AUTOLAAKERIT TÄMfi HINNASTO HUMOO KfIIKKI fiikaisemmfit HINNAT OSAKEYHTIÖ AXEL von KNORRINGIN TEKNILLINEN TOIMISTO HELSINKI 202 B.
TOIMITUSMÄÄRITELMIÄ. HINNAT ovat, jollei toisin ole ilmoitettu, ilman päällystä ja paikoilleen sijoittamista fob tahi vaunuvapaasti Helsingissä. PÄÄLLYKSESTÄ veloitetaan itsekustannushinta eikä oteta takaisin. TOIMITUSAIKA lasketaan siitä päivästä kun SKF on saanut vastaanottaa täydelliset hankintaa koskevat tiedot. Vaikkakin puolestamme teemme kaiken voitavamme toimitusajan pysyttämiseen nähden, emme kuitenkaan hyväksy minkäänlaisia vahingonkorvausehtoja myöhästyneestä toimituksesta. Toimituksen myöhästyminen force majeure'n, lakon y. m. kuten myös SKF:n hankkijoiden myöhästyneiden ainetoimitusten eli muiden meidän tarkastelun ulkopuolella olevien syiden tähden, oikeuttaa meidät pidentämään luvattua toimitusaikaa vastaavasti. HUOMAUTUKSET ovat, voidaksemme niihin kiinnittää huomiota, tehtävät vähintäin 14 vuorokauden kuluessa tavaran vastaanotosta laskettuna. ERIKOISLAAKERIT. Käsitellessämme tällaisien laakerien tilauksia pidätämme itsellemme oikeuden, kun on pienempi määrä kyseessä, ylittää tilattu lukumäärä yhdellä tai kahdella kappaleella ja jos suurempi määrä on kyseessä, voi ylittäminen nousta 10% tilatusta lukumäärästä. TAKUUN SKF-laakerista annamme siten, että me yhden vuoden kuluessa laakerin käyttöön otosta (viimeistään 15 kuukautta toimituksen jälkeen) korvauksetta korjaamme tahi annamme uusia laakereita tai laakerin osia, jotka aine- tai valmistusvian tähden ovat tulleet käyttökelvottomiksi. Vahingon laajuuden sekä korvauksen oikeuden toteamista varten ovat kuitenkin tällaiset laakerit tai sen osat lähetettävät meille tutkittavaksi SKF:n lahoratooriossa. Takuuseen eivät sisälly vahingot eikä viat, jotka ovat aiheutuneet ulkoapäin sattuneesta pahoinkäsittelystä, huonosta hoidosta, ylikuormituksesta, sopimattomasta voitelusta, luonnollisesta kulumisesta, väärästä laakerin valinnasta, virheellisestä paikoilleen sijoittamisesta tahi muista huoltopiirimme ulkopuolella olevista syistä. Tilaajalle sattuneita aine- tai valmistusvian tähden tapahtuneita välittömiä tai välillisiä vahinkoja emme ole velvollisia korvaamaan. Oy. Ael von KnorringMn Teknillinen Toimisto. HELSINKI.
SSRSIF STANDARDI SÄTEISKUULALAAKERIT Kaksirivinen itsesäätävö laakeri Yksirivinen uurrelaakeri N:o d D B mm Smk N:o d D B mm Smk 1200 10309 41: 1205 255215 62: 6200 10309 36: 6205 255215 53: 1300 103511 i 46: 2205 255218 i 76: 6300 103511 40: 1305 256217 76: 6305 25 6217 65: 1201 123210 43: 2305 256224 103: 6201 123210 36: 405 258021 > 122: 1301 12 3712 > 48: 6405 25 8021 123: 6301 12 3712 40: 1202 153511 47-1206 30 6216 73: (> ~ niao i«c ä?v sa! 6206 306216 i 62: no2 42vH 51* JUX 88. isc aoz A a*. 1306 307219 108: 6302 154213 42:- sm 307219 > 96:- 1203 174012 50-- 2306 307227 141:- 6203 7402 40-406 309023 161:- 1303 174714 56:- 6406 309023 159:- 6303 17 4714 48: 1207 35 7217 102: 1204 204714 56: 6207 357217 90: 6204 204714 47: 2207 357223 > 126: 2204 20 4718 70: 1307 35 8021 124: 1304 205215 6307 358021 111: 6304 205215 53: 2307 358031 175: 2304 205221 83: 407 3510025 184: 6404 20 7219 106: 6407 3510025 185: Paksulla painetut laakerinumerot tarkoittavat yksirivisiä uurrelaakereita. Muut ovat kaksirivisiä, itsesäätäviä laakeroitn. 3
SCSIP STANDARDI SÄTEISKUULALAAKERIT - N:o d D B mm Smk N:o d D B mm Smk 1208 408018 116: 1213 6512023 197:- 6208 408018 101: 6213 6512023 190: 2208 40 8023 137: 2213 6512031 283:- 1308 409023 158: 1313 6514033 363: 6308 40 9023 141: 6313 6514033 i 305: 2308 40 9033 212: 2313 6514048 627: 408 4011027 217: 413 6516037 6408 4011027 214: 6413 6516037 582: 578: 1209 45 8519 125: 1214 7012524 216: 6209 45 8519 111: 6214 7012524 213: 2209 458523 148: 2214 7012531 > 305:- 1309 4510025 180: 1314 7015035 444:- 6309 4510025 2309 4510036 168: 6314 7015035 364: 258: 2314 7015051 746:... 409 4512029 268: 414 7018042 777: 6409 4512029 243: 6414 7018042 793:- 1210 50 9020 141: 1215 7513025 250: 6210 50 9020 127: 2210 50 9023 161: 2215 6215 7513031 7513025 322: 1310 5011027 209: 1315 7516037 569: 195: 6315 7516037 486:- 6310 5011027 2310 5011040 298: 2315 7516055 997: 410 5013031 326: 415 7519045 916: 6410 5013031 281: 6415 7519045 911: 121 1 5510021 160: 1216 8014026 282: 6211 5510021 148: 6216 8014026 263: 465:- 2211 5510025 186: 2216 8014033 > 1311 5512029 6311 5512029 234: 2316 8017039 8017058 1.215: 2311 5512043 411 5514033 372: 8020048 1.061: 6411 5514033 321: 1212 6011022 176: - 6212 6011022 165: 2212 6011028 215: 1312 6013031 317: 6312 6013031 264: 2312 6013046 545: 412 6015035 466:- - 6412 60 > 15035 404: Paksulla painetut laakerinumerot tarkoittavat yksirivisiä uurrelaakereita. Muut ovat kaksirivisiä, itsesäätäviä laakereita. 4
1 13/16") 1 1 S3CSIF KAKSIRIVISET SÄTEISUURRELAAKERIT SARJA AA. Kevyt malli SARJA 88. Keskivankka malli d D B mm Smk d DB mm Smk AA-10 10 3014 58:- 88-15 15 4217 71: 2 123214 60:-, 7 i 7 4719 77:- 15 15 3514 62:- 2 0 20 5221 85: AA-17 17 4016 20 20 65: 4718 73: 25 25 5218 81: 88-25 25 > 6224 96:... AA-30 30 6220 88: «i35 5 y «o3l JSX * KM * ' 1W" 142* 35 35 7223 104:- 40 40 8023 115: AA-45 45 8523 125: 88-40 40 9033 169:- 50 50 9023 140: 45 4510036 196:- 55 5510025.. 163: 50 5011040 234:- AA-60 6011028 184: 65 6512031 215: 88-55 5512043 272:- 70 7012531 234: 60 6013046 333: AA-75 7513031. 259:- 65 6514048 402:- 80 8014033 1 297: 85 8515036 355: 88-70 7015051 497: AA-90 9016040 432: 75 7516055 1 612: 95 9517043 527: 80 8017058 > 727:- 100 10018046 > 612: AA-105 10519050 110 727: 88-85 > 8518060 842:- 11020053 841: 90 9019064 975: SARJA 5200 B. Kevyt malli SARJA 5300 B. Keskivankka malli d D B mm. Smk d D B mm. Smk 5204 B 20 4720,64 (-13/16") 171: 5304 B 20 5222,23 (- 7/8") 188: 5825 X5220,64 ( 1 3/16") 178: 5 825 6225,40 ( 1") 205: 6830 X 6023,81 (-1 5/16") 200: 6 B 30. 7230,16 (-13/16") 246: 5207 835 72 26,99 ( 1/16") 232: 5307 835 8034,93 ( 3/8") 277: 8 B4o 8030,16 (1 3/16") 254:- BB4o 9036,51 (-1 7/16") 315: 9 B 45 8530,16 ( 1 3/16") 285: 9 B 4510039,69 (-1 9/16") 373:^ > 5210850 X 9030,16 ( 300: 5310 850 1 1044,45 (-1 3/4") 468:- 11 855 100 33,34 ( 5/16") 345:- 11 855 120 49,21 (ll5/1 6")560:- 1286011036,51 (-1 7/16") 396: 12 860 13053,98 (-2 1/8") 607: 5
_ SdCSLF KULMAKOSKETUSLAAKERIT Mitat mm:ssä N:o d D c t Smk 909601 Ulkorengas (20: 909501 Sisärengas lh)05 52 85 15 4 lb 0 Jls: 909701 Piditin kuulineenf IJ ' UOXD2 ' ösl0 '4 l8 v ' ) 9: 909001 Täydellinen J 144: 909602 Ulkorengas ) (37: ~" 24: 909502 Sisärengas 13Q03v7527 19 6 29 1 909702 Piditin kuulineen j -s^j/o,^/ iy,o u,\, 7._ 909002 Täydellinen J 178: 909603 Ulkorengas (40: ~~ 909503 Sisärengas!20 Hs(il QO 18 06 17: < 909703 Piditin kuulineen 2O 'bsbl ' 9Ul8 ' 5221 > Ub 13: 909003 Täydellinen J 170: 909604 Ulkorengas (70: 909504 Sisärengas U2 5585 7S 2'-i 70'-H 22 J 36: 909704 Piditin kuulineen M 2 BS)M2J ' 7UJJ ' 22 30:- 909004 Täydellinen J 1134: 909607 Ulkorengas ] (68: 909507 Sisärengas ) 12382769623652619 21: 27: 909007 Täydellinen ) 1115: 909608 Ulkorengas ( 94: 909508 Sisärengas 13654 t)q " «2 27 81 37 'U 48: Xd/,d4 909708 Piditin kuulineen f 45: 909707 Piditin kuulineen (Zö /ö ' y D0 20 '' y 909008 Täydellinen i UB7: 909623 Ulkorengas ) ( 40:- 909523 Sisärengas mnr,, ) 7,r 17V,,,)nn7 19: 909723 Piditin kuulineen( '9,0057,1517,5320,07, 4._ 909023 Täydellinen J l 72: 909624 Ulkorengas ) (60: 909524 Sisärengas Uo«) v ann v 37: 909724 Piditin kuulineenf 33,3580,0 X21,6231,14 v 24._ 909024 Täydellinen J Il21: 909627 Ulkorengas ) ( 54: 909527 Sisärengas l 2 -, 82 7, 44 2 l *a 23 11 l 26: ~~ 909727 Piditin kuulineen("' b^/l '44^l>OJX^'11 21: 909027 Täydellinen ) lloo: 909628 Ulkorengas ( j 96: 909528 - Sisärengas I J _25 2 k 783fi 8 o 46: 909728 Piditin kuulineen f dö 1 ' 39. 909028 Täydellinen i U79: 6
4101) X X X X X cea, (Vel uv JOUSTAVAT RULLALAAKERIT MilaL mm:ssfl N:o d D b Dj b, Smk FRB-401 40 7O 7O 75 72 104:- 45 45 75 7O BO 72 135:- 50 Piditin rullineen ja 50 BO BO B5 B2 129:- ulkorengas FRB-55 55 85 BO 90 B2 158:- 60 60 IOO 9O lo5 92 252:- D-28976(, 16873) Piditin rullineen 38,10 66,6848 X 77:- 113:- D-29388( 66,68 35053) Ulkorengas 76,20 56,80 D-30455( 01004) Piditin rullineen 50,80 76,209840, 104:- - D-38436(-4621) Ulkorengas 76,20 82,53 101,60 47:- D-31095( 27992) Piditin rullineen 19,0531,7536,50 41:- D-33412( RA-145) Piditin rullineen 22,23 31,75 43,00 53:- D-33858( 16942) Piditin rullineen 22,23 34,93 55,56 51:- D-34680 Piditin rullineen 52,39 80,96 43,66 *) D-34683 Piditin rullineen 28,18 43,26 43,50 *) D-34683a Ulkorengas 43,26 46,78 46,20 *) D-34686( RA-135) Piditin rullineen 19,05 28,58 36,80 X *) D-34689 Piditin rullineen 19,0528,58 43,20 *) D-34691( 16860) Piditin rullineen 15,88 28,5823,50 *) D-34691 a( Ulkorengas 28,58 30,04 25,40 *) D-3508K WRA-20) Piditin rullineen 60,33 79,38 42,00 119:- D-37548 Piditin rullineen 69,85 98,43 57,00 X 140:- D-38032 Piditin rullineen 31,75 46,8343,50 68: - D-38032a Ulkorengas 46,83 50,35 46,20 22:- D-38388 Piditin rullineen 69,85 98,43 76,20 163: D-38388a Ulkorengas - 98,43 109,54 92,10 322:- D-38633 Piditin rullineen 60,72 75,80 43,50 X 84:- D-38633a Ulkorengas -X 75,80 79,30 X 44,50 26:- D-39760 Piditin rullineen 73,03 101,6088,90 180:- D-40986( WRA-211 Piditin rullineen 66,68 88,90 43,50 127: *) Hinta siv. 15, Ford-laakerit. 7
~ KARTIOMAISET SCS[F SÄTEISRULLALAAKERIT SARJA 30200. Kevyt malli (entinen sarja 28200) d D B T Smk 30204 20 471415 84: 5 25 521516 95: 6 30 621617 104: 30207 35 721718 120: 8 40801819,5 142: 9 45851920,5 157: 30210 50 902021,5 163: 11551002122,5 183: 12 60 1102223,5 201: 30213 651202324,5 244: 14 701252426 264: 15 751302527 291: 30216 801402628 327: SARJA 30300. Keskivankka malli (entinen sarja 28300) d D B T Smk d D B T Smk 30302 15421314 82: 30311551202931 276:- 3 17471415 89: 12 601303133 306:- 4 20 521516 93: 13 651403335,5-384: 303 5 25 621718 103:- 30 314 70 1503537,5 442:- v v y ' 48~ 15 751603739 5 567:- 7 35802122,5 148.- 16 801703942 704:- 30308 40 902325 163: 9 451002527 200: 30317851804144 798: 10 501102729 229: 18 901904346 883: SARJA 32200. Leveä kevyt malli d D B T Smk d D B T Smk 32206 30622021 120: 32215 751303133 332: 7 35722324 138: 16 801403335 383: 8 40802324,5 155: 17 851503638 445: 322 f n 9 852324,5 J63-32218 90 1604042 564:- 19 155X100X25X265 20* 951704345 782:- 11 m.~ 20.. 1001804648,5.. 911: 32212 601102829,5 242: 13 651203132,5 279: 322211051905052,5...1052: 14 701253133 306: 22 1102005355,5 1200: SARJA 32300. Leveä keskivankka malli d D B T Smk d D B T Smk 32305 25622425 123:- 32311551204345 360: 6 30722728,5 7 35803132,5 148: 188: 12 601304648 13 651404850,5 416: 541: 32308 40 903335 216:- 32314 701505153,5 621: 9 451003638 260: 15 751605557,5 861: 10 501104042 309: 16 801705861 975:- Sarjojen 30200, 30300, 32200 ja 32300 laakerit toimitetaan puristettuine rullain piditti meineen. 8
- 344 1-65833) 119: rs n-r 1 r^p KARTIOMAISET RULLALAAKERIT, ERIKOISMITTAISET Numero Milal nimissä Hinta Smkissa sisärengas..n.,,,,,,.,,,,., sisärenkaalta ulkorullineen d D B rullineen renkaalta uikorengas 0261-T 02527 30,16 59: 315 312 25,4072,6323,81 119: 57: 316 312 30,1672,6323,81 125: 57: R-319 R-312 30,0072,6320,64 335 3320 34,9280,1723,81 151: 64: 336 332-41,2780,0017,83 148: 40: ( 1-65836) 336 3320 41,2780,1723,81 148: 64: 337 3320 38,1080,1723,81 152: 64: 342 332 41,2780,0017,83 156: 40: 332 40,0080,0017,83 124: 40: 344 333 40,0080,0021,00 124: 45: ( ( 1-65834) 347 3320 38,1080,1723,81 156: 64:- 350 352 40,0090,1221,81 161: 76: 355 354 44,4585,0019,00 156: 60:- 355 3520 44,4584,1423,81 156: 76: 358 354 45,00 85,0019,00 156: 60: 359-S 354 46,0485,0019,00 156: 60: 366 363 50,0090,0020,00 176: 67:- 375 3720 50,8093,2623,81 186: 84:- 377 373 52,39100,0025,00 188: 98:- 377 3720 52,3993,2623,81 188: 84: 415 412 38,1082,5530,16 185: 90: 415 412 A 38,1082,5523,81 185: 74:- 415 T 412 38,1082,5530,16 197: 90:- 415 T 412 A 38,1082,5523,81 197:- 74: 419 412 41,2782,5530,16 191: 90: 419 414 41,2788,5022,22 191: 78: 419 T 414 41,2788,5022,22 208: 78: 422 414 39,6988,5022,22 175: 78: 422 T 414 39,6988,5022,22 208: 78: Kirjain T laakerinumeron jälkeen ilmaisee, että akselin reikä on kartiomainen ja osoittaa d tässä tapauksessa akselireijän suurinta läpimittaa. *) Hinta siv. 15, Ford-laakerit. 9
94: 98: im^\f KARTIOMAISET RULLALAAKERIT, ERIKOISMITTAISET Numero Mitai mm:ssa Hinta Smkisaa sisärengas iisarengas ~n 11 sisärenkaalta ulkor- r-. i i sisarenicaaiia iiikorullineen. -.-. (] ~ uikorengas D rullineen renkaalta 435 T 432 44,45 95,2522,22 213: 98:- - 438 432 44,45 95,25 X 22,22 169: 438 4320 44,4588,5033,34 169:- 105: 439 T 432 41,2795,2522,22 210: 98: 444 4320 38,1088,5033,34 191: 105:- 449 4320 34,9288,5033,34 190: 105:- 456 452 53,97107,9427,00 256: 123: 458 T 452 44,45107,9427,00 296: 1 23: 458 T 454 44,45110,0027,00 296: 1 24: 462 452 57,15107,9427,00 289: 123: 462 454 57,15110,0027,00 289: 1 24: 537 T 532 A 50,80111,1230,16 307: 159:- AA-1201 AA-1202 33,3466,6715,80 *) *) AA-1216 AA-1217 22,2252,3914,30 *) *) 1351 1330 19,0550,8015,87 33:.., 1380 1329 22,2253,9714,29 84: 35: 1751 1729 23,8156,9015,87 105: 39: 1751 1730 23,8153,9715,87 105: 35: 1755 1729 22,2256,9015,87 97: 39:- 1755 1730 22,2253,9715,87 97: 35:- 1779 1729 23,8156,9015,87 97: 39: 2381 2320 23,8156,9020,64 108:- 42:- 2382 2320 25,4056,9020,64 104: 42: 2554 2520 33,3466,4220,64 126: 51: 2558 2523 30,1669,8519,05 110: 36: - ( 1-65837) ( 1-65838) 2580 2520 ' 31,7566,4220,64 124:- 51: 2581 2523 33,3469,8519,05 123:- 36:- 2582 2520 31,7566,4220,64 121: 51: 2582 2523 31,7569,8519,05 121:- 36: 2684 2620 22,2263,1019,05 111: 44: ~ 2684 2631-22,2266,4219,05 111: 40:- (-1-65829) 2687 2620 25,4063,1019,05 108: 44:- 2687 2630 25,4063,1019,05 108: 44: 2687 2631 25,4066,4219,05 108:- 40:- ( 1-65828) 2689 2631 28,5766,4219,05 108: 40: 2691 2620 29,3763,1019,05 108: 44: - 128:- 2785 2720 33,34 76,20 1 9,05 56: 2785 33,3476,2019,05 128:- 43:- (-1-65832) 2786 2720 34,9276,2019,05 128: 56: 2786 2729 34,9276,2019,05 128: 43:- 2787 2720 34,9276,2019,05 144: 56:- 2787 2729 34,9276,2019,05 144: 43: Kirjain T Jau kerin iimerun jälkeen ilmaisee ella akselin reikä on kar tio mainen ja osoittaa d liissii tapauksessa akselireljön suurinta läpimittaa. *) Hinta siv. 15, Ford-laakerit. 10
69: aiicslr' KARTIOMAISET RULLALAAKERIT, ERIKOISMITTAISET Numero Mitat nimissä Hinta Smkissa sisärenkaalta ulko- (1 DB. rullineeii renkaalta 2788 2720 38,10 76,2019,05 127:" 56: 2788 2729 38,1076,2019,05 127: 43: 2790 2729 33,3476,2019,05 134: 43:- 2790 T 2720 33,3476,2019,05 127: 56: 2790T 2729 33,3476,2019,05 127: 43:- ( 1-65831) 2794 2732 36,4979,3724,61 128: 79: 2796 2729 34,9276,2019,05 128:- 43: 3187 3120 30,1672,6323,81 141: 44: 3187 3130 30,1672,6323,81 141: 62: (-1-65888) 3188 3120 31,7572,6323,81 168: 44: ( 1-65889) 3190 3120 30,0072,6323,81 167: 44: 3191 3120 30,1672,6323,81 168: 44: 3193 3120 31,7572,6323,81 168:- 44: 3196 T 3120 33,3472,6323,81 184: 44: 3360 3320 34,9280,1723,81 201: 64: 3378 3331 36,4980,1723,81 64:- 3381 3320 38,1080,1723,81 174: 64:- 3381 3331 38.1080.1723.81 38,1080,1723,81 174: 64:- 3381 T 3320 38.1080.1723.81 38,1080,1723,81 197: 64:- 3382 3320 39.6980.1723.81 39,6980,1723,81 197: 64:- 3383 3320 41,2780,1723,81 41.2780.1723.81 176: 64:- 3385 T 3320 39.0180.1723.81 39,0180,1723,81 204: 64:- 3476 3420 31.7579.3723.81 31,7579,3723,81 188: 69: 3477 3420 33,3479.3723,81 33,3479,3723,81 186: 69:- 3478 3420 34,9279.3723.81 34,9279,3723,81 189: 69:- 3478 T 3420 34,9279,3723,81 205: 69: 3479 T 3420 36.5179.3723.81 36,51 X 79,37 23,81 205: 69:- 3490 T 3420 38.1079.3723.81 38,1079,3723,81 216:- 69: 3554 3520 44.4584.1423.81 /.. 44,4584,1423,81.... 234:- 76:- 3575 T 3525 33.3487.3123.81 33,3487,3123,81 247: 77:- 3577 3520 41,2784,1423,81 41.2784.1423.81 202: 76:- 3577 3525 41,2787,3123,81 41.2787.3123.81 202:- 77: 3778 3720 47,6293,2623,81 276: 84:- AA-4221 B AA-4222 C 63,50111,1223,81 *) *) 5358 5320 47,62101,2036,51 350: 172:- 09074 09193 19,0549,2217,46 *) *) 09074 09194 19,0549,2217,46 *) *) (-1-63061) ( 1-63030) 09075 09194 19,0049,2217,46 ) *) oikeakierteinen 09076 09194 19,0049,2217,46 *) *) vasenkierteinen 14117 14274 30,0069,0415,87 101: 34: ( 1-65812) Kirjain T laakerinumeron jälkeen ilmaisee että akselin reikä on karttamainen ja osoittaa d tässä tapauksessa akselireijän suurinta läpimittaa. *) Hinta siv. 15, Ford-laakerit. 11
1-63064) 1-63056) SSESJF KARTIOMAISET RULLALAAKERIT, ERIKOISMITTAISET Numero MitnL mmissä Hinta Smk:ssa iisftrengas ~i,.,. sisärenkaalta ulkorcn- ~_.,. rullineen «ikoicngas d D f 3 rullineen kaalta 14118 ' 14274 30,0069,0415,87 98: 34: 14118 14283 30,0072,0917,46 98: 59: 14120 14273 30,2369,0416,95 *) *) 14125 14274 31,7569,0415,87 102: 34: 14131 14274 33,3469,0415,87 103: 34: 14131 14276 33,3469,0415,87 103: 34: (-1-65813) 14132 14274 33,3469,0415,87 104: 34: 14132 14282 33,3472,0015,00 104: 48: ( 1-65811) 14137 14274 34,9269,0415,87 100: 34: 14138 14276 34,9269,0415,87 107: 34:- 15118 15250 30,2163,5015,87 *) *) ( ( 1-63063) 16143 16284 36,5172,2415,87 16150 16284 38,1072,2415,87 17118 17244 30,0062,0014,29 96:- 39: 19150 T 19283 38.10 38,10 72,0014,29 124: 48: 21075 21212 19.0553,9715,87 19,0553,9715,87 90:- 90: 42:- 21088 21212 3,1753,9715,87 209: 42: olalla 26112 26274 28,5769,7219,05 106: 49: 26112 26300 28,5776,2015,87 106: 61: 26118 26283 30,0072,0015,87 108: 48: 26126 26283 32,0072,0015,87 103: 48: 26131 26283 33,3472,0015,87 115: 48: 28138 28315 35,0080,0015,87 137: 54: ( 28156 28314 40,00 80,04 34,92 *) *) ( 1-63055) 28156-28317 40,0080,0415,87 *) *) ( 1-63058) 28157 28315 40,0080,0015,87 133: 54: 29177 29334 45,0085,0015,87 138: 68: 39236 39433 60,00110,0617,20 *) *) 43125 43312 31,7579,3717,46 155: 69: 43131 43312 33,3479,3717,46 155: 69: 44143 44348 36,5188,5017,46 184: 71: 44150 44348 38,1088,5017,46 184: 71: Kirjain T laakerinumeron jälkeen ilmaisee että akselin reikä on kartiomainen ja osoittaa d tässä tapauksessa akselireijän suurinta läpimittaa. *) Hinta siv. 15, Ford-laakerit. 12
2911 15 16 20 915 16 17 20 15 E-19 20 SCSIF YKSISUUNTAISET PAINEKUULALAAKERIT TASAPINTAISINE PAINERENKAINEEN SARJA 2900. Erikoisen kevyt malli (I D If (I 1) II 2900 102612 Smk 44: 55 7818 Smk 87:- 1 122812 45:- 12 60 8218 92: 2 1531Xl2 45: 13 65 9020 105:- 2903 183512 46: 2914 70 9520 115: 4 203712 47: 7510020 132: 4V 2 224214 51: 8011022 150: 2905 254514 53:- 2917 8511522 > 159: 29 6 305014 57:- 18 9012022 7 355516 60: 10013525 168: 201: 08 40 60 16 69 : 2922 11014525 348:- 9 456816 > 75:- 24 12016027 474:- 10 507418 82: Laakerit 29002920 toimitetaan puristetuilla kuulapitimillä, muut laakerit poratuilla kuulapitimillä. SARJA 900. Kevyt malli cl 13 11 (1 D II 902 15 3514 Smk 46: 7511027 Smkl7l: 4 20 4014 48: 8011529 192: - 5 25 4815,5 55: 8512530,5 229: 906 30 5315,5 60:- 918 9013530,5 7 35 6218....' 69: 10015032,5 > 261: ~ 321: 8 40 6418 75: 22 11016040 679: 909 45 73 22 92: 10 50 7822 98:- 11 55 8824,5 116: 924 120-17043 > 759:- 26 13018046,5 847: 28 14020052 > 855:- 912 60 9024,5 120: 13 6510027 141:- 14 7010327 149:- Nämä laakerit toimitetaan puristetuilla kuulapitimillä, paitsi laakerit 922, 924 ja 92G, jotka toimitetaan poratuilla kuulapitimillä. MAGNEETTILAAKERIT SARJA E d D B d D B E- 4 4l6 5 Smk 30: E-13 1330 7 Smk 36: 5 sl6 5 28:- 14 1435 8 40: 6 621 7 31: 1535 8 40: E- 7 722 7 32: 8 B24 7 33: 9 92B 8 35:... E-16 163810 44: 17 174411 49: 18 1840 9 45: E-10 1028 8 35: 11 11 32 7 37: 12 1232 7 37:.Nämä laakerit toimitetaan puristetuilla kuulapitimillä. 1940 9 45: 204712 58: 13
OLl LTO LI ERIKOISLAAKERIT BUICK-, CHEVROLET-, CITROEN JA FIAT-AUTOJA VARTEN BUICK Kaartiomaiset rullalaakcrit etupyöriin: No. > W-5664 ulkolaakeri 20,6561,9021,06 mm W-5665 sisälaakeri 32,5585,7333,22 Smk 113: 195: W-5666 ulkolaakeri 23,8276,9626,19 162: > W-5667 sisälaakeri 36,54 99,82 37,34 248: CHEVROLET Kaartiomaiset rullalaakerit etupyöriin: No. W-5662 ulkolaakeri 19,06 52,83 17,98 mm Smk 63: - W-5663 sisälaakeri 30,24 75,26 29,08 i 106: CITROEN No. l-21584 yksirivinen uurrelaakeri 1230 8 mm Smk 36: 6002 1537 9 i > 36: 1-21581 1-21586 154710 1739 9 i 43: 38: 6005 25 X52 9 46: > 1-21582 255716 58: 1-21583 357014 78: 6009 45 85 11 94: 1-21585 45 9o 14 105: 1-31396 yksipuolinen painelaakeri 4070 18 89: 1-26154 45 7s 19 101: FIAT No. 1-34827 yksiriv. uurrelaakeri 307521 mm Smk 245: - 38 17 255: 1-34828 1-34829 kaksirivinen laakeri 72 185821 137: Muut laakerit Buick-, Chevrolet- Citroen- ja Fiat-autoihin katsokaa edellisiä taulukkoj YKSIRIVISET SÄTEISKUULALAAKERIT PÖLYSUOJUKSINEEN No. I- 62241 174012 mm Smk 51: 1-110453 255215 54: 1-66008 357217 89: 1-64822 408018 102: 14
15 scsn* ERIKOISLAAKERIT FORD-AUTOJA VARTEN MALLI T Sisälaakeri... UIko rengas.. Sisärengas.. N mi I v e L SKF Ford Timken Smk W-4536 2833/2834 14120/14273 74: 2833 2833 14273 22: 2834 2834 14120 52: Vasenpuolisia pyöriä varten Ulkolaakeri (Oikeakierteinen) LJI korengas Sisärengas W-4537 2836/2837 09075/09194 2836 2836 09194 2837 2837 09075 Oikeapuolisia pyöriä varten Ulkolaakeri (Vasenkierteinen) Ulkorengas Sisärengas Kardaaniakselin painelaakeri MALLI A Etupyörä, ulko{ si.f as rcn& lli"ec.i KJ ' ulkorengas Etupyörä, sisä{ si ären, gas rilllt en s, h y ' ] ulkorengas v«topyörä.,..i^ Tauu.py^rä.töjSn^mlHneen W-4538 2836/2838 09076/09194 49: 2836 2836 09194 18: 2838 2838 09076 31: W-4624 2591 2591 B 33: täyd. 1-63061 [-63C60 1-63064 1-63063 1-63056 1-63055 1-63056 1-63058 D-34680 A-1216 A-1217 A-1201 A- 1202 A-4221 A-4616 A-4221 A-4222 Takapyörä.. Piditin rullineen A- 1225 53: Vesipumppu..f itin rullineen F h h [Ulkorengas Olkatappi Painerullalaakeri Kytkin Painelaakeri Generaattori Kuulalaakeri Generaattori Kuulalaakeri Käynt.inoottoriKuulalaakeri Vaihdel., valta-akseli Kuulalaakeri Vaihdel., primääriakseli Kuulalaakeri Kytkinakseli Kuulalaakeri D-34691 D-34691 a A-8530 A-8535 A-3123 D-35004 1-62235 6203 A-7580 B2 A- 10094 6204 A- 10093 6204 A- 10093 6306 A-7065 6208 A-7025 1-62241 A-7600 09074 09194 15118 15250 28156 28314 28156 28317 49: 18: 31:- 36:- 14: 45: 15: 98: 37:- 49: 21: Karriaaniakseli J Piditin rullineen.. D-34683 A-4645 31: Karddan.dkseli. ulkorengas D-34683 a A-4655 11: Vaihdelaatikon/Piditin rullineen D-34686 A-7120 20: sivuakseli { Piditin rullineen D-34689 A-7121 21:- 15:- 7: 30: 58: 40: 47: 47:- 96: - 101: 51: MALLI AA Etupy örä, si s.i{^s-s nineen "'«"«" Tasau Sp yöräs t ö {Sr e e nss n. lllillcen AA-1201 AA-1202 AA-1216 AA-1217 AA-4221 B AA-4222 C AA-1201 AA-1202 AA-1216 AA-1217 AA-4221 B AA-4222 C 47: 23: 37: 15:- 100: 40: Miiishi laakereista Ford-autoihin ja traktoreihin jätetään hinnat pyynnöstä. -
I FD. 202-B2 HELMIX. 1931 F. TILGMANN O -Y. O0 oz