Vuosi 2012 tulee! oletko valmis?



Samankaltaiset tiedostot
Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,

Sanotaan, että rakennusala ja kuluttajat korjasivat elvytyksen hyödyn. Jos tämä pitää paikkansa,

Hiilijalanjälkeä pienentämään, yksin ja yhdessä

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,

Mitä tehdä, kun maailman vauhti hiljenee

SuLVI ja FISE, pätevyys ja sen osoittaminen. SuLVIn sivut

SuLVI. energiatodistukset. SuLVIn sivut. ISÄNNÖINTI, ERILLINEN ja RAKENTAMINEN Ohjelmat sisältävät 2010 versioina:

mitä sitten?

Rehvakasta menoa Turkissa!

Sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa!

SuLVI kasvua ja kehitystä

Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja

Lama elvytys puree Totuus nykyiselle taloustilanteelle Suomessa

Energiaa ja ympäristöoppia

SYKSYN LVI-MESSUMATKA

Huoli LVI-alan koulutuksesta ja asioiden totuudenmukaisuudesta

Positiivisuutta osakemarkkinoille voimme kuitenkin jatkossa saada poikkeuksellisen alhaisesta

Mitä tekisit, jos saisit 500?

Verkottuminen on Megatrendi

Erillisen energiatodistuksen antajan pätevyys on loppuvuonna suoritettuna tai päivitettynä

Eurooppalaisten HVAC-järjestöjen tärkein vuosittainen tapahtuma REHVA 56th General

SuLVI haasteiden ytimessä

Eurooppaa koetteleva talouskriisi on

Määräyksiä, ohjeita ja vähän vapaa-aikaakin

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset

Työhaastattelussa minulle luvattiin, että riittää kun tiedän, mistä kolmesta

Kun vertaa Suomen kehitystä Ruotsiin, niin suunta on sellainen, että vuonna 2030 Suomen velka olisi 91

Tässä muutamia aloittelevan toiminnanjohtajan ajatuksia kesän kynnyksellä.

Tätä lehteä lukiessasi olet ehkä havainnut, että jokin on muuttunut. Olet osunut siinä oikeaan.

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

Vuonna 2012 tehtiin kaksivuotinen sopimus Talotekniikka-Julkaisut Oy:n ja Sanoma Magazines Finland

Maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes kappaleeseen

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?

Puheenjohtajapäiviltä eväitä tulevaisuuden suunnitteluun

SuLVI on eturivissä ja etulinjassa Hannu Sipilä Toiminnanjohtaja Ja Pennin, Nupun ja Miilan ukki (kaikki vuosimallia 2013)

Aalto-yliopistossa annetaan LVI-tekniikan koulutusta insinööritieteiden koulun energiatekniikan laitoksella.

SuLVIn sivut. Tiistaina 8. lokakuuta 2013 kello SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2013

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa

Kevätkokous klo 18:30 alkaen Lahdesjärven ABC:lla. Kolmeks Oy, Jussi Mäntymaa

Tällä hetkellä LVI-alan keskiikä

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

Nyt on hyvä hetki tarttua ajatukseen koulutuksen voimasta

1. JAKSO

Tulevaisuus tehdään nyt!

Sulvista entistä parempi jäsenilleen!

Raksa 2011 LVI-TUOTEMYYNTI

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari

Mitä odotat SuLVIlta?

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä

Palvelua asiakkaalle

Tätä kirjoittaessani olen juuri palannut Tampereelta Suomen LVI-liiton vuotuisilta puheenjohtajapäiviltä.

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Heinäkuun lopulla, kun helteitä ja purjehdussäitä vielä oli jäljellä, kerääntyi

Lisää yhteistyötä suunnitteluun

Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin

SuLVIn koulutus on peruspalvelua jäsenille SuLVI on LVI-alan johtava täydennyskoulutusorganisaatio,

Sisäilmastoseminaari

Tervetuloa Suomen LVI-liittoon!

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Rakentamismääräykset 2012

VOIMASSA OLEVAN PÄTEVYYDEN SIIRTO MRL 41/2014 UUSIEN VAATIVUUSLUOKKIEN MUKAISEKSI PÄTEVYYDEKSI

UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200

RAKENTAMISEN UUDISTUVAT ENERGIAMÄÄRÄYKSET. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto (TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy)

LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN

RANEN RAKENTAJAKOULU

Yllä oleva on suora lainaus SuLVIn strategiasta vuosille

SuLVIssa on uudistumisen aika

Syyskokous Lahdesjärven ABC klo alkaen

Syyskokous Suomalaisella Klubilla klo Kutsuttuna vieraana:

Paljon pöhinää sisäilmassa

Vesi- ja viemärilaitteistot. FISE:stä uutta. FISE-lyhenteen käyttöoikeus

Kohtaan monesti työssäni SuLVIn sisaryhdistyksen VVS Föreningen i Finland rf:n eli VSF:n toiminnanjohtajana,

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

Teemmekö oikeita asioita?

Viestintää, koulutusta ja nuoria mukaan teemoitti SuLVIn hallitus vuosi sitten. Näiden ajankohtaisten asioiden

Vesi vanhin voitehista ja kiinteistön pahin vihollinen

Energiaeksperttikoulutus Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys,

Transkriptio:

SuLVIn sivut Vuosi 2012 tulee! oletko valmis? SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi Puh. (09) 5660 0918 040 556 0048 Jäsentoimikunta Jarmo Kuitunen Ins.tsto Jarmo Kuitunen Oy Itsenäisyydenkatu 11 33500 TAMPERE Puh. (03) 261 7322 0400 335 711 Faksi (03) 261 7401 kuitunen@sci.fi Koulutustoimikunta Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry. PL 25 02131 ESPOO jorma.sateri@sisailmayhdistys.fi Puh. (09) 4355 5611 Faksi (09) 4355 5655 Tekninen toimikunta Miimu Airaksinen VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka PL 1000/Lämpömiehenkuja 2 020400 VTT Puh. 020 722 111 0500 802 071 Rakennusalalla eletään jännittäviä hetkiä. Uudistuvat energiamääräykset ovat olleet lausuntokierroksella. Saatujen lausuntojen käsittelyn jälkeen istuva hallitus on valmiina hyväksymään uudet määräykset käyttöön otettavaksi. Asuntoministeri Jan Vapaavuori on ilmoittanut halunsa kruunata hallituskautensa allekirjoittamalla uudet energiamääräykset. Sen lisäksi, että lämmöneristysvaatimuksia kiristetään, tulee käyttöön myös eri energiamuodot huomioon ottava kokonaisenergiatarkastelu. Tämä kokonaisenergiatarkastelu ja siihen liittyvät energiamuotojen kertoimet ovatkin kirvoittaneet kovaäänisimmät kommentit lausunnolla olleista uusista määräyksistä. Sähköenergian kertoimeksi on esitetty 2,0 ja vastaavasti fossiilisten polttoaineiden 1,0 ja kaukolämmön 0,7. Energiatodistuksissa käytetty ET-luku tullaan korvaamaan uudella E- luvulla. E-luku on eri energiamuotojen kertoimilla painotettu ostoenergian laskennallinen ominaiskulutus rakennustyypin bruttoneliömetriä kohden. Nykymuodossa lasketut energiatodistukset asteikkoineen edustavat täten välivaihetta kohti kokonaisenergialaskentaa ja vuosikymmenen loppupuolella yhä tiukkenevien määräysten edellyttämiä (lähes) nollaenergiataloja. Energiamuotoja valittaessa tulee lisäksi huomioida RES-direktiivin vaatimus uusiutuvien energialähteiden osuudesta, jonka tulee olla vähintään 25% rakennuksen tilojen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien energiankulutuksesta. Tämä on melkoinen vaatimus fossiilisia polttoaineita ja sähköenergiaa pääenergiamuotona käyttäville rakennuksille. Vaatimus ei koske kaukolämpöverkostoon liitettyjä rakennuksia. Vaatimusten mukaisesti lämmöneristettyjen ja tiiviiden rakennusten ongelmaksi tulee muodostumaan kesäaikaisten sisälämpötilojen hallinta. Sisäiset ja ulkoiset lämpökuormat nostavat sisälämpötilat määräyksin kirjattuja ohjearvoja korkeammaksi. Liiallisen lämpenemisen estämiseksi käytetään myös rakenteellisia keinoja. Energiatarkastelun kannalta näiden tuleekin olla ensisijaisia. LVI-suunnittelijoilla tulee olla laskentatyökalut rakenteellisten jäähdytyskeinojen arvioimiseksi ja mitoittamiseksi. SuLVI on huomioinut koulutustarjonnassaan meille kaikille välttämättömän tiedon välittämisen. Koulutustarjontaan kuuluu myös seitsemällä paikkakunnalla järjestettävä aamuseminaari, jonka pääteemana on vuonna 2012 uusiutuvat energiamääräykset. Kiertue startataan Kotkasta 27.4. Seuraavana on vuorossa Tampere, Vaasa, Oulu, Kuopio, Turku ja Helsinki. Seuraa ilmoittelua ja varaa paikkasi sinulle sopivimmasta seminaarista. Jarmo Kuitunen SuLVI ry, hallituksen SuLVIn yhteistoimintajäsenet 2011 Ahlsell Oy AHS Lämpöpumput Alfa Laval Nordic Oy Aurinkosuojaus Ry Ariterm Oy Bauer Watertechnology Oy Beup Automation Oy Sauter Caldomix Oy Ab Cupori Oy Danfoss Oy Ab Elpotek Oy Fincoil-Teollisuus Oy Fläkt Woods Oy Gebwell Oy Grundfos Pumput Oy Ab Haato, NIBE AB:n sivuliike Halton Oy Honeywell Oy IDO Kylpyhuone Oy Intervent Oy Itula Oy Kaiko Oy Kaukora Oy Koja Oy Kolmeks Oy Ab KWH Pipe Oy Ab Laatukattila Oy Logstor Finland Oy Mako Osakeyhtiö Nereus Oy Oilon Oy Onninen Oy Oras Oy Ostnor Finland Oy Paroc Oy Ab Rej-Design Oy Rettig Lämpö Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Saint-Gobain Pipe Systems Oy Savon koulutuskuntayhtymä Siemens Osakeyhtiö/ BuildingTechnologies SK Tuote Oy Suomen Belimo Oy Ab Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy Suomen Lämpöpumppuyhdistys, SULPU ry Swegon Oy Ab Swegon ILTO Oy Temet Oy Tour & Andersson Oy Uponor Suomi Oy Vallox Oy Wavin-Labko Oy Wilo Finland Oy YIT Kiiteistötekniikka Oy

Vuonna 2012 uusiutuvat energiamääräykset - periaatteet ja linjaukset talotekniikkaan ja rakentamiseen Uudet energiamääräykset ovat valmisteilla. Energiatarkastelu muuttuu primäärienergiapohjalle ja tässä koulutuksessa selvitetään miten. Ja myös se miten se lasketaan. Lienee selvää, että LVI-suunnittelija on se, joka sen tekee. Aurinkosuojauksen valinta pitäisi aina olla yksi ensimmäisistä askeleista LVI-järjestelmien suunnittelussa. Aurinkosuojauksen suunnittelulla suunnittelija hallitsee kuormituksen, kesäajan lämpötilahuippujen ja energiankulutuksen vaikutuksia. LVI-suunnittelija on ainoa, joka pystyy ottamaan mitoituksessa huomioon aurinkosuojauksen passiivisen merkityksen. RAKENTAMINEN ohjelma: Energiatodistuksen lisäksi ohjelmalla tuotetaan tasauslaskelma ja energiaselvitys. Ohjelmia on noin 30 kpl ja ne antavat korjausehdotuksina energiansäästön, kustannusten säästön sekä takaisinmaksuajan. 8.30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.00 Energiamääräykset 2012 Kokonaisenergiatarkastelun laskentaesimerkkejä Mika Vuolle, Equa Simulation Finland Oy 10.30 Tauko 10.45 Aurinkosuojaus ja sen vaikutus mitoitukseen, Rehva Guidebook Petri Rokkanen, Aurinkosuojaus ry 11.30 Rakentaminen energiatodistus- ja energiansäästö simulointiohjelmat Leevi Myyryläinen, MX6 Teknologiat Oy 12.15 Aamupäiväseminaari päättyy OSALLISTUMISMAKSU: 200 + alv 23 % sisältäen aamukahvin, aurinkosuojaus mitoituskirjan arvo 50, verkkoaineiston ja verkko-oppimisympäristön 12 kk:n käyttöoikeuden. ILMOITTAUTUMINEN: Sitova ilmoittautuminen sähköpostitse jonna.hoikka@sulvi.fi viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuspäivää, jonka jälkeen lähetetään vahvistukset ja tunnukset verkkoympäristöön, eikä peruutuksia enää oteta vastaan, vaan veloitamme koko osallistumismaksun. LISÄTIETOJA: hannu.sipila@sulvi.fi, p. 040 55 600 48 Fläkt Woods järjestää samoina päivinä samoissa paikoissa suunnittelijaseminaarin klo 13.00-18.00, jonka jälkeen on buffet. Kiertueen paikkakuntakohtaiset ohjelmat ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.flaktwoods.fi/suunnittelijaseminaarit. 27.4. Kotka, Merikeskus Vellamo 28.4. Tampere, Vapriikki 3.5. Vaasa, Rantasipi Tropiclandia 4.5. Oulu, Lasaretti Hotelli-ravintola 5.5. Kuopio, Muotoiluakatemia 10.5. Turku, Opetusravintola Alabama 11.5. Helsinki, Allergiatalon Kongressikeskus Jäinen meri ja lämpöpumppu TuLVI:n hotorautaneuvokset lähtivät matkalle 10.3. Vikingin M/S Amorellalla Turusta Maarianhaminaan. Satamassa laiva oli vahvan jäämassan keskellä, mutta epäilyistämme huolimatta se ongelmitta krohisteli jäät sivuun ja ohitti Ruissalon. Airistolla Rajakarin kohdalla Turun neuvokset olivat aamiaisella. Talvisena arkipäivänä laivalla oli vähän matkustajia. Henkilökuntaa oli lähes yhtä paljon kuin matkustajia. Saimme erinomaista palvelua. Jaakko Salmi ja Pentti Koivikko ruokailevat, taustalla Markku Nikula ja Heikki Helin Kuva ei kerro, että Erkki Lappalainen on jakamassa tietoa ja Pekka Kontturi on kameran takana. Kuulijoina ovat Erkki Arola, Jaakko Salmi, Pentti Koivikko, Markku Nikula, Pekka Suoranta, Markku Vilo, Kauko Lindström ja Heikki Helin. Erkki Lappalaisen tekemässä ohjelmassa luki: Menomatkan ohjelman aiheeksi on päädytty lämpöpumppuihin. Osittain valmisteltua asiaa, mutta jokainen voisi myöskin kerätä asiasta omaa aineistoa, jotta saataisiin tämäkin LVIn osa-alue järjestykseen. Nauvon pohjoispuolella olevan majakan, nimeltään Insinööri Pettersson, kohdalla neuvokset olivat aiheensa kimpussa. Heikki Helinillä piti kiirettä ehtiä kokoustilaamme. Hän sanoi varmistaneensa ehtimisensä ottamalla aamiaiseksi neljän minuutin kananmunan, kuuden minuutin muna olisi ollut liikaa. Houtskärin kohdalla tarkastelun kohteena olivat lämpöpumppujen todelliset tehot ja urakoista annettujen tarjouksien tarkan vertailujen tarpeellisuus. Erkki Arola: Osaltani toteaisin vielä sen, että lämpöpumppuasiaan ei ole puututtu tarpeeksi ainakaan pientalorintamalla, joka ilmenee monenlaisena hapuiluna ja heikkoina teknisinä suorituksina. Ihmisillä on jääpuikkopulmia, lämmön riittävyyspulmia, äänipulmia ja monta muuta pikku asiaa. Kuka sitten laittaa toimittajat kuriin? Onneksi on pieni auktorisointi kuitenkin kylmäpuolen asentamisessa, en tiedä, kuinka valvotaan ja noudatetaan. Neuvoksien kokemusmaailma on laaja. Tästä ote Jaakko Salmen muistiinpanoista: Lämpöpumppukeskustelussa tuli esiin myös järjestelmän antama mahdollisuus tilojen viilennykseen, johon saattaa olla tarvetta erityisesti passiivitalon makuuhuoneessa kitkalämmön poistamiseksi. Turun saariston ja Ahvenanmaan saariston välillä oleva merenselkä Kihti oli yhtä vakoista maisemaa, ja sen ylittäminen vei tunteja. Neuvoksilla oli aikaa puhua LVI-asioista. Näitä olivat mm. Pekka Kontturin seinälle tykittämä: Nuukasen perheen mukavuudesta tinkimätön, mutta harkitseva elämäntapa tuottaa lähes 50 euron säästön yhden talvisen viikon aikana Tuhlarin perheeseen verrattuna. Neuvokset pitivät pysyvänä ongelmana sitä, että rakentamisen jälkeen urakoitsijat antavat käyttöhenkilökunnalle epämääräisen nipun brosyyreitä. Onko hölmöläisten hommaa matkustaa aamusta iltaan ja olla illalla samassa paikassa mistä aamulla lähti? TuLVI:n hotorautaneuvoksien kokemus on, että ei. Pentti Koivikko sanoi retkestä: Neuvoksia tuntuu kiinnostavan edelleen myös aiemmat aiheet, erityisesti erilaiset tavat säästää niin vettä kuin lämmitysenergiaakin omassa (ja mielellään myös naapurin) taloudessa. On hyvä huomata, että aatteen palo on edelleen voimakas, vaikka useimmat neuvoksista ovat jo jättäneet päivittäiset LVI-hankkeet nuoremmille. Neuvokset olivat yksimielisiä: Tämä ei ollut viimeinen matkamme. Markku Vilo

On ennenkin osattu KeSuLVI:n 50 v. juhlavuoden kunniaksi osallistuimme Jyväskylän Rakentaminen ja Talotekniikka 2011 -messuille. Pääosin historiatoimikuntamme toteuttama messuosasto saavutti suuren huomion ja mielenkiinnon. Osastollamme oli esillä taulu jokaiselta vuosikymmeneltä, missä esiteltiin yhdistyksen menneitä vuosikymmeniä. Myös juhlarahapaja toimi koko messujen ajan, 50-vuotisjuhlarahoja lyötiin ja jaettiin. Osaston suurin vetonaula oli kuitenkin puuputki ja siihen liittyvät työkalut. Jorma Raitio on selvittänyt käytettyä tekniikkaa: Reikää porattiin 8-10 m sydänpuuta myöten molemmista päistä, poran varren ollessa tarvittavan pitkä. Tällä tavalla putkea porattiin jopa toistasataa metriä päivässä. Materiaalin edellytettiin olevan mahdollisimman vähäoksaista. Putken toinen pää ohennettiin kuten lyijykynä ja toinen pää muhvitettiin omalla työkalulla. Liitokseen tarvittiin vain vettä, jolloin se turposi riittävästi ja salli vähäisen maa-alustan liikkumisen Tarvittaessa tuosta putkesta otettiin T-haara omalla työkalulla. Puuputkea yritettiin myöhemmin porata myös konevoimin, mutta tunteeton pora tunkeutui jatkuvasti sydänpuun ohi puhkaisten seinämän, joten siitä lienee luovuttu jo varhaisessa vaiheessa. Tekniikka toimii edelleen. Todisteena messuilla esiteltiin pätkät puuputkea. Ainoa, profiili Piia Kyrönlahti esittelee messuvieraille puuputkea ja SuLVIn toiminnanjohtaja Hannu Sipilä tarkkailee tilannetta mikä itselle jäi epäselväksi, oli se, miten tehtiin käyrät. Ilmeisesti käyriä ei käytetty. Messuvierailta vielä kuulimme erilaisia versioita putken käytöstä, esimerkiksi lähteen päähän laitettiin monesti pintaan tai lähelle pintaa paksuja tukkeja, jolloin eristys oli hallinnassa, samoin lahoamistoleranssi. Sopivaan maaperään hapettomaan kerrokseen upotetuista putkista ei tarvinnut lahoamisen suhteen olla huolissaan. Itse vesijohtomiehenä kohta neljäkymmentä vuotta touhunneena oli puuputken yleisyys Suomessa yllätys. Ennen tätä projektia en ollut tästä kuullutkaan. Messuilla kävi kuitenkin selväksi, että puuputki on ollut aktiivikäytössä 1800-luvun lopulta lähtien ja kokenut uuden nousun sotien jälkeen. Pääosin puuputkea on käytetty maaseudulla lähdeveden siirtoon. Varsinainen uutinen oli, kun messuilla saimme kuulla, että myös Jyväskylän katujen alla on laajat puuputkiverkostot, Talotekniikkalehden toimituspäällikkö Jaana Ahti- Virtanen lyö itselleen juhlarahaa. KeSuLVIn historiatoimikunta: Toivo Hytönen, Erkki Kaihlanen ja Jorma Raitio. tosin eivät nykyään käytössä. Varsin onnistuneet messut kaikkiaan. KeSuLVI:n yhteinen taipale näillä messuilla on alkanut Jyväskylän Messuilla 1973, joten historiaa on sekin. Leo Tolvanen Neuvosten lounaskokouksessa Helsingissä on otettu lisämausteeksi kiinnostavat luennot. Kuvassa toimitusjohtaja Jari Syrjälä kertoo LVI-TUn toiminnasta ja mielenkiintoisesta työehtoneuvottelutilanteesta. Seuraavassa kokouksessa Toimitusjohtaja Ilkka Salo LVI- Talotekniikkateollisuudesta esitelmöi kiinnostavasta aiheesta joka selviää kokouksessa 6.4. klo 13.00. Tallink Silja ja Club One tarjoaa Sinulle mahdollisuuden liittyä Club One jäseneksi veloituksetta, suoraan kanta-asiakasohjelmamme keskimmäiselle Silver tasolle. Silver-tason etuihin kuuluu mm. 20% perusalennus sekä 35% ennakkovaraajan etu tietyistä normaalihintaisista tuotteistamme. Lisätietoa eduista www.clubone.fi Liity nyt Club One asiakkaaksi netissä osoitteessa www. clubone.fi/erikoisliittyminen Liittymiset yrityksenne/ yhdistyksenne asiakasnumerolla 22414

TaLVI, LaLVI ja KeSuLVI koukussa jo 49 vuotta! Kalastusharrastus kerhossamme on niin vahva, että rohkenemme haastaa Jyväskylän ja Tampereen kerhot pilkkiongintakilpailuihin, jotka pidetään Kuhmoisten pitäjässä Harjunsalmen jäällä... Tuon haasteen olivat allekirjoittaneet Lahden LVT-kerhon Jorma Rantama ja sihteeri Rolf Strandholm vuona 1963. Haaste otettiin innokkaasti vastaan. Missään kilpailussa saalis ei ole ollut niin vaatimaton, kuin silloin, muistelee KeSuLVIa edustanut Kauko Karhinen vielä nyt 2000-luvulla tuota ensimmäistä kilpailua. Joukkuekilpailun voitto meni silloin Lahteen 105 pisteellä, Jyväskylän sijoittuessa pronssille kymmenen pisteen erolla tamperelaista, jota jo silloin edusti Jouni Vehmas. Nyt vuonna 2011 olivat lahtelaiset jälleen vuorostaan tapahtuman järjestelyvastuussa. Pikkubussillinen pilkkimiehiä toukkineen ja koukkuineen rantautuikin monen mutkan ja mäen jälkeen Tervaniemen lomakylään, jossa jo pahin kilpakumppanimme (LaLVI) isännän ominaisuudessa oli meitä vastassa. Kalamiesliiton säännöt Antti Veijalainen toivotti n. 50 henkisen porukan tervetulleeksi ja kertasi kilpailusääntöjä, jotka noudattavat valtakunnallisen Kalamiesliiton sääntöjä. Sehän sopi, ainakin allekirjoittaneelle. Siis säännöistämme lyhyesti. Yhdistyksen joukkueen muodostavat 3 eniten kilpailukala-ahventa saaneet kilpailijat yhteistuloksellaan. Suurimman kalan palkinto annetaan sen onnistuneesta pyydystämisestä, jossa kaikki makean veden mittansa täyttävät kalat huomioidaan. Kilpailuaika oli 09.30-13.30 ja sitä noudatettiin kurinalaisesti. Kilpailun jälkeen kalasaalis punnittiin järjestäjän toimesta ja monien valvojien läsnä ollessa digitaalisella vaa alla. Punnituksen jälkeen siirryimme päärakennuksen sisätiloihin nauttimaan perinteisen keiton, keppanan, kahvin ja pannarin. Jouni Vehmas mukana jo 49 vuotena (kaikissa) Voitto ei ole tärkeä, mutta ensimmäistä sijaa huonompaa tavoitetta ei voi olla Antilla oli kädessään kilpailutulokset, jossa ei EU-direktiivin johdosta kerrota pisteistä, vaan grammoista jne. Kiertopalkintona ollut pysti siirtyi tänä vuonna muutamien grammojen erolla ansaitusti KeSuLVI:lta LaLVI:lle. TaLVI ei ole vielä onnistunut nimeään tuohon pystiin kaiverruttamaan 2000-luvulla. Suurimman kalan palkintolautaseen kaiverruttaa nimensä Antti Saari. Erikoismaininnan ansaitsee TaLVI:a edustanut Jouni Vehmas, joka on ollut mukana KAIKISSA 49 kilpailussa. TaLVI-LaLVI-KeSuLVI kilpailussa parasta on mielestäni tavata hyviä ystäviä vuosien varrelta sekä olla osallisena siinä mahtavassa maaotteluhengessä, jollaiseksi se on Jyväskylän ja Lahden välille jo muodostunut unohtamatta aina notkuvaa palkintopöytää. Kiitos LaLVI:lle hyvin järjestetystä tapahtumasta. 50. juhlavuoden kilpailujärjestelyvastuu on TaLVI:lla, jolloin perinne jatkuu. Ja lopuksi hyvän jo edesmenneen kesulvilaisen ja ystäväni ( Illu ilman Peetä) arvio suuresta kalasta: suomun pitää olla sellainen, että siitä saa tehtyä pilkkijakkaran. Jorma joppe Raitio 1 ahven 16 grammaa ja Uponorin askelmittari. Toivo Hytönen teki juhlamitalista pilkin. Muista Neuvoslounas Hotoraudan vääntäjien lounaskokous pidetään joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 13 Hotelli Arthurin kabinetissa, Vuorikatu 17,00100 Helsinki Tarkista jos epäilet, että henkilökohtaiset tietosi eivät ole ajantasalla. Sivuillamme www.sulvi.fi löytyy jäsentietojen muutoslomake. SuLVIin palautuu postia väärien osoitetietojen vuoksi. On jäsenmaksun aika SuLVI on postittanut kuluvan vuoden jäsenmaksut. Talotekniikka-lehden tulo keskeytyy maksamattoman jäsenmaksun vuoksi. Jäsenmaksuihin liittyvissä asioissa voi kääntyä Kaija Ruokosen puoleen, puh.09-56600912 tai sähköpostilla kaija.ruokonen@sulvi.fi tai sulvi@sulvi.fi.

SuLVIn koulutuskalenteri Kaikkiin hintoihin lisätään 23 %:n arvonlisävero. Kuntotutkijoille koulutuspäiviä Helsingissä: 13.5. Materiaali- ja korroosiotekniikka ja esiintymistekniikan vahvistaminen 8.6. Vesijohtojen ja viemäreiden vaihtoehtoiset saneeraus- ja uusintatekniikat 9.6. Kuntotutkimusmenetelmät, tutkimuskohteessa tehtävät: Radiograafiset, tv-kuvaus, uä-mittaukset 23.8. Toiminnallisten, taloudellisten, terveydellisten ja teknisten riskien arviointi Energiaverkko * 24.8. Raportointi- sekä tutkimustulosten kirjallinen ja suullinen esittäminen Hinta: yksittäinen päivä 250 Vuonna 2012 uusiutuvat energiamääräykset - periaatteet ja linjaukset talotekniikkaan ja rakentamiseen * 27.4. Kotka 28.4. Tampere 3.5. Vaasa 4.5. Oulu 5.5. Kuopio 10.5. Turku 11.5. Helsinki Hinta: 200 aamupäivätilaisuus vuoden 2012 energiamääräykset, periaatteet ja linjauksia * 10.5. Helsinki (Kuopio, Oulu, Turku videoyhteyden kautta) ERILLISEN EnergiaTODISTUKSEN ANTAMINEN * 11.5. Helsinki (Kuopio, Oulu, Turku videoyhteyden kautta) Hinta yo. koulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen 1 365 450 2 625 830 FISE-PÄTEVYYSTENTIT: Ilmanvaihtosuunnittelija (IVSU) Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelija (KVVSU) Ilmanvaihtolaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (IVTY) Kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen rakentamisesta vastaava työnjohtaja (KVVTY) Kylmäsuunnittelija (KYL) Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelija (VHS) Erillisen energiatodistuksen antaja (EET) 20.5. Helsinki, Turku, Tampere, Seinäjoki ja Oulu Hinta: 80 per tentti. Samana päivänä voi suorittaa max 2 tenttiä. Huom! EET-tenttiin haetaan pätevyyden hakulomakkeella viim. 2 vkoa ennen tenttiä ja hakemuksen käsittelymaksu veloitetaan tenttimaksun yhteydessä. FISE-PÄTEVYYDEN HAKEMINEN Hinta: Pätevyyshakemuksen käsittely 135 ja pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti 145. Lisätietoa www.fise.fi Akustiikka ja ilmanvaihtolaitoksen äänitekniikka 26.-27.5. Helsinki Luennoijat: Heikki Helimäki, Ins.tsto Heikki Helimäki Oy ja Valtteri Hongisto, Työterveyslaitos Hinta: Jäsenille 625, ei-jäsenille 830 sisältäen Ilmastoinnin äänitekniikka kirjan Ääniluennot ja aineistot: - Rakennusten energiankäyttö - Energiatehokkuus - Energiasäästösopimukset ja yleiset trendit - Rakennusten energiamääräykset ja energiatodistuslainsäädäntö yleisesti Hinta: 50 Minä menestyvissä asiakaskontakteissa * Non-stop verkkokoulutus + 1 pv Helsinki Hinta: 540 TILAUSKURSSEJA vuoden 2012 energiamääräykset, periaatteet ja linjauksia * 3 h, pyydä tarjous yritykselle tai yhdistykselle Energiatodistus laskuharjoitukset laskentaohjelmalla * 4 h tai koko pvä, pyydä tarjous LÄMPÖPUMPPURATKAISUT KIINTEISTÖILLE * 4 h, alueelliset tilaisuudet yrityskohtaiset tarjouksen perusteella * Koulutukseen liittyy SuLVIn Moodle verkko-oppimisympäristö. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittautuminen SuLVIn koulutuksiin viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua koulutussihteeri Jonna Hoikalle sähköpostitse jonna.hoikka@sulvi.fi. Katso kurssikohtaiset ennakkoilmoittautujien edut ja peruutusehdot nettisivuilta tarkemmista kurssiohjelmista. Lisätietoja antavat koulutuspäällikkö Hilkka Peltoharju, p. 09-5660 0915, hilkka.peltoharju@sulvi.fi ja koulutussuunnittelija Martina Malk, p. 09-5660 0911, martina.malk@sulvi.fi. www.sulvi.fi Ilmamäärien mittauksen ammattilaiseksi - mittaus, säätö ja ongelmanratkaisu 1-3 pv 19.5.-27.5. Helsinki Hinta: Kolme päivää jäsenille 560, ei-jäsenille 600. Yksittäinen päivä jäsenille 200, ei-jäsenille 220. VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOT äänien ehkäiseminen, putkistomateriaalit ja syöpyminen, putkistojen pinnoitus ja sukitus * 14.4. Helsinki 5.5. Tampere 17.11. Helsinki ILMANVAIHTOLAITOKSET TURVALLISUUS, ENERGIATEHOKKUUS, PUHTAUS * 15.4. Helsinki 6.5. Tampere 18.11. Helsinki Sopimusehtoja KVV- ja IVtyönjohtajille * 14.10. Helsinki KVV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (KVVTY) * 14.10. ja 17.11. Helsinki IV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (IVTY) * 14.10. ja 18.11. Helsinki Hinta yo. koulutuspäivistä valittaessa: Lähipäivää jäsen ei-jäsen 1 365 450 2 625 830 3 835 1080 Ilmoittautuminen: www.amicom.fi koulutuskalenterin kautta Lisätietoa: asiakaspalvelu@amicom.fi tai p. 020 7461 441/Riikka Sainio KIINTEISTÖN KAUKOLÄMPÖTYÖNJOHTAJAN PÄTEVYYSKOULUTUS JA TENTTI Vaativuusluokka a ja b: 11.5. Mikkeli, 20.5. Helsinki Hinnat: Vaativuusluokka a: Koulutus 300 + pätevyyden haku 150. Vaativuusluokka b: Koulutus 300 + pätevyyden haku 100. Hintaan sisältyy koulutus, pätevyystentti, koulutusmateriaali, ohjelman mukaiset tarjoilut sekä pätevyyden toteaminen ja rekisteröinti. Ilmoittautuminen: Koulutukseen haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake täyttöohjeineen ja pätevyysvaatimuksineen löytyy osoitteesta www.amicom.fi tai www.sulvi.fi. Hakemus ja todistusjäljennökset tulee toimittaa viimeistään kolme viikkoa ennen koulutuksen ajankohtaa osoitteella: Amicom Oy, Kaukolämpötyönjohtaja, PL 151, 00381 Helsinki tai sähköpostitse asiakaspalvelu@amicom.fi.