1.12.2011-30.11.2012

Samankaltaiset tiedostot
VUOSIKERTOMUS. (Toimintakertomus)

L.L2.20L4 r 30.LL KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS. (Toimintakertomus) Y-tunnus: PL3 67t0t Kokkola



Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Toimintasuunnitelma

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Pelinjohtajien ranking

KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

ToU Tytöt TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

Organisaatio Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

KIPPARI HALLIN JA KEINONURMEN VAKIOVUOROT KAUDELLE 2016

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

KENTTÄTOIMIKUNTA KEVÄÄN JA KESÄN 2013 KENTTÄVUOROT

FC Reipas P04 vanhempainilta

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

Karoliina Autio, synt , karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt , karate SM 1. kata naiset MM 2.

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä

PORIN EROTUOMARIT -53 ry. Tasekirja

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui.

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

TOIMINTASUUNNITELMA

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS

Joukkueenjohtajien opas

TOIMINTASUUNNITELMA Jatkovuosikokouksessa

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

ANVIA V TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Tiia-Liisa Aavisto, synt , karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

VALEPA ESITTELYKALVOT

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

IPS RY Toimintasuunnitelma 2016

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi

KILPAILUSÄÄNNÖT

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

HooGee Tiikerit Vanhempainilta

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

KAUSIJULKAISU Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous

KIPPARI HALLIN JA KEINONURMEN VAKIOVUOROT KAUDELLE 2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

KUOPION UIMASEURA RY

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

Joukkueenjohtajana PEPissä

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Maajoukkuekarsinta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Naisten mitalistit: Mia Tarvainen (vas.), Maiju Marjamäki, Sari Virta, Marja Valkeavuori, Anna Hirvonen, Jenni Tikkanen (kuva: Kirsi Valkeavuori)

ISM ja SM-esikisat 2016

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Transkriptio:

KPV:n Juniorit ry VUOSIKERTOMUS (Toimintakertomus) 1.12.2011-30.11.2012 KPV:n Juniorit ry Y-tunnus: 0975991-0 PL 3 www.kpv.fi 67101 Kokkola e-mail: info@kpv.fi 1

Sisällysluettelo VUOSIKERTOMUS 1 Sisällysluettelo 2 1. Yleistä 3 2. Hallitus ja jaostot 3 3. Henkilöstö 4 4. Yhdistyksen kokoukset ja jäsenistö 4 5. Edusvalvonta ja tiedottaminen 4 6. Toiminta kaudella 2011 5 6.1 Miesten edustusjoukkue 5 6.2 Naisjaosto 7 6.3 Juniorijaosto 7 6.3.1 Hallinto ja talous 7 6.3.2 Kilpailutoiminta 8 6.3.3 Valmennus 9 6.3.4 Jalkapallokoulu 10 6.3.5 Muu toiminta 10 6.4 Pallo-Siskot 10 6.5 Pappakerho 11 6.6 Järjestysmiesjaosto 12 6.7 Tapahtumat 12 7. Talous 12 7.1 Varainhankinta 12 8. Arvio tulevasta 13 2

1. YLEISTÄ KPV:n Juniorit ry:n 82.toimintavuosi oli edelleen haasteellinen. Toiminnan painopiste on tehtävämme mukaan junioritoiminnassa, joka on meidän kruunun jalokivi. Miesten edustusjoukkue oli pudonnut edellissyksynä kakkoseen. Samalla hallitus uudisti edustusjoukkueen strategiaa siten, että KPV:n edustusjoukkue kasataan ennen kaikkea omista junioreista ja kokkolanseudun pelaajista. Tämä tarkoitti myös huomattavaa nuorennusta edustusjoukkueeseen. Talouden osalta päätehtävänä oli tasapainottaa viranomaismaksut laaditun ohjelman mukaisesti ja saada seuran talous vakaammalle pohjalle. Vakaa talous turvaa tehtävämme. Tehtävä (missio) KPV:ssa toiminnan lähtökohtana on jalkapallon harrastamisen tekeminen mielekkääksi. Tarjota kaikille mukaan haluaville tasavertainen harrastemahdollisuus ja kasvattaa omista junioreista pelaajia edustusjoukkueisiimme. Seuran tarkoituksena on toiminnallaan tukea ja edistää jalkapalloilun ja muiden urheilulajien kehitystä jäsentensä keskuudessa sekä auttaa kotia kasvattamaan yhteiskunnalle ruumiillisesti ja henkisesti tasapainoisia kansalaisia. (seuran säännöt) Toiminnan perustana on SPL:n Sinettiseuran tunnuksen alla tapahtuva juniorityö, Kaikki Pelaa ohjelmaan perustuen. FAIR PLAY - REILU PELI -henki läpi kaikessa seuratoiminnassamme. 2. HALLITUS JA JAOSTOT Hallitus KPV:n Juniorit ry:n syyskokouksen 22.11.2011 valitsema hallitus kaudella 2012. Risto Pouttu, puheenjohtaja Janne Ylinen, varapuheenjohtaja Hannu Laakso Matti Laitinen, rahastonhoitaja Jari Hinkkanen Hallituksen sihteerinä toimi Jouko Vierimaa. Hallituksen jäsenillä on ollut myös ns. vastuujaostot. KPV:n Juniorit ry 2012 JOUKO VIERIMAA sihteeri Tiedotusjaosto Junioritoiminta / poikajaosto HALLITUS Risto Pouttu puheenjohtaja Miesten edustusjoukkue HINKKANEN JARI jäsen LAAKSO HANNU jäsen LAITINEN MATTI jäsen rahastonhoitaja POUTTU RISTO puheenjohtaja YLINEN JANNE varapuheenjohtaja Taloustiimi KPV:n edustusjoukkueen kilpailutoiminta Manageri Taloustiimi Pallo-Siskot Pappajaosto Tiedotusjaosto Markkinointijaosto Junioritoiminta / poikajaosto - KPV:n Akatemia Järjestysmiejaosto Oikeustoimi- ja sopimusasiat Yhteiskuntasuhteet 3

Jaostot 2012 EDUSTUSJOUKKUE: pj. Pouttu Risto, hallitus JUNIORIJAOSTO: Poikajaos: pj. Hakala Tapio, Gustafsson Petri (taloudenhoitaja), Haapasalo Petri, Järvinen Tapio, Korkiakangas Janne, Laakso Hannu, Lehtonen Marko, Vierimaa Jouko, Nurmela Juha ja Åstrand Timo Tyttöjaos: pj. Mannström Rolf, Karjalainen Sirpa-Helena, Marko Palosaari, Hakala Marita, Laakso Sini, Mild Jyrki, Nurmi Timo, Rintala Petri ja Tuukkanen Patrik JÄRJESTYSMIESJAOSTO: pj. Kivelä Pekka, Helasterä Hannu, Kuusela Pekka, Muhonen Tarja, Markkanen Tauno ja Markkanen Kari MARKKINOINTIJAOSTO: pj. Ritola Hannu, Hinkkanen Jari, Hujanen Ari, ja Ylinen Janne PALLO - SISKOT: pj. Vierimaa Elina, Hakala Marita, Harju Päivi, Heikell-Tastula Pia, Ihalainen Kristiina, dejong Tuula, Oosi-Overton Outi, Rita Sirpa ja Rannisto Tuula PAPPAKERHO: pj. Vantunen Eero, Kentala Voitto, Järvi Matti, Keski-Korhonen Esa, Leskelä Matti, Paavolainen Seppo, Peltoniemi Jukka ja Rintapää Asko TIEDOTUSJAOSTO: pj. Vierimaa Jouko, Hakala Tapio, Kentala Voitto ja Pouttu Risto 3. HENKILÖSTÖ Toimihenkilöt Seuran palveluksessa ko. tilikaudella oli yksi toimihenkilö, edustuksen päävalmentaja ja junioreiden valmennuspäällikkö Henri Myntti (30-v). 4. YHDISTYKSEN KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ Kokoukset Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 23.4.2012 ja syyskokous 27.11.2012. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 16 kertaa (141 ). Jäsenistö Seuran jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenten määrä kauden 2012 lopussa oli 151 kpl (v2011 vuonna 152 kpl). Lisäksi seuran jäseniä ovat kaikki 414 (v2011 oli 413 kpl) juniori-ikäistä pelaajaa. 5. EDUNVALVONTA JA TIEDOTTAMINEN Edunvalvonta (esim. SPL, SPL:n K-P piiri ym.) Syyskokouksen 2011 valitsemat seuran edustajat kaudelle 2012 olivat puheenjohtaja Risto Pouttu, sihteeri Jouko Vierimaa ja junioripäällikkö Tapio Hakala. Tiedottaminen Tiedottamisen seura on hoitanut kauden aikana nettisivustonsa WWW.KPV.fi sekä juniorit www.jopox.fi/kpv kautta sekä kaksi kertaa kaudessa ilmestyvällä PalloVeikko lehdellä (kevät ja syksy). Lisäksi seura on tiedottanut koolle kutsutuissa lehdistötilaisuuksissa edustusjoukkueidensa pelaajatilanteesta. 4

6. TOIMINTA KAUDELLA 2012 6.1 Miesten edustusjoukkue Miesten edustusjoukkue pelasi SPL:n miesten nelilohkoisen kakkosen pohjoislohkossa, sijoittuen sijalle 7. Lohko oli alun perin kymmenen joukkueen lohko, jossa pelattiin kolminkertainen sarja. Warkauden JK luopui heinäkuussa sarjasta ja sen pelit mitätöitiin ja lopputilanteessa lohko oli yhdeksän joukkueen lohko. Uuden strategian toteutus Keväällä 9.3.2012 KPV:n hallitus vahvistettuna Pekka Kuuselalla sekä junioripuolelta Rolf Mannströmillä ja Marko Lehtosella keskusteli seuran strategiasta (toista kertaa). Tuon strategiapäivän yhtenä antina nousi hyvin vahvasti esiin KPV:n tahtotila olla ennen kaikkea kasvattajaseura, joka tukeutuu pääasiassa omiin juniorikasvatteihin sekä kokkolanseudun alueen pelaajiin. Strategiaa lähdettiin toteuttamaan edustusjoukkueen osalta jo kauden 2012 joukkuetta kasattaessa. Vaikka tarjolla oli paljonkin ulkomaalaisia pelaajia, pitäydyttiin omissa junioreissa ja alueen pelaajissa. 27:sta sarjassa käytetystä pelaajasta oli juniori-ikäisiä (19-v tai nuorempi) 12 kappaletta. Edustusjoukkueessa pelasi 27 pelaajaa Kauden aikana edustusjoukkueen otteluissa pelasi 27 pelaajaa, joista juniori-ikäisiä pelaajia oli 12 kappaletta. Edustuksen pelaajista KPV:ssa vähintään kolme vuotta juniorina pelanneita pelaajia oli peräti 24 kappaletta. Vain akatemian kautta edustukseen noussut Farhan Omar (Jaro), Aaro Hedman (GBK) ja Mikko Venetpalo (LoVe / KPS) olivat muiden juniorikasvatteja. Ulkomaalaisia pelaajia joukkueessa ei ollut yhtään, sillä Farhan Omarilla ja pari peliä pelanneella Daw Mallwallilla on Suomen passi. Paluumuuttajana KPV:ssa pelasi heinä-elokuussa viidessä ottelussa 16 vuotta ammattilaisena Suomessa ja Norjassa pelannut ja aikoinaan KPV:n vuoden junioriksikin valittu Tero Koskela (36-v). Niko Kalliokoski ylitti 200 pelatun ottelun rajan KPV:n edustuksessa, otteluita 206. Sarjassa KPV:n edustusjoukkue keräsi 24 pelissä 28 pistettä. Lisäksi pelattiin kaksi ottelua myöhemmin luopunutta WJK:a vastaan (0-0 ja 4-0 voitto). Kesän myötä kävi myös selväksi, että myös FC Santa Clausilla oli suuria vaikeuksia sarjan läpiviennissä. Myöhemmin syksyllä joukkue tekikin konkurssin ja suljettiin kauden 2013 sarjasta. Sarja oli kovasti kaksijakoinen. Kevät sujui hyvin, sillä juhannukseen mennessä pelatuissa kymmenessä ottelussa oli tilillä vasta yksi tappio. Avainpelaajista lähti heinäkuun alussa armeijaan Harri Hujanen, Aaro Hedman, Teemu Mäki ja Arttu Seikkula. Tämä näkyi syksyn tuloksissa, vaikka elo-syyskuussa armeijan miehet pääsivät peleihin kohtuullisen hyvin mukaan. Kaksitoista viimeistä ottelua tuotti vain kaksi voittoa. Kotona saldo oli 4-4-4 ja pisteitä 16. Vieraissa saldo oli 3-3-6 ja pisteitä 12. Suomen cupissa jatkopaikka haettiin neljännellä kierroksella Porista Toejoen Veikkojen kustannuksella. Seuraavaksi vastaan tuli liigajoukkue JJK, joka otti Santahaan keinonurmella pelatusta ottelusta tylysti jatkopaikan maalein 5-0. Sarjataulukko 1. AC Kajaani 24 15 4 5 53-33 52 karsinnoista nousu ykköseen 2. GBK 24 12 8 4 53-29 44 3. PS Kemi 24 12 3 9 52-37 39 4. PK-37 24 11 6 7 37-33 39 5. TP-47 24 8 5 11 39-42 29 6. FC YPA 24 9 2 13 41-45 29 7. KPV 24 7 7 10 30-39 28 8. FC Santa Claus 24 6 6 12 29-54 24 9. HauPa 24 6 3 15 27-47 21 putosi kolmoseen 5

Edustusjoukkueen maalintekijöinä kunnostautuivat Henri Myntti 11, Samu Laitinen 7, Niko Kalliokoski 5, Aaro Hedman 3, Joni Vanhakangas 2, Farhan Omar 2 sekä yhden maalin miehet Mikko Venetpalo, Teemu Mäki, Arttu Seikkula, Mikko Laitala ja Tero Koskela. Edustusjoukkue 2012 Vain Henri Myntti pelasi kauden jokaisessa pelissä saaden tililleen 26 ottelua (mukana myös WJKpelit), Konsta Tastula pelasi 24 ottelua, Samu Laitinen 23 ottelua, Aaro Hedman ja Oskari Hinkkanen 22 ottelua, Jesse Kalliokoski ja Niko Kalliokoski 21 ottelua, Joni Vanhakangas 20 ottelua. Yli kymmenen ottelun pääsivät Arttu Seikkula, Joonas Myllymäki, Mikko Venetpalo, Mikko Laitala, Juho Paavolainen, Farhan Omar, Teemu Mäki, Harri Hujanen ja Aki Lyyski. Päävalmentajana toimi Henri Myntti, apuvalmentajanaan Jukka Hakala ja maalivahtivalmennuksesta vastannut Sebastian Tuukkanen. Huoltajana toimi Ari Hujanen, fysioterapeuttina Jukka Ritola sekä joukkueen johtajana Jouko Vierimaa. Joukkueen lääkärinä toimi Hajo Weitz. Kauden 13 kotiottelussa oli keskimäärin 340 katsojaa (2011 ykkösessä 512 katsojaa, 2010 / 651 katsojaa ja 2009/ 724 katsojaa). Kokonaiskatsojamäärä oli 4 430. Paikallisottelu 3.7 GBK:a vastaan keräsi 1440 katsojaa. Henri Myntti Jukka Hakala Niko Kalliokoski Konsta Tastula 6

6.2 Naisjaosto KPV:ssa ei ollut naistoimintaa kaudella 2012. KPV:n junioreiden yhteistyöseurana toimi edelleen KF10. KPV vuokrasi naisten liigapaikan KF10:lle kolmeksi vuodeksi vastikkeetta sillä edellytyksin, että KF10 hoitaa naisten liigassa pelaamisen kulut. Tuo sopimus kestää syksyyn 2013. 6.3 Juniorijaosto KPV:n juniorijaoston tavoitteena on tarjota Kokkolan ja lähialueiden nuorisolle mahdollisuus harjoitella ja pelata jalkapalloa hyvässä seurassa ja Nuori Suomi-sinettiseuran kriteerien hengessä. KPV:n pelipassin hankkineiden junioripelaajien määrä jatkoi edelleen kasvua ja ylitti 400 pelaajan rajan. Kipparihallin vuorojakoperusteinen lisenssipelaajien määrä C15 ja nuoremmat. Lisenssipelaajien määrä oli viime vuosina. 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 GBK 432* 363 349 371 344 317 337 392 KPV 239 257 294 312 356 323 351 414 KPS 206 183 164 109 78 38 28 40 yhteensä 877 803 807 792 778 678 716 846 *Mukaan laskettu ns. nappulapassi, joka ei oikeuta pelaamaan piirisarjaa. Vuoden 2012 juniorit Mikko Laitala ja Ada Mannström. Pikkukenttien tyttöpelaajien eliittiä. 6.3.1 Hallinto ja talous KPV:n syyskokouksessa valittu juniorijaosto on jaettuna tyttö- ja poikajaokseen. Tyttöjaoksen puheenjohtajana toimi Rolf Mannström ja poikajaoksen puheenjohtajana Tapio Hakala. Poikajaoksessa tehtiin boot room työryhmällä merkittävä avaus tavoitteena yhtenäinen pelitapa koko seuralle junioreista edustukseen. Samalla boot roomin tarkoitus on toimia seuran valmentajakerhona, joka tukee nuorten valmennustoimintaa ja helpottaa uusien valmentajien sisäänajoa valmennustehtäviin. Boot Room työryhmään osallistuivat Henri Myntti, Marko Lehtonen, Petri Haapasalo, Petri Gustafsson, Hannu Laakso, Jouko Vierimaa ja Seppo Peuraharju. Etenkin Marko Lehtosen työ oli merkittävä kirjallisen esityksen toteutuksessa. Joukkueiden ja seuran juniorisektorin tiedottaminen hoidettiin JoPoxin kautta. Juniorijaostojen talous on jaettu niin, että kukin ikäluokkajoukkue hallitsee oman joukkueensa rahankeruuta ja rahankäyttöä. 7

Juniorijaoston taloudenhoitajana toimi Petri Gustafsson, vastaten myös poikajaoksen varainkäytöstä. Rolf Mannström puolestaan vastasi tyttöjaoksen varainkäytöstä 6.3.2 Kilpailutoiminta KPV Akatemian valmentajana aloitti Vesa Hohenthal, mutta maaliskuussa mies vetäytyi sivuun ja Rauno Lesonen otti hommat haltuun apunaan Jouko Vierimaa (jjoht). Akatemia pelasi juniorivoittoisella ryhmällä Keski-Pohjanmaan piirin nelosta. Tavoite oli sarjapaikan pitäminen, mikä varmistuikin jo hyvissä ajoin. Joukkueen lopullinen sijoitus oli kolmas Esse IK:n ja TUS:n takana. Nousustakin olisi voitu taistella, mutta sitä ei katsottu tarkoituksenmukaiseksi tässä vaiheessa. Seuran B-tytöt osallistuivat SPL:n 1.divisioonaan. Sijoitus syksyn yhdeksän pelatun kierroksen jälkeen oli viides. Sarjaan osallistui kymmenen joukkuetta. Joukkuetta valmensi Rolf Mannströn ja tukena joukkueenjohtajina olivat Sini Laakso ja Pia Mannström. B-pojat osallistuivat SPL:n 1.divisioonaan. KPV piti paikkansa ykkösessä sijoittumalla niin kevät- kuin syyskierroksellakin sarjan keskikastiin. Syksyn sijoitus oli kahdentoista joukkueen sarjassa kahdeksas. B-nuorten toiminnasta vastasi Timo Åstrand ja Antti Ylimäki, tukenaan Tapio Hakala ja Timo Polso (jjoht / huolto). Kuvassa Aleksi Kangasvieri ja Farhan Omar ponnistavat palloon akatemian pelissä Myrania vastaan. Molemmat pelaajat ponnistivat myös edustusjoukkueen peleissä. C15 -pojat saavuttivat kauden päätavoitteensa ja pääsivät Mikkelissä pelattuun Kai Pahlman turnaukseen sijoittuen lopputuloksissa sijalle 14. Aluesarjassa joukkue oli pronssilla ja piirin sarjassa hopealla, C14-poikien sijoitus oli aluesarjan viides ja piirin kolmas. D13 oli aluesarjan kuudes ja D12 piirin mestari. Tytöissä KPV kuittasi piirin mestaruudet C14-tytöissä ja D13 tytöissä. C14 oli myös aluesarjan toinen. D12 oli piirisarjassa kahdella joukkueella, sijoitukset neljäs ja viides. Lisäksi tyttö- ja poikajuniorijoukkueet ovat osallistuneet useisiin eri turnauksiin niin kotimaassa, kun Ruotsissa. 8

KPV kannustaa pelaajiaan taitoharjoitteluun. Piirin taitokilpailuissa KPV oli menestynein seura voittamalla viisi ikäluokkaa, ottamalla kolme hopeasijaa ja kolme pronssisijaa. Piirin taitomestareiksi leivottiin Severi Kähkönen (D12), Santeri Mäkinen (E10), Noa Lehtonen (F9), Henri-Pekka Iivonen (F8) ja Hanna Vainionpää (D13) KPV:ssa on tulossa vahvoja nuorten ikäluokkia. Kokkola-cupin voittaneessa 11-vuotiaiden poikien ikäluokassa Sampo Rintala (kuva) teki vuoden aikana 131 maalia joukkueensa 383 maalista. KPV on merkittävä kasvattajaseura. Miesten Veikkausliigassa pelasi MIFK:n paidassa 22- vuotiaat Patrik Byskata (kuva vasemmalla) ja Petteri Forsell (keskellä). VPS:ssa pelasi 24- vuotias Ville Luokkala ja 35-vuotias Tero Koskela. Naisten liigassa pelasi useita KPV:n kasvatteja, joista kirkkaimpana Hanne Ojanperä. Naisten maajoukkueessa pelaavalla Emmi Alasella on KPV-taustaa kolmen kauden verran. Nuorten maajoukkue-edustuksia kertyi Petteri Forsellille (21-v) ja Lasse Känsälälle (15-v). KF10:iin siirtyneelle Janni Laaksolle kirjattiin tyttöjen 15-v maaotteluita. 6.3.3 Valmennus Henri Myntti hoiti valmennuspäällikön tehtäviä ja Petri Haapasalo oli Fortum Tutor-nimikkeellä erityisesti pienten kenttien valmennuksen ohjaaja. Jokaisessa ikäluokassa oli vähintään kaksi valmentajaa. Valmentajat kurssittivat itseään ahkerasti SPL:n kursseilla. 9

6.3.4 Jalkapallokoulu KPV on järjestänyt juniorijalkapallokoulun aloitteleville pelaajille (-04 tai myöhemmin syntyneet). Jalkapallokoulun rehtorina on toiminut ansiokkaasti Pasi Torppa. Talvella (1.11-30.4) tämä koulu pidettiin sunnuntaisin Kipparihallissa ja kesällä Kirkonmäen harjoituskentällä. Koulu on lapsille maksuton. Jalkapallokoulu on seuran tärkein pelaajien rekrytointipaikka. Lisäksi kesäkuun ensimmäisellä viikolla pidettiin Santahaassa viikon kestävä nappulakoulun starttijakso. Edellisvuoden ennätys parani, sillä starttijaksolle osallistui nyt 130 nappulapelaajaa. Edustusjoukkueen päävalmentaja Henri Myntti otti jalkapallokoulussa yhden ryhmän haltuunsa. 6.3.5 Muu toiminta Juniorijoukkueet hoitivat miesten edustusjoukkueen kotiotteluissa pallopoikatehtävät. Poikajaos huolehti valmentajistaan erilaisilla yhteisillä teemailloilla. Heinäkuulle suunniteltu valmentajat B- juniorit ottelu peruuntui, mutta sen sijaan pidettiin ansiokas keskusteluilta jalkapallotaktiikasta. Marraskuussa pidettiin perinteinen valmentajien keilailta. Syksyllä kauden päätyttyä juniorijaosto järjesti toimihenkilöilleen matkan Lontooseen. Matkalle osallistui 21 henkilöä. Tyttöjaos järjesti helmikuussa tyttöjen Helmi-Emotion turnauksen Kipparihallissa. Perinteinen poikien kevään junioriturnaus (KP -turnaus) pidettiin maaliskuun lopulla. Juniorijaosto huolehtii seuran omistuksessa ja käytössä olevasta bussista. Seuran omalle bussille olisi kovasti käyttöä, mutta sitä on vaikea pitää, sillä bussi vaatii paljon huoltoa ja hoitoa sekä paikan, jossa bussia pitää. Lisäksi jaosto on huolehtinut osaltaan yhteyksistä erilaisiin jalkapalloilun piirissä toimiviin sidosryhmiin kuten Suomen Palloliittoon (SPL), SPL:n Keski-Pohjanmaan Piiriin ja Nuori Suomiorganisaatioon. 6.4 Pallo-Siskot Pallo-Siskot on perustettu vuonna 1952, joten Siskot saivat tasavuosia täyteen. 60-vuotisesta toiminnasta oli kahden sivun juttu seuran Pallo-Veikko lehdessä. Pallo-Siskojen tavoite on kerätä varoja, jolla tuetaan KPV:n toimintaa, avustetaan rahallisesti sekä joukkueita että yksittäisiä 10

junioreita. Tehtävänä on palvella yleisöä edustusjoukkueen otteluissa myymällä virvokkeita ja makkaraa sekä hoitaa VIP -tilaisuuksien tarjoilu KPV -klubilla. Kaudella 2012 Pallo-Siskot hoitivat myynnin 13 sarjaottelussa sekä harjoitusotteluissa ja cupin ottelussa. Pallo-Siskot ovat myös huolehtineet klubihuoneistosta mm. pitämällä klubin siistinä sekä maksamalla pääosan klubin vuokrasta. Pallo-Siskot ovat mukana myös junioripäättäjäisten järjestelyssä ja osallistuvat palkintojen hankintaan. Pallo-Siskoissa on toiminut kauden aikana 14 aktiivista naista, joista Elina Vierimaa toimi ensimmäistä vuottaan puheenjohtajana. Pallo-Siskojen tavoitteena on kehittää ottelutapahtumien myyntiä ja yleisön palveluja. Tavoitteena on myös aktiivisten tekijöiden määrän kasvattaminen. Tavoite on myös lisätä seuran yhden tukiverkon, Pallo-Siskojen näkyvyyttä. 6.5 Pappakerho Seniorijaoston esityksestä vuosikokous hyväksyi marraskuussa 2011 jaoston uudeksi nimeksi Pappakerhon. Pappakerhon 17. toimintavuosi noudatteli jo hyväksi todettuja kaavoja. Yhteisiä kokoontumisia oli viisi, minkä lisäksi viisijäseninen johtoryhmä kokoontui useita kertoja valmistelemaan tulevia tapahtumia ja muistelemaan KPV:n historiaa. Jaoston puheenjohtajana on ollut Eero Vantunen. Muut vuosikokouksen valitsemat jäsenet ovat olleet Hannu Helasterä, Matti Järvi, Voitto Kentala, Esa Korhonen, Matti Leskelä, Jukka Peltoniemi ja Asko Rintapää. Heistä jaoston johtoryhmään ovat kuuluneet Helasterä, Järvi, Kentala, Peltoniemi ja Vantunen. Pappakerho täydentää itse itseään ja jäsenmäärä oli toimintavuoden päättyessä 43. Jäsenistä kymmenen asuu Kokkolan ulkopuolella, yksi aktiiveista - Väinö Kallio - jopa Ruotsissa. Vuoden päättyessä kutsuttiin kerhoon uusiksi jäseniksi Sakari Koskela, Hannu Lilja ja Alpo Sallinen. Kerhon perustajajoukkoon kuulunut Jalo Telimaa sai iäisyyskutsun 18.10. Jäsenistö on osallistunut toimintaan kiitettävästi, kun huomioidaan ikäjakautuma 65-88 vuotta. Toimintavuoden ensimmäinen kokoontuminen oli Näkömestareilla, missä isäntien puolesta puhui Ville Koivukoski ja jokainen pappa sai tarkistuttaa näkökykynsä. Seuran hallituksen esityksestä Pappakerho vastasi seuran jäsenhankintakampanjan hoidosta ja jälleen kerran lopputulos jätti paljon parantamisen varaa, huolimatta pappojen hyvästä yrityksestä. Enemmän jäsenmieltä kaivattaisiin. Keväällä vierailtiin Sosiaali- ja terveydenhoito-oppilaitoksella kuuntelemassa Tuomas Hamarin ohjeita ikääntyvien liikunnasta. Klubille kokoonnuttiin kuulemaan Keski-Pohjanmaan Muistiluotsista saapuneen Liisa Syrjälän esitelmää muistihuollosta. Tähän tilaisuuteen oli kutsuttu myös GBK:n ikämiehiä ja heitä edustivat Göran ja Roy Grahn, Gustav Hägg, Karl-Göran Kronqvist ja Jouko Rokala. Toimintavuoden huipentuma oli joulujuhla Pasaatissa, jonka yhteydessä Kalevi Tiaisen muistopalkinto ojennettiin Pappakerhon ideoijalle Eero Vantuselle ja Leo Torpan muistopalloon sai ensimmäisen kiinnityksen Jukka Peltoniemi. Moldavialainen viulisti Sergei Popov viihdytti joukkoa taidokkailla esityksillä, Jukka ja Olli Peltoniemi herkistivät kuuloaisteja laulullaan, Jouko Vierimaa toi seuran hallituksen tervehdyksen ja Voitto Kentala testasi jäsenten muistia seuran tapahtumista vuosien varrelta. Vuoden aikana tasavuosipaalulle yltäneiden Reijo Jalavan, Kari Lemposen, Juhani Paavolaisen ja Olavi Hiltusen merkkipäivät noteerattiin. Jaoston talouden selkärankana ovat olleet talkoot kirjapainolla ja provisiot jäsenhankinnasta, minkä turvin Pappakerhon jäseniltä ei ole tarvinnut kerätä kolehtia. Seuran jäsenmaksuvelvoitteen papat itse ovat hoitaneet kiitettävästi. 11

6.6 Järjestysmiesjaosto Järjestysmiesjaosto kokoontui ennen kauden alkua palaveriin, jossa käytiin ottelujärjestyksen kannalta tärkeät asiat läpi. Järjestyksenvalvojat osallistuivat satunnaisesti lipunmyyntiinkin. Pääsääntöisesti myynnin hoitivat vanhemmat juniorijaoksen tyttöjoukkueet. Jaoston käytännön toimia on ohjannut Pekka Kivelä yhdessä Hannu Litmasen kanssa. Tiimissä on ollut noin 15 jäsentä, joista joka peliin on riittänyt kymmenkunta järjestyksenvalvojaa. Järjestys on säilynyt hyvin. Puheenjohtajansa Pekka Kivelän ohella järjestysmiesjaostoon ovat vuosikokouksen valitsemina kuuluneet Hannu Helasterä, Pekka Kuusela, Hannu Litmanen, Tarja Muhonen, Kari Markkanen ja Tauno Markkanen. Järjestys pysyi hyvin hanskassa Hannu Litmasen valvonnassa. 6.7 Tapahtumat Varsinaisten sarjapelitapahtumien lisäksi järjestimme 24.5.2012 FutisGolf-3 varainkeruun kutsutapahtuman. Kokkolan lämmitettävän tekonurmen virallisena avausotteluna pelattiin 17.5 kakkosen ottelu GBK KPV (2-2). Vaikka ottelu oli virallisesti GBK:n kotiottelu, hoitivat seurat yhdessä järjestelyn ja jakoivat myös yleisötulot. Paikalle saapui 1 093 katsojaa. Sarjakauden päätösjuhla vietettiin 10.11.2012, Sokos Hotel Kaarlessa yhdessä miesten edustusjoukkueen, kauden toimitsijoiden ja seuran hallituksen kanssa. Päätöstilaisuudessa palkittiin kauden ansioituneita pelaajia, valmentajia ja muita toimijoita. Vuoden tulokas: AARO HEDMAN Pallo-Siskojen stipendi: ARTTU SEIKKULA Maalintekijä: HENRI MYNTTI (11) Taistelijan malja (Amigon pytty): JONI VANHAKANGAS Valmentajan pytty: NIKO KALLIOKOSKI Erikoispalkinto: NIKO KALLIOKOSKI, 200 ottelua KPV:ssa Eeva-Kaarina Lampisen lahjoittamat palkinnot: Avainpelaaja: Vuoden pelaaja: Vuoden maineteko: KONSTA TASTULA HENRI MYNTTI KPV HALLITUS (Risto Pouttu) 7. TALOUS 2012 7.1 Varainhankinta Pääosin varainhankinta on tehty yhteistyösopimuksien (sponsorointi) kautta. Lipputulot ja jäsenmaksut ovat pienempi osa varainhankintaa. Buffet myynnit ottelutapahtumissa on hoitanut Pallo-Siskot. 12

Seura teki kuluneelta tilikaudelta ylijäämäisen 18 425,49 euron tuloksen (+103 197,17 euroa 2011 ja +35 083,39 euroa 2010). Merkittävimmät tulosparannukseen vaikuttaneet tekijät olivat kohtuullisella tasolla pysyneet sponsoritulot. Kulupuolella jatkui edelleen toimintakulujen pienentyminen. Taseen osalta on huomattavaa vieraan pääoman merkittävä vähennys. Tähän tulee tulevien hallitusten kiinnittää edelleen erityistä huomiota ja pitää tavoitteena saada seura velattomaksi. 8. ARVIO TULEVASTA Suomessa jalkapallo on muiden urheilu ja liikuntamuotojen joukossa suurten haasteiden edessä niin talouden osalta kuin saada riittävästi vapaaehtoisia seuratoimijoita mukaan toimintaan. Maailman talouden jatkuva epävarmuus ja urheilussa ilmitulleet erilaiset vilpillisyydet lisäävät työn tuskaa. Turvataksemme seuramme tulevaisuuden juniori- ja nuorisokasvatuksessa jalkapallon parissa, vaatii erityisesti taloudenpito seuralta ja siinä toimijoilta tiukkaa ja pitkäjänteistä sitoutumista kulujen hallintaa, sovittujen velvoitteiden hoitamiseen sekä realistiset arviot yhteistyökumppanuuksien rahallisesta arvosta ja muista tulolähteistä, joita vastaan kulut asetetaan. Kaudelle 2013 valittu hallitus tulee jatkamaan määrätietoisesti jo aloitettua seuran tervehdyttämisohjelmaa. Seuramme 83. toimintavuosi antaa haasteen huolehtia siitä, että KPV on nyt ja jatkossakin jalkapallossa Kokkolan seutukunnan ykkösseura. Kokkolassa 5.2.2013 KPV:n Juniorit ry Hallitus Olli Peltoniemi puheenjohtaja Kuvat: Jouko Vierimaa 13

PL 3 67101 Kokkola www.kpv.fi e-mail: info@kpv.fi 14