Kilpailuvuorot: Ennakkoilmoittautumisen jälkeen pidätämme oikeuden poistaa ja lisätä kilpailuvuoroja



Samankaltaiset tiedostot
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

Suomen mestaruuskilpailujen säännöt (voimassa ensimmäisen kerran keväällä 2017)

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT

Suomen mestaruuskilpailujen säännöt (voimassa ensimmäisen kerran )

RANKING KIERTUE

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu HELSINKI

RANKING KIERTUE

Hangon Bridgeviikko

Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa

Suomen mestaruuskilpailujen säännöt (Hyväksytty hallituksen kokouksessa )

SM-kilpailujen säännöt

Hangon Bridgeviikko 2010

Neljä parasta joukkuetta palkitaan rahapalkinnoin. Varat on tarkoitettu käytettäväksi esim. leirikoulua varten.

SM-kilpailujen säännöt

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVI SM-KILPAILUT LAPPEENRANNASSA

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa ja päivitetty

Tiedote 1/ elokuuta 2015

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

Hangon Bridgeviikko

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SEUROJEN EDUSTAJIEN INFOTILAISUUS klo 18.00

Tervetuloa mukaan Silverin Palmuliigaan!

2015 Senioritapahtumat

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa

Vammaiskeilailun SM-KILPAILUSÄÄNNÖT Tarkennukset Suomen keilailuliiton voimassa oleviin kilpailusääntöihin ( ).

Hangon Bridgeviikko

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

JUNIORITURNAUS JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

KORISLIIGA Otteluohjelma Vahvistettu

Amateur Tourin järjestää Helsinki International Horse Show/BCM Scanhorse Oy yhteistyössä Team Eurohorsen kanssa.

TKL:n Organisaatiokaavio 2009

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus Myyrmäkihalli Vantaa

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SM-turnaukset /5

SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖSTÖ

Jokaisesta lohkosta 3 Parasta välieriin

Hallikauden toimintakalenteri

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

HUHTIKUU Kilpailupäivät

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Marja-Vantaa -turnaus

Pelit pelataan molempina päivinä klo välisenä aikana

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 4/2014 Liittohallitus

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

Sarjakutsu Uppopallo

VISTA 2014 ALKAA NYT! Volvo Auto Oy Ab Luottamuksellinen - VAIN SISÄISEEN KÄYTTÖÖN 1

Kilpailusäännöt SM-säännöt SM-säännöt alkaen 2017 Valtakunnansarjasäännöt Veteraanien valtakunnansarjasäännöt Farmisäännöt ja farmisopimus

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie Seinäjoki

Hallikauden toimintakalenteri

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Ilmoittautuminen / osanottomaksu

KILPAILUSÄÄNNÖT

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM

LAPPEENRANNAN KEILALULIITON MIESTEN AVOIMEN LUOKAN MITALISTIT 2016

Hyväksytty aluehallituksessa / muokattu

ANVIA V TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

MAALAUSLIIKE URHO REMES KY

Hyväksytty aluehallituksessa

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2013 Liittohallitus

Näitä boccian sääntöjä suositellaan noudatettavaksi kaikissa bocciakisoissa.

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2017 Liittohallitus

KILPAILUKUTSU Takkula

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

HELSINGIN BOWLINGLIITTO ry. Toimintasuunnitelma kaudelle

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.

Suomen Keilailuliitto ry Pöytäkirja 3/2012 Liittohallitus

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen !

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

Kausi 2016/2017. Hiekka- La SMASHING SISTERS VS ESST harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo 16.

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

Transkriptio:

Miesten SM-kilpailut 2014 Talin keilahalli, Helsinki Alkukilpailu: 11.4. 11.5.2014, viimeinen karsintaerä 11.5.2014 klo 15:30 Henkilökohtainen: 8 sarjaa amerikkalaisittain, 64 parasta loppukilpailuun Parikilpailu: 2x8 sarjaa am, suora loppukilpailu, 24 parasta palkitaan Joukkuekilpailu: 4x8 sarjaa am, suora loppukilpailu, 20 parasta palkitaan Loppukilpailu: 17.-18.5.2014 Kilpailumaksu: 44 euroa Kilpailun järjestäjä: Helsingin Bowlingliitto ry Kilpailun myöntäjä: Suomen Keilailuliitto ry Kilpailun johtaja: Kai Virtanen, 0400-617555 Kilpailuhalli: Talin keilahalli, 044-7004301, Huopalahdentie 28, 00350 Helsinki Jokainen loppukilpailuun päässyt palkitaan. Loppukilpailijoille maksetaan matkakorvaus SKL:n sääntöjen mukaan. Osallistumisoikeus SKL:n jäsenliittojen rekisteröimillä mieskeilaajilla. Kilpailussa noudatetaan SKL:n sääntöjä ja määräyksiä. Ilmoittautuminen: Ennakkoilmoittautuminen: 15.1.2014 15.3.2014 Varaustilanne julkaistaan: www.bowling.fi 25.3.2014 Ilmoittautuminen on sitova kilpailumaksuun nähden. Ilmoittautuminen ja ohjeet: www.bowling.fi Joukkueiden kokoonpanot on ilmoitettava viimeistään 24h ennen kilpailuvuoron alkua. Kilpailun Jury: x (SKL) x (HBL) x (pelaajat) Kilpailuvuorot: Ennakkoilmoittautumisen jälkeen pidätämme oikeuden poistaa ja lisätä kilpailuvuoroja PE 11.4.2014 Avausheitto, lehdistötilaisuus klo 13:00 LA 12.4.2014 SU 13.4.2014 PE 18.4.2014 LA 19.4.2014

SU 20.4.2014 MA 21.4.2014 PE 25.4.2014 LA 26.4.2014 SU 27.4.2014 PE 2.5.2014 LA 3.5.2014 SU 4.5.2014 PE 9.5.2014 LA 10.5.2014 SU 11.5.2014 Palkinnot: Henkilökohtainen 1. 2 000,00 2. 1 200,00 3. 800,00 4. 500,00

5. 300,00 6. 200,00 7.-10. 150,00 11.-16. 100,00 17.-64. 50,00 Parikilpailu 1. 600,00 2. 400,00 3. 200,00 4. 140,00 5. 100,00 6. 80,00 7.-12. 60,00 13.-18. 40,00 19.-24. 20,00 Joukkuekilpailu 1. 1 000,00 2. 700,00 3. 460,00 4. 200,00 5. 100,00 6. 80,00 7.-12. 60,00 13.-20. 40,00

Alkukilpailu 11.4. - 11.5.2014 finaali 17.-18.5.2014 A-SM 2014 Tali BUDJETTI Tuotot: Kpl Yhteensä Kilpailumaksut 1900 44,00 83 600,00 Mainostulot 4 000,00 Myyntitulot 2 000,00 Muut tuotot 5 000,00 Tuotot yhteensä: 94 600,00 Kulut: Alkukilpailun ratamaksut 1900 28,00 53 200,00 Finaalin ratamaksut 4 000,00 SKL: osuus 1900 1,00 1 900,00 Palkinnot 14 000,00 Finalistien matkakulut 4 000,00 Määrävuosipalkinnot 100 15,00 1 500,00 Mainonta ja julisteet 1 000,00 Keilaaja -lehden ilmoitus 1 000,00 Pöytäkirjat ja painatus 2 000,00 Tulospalvelu ja monistus 2 000,00 Myyntiartikkelit - Toimitsijakulut 2 000,00 Puhelin ja nettikulut - Postitus 1 000,00 TV ja areena 5 000,00 Muut kulut 2 000,00 Kulut yhteensä: 94 600,00 Lopputulos Tulot - Kulut -

Kilpailumaksu 44,00 Ratamaksu 22,00 1900 41 800,00 Finaaliradat 2,00 1900 3 800,00 SKL 1,00 1900 1 900,00 Palkinnot 7,50 1900 14 250,00 Finalistien matkakulut 2,00 1900 3 800,00 Katsomo ja TV-finaalikulut 2,00 1900 3 800,00 Toimitsijat ja tulospalvelu 2,00 1900 3 800,00 HBL 1,00 1900 1 900,00 Painatus, markkinointi 2,00 1900 3 800,00 Postitukset 0,50 1900 950,00 Sekalaiset kulut 1,00 1900 1 900,00 20 kertaa osallistuneet 1,00 1900 1 900,00 44,00 83 600,00 Tarkennukseksi: Todellinen ratamaksu pitäisi olla 28,80, mutta tavoittelemme mainostuloja 12.000,00 joilla tämä puute katetaan Mainotuloja tarvitaan lisäksi TV yms kuluihin Oy Bowling Ab vastaa mahdollisesta tappiosta mikäli mainostuloja ei tule Ratamaksu 28,80 tarkoittaa ratatuntihintaa 14,40 /tunti Ratamaksu 22,00 tarkoittaa ratatuntihintaa 11,00 /tunti (kahteen perättäiseen kilpailuerään välissä tehtävän ratahoidon kanssa kuluu noin 8 tuntia) Normaali ratatuntihinnoittelu pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa kaupungeissa on 20,00-50,00 /tunti viikonloppuisin ja arki-iltaisin SM-kilpailujen hinta on jäänyt aika pahasti jälkeen mikäli sitä halutaan kehittää tuotteena Tuemme kuitenkin SM-kilpailuja halvemmilla ratamaksuilla ja haluamme kehittää sitä tuotteena kaikesta huolimatta

Henkilökohtainen 1. 2 000,00 2 000,00 2. 1 200,00 1 200,00 3. 800,00 800,00 4. 500,00 500,00 5. 300,00 300,00 6. 200,00 200,00 7.-10. 150,00 600,00 11.-16. 100,00 600,00 17.-64. 50,00 2 400,00 8 600,00 Parikilpailu 1. 600,00 600,00 2. 400,00 400,00 3. 200,00 200,00 4. 140,00 140,00 5. 100,00 100,00 6. 80,00 80,00 7.-12. 60,00 360,00 13.-18. 40,00 240,00 19.-24. 20,00 120,00 2 240,00 Joukkuekilpailu 1. 1 000,00 1 000,00 2. 700,00 700,00 3. 460,00 460,00 4. 200,00 200,00 5. 100,00 100,00 6. 80,00 80,00 7.-12. 60,00 360,00 13.-20. 40,00 320,00 3 220,00 Kaikki yhteensä: 14 060,00

Kilpailuerät Erämäärää tiivistetään ilmoittautumisajan päätyttyä PE 11.4.2014 Avausheitto, lehdistötilaisuus klo 13:00 LA 12.4.2014 SU 13.4.2014 PE 18.4.2014 LA 19.4.2014 SU 20.4.2014 MA 21.4.2014 PE 25.4.2014 LA 26.4.2014 SU 27.4.2014 PE 2.5.2014 LA 3.5.2014 SU 4.5.2014

PE 9.5.2014 LA 10.5.2014 SU 11.5.2014 YHTEENSÄ 2520 paikkaa

Finaalin aikataulu LA 17.5.2014 6 sarjaa am Klo 14:00 6 sarjaa am Klo 18:00 RR 8 peliä SU 18.5.2014 RR 8 peliä Pudotuspelit Sunnuntain Round Robin pelit pelataan hallin radoilla 1-20 ja toiseen päähän rakennetaan TV-areena Peliratojen ja TV-areenan välissä on väliseinä