SMOYTALK nro 1/2008 01 2008 AFTER WORK
ILOA YLIMMÄSSÄ KERROKSESSA arkauspäivänä SMOY juhli uusia toimitilojaan K vauhdikkaasti After Work hengessä. Paikalle oli kutsuttu yhteistyökumppaneita ja tuttuja vuosien varrelta. Juhlapäivän aamuna hyvän fiiliksen saattoi aistia smoylaisissa. Eikä vähiten siksi, että kerrankin kaikkien työpöydät hohtivat siisteyttään. Ensimmäiset vieraat tulivat paikalle melkein heti ovien avauduttua klo 14. Alakerrasta heidät ohjattiin kuutiotalomme ylimpään kerrokseen, jossa tarjoiltiin alkumaljat. Kun alkujännityksestä selvittiin, tunnelma alkoi pikkuhiljaa tiivistyä ja puheensorina kasvoi naurunremakaksi. Illan aikana saimme nauttia paitsi hyvästä seurasta, myös Kaikilla Mausteilla juhlapalvelun erinomaisesta tarjoilusta. Rytmikästä juhlahumua oli luomassa ammatti-dj, hyvä äänentoisto ja muutama näyttävä strobo. Olohuoneen lattialla tanssittiin ja sohvilla seurusteltiin. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla kehuja uusista tiloistamme. Niitä pidettiin viihtyisinä ja maisemia loistavina. SMOY kiittää kaikkia paikalle karanneita. Tunnelma oli Lapinrinne 3:n katossa koko illan. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä ja seuraavien bileiden suunnittelua, joten pikaisiin jälleennäkemisiin! SMOY:n poppoo
LÄMPÖÄ TALTEEN! Enervent Oy Ab on kotimainen korkealaatuisten ilmanvaihtolaitteiden valmistaja ja markkinoija. Yritys toimii Porvoossa, missä yrityksen palveluksessa työskentelee n. 80 henkilöä. Tunnetuimpia Enerventin laitemerkkejä ovat Pingvin, Pelican, Pegasos ja Pandion. Enerventin tuotannosta 30 % valmistetaan vientiin. Tärkeimmät vientimaat ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Irlanti sekä Viro. Yrityksen liikevaihto vuonna 2007 oli 10 milj. e. Yhteistyö SMOY:n kanssa alkoi juuri markkinoille tuleen ilmanvaihtolaitteeseen integroidun lämpöpumpun esitteen suunnittelusta. Suunnittelutiimille vihreitä arvoja edustavan uutuustuotteen markkinointi on hyvin motivoivaa ja samalla haasteellista. KATSE kestävään asumiseen K-rauta ja Rautia huomioivat tänä keväänä asiakasta ja ympäristöä uudella tavalla luomalla oppaan, jonka neuvojen avulla jokainen meistä voi asumisessaan pienentää ekologista jalanjälkeään. Kestävän asumisen oppaaseen on koottu alan asiantuntijoiden neuvot ja ohjeet mm. energian- ja vedenkulutuksen hillitsemiseen, kustannustehokkaaseen lämmitykseen, laadukkaan sisäilman varmistamiseen, ekologiseen jätehuoltoon sekä asumisen turvallisuuteen. Rautakeskon ympäristösuunnittelija Jesse Mether on syystäkin tyytyväinen: - Lähdimme liikkeelle historiallisen hyvään aikaan: ensinnäkin ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat nousseet otsikoihin ja ilmeisesti pysyvät siellä vielä hyvän aikaa, ja toiseksi kohoava energian hinta saa ilmastonmuutokseen skeptisestikin suhtautuvat miettimään omaa energiankulutustaan. Jesse kertoo, että kiinnostus on ollut yllättävän kovaa ja sitä on tullut odottamattomiltakin suunnilta. - Esimerkiksi erään kunnan rakennusvalvonnasta tiedusteltiin, voisivatko he jakaa näitä oppaita rakennuslupahakemusten liitteenä, Jesse kertaa tyytyväisenä. Noin satasivuisen oppaan julkaisun tueksi kauppoihin suunniteltiin näyttävä promootio. Oppaan löydät esitetelineestä kaikista K-rauta- ja Rautia-kaupoista. Käy hakemassa oma kappaleesi ja lue, kuinka sinä voit tehdä valintoja huomisen hyväksi. I LMANVAIHTOA LUONNO N EHDOILLA VUODESTA 1983 ENERGIAA SÄÄSTÄVÄ UUTUUS MYYNNISSA 2008 ALUSTA. GREENAIR HP PAT.PEND. INNOVATIIVINEN Uusi energiaa ja ympäristöä säästävä ratkaisu pientalojen ilmanvaihtoon on syntynyt. Enervent Oy toi vuoden 2008 alussa markkinoille ainutlaatuisen ilmanvaihtolaitteen sisäänrakennetulla lämpöpumpulla. Enervent Greenair HP on uusi innovaatio, joka tarjoaa yhdessä energiatehokkaassa paketissa merkittävän säästön pientalon lämmitys- /viilennys- sekä ilmanvaihtokustannuksissa. Laitteen ylivoimaisen korkea energian talteenotto perustuu pyörivän lämmönsiirtimen ja invertterikäyttöisen, portaattoman lämpöpumpun yhdistelmään. Laite ottaa asunnon poistoilmasta lämpöä talteen sekä lämpöpumpulla että pyörivällä lämmönsiirtimellä. Lämpöpumppu antaa ylivoimaisen lämpöhyötysuhteen, koska se aloittaa lämmityksen asunnosta poistettavasta ilmasta eikä kylmästä ulkoilmasta. Nyt on mahdollista yhdellä ja samalla järjestelmällä saada asuntoon sekä terveellinen sisäilma että merkittävää lisälämpöä. Samalla saadaan keino viilentää taloa hellepäivinä kilowatteja ja luontoa säästäen, hyvällä omallatunnolla. Koska erillisiä ulko- tai sisäyksiköitä ei ole, Enervent Greenair HP soveltuu erinomaisesti myöskohteisiin, joissa julkisivumääräykset eivät mahdollista lämpöpumpun ulkoyksikköä talon ulkopuolelle. SÄÄSTÖESI MERKKI Matalaenergiatalo Espoossa, 200 m2 yhdessä tasossa Ero Ilmanvaihdon Talon vaipan greenair Yhteensä vuotuinen LTO-tyyppi HP järjestelmään aiheuttama lämpöhäviö lämpöhäviö Levy-LTO 11 603 kwh 8 163 kwh 19 766 kwh +66 % Pyörivä LTO 11 603 kwh 4 353 kwh 15 956 kwh +34 % Greenair HP 11 603 kwh 292 kwh 11 895 kwh - Esimerkkilaskelmassa käytetty sähkönhinta: 10,57 snt/kwh Taulukko 1. Talon vaipan ja ilmanvaihdon laskennalliset vuotuiset lämpöhäviöt ILMANVAIHTOLAITE INTEGROIDULLA LÄMPÖPUMPULLA 900 euroa A SUNTOIHIN JA P IENTALOIHIN POHJOISEN ILMASTOON KEHITETTY SUOMESSA VALMISTETTU HP ENERVENT PELICAN GREENAIR HP 0-1080 m 3 (vastaa noin 400 m 2 ) Ilmamäärä eco greenair HP -173 / +160 l/s greenair HP -195 / +180 l/s Puhaltimet eco greenair HP 170 / 170 W greenair HP 300 / 300 W Jännite 230 V/ 50 Hz 1~ Sulake 16 A nopea Ylikuumenemissuoja kyllä Kanavakoko Ø200 mm Paino 150 kg Suodattimet (vakio) EU5 Vaihtoehtoiset suodattimet EU7 Lämpöpumpun COP jopa 7,8 Lämpöpumpun kylmäaine R407C Kompr. nimellis teho 1,5 kw Enerventin kehittämä Greenair HP -järjestelmä on uusi innovaatio. Se soveltuu lämmityksen tukijärjestelmäksi tavallisiin rakennuksiin tai pääasialliseksi lämmitysjärjestelmäksi nykyaikaiseen passiivitaloon. Innovaatiossa yhdistyvät lämpöpumpputeknologia ja lämmön talteenotto. Kahta tehokasta lämmön talteenottomenetelmää käyttäen saadaan rakennuksesta poistettavan ilman lämpö entistä tarkemmin talteen. Tämä tarkoittaa jopa 40 % pienempiä sähkölaskuja! Enerventin strategiana on tuoda jatkuvasti markkinoille uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. Energian hintojen koko ajan noustessa yhä useammassa kodissa harkitaan investointia kotimaassa valmistettuun ja suunniteltuun Enervent-laitteeseen. huomisen Valinta yväksi
Dno: YM137/6221/2007 1.1.2008 Solukumin tyyppihyväksyntä loppui. 1.1.2008 lähtien solukumilla ei ole enää tyyppihyväksyntää palokatkojen tekemiseen. Tästä syystä se on korvattava muilla menetelmillä. Ratkaisu on Sewatek. Sewatek tarjoaa kaikkiin läpivientitarpeisiin tyyppihyväksytyt, toimivat ja paloturvalliset ratkaisut. Holviläpiviennit ontelolaatoille Holviläpiviennit paikallavaluun Seinäläpiviennit vesi- ja lämpöjohdoille Seinäläpiviennit sähköjohdoille Jälkiasennusläpiviennit UUTUUS! Lue tarkemmat tiedot: www.sewatek.fi tai soita 040 768 0940 ja tilaa esite. Sewatek Oy Lahdentie 27 04600 Mäntsälä sewatek@sewatek.fi Anttila avasi tavaratalon Mikkeliin ja julkisti asian paikallisessa sanomalehdessä Etelä-Savossa. Sarja kokosivun ilmoituksia sai koko seutukunnan liikkeelle. Avajaispäivänä asiakasvirtaa jouduttiin katkomaan. Työpaikkahakemuksia kertyi 1 255 kappaletta. Avajaisviikon kauniiksi päätteeksi myynti oli hulppeat 45 % arvioitua suurempi. Lisää tungosta ovien taakse löytyy osoitteesta www.karkimedia.fi. Ilmoitus Helsingin Sanomissa 17.4.2008 Kärkimedian esimerkki-casena mainostoimisto SMOY:n suunnittelema avajaiskampanja Mikkelin Anttila-tavaratalolle. Ja kuten nähtiin, mainonta sai aikaan toimintaa! TURVALLISTA LÄPIVIENTIÄ Sewatek on eräs uusista asiakkaistamme. Tämä talonrakennuksessa tarvittavien läpivientien valmistamiseen erikoistunut yritys tarvitsee mainontaansa poikkeuksellisen näkyvää luovaa ratkaisua. Rakennuslehden ilmoitussarja on pienelle yritykselle suuri markkinointi-investointi, joten diplomi-insinööri Juha Suominen päätti kääntyä SMOYn puoleen. UUTTA ENERGIAA SMOYSSA! Jukka Illikainen (30) on nimitetty AD:ksi 2.1. alkaen. Viimeksi hän on työskennellyt AD:na City- Mainoksessa Hämeenlinnassa. Leyla Avsar (26), on nimitetty graafiseksi suunnittelijaksi 14.1. alkaen. Hän on työskennellyt aiemmin graafisena suunnittelijana Mainostoimisto PHS:ssa. Teemu Latola (33) on nimitetty yhteysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 18.2. alkaen. Hän siirtyi SMOY:hin Ruokakesko Oy:n K-Plussa-markkinoinnin mainospäällikön tehtävistä. Nina Eklund (22) on aloittanut SMOYssa osa-aikaisena markkinointiassistenttina oman markkinoinnin- sekä asiakkuustiimissä. Kaisaesteri Alatalo (26) on aloittanut graafisena suunnittelijana SMOYssa 1.4. alkaen. Kaisaesteri on koulutukseltaan Muotoilija AMK ja on tehnyt kuvituksia, valokuvausta ja graafista suunnittelua oman toiminimensä puitteissa viimeiset pari vuotta. Uusia vastuualueita Tommi Lalu (34) on nimitetty AD:ksi 2.1. alkaen. Tommi on aikaisemmin toiminut SMOYssa graafisena suunnittelijana. Maria Blomberg (43) on nimitetty asiakkuusjohtajaksi 2.1. alkaen toimien edelleen myös Mainostoimisto SMOY:n johtoryhmän jäsenenä. Hän toimi aiemmin samassa yrityksessä projektijohtajana. Tavoitteenamme on luoda poikkeuksellisen toimiva asiakkuusstrategia, joka näkyy konkreettisena ja olennaisena osana kaikessa SMOYn toiminnassa. Haluamme, että tulevaisuudessa ketterä palvelu on ylivoimainen erottumistekijämme ja panostamme sen vuoksi asiakkuuksiimme entistä paremmin. Tätä varten muodostamme CRM-tiimin. Marian lisäksi siihen kuuluvat Leena Väkeväinen, Sara Yrjönen ja Nina Eklund. SMOY kesälomalla SMOY viettää kesälomaa 7. - 18.7.2008. Loman aikana toimistomme on suljettu. SISÄPIIRIN TIETOA
katu emenkatu Leppäsuonkatu Runeberginkatu Malminkatu Malminkatu Fredrikinkatu Pohjoinen Rautatienkatu Pohjoinen Rautatienkatu Tennispalatsi Annankatu Kampin keskus Salomonkatu Salomonkatu M Kampikuja Runeberginkatu Urho Kekkosen katu Kansakoulukatu Simonkatu Annankatu Yrjönkatu Forum Lapinlahdenkatu Lapinlahdenkatu Työmiehenkatu Lastenkodinkuja Lastenkodinkatu Lapinrinne Ruoholahdenkatu Malminrinne Fredrikinkatu Eerikinkatu Kalevankatu Albertinkatu Eerikinkatu UUSI OSOITTEEMME ON KAMPISSA. Mainostoimisto SMOY Oy www.smoy.com Lapinrinne 3 FIN-00100 Helsinki Puh. +358 (0)9 6155 1900 Faksi +358 (0)9 6155 1999 A BONNIER GROUP COMPANY