööri Matti Jalonen, 050 461 8305 laskentainsinööri Juhani Auranen, 0400 469 078 etunimi.sukunimi@laamo.fi Huuhkajantie 2 21210 RAISIO puh. 02 4381 666 www.laamo.fi 13
Konserni Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy Yritys on perustettu 1994. toimitilarakentaminen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut 2015 15,3 milj. euroa 2014 14,9 milj. euroa 2013 14,8 milj. euroa Toimistohenkilöstö 5 Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 55 ammattitutkinto 5 erikoisammattitutkinto 3 Kemiön päiväkoti ja koulu 2015 Tyksilän päiväkoti 2015 Poutunmaa 2015 As Oy Kipinäkankare 2015 Maskun kirkko 2013 Exxcon Mobil Finland Oy 013 Laitilan hoivakoti 2013 Kellonsoittajankadun päiväkoti 2012 Vehmaan liikuntahalli 2012 Naantalin kirkko 2012 hallituksen pj. Jarmo Laivoranta toimitusjohtaja Jari Lainio sukunimi@lainio-laivoranta.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä RALA-sertifiointi. Palokunnantie 1 21250 MASKU puh. 020 718 8340 www.lainio-laivoranta.fi 14
Laitilan Talorakenne Ky Yritys on perustettu v. 1984 toimitilarakentaminen teollisuus- ja maatalousrakentaminen vapaa-ajan rakennukset Varsinais-Suomi, osittain Satakunta Toimihenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 7 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä Julkinen rakentaminen: Laitilan Kaupunki, Suontaan koulun laajennus ja peruskorjaus 2013 2014 Kalanti, Männästen koulun saneeraus 2010 Teollisuus- ja toimitilarakentaminen: Wurth toimitilat 2013 Kalannin Säästöpankki, Laitilan konttorin saneeraus 2008 Maatalousrakentaminen: Maatalousyhtymä Mustonen, pihattonavetta 5 000m 2, 2008 2013 Ratsastusmaneesi Laitila, 2008 Asuntorakentaminen: omakotitaloja 15 kpl, 2001 2012 rivitalot Laitila, 2011, 2008 Laitilan Kaupunki, vuokrarivitalot, 2012, 2007 lukuisia loma-asuntoja toimitusjohtaja rkm Ari Ketoniemi, 0500 533 737 työnjohtaja RI Ville Ketoniemi, 0500 326 172 etunimi.sukunimi@laitilantalorakenne.fi Kuusikorventie 4 A 23800 LAITILA puh. 0500 533 737 faksi 02 856 551 info@laitilantalorakenne.fi www.laitilantalorakenne.fi 15
Lemminkäinen Talo Oy, Turku Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista, kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista. Rakennamme laatua yli sadan vuoden kokemuksella. Talonrakentamisen palveluihimme kuuluvat asuntorakentaminen, liike- ja toimistorakentaminen, teollisuus- ja logistiikkarakentaminen sekä urheilu- ja vapaa-ajan rakentaminen. talonrakentaminen: asunto-, liike- ja toimitilarakentaminen teollisuus- ja logistiikkarakentaminen urheilu- ja vapaa-ajanrakentaminen Toimihenkilöstö 15 Tekninen toimihenkilöstö 18 Työntekijät 33 Lemminkäinen Talo Oy:llä on RALA-pätevyys ja ISO 9001-, ISO 14001-, OHSAS 18001- ja ETJ+ -sertifioitu toimintajärjestelmä.. Asuntorakentaminen: As Oy Kupittaan Kurki As Oy Turun Sorsapuisto As Oy Aurajoen Helmi As Oy Turun Sataman Tähti Liike- ja toimitilarakentaminen: Palvelukoti Mikeva, Raisio Kiint.oy Teutori Gigantti Megatore Skanssi Korjausrakentaminen: As Oy Martin Helmi Scandic Julia As Oy Turun Askikulma aluejohtaja Jukka Lämsä, 020 715 0130 hankekehityspäällikkö Juha Kohonen, 020 715 0172 rakennuspäällikkö Rami Rinne, 020 715 0373 myyntipäällikkö Ville Vehviläinen, 020 715 0374 etunimi.sukunimi@lemminkainen.com Rauhankatu 11 A 20100 TURKU puh. 020 715 000 faksi 020 715 8890 www.lemminkainen.fi www.lemminkainen.fi\asunnot 16
Rakennustoimisto Lundén Oy Yritys on perustettu vuonna 2012, mutta sen historia ulottuu vuoteen 1974. toimitilarakentaminen 2014 15,0 milj. euroa 2013 5,0 milj. euroa Toimistohenkilöstö 3 Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 20 HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 2015 2016 KOy KOP Kolmio 2015 2016 As Oy Turun Bågen 2014 Konepaja Häkkinen Oy 2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 2014 Wihuri Oy, Lempäälä 2013 2014 Skanssi Retail Park 2013 2014 Wihuri Oy, Vantaa 2013 2014 Wihuri Oy/Jetflite Oy, Vantaa 2013 2014 Leipomo Salonen Oy 2013 toimitusjohtaja Janne Lundén etunimi.sukunimi@rakennustoimistolunden.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä RALA-sertifiointi. Sepänkatu 5 A 20700 TURKU puh. 020 73 44 290 toimisto@rakennustoimistolunden.fi www.rakennustoimistolunden.fi 17
Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy Perustettu 1991. julkinen rakentaminen liike- ja toimistorakentaminen putkistosaneeraus, Helsinki 2015 11,3 milj. euroa 2014 15,6 milj. euroa 2013 8,97 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 9 Työntekijät 22 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. As Oy Luolavuorenrinne, putkistosaneeraus, Turku 2015 Turun yliopiston kirjaston saneeraus, Turku 2014 2015 As Oy Turun Vuorikatu 6, putkistosaneeraus, Turku 2014 2015 As Oy Kerttulinkatu 12, KVR-urakka, putkistosaneeraus, Turku 2014 2015 As Oy Jupiter, putkistosaneeraus, Turku 2014 As Oy Arseninkartano, putkistosaneeraus, Turku 2014 As Oy Vuorensirkka, putkistosaneeraus, Turku 2013 2014 Palvelutalo Timantti, 1 700 m 2, KVR-urakka, Littoinen 2013 2014 As Oy Kairviita, putkistosaneeraus, Turku 2013 2014 As Oy Ruukinranta, putkistosaneeraus, Turku 2013 2014 toimitusjohtaja Janne Martti, 0400 538 901 työpäällikkö Erkki Ojanen, 040 519 0018 etunimi.sukunimi@jmartti.fi Reivikatu 1 20540 TURKU puh. 010 504 0400 www.jmartti.fi 18
Metsämäen Rakennus Oy Yritys on perustettu 1994. julkinen rakentaminen Turun talousalue 2014 4,7 milj. euroa 2013 6,7 milj. euroa 2012 4,3 milj. euroa Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 25 ammattipassi 14 VTT:n henkilösertifikaatti 3 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja hankekohtainen laatujärjestelmä. Hesburger Moikoinen, uudisrakennus, 2013 Heikkilän Kasarmi rakennus 1, kosteus- ja mikrobivaurio korjaus, 2013 Hesburger/Parilla, Kupittaa, uudisrakennus, 2012 Linnankatu 1, varaston peruskorjaus asunnoiksi, 2011 Tehtaankatu 7, 2 hirsirunkoisen asuintalon peruskorjaus, 2010 Raision ammattiopisto F-rakennus, uudisrakennus, 2009 Marttilan päiväkoti, uudisrakennus, 2009 Saarenkartano, peruskorjaus, 2008 Thalian sisäänkäynti, laajennus, 2008 Turun kaupungin vanha pääkirjasto, peruskorjaus, 2008 toimitusjohtaja Ville Mäki, 040 543 0327 työnjohto Esa Ruusamo, 040 592 9633 työnjohto Pekka Laaksonen, 040 358 3225 etunimi.sukunimi@metsamaenrakennus.fi Kuparikatu 22 20380 TURKU puh. 040 543 0327 www.metsamaenrakennus.fi 19
Muurlan Rakentajat Oy Yritys on perustettu vuonna 1973. asuinrakentaminen toimitilarakentaminen saneeraukset julkinen rakentaminen Varsinais-Suomi Toimihenkilöt 1 Työntekijät 6 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Teollisuus- ja toimitilarakentaminen: Toimisto/tuotantorakennus Twig Com 2013 toimisto/varastohalli Muurlanmäki 2009 Pohjoismainen solumuovitehdas, laajennus ja muutostyöt 2006 Julkinen rakentaminen: Särkisalon seurakuntatalon laajennus ja saneeraus 2008 Asuntorakentaminen: omakotitaloja Salon alueella useita rivitaloyhtiöitä Salon alueella Saneeraukset: useita asuntosaneeraus-/muutostöitä 2012 2013 Leirikeskus Ahtela, saneeraus 2012 Kiint.oy Salon Kaakelitehtaankatu (Agenteq Oy) 2011 Ville Vuori, 0400 878 079 info@muurlanrakentajat.com Muurlan Rakentajat Oy Tunilantie 2 24910 HALIKKO puh. 0400 878 079 info@muurlanrakentajat.com www.muurlanrakentajat.com 20
Rakennusosakeyhtiö Mäkinen Yritys on perustettu 1966. toimitilarakentaminen elementtien asennus Etelä-Suomi Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 2 Yrityksellä on oma yrityskohtainen ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. Palvelutalo Halikko, 2015 Otaniemi, metroasema, Espoo 2014 Kiint.oy Bostads Väståbolands Malmstranden, 2013 Kaupunginsairaala rak 2. ravintohuolto, 2013 Kiint.oy Ahonkylänkatu, 2013 Kiint.oy Kotikeskus, Kodin Anttila Raisio, runko, asennus, 2012 Motonet pääkonttori, Turku, runko, asennus, 2012 VAK/Vahto Elementtitehdas, julkisivut ja runko, asennus, 2011 VAK/Espoo, huoltohallin laajennus, 2011 Koskelon teollisuus, julkisivut ja runko, asennus, 2011 toimitusjohtaja Heimo Mäkinen, 0500 520 119 Tiemestarinkatu 7 20360 TURKU puh. 0207 435 090 faksi 0207 435 091 21
NCC Rakennus Oy, Yritys on perustettu 1947, emoyhtiö NCC Ab, Ruotsi. liike- ja toimitilarakentaminen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut, Satakunta ja Kanta-Häme Toimihenkilöstö 80 Työntekijät 90 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä sertifioidut ISO 9001 ja ISO 14001 toimintajärjestelmät. Asuntorakentaminen: As Oy Kupittaan Kivitasku, 15 478 rm 3, Turku 2015 Westparkin Poppeli, 7 832 rm 3, Turku 2015 Liike- ja toimitilarakentaminen: Hirvikosken yhtenäiskoulu, 6 296 rm 3, Loimaa 2015 Venemestarinkatu 37, 31 590 rm 3, Salo 2015 Luolalan paloasema, 15 818 rm 3, Naantali 2014 Korjausrakentaminen: Turun Teknologiakiinteistöt Oy, Datacity, 43 549 rm 3, Turku 2015 KOy Turun Kauppiaskatu 9a, putkistosaneeraus, Turku 2015 Agora, Turun yliopisto, 42 009 rm 3, Turku 2015 Forssan ammatti-instituutti, B-rakennus, 5 675 rm 3, Forssa 2015 Stiftelsen för Åbo Akademi, Domus, A-talo, 4 900 rm 3, Turku 2014 aluejohtaja Esa Lehmusvuori, 050 590 8583 etunimi.sukunimi@ncc.fi Helsinginkatu 15 PL 56 20101 TURKU puh. 010 507 8700 www.ncc.fi 22
Ojarannan Rakennus Oy Yritys on perustettu 1996. rakennus- ja korjausurakointi kiinteistöjen omistus ja vuokraus Etelä-Suomi 2014 22,1 milj. euroa 2013 19,2 milj. euroa 2012 22,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 10 Työntekijät 23 Ojaniittutalo, päiväkoti ja koulu, Lohja 2016 As Oy Someron Raadelmantie, Somero 2016 Someron Rautelan vedenkäsittelylaitos, Somero 2015 Sammatin koulun laajennus ja saneeraus, Lohja 2015 Paanan koulun peruskorjaus ja laajennus, Jokioinen 2015 LIDL-Myymälä 183 muutos/laajennus, Lohja 2015 Kartanomäenkadun liikekeskus, Loimaa 2015 Riihivainion Hoivakoti, uudisrakennus, Turku 2014 Kartanomäen Hoivakoti, uudisrakennus, Loimaa 2013 Ojamon koulu, peruskorjaus/laajennus, Lohja 2013 toimitusjohtaja Saku Kanasuo, 0440 323 169 työpäällikkö Lassi Tuhkanen, 044 702 2217 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2008. Tilaajavastuu.fi/luotettava kumppani. Hämeentie 21 A PL 4 31501 KOSKI TL puh. 0440 323 169 www.ojaranta.fi 23
Peab Oy toimitilarakentaminen Toimihenkilöstö 22 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä koko yrityksen kattava sertifioitu ISO 9001:2000 -laatujärjestelmä. As Oy Turun Kaasukellonaukio As Oy Turun Puutarhakatu 50 As Oy Piikkiön pappilanketo Kiint.oy Munterintori Nereis Business Garden Orikedon Palvelukeskus Maskun palvelukoti Ikea Raisio Seniorotalo Onnikka II Asuntoryhmä Sukkula yksikönjohtaja Petri Valkeinen, 040 830 8140 hankekehityspäällikkö Jarno Kuustonen, 040 869 1020 etunimi.sukunimi@peab.fi Postikatu 2 20250 TURKU puh. 0207 606 760 faksi 0207 606 766 www.peab.fi 24
Rakennus-Järvi Oy Perustettu 1999 nimellä Varsinais-Suomen Rakennustuotanto Oy. Vuodesta 2006 alkaen Rakennus-Järvi Oy. asunto-, liike- ja teollisuusrakennukset Salo, Turku, Kaarina, Salon lähialueet ja Lohja 2015 4,8 milj. euroa 2014 7,8 milj. euroa 2013 5,2 milj. euroa Tekniset toimihenkilöt 2 Työntekijät 10 As Oy Salon Kaunis Helena, 2014 2015 As Oy Lohjan Kotitalot, 2014 2015 As Oy Salon Kotikatu, 2013 2014 As Oy Kaarinan Mansikka & Mustikka, 2013 2014 As Oy Kaarinan Hovilan Mestari 2012 2013 As Oy Turun Friskalankulma 2011 2012 As Oy Salon Moision Mestari 2011 2012 As Oy Salon Kavilanhovi 3, 2011 2012 As Oy Salon Palvelukeskus Ilolansalo 2, 2009 2011 As Oy Salon Palvelukeskus Ilolansalo 2, ryhmäkodin laajennus 2009 2010 Jarmo Järvi, 0400 823 252 jarmo@rakennusjarvi.fi Yrityksellä on oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Rakennus-Järvi Oy Tehdaskatu 14 24100 SALO puh. 0400 823 252 www.rakennusjarvi.fi 25
Rakennus-Koskinen Oy Yritys on perustettu 1977. toimitilarakentaminen Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Nuorikkalan rivitalot, Raisio Kaukora Oy:n tuotantotilat Turun Lämpötekniikka, Turku Kimaliston asuntoalue, Raisio Kiint.oy Purokantti Nousiaisten kerrostalot Tikanmaan rivitaloalue, Raisio Kuloisten rivitalot, Raisio Ihalan rivitalot, Raisio KOY Kuormaku, Turku toimitusjohtaja Simo Koskinen Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Sarkamaantie 15 21280 RAISIO puh. 02 438 5431 faksi 02 437 2961 www.rakennus-koskinen.fi 26
Rakennus-Kylänpää Oy Yritys on perustettu 1991. toimitila- ja liikerakentaminen maa-, kallio- ja kunnallistekninen rakentaminen Varsinais-Suomi 2015 5,5 milj. euroa 2014 4,3 milj. euroa 2013 3,7 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 15 Mynämäen uusi päiväkoti työyhteenliittymänä RKL- Jouko Rantasen kanssa 2013 2015 Tammenahjon päiväkoti Masku työyhteenliittymänä RKL-Jouko Rantasen kanssa 2013 2014 As Oy Vahdonrivi 8 asuntoa palaneen rivitalon tilalle Raision seurakunta, Viherlahden leirikeskuksen sauna- ja kokoontumistilat 2013 Naantalin Energian uudet toimitilat, laajennus ja saneeraus 2013 Liikerakennus Nilan Oy:lle Raisioon 2013 Raision Kuloisten koulun laajennus ja saneeraus 2011 2012 työyhteenliittymänä RKL Jouko Rantasen kanssa Taivassalon paloaseman laajennus ja saneeraus 2011 Nousiaisten lukion saneeraus 2010 2011 työyhteenliittymänä RKL Jouko Rantasen kanssa As Oy Lintuhaka Naantali putkistosaneeraus 2010 2011 toimitusjohtaja Jari Martelius, 0400 860992 jari.martelius@kylanpaa-yhtiot.com Yrityksellä RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Keskuskatu 26 23100 MYNÄMÄKI puh. 02 433 9700 faksi 02 433 9718 27
Rakennus-Lalla Oy Yritys on perustettu 1991. Tytäryhtiö Laitilan Rakennuslasi Oy 2010 toimitilarakentaminen korjaus- ja saneerausrakentaminen 2015 2,1 milj. euroa 2014 3,1 milj. euroa 2013 1,8 milj. euroa Koy Laitilan Yrityspuisto, 2 200 m 2, 2015 2016 Koy Uki-Hallit, 750 m 2, 2015 As Oy Pruukinpuisto, asuinkerrostalo, 2014 2015 Veme Oy, hallilaajennus 1 000 m 2, 2012 2013 Laitilan wirvoitusjuomatehdas, hallilaajennus 2 000 m 2, 2012 Kappelinmäen koulu, Laitila, 2 800 m 2, 2010 2011 hallituksen pj. Jari Lalla, 040 541 1995 Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 1 Työntekijät 8 Yrityksellä on oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Untamontie 208 23800 LAITILA puh. 040 541 1995 rakennuslalla@lailanet.fi 28
Rakennus-Leivo Oy Yritys on perustettu 1987, yritykseen on fuusioitu RKL Toivo Leivo Oy. liikerakentaminen uudisrakentaminen Varsinais-Suomi Bayer Oy:n laajennus ja muutostyöt Laitilan Veljeskodin saneeraustyöt Naval Oy:n tehtaan laajennukset Leiras Oy:n laajennus ja muutostyöt Laitilan kirkkokoti Naval Oy:n tehtaan laajennukset Louhisaaren Linnan sivurakennusten korjaustyöt toimitusjohtaja Reijo Uusikartano, 0400 828 338 Toimihenkilöstö 1 Työntekijät 8 Yritys varmistaa työmaillaan itse kohteen luovutuskunnon ennen asiakkaalle luovutusta. Yritys suunnittelee kohteidensa laadunvarmistustoimenpiteet ja kirjaa ne työmaan laatusuunnitelmaan. Yrityksellä on hankekohtainen laatujärjestelmä. Potiveräjäntie 12 B 23800 LAITILA puh. 0400 828 338 faksi 02 856 080 29
Rakennus-Salama Oy Yritys on perustettu 1977. kiinteistökehittäminen rakennuttamis- ja toimitilapalvelut julkisten rakennusten rakentaminen vaativat saneeraukset Länsi- ja Etelä-Suomi 2014 8,52 milj. euroa 2013 6,22 milj. euroa 2012 9,57 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 8 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja RALA-sertifiointi yritystasolla. Yritys varmistaa työmaillaan itse kohteen luovutuskunnon ennen asiakkaalle luovutusta sekä suunnittelee kohteidensa laadunvarmistustoimenpiteet ja kirjaa ne työmaan laatusuunnitelmaan. Yrityksellä on käytössä projektitoiminnan kattava laatujärjestelmä ja koko yrityksen/tulosyksikön kattava laatujärjestelmä. Euran terveyskeskus, vanhainkoti, peruskorjaus ja laajennus, 9 717 bm 2, 2012 2016 Paraisten biolämpökeskus, Lehtiniemi 1, 342 m 2 + 96 m 2, 2014 As Oy Turun Aurajokiranta, kerrostalo, 37 asuinhuoneistoa, 17 autohallipaikkaa, 2013 Liedon paloasema, 2 500 m², 2012 Rinta-Joupin Autoliike, Turku, laajennus 3 351,5 m 2, saneeraus 3 086 m 2, 2012 Turun Eläinhoitola (540 m 2 ) ja luonnonvaraisten eläinten talo (212 m 2 ), 2011 Andromeda-Center, liike-, toimisto- ja tuotantotilakeskus, 11 573 m 2, 2011 Valkeavuoren koulu, Kaarina, 2 855 m 2, 2010 Aura-Instituutti, erityisammattikoulu, saneeraus 2 200 m 2, laajennus 3 050 m 2, 2008 TYKS huoltopihan uudisrakennus, 530 m², 2008 toimitusjohtaja Antero Salama, 0400 822 808 Erkko Salama, uudis- ja saneerausurakointi 0400 479 390 Jori Salama, projektirakentaminen, 040 5350 822 Telekatu 12 20360 TURKU puh. 02 273 5800 faksi 02 273 5840 toimisto@rakennus-salama.fi www.rakennus-salama.fi 30
Rakentajamestarit Oy, Fin Toiminta on aloitettu 1980. Etelä-Suomi, päätoimialue Turun talousalue 2015 10 milj. euroa 2014 12 milj. euroa 2013 13 milj. euroa As Oy Turun Tikkutehtaanhovi As Oy Kaivokatu 11 a, Turku As Oy Turun Tikkutehtaankuja 6 As Oy Tikkumäentie 2A ja 2B As Oy Sirkkalankatu 13, Turku As Oy Kauniaistenranta A, Salo As Oy Eerik, Turku Liedon monitoimihalli Puijon tornin saneeraus, Kuopio Kiint.oy Ajurinranta toimitusjohtaja, rak.ins. Veijo Sammalmaa Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä käytössä alan yleinen laatujärjestelmä ja sen pohjalta kehitetty yrityskohtainen laatujärjestelmä Eerikinkatu 22 b A 6 20100 TURKU puh. 02 277 0277 faksi 02 277 0278 31
RKL Jouko Rantanen Oy Yritys on perustettu 1974. toimitilarakentaminen Varsinais-Suomi 2015 1,3 milj. euroa 2014 2,2 milj. euroa 2013 1,4 milj. euroa Tekninen henkilöstö 1 tuotantotutkinto 1 Työntekijät 8 ammattitutkinto 7 Asuntorakentaminen: As Oy Lemun Kirkkotie, oma tuotanto As Oy Mynämäen Augustankuja, oma tuotanto As Oy Nousiaisten Nummenketo oma tuotanto Liike- ja toimistorakentaminen: Tyrnikoti, palvelutalo Mynämäki (TYL) Mynämäen Osuuspankki, pääkonttorin ulkopuolinen saneeraus Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen saneeraus Julkinen rakentaminen: Mynämäen päiväkoti ja laajennus (TYL) Tammenahjon päiväkoti (TYL), Masku Kuloisten koulun perusparannu (TYL), Raisio Nousiaisten lukio, perusparannus (TYL) toimitusjohtaja Jouko Rantanen, 0500 825 378 työpäällikkö, rak.ins. Petri Rantanen, 050 589 3024 etunimi.sukunimi@rkl-joukorantanen.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Keskuskatu 26 23100 MYNÄMÄKI puh. 02 430 8150 32
SG-Rakentajat Oy Yritys on perustettu 2006, tytäryhtiö SP-Infra Oy 2013. toimitila- ja liikerakentaminen maa-, kallio-, silta- ja kunnallistekn. rakentaminen Salon ja Turun lähialueet 2015 4,51 milj. euroa 2014 3,65 milj. euroa 2013 4,34 milj. euroa Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 7 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä : Kela, toimiston muutos- ja kunnostustyöt, Salo 2015 LIDL, laajennus, Tammisaari 2015 Lohjan Validiatalo, Lohja 2014 2015 Kaarinan vanhustentalo, Piikkiö 2014 2015 ASPA palvelutalo Suvituuli, Turku 2013 Salon kaupunki, vanhustentalon saneeraus, Salo 2013 SSKKY ja Salon kaupunki, Mola ja Laurin koulun saneeraus, Salo 2012 2013 Plusterveys Hymydent, hammashoitola tilat, Salo 2012 Karkkilan keskuskeittiö, KVR-urakka, Karkkila 2011 2012 SSKKY, Hyvonin kulttuuri ja opetustilat, Salo 2011 2012 As Oy Rummunlyöjänkatu 14, ullakkohuoneistot, Salo 2011 Antti Peltola, 0400 269640 Jyrki Saari, 0400 532079 etunimi.sukunimi@sgrakentajat.fi Harventajankatu 2 24130 Salo puh. 0400 269640 faksi 02 7333 771 www.sgrakentajat.fi 33
Sisustus-Nummi Oy Yritys on perustettu 1968. sisäkattoasennus sisäkattomateriaalin myynti Asennus Etelä-Suomi ja materiaalimyynti koko Suomi. Sisaryritys Rakenne Tikka Oy. 2015 6,0 milj. euroa 2014 5,2 milj. euroa 2013 5,2 milj. euroa Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 5 Työntekijät 30 ammattitutkinto 15 Leppävaaran Uimahalli, Espoo 2015 Ojaniityn Koulu, Lohja 2015 Lempoisten Koulu, Lempäälä 2014 2015 Satakunnan Keskussairaala/ Lasten ja Naisten osasto, Pori 2014 Logomo, Turku 2010 2014 Ratinankaari, Tampere 2013 Harjavallan liikunta- ja uimahalli 2013 Nereis Business Garden, Turku 2013 Koskikeskus, Tampere 2012 Impivaaran uimahalli 2012 toimitusjohtaja Riku Wuokko 010 5742 613, 0400 741 842 riku.wuokko@sisustusnummi.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma laatujärjestelmä. Unkarinkatu 14 20750 TURKU puh. 010 5742 600 info@sisustusnummi.fi www.sisustusnummi.fi 34
Skanska Talonrakennus Oy, Perustettu vuonna 1994. Emoyhtiö Skanska Oy, perustettu vuonna 1994, kuuluu Skanska AB-konserniin (perustettu 1887). toimitilarakentaminen Toimihenkilöstö 37 Työntekijät 62 Yrityksellä on SFS-EN ISO 9001:2000 -sertifikaatti sekä RALA-pätevyys. Asuntorakentaminen: As Oy Naantalin Vesperi 2014 2015 As Oy Turun Telakanportti 2014 2015 As Oy Kupittaan Peippo, 2013 2014 As Oy Raision Valonsäde 2013 2014 As Oy Turun Androksenranta 2013 2014 Julkinen rakentaminen: Piispanlähteen päiväkoti 2011 2012 Impivaaran uimahalli, peruskorjaus/laajennus 2010 2012 Liike- ja toimitilarakentaminen: Orion, Salon lääkepakkaamo 2013 2014 Koy Turun Yliopistokatu 20, 2012 2013 Loimaan Prismakeskus 2011 2012 aluejohtaja Jari Pölönen rakennuspäällikkö Vesa Hintukainen työpäällikkö Arto Peltoniemi työpäällikkö Tom Laihi etunimi.sukunimi@skanska.fi Skanska Talonrakennus Oy Itäinen Rantakatu 60 puh. 020 719 211 20810 TURKU www.skanska.fi PL 736 20101 TURKU 35
SL Rappaus Oy Perustettu 25.10.2005. rappausurakointi tasoite- ja maalausurakointi pääurakointi taloyhtiöille Länsi- ja Etelä-Suomi Tekninen henkilöstö 13 Työntekijät n. 70 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Pääurakointikohteet taloyhtiöille: As Oy Akselintorni, Pori Rappauskohteita: As Oy Westpark, 9-taloa, Turku Luolavuoren koulu, Turku Salon Sairaala, Salo Folkhälsanhuset i Pargas, Parainen VVO / Hippoksentie, Turku Salon Kaupungintalo, Salo Kupittaanpuisto 1-vaihe, Turku Länsi-Suomen Diakonialaitos, Pori Rappaus ja maalauskohteita: As Oy Porin Orvokinhelmi, Pori toimitusjohtaja Sami Lankinen, 050 598 1144 työpäällikkö Veli-Matti Toivonen, 050 443 7171 etunimi.sukunimi@slrappaus.fi Kaarnatie 10 32200 LOIMAA www.slrappaus.fi 36
SRV Rakennus Oy, SRV Kuuluu SRV Yhtiöt Oyj -konserniin. toimitilarakentaminen projektinjohtourakointi Toimihenkilöstö 15 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Hurttivuoren palvelutalo, 2015 As Oy Turun Tyyrpuuri, 22 huoneistoa, 2015 ET-hoivakiinteistöt 2015 Orion Hodge 2014 As Oy Turun Pionipolku, 16 huoneistoa, 2014 As Oy Kaarinan Sello, Kantele ja Klarinetti, 76 huoneistoa, 2012 2014 As Oy Kaarinan Ratsu, 22 huoneistoa, 2013 aluejohtaja Heikki Kallio, 0400 484 895 rakennuttajapäällikkö Pirjo Kujala, 040 589 4614 työpäällikkö Eerik Leivo, 040 551 2430 hankintavastaava Karri Tervaportti, 040 507 3391 kustannuslaskenta: Riku Rantanen, 040 513 2308 asuntomyynti Liisa Uotila, 0400 426 691 etunimi.sukunimi@srv.fi Käsityöläiskatu 9 20100 TURKU puh. 020 145 5830 faksi 020 145 5831 www.srv.fi 37
Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy Perustettu 1.4.2002. KVR-urakointi talonrakennus maanrakennus Etelä-Suomi 2015 10,9 milj. euroa 2014 9,1 milj. euroa 2013 6,7 milj. euroa Tekninen henkilöstö 6 Toimistohenkilöstö 3 Työntekijät 11 ammattitutkinto 11 KVR-urakointi: Päiväkoteja 5 kpl, Pirkanmaa 2015 Päiväkoteja 4 kpl, Varsinais-Suomi 2014 Vanhainkoti Mainiovire, Pori 2014 Asuntorakentaminen: As Oy Kustavinrivi, Kustavi 2014 As Oy Friskalanpiha, Turku 2011 Liike- ja toimistorakentaminen: Ilox Air tehdaslaajennus, Raisio 2013 Ilox air tehdas- ja toimistorakennus, Raisio 2010 Julkinen rakentaminen: Aspa ET-ryhmäkoti Villa Kapteeni, Turku 2014 2015 Aspa-koti Aurinkopiha, Rykmentintie, Turku 2014 Marttilan Kirjasto, Marttila 2012 toimitusjohtaja Anssi Heinonen, 0201 550 181 työpäällikkö Kai Oksanen, 0201 550 182 toimialajohtaja Lasse Haapalahti, 0201 550 186 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Piilipuunkatu 11 21200 RAISIO puh. 0201 550 180 toimisto@tikakoski.fi Lentokatu 2 90460 OULUNSALO puh. 0201 550 186 lasse.haapalahti@tikakoski.fi 38
Treeva rakennus Oy Yritys on perustettu 1985. toimisto- ja teollisuusrakentaminen julkisten rakennusten rakentaminen 2015 2,6 milj. euroa 2014 2,5 milj. euroa 2013 2,4 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 1 Työntekijät 10 Toimitila Nurminen Tools Oy As Oy Naantalin Kaitamäki Linnarinteen pientalot Toimitila Fortum Turbines As Oy Liedon Nuolemonpiha As Oy Naantalin Presidentinhovi As Oy Naantalin Herttuanpiha As Oy Naantalin Lähteenkorva As Oy Naantalin Kultapääsky Kiint.oy Naantalin Lisenssi toimitusjohtaja Eetu Törnström, 0400 760 968 Mika Vesterinen, 040 589 5917 Lasse Törnström, 0400 532 152 etunimi.sukunimi@treeva.fi Yrityksellä on oma laatujärjestelmä ja RALA-pätevyys. Onkitie 3 21100 NAANTALI puh. 02 435 0840 faksi 02 435 3016 www.treeva.fi 39
Turun Rakennustiimi Oy Perustettu vuonna 1997. julkinen rakentaminen liike- ja toimistorakentaminen linjasaneeraukset Varsinais-Suomi 2015 6,3 milj. euroa 2014 5,3 milj. euroa 2013 4,9 milj. euroa Tekninen henkilöstö 7 Työntekijät 25 As Oy Rautatienpuisto, kylpyhuonesaneeraus, Turku 2015 Fazer kahvila, liiketilan saneeraus, Turku 2015 As Oy Hämölä, vesi- ja sähköjohtosaneeraus, Turku 2015 As Oy Turun Koulukatu 13b, linjasaneeraus, Turku 2014 BurgerKing, ravintolatilan saneeraus, Turku 2014 As Oy Birger, vesikattosaneeraus, Turku 2014 Apteekkitalo, Foijan saneeraus, Turku 2014 As Oy Kylänummi, linjasaneeraus, Turku 2013 As Oy Tammenkoro, linjasaneeraus, Turku 2013 Teologiska annexet, peruskorjaus, Turku 2012 Jarmo Niitynpää, 040 153 4078 Jyrki Friman, 040 153 2078 etunimi.sukunimi@rakennustiimi.fi Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Raunistulantie 15 20300 TURKU toimisto@rakennustiimi.fi www.rakennustiimi.fi 40
Raudoitusliike Lasse Tähkävuori Oy Yritys on perustettu 1976. teollisuus-, toimitila- ja asuinrakennusten raudoitus silta-, pohja- ja vesirakentamisen raudoitus Länsi- ja Etelä-Suomi Toimihenkilöstö 2 Työntekijät 10 Yrityksellä on käytössä hankekohtainen laatujärjestelmä ja siltakohteissa Tielaitoksen hyväksymä laatujärjestelmä. Skanssin liikekeskus Kärmekallion Silta Saramäki Amanuenssin/Dosentinranta Salon Kaupungintalo Kupittaantorni VR Konepaja / Logomo As Oy Porin Antinkatu 19 As Oy Turun Joutsenpuisto toimitusjohtaja Lasse Tähkävuori, 040 572 7606 Kimmo Hakala, 0400 778 303 Juhani Tähkävuori, 0400 838 445 : Maarit Nurmi, 0400 957477 tahkavuori@co1.inet.fi Reimankuja 1 21330 PAATTINEN puh. 02 247 2013 faksi 02 247 2409 www.lassetahkavuori.com 41
Varpe Oy Yritys on perustettu 1969. liikerakentaminen julkinen rakentaminen Etelä-Suomi 2014 7,53 milj. euroa 2013 5,87 milj. euroa 2012 8,96 milj. euroa Tekninen henkilöstö 5 tuotantotutkinto 5 Työntekijät 25 ammattitutkinto 10 Yrityksellä on RALA-sertifiointi. Taivassalon liikuntahalli, uudisrakennus Palvelutalo Raisio, uudisrakennus Viking Line, terminaalin laajennus Palovahinkokorjauksia liike- ja asuinrakennuksissa KVR-urakkana kerrostalo Kemiöön Liedon Säästöpankin usean konttorin saneeraus useita putkistokorjauskohteita, yhteensä n. 1 500 asuntoa Scanegg Suomi Oy, teollisuussaneeraus Liedon keskuskoulu, laajennus Liedon vanhainkoti, uudisrakennus toimitusjohtaja Jarmo Nurvala, 040 738 6606 työpäällikkö Jussi Varpe, 050 588 0500 vastaavat työnjohtajat: Petri Varpe Riku Vaajasaari Aku Tähtinen Ville Hållfast Heikki Lehto etunimi.sukunimi@varpe.fi Varkkakuja 2 20320 TURKU puh. 02 515 2500 etunimi.sukunimi@varpe.fi www.varpe.fi 42
Voivala Yhtiöt Oy Yritys on perustettu 2005. uudisrakentaminen saneeraus- ja muutostyöt Varsinais-Suomi Toimistohenkilöstö 3 Työntekijät 12 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä sekä oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Liike- ja toimistorakentaminen: Liikehuoneiston sisätyöt, 2013 Asuntorakentaminen: As Oy Laakson Tähti, Kaarina 2013 Maatila, Lemu, 2012 As Oy Laakson Helmi, Kaarina 2011 Julkinen rakentaminen: Vanha Tapuli, päiväkoti, 2013 Littoisten koulun laajennus, 2013 Laitilan vedenottamo, 2013 Korjausrakentaminen: Ravintola Helsingin Tähti, 2013 Ravintola Helsingin Tähti, 2012 Kerrostalohuoneisto, Turku, 2012 toimitusjohtaja Petri Laaksonen 0201 556 631 myyntipäällikkö Hans Gustafsson 0201 556 633 etunimi. sukunimi@voivala.fi Martinkatu 5 20810 TURKU puh. 0201 556 630 www.voivala.fi 43
YIT Rakennus Oy Emoyhtiö YIT Oyj. Yritys on perustettu 1912. toimitilarakentaminen ja kunnossapito projektinjohtourakointi YIT:n toimialaan kuuluvat lisäksi: maa-, kallio- ja kunnallistekninen rakentaminen silta-, pohja- ja vesirakentaminen ympäristörakentaminen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut kiinteistökehitys YIT on valtakunnallinen rakentaja. Lounais-Suomen alueyksikkö toimii Turun, Salon, Loimaan, Forssan, Rauman ja Porin seudulla. Toimistohenkilöstö 25 Tekninen henkilöstö 33 Työntekijät 81 ammattitutkinto 25 Yrityksellä on oma ISO 9001:2000 sertifioitu (DNV) laatujärjestelmä ja RALA-pätevyys. Asuntorakentaminen: As Oy Raision Lumme As Oy Turun Pellava As Oy Turun Villa As Oy Turun Kiinanmylly Liike- ja toimistorakentaminen: Intelligate II, Kupittaa Julkinen rakentaminen: TYKS, T-sairaala Teollisuusrakentaminen: NA4 CHP Monipolttoainevoimalaitos, Naantali Korjausrakentaminen: TVT Turun Perheasunnot Chemicum Vistan koulu, Paimio aluejohtaja Jyrki Meri, 050 390 1176 rakennuttajapäällikkö Antero Mäkelä, 040 519 0016 projektipäällikkö Mika Koski, asuntotuotanto, 040 719 2642 projektipäällikkö Antti Turunen, korjausrakentaminen, 050 397 7488 työpäällikkö Juha Saarelainen, 0400 527 882 työpäällikkö Ari Karppinen, 050 539 4560 asuntomyyntipäällikkö Satu Aarnio, 040 519 5950 laskentapäällikkö Teppo Virtanen, 040 543 2745 hankintapäällikkö Pekka Einola, 0400 619 271 etunimi.sukunimi@yit.fi YIT Rakennus Oy Lemminkäisenkatu 59 PL 17 20521 TURKU puh. 0204 337 300 faksi 0204 337 301 www.yit.fi 44
Urakkakilpailun periaatteita / RT 16-10182 Urakkakilpailu tulee järjestää aina, elleivät erityiset syyt edellytä muunlaista menettelyä. Kun urakkakilpailu järjestetään, rakennuttajan tarkoituksena tulee olla työn toteuttajan valitseminen kilpailun perusteella. Tarjousten hankkimisessa, antamisessa ja käsittelyssä edistetään vapaata kilpailua sekä turvataan eri osapuolten oikeudet. Tarjouksia tulee pyytää luotettavilta ja ammattitaitoisilta urakoitsijoilta, joilla on edellytykset urakan toteuttamiseen. Tarjouksia tulee pyytää niin monelta urakoitsijalta, että syntyy riittävä kilpailu urakan saamisesta. Tarjousten käsittelyssä tulee turvata urakoitsijoiden tasapuolinen kohtelu. Rakennustyö on pyrittävä toteuttamaan sellaisina kokonaisuuksina, että urakoitsijalle muodostuu selvä vastuualue. Urakka-asiakirjat tulee laatia selviksi ja yksikäsitteisiksi ja niiden sisältämien urakkaehtojen on oltava tasapuoliset sekä yhtäläiset kaikille urakoitsijoille. Rakennustyöhön liittyvät riskit on jaettava osapuolten kesken kohtuullisesti ottamalla huomioon osapuolten tehtävät, asiantuntemus ja vaikutusmahdollisuudet. Urakkaan ei tule sisällyttää kohtuuttomia ehtoja. Järjestettäessä urakkakilpailu kaikki urakkaehdot on ilmoitettava tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tämä julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa. www.rakennusteollisuus.fi