KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelyä; 2) kunnalliseen suunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 3) Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen a siltä osin kuin vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa a; sekä 4) elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseksi tapahtuvasta tarkastuksesta. Kunta perii lisäksi maksun muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvistä tarkastuksista ja tutkimuksista sellaisena, kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään. B) Terveydensuojelulaissa (763/1994) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 5) terveydensuojelulain 13 mukaisista toiminnoista tehtävien ilmoitusten käsittelyä sekä; 6) terveydensuojelulain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä; 7) kunnalliseen suunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 8) 6 :ssä tarkoitettuun kunnan suunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten a silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen; 9) 13 :n nojalla tehtyjen ilmoitusten perusteella annettujen määräysten a; 10) 18 :n nojalla tehdyn hakemuksen perusteella annettujen määräysten a sekä 20 :ssä edellytettyyn talousveden laadun a ja tarkkailua; 11) 29 :ssä edellytettyyn uimaveden säännöllistä a. 12) asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettua tarkastusta, mittausta, näytteenottoa, tutkimusta ja selvitystä, joka liittyy 26 :n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen tai haitan poistamisen varmistamiseen (arvonlisäverollinen); 13) kaivon omistajalta talousvesitutkimuksista silloin, kun kysymys ei ole 16 :n 4 momentissa tarkoitetusta talousvettä toimittavasta laitoksesta (arvonlisäverollinen); 14) säteilylain 44 a :n nojalla tehtyä tarkastusta. 15) ympäristönsuojelulain 17 luvussa tarkoitetun valtioneuvoston asetuksen noudattamisen an liittyviä tarkastuksia. C) Tupakkalain (693/1976) säädettyihin kunnan viranomaisten suoritteisiin, jotka koskevat
2 16) 10b :ssä tarkoitetun myyntiluvan myöntämistä 17) 10b :ssä tarkoitetun myyntiluvan vuotuista maksua 18) 14a :ssä tarkoitetun kunnan suunnitelman mukaisia tarkastuksia; 19) 14a :ssä tarkoitettuun kunnan suunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten an silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen. D) Kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011) säädettyihin suoritteisiin, jotka koskevat 20) 22 :ssä tarkoitetun suunnitelman mukaisia tarkastuksia 21) annetun päätöksen noudattamista koskevia tarkastuksia 22) 6 :ssä tarkoitetun palvelun tarjoamisen aloittamista, toiminnan olennaista muuttamista ja palvelun tarjoajan vaihtumista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta ja siitä ilmoittamisesta toiminnanharjoittajalle (jäljempänä ilmoituksen käsittely) E) Lääkelaissa (395/1987) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 23) 54 a ja d :ssä tarkoitetun nikotiinivalmisteen myyntiluvan myöntämistä 24) 54 d :ssä tarkoitetun myyntiluvan vuotuista maksua 2 Maksujen määräytymisperusteet 2.1 Maksut perustuvat valvonnasta, matkoista, tarkastuksesta ja näytteenotosta viranomaiselle aiheutuneiden keskimääräisten kokonaiskustannusten määrään sekä myyntipaikkojen ja myyntipisteiden määrään. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat toimintamenot, korot ja poistot sekä osuus hallintokustannuksista. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 65 euroa. 2.3 Ulkopuolisten palveluiden ja laboratoriotutkimusten maksut määräytyvät aiheutuneiden kustannusten mukaan. 2.4 Maksut peritään liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. 2.5 Viranomaisen suorittama erillinen näytteenotto 65 euroa. Erityisiä toimenpiteitä vaativasta tai yli yhden tunnin (1 h) aikaa vievästä näytteenotosta, peritään 65 /h. Tarkastusten yhteydessä tehtävästä näytteenotosta ei peritä erillistä maksua. 3 Käsittely ja hyväksymismaksut. Kuluttajaturvallisuuslain mukaisten ilmoitusten ja elintarvikelain mukaisten huoneistoilmoitusten käsittelymaksut ja laitosten hyväksymismaksut sekä terveydensuojelulain 13 :n mukaisten ilmoitusten ja terveydensuojelulain 18 :n mukaisten laitosten hyväksymismaksut sekä tupakkalain myyntilupamaksut ja nikotiinivalmisteiden vähittäismyynnin hyväksymismaksut 3.1 Käsittely tai hyväksymismaksun määräämisen yleisenä perusteena on käsittelytai hyväksymismenettelyn laajuus. Maksu määräytyy hakemuksen tai ilmoituksen käsittelyyn käytetyn työajan perusteella. 3.2 Käsittely tai hyväksymismaksua sovelletaan myös toiminnan olennaista muuttamista koskevaan ilmoitukseen tai hakemukseen.
3 4 Ympäristöterveydenhuollon suunnitelmaan sisältyvien tarkastusten maksut 4.1 Hyväksyttyyn suunnitelmaan perustuvasta tarkastuksesta ja näytteenotosta peritään maksu, joka perustuu tarkastukseen käytettyyn aikaan. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, tarkastus, tietojen kirjaaminen tietojärjestelmään ja tarkastuskertomuksen kirjoittaminen sekä postitus. Tarkastuksen sisällöstä sekä kohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta määrätään tarkemmin valtakunnallisessa toimialakohtaisessa ohjelmassa ja Kuopion kaupungin ympäristöterveydenhuollon suunnitelmassa ja laatujärjestelmässä. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella. 4.2 Yhdessä kohteessa samanaikaisesti toteutettavista useista viralliseen an kuuluvista toimista, tai jos samalla kertaa tarkastetaan saman palvelun tarjoajan useita kohteita, peritään yksi yhdistetty maksu. Yhdistetty maksu määräytyy toimenpiteeseen käytetyn ajan perusteella. Tarkastuskertomukseen kirjataan lainsäädäntö, jonka mukaista a tarkastuskäynti sisältää. 5 Elintarvikelain mukaisista muista tarkastuksista perittävät maksut 5.1 Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvonnasta peritään erillinen maksu siltä osin kun vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa a. Maksu määräytyy tarkastuksiin kuluneen ajan perusteella. 5.2 Tarkastuksista, jotka voivat perustua elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseen, peritään maksu aiheutuneiden kustannusten perusteella. 5.3 Lisäksi maksu peritään muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvästä tutkimuksesta sellaisena kuin asetuksen 27 ja 28 artiklassa säädetään. Tähän ryhmään kuuluvat myös toiminnanharjoittajan pyynnöstä tehtävät tarkastukset. 5.5 Elintarvikkeiden vientitodistuksista peritään kustannuksia vastaava maksu. 6 Terveydensuojelulain mukaisista eräistä tarkastuksista ja mittauksista perittävät maksut 6.1 Kiinteistön omistajalta tai haltijalta taikka muulta, jonka vastuulla terveyshaitta 27 :n nojalla on, asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritetusta tarkastuksesta, mittauksesta, näytteenotosta, tutkimuksesta ja selvityksestä, joka liittyy 26 :n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen tai haitan poistamisen varmistamiseen peritään kustannusten mukainen maksu. Perusmaksu on 65, jonka lisäksi yli yhden tunnin aikaa vievästä toimenpiteestä peritään 65 /h. 6.2 Terveyshaittaepäilyn selvittämiseksi ensimmäinen tarkastus ja siihen liittyvä jatkotutkimustarpeen määrittely sekä jälkitarkastus ovat maksuttomia. 7 Tupakkalain mukainen myyntilupamaksu ja myyntiluvan vuosittainen maksu 7.1 Tupakan vähittäismyyntiluvan myöntämisestä ja vuotuisesta valvonnasta peritään maksu liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Myyntilupamaksu on samansuuruinen määräaikaisille ja toistaiseksi voimassa oleville luville.
4 8 Nikotiinivalmisteiden myyntilupamaksu ja myyntiluvan vuosittainen maksu 8.1 Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan myöntämisestä ja vuotuisesta valvonnasta peritään maksu liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Myyntilupamaksu on samansuuruinen määräaikaisille ja toistaiseksi voimassa oleville luville. 9 Valvontamaksun määrääminen, palauttaminen ja poikkeusta päättäminen 9.1 Poikkeuksellisen suurta tai pientä työmäärää vaativasta suunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta, jossa tarkastukseen käytetty aika poikkeaa merkittävästi ennalta suunnitellusta, maksu määrätään kunnalle aiheutuneiden todellisten kustannusten perusteella. Tällöin maksu voidaan määrätä enintään 50 % 4 mukaista maksua korkeampana tai alhaisempana. 9.2 Tämän taksan mukaisista maksuista päättää se viranomainen tai viranhaltija, jolle asianomaiset elintarvikelain, terveydensuojelulain, kuluttajaturvallisuuslain, tupakkalain ja lääkelain mukaiset tehtävät on toimintasäännössä määrätty. 9.3 Niistä maksullisiksi säädetyistä toimenpiteistä, joita ei ole mainittu tässä taksassa, peritään maksu asian ratkaisemiseen toimivaltaisen viranomaisen harkinnan mukaan tämän taksan yleisperusteiden mukaisesti enintään suoritteen tuottamisesta kaupungille aiheutuvaa tai keskimääräistä kokonaiskustannusta vastaten. 10 Hakemuksen tai ilmoituksen peruuttaminen ja raukeaminen 10.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa tai ilmoituksensa taikka asian käsittely kunnan viranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään maksu käsittelyyn käytetyn ajan perusteella. Maksuna peritään vähintään yhden tunnin omakustannusarvon mukainen maksu 65. 11 Hakemuksen hylkääminen, hakemuksen tai ilmoituksen tutkimatta jättäminen 11.1 Hakemuksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, tai jos ilmoituksen tarkoittama terveydensuojelunlain mukainen toiminta on kielletty, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, maksu määräytyy käsittelyyn käytetyn ajan perusteella. 11.2 Tupakan myyntilupahakemuksen hylkäämisestä ei peritä maksua. 11.3 Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. 12 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu 12.1 Jos tuomioistuin palauttaa muutoksenhaun johdosta asian uudelleen käsiteltäväksi, vähennetään tämän taksan mukaisesta maksusta, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta viranomaisen päätöksestä on peritty.
5 12.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen johdosta, että hakija ei ole ollut hakemansa hyväksymispäätöksen tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 13 Maksun suorittaminen ja periminen 14 Voimaantulo 13.1 Valvontasuunnitelman mukainen maksu laskutetaan tehdystä tarkastuksesta. 13.2 Maksu on suoritettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. 13.3 Jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, peritään viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n tarkoittaman korkokannan mukaan. Viivästyskoron sijasta peritään viiden euron suuruinen viivästysmaksu, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi. 13.4 Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) säädetään (EL (23/2006) 72, TsL (763/1994) 50, TupL (693/1976) 25 b, KutuL (920/2011) 33, Lääkelaki (22/2006) 54 d ) 13.5 Tupakan myyntiluvan ja nikotiinivalmisteiden myyntiluvan vuosittainen maksu laskutetaan kalenterivuosittain luvan myöntämispäivää seuraavalta vuodelta kaikilta maaliskuun viimeisenä päivänä voimassa olevilta luvilta. Tupakan ja nikotiinivalmisteiden myyntiluvan vuosittaisen maksun periminen lopetetaan luvan rauetessa. Maksuja ei palauteta. 14.1 Maksut määräytyvät päätös tai käsittely päivämääränä voimassa olevan taksan perusteella. 14.2 Tupakan ja nikotiinivalmisteiden myyntilupavalvonnan vuosimaksun suuruus määräytyy maksun tarkistushetkellä voimassa olevan taksan perusteella 14.3 Tämä taksa tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016 Kuopion kaupungin ympäristö ja rakennuslautakunta on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 12 päivänä marraskuuta 2015
Maksutaulukko 16.10.2015 Liite 1 Elintarvike Ilmoitusten ja hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen ja määräysten Tarkastus Uusintatarkastus Elintarvikehuoneistot euroa euroa euroa Liha-alan laitokset Liha-alan laitos > 10 milj. kg/v 1625 325 162,50 Liha-alan laitos 1-10 milj. kg/v 975 260 130 Liha-alan laitos 100 000-1 milj. kg/v 650 195 97,50 Liha-alan laitos alle 100 000 kg/v 650 195 97,50 Kala-alan laitokset Kala-alan laitos > 500 000 kg/v 1625 260 130 Kala-alan laitos 250 000-500 000 kg/v 975 260 130 Kala-alan laitos 100 000-250 000 kg/v 650 195 97,50 Kala-alan laitos alle 100 000 kg/v 650 195 97,50 Maitoalan laitokset Maitoalan laitos > 2 000 000 kg/v 1625 325 162,50 Maitoalan laitos 50 000-2 000 000 kg/v 975 260 130 Maitoalan laitos < 50 000 kg/v 650 195 97,50 Muu maitoalan laitos 650 195 97,50 Muna-alan laitokset Munapakkaamo > 100 000 kg/v 975 195 130 Munapakkaamo < 100 000 kg/v 650 195 97,50 Munatuotteiden valmistelaitos 975 325 162,50 Varastolaitos 650 195 97,50 Vähäriskinen toiminta elintarvikehuoneistossa Lihan käsittely elintarvikehuoneistossa 130 97,50 65 Elintarvikkeiden valmistus Myllytoiminta 130 130-195 65-97,50 Leipomotuotteiden valmistus, helposti pilaantuvia elintarvikkeita 130 195-325 65-162,50 Ruoka- ja kahvileipien valmistus 130 130-195 65-162,50 Muiden viljatuotteiden valmistus 130 130-195 65-162,50 Kasvis-, marja- ja hedelmätuotteiden valmistus 130 195-325 65-162,50 Pakkaamo, jossa vähäistä kauppakunnostusta 130 130-195 65-130 Yhdistelmätuotteiden, makeisten, juomien ja muiden elintarvikkeiden valmistus 130 195-325 65-162,50 Elintarvikkeiden myynti Elintarvikkeiden tukku- tai vähittäismyynti, teollisesti pakatut ei-helposti pilaantuvat elintarvikkeet 130 97,50-162,50 65-130 Elintarvikkeiden tukku- tai vähittäismyynti, teollisesti pakatut helposti pilaantuvat elintarvikkeet 130 97,50-195 65-130 Elintarvikkeiden tukku- tai vähittäismyynti, käsitellään helposti pilaantuvia elintarvikkeita 130 130-260 65-130 Elintarvikkeiden tukku- tai vähittäismyynti, myydään pakkaamattomia elintarvikkeita 130 97,50-195 65-130 Siirrettävä tila/liikkuva elintarvikehuoneisto 130 65-162,50 65-130 Elintarvikkeiden tarjoilu Ravintolat, grillit, pikaruokapaikat ja kahvilat 130 130-260 65-162,50
Pubit 130 130 65-97,50 Suurtalouskeittiö, laitoskeittiö 130 130-260 65-130 Suurtalouskeittiö, keskuskeittiö ja pitopalvelu 130 130-325 65-162,50 Suurtalous, tarjoilukeittiö 130 97,50-195 65-130 Elintarvikkeiden kuljetukset ja varastointi Elintarvikkeiden kuljetukset (myös kylmä- ja lämmin kuljetukset) 130 65-195 65-97,50 Eläimistä saatavien elintrvikkeiden varastointi 130 97,50-195 65-97,50 Muiden kuin eläimistä saatavien elintarvikkeiden varastointi tai pakastaminen 130 97,50-195 65-97,50 Kontaktimateriaalitoimija Elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvia tarvikkeita valmistavat laitokset, markkinoijat ja maahantuojat 130 130-260 65-195 Alkutuotanto Maidontuotanto, lihakarjan kasvatus, kalastus jne. 130-195 65-97,50 Terveydensuojelun Ilmoituksen varainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Ilmoitusten ja hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen ja määräysten Tarkastus Uusintatarkastus euroa euroa euroa TsL 13 1 mom. 1 kohdan kohteet 390 130-260 65-130 Julkiset huvi- ja kokoontumishuoneistot 390 130-260 65-130 Julkinen majoitushuoneisto (hotelli, leirikeskus, muu majoitustoiminta) hotellit 650 260 130 matkustajakodit ja muu majoitus 390 130-260 65-130 leirikeskukset tai vastaavat majoituskohteet 372 260 130 Yleinen sauna 195 130 65 Yleinen uimahalli, uima-allas, uimala, yleinen uimaranta tai kylpylä uimahalli, kylpylä 975 195 97,50 uima-allas, uimala 390 162,50 81,25 EU-uimarannat 390 130 65 muut yleiset uimarannat 390 97,50 65 talviuintipaikka 390 97,50 65 Eläinsuojat ja aitaukset asemakaava-alueella 390 195 97,50 Koulu tai oppilaitos peruskoulu 650 390-520 195-260 lukio, yliopisto, kansalaisopisto 650 390-520 196-260 keskiasteen eril. oppilaitokset 650 390-520 197-260 Päivähoitopaikat, lasten- tai ryhmäperhepäiväkodit, esiopetustilat 650 195-260 97,50-130 Vanhainkodit, palvelutalot ja muut asumispalvelut 650 195-260 97,50-260 Parturi, kampaamo 260 130-195 65-97,50 Kauneushoitola tai muu ihonkäsittely tai - hoitopaikka, solarium 260 130-195 65-97,50 Julkinen kuntosali tai liikuntatila 260 130 97,50 Hautausmaa tai hautapaikka 975 260 130 Muut laitokset ja huoneistot, joissa harjoitetusta toiminnasta saattaa aiheutua käyttäjille terveyshaittaa 390 260 130
Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 5000 käytäjää tai yli 1000 m 3 /d) 1625 Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 50 mutta alle 5000 käyttäjää tai vähintään 10 mutta alle 1000 m 3 /d), tai muu asetuksen 461/2000 mukainen kohde 975 Talousvettä toimittavat laitokset (alle 50 käyttäjää tai alle 10 m 3 /d) 650 EU-vedenjakelualueet (vedentoimitus > 1000 m 3 /d tai väh. 5000 käyttäjää) 487,50 243,75 Muut vedenjakelualueet (veden toimitus 10-1000 m 3 /d tai 50-5000 käyttäjää) 357,50 178,75 Pienet vedenjakelualueet (vedentoimitus < 10 m 3 /d tai alle 50 käyttäjää) 292,50 146,25 Muu 401/2001 asetuksen mukainen kohde (elintarvikealan yritysten vedenottamot) 260 130 Säteilylain 44 a :n solarium 130 65 Kuluttajaturvallisuus Ilmoituskäsittely Suunnitelmallinen ja määräysten Tarkastus Uusintatarkastus euroa euroa euroa Kuluttajapalvelut Huvi- tai perhepuisto, tivoli, sirkus, eläinpuisto 130 195-260 97,50-195 Kuntosali 130 140-195 65-130 Laskettelukeskus tai muu rinnekeskus 130 195-260 97,50-130 Leikkikenttä tai vastaava sisäleikkipaikka 130 130 tai 65 /h 65-130 Rullalautailupaikka tai vastaava pyöräilypaikka 130 130-195 65-130 Ohjelmapalvelu, joka sisältää riskejä 130 130-390 65-195 Kiipeilyseinä 130 130-260 65-130 Ratsastuskoulu tai muu ratsastuspalvelu 130 130-260 65-120 Karting-palvelu 130 130-260 65-130 Uimahalli, kylpylä 130 178,75 97,50 Uima-allas 130 146,25 81,25 EU-uimarannat 130 146,25 81,25 Uimaranta 130 97,50 65 Talviuintipaikka 130 113,75 65 Tatuointi, lävistys tai muu kehonmuokkauspalvelu 130 130 65 Turvapuhelinpalvelu tai muu vastaava 130 65 /h 65 /h Yleisötilaisuus, joka sisältää merkittävän riskin 130 65 /h 65 /h Muu suunnitelmassa määritettävä kohde 65 /h 65 /h
Tupakka Tarkastus Uusintatarkastus euroa euroa euroa Tupakointikieltojen ja rajoitusten Oppilaitokset ja päiväkodit 195 97,50 Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet * erillinen tupakoititila 195 97,50 * tupakointikielto 97,50 65 Muut tupakkalain kohteet 65 /h 65 /h Tupakkatuotteiden myynti Lupakäsittely Vuosittainen maksu Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden sekä tupakkajäljitelmien myymälämainonta, esillepano ja vähittäismyynti 195 Suunnitelmallinen ja määräysten 65 + 6,50 / myyntipiste Suunnitelmallinen ja määräysten Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden tukkumyynti 130 65 Nikotiinivalmisteiden vähittäismyynnin Vuosittainen Lupakäsittely maksu euroa euroa 65 + 6,50 jokaista yli viittä myyntipaikan 130 myyntipistettä kohti