KAUSI 2014 JSM Racing Team / JOONAS SÅG Luokka: Raket yleinen ja Rotax junior Kaudella 2014 jatketaan vielä kilpailemista luokassa Raket yleinen. Viime kaudella kansallisissa kisoissa ajettiin yhtä kisaa lukuun ottamatta kaikki muut Raketti-Karnevaali kisat. Yleisen luokan kisoja kertyi muutenkin aika paljon. Raketti Karnevaali sarjaan olisi vielä tarkoitus osallistua. Kalustoa löytyy myös Rotax-junior luokaan. Katsotaan kauden mittaan mitä Rotax-kisoja ajetaan. Sarjat menevät jonkin verran päällekkäin ja valintaa joudutaan tekemään. Tilanteen mukaan katsotaan kumpi luokka kiinnostaa enemmän. Peräkärryssä on hyvää ja näkyvää mainostilaa myös muille uusille sponsoreille, joten tervetuloa mukaan meidän tiimin tukijoukkoihin! Yhteytiedot Jouko 0400 657 046 Marita 040 516 9672 Kauden 2014 sponsorineuvottelut on satu päätökseen. Joonaksen vauhdin takana tänä vuonna ovat seuraavat yritykset: Jyväskylän Pelti ja Eristys eli jyper (www.jyper.fi), Administer Oy Sipoon AT-Tuote AJ-Automation, Verabel eli Rossi Racing TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy Siriocomp Oy Parturi-Kampaamo Lennus s Shop Mercatus Oy Vauhdikkaita kisoja ja onnea kauteen 2014 Joonakselle toivottavat sponsorit ja kaikki tiimin jäsenet! ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI KAUDELLE 2014: 26-27.4.2014 Kevätpäräys Pori 24-25.5.2014 Raketti Karnevaali Joensuu 14-15.62014 Raketti Karnevaali Kotka 12-13.7.2014 Raketti Karnevaali Töysä 26-27.7.2014 Raketti Karnevaali Rovaniemi 9-10.8.2014 Lentola Karting 23-24.8.2014 Raketti Karnevaali Järilänvuori 30-31.8.2014 Aluemestaruus Keski-Suomi 20-21.9.2014 Aluemestareiden kisa Ruuhimäki 27-28.9.2014 Syyspäräys Pori RUUHIMÄKI CUP osakilpailut 4 kpl Rotax-kisat 17-18.5. 2014 Kotka 28-29.6. 2014 Oulu 26-27.7. 2014 Vihti 9-10.8. 2014 Pori 23-24.8. 2014 Lappeenranta
KOOSTE KAUDEN 2013 KISOISTA JA TULOKSISTA: LUOKKA: Raket Yleinen Tulos / osallistujamäärä luokassa KANSALLISET KISAT 11.5.2013 Äitienpäiväajot Lauantai Kuopio 2/6 12.5.2013 Äitienpäiväajot Sunnuntai Kuopio 3/6 5.7.2013 Heinänkorjuukisa Lauantai Jämsä 7/14 6.7.2013 Heinänkorjuukisa Sunnuntai Jämsä 8/12 17.8.2013 Lentola Lauantai 1/12 18.8.2013 Lentola Sunnuntai 1/11 25.8.2013 Aluemestaruus Keski-Suomi 1/3 14.9.2013 Ylivieska Mestareiden kisa 2/12 28-29.9.2013 Syyspäräys Pori 6/32 RAKETTI KARNEVAALIKISAT Lentola Lauantai 5/24 Lentola Sunnuntai 5/24 Lahti Lauantai 12/27 Lahti Sunnuntai 10/27 Töysä Lauantai 7/32 Töysä Sunnuntai 7/30 Kokemäki Lauantai 4/26 Kokemäki Sunnuntai 3/25 Raketti Karnevaalin kokonaissarja 7. RUUHIMÄKI CUP 13.5.2013 RuuhimäkiCUP 4/10 3.6.2013 Ruuhimäki CUP 3/11 29.7.2013 Ruuhimäki CUP 1/5 12.8.2013 Ruuhimäki CUP 1/8 9.9.2013 Ruuhimäki CUP 3/11 Lopputulokset Ruuhimäki CUPista: Keskikokoisten luokkavoitto (KF6 ja Raketit) ja Raketti yleisen voittaja KESKI-SUOMI CUP Jämsä 1/1 Saarijärvi 1/2 Ruuhimäki 1/2 Jämsä 1/2 Lopputulos Keski-Suomi CUPista: Raketti yleisen voittaja PÄIJÄNNE CUP Hartola 1/3 Jämsä 2/2 Lahti 1/4 Lopputulos Päijänne CUPista: Raketti yleisen voittaja
KOSTEET KAUDEN 2013KISOISTA: Kauden avauskisoihin Poriin olemme ilmoittautuneet, mutta kuljettaja sairastuu ennen lähtöä. Kuume ja flunssa iskee Joonakseen sen veran kovasti että perumme osallistumisen ja seuraamme Porin kisoja netistä kotisohvalta käsin. Oudolta tuntuu, kun kaverit ovat Porissa avaamassa kautta ja me emme pääse lähtemään. Äitienpäiväajot Kuopio 2013 Kuopioon on aina mukava tulla kisaamaan. Täällä on aina mukavan leppeä kisatunnelma. Savolaisten kanssa on helppoa tulla toimeen, kun itsekin tunnustaudumme savolaisiksi. Saavumme paikan päälle torstaiiltana ja pystytämme varikkoteltan ja leiriydymme alueelle. Keli on erittäin kylmä ja tuuli on varsin raakaa. Talvivaatteet ovat tarpeen vielä. Perjantain harjoitukset ajetaan märällä radalla. Joonas käy ajamassa vain 5 kertaa. Ajo-aika loppuu jo klo 17.00. Lauantaina sää jatkuu edelleen epävakaisena ja kosteana. Märkä sää sopii meille ja se näkyy myös ajossa, Joonas vetää lämppärillä kärkiaikaa lähes koko ajan. Yleiset raketit ja junnut ajavat samassa lähdössä. Aika-ajossa sijoitus on 4. 1. erän 5 ja 2. erän kolmas. Finaaliin lähdetään ruudusta 5. Maaliin Joonas tulee sijalla 5, mutta edellä jääneistä kolme on junnuja, joten Yleisten rakettien 2 on meitä tyydyttävä sijoitus. Talven jäljeltä ensimmäinen kisa on vähän harjoittelua ja säätöjen hakemista. Ollaan erittäin tyytyväisiä tähän sijoitukseen ja palkintopallipaikkaan. Palkintojen jaossa on mukavaa nousta kakkospallille ja vastaanottaa kauden ekasta kisasta palkintopokaali. Sunnuntaina on sitten vuorossa jo keväisen kaunis ja aurinkoinen päivä. Paineet on pois kun edellinen päivä meni niin hienosti. Rento veto ja jo lämppärillä Joonas on kolmas. Aika-ajossa sijoitus on 4. 1. erän 4 ja 2. erän 4. Finaaliin lähdetään ruudusta kolme. Joonas saa erittäin hyvän lähdön ja nousee heti toiseksi. Tällä kertaa yleiset raketit vievät joukkoa kolmen kärki on Tiilikainen, Såg ja Mäkelä. Tiilikaisen Tomi on Kuopion oma poika ja rata on hänelle varsin tuttu, mutta helpolla ei periksi anneta. Kisa on varsin tasaväkinen ja tiukka. Tomi vetää joukkoa ja Joonas taistelee toisena pitkään. Joonas käy kolmen kierroksen ajan jopa johtopaikalla, mutta Tomi kuittaa ja ihan lopussa vielä Villekin pääsee ohitse. Joonas on tyytyminen kolmanteen sijaan. Todella hieno viikonloppu ja tyytyväinen näkyy olevan kuljettajakin, kun kasvoilla on leveä hymy. Todella upeat palkinnot on molemmilta päiviltä kotiin tuomisina. Myös mekaanikko on tehnyt työnsä hyvin ja tiimi voi ajella hyvillä mielin kauden ensimmäiseltä kisareissulta kotia kohti. Kuopio lauantai Kuopio sunnuntai
Raketti-karnevaali Lentola 8-9.6.2013 Rakettikarnevaali sarja on alkanut jo toukokuussa Kotkassa. Meidän karnevaali sarjan aloitus siirtyi taas kuljettajan sairastumisen takia. Muut ovat saaneet jo hyvän vauhdin ja alun tähän sarjaan Kotkasta, mutta koetamme päästä vielä tähän kyytiin mukaan. Lentolaan saavumme hyvissä ajoin jo torstaina ja heti vaan radalle testaamaan vauhtia, koska sarjasäännöt sanelevat ajo-aikoja ja ajaminen päättyy jo klo 17.00. Perjantaina harjoitusaikaa on klo 10-16.00. Siiten on sitä renkaiden tekoa ja polttoaineen sekoitusta. Lauantain kisapäivä on aurinkoinen ja lämmin. Sarjasääntöjen mukaan lämppärit ajetaan omilla ns. varikkorenkailla. Joonas on lämppärin 9.Aika-ajoon sitten laitetaan kisarenkaat, jotka ovat kaikille samat. Aika-ajossa Joonas saa mielettömän vauhdin päälle ja ajaa aika-ajon neljänneksi. Erätkin sujuvat ihan mielettömän hyvin ja sijoituksena molemmista eristä on neljännet sijat. Kilpailupäivän mittaan äidin jännitys nousee koko ajan ja finaalia ennen on jännitys katossa. Finaaliin lähdetään ruudusta 4. Lopputulos on viides eli hieno aloitus tähän karnevaalisarjaan saatiin tehtyä. Kokonaismäärä 24 kanssakilpailijaa ja heti suoraan viidenneksi on meidän tiimiltä mahtava suoritus. Sunnuntain kisapäivä on yhtä aurinkoinen kuin lauantaikin. Lämppärillä laitetaan vieläkin paremmaksi ja tulos on 5. Aika-ajossakin on parantamisen varaan ja nyt Joonas on aika-ajon 3. Maranellot ottavat kolme kärkipaikkaa. 1. erässä Joonas saa aivan mahtavan lähdön ja nousee toiseksi, mutta matka päättyy nelosmutkassa ulos. Kanssa-kilpailija tekee ajovirheen ja osuu Joonakseen. Joonaksen matka päättyy tässä erässä sitten siihen.kakkos erään on sitten lähtöpaikka viimeinen ruutu eli ruutu 24. Onpahan ainakin kurottavaa ja ohiteltavia edessä aika paljon. Joonas lähtee taistelemaan ja tekee 18 ohitusta tässä erässä. Ohitukset ovat siistejä ja nätisti ajamalla Joonas tulee ohi. Matka loppuu kesken, mutta tästä erästä tullaan maaliin sijoituksena on 6. sija. Lähtöpaikka näiden erien jälkeen finaaliin on ruudusta 16. Kurottavaa ja ohiteltavaa on aika tavalla, jos meinaa palkinnoille ajaa. Joonas on kuitenkin aivan mielettömässä vauhdissa ja sijoitus sijoitukselta nostaa itseään ylöspäin. Tämän päivän teema ohitusharjoitukset jatkuvat finaalissa 11 ohitusta myöhemmin on ruutulipun aika ja Joonas on nostanut itsensä jälleen sijalle viisi. Todella hieno viikonloppu meidän tiimille. Todella hieno aloitus saatiin Raketti-karnevaali sarjaan näiden kahden päivän aikana. Mahtavat pokaalit vielä mukaan kotiin viemisiksi palkintokaappiin. Tämä viikonloppu antaa uskoa ja itseluottamusta reilusti koko tiimille. Jäämme innolla odottamaan seuraavaa osakilpailua.
Lentolan sunnuntain palkinnot jaettiin Lahdessa Raketti-karnevaali Lahti 15-16.6.2013 Torstaina todella kiire lähtö kohti Lahtea. Matkaan päästään vasta iltapäivällä. Tarkoitus olisi ehtiä ajamaan vielä torstaina radalle. Kisabensat pitää hakea vielä Saksalan Teboililta. Ajovuorot oat kaksi kertaa tunnissa ja kiireessä touhutaan. Päivän harjoitusajot jäävät vähäisiksi ja perjantaiksi on luvattu vettä. Torstain harjoitukset ovat vaisuja ja perjantaiksi jää paljon tekemistä. Perjantain harjoituspäivä on sadekelin harjoituspäivä. Auto ja kuljettaja toimivat sateella hyvin. Todella märkää ja vehkeitä kuivatellaan pitkin päivää ajojen välillä. Tässä kelissä kyllä onnistutaan aina tekemään hyviä tuloksia. Lauantain kisapäivän aamuna ei sada vettä mutta on aika viileä keli. Ajanoton kanssa on ongelmia ja lämppärin aikoja ei saada järjestelmistä lainkaan. Aika-ajossa olemme vasta 9. eli ei kummoinen tulos. Ykkös erässä Joonas parantelee asemiaan ollen 6. Kakkos erässä vielä yksi sija paremmaksi eli 5. Finaaliin lähdemme ruudusta viisi. Finaalia odotellessa sitten ukkoskuuro alkaa uhkaavasti kerätä mustia pilviä ja varaudumme vaihtamaan nopeasti sadepyörää alle. Park ferme-alueella pojat laittavat sliksit alle, mutta kesken kaiken sade alkaa ja vaihdetaan siitenkin sadepyörään. Sadesäätöjä autoon ei ehditä laittamaan kun on jo siirryttävä lähtöalueelle. Järjestäjän sotkujen takia sitten annetaankin lisää aikaa ja osa ehtii säätää autoonsa paremmin sateelle sopivaksi. Todella epäreilua ja epätasaväkistä touhua, mutta lähtöruudusta ei saa tulla enää takaisin autoa säätämään. Finaalissa sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Joonas tekee 360 astetta pyörähdyksen mutta onni tilanteessa on se että Joonas pääsee jatkamaan mutta sijoitus tippuu kovasti. Lopputulos on 12. Eli varsin epäonninen päivä oli tämä päivä. Jos mekaanikko olisi pystynyt tekemään autoon sadekelin säädöt kuljettaja olisi pystynyt taistelemaan varmasti ihan kärkipaikoista, mutta kun ei niin ei. Sunnuntain kisapäivä on aurinkoinen ja lämmin. Saamme heti lämppärille auton toimimaan hyvin ja sijoitus on kolmonen. Aika-ajossa Joonas saa hyvän rennon vedon ja tulos on kolmas. Ykkoserässä sitten alkaa taas epäonni vaivata. Kuuden kierroksen jälkeen Joonaksen ollessa sijalla 6 tulee mutkassa kanssakilpalijalta pieni osuma Joonakseen ja Joonas on nurmikolla eli tämä erä päättyy ulosajoon. Erän jälkeen huomatan vielä että bensatankki vuotaa. Mekaanikolle tulee kiire vaihtaa tankki uuteen. Onneksi Jaatisen aina ystävällinen ja avulias Pena osallistuu tankin vaihtoon ja auto saadaan korjattua ennen seuraavaa erää. Kiire taas tuli, mutta ehdittiin ajoissa. Joonas lähtee kakkos erää viimeistä ruudusta eli 27. Kommentit kuljettajalta enne lähtöä; ei jaksaisi lähteä taas ohittelemaan. Kuljettajan on vain jaksettava tehdä työnsä radalla ja hyvin Joonas ohitteleekin 13 autoa ja lopputulos kakkos erästä on 14. Finaaliin lähtöpaikka on ruutu 22. Joona saa hyvän lähdön ja on nopeasti 10.Sitten alkaa taas tapahtua ja Joonas on taas nurmikon kautta ajettuaan 10 sijaa alempana. Taas on vaan jaksettava aloittaa kapuaminen ja ohittelu. Onneksi auto ja kuljettaja toimivat hyvin ja matkaa on vielä jäljellä. Joonas ennättää ajamalla nousta sijalle 10, kun matka päättyy ruutulippuun. Kaikkien sattumien ja vaikeuksien jälkeen tähänkin sijaan on oltava tyytyväinen vaikka aika-ajo ja alkuerät antoivat odotuksia ja mahdollisuuksia parempaankin. Auto ja kuljettaja toimivat todella hyvin epäonnea vain oli aivan liikaa tänä viikonloppuna. Jos jotakin tuli harjoiteltua niin niitä ohituksia tuli tähän viikonloppuun todella paljon.
Yllä olevan kuvan kuvaaja Tom Talja Lahti Heinänkorjuukisa Jämsä 6-7.7.2013 Kesälomamatkan jälkeen taas suoraan Jämsään kisaamaan. Naapuriseuraa pitää kannattaa aina kun vain on mahdollista. Torstaina hyvissä ajoin paikan päälle ja LMM porukan leiriin teltan pystytykseen. Yleisiä raketteja on ilmoittautunut 14 autokuntaa tähän viikonloppuun. Loman jälkeen ollaan taas ihan pihalla. Helle on melkoinen ja rengaspaineiden kanssa on hakemista. Lauantaina lämppärin 9. Aika-ajo sujuu hieman paremmin eli 6. Ykköserässä nousua ja sijoitus on kolmas. Kakkoserässä sijoitus on kuudes. Finaaliin lähdemme ruudusta 5. Rengas ei kuitenkaan pelaa ja loppusijoitus on vasta 7. Loman jälkeen ei onnistuta tänäkään vuonna. Sunnuntaina keli vain lämpenee ja rengasta ei saada toimimaan vieläkään. Lämppärillä sijoitus on vasta 8. Aika-ajossa yksi sija paremmin eli 7. Ensimmäisessä erässä hajoaa sivuponttooni ja tukirauta raahaa rataan. Kilpailu viallisella autolla on mahdotonta, mutta kaikeksi onneksi Joonas saa säilytettyä sijansa ja tulee 7. maaliin. Kakkos erässä renkaat tahmaavat ja sijoitus on vasta 8. Lisähjarmia tulee taas bensatakin vuotamisesta. Jaatisen Penan luo taas tankin vaihtoon. Korajukset ehditään tehdä ja auto saadaan ajokuntoon seuraavaan lähtöön. Finaaliin lähtö ruudusta 7. Lämpötila ja renkaiden tahmaaminen on ongelma jota ei
saada ratkaistua tämän viikonlopun aikana. Loppusijoitus on kahdeksas, joka ei tyydytä tiimiä eikä kuljettajaakaan. Tämän viikonlopun kisasta jää paljon mietittävää ja parannettavaa. Pyry-Petteri, Joonas, Niko, Joni ja Eetu Raketti-karnevaali Töysä 20-21.7.2013 Töysään saavumme torstaina ja ajatuksena on että ehdimme radalle, mutta vesisade sotkee suunnitelmat. Ei ole mitään hinkua kastelemaan varusteita märälle radalle. Perjantaina heti aamusta märälle radalle testaamaan. Iltapäivällä sade taukoaa mutta kuivalla ehdimme ajaa vain yhden kerran. Sade yllättää taas ja päivän harjoitukset ovat sitten ajettu. Ohjelmassa on vielä ilmoittautuminen, katsastus, renkaiden asennus ja bensan sekoitus. Kilpailuun on ilmoittautunut 32 rakettiluokan kilpailijaa. Taitaa olla tämän kesän ennätysmäärä yleisiä raketteja radalla. Lauantaina kilpailu päivän keli on pilvinen mutta sateeton. Läppärillä Joonas on 7. Aika-ajossa olemme sijalla 6. Ykköserässä Joonas saa nostettua sijoituksen yhdellä sijalla ollen viides. Kakkoserässä sitten lakkaa onni suosimasta ja vain yhden kierroksen jälkeen ollaan sitten nurmikolla ihmettelemässä. Kanssakilpailija osui Joonakseen ja Joonaksen matka päättyi sitten siitä syystä varsin lyhyeen. Kakkoserän sijoitus on vasta 29.
Finaalin lähtö ruudusta 14. Kovaa ajamista ja ohittelua ja seitsemän sijaa Joonas onnistuu ajamalla nousemaan. Lopputulos on finaalin 7. eli palkinnoille reilusti ajamalla tämän päivän kisassa. Vähän oli aneeminen päivä, mutta tyytyväisiä kuitenkin ollaan. Palkintosija on aina hieno saavutus tässä porukassa, jossa hyvänä päivänä kuka tahansa voi voittaa. Sunnuntaina kisapäivä valkenee pilvisenä, mutta tälle päivälle on kuitenkin luvattu parempaa keliä ja lämpimämpää kuin lauantaina. Lämppärillä ollaan ihan unessa ja sijoitus on vasta 15. Aika-ajoon saadaan herätys aikaan ja sijoitus on 8. Ykköserässä Joonas ajelee jo 7. Kakkoserässä vielä yksi sija ylöspäin eli 6. Finaaliin ruudusta 7. Finaali on todella tasaväkinen ja tiukkaa ja rehtiä kisaa sijoista 2-7 taistellaan kovasti. Joonas on parhaimmillaan jo viidentenä ja taistelee todella hienosti. Aivan viimeisillä kierroksilla kuitenkin takaa tullaan vielä ohi ja lopullinen sijoitus on sunnuntainakin tuo sija 7. Tyytyväisiä ollaan jälleen kerran hienosti palkinnoille. Raketti-karnevaali Kokemäki 3-4.8.2013 Tämä viikonloppu piti alkuperäisen suunnitelman mukaan viettää Neste-rallissa, mutta aikataulujen muutokset siirsivät sitten tämä Raketti-karnevaalin päätöskisan tähän viikonloppuun. Asiat tärkeysjärjestykseen ja tavoittelemaan raketti-karnevaaliin sijoitusta 10 sakkiin. Neste-rallin seuraaminen ei kuitenkaan katkennut, kun perheen miehet kävivät katsomassa rallin aika-ajot Ruuhimäessä jo keskiviikko iltana. Torstaina matkaan hyvissä ajoin kohti Kokemäkeä. Kilpailuun on ilmoittautunut 27 Raketti-luokan kilpailijaa. Samalla ajetaan myös Yamaha Cup-osakilpailu. Olemme perillä, mutta kisabensa pitää vielä hakea ja kiire radalle päättyy armottomaan ukkoskuuroon, joka kastelee joka paikan. Päädymme vain leirin pystytykseen ja grillaukseen ja illanviettoon. Perjantaina harjoitellaan ja haetaan säätöjä ja rengaspaineita kohdalleen. Päivän päätteeksi on taas bensan sekoitukset, renkaiden asennukset ja ohjaajakokous.
Lauantaina on varsin lämmintä jo heti aamusta. Aika-ajossa Joonaksen sijoitus on 8. Erät: A, B JA C- ryhmissä ajetaan ja Jonas on B-C erän kolmas. Toisessa eli A-B-erässä Joonas on kuudes. Finaalissa lopputulos on kilpailun 4-sija. Ihan mahtava päivä meidän tiimille! Sunnuntaina lämmin sää jatkuu ja päivästä on tulossa yhtä kuuma kuin edellisestäkin. Aika-ajossa saavutamme sijan 6. Erässä B-C Joonas ajaa sijalle 4. Erässä A-C myös sijoitus on 4. Finaaliin siis ruudusta 4. Loppusijoitus on kilpailun kolmas. Tosi hieno ajo Joonakselta. Ville Úitto pääsi finaalissa karkuteille, mutta sijoista kaksi-viisi käytiin todella kova kamppailu. Vetovuorot vaihtuivat ja kilpailu oli tasaista. Viimeisellä kierroksella kilpailun tiimellyksessä tapahtui kolarointiakin. Onneksi Joonaksella oli onnea matkassa ja vältti tuon kolaripaikan hieman nurmikon kautta kierrellen. Raket-karnevaalisarjan viimeinen osakilpailu oli todella hienoa päättää kolmanteen sijaan ja palkintokorokepaikkaan. Kokonaistulos Raket-karnevaalissa Joonas oli seitsemäs. Ihan mahtavat karnevaalikisat Joonakselta tähän kauteen. Ottaen vielä huomioon että Kotka jäi meiltä ajamatta. Sarjassahan lasketaan loppupisteisiin kymmenestä osakilpailusta 8 parasta sijoitusta ja kaksi huonointa jää pois. Kisan jälkeen tiimin mieleen painuvimmat onnittelut tulivat tekstiviestin muodossa. Pitkään pitkään aikaa ei ole Laukaan Moottorimies ollut karnevaalissa palkintopallisijalla. Mekaanikko isille myös mahtava palkinto tehdystä työstä varikko teltalla. Paljon on työtä tehty ja lukematon määrä ketjuja vaihdettu ja mietitty miten saadaan auto ja kuljettaja parhaaseen iskuun kisaamaan ja taistelemaan hyvistä sijoista. Tämä on voitto ja palkinto koko meidän tiimille tehdystä työstä tällä kaudella. Onnellisten ja mahtavien fiilisten tunnelmissa kohti Keski-Suomea. Ei haittaa yhtään vaikka jäi Neste-ralli tämän kisaviikonlopun takia väliin. Kannatti lähteä Kokemäelle parantelemaan Karnevaalisijoitusta. Joonas, Eero, Aleksi ja Lauri
Kokemäki lauantai palkitut Kokemäki sunnuntai Podiumilla Aleksi 2, Ville 1 ja Joonas 3 Kallio Karting Lentola 17-18.8.2014 Lentolan kisat ovat tässä niin lähellä, että tänne on helppo ja nopea tulla. Rata on myös ennestään tuttu paikka ja täällä on ajettu jo monet kisat. Leiri pystytetään torstai-iltana seurakavereiden vastapäätä hiekkakentän reunaan. Tutulla porukalla on aina mukava olla kisoissa ja samalla ehtii vaihtaa kuulumisia ja kisakokemuksia. Perjantain harjoitukset ajetaan hyvässä säässä. Lauantaiksi on luvattu sadetta, mutta se sopii meille erittäin hyvin, voisiko sanoa että jopa toivomme sadetta. Lauantaina yleiset ja junnut ajavat samassa lähdössä. Yleisiä on 12 ja junnuja 18 eli yhteensä 30 autokuntaa on viivalla. Lauantai aamun lämppärillä meidän kuljettaja on vielä unessa ja tulos on vasta yhdeksäs.
Aika-ajossa parannellaan jo aika tavalla ja tulos on kolmas. Ensimmäisessä erässä Joonas on ihan kärkikahinoissa ja ajelee rauhassa niin että juuri ennen ruutulippua Joonas tekee kakkos sijalta ohituksen ja voittaa erän. Toisessa alkuerässä sademies jatkaa erän hallintaa ja ajelee rennosti erävoittoon. Finaaliin lähdetään ruudusta yksi eli masterina. Lähtö sujuu hyvin, mutta Roope ottaa johtopaikan ja lähtee viemään letkaa Joonaksen ollessa toisena. Joonas ei lähde tässä vaiheessa haastamaan Roopea, vaan antaa Roopen vetää ja seuraa ihan kannassa. Joonaksen ajatuksena on ajaa takana tulijoilta karkuun. Muutaman kierroksen jälkeen suunnitelma alkaa toimia ja takana tulijat alkavat jäädä. Noin kolme kierrosta ennen ruutulippua Joonas ohittaa Roopen ja vetää loput kierrokset johtajana ja ylittää ruutulipun ensimmäisenä voittaen tämän päivän kisan. Sademies on nimensä veroinen jälleen kerran. Taktiikka ja ohituksen suunnittelu onnistuivat tänään Joonakselta täydellisesti. Isä mekaanikko saa lisää työtä ja pääsee purkamaan konetta katsastukseen finaalin jälkeen. Äitiä jännittää aina miten katsastukset sujuvat, mutta koskaan ei ole ollut sanottavaa. Ihan mahtava päivä vaikka sateessa kastui vaatteet monta kertaa ja äitikin taisi vaihtaa vaateita kolme kertaa päivän aikana. Palkintojen jaon jälkeen on pakko paistaa pojille lettuja juhlan kunniaksi. Pojille maistuvat letut ja isille olut päivä päätteeksi. Pienet juhlat varikkoteltalla oman seuran isien ja poikien kanssa ovat paikallaan tällaisen päivän päätteeksi. Roope, Joonas, Tuure ja Kosti
Sunnuntaipäivän kisaan on rentoa lähteä, kun on edelliseltä päivältä voitto taskussa. Sadepilvet ovat väistyneet ja aurinko paistaa heti aamusta lähtien. Sunnuntaina lämppärillä Joonas on neljäs. Aika-ajossa parannellaan sijoitusta vielä ja tuloksen on kolmas sija. Ensimmäisessä alkuerässä vauhtia löytyy kummasti ja sijoitus on erä toinen. Toisessa alkuerässä mennään taas vauhdikkaasti ja sijoitus on jälleen erän toinen. Finaaliin lähtö ruudusta kaksi. Masterina rinnalla on Aleksi Potter, joka on voittanut molemmat erät. Tuloksena tässä kakkos erässä on toinen sija. Finaaliin lähdetään ruudusta kaksi. Kisa etenee varsin selvästi Aleksin karatessa omille teilleen jo heti alussa. Muista sijoista on kova kamppailu, mutta Joonas hallitsee Lentolan radan, ajaminen on varmaa ja rengaspaineet osuvat kohdalleen jälleen kerran. Ihan mahtavalla ajolla Joonas ohittaa ruutulipun toisena. Tilanne muuttuu kuitenkin tuomariston tehtyä valitettavan päätöksen Aleksin tupla tuuletuksesta ruutulipulla. Aleksin ajo hylätään ja Joonas nousee voittajaksi myös tänään. Olisimme olleet erittäin tyytyväisiä myös tähän toiseenkin sijaan, mutta onhan se voitto otettava vastaan kun tuomaristo näin päättää. Tämä Lentolan kisareissu oli meidän tiimille täydellinen viikonloppu. Kovasta raatamisesta ja lauantaina kylmässä ja märässä tarpomisesta radan ja varikon välillä saatiin mahtavat palkinnot mukaan kotiin viemisiksi palkintokaappiin. Kuljettaja ja mekaanikko ovat tehneet työnsä hyvin ja se työ tuottaa nyt hyvän tuloksen. Lyhyt kotimatka sujuu mukavasti viikonlopun tapahtumia kerratessa ja keskustellessa.
Lentola sunnuntai Roope, Joonas ja Niki, takana Eetu Aluemestaruuskisat Keski-Suomi 25.8.2014 Aluemestaruuskisat ajetaan tänä vuonna Jämsän radalla. Kilpailunjohtajan päätös on että lähtöjärjestys arvotaan, koska ajanottoa ei radalla ole. Kisa ajetaan kestävyyskisana 20min+2kierrosta. Joonaksen lähtöpaikaksi osuu arvonnassa ruutu kolme. Lähdössä on mukana yleisiä raketteja, junnuja, KF6, Micro ja R120 luokan autoja yhteensä 10 kilpailijaa. Joonas saa erittäin huonon lähdön ja ajautuu liukkaalle ja tippuu monta sijaa jääden seitsemänneksi. Ensimmäisen kierroksen aikana sattuu ja tapahtuu vaikka mitä ja sijoitukset muuttuvat hetkessä. Joonas aloittaa nousun ja etenee varsin pian luokkajohtoon. Kestävyysajon lopputulos on yleisten rakettien luokkavoitto ja aluemestaruus 2013 titteli. Pyry-Petteri ja Joonas Aluemestareiden kisa Ylivieska 13-14.9.2014 Joonas haluaa tänne ajamaan suomen muuta kärkiporukkaa vastaan. Lähdemme matkaan torstaina ja Ylivieskan rata on uusi tuttavuus ja ennen käymätön paikka meille. Torstai-iltana saavumme perille ja viritämme varikon kuntoon. Keli alkaa olla jo syksyinen ja illat ja yöt ovat aika koleita. Päivisin paistaa kuitenkin aurinko ja keli lämpenee päivän mittaan. Harjoituspäivä sujuu hieman tahmeasti, mutta aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti.
Kilpailupäivä on lauantai ja kisaan on ilmoittautunut 12 yleistä rakettia. Aamun lämpärillä Joonas on kuudes. Aika-ajoon hieman enemmän puristusta ja sijoitus on neljäs. Ykköserässä sitten menee sivuponttonin rauta poikki ja meno hyytyy raudan raahatessa maahan. Joonas onnistuu kuitenkin ajamaan erän loppuun, mutta sijoitus tippuu Joonaksen ollessa erän kuudes. Mekaanikolle tuli hommia Onneksi uusi sivuponttooni löytyy Maranellon varaosa-autosta. Korjaus onnistuu ja ehdin teipata kylkeen vielä numeron. Auton tankkaus ja korjauksen varmistus, kiirettä siinä taas oli mutta ehdittiin toiseen erään. Toisessa erässä Joonas pääsee jo taistelemaan ja ajaminen sujuu nyt ilman ongelmia. Sijoituksena tästä erästä on neljäs sija. Erien yhteenvedon jälkeen finaalin lähtöpaikaksi tulee 5 ruutu. Finaalissa alkaa sitten tapahtua heti ensimmäisessä mutkassa tulee iso kolari ja 5 autoa on pihalla. Kilpailu keskeytetään punaisella lipulla ja pojat joutuvat puhutteluun. Kilpailun johtaja on tiukkana ja antaa tulla kovaa kritiikkiä ehkä hieman liiankin kovaa. Uhaten vaihtaa masterin, jos uusi lähtö ei onnistu kunnolla. Uusi lähtö onnistuu hyvin ja kaikki saavat paikan radalta. Joonas saa hyvän lähdön nousten heti kolmanneksi, mutta rengaspaineet on asetettu niin että rengas alkaa toimimaan vasta muutaman kierroksen jälkeen, joten takaa tulee Aleksi ohi. Joonas ajaa neljännellä paikalla pitkän matkaa jääden hieman kärkikolmikosta, mutta kun rengas alkaa pelaamaan niin vauhti alkaa tuottaa tulosta. Joonas ajaa kärjen kiinni ja neljä poikaa taistelee palkintopallisijoituksista. Viimeisellä kierroksella varikon mutkassa alkaa tapahtua ja tilanne muuttuu hetkessä. Ruutulipulle tulee lähes rintarinnan kaksi autoa, joista voittaja on Aleksi ja toisena on Joonas. Ihan mahtava tilannetaju ja tilanteen hallinta, kun edessä alkaa kamppailu sijoituksista ja taistelu voitosta. Finaalissa Joonas ajoi parhaan ajan kaikista eli 49,545. Toiseen sijaan on hienoa päättää tämä Ylivieskan aluemestareiden kisaviikonloppu.
Palkintopallilla Joonas, Aleksi ja Darius Syys Päräys Pori 28-29.9.2014 Paikanpäälle perinteisesti torstai-iltana ja leirin pystytys lähes pimeässä. Perjantain harjoitukset eivät oikein ota sujuakseen ja kuljettaja käy hieman lämpöisenä. Mekaanikko saa kuljettajalta aika tiukkaa palautetta ja kritiikkiä. Ilmeisesti palaute auttaa, koska vauhti alkaa pikku hiljaa löytyä, mutta vasta alkuillan viimeisillä vedoilla. Kanssakilpailijoita on 32 autokuntaa, joten kisasta on tulossa varsin kova. Lauantain kisapäivä on pilvinen mutta onneksi ei sada vettä. Lämppärillä Joonas saa kohtuullisen vauhdin ollen porukan kahdeksas. Aika-ajossa Joonas on parhaimmillaan viidentenä, mutta lopputulos ajon jälkeen on jälleen tuo kahdeksas. Prefinaalissa tapahtuu sitten heti lähdössä ja tulee valtava joukkokolari, jossa seitsemän autoa jää ensimmäiseen mutkaan. Joonas saa myös osumaa ja ajautuu nurmikolle, mutta onnistuu kuitenkin pääsemään takaisin radalle, mutta sijoitukset tippuivat noin 10 sijaa. Kuljettaja sisuuntuu ja ajaa porukkaa kiinni ja ohi kaikista, joista ehtii. Matka loppuu kesken ja nousu päätyy sijalle 12. Finaaliin lähtö tapahtuu ruudusta 12. Finaalissa Joonas saa erittäin hyvän lähdön ja nousee heti sijalle 10. Finaalissa ajetaan 17 kierrosta ja Joonas nostaa sijoitustaan koko ajan. Nousu ja ohittelu jatkuu ja lopputulos on erittäin hyvä kuudes sija. Kaikkien aikaisempien vuosien keskeytykset ja pettymykset tältä radalta päättyvät ja on erittäin hienoa päästä Porissa ruutulipulle ja palkinnoille. Varsin hieno lopetus tähän kauteen, kun saa vielä palkinnon mukaansa kotiin vietäväksi. Mahtavan rennot tunnelmat ja mukavaa päättää kausi palkintojen jakoon ensimmäistä kertaa Porissa.
Keski-Suomi Cup 2013 luokkavoitto Joonas osallistuu Keski-Suomi CUP:n kaikkiin neljään osakilpailuun ja voittaa Raketti Yleisen luokan. Päijänne Cup 2013 luokkavoitto Joonas osallistuu Päijänne CUP:n kaikkiin kolmeen osakilpailuun ja voittaa Raketti yleisen luokan.
Ruuhimäki Cup 2013 keskikokoisten autojen luokkavoitto Joonas osallistuu Ruuhimäki CUP:n kaikkiin viiteen osakilpailuun ja voittaa keskikokoisten autojen luokan. Jampan pysti-kiertopalkinto 2013 JAMPAN PYSTI kiertopalkinto vuodelta 2013. Kiertopalkinto Jampan pysti jaettiin nyt kolmannen kerran ja tänä vuonna palkinnon sai vastaanottaa Joonas. Perusteena kehittyminen kauden aikana, ansiokkaasta ajamisesta ja menestyksestä Raketti-luokassa 2013. LMM KARTING PISTEPÖRSSIN VOITTAJA 2013 on Joonas Såg LMM pikkujouluissa jaetaan myös eri lajien pistepörssin voittajien palkinnot. Pisteitä kertyy kisastarteista, maaliin tulosta ja loppusijoituksista. Karting-lajin pistepörssissä voitto tulee Joonakselle erittäin selkeällä erolla. Kauden 2013 Palkintosaalis