PSYKONET TOIMINTAKERTOMUS 2018
2 PSYKONET TOIMINTAKERTOMUS 2018 Psykologian koulutusalalla toimii kuuden yliopiston muodostama yliopistoverkosto Psykonet. Verkosto on toiminut psykologian alan koulutuksen katto-organisaationa vuodesta 1989. Verkoston toiminnan perustana on yliopistojen välinen sopimus koulutusyhteistyöstä ja verkoston koordinaatioyksikkönä toimii Turun yliopisto. Verkosto toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen psykologian opiskelijoiden liiton, Suomen psykologisen seuran sekä Suomen Psykologiliiton kanssa. Opiskelijat ovat osallistuneet varsinkin perustutkinnon kehittämistä koskevaan keskusteluun. Psykologiliitolla taas on merkittävä panos erityisesti erikoispsykologikoulutuksen kehittämisessä sekä asiantuntiuuden jakamisessa. Verkoston toimintaperiaatteen mukaisesti luottamustehtävät organisaation eri työryhmissä kiertävät. Psykonetin johtajana on toiminut Paula Salo Turun yliopistosta. Varapuheenjohtajana on toiminut Katri Komulainen Itä-Suomen yliopistosta. Verkoston koordinaattorina on toiminut Kari Lehti kesään 2018 saakka, jonka jälkeen tehtävässä aloitti Tanja Sarlin.
Psykonetin organisaatio 2018 Vuonna 2018 alla mainittujen ryhmien lisäksi ovat perustutkintotyöryhmän alaisuudessa toimineet opiskelijavalinnan kehittämistyöryhmä sekä psykologian opiskeluun liittyvien sora-kriteeristöjen tekemisen tueksi perustettu työryhmä. Psykonetin edustajat toimivat myös EuroPsy - työryhmissä sihteerinä sekä asiantuntijoina. Organisaatiokaaviossa on nimetty klinikkatyöryhmä jo kliinisten taitojen opetuksen työryhmäksi (nimi vaihtui keväällä 2019). 3
VERKOSTON TOIMINTA VUONNA 2018 Vuoden 2010 alkaen verkoston toiminta on rahoitettu jäsenyliopistojen verkoston toimintaan osoittamien resurssien avulla. Resurssit ovat joustavasti jakaantuneet eri yliopistojen välillä. Koordinaatio toteutetaan Turun Yliopistosta käsin, Tampereen yliopiston alaisuudesta käsin toimii digitaalisen ja virtuaalisen opetusverkoston suunnitelu. Digitaaliset järjestelmät ja virtuaaliopetuksen alustoja tuotetaan Helsingistä, Itä-Suomen yliopistosta ja Jyväskylän Yliopistosta. Psykonetin toimintaa on toteutettu yhteistyösopimusten mukaisesti. Kesällä 2018 aikaisempi koordinaattori siirtyi muihin tehtäviin ja uusi koordinaattori Tanja Sarlin aloitti työnsä syyskuun lopussa 2018. Syksyllä 2018 aloitettiin erikoispsykologikoulutuksen seuraavan kierroksen hakuprosessin valmistelu ja suunnittelu. Erikoispsykologikoulutukseen liittyvästä toiminnasta kerrotaan tarkemmin omassa toimintakertomuksessaan. Perustutkintotyöryhmässä keskustelun alla olivat valtakunnallisen valintakoeuudistuksen asiat sekä harjoittelijapaikkojen tilanne valtakunnallisesti. Johtokunnan toiminta Psykonetin johtokunta kokoontui vuoden 2018 aikana 4 kertaa. Kokoukset pidettiin Adobe Connect -videoneuvottelujärjestelmän välityksellä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi professori Paula Salo Turun yliopistosta ja varapuheenjohtaja Katri Komulainen Itä-Suomen yliopistosta (molemmat valittu vuonna 2014). Syksyn 2018 aikana käynnistettiin keskustelu puheenjohtajuuksien vaihtumisesta saman puheenjohtajan oltua jo neljä vuotta tehtävässään Psykonetin perusopintoihin, erikoispsykologikoulutukseen ja tohtorikoulutukseen liittyvien ajankohtaisten asioiden lisäksi johtokunnan kokouksissa keskusteltiin mm. seuraavista aiheista: Valintakoeuudistukseen liittyvät linjaukset ja mahdollisuuksista yhdistää logopedian ja psykologian pääsykokeet sekä siihen tehtävistä linjauksista ja aikatauluista. (valintakoeuudistus kokonaisuudessa toteutuu jo 2019 ja sen osalta toimi erillinen valtakunnallinen työryhmä, joka sai tähän rahoitusta) Psykonetin jakamien kurssien mahdollistaminen avoimen yliopiston toimesta tietyille ryhmille (avoimenyliopiston mahdollisuudet tarjota kurssia ulkomailla opintonsa suorittaneiden pätevöittämiseen liittyvänä koulutuspakettina) Psykologian opiskelijoiden harjoittelupaikkojen saamisen haasteista sekä harjoittelutuen määrästä sekä tähän perustettavan harjoittelutietokannan tilanteesta Keväällä 2018 käytiin keskustelua siitä, onko uudenmuotoinen erikoistumiskoulutus palvellut oikein. OKM:stä oli tullut viestiä että oltaisiin tyytymättömiä jossain määrin koulutuksen järjestämiseen ja siihen miten uusi koulutusjärjestelmä on lähtenyt liikkeelle. Laura Hokkanen, Anna-Liisa Kuusela, Marja Laasonen, Kari Lehti ja Saija Mauno tapasivat STM:n edustajia liittyen sote-uudistuksen koulutuskorvausasiaan liittyen.
Koulutuskorvausasiassa ei psykologien erikoistumiskoulutuksen osalta edetty vielä käytännön tasolle, joten tämän osalta on edessä töitä. Psykonetin ja sen toimintojen rahoituksesta ja resurssien jakamisesta, vakiinnuttamisesta sekä sen edellyttämistä toimenpiteistä Uusi koordinaattori kävi maakuntakierroksen syksyllä 2018 haastatellen tämän hetkisiä yliopistokohtaisia ajatuksia Psykonetin toiminnan kehittämisestä ja visioista. Johtokunta perusti väliaikaisen työryhmän määrittelemään Sora lainsäädännön edellyttämiä terveydentilamäärittelyjä psykologian opiskelijoiden osalta. Työryhmä tapasi pari kertaa ja siihen osallistuivat Ari Kaukiainen, Tiina Tuominen sekä Mira Karrasch, kirjattu materiaali kierrätettiin johtokunnalla ja annettiin OHA-työryhmän työn tueksi. Psykonet käynnisti loppuvuodesta ilmeen uusimiseen sekä nettisivujen päivittämiseen liittyvän tarjouspyyntöprosessin sekä sopi siihen jakaantuvasta yliopistokohtaisesta resursoinnista Tapahtumia vuonna 2018 Erikoispsykologikoulutuksen maalispäivät pidettiin Helsingissä 13.3.2018 Tohtoriopiskelijoiden Symposium pidettiin Turussa elokuussa 2019. EuroPsy-sertifikaatti Psykonet on edustanut Suomea Euroopan Psykologiliittojen (EFPA) EuroPsy-projektissa, jonka tavoitteena on psykologian alan koulutuksen harmonisointi ja laadun seuranta Euroopan tasolla. EuroPsy-sertifikaatti-mallilla varmistetaan yhtenäinen käytäntö psykologin ammatin harjoittamisoikeuteen ja koulutuksen EU:n alueella (EuroPsy-pätevyys). Vuoden 2010 alusta EFPA otti vastuulleen Euro-Psy-järjestelmän virallistamisen jäsenmaissaan. EFPA nimesi 2010 Euroopan pätevyyslautakunnan (European Awarding Committee, EAC), jossa Suomen edustajana on ollut Pirkko Nieminen. EAC hyväksyi Suomen kansallisen EuroPsy-pätevyyslautakunnan joulukuussa 2010. Suomen pätevyyslautakuntaan kuuluvat edustajat kustakin psykologian oppiaineesta sekä asiantuntijajäsenet Suomen Psykologiliitosta. Lautakunnan puheenjohtajana toimi vuonna 2018 Juha Holma. Lautakunta kokoontui vuonna 2018 etäkokoukseen neljä kertaa. Kokouksissa hyväksyttiin yhdeksän hakemusta. Vuoden 2018 lopussa otettiin käyttöön sertifikaatin uusimishaku. Sertifikaatin uusimishakemuksia tuli 15 kappaletta, jotka kaikki hyväksyttiin. Työ- ja organisaatiopsykologian erityspätevyyslautakunta kokoontui kerran vuonna 2018 (S- NAC). Lautakunnan puheenjohtajana toimii Saija Mauno. Myös S-NAC:in sertifikaattien hakemusprosessin ja lomakkeiden päivitys käynnistettiin. Yhteistoiminta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston kanssa (Valvira) Psykonetin piirissä toimii erityinen ulkomaaopintojen työryhmä, jonka tehtävänä on varmistaa, että psykologian alalla yliopistoissa on riittävän yhtenäiset käytännöt ulkomailla pohjakoulutuksensa saaneiden opiskelijavalinnoissa, opintosuoritusten tulkinnoissa ja niistä viranomaisille annettavissa lausunnoissa. Juha Holman johtamalla työryhmällä on valtuudet
Valviran pyytämien vastaavuuslausuntojen antamiseen. Vuoden 2018 aikana lausuntoja annettiin 5 kappaletta kolmessa etäkokouksessa. ERIKOISPSYKOLOGIKOULUTUS Erikoispsykologikoulutus lyhyesti Vuoden 2016 alusta voimaan astuneen uudistuksen myötä erikoispsykologikoulutus aloitti uusimuotoisena 70 opintopisteenlaajuisena 3-vuotisena kokonaisuutena. Opinnot suoritetaan työn ohessa ja koulutukset ovat maksullisia. Vuonna 2018 alkoi viimeinen lukuvuosi tätä ensimmäistä uusimuotoista koulutusta. Koulutukseen osallistuu yhteensä 125 opiskelijaa. Erikoisalojen valintakriteereissä on eroja mm. vaadittavan työkokemuksen kohdalla. Vanhamuotoinen erikoispsykologikoulutus oli toteutettu psykologian lisensiaatin tutkintoon johtavana koulutuksena, ensin kokeiluna vuodesta 1993 alkaen ja sittemmin psykologian tutkintoasetuksessa vakiinnutettuna vuonna 1996. Tämän tutkintokokonaisuuden laajuus on 120 op. n osuus 40 op ja opintoihin liittyvien ammatillisten ja tutkimusmenetelmäopintojen osuus 15 op. Vanhamuotoisessa koulutuksessa opiskelevien opinto-oikeus PsL-tutkintoon johtavaan erikoispsykologikoulutukseen säilyy uudistuksen jälkeenkin, mutta uusia opiskelijoita ei vanhamuotoiseen koulutukseen oteta. Erikoispsykologikoulutuksen yleistilanne vuonna 2018 Koulutukset saivat omat uomansa lukuvuoden aikana ja syksyllä 2018 käynnistyi valmistelu tammikuussa 2019 avattavaa uuden kierroksen hakua varten. Tavoitteena oli yhä paremmin kohdentaa ja markkinoida uudenmuotoista maksullista koulutusta, jotta hakijoita olisi kaikille muillekin aloille kuin neuropsykologian alalle. Haku tulee avautumaan tammikuussa 2019 kaikille muille paitsi psykoterapian alalle. Erikoisalojen määrittelyjä tarkennettiin ennen seuraava hakukierrosta jonkin verran. Henkilöstön jakaantuminen ja vastuuyliopistot eivät muuttuneet. Uutena tuli kaksi 30 opintopisteen moduulia toinen terveyspsykologiaan ja toinen työ- ja organisaatiopsykologiaan. Lisäksi uutena käynnistettiin kliinisen mielenterveyspsykologian erikoistumisopinnot. Keväällä 2016 toteutetussa uusimuotoisessa koulutuksessa osallistujat otettiin erikoisalasta vastaavaan yliopistoon, eikä osallistujilla enää ollut mahdollisuutta valita kotiyliopistoaan. Vuoden 2018 aikana vanhamuotoisen koulutuksen opiskelijoilla oli myös mahdollisuus hakea siirtoa uusimuotoiseen koulutukseen. PsL-tutkinnosta on ollut mahdollista hakea uusimuotoiseen koulutukseen siirtohakuna keväällä 2018 kaikilla aloilla. Siirtohakuun eri aloille osallistui 10 hakijaa. Alla vuonna 2019 hakuun laitettavat koulutusalat: Lasten ja nuorten erikoispsykologin koulutus: professori Turun yliopisto ja lehtori Åbo Akademi
Neuropsykologia: professori ja kaksi lehtoria, Helsingin yliopisto Kliininen mielenterveyspsykologia, professori ja lehtori, Helsingin yliopisto Terveyspsykologia (entiseltä nimeltään kliininen terveyspsykologia), professori ja lehtori, Itä-Suomen yliopisto Työ- ja organisaatiopsykologia: professori ja lehtori, Tampereen yliopisto työ- ja organisaatiopsykologiassa sekä terveyspsykologiassa 30 opintopisteen moduuli (samat vatuuyliopistot kuin erikoispsykologin koulutuksessa). o Työ- ja organisaatiopsykologian moduuli on haettavissa kaikille hallinnon alalla koulutusta tarvitseville maisterin tutkinnon suorittaneille ammattilaisille. o Terveyspsykologian 30 opintopisteen erikoistumisopinnot moduuli on haettavissa vain psykologeille. Erikoispsykologikoulutuksessa uusittiin sopimukset näiltä osin ja näin mahdollistettiin verkostoyhteistyö myös uusien käynnistettävien koulutusalojen ja moduulien osalta. Erikoispsykologikoulutusten kuvaukset löytyvät Psykonetin nettisivujen lisäksi Opintopolkupalvelusta osoitteessa https://opintopolku.fi/wp/yliopisto/yliopistojenerikoistumiskoulutukset/yliopistojen-erikoistumiskoulutukset/. Erikoispsykologikoulutuksen toiminnasta kerrotaan tarkemmin koulutuksen omassa toimintakertomuksessa. Toimintakertomus löytyy sivulta http:///erikoispsykologikoulutus. PERUSTUTKINTOTYÖRYHMÄ Perustutkintokoulutus lyhyesti Psykonet-verkoston jäsenyliopistoissa toteutettava psykologian perusopintokokonaisuus samoin kuin osa aine- ja syventävistä opinnoista toteutetaan kokonaisuudessaan Psykonetyhteistyönä. Jäsenyliopistojen yhteistä perustutkinto-opetusta kehittää ja valvoo yliopistojen nimeämien vastuuhenkilöiden muodostama perustutkintotyöryhmä. Työryhmän puheenjohtajana toimi vuonna 2017 Tarja Salokoski (ISY). Tarja Salokoski väistyi syksyllä 2018 tehtävästä siirtyessä muihin tehtäviin ja varapuheenjohtaja hoiti syksyn kokoukset. Työryhmän päätehtävänä on suunnitella Psykonetin yhteistä opetusta, joka voidaan toteuttaa vuorovaikutteisena kontaktiopetuksena (luentona tai seminaarina) videoneuvottelulaitteiden kautta, tietoverkkovälitteisenä etäopiskeluna tai näiden molempien monimuotoisena yhdistelmänä. Opetusyhteistyön lisäksi perustutkintotyöryhmä käsittelee opiskeluun liittyviä erityiskysymyksiä, erimerkiksi psykologian ammatillisten opintojen kehittämistä, psykologian harjoitteluun liittyviä kysymyksiä, opintojen vastaavuuteen liittyviä asioita, opiskelijavalintayhteistyötä ja tutkintorakenteeseen liittyviä muutoksia. Työryhmä kokoontui vuoden 2018 aikana kolme kertaa.
Lisäksi perustutkintotyöryhmä keskusteli opiskelijoiden harjoitteluista, erityisesti harjoittelupaikkojen haun ja harjoittelutukien paikkakuntakohtaisista eroista, SORAlainsäädännön suhteesta harjoitteluihin ja harjoittelupaikkojen tietokannasta. Valtakunnallinen harjoittelutietokannan koodaus lähti vireille syksylle 2018. Opiskelijavalintatyöryhmä valmisteli vuoden aikana Psykonet-yliopistojen tiivistyvälle opiskelijavalintayhteistyölle toimintakuviot. Opiskelijavalintayhteistyö tulee toteutumaan valtakunnallisesti yhdessä ensimmäisen kerran keväällä 2019 samaan tapaan kuin se on jo toteutunut Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen kesken. Ensimmäisen kerran uudistuva valintakoe on käytössä keväällä 2019. Opetus- ja kulttuuriministeriö sai tähän avustusta korkeakoulutuksen kehittämishankkeena. Helsingin yliopiston johtaa ja koordinoi tätä uudistushanketta. Hanke valmisteli vuoden 2018 alussa julkaistut pisteytystaulukot. Vuonna 2016 työnsä aloittaneen perusopintojen klinikkatyöryhmän tehtävänä on edistää Psykonetin sisäistä yhteistyötä psykologian ammatillisten opintojen toteuttamisessa ja kehittämisessä. Vuonna 2018 klinikkaopetuksen työryhmä kokoontui yhden kerran. PSYKOLOGIAN TOHTORIKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLINEN KOORDINAATIO (DOPSY) Psykologian valtakunnallisen tohtoriohjelman (National Doctoral Programme of Psychology) rahoitus päättyi vuoden 2015 lopussa. Dopsyn piirissä on saatu aikaan erittäin hyviä tuloksia yhteistyön toimivuudessa ja se on vaikuttanut positiivisesti tohtorikoulutettavien verkostoitumiseen, opiskelumotivaatioon ja kehittymismahdollisuuksiin. Tohtorikoulutusyhteistyötä on jatkettu tästä saakka verkoston alaisuudessa. Näin turvataan psykologian alan jatkokoulutuksen kansallisen yhteistoiminnan avainkohdat: seminaarien, kurssien ja tapahtumien järjestäminen, yliopistorajat ylittävä ohjaustoiminta sekä opiskelijoiden verkostoituminen ja vertaistuen tarjonta. Tohtorikoulutuksen valtakunnallista koordinaatiota ohjataan Dopsyn johtoryhmässä, jossa on edustus jokaisesta Psykonet-yliopistosta, tohtorikoulutettavien joukosta ja Psykologiliitosta. Ryhmällä on etäkokouksia tarvittaessa, kuitenkin vähintään puolivuosittain. Johtoryhmän jäsenet toimivat verkoston ja yliopistojen välisinä yhteyshenkilöinä ja heidät nimetään Psykonetin jäsenyliopistojen psykologian oppiaineissa ja Psykologiliitossa itsenäisesti näiden omien toimintamallien mukaisesti. Opiskelijat huolehtivat oman edustajansa nimeämisestä. Tohtorikoulutuksen valtakunnalliseen koordinaatioon liittyvät tehtävät hoitaa Psykonetin koordinaattori. Dopsyn johtoryhmä tapasi vuoden 2018 aikana kaksi kertaa etäkokouksessa. Tapaamisessa käsiteltiin mahdollisuuksia eri yhteistyömuotoihin, laitosten sitoutumisen astetta valtakunnallisen verkoston toimintaan ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Lisäksi kevään kokouksessa suunniteltiin tulevaa symposiumia.
Tohtoriopiskelijoiden symposium järjestettiin elokuussa 2018 Turussa yhdessä filosofian oppiaineen kanssa. Syksyllä 2018 Psykonetin entinen ja uusi koordinaattori tapasivat Dopsyn puheenjohtajan. Kokouksessa tehtiin linjauksia ja päätettiin seuraavan vuoden toiminnan ja Dopsyn kehitämisen osalta muutamista seikoista. Päätettiin mm. opiskelijajäsenten aktivoinnista tavoitteenaan opiskelijalähtöisten tarpeiden kuuleminen. Päätettiin pitää brainstorm tohtoriopiskelijaedustukselle, joka tulisi sijoittumaan tammikuulle 2019. PSYKONETIN TYÖRYHMÄT VUONNA 2018 Psykonetin puheenjohtajana on toiminut marraskuusta 2014 lähtien professori Paula Salo Turun yliopistosta ja varapuheenjohtajana professori Katri Komulainen Itä-Suomen yliopistosta. Alla esitetyt johtokunnan ja työryhmien jäsenlistat kuvaavat tilannetta 31.12.2018. Psykonetin johtokunta Puheenjohtaja Salo, Paula, TY Varapuheenjohtaja Komulainen, Katri, ISY Pysyvien työryhmien puheenjohtajat Jäsenet Yliopisto Varajäsen Yliopisto Mauno, Saija TaY Sinikallio, Sanna ISY Salokoski, Tarja, ISY Kuittinen, Matt, i ISY Leppänen, Paavo, JY. Kaakinen, Johanna TY Holma, Juha JY. uno, Saija JY Psykologian oppiaineiden edustajat Jäsenet Yliopisto Varajäsen Hokkanen, Laura, HY. Pesonen, Anu-Katriina Honkalampi, Kirsi, ISY. Kasanen, Kati Feldt, Taru Kinnunen, Ulla TaY. Vierikko, Elina Hyönä, Jukka, TY. Kaukiainen, Ari Jern, Patrick, ÅA. Karrasch, Mira Asiantuntijajäsen Ahtola, Annarilla Lehti, Kari Varajäsen Psykologiliitto. Gergov, Vera TY 24.9. 2018 alkaen Tanja Sarlin Perustutkintotyöryhmä Puheenjohtaja Salokoski, Tarja ISY Varapuheenjohtaja Kuittinen, Matti ISY
Jäsenet Organisaatio Varajäsen Lipsanen, Jari HY Verkasalo, Markku Salokoski, Tarja, ISY. Kuittinen, Matti Penttonen, Markku JY Aunola, Kaisa Korpela, Kalevi TaY Hietanen, Jari Salo, Paula TY Hyönä, Jukka Grönholm-Nyman, Petra ÅA Karrasch, Mira Gergov, Vera Psykologiliitto Ahtola, Annarilla Petäjäsuo, Ella SPOL Iinatti, Suvi Vatjus, Virva TaY Erikoispsykologikoulutuksen yhteistyöryhmä Puheenjohtaja Mauno, Saija TaY Varapuheenjohtaja Sinikallio, Sanna ISY Erikoisalatyöryhmien puheenjohtajat Erikoisala Jäsen Yliopisto Varajäsen Yliopisto KTP Hintsa, Taina ISY Lappalainen, Raimo ISY Lanu Laasonen, Marja TY Salokoski, Tarja ISY Neuro Hokkanen, Laura HY Virta, Maarit HY Tera Holma, Juha JY Laitila, Aarno JY Työ Mauno, Saija TaY Kuittinen, Matti ISY Erikoisalojen lehtorit Sinikallio, Sanna Alanko, Katarina Laasonen, Marja Virta, Maarit Kuusinen, Kirsti-Liisa Kykyri, Virpi-Liisa Kliininen terveyspsykologia, ISY Lapset ja Nuoret, ÅA Neuropsykologia, HY Neuropsykologia, HY Psykoterapia, JY Työ- ja organisaatiopsykologia, TaY Muut edustajat Karrasch, Mira ÅA Laine, Matti Ahtola, Annarilla PsyLi Gergov, Vera Erikoisalasihteerit Erikoisala Jäsen Yliopisto Lanu Tammelin, Katri TY Neuro Tikkala, Aiju HY Tera Jaskio, Anne JY Terveys Raunistola-Juutinen, Eeva ISY Työ Raudasoja, Sari TaY Lehti, Kari, TY Vaihtui lokakuusta 2018: Sarlin, Tanja
Dopsyn johtoryhmä Puheenjohtaja Leppänen, Paavo JY Varapuheenjohtaja Kaakinen, Johanna TY Jäsen Yliopisto Varajäsen Heinonen, Kati HY Särkämö, Teppo Räty, Hannu ISY Komulainen, Katri Leppänen, Paavo JY Feldt, Taru Hietanen, Jari TaY Kylliäinen, Anneli Kaakinen, Johanna TY Salo, Paula Lehtonen, Minna ÅA Soveri, Anna Ahtola, Annarilla Psykologiliitto Gergov, Vera Opiskelijajäsen Varajäsen Gallego, Ana JY avoin Lehti, Kari, TY Vaihtui lokakuusta 2018: Sarlin, Tanja Erikoisalojen ohjausryhmät Kliininen terveyspsykologia Puheenjohtaja: Hintsa, Taina ISY Varapuheenjohtaja Sinikallio, Sanna JY Jäsenet Yliopisto Varajäsen Merjonen, Päivi HY Pulkki-Råback, Laura Lappalainen, Raimo JY Holma, Juha Kinnunen, Ulla TaY Kirves, Kaisa Kaukiainen, Ari TY Lahtinen, Oskari Sandnabba, Kenneth ÅA Lehtonen, Minna Kokkinen-Jussila, Marketta PsyLi avoin opiskelijajäsen avoin Työelämän edustajat Rotko, Anna PKKS Leinola, Hanna KUH Sipponen, Merja Terveystalo Raunistola-Juutinen, Eeva ISY Lapset ja nuoret Puheenjohtaja Laasonen, Marja TY Varapuheenjohtaja Salokoski, Tarja ISY Jäsen Yliopisto Varajäsen
Heinonen, Kati HY Tuovinen, Soile Salokoski, Tarja ISY Kasanen, Kati Hirvonen, Riikka JY Aunola, Kaisa Vierikko, Elina TaY Lindblom, Jallu Laasonen, Marja TY Korja, Riikka Alanko, Katarina ÅA Kanninen, Katri Ahtola, Annarilla PsyLi Gergov, Vera Forsman, Cecilia opiskelijajäsen Alanko, Outi JA Temonen, Satu Työelämän edustajat Sammalo, Sirpa HUS Lappalainen, Miia Turun kaupunki Tammelin, Katri TY Neuropsykologia Puheenjohtaja Hokkanen, Laura HY Varapuheenjohtaja Virta, Maarit HY Jäsenet Yliopisto Varajäsen Virta, Maarit HY Laasonen, Marja Räty, Hannu ISY Komulainen, Katri Aro, Tuija JY Ahonen, Timo Jehkonen, Mervi TaY Kylliäinen, Anneli Hämäläinen, Heikki TY Koivisto, Mika Karrasch, Mira ÅA Laine, Matti Nybo, Taina PsyLi Vanhanen, Matti Sokka, Laura opiskelijajäsen Helenius, Päivi Asiantuntijajäsenet Kauranen, Tatu Suomen Neuropsykologinen yhdistys Levänen Sari Poutiainen, Erja Neuropsykologian erikoistumislautakunta Kantola- Sorsa, Elisa Tikkala, Aiju HY Psykoterapia Puheenjohtaja Holma, Juha JY Varapuheenjohtaja Kuusinen, Kirsti-Liisa JY Jäsenet Virta, Maarit Honkalampi, Kirsi Holma, Juha Kangaslampi, Samuli Kaukiainen, Ari Hupa, Margaretha Organisaatio HY ISY JY TaY TY ÅA
Valkonen, Harri Saranpää, Katja Laukkala, Tanja Stenberg, Jan-Henry PsyLi opiskelijajäsen työelämän edustaja, KELA työelämän edustaja, HUS Jaskio, Anne Työ- ja organisaatiopsykologia Puheenjohtaja Mauno, Saija TaY Varapuheenjohtaja Kuittinen, Matti ISY JY Jäsenet Yliopisto Varajäsen Hintsa, Taina HY Häkkinen, Jukka Kuittinen, Matti ISY avoin Mauno, Saija JY avoin Mauno, Saija TaY Kykyri, Virpi-Liisa Häikiö, Tuomo TY Kaukiainen, Ari Santtila, Pekka ÅA Karrasch, Mira Fromholtz-Mäki, Kristiina PsyLi Honkanen, Henry Kettunen, Jani (TaY) opiskelijajäsen avoin Työelämän edustaja Viranta-Naulapää, Tuuli Terveystalo Raudasoja, Sari TaY Ulkomaaopintojen työryhmä Puheenjohtaja Holma, Juha JY Varapuheenjohtaja Hokkanen, Laura HY Jäsenet Yliopisto Varajäsen Hokkanen, Laura HY Lipsanen, Jari Tapola, Vojna ISY Honkalampi, Kirsi Holma, Juha JY Aro, Tuija Mauno, Saija TaY Hietanen, Jari Tuominen, Jarno TY Kaukiainen, Ari Grönholm-Nyman, Petra ÅA Karrasch, Mira Gergov, Vera Psykologiliitto Ahtola, Annarilla Lehti, Kari, TY Vaihtui lokakuusta 2018: Sarlin, Tanja