k R IS td S O p Kristosofinen aikakauslehti ent. Pohjolan Valo, perustettu 1940; 77 vsk. Julkaisija Kristosofinen Kirjallisuusseura r.y. ISSN-L 0355-8266 ISSN 0355-8266 (Painettu) ISSN 2242-6728 (Verkkojulkaisu) ilmestyy 10 numeroa vuodessa kuukausittain, paitsi heinä- ja elokuussa. Tilaushinta v. 2016 kotimaassa 32, ulkomaille 32, irtonumerot 4. Asiamiehille 10 % alennus viidestä vuosikerrasta. - Lehden toimitus: Vironkatu 12 B 23, 00170 Helsinki. Vastaava toimittaja Hilkka Lampinen, toimitussihteeri Raija Kiiski. Muu toimituskunta: Timo Niemelä (piirrokset), Juha Vainio. Käsikirjoitukset: hilkka.lampinen@phnet.fi tai Hilkka Lampinen, Kauppakatu 20 B 24, 18100 Heinola. Tilaukset: Anja Kesävuori, p. 050 369 7534, anja.kesavuori@gmail.com - Tilitykset: FI25 5800 1320 1933 36. Kristosofinen elämänymmärrys nojautuu Kristuksen Vuorisaarnan moraaliin, jonka avulla ihmisten keskinäinen veljeys ja aseeton sivistys vain on toteutettavissa. Kristosofi pyrkii täten kirjoituksissaan syventymään siihen Vuorisaarna-johtoiseen elämänymmärrykseen, jonka peruskiven Pekka Ervast ja J. R. Hannula laskivat ja jossa H. P. Blavatskyn esittämä teosofinen maailmankatsomus muodostaa alustavan asteen. KRISTQSOFISTA KIRJALLISUUTTA: ERVAST PEKKA Ajatuksen ja käden parantava voim a... 10,00 Alempi ja ylempi jooga... 10,00 Christosophia... 10,00 Eetteriruumis... 4,00 Enkelein lankeemus... 5,00 Europpalaisia näköaloja... 6,00 Gnostikot... 12,00 Haaveilija..,,... 14,00 "Hiljaisuuden Ääni... 6,00 "H.P.B, näytelm ä... 6,00 H. P. Blavatsky ja hänen teosofiansa... 6,00 H. P. Blavatskysta sananen... 4,00 Ihmiskunnan alkuperäinen kieli ja kirjoitus... 6,00 Ihmisyyden uskonto... 10,00 Itsem urha... 2,00 Jeesuksen Salakoulu... 13,00 Jos Mestareita seuraisimme... 4,00 Jumala ja onni... 9,00 Jumalan valtakunnan salaisuudet... 4,00 Jälleensyntymismuisti... 5,00 Kadonnut sana... 11,00 Kalevalaa tutkimaan... 3,00 Kalevalan avain...22,00 Kirkonopin teosofia... 6,00 Kiusausten koulussa... 12,00 Kristuksen tutkimaton rikkaus... 10,00 Kuinka soisin maatani hallittavan?... 5,00 Kuka auttaa meitä kuolemassa?... 11,00 Laki vaiko evankeliumi?... 12,00 Mitä jokaisen tulee tietää teosofiasta?... 3,50 Mitä on kristinusko?... 5,00 Mitä on kuolema?... 12,00 Mitä on magia?... 6,00 Mitä on teosofia?... 2,50 Neljä kättä... 5,00 Nykyisen ajan ongelma ja sen ratkaisu... 8,00 Oletko teosofi?... 3,00 Onko Kalevala "pyhä kirja... 5,00 Paavali ja hänen kristinuskonsa... 11,00 Puhtauden ihanne... 2,50 Ruusu-Ristin syntysanat Suomessa... 10,00 Salatiedettä omin päin... 10,00 Suuret uskonnot... 8,00 Teosofia hengen uskontona... 5,00 Teosofian sanoma nykyajalle... 12,00 Teosofisia muistelmia... 10,00 Tietäjän Aarteisto l-ll ä... 30,00 Tietäjän Aarteisto III... 40,00 Toimittajalta l-lll ä... 16,00 Tulevaisuuden uskonto... 3,00 Tähtikoulut... 10,00 Uudestisyntyvä Suomi... 10,00 Uusi Jumala... 6,00 Valoa kohti... 10,00 Valoa Pohjolasta... 5,00 Veljeysaate ja pahantekijät... 3,00 Viisi esitelmää... 5,00 Vuorisaarna... 10,00 Äiti... 2,50 HANNULA J. R. A ja O Ensimmäinen ja Viimeinen...12,00 Ei vain leivästä, näytelmä... 7,00 Elämä Jumalassa... 12,00 Elämänymmärryksemme rakentuminen... 10,00 Ennakkoluuloton Suomi... 9,00 Henkinen horoskooppimme... 10,00 Ihminen, mitä mietit?... 7,00 Ihmisen tie... 8,00 Ihm isyys... 10,00 Ilmestyskirja teosofian valossa....-... 13,00 Johanneksen evankeliumi teosofian valossa... 15,00 Jos Kristusta seuraisin?... 11,00 Kavahtavat kai poikaani... 9,00 Kristosofian polulla I ja II ä...30,00 Kysymyksiä ja vastauksia l-x ä... 8,00 Kysymyksiä ja vastauksia XI-XIV ä... 9,00 Kysymyksiä ja vastauksia XV-XVIII ä...12,00 Luominen... 10,00 Mestari ja me... 10,00 Mestarin sanoma... 10,00 Opimmeko historiasta?... 2,00 Paratiisin taru... 10,00 Pekka Ervastin asema... 8,00 Pistis Sophiasta Christosophiaan...11,00
Pekka Ervast Samporetkellä Väinämöisen aavistus osui oikeaan: ei olisi pitänyt Lemminkäisen laulaa, ennenkuin omat ovet näkyisi, omat ukset ulvahtaisi (42: 267-268), sillä pahimmat vaarat ja vaikeimmat tuskat vielä odottivat samporetkeläisiä. Tähän saakka kaikki oli käynyt hyvin. Matka Pohjolaan oli onnellisesti tehty, Louhi ja Pohjolan väki oli vaivutettu hypnotiseen uneen ja sillä välin Sampo oli anastettu kivimäestä. Mutta nyt Pohjola heräsi unestaan ja Louhi, Pohjolan emäntä, valmistautui puolestaan Sampoa takaisin ryöstämään, sillä huomatessaan, että Sampo oli viety, Louhi Pohjolan emäntä Tuo tuosta pahoin pahastui, Katsoi valtansa vajuvan, Alenevan arvionsa... Yleisenä sääntönä on näet luonnossa, että jos ihminen hankkii itsellensä valtaa jonkun luonnonvoiman yli, hän saa vastustajikseen ja vihollisikseen ne, jotka sitä voimaa ovat vartioineet. Kun aurinkoruumista luodessaan ihminen lopulta anastaa Sammon fyysillisen ruumiinsa kätköstä, ei ole siinä kyllin, että hän on oman fyysillisen ruumiinsa voittanut. Hänen ruumiinsa elimiä vastaavat määrätyt voimat ja tilat kosmoksessa, ja nämä voimat, näiden tilojen asujaimet nousevat nyt häntä, uhkarohkeata, vastustamaan. Ja koska tässä kohden on kysymys voimista, jotka edustavat itsekkyyttä, sanotaan, että ihmistä vastaan nyt nousevat viimeiseen toivottomaan taisteluun kaikki "pimeyden voimat. Onhan Kalevalakin tehnyt jyrkän eron Kalevalan 33
ja Pohjolan välillä: Kalevala tahtoo Sammon sitä varten, että siitä olisi hyötyä ja onnea ihmisille, pimeän Pohjolan salajoukko pitää sitä kivimäkeen suljettuna, ettei kukaan siitä tietäisi. Louhi pimeyden voimien edustajana varustaikse sentähden sampolaisia takaa-ajamaan, mutta turvautuen loitsutaitoonsa manaa ensin sumun, Iku-Turson ja rajuilman retkeläisiä merellä ahdistamaan. Nämä kolme ahdistusta ovat: epäilyksen ja epätoivon sumu, itsekkyyden ja himon Iku-Turso eli vanha lohikäärme ja ajattelemattoman toiminnan ja vaikutuksen rajuilma. Ne eivät ole personallisia heikkouksia, vaan kollektiivisia voimia ihmiskunnassa, jotka vihityn ihmisen kimppuun hyökkäävät. Ututyttö, neiti terhen, U un huokuvi merelle, Sumun ilmahan sukesi, Piti vanhan Väinämöisen Kokonaista kolme yötä Sisässä meren sinisen Pääsemättänsä perille, Kulkematta kunnekana. Se on ihmiskunnan suuri epäilys, epätoivo ja väsymys, joka ympäröi purjehtijaa ja kietoo hänen sieluaan. Mitä sinä hourailet? Oletko sinä parempi meitä? Äsken kehuit itseäsi niin voimakkaaksi, olit maailman voittanut, olit jumalien tasalla, ja nyt olet väsyneistä väsynein! Missä on voimasi, jonka jäsenissäsi tunsit, missä on Jumala, johon luotit? Harhaa se oli, haihtuvaa ja katoavaista, niinkuin kaikki auringon alla! Yksin sinä olet heitetty niinkuin me muutkin. Tyhjyys ja pimeys sinulle nauraa niinkuin meillekin. Luuletko, että kukaan on jumalaksi noussut? Petosta ja valhetta on kaikki. Ei yksikään ihminen ole voittanut, sillä pimeys on aina valoa voimakkaampi. Ahdistuksen yössä on ihmisen sielu, ja hukassa hän olisi, ellei muistaisi hengen miekkaa vyöllänsä, ellei oman lamautuneen inhimillisen tajuntansa syvyydestä nostaisi mieleensä sitä totuutta, jonka puolesta on elänyt ja taistellut: Yön kolmen levättyänsä Sisässä meren sinisen, Virkki vanha Väinämöinen, Itse lausui, noin nimesi: Ei ole mies pahempikana, Uros untelompikana U ulla upottaminen, Terhenellä voittaminen. Veti vettä kalvallansa, Merta miekalla sivalti, Sima siukui kalvan tiestä, Mesi miekan roiskehesta, Nousi talma taivahalle, Utu ilmoillen yleni, Selvisi meri sumusta, Meren aalto auteresta, Meri suureksi sukeutui, Maailma isoksi täytyi. Kun ensimäinen vaara täten oli sivuutettu, ilmestyi toinen: Oli aikoa vähäinen, Pirahteli pikkarainen, Jo kuului kova kohina Viereltä veno punaisen, Nousi kuohu korkeaksi Vasten purtta Väinämöisen. 34
Ilmarinen säikähti niin kovasti, että puna putosi hänen poskiltaan, ja Väinämöinen katsellessaan sivulle näki kumman: Iku-Turso Äijön poika Vieressä veno punaisen Nosti päätänsä merestä, Lakkoansa lainehesta. Tämä on ihmiskunnan vuosituhansinen itsekkyys ja eläimellisyys, joka vanhan lohikäärmeen muodossa pistää päänsä kosmillisen tajunnan syvyydestä. Mihin sinä luulet epäitsekkyydelläsi pääseväsi? Mitä sillä luulet maailmaa hyödyttäväsi? Etkö tunne minua? Etkö tiedä, että minä pidän kourissani ihmiset? Minua kaikki palvelevat, minä olen ihmisten jumala. Mitä sinä tiedoillasi mahdat? Kenen luulet niistä välittävän? Ja mikä totuuden tieto sinulla on, kun et minua tunne? Minä olen se totuus, jota ihmiset etsivät. Minä heille onnen lahjotan ja ainoan autuuden, jota he kaipaavat: himojensa tyydytyksen. Palvele sinäkin minua ja heitä haaveet ihmiskunnan nostamisesta! Ihminen pelästyy niinkuin Ilmarinen nähdessään sen mammonan hirviön, jonka edessä ihmiskunta on polvillaan, mutta hän ei enää epäröi: Vaka vanha Väinämöinen Saipa korvat kourihinsa, Korvista kohottelevi, Kysytteli lausutteli, Sanan virkkoi, noin nimesi: Iku-Turso Äijön poika! Miksi sie merestä nousit, Kuksi aallosta ylenit Etehen imehnisille, Saanikka Kalevan poian? Ankaran vakavana hän tiedustelee itsekkyyden hirviöltä, kuinka se on uskaltanut näyttäytyä jumalanpoj alle, ja pelon valtaamana Iku-Turso tunnustaa, että hänellä oli mielessä surmata suku Kalevan, saa a sampo Pohjolahan, luvaten samalla, ettei hän sitä enää ajattele, jos hengissä saa palata takaisin meren syvyyteen. Mitäpä hänelle olisi muuta voinut tehdä? Itsekkyys vapisee vanhurskauden edessä ja sen äänetön rukous on: säästä minut, anna minun vielä elää, jätän sinut rauhaan! Ja vanhurskaus säästää itsekkyyden, sillä yhden ihmisen epäitsekkyys ei hävitä pahuutta maailmasta. Väinämöinen heittää Iku-Turson takaisin laineisiin ja kieltää häntä enää aalloista ylenemästä. Senpä päivyen perästä Ei Turso merestä nouse Etehen imehnisille, Kuni kuuta, aurinkoa, Kuni päiveä hyveä, Ilman ihailtavata. Toinen ahdistus oli ohi, ja nyt seurasi kolmas. Kun vähän taas oli aikaa kulunut, niin Ukko ylijumala nosti rajuilman, jonka vertaista Ilmarinen ei ennen ollut nähnyt: Nousi tuulet tuulemahan, Säät rajut rajuamahan; Kovin läikkyi länsituuli, Luoetuuli tuikutteli, Enemmän etelä tuuli, Itä inkui ilkeästi, Kauheasti kaakko karjui, 35
J. R. Hannula Epäilys ja usko Kysymys: Miten epäilys ja usko tulevat kiusauksiksi pyrkijälle? Vastaus: Sanottakoon aluksi, että epäilys voi saada moninaisia muotoja. Niinpä tapasin matkoillani erään opettajan, joka aivan tosissaan kertoi, että kyläläiset menevät yöllä hänen asuntonsa permannon alle, ja siellä keskenään puhuvat kaikkea pahaa hänestä, opettajasta. Tässä epäilys oli jo avannut ensimmäisen asteen mielenvikaisuuteen. On huonoa ruveta epäilemään ihmisiä, että heillä olisi mielessä jotain pahaa minua kohtaan. On opeteltava ajattelemaan luottamuksellisesti ja hyvää suhteessaan kaikkiin ihmisiin. * <a>.»o» o»«o»* <&.» o «o». o -» <=>» o» * o o-»«o»* «o* o - *= > o * o» 0 <5»- ojo * Pohjoinen kovin porasi. Tuuli puut lehettömiksi, Havupuut havuttomiksi, Kanervat kukattomiksi, Heinät helpehettömiksi; Nosti mustia muria Päälle selvien vesien. Tämä on ihmiskunnan epäitsenäisyys j a aj attelematon häärääminen, j o- ka säästämättä ketään vetää yksilöt pyörteisiinsä. Etkö sinä, joka tahdot viisaasta käydä, näe, mikä sokea luonnonvoima on ihmiselämän takanana? Etkö näe, että ihminen on kuin haavan lehti kehityksen ja kohtalon hirmumyrskyssä? Mitä uusia uria sinä tahdot kulkea, mitä ihmisille opettaa? Ihmisetkö itsenäisiksi, ihmisetkö vapaiksi! Ihmiset, jotka apua kirkuvat, niinpian kuin minun käteni hellittää ja he hetkeksi saavat hengittää tyyntä ilmaa ja ajatella! Niin, ihmiset eivät minua myrskyksi tunne: he kutsuvat hiljaisuuttani myrskyksi ja kammoavat sitä, mutta raivostani he hurmaantuvat. Kuta vähemmin heidän itse tarvitsee ajatella ja ponnistaa, sitä onnellisempia ovat. Tuulen mukana he rakastavat kulkea. Mitä sinä itsenäisyykseesi heidän joukossaan teet? Herätät heidän vihansa ja heidän vainonsa! Ilmarinen kadottaa hetkeksi malttinsa, mutta Väinämöinen nuhtelee, ettei itku hädästä päästä eikä parku pahoista päivistä. Yhdessä Lemminkäisen kanssa Väinämöinen sitten asettaa sanoillaan tuulia ja laineita ja korjaa venettä, niin että se paremmin suojelee aalloista. Niinpä vihittykin tämän viimeisen ahdistuksen voittaa siten, ettei kuulemastaan, ei näkemästään välitä. 01- koon kohtalon koura kuinka kova, olkoon kehityksen pyörretuuli kuinka tuima tahansa, ihmisen tehtävä on kuitenkin nousta kohtalonsa herraksi ja ottaa kehityksensä ohjat omaan käteensä, sillä ainoastaan siten hän pääsee sen Jumalan pojaksi, jota kohtalokin palvelee ja jota varten kehitys on olemassa. Kalevalan avain s. 361-370 36
Tämä olkoon sanottu noin yleensä epäilyksestä ja uskosta. Sitten voimme ajatella epäilystä ja uskoa erikoisesti henkisen pyrkimyksen yhteydessä. Kirkossamme meidät painettiin sokeaan uskoon, joka ei ollut ensinkään uskoa, vaan oli kirkon esittämien oppien umpimähkäistä totenapitämistä. Samalla se oli yhtä umpimähkäistä Vuorisaarnan opin kieltämistä. Henkisesti katsoen olimme kuin pakkopaitaan puristettuja. Kun meissä sitten tapahtui pieni henkinen herääminen, silloin aloimme epäillä kirkon umpimähkäisiä ja taikauskoisia oppeja. Sellainen epäilys oli oikeata ja se valmisti meitä ymmärtämään teosofista elämänselitystä, jälleensyntymistä, karmaa, vihkimysten tietä jne. Myöhemmin tulimme tekemisiin Kristuksen ja hänen Vuorisaarnassa esitetyn oppinsa kanssa. Aloimme ymmärtää, että siinä oli viitoitettu todellisen moraalin tie ihmisen kuljettavaksi, ja että se oli turvallinen ja päämäärään vievä tie. Tulivat sitten karmalliset vaikeudet. Epäilimmekö silloin, että Jumala on rakkaus? Tämä epäilys on voitettava. Ja mikä on silloin usko? Usko on luottamus Jumalan rakkauteen. Usko on tietoista työtä Jumalan rakkaudessa. Vaikeudet ovat meidän karmaamme. Karma lunastetaan työssä Jumalan rakkaus-tahtoa ilmentäessä. Usko on työtä Mestarin opin ja -sanoman puolesta. Sillätavoin usko on voimaa, työtä ja elämää. Kysymys: Jossain profeetta Eliaan yhteydessä kerrotaan, että Jumala ei puhunut myrskyssä eikä ukkosen jy rinässä, vaan hiljaisessa tuulen huminassa. Näinollen haluaisin kysyä: mikä se on joka puhuu ukkosenjyrinässä, myrskyssä, maanjäristyksissä ja tulivuorten purkauksissa? Vastaus: Mainituissa luonnon mullistuksissa puhuu Karma, toisin sanoen ihmiskunnan moraaliton elämä saa aikaan voimalatauksia näkymättömään maailmaan, josta se purkautuu tavalla, joka saa tuhoa aikaan. Pekka Ervast sanookin, että luonto voi meihin väsyä. Tämä merkitsee, että voi tapahtua tuhoisiakin mullistuksia. - Yksilön elämässä on tähän vastaavaisuus siten, että meidän täytyy totuudenetsijöinä saavuttaa sisäinen rauha ja vasta siinä rauhassa voi Jumala meille puhua Hiljaisuuden Äänenä. Kysymys: Kristosofisessa elämänymmärryksessä on valmistavana puolena kirjallisuuden tutkiminen ja varsinaisena puolena taivasten valtakunnan ryhmien muodostaminen. Mitä meidän erikoisesti tulee pitää mielessämme pyrkiessämme muodostamaan taivasten valtakunnan ryhmiä? Vastaus: Meidän on aina muistettava, mitä tehtävää varten nämä kristosofiset ryhmät ovat muodostuneet. Ne ovat syntyneet nimenomaan tukemaan ja eteenpäin viemään P. E:n kristosofista sanomaa. Sentähden meidän on aina ja jatkuvasti syvennyttävä P. E:n kirjallisiin opetuksiin - pysyäksemme siinä opetuksessa ja sen opetuksen hengessä. Nämä ryhmät eivät sekaannu maailman menoon, ei sen m onenkirjavaan politiikkaan. Ryhmien tehtävä on työskennellä kokonaan uuden sivistyksen luomisessa. Kysymyksiä ja vastauksia XVII/107,251 ja 259 37
Iku-Turso merestä noussut kaikki kollektiivinen ajattelematon puuhaaminen vailla määrää ja tarkoitusta tuo vanha lohikäärme myyttinen hirviö menneisyyden tarinoiden kauhistus vaikka monien ihmisten intohimo miksi sinä merestä nousit? kysymyksen kuultuasi takaisin mereen jo sukelsit siinä sinun heikkoutesi: totuuden mahdollisuuskin pelästyttää sinut haihduttaa näkyvistäsi uskosi pohjan tk 38
Väinö Lehtonen Luonnonvoimat Eläm äm m e punoutuu k iin teästi luonnonvoimiin, joita on totuttu nimittämään sokeiksi, koska ne ovat puolueettomia, ne eivät ole pahoja, eivätkä hyviä. Kuitenkin ne ovat lakisiteisyydessään järkkymättömiä, meidän on elettävä niiden kanssa sopusoinnussa, sillä muussa tapauksessa saamme kokea rangaistuksen. Olemme riippuvaisia mm. lämpövoimasta, joten tarvitsemme vaatetusta ja asuntoja; ellemme suojaa ruumistamme, joudumme epäsointuun lämpövoiman lakien kanssa ja sairastumme. Elämä on järjestänyt olosuhteet, joihin on sopeuduttava. Sopusointu syntyy näiden lakien ja voimien yhteistyössä, joten emme riko niitä silloin, kun teemme rakentavaa työtä, valm istam m e esim. vaatteita, rakennamme ja puramme rakennuksia uusia tehdäksem m e, sillä näin teemme elämän ylläpitämiseksi. Kuolemaa tuottaessamme sitä vastoin rikomme eläm ää vastaan. - Vaikka luonnonvoimat ovat pinnalta katsoen puolueettomia, aivan kuin sokeita, niin ne noudattavat järkähtämättömästi sitä elämän peruslakia, jota itämailla on nimitetty karm aksi, syyn ja seurauksen laiksi. Tämän voi jokainen todeta seuratessaan voim ien toim intaa. Voimme havaita niiden toiminnassa erään vaiheen, mutta alku ja loppu häipyvät näkyvistämme. Ne toim i vat tavallaan kehässä tai kaaressa, minkä alkupää on jossain näkymättömissä, näkymättömässä maailmassa, mutta saapuessaan fyysilliseen tasoon saatamme seurata niiden toimintaa, kunnes loppupää jälleen kohoaa korkeuksiin tai häipyy näkyvistämme. Myrsky esim. on eräitten luonnonvoimien toimintaa. Sen tiedetään j ohtuvan ilman j ännitysvaihteluista, mutta mikä synnyttää matala- ja korkeapaineet ilmakehässä on tuntematonta. Jos tutkijat keksivätkin niille selityksen, niin selityksen takana on kuitenkin tuntematon syy. Vain karkeimman fyysillisen puolen nähdessäm m e sanom m e: myrsky oli syy, josta seurasi laivan kaatuminen, mikä jälleen oli uusi syy. Sen seuraukset saattoivat olla monet: laivayhtiö teki vararikon, hukkuneitten omaiset joutuivat mitä erilaisimpiin vaikeuksiin ja ennen kaikkea sielullisiin järkytyksiin, mitkä kaikki ilmiöt ja kohtalot olivat syitä, joiden seurauksia emme saata mitata. Emme tiedä, mihin sisäisiin m ielenmuutoksiin, kenties Jumalan etsintään järkytys saattoi johtaa ja mitä etsintä merkitsi ihmisen kuolem attom alle m inuudelle. Sillä Jumalan etsiminen on uusi syy, jonka seuraukseksi saattaa koitua Jumalan löytäminen ja sitä tietä koko ihmiselämän moraalisen pohjan uusiintuminen, mikä puolestaan vaikuttaa mm. käytännöllisen esim erkin avulla koko ihmiskunnan uusiintumiseen. Syysuhteen ketjun loppupää on tuntematon, sillä sitä ei ole, se häipyy Jumalaan kuten alkupääkin. Näin ollen, jos myrskyn seura 39
us saattaa antaa herätyksen ja sysäyksen jumalallisen luomissuunnitelman toteuttamiseksi ihmisessä ja johtaa Jumalan löytäm iseen, niin luonnonvoim ien toim innoilla on myöskin tarkoituksensa, niitä ohjaa järki, tajunta. Voimat itse ovat sitä tajuntaa toim innassa. Teosofisen liikkeen alkuunpanija H. P. Blavatsky painostaa Salaisessa Opissaan kaikkien voimien olevan lähtöisin Olennoista, jopa niin, että esim. sähkövoima on Olento, niin käsittämättömältä kuin tuollainen määritelmä kuulostaakin m aterialisoituneelle ymmärryksellemme. Tuon tiedonannon nojalla saatamme kuitenkin käsittää, että voimiin, niiden jum alallisesta alkuperästä johtuen, sisältyy se sama moraalinen pohja kuin ihm iseenkin, Jum alan kuvaan, se, minkä suurimmat jumalanpoj at ovat ilmoittaneet. Vaikka luonnonvoimat ovat näennäisesti puolueettomia, ne kuitenkin toimivat suuren Elämän käyttövälineinä, eikä niitä niiden moraalisen luonteensa vuoksi saateta käyttää rankaisem atta miten tahansa. Väärin käyttäessämme saatamme joutua niiden kanssa epäsointuun edellä esittämäämme syvemmälläkin tavalla. Sillä tuo moraali sanoo: Koska et ole elämää synnyttänyt, ei sinulla ole valtaa sitä hävittääkään. Se salaperäinen voima, elämä, mikä synnyttää lukemattomia muotoja jokaisessa luonnonvaltakunnassa, on niin pyhää, ettei sitä saa pilanpäin hävittää. Rangaistuksina seuraavat mm. monenlaiset sairaudet. P. E. opettaakin esim. vatsatautien lukuisien muotojen olevan verenvuodatuksen seurauksia. Vain elämällä on valta elämää hävittää, koska se on sen luonutkin, vain Jumalalla on valta elämän ja kuoleman yli. Kun siis ihminen sodissaan ja muilla tavoin hävittää elämää, niin silloin hän asettuu Jumalan sijaiseksi. Näin tehden hän vetää päälleen tekojensa seuraukset. - Ei siis käy kieltäminen, että nykyajan tieteellis-teknillisen taitavuuden omaava kulttuuri-ihminen on vastuussa hallintaansa ottamista luonnonvoimista. Kun hän elämän tuhoamiseksi käyttää niitä sodissaan, niin hän vetää ne palvelem aan hävitystä, ju l muutta ja verenjanoa; hän prostituoi luonnon järkivoimat. Hänen tekonsa on laadultaan saman tapainen kuin, jos hän pakottaisi toisen ihmisen tekemään murhan vasten tämän omaa tahtoa. Se on arveluttavaa. P. E. huomauttaakin, että luonto voi suuttua meihin ja silloin seuraa kaikenlaisia onnettomuuksia, luonnonmullistuksia ja muita järkyttäviä tilanteita. Atlantiksen uppoaminen esim. oli seuraus luonnon Juuttum isesta eli kauhistumisesta. Luonto esittää vastalauseensa meidän pahuutemme johdosta siten, että järjelliset luonnonvoimat R aivostuvat ja silloin on leikit leikitty. Nämä ilmiöt ovatkin tulleet meidän päivinämme aivan jokapäiväisiksi. Rankkasateet, tulvat, myrskyt, kuivuus... saattavat kohdella joitain kansoja erittäin ankarasti, m aanjäristykset saattavat hävittää suuria kaupunkeja... Voimien myllerrykset kosketelevat yhä enemmän kansakokonaisuutta tullen kansallisiksi onnettomuuksiksi, koska kansat yhteisvastuullisesti luonnonvoimia pilkkaavatkin. Kaksi maailmaa s. 35-38 40
Toimittajalta Pekka Ervast kertoo Kalevalan avain -kirjassa, että jokainen kansa muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Näkymättömässä maailmassa se näkyy niin, että kansan päälle kaareutuu henkinen ilmakehä ali aura. Tuossa kansan aurassa näkyvät kansan sielulliset tunnusmerkit, joita ovat luonteenlaatu, ajatustavat, kansan taiteelliset taipumukset ja vallitsevat mielipiteet. Ne muodostavat kansan persoonallisen sielun. Tämän kollektiivisen kansansielun takana vaikuttaa henkinen salaisuus, älyolento, kansallishaltia. Hän tai se on kansan kollektiivisen kokonaisuuden henkisesti koossapitävä voima. Suomen kansallishaltia Väinämöinen kuuluu enkeli- eli deeva-kehitykseen. Samaan tapaan kuin ihmisellä on korkeampi minä, samaan tapaan kansalla on henkisesti koossapitävänä voimana kansallishaltia. Deeva valitsee kansan ja tuon hänen valitsemansa kansan luonteessa on jotakin hänen omaa olemustaan vastaavaa. "Kansan aurasta tulee tavallaan deevan ulkonaisin verho eli asunto. Hän ottaa kansan sieluelämän omakseen. Tällä tavalla on mahdollista jatkuva vuorovaikutus kansan ja kansallishaltian eli kansan suojelusenkelin välillä. Esimerkiksi Suomen deeva vuodattaa kansamme auraan omia yleviä ajatuksiaan ja tunteitaan. Sillä tavalla hän yrittää ohjata ja johtaa kansaamme. Pekka Ervast kertoo, ettei deeva työskentele yksin, vaan häntä ympäröi mahtava alempiasteisten enkeleitten ja haltiain auttajajoukko. Hän kertoo lisäksi, että Väinämöinen liitti oman kohtalonsa Suomen kansan kohtaloon jo historian takaisina, kalevalaisina aikoina, jolloin Suomen heimo oli suuri ja mahtava. Siihen kuuluivat suomensukuisten heimojen lisäksi esimerkiksi lappalaisten heimot. Suuri osa Eurooppaa oli sen hallussa. Sen sivistys oli enemmän henkistä kuin aineellista laatua. Se hallitsi viisauden voimalla. Sen tietäjät olivat vihityt korkeaan mysteerioviisauteen ja he olivat kuuluisat mahtavasta loitsutaidostaan. (Kalevalan avain s. 474.) Sitten Väinämöinen siirtyi syrjään, mutta lupasi palata todeten: Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla taas minua tarvitahan katsotahan, kaivatahan uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa, eikä ilmaista iloa. Onko Väinämöinen palannut? Onko hän kansansa valinnut? Milloin Väinämöinen palaa? Pekka Ervast vastaa: Väinämöinen on jo palannut, ja hän on kansansa valinnut. 41
Kansa on Suomen kansa j aväinämöisen paluu tapahtui keskiajan loputtua, kun uudenajan aamu koitti Euroopassa. Kun Väinämöinen sanoo, että taas häntä tarvitaan, se tarkoittaa Pekka Ervastin mukaan: Väinämöistä tarvitaan, kun uusi aika koittaa ja Euroopan kansat kulkevat kohti vapaampaa ja sivistyksellisempää tulevaisuutta. Tämä tapahtui keskiajan lopussa, ja Väinämöisen vaikutus alkoi näkyä Suomessa, aluksi Mikael Agricolan työssä. Väinämöisen viisautta alettiin kaivata, kun Suomen kansa heräsi ja alkoi tuntea itsensä omaksi kansaksi, joka alkoi kaivata vapaampia ulkonaisia olosuhteita ja elämänehtoja. Tämä kehitys alkoi, kun Suomi irtautui Ruotsin vallasta ja liittyi Venäjän valtakuntaan noin 200 vuotta sitten. Uuen sammon saattajaksi Suomen kansa valmistuu henkisesti. Sitä varten kansan piti kehittyä ja valmistua vastaanottamaan muistot menneestä suomalaisesta kulttuurista. Tämä tapahtui Elias Lönnrotin työn ansiosta. Lönnrot oli valittu Väinämöisen työtoveriksi. Kalevalan viisaus muodostaa sen sammon, jonka Väinämöinen on meille valmistanut. Tässä yhteydessä voimme muistaa, että emme ymmärtäisi Kalevalaa pyhänä kirjana emmekä sen sisältämää sampoa eli henkistä viisautta, ellei Pekka Ervast olisi sitä avannut kirjallaan Kalevalan avain. Entä uusi soitto. Milloin tulemme uuen soiton suoriaksi? Pekka Ervast vastaa: Kun uuden sammon eli Kalevalan saatuamme ja vanhojen muistojen herättyä kansan sielussa voimme alkaa itsenäistä kulttuurityötä tieteen, taiteen, uskonnon, filosofian ynnä muilla aloilla. Tämäkin aika alkoi jo 1800-luvun lopulla. Kalevalan ilmestymisen jälkeen Suomen kansa on todella luonut omintakeista kulttuuria: maailmankuulua musiikkia, maalaustaidetta, arkkitehtuuria, muotoilua. Tämän voimme helposti havaita. Mutta Pekka Ervast kirjoittaa, että voimme alkaa itsenäistä kulttuuria myös uskonnon ja filosofian alueella. Suomessa onkin luotu aivan ainutlaatuista tällä alueella. Täällä on nähnyt päivänvalon uusi uskonto, ihmisyydenuskonto. Täällä on aloitettu uusi sivistyskausi. Väinämöisen ennustus on käynyt kirjaimellisesti toteen, mutta se ei ole toteutunut vielä kokonaan. Uusi päivä on nousemassa. Nousee Suomellekin vielä päivä, joka on kansojen veljespäivä, jolloin jokainen kansa esteettä saa toteuttaa pyhintänsä ja sisintänsä. Silloin Suomen kansalla on tilaisuus noudattaa, ja se ymmärtää velvollisuudekseen noudattaa, oman kansallishaltiansa ääntä, ja luo aito suomalaisen sivistyksen Väinämöisen toivomalla tavalla. Jos Suomen kansa tahtoo luoda sivistyksen, onnellistuttavan, pysyväisen, on välttämätöntä, että kansa sisimmässään ylläpitää yhteyttä viisauden salaisen maailman kanssa. Siksi on välttämätöntä, että mysteeriot herätetään uudelleen henkiin ja saatetaan entiselleen alkuperäinen yhteys Jeesuksen ja Salaisen Veljeskunnan kanssa. Korkeamman itsensä löytäminen merkitsee kansalle, jolla on menneisyyttä takanaan, että se unohduksen yöstä nostaa päivänvaloon kaikki mitä sen muinaisessa entisyydessä oli henkevää, jaloa ja kaunista. (Kalevalan avain s. 483.) Muinainen väinämöishenki on uudestaan ja kirkastettuna herätettävä eloon kansan tajunnassa. Väinämöisen unelma on aseeton Suomi. Aseettomuus saavutetaan kul- 42
Sinikka Kesävuon Anteeksianto Inhimillinen tulevaisuus ei synny itsestään. Sen eteen on ponnisteltava. Apua siihen on tarjottu työ-ja elämänohjeissa, jotka on esitetty Pekka Ervastin uudelleen suomentamaan Vuorisaarnaan pohjautuvassa kristosofisessa ohjelmassa. Meidän tulee voittaa paha, ei nujertaen sitä, koska siitä pahan voima vain kasvaa, vaan painottaen ja kasvattaen inhimillisyyttä. Se on luomissuunnitelman mukaista, sillä ihmiskunnan päämäärä ja pyrkimyksen kohde on Kristus. Vuorisaarnassa annetut ihanteet, hyvyys, puhtaus, totuus, rauha ja rakkaus saavutetaan Vuorisaarnan viiden käskyn noudattamisen avulla. Kun alamme miettiä näitä käskyjä, meille selvenee, että hyvyys saavutetaan Vuorisaarnan ensimmäisen käskyn, älä kemalla Vuorisaarnan neuvomaa moraalin tietä. Totuudenetsijöiden tulee näyttää esimerkkiä aseettomuudesta. Heidän tulee toteuttaa pahanvastustamattomuutta käytännössä. Totuudenetsij ät voivat auttaa kansaamme ja kansallishaltiaamme elävöitymällä itse Vuorisaarnan henkeen ja toteuttamalla omassa elämässään siinä esitettyjä ihanteita. Kerrotaan, että Väinämöinen on Kristuksen palvelija. Hänen unelmansa on, että hänen kansansa osaa toteuttaa aseettomuuden käytännössä. Pekka Ervast on nimenomaan sanonut, että Suomen tehtävä tulee olemaan täydellinen, itsealoitteellinen ja vapaaehtoinen riisuuntuminen aseista. Tällaisella teollaan kansa julistautuisi kuin pyhäksi kansaksi, jonka kimppuun kukaan ei voi hyökätä. Uskallammehan luottaa näihin Pekka Ervastin sanoihin ja itse toteuttaa aseettomuutta. * * * Juuri jouluksi saimme uusintapainoksen Pekka Ervastin kirjasta Uskonnosta ja elämästä. Tämä kirja on ilmestynyt jo vuonna 1903. Pekka Ervast oli ensin antanut sille nimeksi Nykyinen asema. Mutta hän muutti nimen, koska Nykyinen asema -nimi katsottiin arkaluontoiseksi. Mutta vaikka nimi muutettiin, lienee sisältö ollut arkaluontoinen, koska kirkolliset viranomaiset ottivat koko painoksen takavarikkoon. Muutaman kuukauden kuluttua kirja kuitenkin vapautettiin vankeudestaan, ja painos myytiin vähässä ajassa loppuun. Näin Pekka Ervast kertoo kirjan alkuhistoriasta. Suosittelen jokaista tutustumaan tähän Pekka Ervastin kirjaan. Hilkka Lampinen hilkka, lampinen@phnet.fi 43
suutu, avulla, puhtaus toisen käskyn, älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas, toteuttamisella, totuutta ja rehellisyyttä varten on kolmas käsky, älä vanno; ja rauhan käsky on neljäs, älä ole pahaa vastaan. Viides käsky on rakkauden käsky, älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Ihmiskuntana kamppailemme pahan kanssa sekä omassa elämänpiirissämme että kansoina. Huomaamme myös, että pahaa vastustamalla teemme lisää pahaa, pahan valta vain kasvaa eikä häviä minnekään. Sodissa syntyy vain enemmän katkeruutta ja kostonhalua. Pahat sanat aiheuttavat vastaavanlaisia reaktioita. Pahan voittaminen on kuitenkin meidän tehtävämme yhdeltä kannalta katsoen. Syvimmältä puolelta sen voittaa Kristus, Isän voima. Mutta tämän Kristus-Isän voiman on päästävä esille ihmisen kautta. Se voima ilmenee rakkautena ja anteeksiantona. Kaikki paha, mikä meitä kohtaa, on itsemme aiheuttamaa, ja kun annamme anteeksi, karma tulee voitetuksi. Siinä on anteeksiannon merkitys. Ervast valaisee asiaa seuraavasti: Rukouksessa anotaan: Anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme... Sillä jos annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos ette anna ihmisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Anteeksianto on Kristuksen suurin ja korkein oppi. Todellinen anteeksianto tarkoittaa sitä, että annamme anteeksi ja luovumme kostosta, vihasta ja katkeruudesta, ja muutumme rakastaviksi, iloisiksi, auttaviksi, toisin sanoen anteeksi antaviksi. Kun rakkaudessa annamme itse anteeksi, tuntuu koko olemuksessamme, että Jumala on rakkauden, armahtavan lempeyden ja anteeksiannon ikuinen henki. Hänen rakkautensa on pohjaton, ja siksi ei meidänkään kehityksemme koskaan saata päättyä, vaan jatkuu iankaikkisesti täydellisyydestä täydellisyyteen. (Pekka Ervast, Teosofisia muistelmia s. 42.) Tämä on jatkuvaa, peräänantamatonta henkistä työtä ja ponnistusta, puhdistuksen tiellä kulkemista, itsensä kasvattamista ja ihmiskunnan valistamista. Edessämme on mahdollisuudet inhimilliseen tulevaisuuteen, vaikka monet ennakkoluulot ja itsekkyytemme mukaisiksi muokkaamamme uskonnot, kristinusko mukaan lukien, kahlitsevat vielä ajatuksiamme. Tutustuminen suuriin uskontoihin, maailmankatsomuksiin ja filosofioihin avartaa suppeaa ajatteluamme ja auttaa meitä kehittymään suvaitsevuudessa. Taistelun tilalle on tullut voittaminen henkisessä työssä. Kun ihminen työskentelee ihmisyyden puolesta, niin hän kokoaa itselleen pääomaa, millä voi maksaa vanhat karmalliset velkansa. Omalta pieneltä osaltaan ihminen tulee näin voittaneeksi myöskin ihmiskunnan pahuutta. Velan maksu on silloin iloa, sillä Kristus, Isä pääsee hänen kauttaan valaisemaan maailmaa. Maata ei ole suunniteltu helvetiksi, niin kuin nykyisin siltä vaikuttaa, vaan taivaaksi. Sitä mukaa kun ihmiset muuttuvat inhimillisemmiksi, maa kirkastuu ja taivasten valtakunta astuu maan päälle. Ihmisissä on kaipuu kauneuteen, Jumalaan, olemmehan kaikki Jumalasta lähtöisin. Kun paha huomataan itsekkyyden aiheuttamaksi, voi 44
Kyösti Niiranen Onni Jokainen ihminen on varmaankin jossain elämänvaiheessaan, erikoisesti nuoruudessaan kaivannut onnea elämäänsä. Mutta mitä onni on? Saattaahan sana onni tuoda mieleen sangen persoonallisia ja aineellisia asioita, joita me ihmiset useimmiten tavoittelemille, kun tavoittelemme onneamme. Saatamme tavoitella menestystä aineellisen elämän töissä ja tehtävissä ja kokea mielihyvää tai onnea, kun kaikki menee hyvin, eikä tällainen menestyminen ole varmaankaan paha asia. Edelleen voimme kokea onnea, kun meillä on ystäviä, kenties perhe, kenties elämänkumppani, joka meitä ymmärtää ja tukee. Eikä tällainen onnen kokeminen ole tietystikään paha asia sekään, vaan onni voi heijastua ympäristöön ja toisiin ihmisiin tällaista onnea kokevan ihmisen välityksellä, sillä toisaalta huomaamme ympäristössämme paljon eripuraa ja riitaisuutta ihmisten keskinäisissä suhteissa. Tällaisen onnen perusta on varmaankin siinä, että ystävyyssuhteet ovat ikään kuin t a i vaassa solmittuja, eikä niihin liity pyyde. Eräs onnen kokemiseen liittyvä asia liittyy terveyteen. Kun ihminen on saanut elämältä lahjaksi sellaisen käyttövälineen, jossa kaikki eri tekijät, prinsiipit, ovat harmoniassa, on hän voinut kokea onnea. Mikään ei häntä kiusaa, vaivaa tai häiritse. Hänellä ei ole sairauksia fyysisessä käyttövälineessään ja hänen sielunsa ei etsi tyydytystä himoille eikä hänellä ole pyrkimystä valtaan tai kunniaan. Hän on luontaisesti rauhallinen ja tyytyväinen elämäänsä ja kohtaloonsa, siihen elämänympäristöön ja tehtävään, joka hänen osakseen on koitunut karman perusteella. Onni saattaa kuitenkin kadota. Taloudellinen menestys voi loppua ekonomisten suhdanteiden heilahtelun johdosta ja ihmissuhteisiin saattaa tulla säröjä, vaikka niiden perustana olisi alkuaan ollut epäitsekäs vaikutin, sillä onhan elämä kiusausten koulua ja elämänkoulun kokeet saattavat olla joskus ylivoimaisen vaikeita. Ja viimeistään vanhuudessa, ellei aikaisemmin, saattaa ihminen sairastua ja menettää terveytensä, vaikka sellaista emme kenellekään toivo. Meidän tulisi siis löytää elämällemme perusta jostain syvemmästä kokemusmaailmasta kuin persoonallisen onnen tasolta, mielihyvän tunteesta. Niinpä viisauden mestarit, ihmisyyden elämän taitajat, ovatkin kehottaneet etsimään totuutta, Jumalaa ja noudattamaan neuvoja, joita he ovat antaneet. yksi ja toinen tarttua Pekka Ervastin tarjoamaan kristosofiseen sanomaan, sillä siinä on ihmiskunnan pelastus. Lähteet: Pekka Ervast, Teosofisia muistelmia Väinö Lehtonen, Danielin kirja 45
Tällaisia viisaita neuvoja ovat esittäneet Buddha, Jeesus ja nyt uudella ajalla on teosofisen liikkeen toiminnan kautta muistutettu ihmiskuntaa näistä opetuksista madame H. P. Blavatskyn välityksellä. H. R Blavatsky totesi aikanaan: jos tahdotte olla kristittyjä, seuratkaa vuorisaarnaa. Niinpä Pekka Ervast syvensi ja selvensi Matteuksen evankeliumista löytyvän vuorisaarnan nykyajan ihmiselle käsitettävään muotoon. Pekka Ervast puhui ja kirjoitti myös autuudesta, jota ihminen voi kokea erikoisesti Jeesuksen opetuksia seuratessaan. Autuuteen liittyy jotain syvempää, perustaltaan kestävämpää kuin persoonallisen onnen kokemukseen. Kun ihminen on kokenut Jumalaa, on hän kokenut autuutta, eikä sitä voi edes tavoitella, vaan se tulee ikään kuin lahjana ylhäältä silloin, kun ihminen on parhaansa yrittänyt Mestarin oppilaana. Autuudenjulistukset Vuorisaarnaan sisältyvät autuudenjulistukset kuvaavat sitä sielun- tai mielentilaa, joka ihmisessä kehittyy, kun hän seuraa mestariaan. Pareiksi järjestettynä autuudenjulistuksista muodostuu ikään kuin portti, jonka läpi ihmisen tulisi kulkea taivasten valtakuntaan. Autuaita ovat köyhät hengestä, sillä heidän on taivasten valtakunta. Sellainen ihminen voi kokea autuutta, joka on väsynyt maailman teihin ja on herännyt tiedostamaan olevansa köyhä hengestä. Hänessä on herännyt henkisen tiedon ja viisauden kaipuu. Henkisen tiedon ja viisauden maailman avautuminen tuo mukanaan autuuden kokemisen. Ensimmäiseen autuudenjulistukseen liittyy parina: Autuaita ovat oikeamielisyyden tähden vainotut, sillä heidän on taivasten valtakunta. Kun ihminen pyrkii totuuteen ja oikeamielisyyteen, hän saattaa joutua kokemaan väärinymmärtämistä ja torjumista ympäristönsä ja lähipiirinsä ihmisten taholta. Kuitenkin hän saattaa sisäisesti kokea hyväksyntää henkisen maailman taholta, autuutta, taivasta. Toinen autuudenjulistusten pari liittyy rauhan rakentamiseen: Autuaita ovat lempeät, sillä he tulevat perimään maan. Jeesuksen mielen mukaisia rauhan rakentajia ovat ne ihmiset, jotka eivät turvaudu väkivaltaan tai voimakeinoihin, aatteellisiin tai konkreettisiin, vaan luottavat hyvyyden voimaan. Lempeyteen liittyy pariksi: Autuaita ovat rauhan rakentajat, sillä heitä tullaan nimittämään Jumalan pojiksi. Lopullisena päämääränä rauhan rakentaminen toteutuu ainoastaan aseettomuuden ja väkivallattomuuden keinoin. Vihalla, sodalla ja väkivallalla ei rauha koskaan toteudu, vaan viha, sota ja väkivalta aiheuttaa vain uutta vihaa, sotaa ja väkivaltaa. Autuaita ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan. Kun ihmisen sydän puhdistuu itsekkäistä onnen pyyteistä, saattaa hän nähdä Jumalan ja ymmärtää, mitä rakkaus perimmältään on. Tähän autuudenjulistukseen liittyy pariksi: Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Kun ihmisen sydän puhdistuu, hän saattaa sielussaan kokea murhetta, hänessä ikään kuin kuolee jokin, mutta lohdutuksena hän voi kokea Jumalaa. Neljäs autuudenjulistusten pari: Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja ja- 46
Raija Kiiski Hiiden hirven kesyttämisestä veneen soutuun Kuinka havainnollisia ovatkaan Kalevalan kuvaukset totuuden etsijän osalle lankeavista ansiotöistä ajatusten ja mielikuvituksen alueella ja myöhemmin samporetkeläisen taidosta hallita ominaisuuksiaan ja kykyjään. Pekka Ervast avaaja selittää kansalliseepoksemme runsasta kuvakieltä kirjassaan Kalevalan avain. Hän osoittaa, että kaukaisilla suomalaisilla on ollut varteenotettavaa tietoa kuoleman voittamisen mysteereistä ja tuon kaukaisen ajan hän sijoittaa suorastaan atlantalaiseen aikaan. Ei niin, että runot muodollisesti olisivat niin vanhoja, vaan niin, että tietyt runolliset mielikuvat ja niiden symboliikka on aito atlantalaista alkuperää, jotka asiaa tunteva tunnistaa. Sellainen selkeä kuva muodostuu muun muassa Kalevalan tunnetuimmista sankareista Väinämöisestä, Lemminkäisestä ja Ilmarisesta. Jumalallinen kolminaisuus ja kolminaisuutta personoivat henkilöhahmot ovat paljon esillä uskonnoissa. Kristinuskossa puhutaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Hindulaiset puhuvat Brahmasta, Vishnusta ja Shivasta. Kalevalassa esiintyy Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen. Salaperäisyydessään kaunis ja kiinnostava kuva muodostuu myös Pohjan neidistä ja hänen kaikille kolmelle sankarille asettamistaan ansiotöistä. Pohjan neiti koettelee näitä heille soveltuvilla tehtävillä. Tehtävät kertovat kuoleman voittamiseen tähtäävän pyrkimyksen vaiheista vanhan liiton aikana, mutta tavalla, jossa on paljon sellaista, mikä soveltuu myös nykyaikaan. Hiien hirvi, hiien ruuna Lähdettyään kosimaan Pohjan neitiä eli pyrkiessään valmistavalla tiellä kestävään yhteyteen korkeamman minänsä kanssa Ilmarinen ja Lemminkäinen saavat kumpikin Pohjan neidiltä kolme tehtävää. Lemminkäisen on hiihdettävä hiiden hirvi, suistettava suuri ruuna, hiien varsa vaahtileuka. Ilmarisen puolestaan on taottava kultainen aura, huoliteltava hopeainen kyntö väline. noavat oikeamielisyyttä, sillä heitä tullaan ravitsemaan. Totuuden kaipuu sinänsä autuuttaa ja ravitsee, sillä ihminen ei elä ainoastaan leivästä, kuten on sanottu. Totuudellisuuteen tulee sisällyttää armeliaisuus, armo ja anteeksianto. Autuaita armeliaat, sillä heitä kohtaan tullaan osoittamaan laupeutta. Totuuden kaipuu ei saa olla kiihkoisaa anarkiaa tai tuomitsevaa ja vaativaa, vaan siihen tulee liittyä armo ja anteeksianto. 47
Hirvi ja villihevonen ovat osuvia vertauskuvia kesyttämättömästä ajatusolemuksestamme. Miten vilkas ja yllättävä voikaan ajatuksemme olla, miten vaikeasti kiinniotettava ja taltutettava. Puhdistumaton ajatuselämä on kuin metsän eläin, joka temmeltää tuntemattomilla korpimailla. Lemminkäisen onkin aivan ensimmäiseksi otettava ajatuksensa kiinni lennosta ja kesytettävä se. Korkeamman minänsä puoleen jo kääntyneenä hän opettelee keskittymään tärkeimpään: Pohjan neidin asettamien tehtävien suorittamiseen. Sitä varten pyrkijän tulee oppia pitämään mielikuvituksensa aisoissa, asetettava se hiljaa paikoilleen ja saatettava ajatustunneolemuksensa säyseästi ja tottelevaisesti palvelevaan työhön. Nykypäivän etsijä ohjaa alemman älynsä, ajatuksensa, tunteensa ja mielikuvituksensa m estaritietäjien viisauden tutkim i seen. Sen viisauden opastamana ihmisyyttä edistävä pyrkimys onnistuu. Ilmarisen työn tulos vaikuttaa paljon kiinteämmältä. Aura on tukeva työväline ja käyttäjänsä ohjattavissa. Ilmarisen tapaan nykypäivän etsijä takoo kultaisen auran Mestarin parhaista moraalisista opetuksista, muotoilee käyttökelpoisen välineen, selväpiirteisen ja syvästi moraalisen elämänkäsityksen Vuorisaarnan taivaallisista elämänohjeista. Totuutta tunteva mestariviisaus kertoo hänelle elämän omista laeista ja päämäärästä, kuten karmasta ja jälleensyntymisestä. Se osoittaa tien rakastavien tunteiden yhteyteen. Totuutta ja rakkautta seuraten ihminen löytää todellisen, uudenlaisen vapauden, joka samalla osoittautuu välttämättömyydeksi. Rauta ja tuli Rauta on muuan maapallomme alkuaineista. Jotta rauta saadaan mahdollisimman kestäväksi, on siitä valmistettava esine tietyssä vaiheessa karkaistava. Valmistettava käyttöesine, kuten veitsi tai miekka, on takomisen jälkeen jäähdytettävä sopivaksi veteen kastamalla. Sopiva lämpötila vaikuttaa raudan rakenteeseen ja lujittaa esineen, jolloin se voidaan hioa riittävän teräviksi ja sitä kyetään käyttämään sujuvasti ja kauan. Kalevalan kertoman mukaan Ilmarinen on taitava ja työkykyinen takoja. Ilmarisen puuhatessa pajassaan kävi kuitenkin niin, että karkaisuvesi ei ollutkaan puhdasta. Hiien lintu oli liannut veden, ja kun Ilmarinen kastoi raudan likaiseen veteen, se raivoksi rupesi, veisti raukka veljeänsä. Niin käy, jos vesi eli tunne-elämä ei olekaan puhdasta! Alempi äly, rauta, kääntyy tuottamaan vahinkoa milloin sanoissa ja puheissa, milloin teossa ja toiminnassa. Sanat ja teot saavat tietyn suunnan ja erityisen voimalatauksen epäpuhtaista tunteista. Silloin eivät ainoastaan toiset ihmiset kärsi niistä, vaan myös ihminen itse suistuu tieltä. Rauta karkaa Ilmarisen käsistä ja hänen työnsä epäonnistuu. Mutta epäonnistumisesta oppia ottaen Ilmarinen jatkaa työtä ja etsintää. Hän ei lannistu, sillä hän osaa nöyrtyä, keskittyä ja yrittää uudelleen. Onhan hän kyntänyt kyisen peltonsa ja selviytynyt voittajana kahdesta muustakin Pohjan neidin antamasta tehtävästä valmistavalla tiellä, toisin kuin Lemminkäinen, joka epäonnistui kolmannessa tehtävässä. Ilmarinen on onnistunut suistamaan Tuonen karhun, luon 48
non mahtavan alkuvoiman itsessään ja viimein pyydystänyt suuren suomuhauin Tuonen mustasta joesta, Manalan alantehesta. Suuren suomuhauin pyytäneenä Ilmarinen on oppinut suorittamaan hyviä, siunausta tuottavia tekoja, jotka rientävät hänen avukseen kriittisenä hetkenä. Kun nyt sepän pajassa hiien lintu likasi veden, kun jokin epäkelpo ajatus lennähtää jostakin karkaisuveteen Ilmarisen huomaamatta, ei auta Ilmarisen muu kuin puhdistaa vesi. Luonnon voimat ovat hänen palveluksessaan ja hän jatkaa luovaa työtä ja toimintaa. Ilmarinen osaa jo käsitellä omassa olemuksessaan olevia voimia, tulta ja rautaa. Tulen eli korkeamman järjen avulla rauta, alempi äly, muotoutuu taitavan takojan käsissä tarpeellisiksi työvälineiksi, kun karkaisuvesi on puhdasta. Kalevalan sankarien valmistautuessa matkalle Pohjolaan Väinämöinen, joka on Ilmarista paljon vanhempi ja viisaampi, pyytää tätä takomaan itselleenkin miekan. Sen miekan Ilmarinen takoo mestariviisauden käyttöön. Vain mestariviisaus osaa käyttää miekkaa sille kuuluvaan tarkoitukseen. Vain mestariviisaus osaa toimia aina oikein, erottaa oikean ja väärän vahinkoa tuottamatta. Empimättä Ilmarinen inhimillisenä, toimivana minuutena täyttää saamansa tehtävän. Eikä miekka suinkaan ollut aivan tavallinen, vaan Ilmarinen takoi siihen kalvan kaikkein parahan, kuvasi sen kullalla ja huolitteli hopealla. Veneen soutu Väinämöinen ehdottaa Ilmariselle matkaa Pohjolaan meritse. Ilmarinen empii, vaikka Kalevala tietää kertoa, että hänellä on venekin valmiina. Vesi kuvaa tunnemaailmaa, ja veneellä liikutaan tunnemaailmassa, vesillä tai oikeammin veden eli tunteiden päällä. On sanottu, että elottomana esineenä vene sopii hyvin kuvaamaan vihityn tunne-elämää, hänen ensimmäistä salatieteellistä käyttövälinettään. Hän on voittanut tunneluontonsa niin perusteellisesti, että se vaikuttaa suorastaan elottomalta. Kaikessa se tottelee käyttäjäänsä ja inhimillistä, korkeampaa järkeä, manasta. Ilmarisen veneessä on kuitenkin elämää. Se on täynnä väkeä: nuoria tinapäitä tyttäriä, sukapäitä sulhosia, jopa iän kaiken istunutta vanhaa väkeä. Tavallisenkin ihmisen tunnemaailmassa liikkuu monenlaisia olentoja, lukemattomia kuvajaisia. Tshitta, tunneajatusaines eli ajatus, tunne ja mielikuvitus yhdessä tuottavat niitä jatkuvasti. Ne tulevat ja menevät, ilmestyvät ja haihtuvat miten kulloinkin. Mutta tätä runsasta, paljon mahdollisuuksia sisältävää joukkoa me myös käytämme milloin mitenkin, jopa ihmisyyden vastaisiin tekoihin. Eikä meillä ole valmista venettä, jonka avulla liikkua hallitusti tunteiden merellä ja kuljettaa tuota väen paljoutta. Ilmarisella sen sijaan on vene ja hänen veneensä on täynnä itsensä Väinämöisen siihen laulamia olentoja. Ilmarisen veneessä kaikki väki on osallisena matkassa Ilmarisen soutaessa. Ilmarinen käyttää viisaampansa loihtimia mielikuvia niin, että ne ovat osa hänen kanssamatkustajiaan. Ihmisen muotoisina nekin kaikki ovat suoritettavasta tehtävästä tietoisia. Itsetietoinen ajatus liittyy tehtävään, jota toi- 49
miva minä ohjaa. Sen sijaan, että noilla olennoilla olisi omia päämääriä ja ne vaeltaisivat kuka minnekin, niin kuin tekee jokapäiväisen ihmisen mielikuvitus, sen sijaan Ilmarisen veneessä ne kaikki suuntautuvat sinne, minne Ilmarinenkin. Ajatukset, tunteet ja mielikuvat ovat hänen hallinnassaan. Hän tietää matkan suunnan ja päämäärän. Väinämöisen kehotuksesta he ovat matkalle lähteneetkin. Kuvaavaa on, että Kalevalassa moni yritti saada veneen liikkeelle. Miehet yrittivät, naiset yrittivät, neidot ja pojat yrittivät eikä matka edistynyt lainkaan. Sitten yritti Lemminkäinen ja viimein Väinämöinen, mutta yhtä tuloksettomasti. Vasta kun Ilmarinen tarttui airoihin, jopa juoksi puinen pursi. Vasta kun toimiva minä tarttuu hallittuun tunne-elämäänsä, liikuttaa sitä ja asettaa sen ihmisyyden palvelukseen, vasta silloin matkanteko alkaa sujua. Itsensä hallitseva toimiva minuus käyttää ajatustunnevoimansa Mestarin työhön, samporetkeen. Siinä veneessä ovat mukana myös Väinämöinen ja Lemminkäinen. Kirjallisuutta: Kalevala Pekka Ervast, Kalevalan avain Jaakko Kesävuori, Inhimillinen ajattelu Annikki Kumpulainen, Kalevalan Iso Tammi Hilkka Lampinen, Sammon taontaa oppimassa Väinö Lehtonen, Kaksi maailmaa Puheevuoroja kristosofisilla kesäkursseilla 2005 Kuin hämärässä aina eteenpäin vaellan, vaikka valoa etsin. -a Marraskuun illassa pitkä, tiheä pimeys. Aurinko peitettynä. Me nukumme luonnon kanssa. Uneksimme niin kuin tähdet taivaalla. Niin kuin ei yötä olisikaan. \ \ \ I! I \ 50
Jaakko Kesävuori Sodan mielettömyys J. R. Hannula käsittelee kirjansa Syntynyttä maailmauskontoa alkusivuilla erään alemman voiman, elämänhalun, muodostamaa ongelmaa. Hän kirjoittaa seuraavaan tapaan: Kehitämme kekseliäisyydessämme alemman älyn kykyjä, jolloin elämänhalu vie meidät ristiriitoihin ja umpikujiin. On kuin ihmisen omat luomukset, näkyväiset ja näkymättömät, kääntyisivät häntä itseään vastaan. Yksinpä tiedotusvälineitä käytetään enemmän mielten myrkyttämiseen, kuin sieluelämän puhdistamiseen ja valaisemiseen. Tarkoitusperät salataan ja tuloksena on yleensä taistelu, väkevämmän oikeus, sota. Tuhon tuojaksi muodostuu tekninen kehitys. Varustelu ja sota muodostuu yhä raivoisammaksi. Mitä enemmän alempi äly, persoonallinen kunto ja tarmo ja tekniikka kehittyvät, sitä kammottavammaksi sota ja väkevämmän oikeuteen nojautuva olotila muodostuu. Sivistys sukeutuu omia lapsiaan syöväksi lohikäärmeeksi. Ihmiset ja kansat yrittävät kaikin voimin varustautua uhkaavaa vaaraa vastaan, mutta mitä pontevammin he varustautuvat, sitä varmemmin he aina vuorollaan tuohon ammottavaan lohikäärmeen kitaan syöksyvät. Kirja Syntynyttä maailmanuskontoa on julkaistu v. 1941, jolloin Suomessa vallitsi sotatila. Sota ja sotaisuus on yhä, yli 70 vuotta myöhemmin, vielä läsnä. Ei syyttä sanota, että olemme luupäitä. Ja sokeita. Ja kuuroja. Emme kuulevilla korvilla kuule emmekä näkevillä silmillä näe. Miten luopua sodasta? Ratkaisu on yksinkertainen: Sota loppuu, kun lopettaa sotimisen. Muuta ratkaisua ei ole. Kristosofiassa selvitetään monelta puolen niitä keinoja, joita käyttäen voimme opetella olemaan sotimatta. Esimerkkeinä mainittakoon Vuorisaarnan neljäs ja viides käsky toteutettuna. Nuo kaksi käskyä kuuluvat Pekka Ervastin muotoilemina: Älä ole pahaa vastaan., ja: Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä. (Vuorisaarna, s. 155.) Jeesuksen esittämässä muodossa käskyt ovat monisanaisempia, neljäs: Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; ja sitten hän opastaa käytännön esimerkein, miten olisi hyvä toimia. (Matt. 5:39-42.) Viidennessä käskyssään Jeesus opastaa mm.: Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,. Yhdessä autuuden julistuksessa todetaan: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. (Matt. 5:9.) Sama Pekka Ervastin suomentamana: A u tu aita rauhan rakentajat, sillä heitä tullaan nimittämään Jumalan pojiksi. (Vuorisaarna, s. 14.) Hyvin sotaisan Rooman valtion itsevaltias keisari Konstantinus I Suuri muodosti mahtikäskyllään valtiokirkon noin v. 325, joten ns. kristityt valtiot ovat olleet sotaisia koko ole 51