Professori Mika Sillanpää. matkustusviettiään malttamattomuudella. On vaikeaa pysytellä paikallaan.



Samankaltaiset tiedostot
KEMIA. Kemi TIIBET ISO RAHA PUHDAS- TILASSA VALO- KUVAN. lumosi seikkailijaprofessorin. pyörittää kolesterolitutkimusta. ei pärskitä.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Huippuyksikköseminaari Leena Vähäkylä

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Hallitustenvälisen. lisen ilmastopaneelin uusin arviointiraportti

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy Matti Talala& Jarkko Jakkula

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Eritrea kirjaston kulmasta

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio

Attitude Pirkanmaan tulokset

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop Tampere

Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka. Laboratorioalan Ammatillisiin Opintoihin Tutustuminen

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Kieli ja kulttuurivaihto Kiinaan

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Lukion ainevalintojen merkitys

Suomen Akatemia. Suomen Akatemian rahoitusinstrumentit Kiina-yhteistyöhön. Risto Vilkko 1 ACADEMY OF FINLAND

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Alustava matkaohjelma Kiinan kiertomatkalle, 21 päivää Shanghai Lhasa - Mt Everest perusleiri - X ian - Peking

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Nutukka 2. Nutukka 2 / Pohjolaopisto Minun Ouluni -valokuvauskurssin satoa. Pohjola-opisto Raija Näppä, Erja Stolt, Anna-Maaria Ahola 10.6.

Asiantuntijana työmarkkinoille

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Mainiot matkailukysymykset

AL KEMIAA. Olet saanut käsiisi laboratorio ja AL KEMIAA ON WINNOVAN PROSESSI JA KEMIANTEKNIIKAN OPISKELIJOIDEN LAHJOMATON ÄÄNITORVI

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Matkakertomus Busiasta

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa

Islannin Matkaraportti

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu

Kriisien ennaltaehkäisy ja kohtaaminen. Raisa Asikainen ja Minna Kaartinen-Koutaniemi

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

Askel Aasiaan Alkuperäiskansaviikko Mikkelissä Pääkirjaston Mikkeli-salissa

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

MATKAOHJELMA (5)

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Maahanmuuton taloustiede Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Tule tekemään parastasi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa

SUOMI EUROOPASSA TUTKIMUS

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Robertin tarina - opettajan materiaali

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Lämpimästi tervetuloa!

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?

Ohje apurahan myöntäjälle (Luonnos) Miten myönnetyt apurahat ilmoitetaan Melaan

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

Työssäoppimiseni ulkomailla

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Aamunavaus alakoululaisille

Keskiviikko

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Transkriptio:

Professori Mika Sillanpää perustelee voimakasta matkustusviettiään malttamattomuudella. On vaikeaa pysytellä paikallaan. 6 KEMIA 6/2013

Satunnainen professori Tiibetissä Kemistilläkö tylsää? Kysytään nyt esimerkiksi professori Mika Sillanpäältä. Hän on yöpynyt jakinlannan lämmössä Mount Everestillä ja juossut karkuun leijonalaumaa Ugandassa. Teksti: Leena Laitinen Kuvat: Mika Sillanpää ja Jay Huang Siinä alkoi jo arveluttaa. Ilta oli kääntymässä yöksi, ja auto jumitti renkaat joenpenkan mutaan uponneena Tiibetin ylängöllä keskellä ei-mitään. Tähänkö jäätäisiin? Sitten, pitkän ajan kuluttua, pimeydestä alkoi kuulua raskasta jyrinää. Kiinan armeija ennätti avuksi ja veti meidät kuorma-autolla ylös. Kiipelistä kertoo Lappeenrannan teknillisen yliopiston vihreän kemian professori Mika Sillanpää, joka palasi kesäkuussa reilun kuukauden mittaiselta tutkimusmatkalta Tiibetistä. Huippukokemuksena jäi mieleen Mount Everest, jonka näin nyt ensimmäisen kerran Tiibetin puolelta. Näkymä oli todella vaikuttava varsinkin auringonlaskun ja -nousun aikoihin. Pioneeritutkimusta kilometrien korkeudessa Matkan tarkoituksena oli selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia jäätikön sulamiseen ja veden laatuun Himalajalla. Sillanpää keräsi vesinäytteitä yhdessä kiinalaisten ja nepalilaisten tutkijoiden kanssa useista vesistöistä, ensimmäistä kertaa myös Hindusjoen alkulähteiltä Länsi-Tiibetin ylängöltä. Aasian suuret joet Brahmaputra, Indus, Ganges, Jangtsen, Keltainenjoki ja Mekong saavat alkunsa Himalajan jäätiköiltä. Joet tuovat vettä noin kahdelle miljardille ihmiselle, Sillanpää kertoo. Tutkijat liikkuivat näytteenotossa tu- hansien kilometrien matkan, alkutaipaleet autoilla ja loput patikoiden, repuissaan retkivarustuksen lisäksi paikantimia ja laboratoriovälineistöä. Työpäivät venyivät aamuvarhaisesta iltapimeään. Urakan vaativuutta lisäsi työskentely ohuessa ilmanalassa, sillä näytteet kerättiin 3 6 kilometrin korkeudessa. Osa analysoitiin jo paikan päällä, ja loput tutkitaan Suomessa, Pekingissä ja Tiibetin autonomisen alueen pääkaupungissa Lhasassa. Kestää aikansa, kun teemme tulkintoja ja kirjoitamme julkaisuja. Kenttätutkimusvaihe on vain pieni osa kokonaisuutta, Sillanpää sanoo. Käytössämme oli online-monitorointiasema, joka mittaa veden laatua reaaliaikaisesti ja jonka avulla saadaan välittömästi tietoa äkillisistä muutoksista veden laadussa. Asema on viety talveksi Lhasaan, jossa paikalliset tutkijat kokoavat tiedot ja lähettävät ne meille. Näytteistä tutkitaan muun muassa sähkönjohtavuus, lämpötila, hivenaineet, orgaaniset aineet, sameus ja happamuus. Näin kerätään pohjaa tietopankille, joka antaa ajan mittaan tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Monien aineiden pitoisuudet kasvavat vesistöissä jäätiköiden sulaessa, rapautuminen taas korreloi sähkönjohtavuuden kanssa. Kun mittauksia jatketaan kyllin pitkään, saadaan mielekkäitä trendejä. Näytteitä kerättiin myös vesistöjen sedimenteistä ja kaloista, joista etsittiin raskasmetalleja ja torjunta-aineiden jää- 6/2013 KEMIA 7

Mika Sillanpää pääsi vetristämään kielitaitoaan oppaana toimineen tiibetiläisen Drolman kanssa. miä. Vaikka kyse on perustutkimuksesta, osa havainnoista voi Sillanpään mukaan hyödyttää paikallisia nopeastikin. Löysimme vesistä korkeita arseenipitoisuuksia, jotka ylittävät WHO:n suositukset juomavedelle jopa 25-kertaisesti. Nyt kun asia tiedetään, paikallisten on mahdollista ryhtyä ratkomaan ongelmaa. Osaamista löytyy läheltä Intiasta, jossa on kehitetty esimerkiksi mangonsiemenistä ja muista biojätteistä halpoja adsorbenttimateriaaleja raskasmetallien sitomiseen. Seikkailunhaluisen kannattaa opiskella kemiaa Kemiaa ei ehkä ensimmäisenä mielletä alaksi, jota opiskelemalla pääsee seikkailemaan. Vihreän kemian professori on toista mieltä. Kemia on todella kiehtova aine, joka mahdollistaa arjessa niin monta asiaa, että alan koulutuksella pärjää vaikka missä ja pääsee moniin paikkoihin. Sillanpää itse on päässyt 83 maahan, esimerkiksi Ugandaan, jossa paikallisen faunan edustajat tekivät näytteenotosta rutiinikeikkaa haastavamman. En onnistunut ottamaan näytteitä Niilistä, sillä virtahevot eivät päästäneet lähelle. Kun aloin perääntyä rannalta, havaitsin ohitse kulkevan leijonalauman. Olivat ilmeisesti jo syöneet, mutta kiipesin silti akaasiapuuhun. Mika Sillanpään Tiibet-harrastus virisi jo parikymppisenä. Valmistuttuani diplomi-insinööriksi lähdin vuodeksi reppumatkalle kiertämään Aasiaa ja päädyin tiibetiläiseen luostariin, jossa aloitin tiibetin opinnot. Tähän mennessä olen käynyt Tiibetissä Mika Sillanpää Syntynyt Alastarossa 1970. Kemian diplomi-insinööriksi 1992 ja tekniikan tohtoriksi 1997 Teknillisestä korkeakoulusta, MBA:ksi 2013 Aalto-yliopistosta. Toiminut vuodesta 2000 alkaen professorina useissa yliopistoissa, nykyisin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. LUT Kemian laitosjohtaja. Vieraillut vuodesta 1991 lähtien kymmeniä kertoja tutkijana Euroopassa, Aasiassa, Amerikoissa ja Afrikassa, seuraavaksi Australiaan. Tärkeimpiä tutkimuskohteita adsorptio- ja hapetusprosessit vedenkäsittelyssä, sähkökemiallinen vedenkäsittely ja ympäristöanalytiikka. Yli 400 julkaisua, kymmeniä huomionosoituksia, palkintoja ja luottamustehtäviä. Ohjannut toistasataa opinnäytetyötä. Naimisissa, kolme tytärtä. Perheen vakituinen koti Mikkelissä. Harrastuksina mm. lintukuvaus ja luonnon tarkkailu, jalkapallo, kreikkalainen filosofia sekä Tiibetin kulttuuri ja kieli. noin 15 kertaa ja Himalajalla kolmisenkymmentä. Sillanpää on opiskellut Tiibetin kulttuuria ja klassista tiibetiä. Nykytiibetillä hän tulee toimeen omien sanojensa mukaan välttävästi. Kiinalaiset kollegani olivat ihmeissään, kun pystyin silti kommunikoimaan paikallisten kanssa heitä helpommin. Tiibetin maaseudulla ei juuri puhuta kiinaa. Sillanpään kokemuksen mukaan tutkijan vapaus on Tiibetissä, kuten muuallakin Kiinassa, parempi kuin poliittinen vapaus. Viisumin lisäksi tarvitaan silti nippu lupia ja asiakirjoja ennen kuin tutkimusmatkalle pääsee. Matkalla menoa hidastavat tiuhaan vastaan tulevat poliisin ja armeijan tarkastuspisteet. Mukana kulkee myös viranomaisten määräämä opas, tällä matkalla tiibetiläinen Drolma. Emme varsinaisesti tarvinneet opaspalveluita, mutta oli mukavaa päästä puhumaan tiibetiä hänen kanssaan. Kun takana on satoja reissuja, sopeutuminen vallitseviin oloihin ja majoituksen tasoon käy mutkattomasti. Ei sitä sen enempää mieti, sattuuko majapaikkana olemaan viiden tähden vai viidenkymmenen sentin hotelli. Ensin mainittuihin Sillanpää on päässyt tutustumaan korkean tason kauppadelegaatioissa, joita ovat johtaneet muun muassa Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Paavo Väyrynen. Jälkimmäiset ovat tulleet tutuiksi monilla reppu- ja kenttätyömatkoilla. Yksi tuoreen reissun erikoisimmista yösijoista löytyi Mount Everestiltä 5 200 metrin korkeudesta. Nomadien teltassa olisi tullut vilu ilman tulisijaa, jossa käytettiin polttoaineena jakkihärän ja lampaan kuivattua lantaa. Mika Sillanpään rakkaus Tiibetiin näkyy perheen lasten nimissä. Kolmesta tyttärestä Tseyang on 15-vuotias, Tsering 10 ja Tsekyi 6. Lapset puhuvat kotikielenään suomen lisäksi englantia, sillä heidän äitinsä on Laosista. Monikulttuurisuus antaa kansainväliselle perheelle arjen rikkautta ja välillä myös yllätyksiä. Laosissa miehet pitävät hameita. Puolisoni vanhemmat antavat minulle aina perinteisen laosilaisen hameen, kun käymme tapaamassa heitä. En oikein tiedä, mitä niillä tekisin, mutta joskus toki pidän kotioloissa, Sillanpää hymyilee. Matka jatkuu kolmessa maanosassa Mika Sillanpää aloitti elokuussa seitsemän kuukauden tutkijavapaan, jonka aikana hän aikoo kiertää ainakin Kiinassa, Intiassa, Thaimaassa, Etelä-Afrikassa ja Australiassa, verkostoitua ja vierailla tutustumassa tutkimusprojekteihin. Vihreän kemian laboratorion hallinnolliset työt, opinnäytteiden ohjaus ja tieteellisten artikkelin valmistus hoituvat matkan aikana etätyönä. Samaan ai- Sivulle 10 8 KEMIA 6/2013

Tiibetin kuiva ja pölyävä maaperä saa etenkin monet naiset käyttämään hengityssuojaimia. Ngarin alueella käyskenteli villiaasien lauma. Pieni kylä matkalla muinaiseen Gugen kuningaskuntaan. Tiibetiläisiä pidetään maailman uskonnollisimpana kansana. Lungta-rukouslippuja näkyy erityisesti vuorten huipuilla. Dalai Lamat ovat perinteisesti asuneet Lhasassa Potala-palatsissa, joka on Unescon maailmanperintökohde. Nomadinaisia pyhän Manasarovarjärven rannalla Länsi-Tiibetissä. 6/2013 KEMIA 9

Yhteistyötä yli maanosien Veden laadun tutkimushanke Himalajalla on osa Suomen Akatemian ja ulkoasianministeriön rahoittamaa Ilmastonmuutos ja kehitysmaat -tutkimusohjelmaa, jossa tuotetaan uutta tietoa ja osaamista kehitysmaihin ja luodaan yhteistyöverkostoja. Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Kiinan tiedeakatemian Tiibetin instituutti ja Katmandun yliopisto Nepalissa. Kaksivuotinen hanke kestää vuoden 2014 loppuun, ja sen aikana LUT:n vihreän kemian laboratorioon on tulossa tutkijavaihtoon kahdeksan tutkijaa yhteistyöyliopistoista. Molemmista yliopistoista yksi tutkija tekee väitöskirjan Mika Sillanpään ohjauksessa. Hankkeen jatkuminen on nyt varmistunut, sillä saimme äskettäin päätöksen jatkorahoituksesta Suomen Akatemialta, Sillanpää kertoo. Myöhemmin aiomme hakea rahoitusta Kiinan tiedeakatemialta. Tarkoitus on viedä tutkimusta vielä vuosia eteenpäin. Sillanpään johtama laboratorio tekee vedenkulutukseen ja juomaveteen liittyvää tutkimusta, joka tähtää veden kulutuksen vähentämiseen, puhtaan juomaveden tuottamiseen ja jätevesien kestävään puhdistamiseen. Tutkimuksen kantavana teemana on nanoteknologia. Näytteitä kerättiin muun muassa Lhasajoen sivujoesta matkalla Kongpon alueelle. sivulta 8 kaan Sillanpää valmistelee kirjaa, joka käsittelee humuksen karakterisointia ja poistamista vedestä. Professorin julkaisuluetteloon on kertynyt melkein 400 julkaisua. Oikeastaan jo vähän yli, professori päivittää kolme kuukautta vanhan listauksen. Yli puolet on referoituja kansainvälisiä artikkeleita, joita Sillanpään ryhmä tuottaa vuosittain kymmeniä. Loput ovat muun muassa kokousjulkaisuja, tutkimusraportteja ja osuuksia kirjoista. Miten kukaan voi ehtiä näin paljon? Tutkimusryhmän vetäjä saa osittain ansaitsematonta kunniaa pääosin muiden tekemästä työstä. Myös verkostoitumisesta on apua, tämä on joukkuepeliä, Sillanpää selittää mutta on ollut kiistatta hyvä ehtimään ennenkin. Opiskeluaikanaan hän teki Teknillisen korkeakoulun nopeusennätyksen valmistumalla kahdessa vuodessa ja yhdeksässä kuukaudessa kemian diplomi-insinööriksi erinomaisin arvosanoin. Tohtoriksi Sillanpää väitteli 27-vuotiaana, ja ensimmäisen professuurinsa hän sai 30-vuotiaana Oulun yliopistosta. Mikä on vauhdin salaisuus? Ehkä se on vaikeus pysyä paikallaan. Lisäksi lyöttäytyminen itseään fiksumpien seuraan, mikä ei ole vaikeaa. Sillanpäälle on myönnetty useita palkintoja tieteellisistä ansioista, ja hänen ryhmänsä on palkittu kahdesti ympäristöliiketoiminnan ideoista Venture Cup -kisassa. Huomionosoitusten joukosta löytyy myös valinta Vuoden mikkeliläiseksi 2010. Vastaus kysymykseen tähänastisen uran mieluisimmasta tunnustuksesta on selvä. Unescon alainen Scope (Scientific Committee on the Problems of the Environment) myönsi Sillanpäälle vuonna 2010 nuoren tutkijan palkinnon tämän ansioista ympäristötekniikan innovaatioiden alalla. Scopen palkinto oli ykköstunnustus, kun se on globaali huomionosoitus koko laboratorion tekemästä hienosta työstä. Mount Everestin perusleirissä reilun viiden kilometrin korkeudessa yövyttiin paikallisten nomadien teltassa. 10 KEMIA 6/2013