s. 1 / 6 Alue 330408 Kokinniitty Suurpelto I -asemakaavan muutos Asianumero 270/10.02.03/2017 Suurpellon eteläkärjen rakentumaton toimistorakennusten kortteli muutetaan asuinkerrostalokortteliksi, jossa on jonkin verran työ-/palvelutiloja. Kuva: Suunnittelualueen sijainti opaskarttapohjalla. Kuva: Alustava suunnittelualueen rajaus ortokartalla. Kaavanmuutoksen aluerajaus tarkentuu suunnittelun edetessä. Espoo kaupunki 6/ 2018.
s. 2 / 6 LÄHTÖKOHDAT Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Matinkylän suuralueella Suurpellon eteläosassa Suurpellontien ja Kehä II:n välissä. Se käsittää korttelin 21025 lähiympäristöineen osoitteissa Suurpellontie 1 / Henttaankaari 1. Alueen nykytilanne Korttelinosa on rakentamatonta, osittain jo metsittynyttä entistä peltoa. Korttelialueen koilliskulmassa on suurjännitelinjan maisemapylväs sekä rakenteilla muuntamo ja sähköasema. Ympäröivät katualueet ovat luonnollista maanpintaa korkeammalla ja niiden padotusvaikutus näkyy erityisesti korttelin alavassa kaakkoisreunassa. Laajempaa maisematilaa rajaavat metsäiset rinteet, mutta miljöössä ovat vahvasti esillä Suurpellon eteläisen sisääntuloalueen katujärjestelyt ja Kehä II:n eritasoliittymän rampit. Korttelialueesta luoteeseen Suurpellontien ja Suurpellon puistokadun toisella puolella on viisikerroksisia asuinkerrostaloja. Länsipuolella on Klariksenkallion lähivirkistysalue kallioleikkauksineen. Korttelin kaakkois- ja länsipuolitse kulkevat kävely- ja pyöräilyreitit, jotka Ylismäentien alikulun kautta yhdistävät Suurpellon lounaaseen Olariin ja itään Olarinluoman suuntaan suuntautuvaan baanayhteyteen. Ylismäentien eteläpuolella sijaitsee Nygårdin kartanon vanha pihapiiri, joka on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Maanomistus Kortteli 21025 on pääosin yksityisessä omistuksessa (kiinteistö 1:169). Espoon kaupunki omistaa korttelin koilliskulman ja ympäröivät katualueet. Kaavoitustilanne Uudenmaan maakuntakaavassa (vahvistettu YM 2006) alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Uudenmaan 2. vaihemaankuntakaavassa (vahvistettu YM 2014) Suurpelto on osoitettu tiivistettävänä taajamatoimintojen alueena, joka tukeutuu kestävään liikennejärjestelmään. 3. ja 4. vaihemaakuntakaava eivät koske suunnittelualuetta. Voimassa olevassa Espoon eteläosien yleiskaavassa (2010) alue on työpaikka-aluetta (TP, uusi alue). Espoon yleiskaavatason työpaikkaselvityksessä (2017) on arvioitu Suurpellon olevan yksi alueista, joilla on tarve muuttaa toimistotyöpaikkaalueiden varauksia asumiseen. Yleiskaavassa suunnittelualue rajoittuu uuteen työpaikka-alueeseen, uuteen kaupunkimaiseen asuntoalueeseen (A1) ja virkistysalueeseen (V). Kehä II:n, Ylismäentien ja Suurpellontien luokitus on kaksiajoratainen päätie tai pääkatu. Yleiskaavassa on esitetty myös raidevaraus (pikaraitiotie Matinkylä-Kera). Kuva: Ote voimassa olevien maakuntakaavojen yhdistelmästä. Suunnittelualueen sijainti osoitettu keltaisella nuolella. (Uudenmaanliiton karttapalvelu 5/2018 Uudenmaan liitto ja Itä- Uudenmaan liitto, Maanmittauslaitos lupa nro 744/MYY/06). Kuva: Ote voimassa olevasta yleiskaavasta. Suunnittelualueen sijainti osoitettu keltaisella nuolella. ( Espoon kaupunki 5/2018) Kuva: Ote ajantasa-asemakaavasta ( Espoon kaupunki, karttapalvelu 5/2018) Alueella on voimassa Suurpelto I -asemakaava ja Kilonväylä, asemakaavan muutos (2006). Suunnittelualue on siinä osoitettu toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa opetustoimen tiloja (KT-1). Rakennusoikeus on yhteensä noin 27 100 k-m 2. Ehdottomasti käytettävä kerrosluku on valtaosalla korttelia V, Suurpellontien varressa kerrosluku on II.
s. 3 / 6 Autopaikkoja tulee rakentaa 1 ap/ 70 m 2 toimistokerros-alaa ja 1/200 m 2 opetustoimen kerrosalaa kohti. Autopaikat tulee sijoittaa ensisijaisesti maan alle tai pysäköintilaitoksiin. Ajoyhteys on mahdollinen vain Henttaankaaren suunnasta. Korttelialueen koilliskulma on merkitty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten korttelialueen osaksi (ET). Korttelialueen ja Kehä II:n maantiealueen välissä on kapea lähivirkistysalue (VL), muilta reunoiltaan kortteli rajoittuu katualueisiin. Suurpellontien katualueella on pikaraitiotievaraus. Aloite ja perittävät maksut Asemakaavan muutosta on 10.1.2017 hakenut korttelin 21025 maanomistaja. Hakija maksaa kaavanmuutoksen laatimiskustannukset (MRL 59 ). Sopimukset Asemakaavan muutos edellyttää maankäyttösopimuksen (MRL 91b ) tai muun toteuttamissopimuksen laatimista. Maankäyttösopimusneuvottelut hoitaa tonttiyksikkö. MITÄ JA MITEN SUUNNITELLAAN? Tavoitteet Tavoitteena on muuttaa rakentumaton toimistorakentamiseen osoitettu kortteli asuinkerrostalorakentamisen mahdollistavaksi. Kaavanmuutos lisää asuntotonttivarantoa hyvän saavutettavuuden alueella valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja MALtoteutusohjelman mukaisesti. Alue liittyy Suurpellon ns. palvelukorttelialueeseen, jonka asemakaavanmuutoksia varten Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta on 7.12.2011 hyväksynyt tavoitteet. Näiden tavoitteiden mukaan Suurpellon työpaikkakorttelit muutetaan palvelukortteleiksi, joilla asemakaavoihin verrattuna asumista on enemmän ja työpaikat ovat pääosin palvelutyöpaikkoja. Sivistystoimi on ilmoittanut, että asukasmäärän kasvun aiheuttama julkisten palveluiden, erityisesti päivähoitotilojen tarve tulee huomioida. Kaavanmuutoskortteli 21025 muodostaa tulevaisuudessa yhdessä kahden Ylismäentien varren suurkorttelin kanssa Suurpellon eteläisen sisääntulon kaupunkikuvallisen ilmeen. Nygårdin kartanon pihapiiristä on näkymä suunnittelualueelle. Suunnittelussa on tarpeen huomioida myös ympäristön häiriötekijät kuten liikennemelu, liikenteen päästöt ja voimajohdot. Suunnitelman kuvaus Hakijan esittämässä viitesuunnitelmassa on pyritty säilyttämään korttelin nykyinen rakennusoikeus, joka on noin 27 000 k-m 2. Tästä pääosa on asumista. Lisäksi kortteliin on tarkoitus sijoittaa päiväkoti ja Henttaankaareen rajoittuvien rakennusten maantasokerrokseen liike-, palvelu- tai työtiloja. Asuinkerrostalot sijoittuvat suhteellisen tasakorkeina korttelialueen reunoille ja rajaavat yhteisen pihaalueen, joka on luonteeltaan suojainen ja vehreä. Rakennuksissa on kuudesta kahdeksaan kerrosta siten, että korkein rakentaminen sijoittuu eteläkärkeen. Rakennusten korkeus vastaa pitkälti voimassa olevan kaavan mahdollistamaa rakentamista, koska toimistokerrokset olisivat korkeampia. Suurpellontien ja Henttaankaaren varressa pyritään viihtyisään kaupunkimaiseen jalankulkuympäristöön. Ajoyhteys korttelialueelle on järjestetty Henttaankaaren kautta tulevan sähköaseman laidalta. Autopaikoitus on sijoitettu pääosin sisäpihan pihakannen alle ja osittain maantasopaikkoina kaakkoislaidan melualueelle. Asukaspysäköintiä on mitoitettu yksi autopaikka / 95 asuinkerrosneliömetriä. Lisäksi osoitetaan tilaa yleiselle pysäköinnille korttelialueelta mm. palvelutilojen lyhytaikaista pysäköintiä varten. Korkeusasemat sovitetaan ympäröivien jo rakennettujen katujen korkeusasemiin. Liittyminen ympäröivän alueen kävelyn ja pyöräilyn reitteihin suunnitellaan luontevaksi. Kuvamateriaalia suunnitelmasta on tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman lopussa. Suunnittelun toteuttaminen Asemakaavanmuutoksesta laaditaan viitesuunnitelma, jota tarkennetaan kaavaprosessin edetessä vaiheittain. Asemakaavakartta ja kaavaselostus laaditaan kaavaehdotusvaiheessa. Toteutusta ohjaamaan laaditaan korttelisuunnitelma. Vaikutusten arviointi Viitesuunnitelman pohjalta kaavoituksen yhteydessä arvioidaan asemakaavan muutoksen merkittävimmät vaikutukset. Soveltuvin osin arvioidaan vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, luontoon, maisemaan, ihmisten elinoloihin sekä yhdyskuntatalouteen. Tärkeimmät vaikutukset esitetään kaavaselostuksessa. Vaikutusalueena ovat kortteli 21025 ja sen lähiympäristö. Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään aikaisempia alueen kaavoituksen yhteydessä tehtyjä selvityksiä ja tarvittaessa tehdään lisäselvityksiä kullekin aihepiirille tarkoituksenmukaisin menetelmin. Olemassa olevia selvityksiä ovat mm.: - Kokinniitty-viitesuunnitelma. Arkkitehdit Tommila Oy 1.5.2018. - Luontolausunto Kokinniitystä. Luontotieto Keiron Oy. 3.5.2018 - Viitasammakkokartoitus Kokinniityllä. Luontotieto Keiron Oy. 7.6.2018 - Meluselvitys, Kokinniitty 330408. Helimäki Akustikot 2.5.2018. - Maisema-analyysi Kokinniitty. Nomaji Oy. 5.6.2018.
OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN s. 4 / 6 Osalliset Osallisia ovat suunnittelualueen sekä lähialueiden asukkaat, maanomistajat, hallintaoikeuden omistajat, kaupunginosayhdistykset, yhteisöt, yrittäjät ja muut tahot, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä lisäksi viranomaiset. Viranomais- ja muu asiantuntijayhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. (MRL 63 ) Asemakaavatyö on käynnistynyt tämän osallistumisja arviointisuunnitelman laatimisella. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kaupungin esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten arvioinnissa noudatettavat osallistumisen ja vuorovaikutuksen periaatteet ja tavat. Mielipiteet (MRA 30 ) Osalliset voivat osallistua kaavatyön valmisteluun kertomalla mielipiteensä suunnitelmasta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 30.7. 28.8.2018. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 28.8.2018 klo 15.45 mennessä osoitteella: Kaupungin kirjaamo, PL 1, 02070 ESPOON KAUPUNKI tai sähköpostiosoitteella: kirjaamo@espoo.fi. Kirjaamon käyntiosoite on Siltakatu 11, kauppakeskus Entresse. Kaavan nimi, alue- ja asianumero (Kokinniitty, 330408, 270/2017) on mainittava. Kaavaehdotus (MRL 65 ja MRA 27 ) Kaupunkisuunnittelukeskus laatii suunnitelmien ja selvitysten pohjalta kaavaehdotuksen. Tavoitteena on, että se käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa talvikaudella 2018-19. Kaavaehdotus on tämän jälkeen julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan, jolloin siitä on mahdollisuus jättää muistutus. Muistutus tulee toimittaa kirjallisena nähtävilläolokuulutuksessa mainitulla tavalla ja aikataululla. Viimeistään ehdotusvaiheessa pyydetään tarvittavat lausunnot viranomaisilta. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavaehdotuksen sekä siitä saadut muistutukset ja lausunnot. Käsittelyn jälkeen lähetetään kaupungin vastineet kunkin muistutuksen ensimmäiselle osoitteensa ilmoittaneelle allekirjoittajalle. Jos kaavaehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville (MRA 32 ). Kaavan hyväksyminen (MRL 52 ) Lautakunnan puoltama kaavaehdotus lähetetään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaavan hyväksymisestä päättää valtuusto. Hyväksymispäätöksestä on mahdollista valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. Tiedottaminen Nähtävilläoloista ja mahdollisista tiedotus- ja keskustelutilaisuuksista kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa. Lisäksi tiedotetaan kaava-alueen ja lähinaapuruston maanomistajia sekä asukasyhdistyksiä. Kaavan hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kaupungin ilmoituslehdissä ja erikseen niille muistuttajille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan nähtävilläoloaikana (MRL 67, MRA 94 ). Kaava-aineiston virallinen nähtävilläolopaikka on Espoon teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu (käyntiosoite: Virastopiha 3, katutaso, Espoon keskus). Eri kaavavaiheissa aineistoa on esillä myös Matinkylän suuralueen asiointipisteessä (kauppakeskus Iso Omena /palvelutori, Suomenlahdentie 1, 3. krs) ja kaupungin verkkosivuilla: www.espoo.fi/kaavoitus. Lisätietoja Hankkeeseen liittyen voi ottaa yhteyttä koko kaavoitusprosessin ajan: Aila Valldén, puh 043 825 1919 Katariina Peltola (maisemasuunnittelu), puh. 043 825 5200 Marno Hanttu (liikennesuunnittelu), puh. 046 877 2749 Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@espoo.fi Lyhenteet: MRL = maankäyttö- ja rakennuslaki MRA = maankäyttö- ja rakennusasetus Päiväys ja allekirjoitus Espoossa, 18.6.2018 Torsti Hokkanen Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelujohtaja
s. 5 / 6 KUVIA VALMISTELUAINEISTOSTA Kuvalähde: Kokinniitty-viitesuunnitelma Suurpelto I-asemakaavan korttelin 21025 asemakaavanmuutoksen osallistumis-ja arviointisuunnitelmaa varten. Arkkitehdit Tommila Oy 1.5.2018. Rakentumattomia toimistokortteleita Olemassa olevia asuinkerrostaloja Kokinniitty Klariksenkallio Asuinkerrostaloja (rakennuslupavaihe) Nygård (suojeltu pihapiiri) Vanbronniitty (asemakaavaehdotus; asuinkerrostaloja) Havainnekuva muutossuunnitelman sovittamisesta ympäröivään alueeseen ja muihin alueen suunnitelmiin. Perspektiivikuva korttelin sisäpihalta kohti etelää. Lähde: Arkkitehdit Tommila Oy / Voima Graphics Oy.
s. 6 / 6 Päiväkoti (1-2. krs) Asemapiirros suunnitelmasta (ei mittakaavassa). Lähde: Arkkitehdit Tommila Oy. Leikkaus Klariksenkallio Kehä II, jossa näkyy suunnitelman korkeusasemien liittyminen ympäristöön. Alustava julkisivu Suurpellontien suuntaan. Lähde: Arkkitehdit Tommila Oy.