Toimintakertomus 2011 Yleistä Toiminnan tarkoitus Suomen Autoteknillinen Liitto edistää autoalan teknillisen henkilöstön verkostoitumista, työkykyisyyttä ja hyvinvointia. Hyvinvoivan ja menestyvän jäsenistön kautta Liitto on myös vahvempi vaikuttaja sekä autoalalla että yhteiskunnallisesti. Liitto on olemassa, jotta sen jäsenyhdistykset ja niiden jäsenet (jäljempänä jäsenet) voivat verkostoitua keskenään muiden autoalan teknisten toimijoiden ja ihmisten kanssa. Liitto jäsenjärjestöineen on puolueeton kohtaamispaikka, jossa myös keskenään kilpailevien yritysten edustajat voivat käsitellä autoalan tekniikkaan ja muuhun ajankohtaiseen liittyviä asioita puolueettomalla maaperällä. Toiminnassaan Liitto korostaa jäsenistön hyvinvointia, osaamista ja menestymistä sekä ulospäin suuntautuvassa vaikuttamisessa ottaa kantaa autoalan teknologisiin kysymyksiin. Liitto vaikuttaa myös autoalan osaamisen kehittymiseen Suomessa. SATL on jäsenistönsä kautta merkittävä puolueeton kannanottaja. Kannanottojensa ja näkymisensä kautta Liitto vaikuttaa myös autoalan imagon kohenemiseen. Liitto verkostoituu muiden autoalalla toimivien yhteisöjen kanssa saavuttaen näin paremmat vaikutusmahdollisuudet. Teema Liiton kuluneen toimintavuoden teemana on ollut Liiton toiminnan uudistaminen ja palvelujen monipuolistaminen. Tämän tueksi Liiton paikallisyhdistysten henkilöjäsenille suunnattu jäsenkysely toteutettiin 1.6.-31.8.2011 välisenä aikana. Siihen tosin vastasi vain 140 jäsentä eli 2,3 % koko jäsenmäärästä, joten kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei sen perusteella pystytä tekemään, mutta muutamia ideoita ja suuntaviivoja sen avulla saatiin toiminnan kehittämiseksi. Toisaalta vähäisestä palautteesta voi vetää myös sen johtopäätöksen, että kritiikille ei ole kovinkaan paljoa tarvetta. Toiminnastaan Liitto sai arvosanaksi 3,8 asteikolla 0-5. Jäsenmäärä Liiton kokonaisjäsenmäärässä oli pientä kasvua kuluneen vuoden aikana. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 6374 (6357) eli kasvua oli 17 jäsentä. Vielä positiivisempi seikka oli se, että varsinaisten jäsenten määrä nousi 62 henkilöllä 3597 henkilöön eli viimeisen kymmenen vuoden aikana jatkunut varsinaisten jäsenien määrän väheneminen taittui. Aika näyttää oliko kyseessä pysyvä ilmiö. Toki yhtenä selittävänä tekijänä oli myös vapaajäsenyyden ehtojen kiristyminen sääntömuutoksen myötä, jolloin varsinaisista jäsenistä ei tullut uusia vapaajäseniä. Ilahduttavaksi voidaan kuitenkin todeta opiskelijajäsenien määrän kasvu jo lähes 500 henkilöön, joten potentiaalisia uusia varsinaisia jäseniä on sillä puolella mukavasti. On arvioitu, että kentällä olisi vielä noin 4 000-5 000 henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia ehdokkaita suoraan uusiksi varsinaisiksi jäseniksi. Tämän takia vuoden puolivälissä julkistettiin alkaneeksi jäsenhankintakilpailu, joka jatkuu vuoden 2012 Liittokokoukseen asti. Mahdollisimman positiivisen lopputuloksen saavuttamiseksi jäsenhankinnasta saatavilla olevissa palkinnoissa on huomioitu jäsenhankkijan ahkeruus ja se, että jo yhdelläkin uudella jäsenellä osallistuu yllätyspalkintojen arvontaan. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 1
Hallitus Hallituksen jäsenet Liittokokouksessa Jyväskylässä 13.3.2011 valittiin Liittohallitukseen erovuoroisten tilalle Pasi Gröndahl, Riku Kangastie, Pekka Kneckt, Sami Nikkilä ja Henri Waldén. Liittohallitus kokoontui vuoden 2011 aikana neljä kertaa, joista yhden yhteydessä pidettiin strategiapalaveri. Lisäksi viisi kokousta pidettiin sähköpostikokouksina. Näin ollen kokouksia oli kaikkiaan yhdeksän. Hallituksen puheenjohtajaksi Liittokokous valitsi viidettä kertaa DI Keijo Mäenpään. Hallituksen jäseninä ovat vuoden 2011 aikana toimineet: Jari Pynnönen, Helsinki Pentti Ala-Maakala, Hämeen piiri (Forssa, Tampere, Valkeakoski) Kauko Tahvanainen, Itä-Suomen piiri (Joensuu, Kuopio, Nurmes, Savonlinna, Varkaus, Ylä-Savo) Matti Arponen, Kaakkois-Suomen piiri (Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Pohjois- Kymenlaakso, Kotka) Henri Waldén, Keski-Suomen piiri (Hämeenlinna, Itä-Häme, Jyväskylä, Kangasniemi, Lahti) Sami Nikkilä, Lounais-Suomen piiri (Salo, Turku) Pasi Gröndahl, Länsi-Suomen piiri (Etelä-Satakunta, Pori, Rauma, Vakka-Suomi) Riku Kangastie, Pohjanmaan piiri (Keski-Pohjanmaa, Seinäjoki, Vaasa) Pekka Kneckt, Pohjois-Suomen piiri (Kajaani, Laaksot, Länsi-Pohja, Oulu, Rovaniemi, Sodankylä) Reijo Stevander, Uudenmaan piiri (Itä-, Keski- ja Länsi-Uusimaa, Riihimäki) Liittohallituksen jäsenet toimivat omien piiriensä (10 kpl) edustajina Liiton hallinnossa. Järjestettyihin piirikokouksiin on osallistunut runsaasti yhdistysten jäseniä. Liittohallituksen työvaliokunta Liittohallituksen valitsemina ovat työvaliokuntaan kuuluneet puheenjohtaja Keijo Mäenpää, Jari Pynnönen, Sami Nikkilä, Henri Waldén sekä Liiton toiminnanjohtaja, joka toimii kokousten sihteerinä. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokuntaa on käytetty aikaisempaa aktiivisemmin asioiden valmisteluun. Liittohallituksen puheenjohtaja Liittokokous valitsi 13.3.2011 Liiton puheenjohtajaksi viidettä kertaa DI Keijo Mäenpään Helsingistä. Liittohallitus valitsi samana päivänä varapuheenjohtajakseen liikepaikkapäällikkö Jari Pynnösen Helsingistä. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 2
Toiminnanjohtaja Liiton toimistossa, Köydenpunojankatu 8:ssa, työskenteli vuoden 2011 vakinaisesti toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi. Tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja Liittokokouksen 13.3.2011 valitsemana tilintarkastajana on toiminut Kai Salmivuori HTM ja hänen varamiehenä Osmo Immonen KHT. Toiminnantarkastajana on puolestaan toiminut Raine Hieta ja hänen varamiehenä Jukka Rinne. Liiton kunniajäsenet Eija Haapaniemi, Heikki Haapaniemi, Matti Juhala, Olavi Laine, Kari Myllys, Eero Nieminen, Tauno Nikkilä, Juhani Rissanen, Antti Saarialho (kunniapuheenjohtaja). Liiton kannatusjäsenet Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja VV-Auto Group Oy. Kannatusjäsenmaksu vuodelle 2011 oli 600. Omistukset yrityksissä Autoalan Koulutuskeskus Oy Liitto omistaa yhtiön kokonaisuudessaan. Yhtiö kustantaa ja myy autoalan kirjallisuutta sekä järjestää autoalan täydennyskoulutustilaisuuksia ja messuja. Ahti Vänttinen on yrityksen toimitusjohtaja. Hän toimii myös yhtiön koulutuspäällikkönä. Helga Kärkkäinen toimii toimistosihteerinä. Autotieto Oy Liitto omistaa yhtiön Autoalan Keskusliitto ry:n kanssa. Yhtiö kustantaa Suomen Autolehteä, mikä ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja kuuluu jäsenetuna varsinaisille ja opiskelijajäsenille. Vapaajäsenet saavat halutessaan tilata lehden jäsenetuhintaan, joka kuluneena vuonna oli 19,50 euroa. Samaan hintaan saattoivat myös yhdistykset tilata lehden kannatusjäsenilleen ja halutessaan myös vapaa- ja kunniajäsenille. Petteri Räsänen on Autotieto Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Autolehden päätoimittaja. Pauli Riikonen ja Arto Vänttinen ovat Suomen Autolehden vakituisia toimittajia. Lehdellä oli vuoden lopulla myös 15 vakituista avustajaa. Liittokokous SATL:n 76. varsinainen Liittokokous pidettiin 13.3.2011 Jyväskylässä Rantasipi Laajavuoressa. Järjestävänä yhdistyksenä toimi Jyväskylän Autoteknillinen Yhdistys, joka samalla vietti omaa 75-vuotisjuhlaa. Paikalla oli 94 äänivaltaista edustajaa 32 jäsenyhdistyksestä, yhteensä 269 ääntä (maksimi oli 291). Liittokokousaloitteet Liittoon oli saapunut määräaikaan mennessä kolme Liittokokousaloitetta. Ne kaikki käsiteltiin teknillisessä toimikunnassa, jonka esitysten perusteella niiden jatkotoimenpiteistä päätettiin Liittokokouksessa. Aloite Rengaspaineet huollon yhteydessä (Jarmo Kivilä, Kajaanin ATY) Aloite käsitteli autotehtaiden ilmoittamien suositusrengaspaineiden ja renkaanvalmistajien ilmoittamien suositusrengaspaineiden eroavaisuuksia ja niiden vaikutuksia renkaiden kulumiseen. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 3
Liittokokous päätti toimikunnan esityksestä, että SATL:n edustajat keskustelisivat asiasta rengasalan ammattilaisten kanssa (esimerkiksi Autonrengasliiton edustajien kanssa) renkaiden kulumisen näkökulmasta. Jos he näkevät asian olevan alan asiantuntijoina tiedottamisen arvoisen, viedään asiaa eteenpäin, jotta se saataisiin tuotua esille esimerkiksi autojen ohjekirjojen rengaspaineita ja niiden tarkastamista koskevissa ohjeissa. Liikenneturvallisuutta vaarantavan väärien rengaspaineiden vaikutusten osalta pyritään vaikuttamaan Liikenneturvan tiedottamiseen asiasta toiminnanjohtajan Liikenneturvan hallitusjäsenyyden kautta. Liittohallituksessa asiaa käsiteltiin 29.5. siten, että tutkittiin yhden auton osalta suositusrengaspaineita. Tehdyn havainnon perusteella eri rengasvalmistajien välillä oli hajontaa renkaiden suosituspaineissa ja osa ei antanut ainakaan nettisivujen kautta mitään tietoja. Yksi rengasvalmistaja puolestaan suosittelee noudattamaan ensisijaisesti autonvalmistajan suosituspaineita. Niinpä ei voida väittää, että autonvalmistajien ilmoittamat suositusrengaspaineet olisivat väärät, jonka takia pitäisi käyttää rengasvalmistajan suosituspaineita. Näin ollen Liittohallitus totesi, että asia ei vaadi enempää jatkokäsittelyä. Aloite Tien karhentaminen nastarenkailla (Jarmo Kivilä, Kajaanin ATY) Aloitteen tarkoituksena oli tuoda suurelle yleisölle tiedoksi nastarenkaiden teiden pintaa karhentavan ja pitoa lisäävän vaikutuksen ja sen miten nastarenkaiden kieltäminen vaikuttaisi siihen negatiivisesti. Liittohallitus oli aloitteen kannanotossaan kommentoinut, että Liitolla ei ole asiantuntemusta tiedottaa asiasta. Teknillisen toimikunnan kokouksen yhteydessä aloitteen tekijä toimitti Liiton käyttöön materiaalia asiantuntemuksen lisäämiseksi. Näin ollen asiasta voidaan helpommin keskustella sen esiin noustessa eri instansseissa. Liitolla ei kuitenkaan nähdä olevan syytä itse aloitteellisesti tuoda asiaa esiin julkiseen keskusteluun tässä vaiheessa, kun merkittävä osa autoista on varustettu nastarenkailla eikä ongelmaa teiden kiillottumisesta tällä hetkellä ole. Niinpä toimikunnan esityksen mukaisesti Liittokokous ei esittänyt asiassa etenemistä nykytilanteessa. Aloite M+S merkinnällä varustetun renkaan kulutuspinta (Jarmo Kivilä, Kajaanin ATY) Aloitteessa pyrittiin saamaan muutettua M+S merkinnällä varustettujen renkaiden kulutuspinnan minimiurasyvyys talvirenkaiden käyttöpakon ulkopuolella 1,6 mm:stä 3,0 mm:iin liikenneturvallisuuden parantamiseksi (vanhojen talvirenkaiden loppuun ajon estäminen kesäaikana). Liittohallituksen kanta oli, että saatujen ennakkotietojen mukaan LVM ei tällaista lakimuutosta olisi viemässä eteenpäin sinne sitä mahdollisesti ehdotettaessa. Käydyssä keskustelussa todettiin talvikäyttöön suunniteltujen renkaiden sopimattomuuden kesäkäyttöön perustuvan sen muihin huonoihin ominaisuuksiin kuin kulutuspinnan urasyvyyden esitettyyn eroon. Näin ollen Liittokokous päätti toimikunnan esityksestä olla etenemättä asian osalta. Teknillinen toimikunta Aloitteiden lisäksi toimikunnassa käsiteltyjä asioita olivat keskustelu Liiton uudesta jäsentietokantajärjestelmästä, keskustelu Liiton kaupallisen toiminnan kehittämisestä, keskustelu Suomen Autolehden sekä Autoalan Koulutuskeskus Oy:n asioista sekä keskustelut Autoalan Pätevöitymisohjelmasta APO:sta sekä muita esitettyjä asioita. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 4
Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. Vaalitoimikunta Vaalitoimikunnassa käsiteltiin yhtä muuta aihealuetta Liittokokouksen perusasioiden lisäksi. Se koski Liiton kaupallisen toiminnan kehittämistä. Liittohallitus otti käsittelyynsä muistiossa olleet ideat. Tulevaisuustoimikunta Entinen Nuorisotoimikunta oli muutettu Tulevaisuustoimikunnaksi. Muutosta pidettiin positiivisena asiana. Toimikunnassa keskusteltiin sähköisen viestinnän kehittämisestä, uusista ideoista kaupallisen toiminnan kehittämiseen, opiskelijajäsenien aktivoinnista ja heidän siirtymisestä varsinaisiksi jäseniksi sekä nuorempia jäseniä kiinnostavan ja aktivoivan toiminnan kehittämisestä ja markkinoinnista. Liittokokous ei käsiteltyihin asioihin lisäyksiä tehnyt, joten Liittohallitus otti myös tämän muistion sisällön käsittelyynsä sellaisenaan. Senioritoimikunta Toimikunnassa käyty keskustelu senioritoiminnan kehittämiseksi oli ollut vilkasta. Tärkein osa tästä keskustelusta oli saatu kerättyä myös toimikunnan muistioon. Lisäksi liitteeksi lisättiin Tampereen ATY:n senioreiden toimintakertomusta viime vuodesta. Liittohallitus otti muistion sisällön käsittelyynsä. Jäsenyhdistykset Liiton jäseninä on 39 autoteknillistä yhdistystä eri puolilla maata. Henkilöjäseniä niissä oli vuoden lopussa yhteensä 6058 (6031), joista oli 3597 (3535) varsinaisia jäseniä, 1905 (1946) vapaajäseniä ja 58 (59) kunniajäseniä. Lisäksi yhdistyksillä on yhteensä 498 (491) opiskelijajäsentä ja 316 (326) kannatusjäsentä (sulkuihin on merkitty edellisen vuoden luvut). Tarkempia jäsentietoja löytyy toimintakertomuksen liitteenä olevasta yhdistystietoluettelosta. Maksavien jäsenien määrän kehitys laskusuuntaisena on ollut muutamien viimevuosien osalta huolestuttavaa. Taulukosta ja kuvaajasta nähdään kehityksen kulku tällä vuosituhannella. Nyt tuo laskusuunta katkesi ja jotta lukema jatkaisi nousuaan, pyritään niin Liiton kuin yhdistysten toimintaa kehittämään ja tukemaan uusien jäsenien saamiseksi toimintaan mukaan. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tukee tätä, nyt täytyy vain saada heidät vakuuttuneeksi, että valmistuttuaan heidän kannattaa siirtyä varsinaisiksi jäseniksi. Vuoden 2010 lopulla 148 opiskelijajäsentä oli rekisterin tietojen mukaan siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. Heistä 71 kpl (48 %) maksoi jäsenmaksunsa ja he tulivat varsinaisiksi jäseniksi, 19 kpl (13 %) jatkoi opiskeluaan ja loput 58 kpl (39 %) erosivat. Tuohon viimeiseen lukemaan on tarkoitus puuttua valmistuville opiskelijoille suunnitteilla olevan markkinoinnin avulla. Vuoden 2011 lopulla 127 opiskelijaa on siirtymässä varsinaisiksi jäseniksi. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 5
Varsinaiset Vapaajäsenet Kunnia- Kannatus- Henkilöjäseniä Vuosi jäsenet Opiskelijat jäsenet jäsenet Yhteensä yhteensä 1999 4516 892 31 54 298 5791 5493 2000 4409 1048 62 49 315 5883 5568 2001 4558 1028 77 46 314 6023 5709 2002 4189 1204 64 47 311 5815 5504 2003 4089 1297 69 46 298 5799 5501 2004 4252 1263 246 46 299 6106 5807 2005 4206 1371 290 51 299 6217 5918 2006 4113 1490 327 50 305 6285 5980 2007 4049 1584 306 47 289 6275 5986 2008 3789 1867 277 53 313 6299 5986 2009 3605 1996 330 58 322 6311 5989 2010 3535 1946 491 59 326 6357 6031 2011 3597 1905 498 58 316 6374 6058 Taulukko 1. Yhdistysten jäsenmäärän kehitys 2000-luvulla. Kuvaaja 1. Jäsenrakenteen kehitys 2000-luvulla. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 6
Liiton jäsenyhdistyksinä ovat vuoden 2011 aikana toimineet: Etelä-Satakunnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Huittinen) pj Veikko Syrjä, siht Olli Kattilakoski ja rh Heikki Parri Forssan Autoteknillinen Yhdistys ry (Forssa) pj Heikki Alavalkama, siht ja rh Seppo Kaija Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry (Helsinki) pj Vesa Savela, siht Juuso Pahlsten ja rh Jari Pynnönen Hämeenlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Hämeenlinna) pj Risto Liukkonen, siht Juha-Tapani Nuorala ja rh Hannu Pasanen Imatran Autoteknillinen Yhdistys ry (Imatra) pj Markku Kiljunen, siht ja rh Pasi Sarantila Itä-Hämeen Autoteknillinen Yhdistys ry (Heinola) pj Teemu Koivisto, siht Mirja Varjonen ja rh Teijo Lavio Itä-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Porvoo) pj Nils-Göran Byman, siht Esa Perälä ja rh Peter Ramm-Schmidt Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Joensuu) pj Pentti Jormanainen, siht ja rh Kauko Tahvanainen Jyväskylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Jyväskylä) pj Jukka Autio, siht ja rh Jenni Autio Kajaanin Autoteknillinen Yhdistys ry (Kajaani) vara pj Jarmo Kivilä, siht ja rh Antero Väisänen Kangasniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Kangasniemi) pj Heikki Haapaniemi, siht Pauli Kohvakka ja rh Eija Haapaniemi Keski-Pohjanmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kokkola) pj Marja Kuusela, 31.8.2011 asti, Pasi Herronen siitä lähtien, siht Pasi Karvonen ja rh Pasi Herronen Keski-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Järvenpää) pj Jukka Rinne, siht Arto Miiluniemi ja rh Veijo Pesonen Kotkan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kotka) pj Esa Juntto, siht Martti Launiainen ja rh Olavi Piirainen Kuopion Autoteknillinen Yhdistys ry (Kuopio) pj Antti Kovanen, siht Tommi Suhonen ja rh Jouni Bergroth Laaksojen Autoteknillinen Yhdistys ry (Ylivieska) pj ja rh Pekka Kneckt, siht Tomi Huovari www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 7
Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry (Lahti) pj Kari Myllys, siht Henri Walden ja rh Markku Hietala Lappeenrannan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lappeenranta) pj Antti Hiiri, siht Erkki Lääperi ja rh Arto Kiljunen Länsi-Pohjan Autoteknillinen Yhdistys ry (Kemi) pj Vesa Inkilä, siht ja rh Hannu Keskitalo Länsi-Uudenmaan Autoteknillinen Yhdistys ry (Lohja) pj Ilpo Skog, siht Reijo Puumalainen ja rh Ossi Kiviniemi Mikkelin Autoteknillinen Yhdistys ry (Mikkeli) pj Jarkko Peltonen, siht Vesa Pyrhönen ja rh Ari Lapinvuo Nurmeksen Autoteknillinen Yhdistys ry (Nurmes) pj Jouko Kankare Oulun Autoteknillinen Yhdistys ry (Oulu) pj Jukka Rissanen, siht Hannu Timonen ja rh Markku Kunelius Pohjois-Kymenlaakson Autoteknillinen Yhdistys ry (Kouvola) pj Petri Seppälä, siht Janne Tirkkonen ja rh Eino Eskelinen Porin Autoteknillinen Yhdistys ry (Pori) pj Jarmo Lautamäki, siht Airi Leppänen ja rh Olli Helander Rauman Autoteknillinen Yhdistys ry (Rauma) pj Pasi Gröndahl, siht Seppo Juhala ja rh Raili Gröndahl Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys ry (Riihimäki) pj Erkki K. Virtanen, siht Erkki Lepola ja rh Olli Lohilahti Rovaniemen Autoteknillinen Yhdistys ry (Rovaniemi) pj Kimmo Herranen, siht Kari Niva ja rh Juha-Pekka Koskinen Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Salo) pj Mika Koponen, siht Jaana Koli-Vigelius ja rh Martti Lehtinen Savonlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (Savonlinna) pj Rauno Heltimoinen, siht Kari Silvennoinen ja rh Juha Herttuainen Seinäjoen Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry (Seinäjoki) pj Kari Pirttimäki, siht Marko Latva-Kyyny ja rh Erkki Maunus Sodankylän Autoteknillinen Yhdistys ry (Sodankylä) pj Juhani Hietanen, siht ja rh Olavi Suutari-Jääskö Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry (Tampere) pj Pentti Ala-Maakala, siht Pekka Hjon ja rh Eero Kallio www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 8
Turun Autoteknillinen Yhdistys ry (Turku) pj Sami Nikkilä, siht Tuukka Laakso ja rh Rami Silvan Vaasan Autoteknillinen Yhdistys ry (Vaasa) pj Teemu Mäenpää, siht Kari Lapveteläinen ja rh Heikki Westman Vakka-Suomen Autoteknillinen Yhdistys ry (Uusikaupunki) pj Jaakko Elo, siht Marko Elo ja rh Raimo Grönberg Valkeakosken Autoteknillinen Yhdistys ry (Valkeakoski) pj Veikko Renko, siht Alpo Survonen ja rh Alpo Ojala Varkauden Autoteknillinen Yhdistys ry (Varkaus) pj Kari Rousku, siht Jaakko Räisänen ja rh Markku Markkanen Ylä-Savon Autoteknillinen Yhdistys ry (Iisalmi) pj Petri Rytkönen, siht Unto Mähönen ja rh Seppo Smedberg Seniorikerhot Liiton yhdistysten yhteydessä toimivat seuraavat seniorikerhot: Helsingin (pj Ossi Jalonen), Lahden (pj Reino Wallenius), Porin (yhteyshenkilö Kauko Saarinen), Riihimäen (pj Juhani Rissanen), Salon Seudun (pj Antero Nurmi), Seinäjoki (pj Markku Saari) ja Tampereen (pj Eero Sarimaa). Naistoimikunnat Yhdistysten ohessa toimivat Helsingin (pj Aira Calonius), Kangasniemen (vetäjänä Eija Haapaniemi), Kotkan (vetäjä Lumia Listo), Lahden (pj Maili Uotila-Tuominen), Porin (yhteyshenkilö Helena Palonen), Tampereen (vetäjä Kirsi Ala-Maakala) ja Rovaniemen Autoteknillisen Yhdistyksen naistoimikunta. Täydennyskoulutus Autoalan pätevöitymisohjelma (APO) Liitolla on edustus APO -johtoryhmässä, joka luo suuntaviivat toiminnalle, käsittelee yhteistyöryhmän ehdotuksia ja tekee niihin liittyvät päätökset. Lisäksi Liitto on mukana puheenjohtajansa kautta myös kehitystyöryhmässä. Liitto on mukana toiminnassa tukemassa strategiansa mukaista toimintaa. Varsinainen koulutustoiminta tapahtuu virallisten koulutusorganisaatioiden kautta, mutta tulevaisuudessa pyritään tutkimaan mahdollisuuksia myös tämän puolen hyödyntämisen Autoalan Koulutuskeskus Oy:n koulutustoiminnassa. Lisätietoja asiasta löytyy APO-sivustojen kautta (www.apokoulutus.fi). Kesäpäivät Venäjän Petroskoissa Liiton vuoden 2011 Kesäpäivät pidettiin Venäjällä Petroskoissa 9.-12.6.2011. Järjestäjinä toimivat Savonlinnan ATY:n jäsen Pekka Louhos yhdessä vaimonsa Veran kanssa sekä Joensuun Seudun ATY:n sihteeri ja rahastonhoitaja Kauko Tahvanainen. Tapahtumasta on tarkemmin selostettu Satelliitti -lehdessä 2/2011 ja Liiton internet-sivuilla. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 9
Kirjat Vuoden aikana ei julkaistu uusia kirjoja. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kustantamina on tällä hetkellä myynnissä yksitoista Boschin Teknistä tietoutta -kirjaa. Muina julkaisuina ovat Ajoneuvojen dynamiikka -kirja (2010), Autoteknillinen taskukirja (2003), Moottorialan sähköoppi (2005) ja Autotekniikan ammattisanasto (2006). Näiden lisäksi myynnissä on mm. Boschin englannin- ja saksankieliset kirjat sekä Talentumin ja Editan kustantamat Tieliikennelait -kirjat sekä Opetushallituksen kustantama Liikkuvan kaluston sähköhydrauliikka -kirja ja Editan kustantama Vaarallisten aineiden kuljetus tiellä -lakikokoelmakirja. Liiton kustantamana myynnissä on vuonna 2009 julkaistu Pitkänsillanrannasta Kamppiin 75-vuotishistoriikkikirja. SATL:n yhdistysten kirja-asiamiehet Petri Kiiski (Etelä-Satakunta), Erkki Viitasaari (Hämeenlinna), Olli Mykrä (Itä-Häme), Kauko Tahvanainen (Joensuu), Jaakko Huhtala (Keski-Pohjanmaa), Pentti Stenholm (Keski-Uusimaa), Hemmo Lötjönen (Kuopio), Toivo Kaarlela (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Ossi Kiviniemi (Länsi-Uusimaa), Timo Ruhanen (Mikkeli), Matti Jakonen (Oulu), Jussi Sireeni (Pohjois-Kymenlaakso), Reijo Javanainen (Pori), Sami Seikkula (Rauma), Erkki K. Virtanen (Riihimäki), Lauri Saarelainen (Rovaniemi), Olli Koivisto (Salo), Pekka Pieviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Pekka Hjon (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Jukka Köykkä (Vaasa), Alpo Survonen (Valkeakoski), Harri Hakkola (Varkaus) ja Tuomo Karttunen (Ylä-Savo). Vuonna 2011 eniten SATL-kirjallisuutta myyneet yhdistykset: 1. Turun Autoteknillinen Yhdistys 2. Seinäjoen Autoteknillinen Yhdistys 3. Tampereen Autoteknillinen Yhdistys Koulutustilaisuudet Liiton koulutusyksikkö Autoalan Koulutuskeskus Oy on järjestänyt kuluneen vuoden aikana 29 (31) valtakunnallista koulutustilaisuutta, joihin osallistui 756 (817) henkilöä. Koulutuspäiviä kertyi kaikkiaan 33 (35). Kevät 2011: Autoala muutoksessa visiot 2015-2020, yhteistyössä AKL- Palvelu Oy:n kanssa 27.1.2011 Helsinki Jälkimarkkinoiden päällikkö- ja asiantuntijapäivä, yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa 28.1.2011 Helsinki Ajoneuvolainsäädäntö 2011 8.2.2011 Helsinki 9.2.2011 Vantaa Autotekniikan ja elektroniikan päivät, yhteistyössä AEL:n kanssa. 15.-16.2.2011 Helsinki 17.3.2011 Vantaa Onnistu esimiehenä ja tuloksentekijänä 30.3.2011 Helsinki Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät, yhteistyössä Autoalan ammattikoulutuksen edistämissäätiön kanssa. 7.-8.4.2011 Hki ja Tallinna Korikorjaukset ja korjaamoluokitukset 12.4.2011 Helsinki 14.4.2011 Vantaa Ajoneuvojen ja työkoneiden tuotekehityspäivä 27.4.2011 Helsinki 17.5.2011 Vantaa 15.6.2011 Vantaa www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 10
Syksy 2011: 25.8.2011 Vantaa Ajankohtaista ajoneuvosäädöksistä ja katsastuksista 13.9.2011 Helsinki Huolto- ja korjaamopäällikköpäivät, yhteistyössä AKL-Palvelu Oy:n kanssa. 22.-24.9.2011 Hki-Tukholma-Hki 27.9.2011 Vantaa ADR/VAK-kuljetusmääräykset 2011 ja niiden muutokset 4.10.2011 Helsinki Uusinta tietoa poltto- ja voiteluaineista sekä moottoritekniikasta 11.10.2011 Helsinki 27.10.2011 Vantaa Onnistu esimiehenä ja tuloksentekijänä 31.10.2011 Helsinki 1.11.2011 Vantaa 10.11.2011 Hämeenlinna 16.11.2011 Vantaa Raskaan kaluston määräykset ja niiden kehittyminen 23.11.2011 Helsinki 28.11.2011 Vantaa Kori- ja turvatekniikan uusin kehitys, yhteistyössä TTS Koriakatemian kanssa 29.11.2011 Rajamäki 2.12.2011 Hämeenlinna 13.12.2011 Vantaa Kaikki ajoneuvoilmastoinnin pätevöitymiskoulutustilaisuudet järjestettiin yhteistyössä Diagno Finland Oy:n kanssa. Koulutustoimikunnassa ovat toimineet Markku Loikkanen (pj), Martti Holmikari, Juhani Intosalmi, Matti Juhala, Keijo Mäenpää, Juhani Laurikko, Arto Lehtinen, Hannu Mäkelä, Turo Tiililä, Ari Tuhkanen, Pasi Perhoniemi ja Ahti Vänttinen. Tiedotustoiminta Internet ja sähköposti Liiton toimisto huolehtii Liiton ja osasta sen yhteisöjen internet yhteyksistä. Suomen Autolehden kotisivut, www.suomenautolehti.fi ja Autoalan Koulutuskeskuksen sivut, www.autoalankoulutuskeskus.fi täyttävät omat tarkoituksensa, vaikka ovatkin jo ulkoisen uudistuksen tarpeessa. Uudistukset niiden osalta ovatkin jo suunnitteilla. SATL:n kotisivuja, www.satl.fi, on päivitetty tarpeen vaatiessa. Yhdistyksille on varattu mahdollisuus omiin kotisivuihin Liiton oman palvelimen puitteissa. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt viisi yhdistystä. Lisäksi seitsemällä yhdistyksellä on täysin omat kotisivunsa, joihin SATL:n sivuilta on suorat linkit. Niitä yhdistyksiä varten, joilla ei vielä omia kotisivuja ole ollut, otettiin vuoden aikana käyttöön Liiton luomat uudet kotisivupohjat, jossa on helppokäyttöinen ylläpitojärjestelmä. Vuoden loppuun mennessä 14 yhdistystä on ottanut ne käyttöönsä. Loppujen 13 yhdistysten osalta SATL:n ylläpitää samaisilla uusilla sivupohjilla yhteystietolistaa kyseisten yhdistysten hallitusten puheenjohtajasta, sihteeristä sekä rahastonhoitajasta. Tulevaisuudessa pyritään myös näiden yhdistysten osalta saamaan sivut käyttöön parantamaan ja helpottamaan jäsenille tapahtuvaa tiedottamista. Liiton uuden jäsentietokantajärjestelmän käyttöönotto on edennyt myös siten, että järjestelmässä oli vuoden lopulla noin 3500 jäsenen sähköpostiosoitetiedot. Ennen kesälomia lähetettiin kirje postitse niille jäsenille, joiden sähköpostiosoitetta ei järjestelmässä ole. Kirjeessä heille ohjeiden lisäksi lähetettiin järjestelmän salasana, jotta he www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 11
voivat ylläpitää omia yhteystietojaan rekisterin extranetin kautta. Tunnukset oli lähetetty puolestaan Satelliitti-lehden osoitekentässä. Vuoden loppuun mennessä kaikkiaan 17 yhdistykselle oli annettu viime ja tämän vuoden aikana tarvittava koulutus, tunnukset ja salasanat jäsentietokantaohjelman käyttöön kunkin yhdistyksen omien jäsenien osalta. Niinpä he voivat ylläpitää rekisteriä ja käyttää sitä tarkoitukseensa esimerkiksi tiedottamisessa. Vuonna 2012 koulutuksia jatketaan, jotta mahdollisimman moni yhdistys pääsee hyödyntämään uutta järjestelmää. Lisäksi järjestetään tarvittaessa jatko- ja uusintakoulutuksia vastuuhenkilöiden vaihtuessa tai nykyisten unohtaessa vanhat opit. Koulutukset tämän kuin kotisivujen osalta on antanut toiminnanjohtaja käyttäen apunaan Tampereen ATY:n pj:n Pentti Ala-Maakalan tuottamaa koulutusmateriaalia. Vuoden jälkipuoliskolla SATL:lle avattiin sosiaaliseen mediaan eli tässä tapauksessa Facebookiin oma profiilisivu osoitteessa www.facebook.com/satlry. Linkki sinne löytyy Liiton kotisivujen etusivulta. Koska kyseessä on järjestön profiili, on se kaikkien nähtävillä ilman omaa profiilia ja tunnuksia. Jos sivuille haluaa kommentoida jotain, niin silloin täytyy sivuille kirjautua ja se vaatii oman profiilin. Näillä sivuilla tuodaan esille niin Liiton kuin paikallisyhdistysten toimintaa, autoalan ajankohtaisia asioita ja viimeisintä autotekniikkaa. Myös jäsenet ovat tervetulleita päivittämään materiaalia sinne. Tosin tällöin tarvitaan moderaattorina toimivan toiminnanjohtajan antama valtuutus asiaan. Vuoden lopulla tykkääjiä oli 95 kpl. FISITA -järjestöstä sekä kaikista sen jäsenjärjestöistä tietoja on osoitteessa www.fisita.com sekä kansainvälisistä työpaikoista www.fisitajobs.com. Kiertokirjeet Liiton toiminnasta sekä yhdistysten kuukausikokousaiheista ja -esitelmöitsijöistä on tiedotettu Liiton kuudessa kiertokirjeessä. Ne on lähetetty yhdistysten puheenjohtajille, sihteereille, rahastonhoitajille sekä yhdistysten senioritoimikuntien puheenjohtajille, pääasiassa sähköisesti. Ne ovat kaikkien luettavissa SATL:n kotisivujen Jäsenille -osion kautta. Myös muista yhdistysten ilmoittamista tapahtumista on mahdollisuuksien mukaan kerrottu yhdistysten toimihenkilöille vähintään kerran vuodessa. Jäsentietokantajärjestelmän kautta lähetettävä viime vuonna perustettu sähköinen SATL:n Uutiskirje ilmestyi vuoden aikana viisi kertaa. Satelliitti Vuoden aikana on toimitettu kaksi Liiton jäsentiedotetta, Satelliittia, joissa kerrottiin Liiton toiminnasta, päätöksistä ja tiedotettiin kurssitilaisuuksista, Kesäpäivistä, Liittokokouksesta sekä muista toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Saadun palautteen mukaan Satelliitti koetaan edelleen tärkeäksi osaksi Liiton toimintaa. Ensimmäistä kertaa vuoden toinen numero toimitettiin vain sähköisessä muodossa. Se on luettavissa Liiton kotisivun kautta etusivulla olevan linkin kautta. Tulevaisuudessa pyritään ainakin yksi numero tekemään painettuna. Saadun palautteen perusteella päätetään toisen numeron ilmestymismuodosta vuoden 2012 aikana. SATL:n yhteyshenkilöt oppilaitoksissa SATL:n yhteyshenkilöinä oppilaitoksissa ovat toimineet seuraavat henkilöt: Pertti Ylhäinen (Helsinki), Olli Mykrä (Itä-Häme), Jukka Martikainen (Kuopio), Pekka Kneckt (Laaksot), Unto Tervo (Lahti), Reijo Javanainen (Pori), Alpo Paavola (Rauma), Lauri www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 12
Saarelainen (Rovaniemi), Pekka Peiviläinen (Savonlinna), Hannu Ylinen (Seinäjoki), Jari Seppälä ja Erkki Nuutio (Tampere), Juha-Pekka Lindqvist (Turku), Esa Kultanen (Vaasa) ja Panu Sainio (TKK). Heidän tehtäviinsä kuuluu mm. alalle valmistuvien valistaminen autoteknillisten yhdistysten toiminnasta. Mediatiedotteet Vuoden aikana julkaistiin kolme mediatiedotetta Vuoden alussa 24.1.2011 julkistettiin Mestarimekaanikko 2011 -kilpailun tulokset omassa mediatiedotteessaan. Liittokokouksen yhteydessä Liitto julkisti kaksi mediatiedotetta. Niissä ensimmäisessä tuotiin esiin suuri sähköturvallisuuskoulutuksen tarve sähköautojen tullessa markkinoille. Toisessa tiedotteessa kerrottiin tutkimusprofessori Nils-Olof Nylundin valinnasta Vuoden Autoteknikoksi. Lisäksi tiedotteessa esiteltiin Liittokokouksessa tehdyt valinnat. Kyseiset mediatiedotteet ovat luettavissa Liiton kotisivuilta. Lausunnot Liitto antoi vuoden aikana kolme lausuntoa liikenne- ja viestintäministeriölle. Niistä ensimmäinen koski tieliikenteen turvallisuussuunnitelmaa vuosille 2011-2014, toinen autojen yksittäishyväksyntävaatimuksia ja sähkökäyttöisen auton turvallisuutta ja kolmas koski keväällä 2012 julkaistavan Liikennepoliittisen selonteon valmistelua. Kaikki lausunnot ovat luettavissa Liiton kotisivuilta. Jäsenkysely Liiton paikallisyhdistysten henkilöjäsenille suunnattu jäsenkysely toteutettiin 1.6.- 31.8.2011 välisenä aikana. Siihen vastasi vain 140 jäsentä eli 2,3 % koko jäsenmäärästä. Yhteenveto vastauksista löytyy Liiton kotisivuilta ja Satelliitista 2/2011. Liiton toiminnasta annettu arvosana oli 3,8, kun asteikko oli 0-5. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n osalta arvosana oli 3,6. Tärkein jäsenetu on vastausten perusteella Suomen Autolehti ja se sai arvosanaksi 4,1. Yhdistysten toiminta oli toiseksi tärkein jäsenetu ja sen arvosana puolestaan oli 3,4. Kolmanneksi tärkein jäsenetu oli Satelliitti-lehti. Kyselyssä haluttiin saada myös tietää, kaivataanko jotain uusia jäsenetuja. Saatujen vastausten perusteella kehityslistalla uusiksi jäseneduiksi ovat autoiluun ja matkailuun liittyvät jäsenedut. Näiden lisäksi jäsenkortti on suunnitteilla. Järjestöyhteydet Suomen Autoteknillinen Liitto on jäsenenä Moottoriliikenteen Keskusjärjestössä ja Liikenne-turvassa sekä kansainvälisessä FISITA-järjestössä ja eurooppalaisessa EAEC:ssä. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 13
Edustajat eri yhteisöissä vuonna 2011: Autoalan Koulutuskeskus Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Markku Loikkanen, Pasi Perhoniemi, Timo Törrönen, Heikki Parviainen sekä varalla Ossi Jalonen ja Erkki Virtanen. Yhtiökokousedustaja 2011: Pekka Holopainen, varalla Kalevi Lintula. Autotieto Oy:n hallitus Keijo Mäenpää (pj), Raine Hieta ja Pasi Perhoniemi. Yhtiökokousedustaja 2011: Kari Myllys, varalla Pekka Holopainen. Suomen Autolehden kehitystyöryhmä/ohjausryhmä Keijo Mäenpää, Pasi Perhoniemi, Jari Pynnönen ja Juha Seppälä. Mobilian edustajisto Pasi Perhoniemi. Mobilian säätiön hallitus Varalla Pasi Perhoniemi Moottoriliikenteen Keskusjärjestön (MOLIKE) hallitus Matti Juhala (hallituksen pj) ja Pasi Perhoniemi (jäsen hallituksessa ja työvaliokunnassa), varalla Juhani Laurikko ja Keijo Mäenpää. Liikenneturvan edustajisto Jari Pynnönen. Liikenneturvan hallitus Varsinaisena jäsenenä Pasi Perhoniemi Autoalan pätevöitymisohjelman (APO) johtoryhmä Pasi Perhoniemi, varalla Ahti Vänttinen. Autoalan pätevöitymisohjelman (APO) kehitysryhmä Keijo Mäenpää. FISITA (autoinsinöörien maailmanjärjestö) Pasi Perhoniemi SATL:n edustajana FISITA:n edustajistossa sekä jäsenenä koulutustoimikunnassa. EAEC (FISITA:n Euroopan maiden yhteenliittymä) Pasi Perhoniemi Taloudellinen asema Liiton toiminta on jatkunut totuttuun tapaan toimintaa pikkuhiljaa kehittäen. Varsinaisen toiminnan kulujen ja tuottojen osalta toiminta tapahtui lähes ennakoidusti, kuluissa muutamin kohdin jopa alle budjetoidun. Varsinaisten jäsenien määrän lasku taittui, kun heitä oli vuoden lopussa 62 enemmän kuin vuoden 2010 lopussa (nousua vajaa 2 % vuoteen 2010 verrattuna). Tämä on oikea suunta, mutta uusien varsinaisten jäsenien hankinta on edelleen tärkeä tehtävä. Niinpä uusien jäsentietokantajärjestel- www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 14
män kautta tarjottavien jäsenpalvelujen kehittämistä jatketaan ja pyritään saamaan käyttöön. Liittokokouksessa 2010 tehty päätös vapaajäsenien ehtojen tiukentamisesta suojaa vielä seuraavat kaksi vuotta uusien vapaajäsenien määrän kasvulta, mutta mikään lopullinen ratkaisu sehän ei ole, se antaa vain hetken lisää aika kehittää toimintaa. Opiskelijajäsenien määrän kasvu tuo hyvää potentiaalia lisätä varsinaisten jäsenien määrää heidän valmistuttua. Sen potentiaalin toteuttamiseksi on tehtävä töitä. Nykyisellään liitto-osuuden korotuksesta huolimatta jäsenmaksutuloilla ei kateta Liiton toiminnasta muodostuvia kuluja, vaan tarvitaan muitakin tuloja. Sijoitustoiminnan kulunut vuosi oli osinkojen osalta hyvä, mutta alkukesästä alkanut arvopaperimarkkinoiden alamäki johti huomattaviin alaskirjauksiin vuoden lopulla. Tämän lisäksi pääomaa joudutaan edelleen käyttämään toimintaan aika huomattavissa määrin (tililimiittiluoton muutoksen verran eli 67 142,37 + korkokulut). Tilikauden tulos oli -143 871,88 (tulos vuonna 2010 oli 65 440,69 ), joista sijoitusten arvoalenemisen osuus oli -78 641,85 ja toiminnallinen tulos -65 230,03. Monesti Liittokokousten yhteydessä on keskusteltu siitä, miksi Liitto kerää omaisuutta itselleen eikä sitä jaeta yhdistyksille. Tärkein syy on se, että Liiton toiminnan kuluja katetaan sijoitetun omaisuuden tuotoilla. Jos omaisuutta ei olisi lainkaan ja kaikki toiminta olisi pitänyt rahoittaa pelkästään jäsenmaksun liitto-osuudella (varsinaisten jäsenien määrä 3597), olisi sen pitänyt olla -147 000 toiminnallisen tappion kattamiseksi 63,90 eli 40,90 enemmän kuin mitäs se nyt oli (23,00 ). Nyt toteutuneen toiminnallisen tappion kattamiseksi liitto-osuuden olisi pitänyt olla 41,10 eli 18,10 enemmän. Autoalan Koulutuskeskus Oy Autoalan Koulutuskeskus Oy:n tulos tilikaudella 2010-2011 oli messuvuodesta johtuen 50 508,37 (14 470,64 ) taseen loppusumman ollessa 198 289,36 (138 335,38 ). Yhtiökokouksen päätöksellä osinkoja ei jaeta, vaan vahvan taseen avulla valmistaudutaan tuleviin muutoksiin Ahti Vänttisen jäädessä eläkkeelle syksyllä 2012 sekä tarvittavaan kehitystyöhön. Antti Saarialho -rahaston apurahat 2011 Rahaston hallitus myönsi apurahoina yhteensä 5 000 seuraavasti: - Helsinki Polytechnic Formula Engineering Team ry:lle vuoden 2011 Formula Student -kilpa-auton tuotekehitykseen 2 000 - RaceAbout Club ry:lle RaceAbout ja Electric RaceAbout -autojen vuoden 2011 kehitystyön tukemiseen 500 - TAMK Formula Student ry:lle vuoden 2011 Formula Student -kilpa-auton tuotekehitykseen 2 000 - Harri Santamalalle bensiinikäyttöisen ajoneuvon muuttamiseksi Flexfuel - ajoneuvoksi 500 www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 15
Olof Enbom -rahaston apurahat 2011 Rahaston hallitus jakoi apurahoina yhteensä 2500 seuraavasti: - Helsingin Autoinsinöörikouluttajat ry:lle dieseltekniikan opetuksen koordinointiin ja jatkojalostukseen 1 000 - Kalevankadun Autotehdas ry:lle biodieselpolttoainetta käyttävän kaupunkiauton suunnittelun tukemiseen 1 500 Suhdetoiminta ja verkostot Jäsenistöön kohdistuvaa suhdetoimintaa on toiminnanjohtaja hoitanut mm. käymällä vuoden aikana useissa yhdistyksissä ja piireissä tutustumassa jäsenistön toimintaan, useimmiten kuukausipalaverien yhteydessä, päivittäen samalla jäsenistön tiedot Liiton ajankohtaisista asioista. Liiton yhteistyökumppaneiden edustajille kuin jäsenyhdistysten edustajille teetettiin joulukortti, jotka lähetettiin jouluksi perille. Moottoriliikenteen keskusjärjestön MOLIKE:n kautta Liitto on pitänyt yhteyksiä aktiivisesti muihin MOLIKE:n jäsenjärjestöihin. MOLIKE:n organisoimana toteutettiin kaksi vierailua eduskunnassa liikenne- ja viestintävaliokunnan informoimiseksi kumipyöräliikenteen yhteisistä asioista. FISITA:n tehtävien puitteissa Perhoniemi osallistui yhteen FISITA:n ja sen jäsenjärjestön organisoiman tilaisuuteen kuluneen vuoden aikana. Auto & Korjaamo -messut Messut järjestettiin menestyksekkäästi heti vuoden alussa 27.-29.1.2011. Järjestäjänä toimi Suomen Messut. Autoalan Koulutuskeskus Oy vastasi perinteiden ja sopimuksen mukaisesti Tietovarikon toteutuksesta. Lisäksi messujen aikana yhteistyössä AKL Palvelut Oy:n ja Teknisen kaupan ja palvelujen yhdistyksen kanssa järjestettiin kaksi maksullista seminaaria. Messujen eteen oli tehty hyvää yhteistyötä messujärjestäjän, yhteistyökumppanien ja päänäytteilleasettajien kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena pienen hajaannuksen jälkeen saatiin aikaiseksi menestyksekkäät, koko alaa palvelleet messut. Näytteilleasettajia oli 80 kpl (70 kpl), näyttelyneliöitä 5 592 m 2 (2 632 m 2 ) ja kävijöitä 10 228 henkilöä (10 975 henkilöä). Suluissa edellisen, vuonna 2007 pidettyjen messujen vastaavat lukemat. Messuista saatu palaute oli pääasiassa positiivista, toki aina kehitettävääkin jäi. Tarkemmin messujen sisällöstä Suomen Autolehdessä 3/2011. Mestarimekaanikko 2011 -kilpailut Mestarimekaanikko 2011 -kilpailu järjestettiin 15.1.2011 Helsingin tekniikanalan oppilaitos Heltech:n tiloissa Helsingin Haagassa. Kymmenen finalistin kilpailussa kärkikolmikon muodostivat Jukka Mankinen Kuopiosta, Tuomo Pyhäluoto Raahesta ja Matti Hautamäki Laitilasta. Palkintojenjako pidettiin Auto & Korjaamo -messujen yhteydessä 28.1.2011. Tarkemmin kilpailun kulusta löytyy Suomen Autolehdestä 2/2011. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 16
Liiton strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelmat Toukokuun lopulla pidetyssä, jo perinteiseksi muodostuneessa strategiakokouksessa tutkittiin, mitä on saatu aikaiseksi ja luotiin lisää suuntaviivoja toiminnan kehittämiseksi. Päällimmäisenä listalla on pikkuhiljaa käyttöön otettujen tietojärjestelmien avulla uusien palveluiden tarjoamisen jäsenistölle. Vuoden aikana hallitustyöskentelyä on pyritty parantamaan ja tehostamaan strategiatyön näkökulmasta pääasiassa työvaliokunnan työpanosta lisäämällä. Myös toimikuntien hyödyntämistä on pyritty parantamaan. Huomionosoitukset Vuoden Autoteknillinen Yhdistys Vuoden Autoteknilliseksi Yhdistykseksi valittiin Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys Liittohallituksen määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Vuoden Autoteknikko Vuoden Autoteknikoksi valittiin Liittohallituksen päätöksen mukaan Teknologia tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund. Perusteluina olivat hänen saavutuksensa ajoneuvojen päästöjen sekä ajoneuvojen vaihtoehtoisten energialähteiden tutkimuksessa muun muassa tieliikenteen energiansäästöön ja uusiutuvan energian käyttöön liittyvän TransEco -tutkimusohjelman puitteissa. Kunnialevykkeet Liittohallitus myönsi kuluneen vuoden aikana seuraavat kunnialevykkeet: SATL:n kultainen kunnialevyke: no. 37. Ahti Vänttinen 2011 SATL SATL:n hopeinen kunnialevyke: no. 239. Tapio Kaakkolammi 2011 Tampere 240. Antero Savolainen 2011 Tampere 241. Martti Korhonen 2011 Jyväskylä 242. Pekka Vuorimäki 2011 Jyväskylä 243. Antti Kovanen 2011 Kuopio 244. Vesa Hellevuo 2011 Kuopio 245. Matti Ahonen 2011 Kuopio 246. Jari Pynnönen 2011 Helsinki 247. Petteri Räsänen 2011 SATL 248. Hannu Pasanen 2011 Hämeenlinna 249. Pentti Rantanen 2011 Riihimäki Yhdistysten hallitukset ovat myöntäneet SATL:n pronssiset kunnialevykkeet: no. 648. Vesa Roponen 2011 Kuopio 649. Seppo Reinikainen 2011 Kuopio 650. Jouko Sohlberg 2011 Helsinki 651. Lasse Torri 2011 Kouvola 652. Pertti Lehto 2011 Tampere 653. Oiva Kaartinen 2011 Tampere 654. Vesa Savela 2011 Helsinki 655. Sami Ojamo 2011 Helsinki 656. Markku Lönnqvist 2011 Helsinki www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 17
Tulevaisuuden näkymät Suomen Autoteknillisen Liiton toiminta tulee jatkumaan edelleen samalta pohjalta kuin aikaisempina vuosina. Panostuksia lisätään uusien alan opiskelijoiden sekä etenkin ammatissa toimivien henkilöiden saamiseksi jäseniksi, sekä heidän tukeminen toimimaan aktiivisesti yhdistyksissä yhdessä toiminnassa pidempään mukana olleiden kanssa. On arvioitu, että kentällä on vielä noin 4 000-5 000 henkilöä, jotka olisivat potentiaalisia uusia jäseniä. Tällä turvataan yhdistysten vireä toiminta ja varmistetaan tietojen siirtyminen sukupolvilta toiselle. Nyt käynnissä olevan jäsenhankintakilpailun jälkeenkin tätä tarvetta tullaan korostamaan. Tulevaisuudessa toiminnan monipuolistaminen sekä uudistaminen ja jäsenistön palvelujen kehittäminen ovat keskeisiä haasteita. SATL:n toiminta on tärkeää ja näyttää siltä, että sille on edelleen tarvetta. www.satl.fi SWIFT/BIC OKOFIHH 18