Käsiohjelma 47. Viestikarnevaalit Yhteistyössä: Aamulehden Koulumaailma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 4.9.2012 klo 16, Pyynikin urheilukenttä, Tampere
Urheilukesän päätapahtuma nyt! Kesä oli urheilun ystävien unelma. Oli EM-jalkapalloilua, EMyleisurheilua, Lontoon olympiakisat ja tämän päälle vielä kaikki kotimainen tarjonta. Hienon kesän huonompi puoli oli, että näiden maailmantapahtumien urheiluväline oli kotisohva. Kauniit kesäillat kuluivat televisiota katsellen. Syksy on toista maata. Yhtä varmasti kuin Enkeli taivaan lauletaan joulun alla ja Suvivirsi kesän kynnyksellä, yhtä varmasti pamahtaa Viestikarnevaalien lähtölaukaus syyskuun alussa. Urheillaan ihan itse. Viestikarnevaalit ovat monen koulun perinne ja perinteet pitävät. Viestikarnevaaleissa on aina kuulas syyssää, kenttä täynnä intoa, menestyksen halua ja urheiluhenkeä. Yhtä tärkeää kuin menestyä, on olla mukana. Pirkanmaalaiset koulut ovat ymmärtäneet tämän erinomaisesti. Aamulehti ja Tampereen Pyrintö tarjoavat tapahtuman puitteet. Ilman opettajia, oppilaita ja kannustusjoukkoja Pyynikin kenttä eläisi kuitenkin vain tavanomaista syysiltaa. Kiitos kun tulitte. Jatketaan yhdessä innostavaa perinnettä. Jorma Pokkinen Päätoimittaja Aamulehti PS Voit antaa palautetta tapahtumasta sähköpostilla: tiina.taulaniemi@aamulehti.fi
Viestikarnevaalien ohjelma 4.9.2012 Juontajana toimittaja Jukka Manninen, Aamulehti 16.00 kenttä avataan 16.45 Viestikarnevaalien avaus: päätoimittaja Jorma Pokkinen 17.00 Yläkoulu, sekajoukkue 6 x 80 m aitajuoksuviesti 17.15 Alakoulu, tytöt 8 x 80 m sukkulaviesti, A-sarja 17.30 Alakoulu, tytöt 8 x 80 m sukkulaviesti, B-sarja 17.40 Alakoulu, tytöt 8 x 80 m sukkulaviesti, C-sarja 17.50 Alakoulu, pojat 8 x 80 m sukkulaviesti, A-sarja 18.00 Alakoulu, pojat 8 x 80 m sukkulaviesti, B-sarja 18.10 Alakoulu, pojat 8 x 80 m sukkulaviesti, C-sarja 18.25 Lukio ja ammattik., tytöt 6 x 80 m sukkulaviesti 18.35 Lukio ja ammattik., pojat 6 x 80 m sukkulaviesti 18.45 Yläkoulu, tytöt 6 x 80 m sukkulaviesti 18.55 Yläkoulu, pojat 6 x 80 m sukkulaviesti 19.10 Lukio ja ammattik., tytöt 4 x 100 m 19.20 Lukio ja ammattik., pojat 1000 m viesti (100, 200, 300, 400) 19.30 Parhaat kisakuteet -kilpailun palkintojen jako
Palkintojenjako Palkinnot jaetaan välittömästi juoksun jälkeen. Huom! Kaikissa alakoulujen sarjoissa (A, B, C) jaetaan omat palkinnot. Opettaja tai koulun edustaja, ole mukana palkintojenjaossa vastaanottamassa koulupalkintoa. Parhaat kisakuteet -kilpailu yläkoulut & lukio ja ammattikoulut Kilpailuun osallistuvat joukkueet liikkuvat kentällä normaalisti, häiritsemättä muita joukkueita. Raati tekee valintansa päivän aikana. Paras joukkue palkitaan ja palkintojenjako on kentällä noin klo 19.30.
VIESTIKARNEVAALIEN PALKINNOT Viestit Parhaat kisakuteet -kilpailu Rataennätykset I, II ja III palkinnot: mitalit Ravintola Pancho Villan lahjakortit joukkueen jäsenille Jokaisessa sarjassa palkitaan rataennätyksen tehnyt joukkue stipendillä. Stipendit 100 (8 juoksijaa + opettaja) 70 (6 juoksijaa + opettaja) 60 (4 juoksijaa + opettaja) VIESTIKARNEVAALIEN RATAENNÄTYKSET ALAKOULU SUKKULAVIESTI 8 x 80 m tytöt Kankaantaka, Nokia 1.36,22 (1998) pojat Linnainmaan koulu, Tampere 1.34,84 (1994) YLÄKOULU SUKKULAVIESTI 6 x 80 m tytöt Lastumäen yläaste, Toijala 1.04,58 (2004) pojat Sammon koulu, Tampere 1.00,93 (2009) AITAJUOKSU 6 x 80 m tytöt Sammon yläaste, Tampere 1.16,20 (2000) pojat Ikaalisten yläaste, Ikaalinen 1.11,92 (1992) LUKIOT JA AMMATTIKOULUT SUKKULAVIESTI 6 x 80 m tytöt Sammon keskuslukio 1-joukkue, Tampere 1.04,22 (2011) pojat Sammon keskuslukio, Tampere 56,31 (2009) VIESTI 4 x 100 m Sammon lukio, Tampere 49,4 (1991) VIESTI 1000 m Sammon lukio, Tampere 2.00,80 (1994)
AAMULEHDEN VIESTIKARNEVAALIEN SÄÄNNÖT 2012 1. SUKKULAVIESTI Viesti tapahtuu oikeaa kättä lyömällä. Ennen kosketusta ei saa lähteä liikkeelle. Virheellinen vaihto aiheuttaa juoksun hylkäämisen. Vaihtohetkellä käsi on kepin takana. Lähtö ja maali ovat kentän samassa päässä. Piikkareiden käyttö on kielletty. Paljain jaloin (ilman sukkia tai jalkineita) juokseminen on turvallisuussyistä kielletty. Tytöille ja pojille erikseen Jos koululla on vaikeuksia koota erilliset joukkueet, on mahdollista soveltuvin osin sopia sekajoukkueiden muodostamisesta. Huomioitavaa Joukkueet muodostetaan luokkien mukaan, ei iän. 1.1. Alakoulut Alakoulujen sukkulaviesti 8 x 80 m. 2/3.lk, 2/4.lk, 2/5 lk. ja 2/6 lk. Tämä on myös juoksujärjestys. Sarjoja on kolme: A, B ja C. C-sarjan viisi parasta nousee B-sarjaan. B-sarjan viisi parasta nousee A-sarjaan. A-sarjan viisi viimeistä putoaa B-sarjaan. B-sarjan viisi viimeistä putoaa C-sarjaan. 1.2. Yläkoulut Yläkoulujen sukkulaviesti 6 x 80 m. 2/7.lk., 2/8.lk. ja 2/9.lk. Tämä on myös juoksujärjestys. 1.3. Lukiot ja ammattikoulut Lukioiden ja ammattikoulujen viesti on 6 x 80 m. Joukkueen saa koota ilman luokkarajoituksia. Ammattikoulut kilpailevat samassa sarjassa lukioiden kanssa. 2. AITAJUOKSUVIESTI 3 tyttöä ja 3 poikaa per joukkue. Yläkoulut Yläkoulun aitajuoksuviesti on 6 x 80 m, 3 tyttöä ja 3 poikaa. Joukkueen saa koota ilman luokkarajoituksia. Aitojen korkeus on 76,2 cm. Aitoja on 8. Lähtö ja maali ovat kentän samassa päässä. Ei jalkinerajoituksia. Vapaa juoksujärjestys.
3. 1000 m VIESTI Pojille Lukiot ja ammattikoulut Osuudet 100 m, 200 m, 300 m, 400 m. Joukkueen saa koota ilman luokkarajoituksia. 250 m juostaan omia ratoja. I-vaihto = 4 x 100 vaihtoalue. 4. 4 x 100 m VIESTI Tytöille Lukiot ja ammattikoulut 4 x 100 m joukkueen saa koota ilman luokkarajoituksia. HUOM: 4 x 100 m, vaihtoalue + ennakko (20 m + 10 m). 5. KENTÄLLE MENO ENNEN LAJIN ALKUA JA POISTUMINEN LAJIN JÄLKEEN Joukkueet liikkuvat yhdessä opettajan johdolla. Välittömästi viestin jälkeen joukkueet poistuvat katsomoon. Kannustusjoukot esiintyvät ehdottomasti katsomossa. 6. PALKINTOJEN JAKO Palkinnot jaetaan lajin kolmelle parhaalle joukkueelle. Poikkeuksena ovat alakoulujen sukkulaviestin B- ja C-sarjat, joissa jaetaan palkinnot vain parhaalle joukkueelle. Joukkueenjohtaja ilmoittaa palkittavan joukkueen kokoonpanon kilpailukansliaan. 7. PARHAAT KISAKUTEET -KILPAILU Yläkoulujen sekä lukioiden ja ammattikoulujen joukkueet voivat pukeutua suunnittelemiinsa kisapukuihin. Toivomus on, että joukkue pukeutuu yhtenäisesti. Kisapuku ei saa häiritä omaa tai muiden kilpailusuoritusta. Joukkue ilmoittautuu kilpailukansliaan saapuessaan kentälle. Voittajan valitsee raati, johon kuuluu Aamulehden ja Tampereen Pyrinnön edustajat. Voittajat palkitaan heti paikan päällä ja tulos julkistetaan Aamulehdessä sekä osoitteessa aamulehti.fi muutaman päivän sisällä Viestikarnevaaleista. Voittajajoukkueen jäsenet saavat kukin lahjakortin ruokaravintolaan.
Lyseokatu Pyynikin urheilukenttä Tampere F.E. Sillanpään katu Aitaviesti vaihto Aitaviesti lähtö Sukkulaviesti, alakoulut PALKINTOKOROKE KATSOMO PUKUHUONEET WC Kisakentänkatu Lähtö 4 x 100 m MAALI lähtö ENSIAPU PORTTI INFO HUOLTOPORTTI KILPAILU- NUMEROT HUOLTO- RAKENNUS LÖYTÖTAVARAT puh. 040 759 5339 1000 m lähtö Pyynikintie KIOSKI OPETTAJIEN KAHVITELTTA TULOKSET KIOSKI Mariankatu