13.12.2015 1( 10) Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 Team Everlast Welds aloitti uutena endurotiiminä kilpailukautensa 2015 tammikuun lopulla kansallisella kilpailulla Karkkilassa. Tiimin kuljettajista Antti Hänninen oli kilpailussa mukana ja ajoikin hienosti U20 luokan kakkoseksi. Ensimmäinen SM-sarjan osakilpailu ja tosi koitos ajettiin Kangasalalla helmikuun puolessa välissä. Nyt olivat kaikki tiimin kuljettajat kisassa mukana, U20 luokassa kilpaili Antti Hänninen ja Jani Salonen. Joonas Salonen taas edusti E1 luokkaa. Hänninen oli kisassa aina viimeisen kierroksen ensimmäiselle maastokokeelle asti toisena kellottaen luokassaan pohja-aikoja, kunnes tekninen vika pakotti huoltohommiin ja näin ollen tuli aikasakkoa yhdeksän minuuttia ja Hänninen löytyi tuloksista sijalta kymmenen päivän päätyttyä! Salosen Jani ajoi päivän tasaisen varmasti maaliin ilman suurempia ongelmia ja kuittasi hienosti sijan kuusi! Velipoika Joonas E1 luokassa ajoi ilman suurempia ongelmia maaliin ollen 18:s. Huomioiden että Joonas oli kärsinyt pitkään mykoplasmasta niin tulos oli ihan kelvollinen.
13.12.2015 2( 10) Seuraava SM- osakilpailu olisi Päijänteen ympäriajo. Tätä ennen tiimi ajoi rengas ym. testejä sekä tiimi piti yhteisharjoituksia. Väliin mahtui vielä Nummisissa lumilenkki, jossa tiimiämme edusti Antti Hänninen U20 luokassa, ottaen tiimille ensimmäisen voiton kilpailusta! Päijänteen ympäriajo ja samalla sarjan toinen SM osakilpailu starttasi vierumäeltä 21.3.2015 ja jaossa oli siis lauantailta ja sunnuntailta erikseen SM-pisteet. Oli siis tärkeä ajaa maaliin molemmat päivät mikäli aikoi loppukaudesta taistella Suomen mestaruudesta. Kuskeistamme mukana olivat U20 luokassa Antti Hänninen ja Jani Salonen. Joonas Salonen joutui jättämään kisan sairastelun vuoksi väliin. Hänninen tykitti lauantain tuloslistalla itsensä kakkoseksi, ajaen luokassa pohja-aikoja ja Salosen Jani ajoi hienosti viidenneksi lauantai tuloksissa. Sunnuntaina Hänninen oli jälleen toinen ja ajoi upeasti luokassaan pohja-aikoja, mutta voittoon vauhti ei vielä riittänyt. Salosen Jani jatkoi myös varmoja otteita ollen seitsemäs maalissa. Talvi SM-kilpailujen perusteella näytti siltä, että U20 luokan mestaruudesta tulevat ajamaan Kaivolainen ja Hänninen. Tässä vaiheessa Kaivolainen oli hiukan niskanpäällä, mutta meillä toivo eli mestaruuden uusimisesta, kun nastat vaihtuisivat kesäkumeihin ja loppukausi ajettaisiin ns. kesäolosuhteissa. Päijänteen ympäriajo osoitti tiimiltämme hienoa yhteispeliä eikä ongelmia ollut tekniikan, eikä huoltojen järjestelemisen suhteen. Tästä jo nyt suuret kiitokset tiimimme huollolle.
13.12.2015 3( 10) Nastat oli vaihdettu kesäkumeihin ja nokka oli jo kohti Italiaa ensimmäiseen nuorten EM-osakilpailuun, vaikka päitsistä oli kulunut vasta muutama päivä. Liitto järjesti ennen kilpailua ajoharjoitteluleirin jonne Hänninenkin suuntasi. EM osakilpailu ajettiin Italian Rietissä 11-12.4.2015. Ennen kilpailua ajoa sulalla kerkesi tulemaan reilun viikon verran, eli Hänninenkään ei varmastikaan parhaassa
13.12.2015 4( 10) iskussa vielä tässä kisassa ollut verrattuna muihin ketkä olivat jo tammikuusta asti ajaneet sulalla maalla Etelä Euroopassa. Ensimmäinen ajopäivä ei tuonut toivottua tulosta ja Hännisen kohtaloksi koitui keskeytys. Toisen ajopäivänä alkoi jo ajo hiukan kulkemaan ja pienten kaatuilujen jälkeen maalissa Hänninen oli 11:sta. Mies ei täysin tyytyväinen tulokseen ollut, mutta se tiesi lisää töitä jotta seuraavassa kilpailussa taistellaan paremmista sijoituksista. Jani Salonen ei vielä sarjan avaukseen osallistunut. Seuraava koitos ajettiin Riihimäelle Cross Countryn merkeissä toukokuun alussa, Hänninen ajoi kova seurassa A-luokassa yleiskisan neljänneksi Eero Remeksen voittaessa kilpailun. Tästä muutaman viikon päästä kaasuteltiin 50: s Toukokuunajo Orimattilassa. Hänninen otti voiton U- 20 luokassa reilulla kahdella minuutilla. Heti kilpailun jälkeen Hänninen ja Salonen suuntasivat kauden toiseen EMosakilpailuun Kroatian Buzitiin. Nyt oli kesäkelissä jo jonkinverran ajoa ja testejä takana, että voitiin odottaa jonkinlaisin tuloksia kilpailusta. Hänninen ajoikin ensimmäisenä päivänä hienosti kuudenneksi vastaten parhaasta Suomalais sijoituksesta luokassaan. Salosen Jani oli maalissa 24:s. Toiseen päivään kuskimme läksi intoa puhkuen, mutta kova yritys kostautui Hänniselle kaatuamisilla ja päivän tuloksista mies löytyi sijalta 12:sta. Salosen Jani paransi hieman menoaa ja oli pykälää paremmin tuloksissa kuin ensimmäisenä päivänä.
13.12.2015 5( 10) Kilpailun jälkeen oli taas kiire Suomeen, koska vajaan kahden viikon päästä ajettiin kauden kolmas SM - enduro Vantaalla. Etukäteen jo tiedettiin, että taistelu tulee olemaan kova voitosta Hännisen ja Kaivolaisen välillä. Hänninen nappasi upeat päivävoitot molemmilta päiviltä ja näin ollen saatiin tasoitettua SM- sarjan pistetilannetta luokassa. Salosen Jani ajoi hienosti sijat viisi ja neljä. Janikin näytti jo hiukan päässeen taas jujusta kiinni ja tästä olikin hyvä jatkaa eteenpäin.
13.12.2015 6( 10), SM ja EM- sarjan osalta olikin tiedossa kilpailutaukoa, koska seuraavat osakilpailut ajettiin Suomen Jämsässä elokuun alussa. Aika käytettiin testaamiseen ja muutamiin kansallisten kisojen ajamiseen. Jämsän viikonloppu toi hieman jännitystä peliin koska kysymyksessä oli kuitenkin EM- sarjan kolmas osakilpailu ja samalla SM- sarjan neljäs osakilpailu. Ensimmäisenä päivänä Hänninen tykitti arvokkaasen päivävoittoon SM- sarjassa ja Salosen Jani pani myös parastaan ollen neljäs. Myös EM- sarjan osalta Hänninen latasi pienoisen yllätyksen, ollen maalissa hienosti toinen, häviten päivävoiton puolella
13.12.2015 7( 10) minuutilla Italian pojalle. Salosen Jani ajoi upeasti sijalle kahdeksan ja täydensi tiimin hyvää menestytä. Sunnuntaille lähdettiin taas itseluottamusta uhkuen ja hakemaan jopa päivävoittoa, mutta se ei ihan kuitenkaan mennyt kuten piti. Hännisen kova yrittäminen kostautui ajovirheillä ja maalissa SM- luokassaan toinen Kaivolaisen vuorostaan ottaessa päivävoiton. Salosen Jani myös sortui pieniin ajovirheisiin ollen maalissa viides. EMluokassa Hänninen oli hienosti kuitenkin neljäs ja sai olla tyytyväinen viikonloppuunsa. Salosen Jani oli EM luokassa 15:sta ja hänkin sai olla tyytyväinen viikonlopun saldoonsa.
13.12.2015 8( 10) Syyskuun 7-12.9 ajettiin Six Days maajoukkuekilpailu Slovakian Kosicessa. Antti Hänninen valittiin Suomen maajoukkueeseen ja näin ollen hän pääsi kilpailemaan maailman huippuja vastaan kuudenpäivän ajossa. Mies ajoikin hienosti kaikki kuusipäivää maaliin. Mitaleille ei joukkueella ollut asiaa, mutta kuskeille reissu toi paljon arvokasta kilpailukokemusta.
13.12.2015 9( 10) Kauden viimeinen SM sarjan osakilpailu ajettiin Riihimäellä syyskuun lopulla. Tilanne oli se, että Hännisen halutessaan uusia Suomenmestaruus täytyi voittaa molemmat päivät ja Kaivolainen ei saanut olla kolmatta sijaa peremmin kumpanakaan päivänä. Ensimmäinen kilpailupäivä alkoikin loistavasti ja Hänninen hallitsi päivää ajaen varmasti tarvittavaan päivävoittoon! Lari Jukola kiilasi toiseksi ja Kaivolainen jätettiin kolmanneksi. Tämä tulos tiesi Suomenmestaruuden ratkeamisen siirtyvän viimeiselle ajopäivälle ja mikäli järjestys olisi sama niin Hänninen juhlisi mestaruuta. Salosen Janin ajo oli tahmeaa ja lauantain sijoitus oli 11:sta ja se syletti miestä kovasti! Sunnuntai alkoikin taas vahvasti ja Hänninen ottikin marssijärjestyksen päivän toisella erikoiskokeella ja kasvatti johtoaan Jukolaan ja Kaivolaiseen nähden. Kohtalo puuttui kuitenkin Hännisen peliin ja kolmanneksi viimeisellä maastokokeella Hänninen meni pahasti nurin kovasta yrityksestä johtuen ja palkintona siitä sai kaksi murtunutta lannenikamaa! Mies yritti sitkeästi jatkaa kilpailuaan mutta joutui viidennen maastokokeen jälkeen keskeyttämään kilpailun kovien selkäkipujen vuoksi! Salosen Jani oli kuin uudestisyntynyt ja paransi vauhtiaan lauantailta ollen maalissa hienosti neljäs! Hänninen palkittiin siis SM- hopealla Kaivolaisen ajaen Suomen mestaruuteen. Salosen Jani oli SM- sarjan viides eli kelpo suoritus koko tiimiltä.
13.12.2015 10( 10) Kauden viimeinen EM- osakilpailu ajettiin Saksassa lokakuun lopussa. Ennen kauden päätöstä Hänninen löytyi EM- sarjan yhteispisteistä sijalta yhdeksän. Hänninen oli sairauslomalla murtuneiden lannenikamien vuoksi, eikä osallistunut kilpailuun ja Salosen Jani oli armeijan harmaissa puolustamassa isänmaata. Team Everlast Welds haluaa kiittää kaikkia tukijoitamme ja talkoolaisia hienosta kaudesta 2015! Ilman teitä nämäkin tulokset olisi jäänyt saavuttamatta! Husqvarna Nordic, Sinisalo, Michelin, MP-Racing Oy, LVI-Ranta Oy, Storm Motor Oy, Gulf, Cramo Finland Oy, Trafimet, Heinolan Kipinä, Etelä-Päijänteen LVI-palvelu Oy, Koskisen Oy ja Pneumacon Oy/Cejn. Kiitokset myös kuskiemme omille sponsoreille. Kaudelle 2016 tulemme taas vahvempana ja nopeampana, yhdellä kuljettajalla kasvaneena. Sponsorineuvottelut on vielä hiukan kesken, mutta kaudesta on tulossa hieno. Tiedotamme asiasta pikapuolin. Heinolassa on MM enduro kilpailu, jossa paikalla maailman parhaat,sekä tietysti me ja meidän sponsorit. MM kilpailu myös Ruotsissa, joten on selvä, että keskitymme MM sarjan kiertämiseen niin paljon kuin mahdollista. MM kalenteri ohessa: 09-10 Huhtikuu GP of Agadir Agadir 16-17 Huhtikuu GP of Portugal Gouveia 21-22 Toukokuu GP of Greece Grevena 11-12 Kesäkuu GP of Finland Heinola 18-19 Kesäkuu GP of Sweden Enkoping 02-03 Heinäkuu GP of Spain Gordexola 16-17 Heinäkuu GP of Italy Fabriano 10-11 Syyskuu GP AMV of France Cahors Jani Forsgren Team EVERLAST Welds JFORCE Engineering Oy https://www.facebook.com/jforce.engineering