Hyvät sukulaiset! On kulunut noin 134 vuotta, kun Piippolan lukkarin nuorin poika, isäni isoisä Henrik Mennander, myöhemmin Heikki Mannermaa, pakkasi 17-vuotiaana nuorukaisena laukkunsa ja muutti Piippolasta tänne Kestilään. Tarkoituksena oli tulla hoitamaan Väänäsen kaupan sivuliikettä Kestilän Latolaan, noin km kirkonkylältä Vaalaan päin.(simeliana) Nähtävästi kaupankäynti oli sitä, mitä Heikki Mannermaa oli odottanut, sillä vuonna 1879 hän osti liikkeen omakseen ja siirsi sen kirkonkylälle. Uusi kauppatalo rakennettiin pappilan puustellin maalle ja näin Heikki Mannermaasta tuli samalla pappilan torppari, jonka tuli mm. tehdä kuusi miehen päivätyötä vuodessa. 31.07.1879, ukkini Väinö Tuomas Mennanderin (myöh. Mannermaa) syntymäpäivänä Heikki Mannermaa avasi oman kauppaliikkeensä. Teoksessa: Siikajokilaakson historia, sen kakkososassa todetaan, että Kestilään syntyi kaupan alalle oikea sukudynastia, Mannermaat. Ehkä se sitä olikin, sillä Mannermaan kauppaliike toimi Kestilässä yhtäjaksoisesti noin 111 vuotta. Viimeisimpänä omistajana oli Ilkka Mannermaa, kauppias jo neljännessä polvessa. 1880-luvun lopulla Heikki Mannermaahan iski meijerikuume. Hän kirjoitti, että meijeriliike on nyt tarttunut niin minuun, että on niin ja näin saanko sen ajatuksistani pois! Pitkän harkinnan ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle suuntautuneiden tutustumismatkojen jälkeen hän tilasi Helsingistä meijeriään varten sentrifugin, jonka hän oli todennut separaattoria paremmaksi! (sentrifugi=keskipakovoimaa hyväksi käyttävä laite, joka on yleisesti tarkoitettu raskaiden aineiden erottamiseen kevyistä vrt. linko). Tästä meijeri-hanke eteni niin, että höyrymeijeri otettiin käyttöön v. 1887. Aluksi kyläläisillä ei oikein ollut uskoa Mannermaan meijeri-toimintaan, sillä kun meijerin höyrypannua tuotiin Kestilään kolmen hevosen vetämänä, oli eräs ylileveän kuljetuksen nähnyt todennut: Siinä viijään Kestilän Heikille konkurssitorvea! Maito kuljetettiin meijeriin hevosella. Kun maitorahat saatiin omasta meijeristä, myös ostokset tehtiin samalla reissulla oman pitäjän kaupasta. Kestilässä oli tuohon aikaan Mannermaan kaupan lisäksi Osuuskauppa ja kilpailu asiakkaista oli luonnollisesti kovaa. Tie meijerille kulki nykyisen kaupparakennuksen edestä, Keskustien ja Taipaleentien risteyksen kautta. Kun maito vietiin sitä kautta, oli luonnollista, että sitä kautta myös palattiin. Mannermaan kaupan sijainti oli likietuisella paikalla. Osuuskaupassa, joka silloin oli jo nykyisellä paikalla, pari sataa metriä Mannermaan kaupasta kirkkoon päin, ei tästä tietenkään pidetty. Jotta hevosmiehet asioisivat Osuuskaupassa, tehtiin oikotie meijerille pappilan edestä. Tietä kutsuttiin osuvasti Kurrikujaksi tai Katteuenkujaksi (nykyinen Hallintokatu)! Erilaisista vastoinkäymisistä huolimatta meijeri toimi Heikki Mannermaan johdolla kahdeksan vuotta (1906), jolloin se myytiin Toivo-meijerille.
Kauppias- ja meijeriuransa lisäksi Heikki Mannermaa mm. viljeli maata ja oli suoviljelyn uranuurtaja. Hän välitti voita, viljaa ja heinää, kudotutti, parhaimmillaan jopa 50 kutojalla ja välitti suuret määrät kankaita ja osti parkkia. Hän oli innokas sanomalehtiasiamies, oli perustamassa nuorisoseuraa ja säästöpankkia. Puunostoa ja uittoakin hän harjoitti lyhyehkön ajan laajamittaisesti. Lisäksi hän perusti höyrysahan. Olipa isäni isoisä rakennuttamassa puhelinlinjaakin Rantsilasta Kestilään! Sen lisäksi, että Heikki Mannermaa oli merkittävä tekijä Kestilän kunnan kehityksen kannalta, hän toimi myös merkittävänä työllistäjänä. Yksityiskohtana kaupankäynnistä kerrottakoon, että Heikki Mannermaa piti tarkkaa kirjaa liiketoimistaan, kuten kunnon kauppiaan tulikin. Niistä käy selville mm se, että 1890-luvun lopulla hän sai voittoa kahvista 11%, jauhoista 10%, sokerista 13% ja suolasta 20 %. Vuonna 1878 Henrik Mennander oli avioitunut Lovisa Simeliuksen kanssa. Perheeseen syntyi jo aiemmin mainitun esikoisen, ukkini Väinö Tuomaksen lisäksi Niilo Ilmari, Kauko Heikki, Aino Katri, Alina Ainikki, Mari Lyylikki, Yrjö Juhani, Lauri Iisakki, Kaarlo Kyösti ja Matti Rieti, eli yhteensä 10 lasta. Näin luokanopettajan näkökulmasta oli mukava huomata eri teoksia plaratessani, että perheessä arvostettiin koulutusta. Heikki Mannermaa oli hankkimassa kuntaan kansakoulua. Näistä Kestilän olosuhteista lapset koulutettiin seuraavasti: Väinö Tuomas kävi pari vuotta Oulun lyseota ja Oulun kauppakoulun; Niilo Ilmari kävi viisi luokkaa Oulun lyseota; Kauko Heikki oli ylioppilas Oulun lyseosta ja filosofian tohtori, sai päästötodistuksen Polyteknisestä Opistosta, toimi maanmittaushallituksessa maantieteellisen osaston johtajana vain muutamia mainitakseni. Ikävä kyllä etevä tiedemies koki kuolemansa odottamatta. Hän oli käymäsää kotonaan Kestilässä, sairastui espanjantautiin ja kuoli 36-vuotiaana; Yrjö Juhani kävi viisi luokkaa Oulun lyseota ja sai päästötodistuksen Raahen porvari- ja kauppakoulusta. Yrjö teki elämäntyönsä Rauma-Raahe Oyn palveluksessa eri paikkakunnilla ja myöhemmin Rauma-Repola Oyn konttoripäällikkönä Oulussa. Lauri Iisakki toimi kauppiaana Kestilässä, josta siirtyi kauppiaaksi Pulkkilaan. Maanviljelys veti kuitenkin puoleensa ja Lauri siirtyi maanviljelijäksi Pulkkilan Vornaan; Matti Rieti oli ylioppilas Oulun lyseosta ja kävi kauppakorkeakoulun. Matti jäi eläkkeelle Rauma-Raahe Oyn Martinniemen tehtaidenkonttoripäällikön virasta ja siirtyi eläkepäivikseen Poriin; Tytöistä Alina Ainikki eli Pöytäliina-täti, jolla nimellä minä hänet pikkutyttönä tunsin, kävi Oulun talousseuran naiskäsityökoulun. Vietti eläkepäivänsä Oulussa; Maria Lyylikki tai Mari Lyylikki, oli ylioppilas Oulun tyttökoulusta. Lyyli-täti valmistui Suomen ensimmäiseksi naisekonomiksi Helsingin kauppakorkeasta v. 1913.Lyyli-täti työskenteli ennen eläkkeelle siirtymistään Rauma-Raahe Oyn
Haukiputaan Martinniemen kassanhoitajana. Viimeiset vuotensa Lyyli-täti vietti Oulussa, jossa kuoli yli 90-vuotiaana; Ainoastaan vanhimman tyttären, Aino Katrin kouluttautumisesta ei tietoa löytynyt. Aino Katri kuoli Kestilässä 21-vuotiaana. Pojista Kaarlo Kyösti kuoli vain muutaman kuukauden ikäisenä. Lähes jokaisen jälkeläisen ansiolistasta löytyy jossain elämänvaiheessa suoritettu työharjoittelu Mannermaan kaupassa. Merkille pantavaa oli huomata myöskin se tosiseikka, että vain perheen pojat ovat päätyneet naimisiin! Kauppiasperheissä ovat lapset oppineet olemaan erilaisissa tehtävissä mukana. Niinpä ukkini Väinö ja veljensä Ilmari aloittivat uransa jo alle kymmenvuotiaina ns. paperipussitehtailijoina, kun pussit kauppaan tehtiin itse. Vuonna 1908 samaiset Väinö ja Ilmari ostivat kaupan ja jatkoivat kaupankäyntiä siirtyen liikkeen johtoon. Heikki Mannermaa siirtyi Tolopan vaariksi. Väinö-ukki, jota minulla ei ikävä kyllä ole ollut mahdollisuus koskaan tavata, toimi kauppaliikkeen konttoristina ja Ilmari oli kauppias. Myös veljekset olivat monella tavalla kehittämässä kotikuntaansa. Väinö hoiti vuosikymmeniä monia luottamustehtäviä. Hän oli mukana mm. taksoituslautakunnassa (määräsi kuntalaisten kunnallisveron), seurakunnallisissa tehtävissä, urheilutoiminnassa, nuorisoseuratyössä ja suojeluskuntatoiminnassa sen perustamisesta saakka. Väinö-ukki sai talousneuvoksen arvonimen vuonna 1949. Hän kuoli Kestilässä 11.12.1953. Ilmari oli uraauurtava puutarhaviljelijä. Hän teki meteorologisia havaintoja, keräsi muinaistietoa ja aineistoa Sanakirjasäätiölle. Ilmari keräsi mittavan kotiseutumuseon, jonka esineistöstä osaan meillä on huomenna mahdollisuus tutustua. Hän toimi Kansallismuseon avustajana. Myös Ilmari harrasti nuorisoseuratoimintaa. Hän näytteli, lauloi kuorossa, kirjoitti tarinoita. Erikoisuutena mainittakoon, että Ilmari toimi Suomen matkailijayhdistyksen asiamiehenä! Ilmarin eli Kivelän vaarin ehdin tavatakin, sillä hän kuoli 26.07.1965. Todella paljon olisi niin näistä miehistä kuin muistakin perheenjäsenistä kerrottavaa, mutta aika on rajallista! Tähän kohtaan on kyllä pakko ujuttaa vielä ajoneuvokatsaus: Automobiili, Vomag, tuo 45-heppainen kuorma-auto, sen veljekset hankkivat 1914 Kestilän ensimmäiseksi autoksi liikennöimään ensimmäisen maailmansodan aikana. Sillä kuljetettiin sekä ihmisiä että tavaroita, pääasiassa Limingan ja Kestilä välillä. Ajettavassa kunnossa oleva Vomag viettää ansaittuja eläkepäiviään Oulun automuseossa. Toinen edistyksellinen kulkuneuvo oli ensimmäinen polttomoottorilla toimiva, Väinö-ukin vuonna 1912 hankkima Indiana-moottoripyörä. Kerran ukki oli ajamassa pyörällään Ouluun. Temmeksellä hän ajoi koiran päälle, vaikka yritti parhaansa mukaan väistää. Suuttunut talonväki todisti, että hän ajoi koiran yli tahallaan. Käräjillä langetettiin tästä liikennerikkomuksesta viiden markan sakko!
Isänmaallisuus oli ja on käsittääkseni yksi Mannermaan perheen perusarvoja. Se tulee esiin monin eri tavoin. Suomenmielisenä oli jo isä Heikki muuttanut oman nimensä Henrik Mennanderista Heikki Mannermaaksi. Mannermaaksi muuttivat nimensä myös kaikki vuonna 1906 elossa olleet perheen jäsenet. Koko perhe oli suojeluskuntatoiminnassa aktiivisesti mukana. Naisväki toimi Lotta Svärd-järjestössä. Seuraavan sukupolven lapset olivat pikkulottia ja sotilaspoikia. Asia oli esimerkiksi omalle isälleni niin tärkeä, ettei hän suostunut tulemaan arviolta noin 4-vuotiaana perhekuvaan, kun ei saanut vaihtaa asuaan sotilaspoikapukuun, vaikka isäni sisaren, isääni nuoremmalla tyttärellä oli yllään pikkulottapuku! Näin Seppo Sakari puuttuu muuten niin kattavasta perhekuvasta! Pienenä yksityiskohtana isänmaallisuudesta haluan mainita sekä Väinön että Ilmarin monien muisto- ja ansiomitalien joukosta löytyvät sortovuosien kutsuntalakkolaisten muistomitalit, jotka myönnettiin todisteeksi isänmaata puolustavasta toiminnasta ja laittomista asevelvollisuuskutsunnoista kieltäytymisestä sortovuosina 1902,1903,1904, jolla kaikella hän osaltaan esti Venäjän sortovallan pyrkimykset Suomen venäläistämiseksi. - Ilmarin pojista Heikki Jaakko Mannermaa ja Niilo Ilmari Mannermaa kaatuivat isänmaataan puolustaessaan. Väinön pojista setäni Kauko Pentti Mannermaa haavoittui kahteen otteeseen, kolmen vuoden välein. Kauko-setä, ainoa elossa oleva setäni, viettää eläkepäiviään Oulussa. Omana isänmaallisuusmuistonani pikkutyttöajoiltani tulee ehdottomasti mieleeni isäni kodin, Rinteen ruokasali, jonka seinälle oli ripustettuna iät ja ajat Mannerheimin päiväkäsky ja ajoittain kiellettynäkin ollut Eetu Iston Hyökkäys- maalaus, tämä öljyväriteos, jossa Suomineito on lakikirjoineen kaksipäisen kotkan ahdistamana. Maalauksen viesti ei jäänyt pikkutytöltäkään kuulematta! Tarkkaavaisena yritin lähes joka vierailukerralla löytää teoksesta sen kuuluisan piilotetun pään. Lisäksi Rinteen vintiltä löytyy vieläkin ainakin edesmenneen tätini Helvin lottapukuja. On aivan mahdotonta ehtiä tämän ajan puitteissa kertomaan kaikkea mielenkiintoista, jota kohtasin hakiessani tietoa erityisesti Heikki Mannermaasta, mutta myös Väinö ja Ilmari Mannermaasta; oli hauskoja tarinoita, paljon kertovia valokuvia, jopa ihmetystä herättäviä tosiasioita; miten he jo silloin ja täällä jne. - Minä huomasin olevani todella kovasta suvusta! Minä, kauppias Heikki Mannermaan vanhimman pojan, Väinö Mannermaan nuorimman pojan, Seppo Mannermaan vanhin ja ainoa tytär Sirkku Vainio-Hynnilä, ja vaikka pohojalaasella ylypeyrellä olen nykyistä sukunimeäni kantanut jo yli puolet elämästäni; ei entinen, vaan omaa sukua Mannermaa! Tämän historiarääpäisyn lopuksi haluan toivottaa jokaisen teistä, juuri tänään, edesmenneen isäni 75-vuotissyntymäpäivänä, erittäin lämpimästi tervetulleeksi Kestilään!