Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan finaali järjestetään 29. elokuuta Varkauden keskuskentällä. Vattenfall Seuracup järjestetään tänä kesänä 18. kerran. Valtakunnallisessa yleisurheilun Vattenfall Seuracupissa 11-17 vuotiaat nuoret kilpailevat ikäluokittain lähes kaikissa yleisurheilulajeissa. Seurojen paremmuusjärjestys muodostuu yksilösuoritusten mukaan lasketuista pisteistä. Yli 50 piirikilpailua sisältävä kilpailusarja huipentuu valtakunnallisiin finaaleihin, jotka kilpaillaan kuntien asukasluvun mukaisesti neljässä eri sarjassa. Finaalijärjestäjät 2015 Finaalit järjestetään lauantaina 29.8.2015 neljässä eri sarjassa. Finaalijärjestäjinä toimivat Sulkavan Urheilijat -41 (Kilo-sarja), Laitilan Jyske (Mega-sarja), Varkauden Kenttä-Veikot (Giga-sarja) sekä Keski-Uudenmaan Yleisurheilu (Tera-sarja). Säännöt Seuracupin finaaliin selviää 15 seurajoukkuetta jokaisessa sarjassa piirikisojen perusteella ja järjestävä seura. Finaaleissa kilpailee näin kaikkiaan 64 seuraa. osanotto-oikeus kuten piirikisassa seuraa edustaa yksi urheilija jokaisessa lajissa kenttälajeissa jokaisella kilpailijalla on neljä suoritusta sukkulaviestissä on kaksi edustajaa jokaisesta sarjasta sukkulaviesti juostaan keskikentällä ja siinä ei käytetä kapulaa Lajit T/P11: 150 m, 1000 m, pituus, keihäs T/P13: 60 m aj, 1000 m, korkeus, moukari T/P15: 80/100 m aj, 2000 m, seiväs, kuula, 1000 m kävely (tyttö tai poika) N/M17: 200 m, pituus, kuula Sukkulaviesti 16 x 60 metriä Kilpailun aikataulu 9.35 Kokoontuminen takasuoralle 9.45 Ryhmittyminen avajaisiin 10.00 Kilpailun avajaiset 10.30 P15 seiväs 10.30 P13 moukari 10.30 T13 korkeus 10.30 T13 60 m aj 10.30 M17 pituus 10.30 N17 kuula
10.40 P13 60 m aj 11.05 T15 80 m aj 11.30 P15 100 m aj 11.45 T15 kuula 12.00 T13 moukari 12.05 N17 pituus 12.30 T11 150 m 12.40 P11 150 m 13.05 P13 korkeus 13.05 P15 kuula 13.10 M17 200 m 13.20 N17 200 m 13.20 T15 seiväs 13.20 T11 keihäs 13.30 P11 pituus 13.35 T13 1000 m 13.45 P13 1000 m 14.55 T11 1000 m 14.05 P11 1000 m 14.10 M17 kuula 14.20 T15/P15 1000m kävely 14.30 P11 keihäs 14.35 T11 pituus 14.40 T15 2000 m 14.55 P15 2000 m 15.30 Sukkulaviesti 16.00 Palkintojen jako Ilmoittautuminen Kilpailukalenterin kautta 26.8. mennessä. Ilmoitattehan eräjakoja varten urheilijoiden kauden parhaan tuloksen. Ilmoittautuminen sukkulaviestiin 26.8. mennessä sähköpostilla osoitteeseen varkkv@luukku.com Huom! Osallistumisoikeus vain GIGA-sarjan finaalipaikan lunastaneille seuroille. Katso kisan säännöt Vattenfall Seuracup. Varmistattehan seuroittain, että kilpailukalenterissa on vain yksi edustaja/seura/laji, eikä ylimääräisiä nimiä. Jokainen joukkue saa numeron 1-16 väliltä ja numero on sama jokaisella joukkueen urheilijalla. Yhteystiedot Yhteyshenkilö Marita Rundelin puh. 040 5733014, marita.rundelin@luukku.com, Kilpailunjohtaja Timo Eronen puh. 040 8605879, timo1.eronen@luukku.com, Internetsivut varkkv.sporttisaitti.com/ Kilpailutoimisto Kilpailutoimisto sijaitsee urheilukentän läheisyydessä Kuoppakankaan koululla Osmajoentie 30, 78210 Varkaus. Kilpailutoimisto on avoinna pe 28.8. klo 17.00-20.00 Lauantaina kilpailutoimisto on urheilukentän katsomorakennuksen ylätasanteella ja on avoinna la 29.8. klo 8.00 alkaen.
Urheilukenttä Kisapuiston urheilukenttä Kirikatu 7, 78210 Varkaus Majoitus Koulumajoitus; Majoituskoulu on auki finaalijoukkueille pe 28.8. klo 17.00 - la 29.8. klo 9.00. Paikka: Kuoppakankaan koulu (Osmajoentie 30, 78210 Varkaus). Matkaa Kisapuiston yleisurheilukentälle n. 100 m. Majoituksen hinta: 15 /yöpyjä (sisältää aamupalan: leipä, leike, maito/mehu, jogurtti, hedelmä). Majoitus tapahtuu luokkahuoneissa lattialla. Omat patjat ja petivaatteet mukaan. Majoittuvien joukkueiden mukana tulee olla vähintään yksi täysi-ikäinen huoltaja/luokkahuone (n. 20 majoittujaa). Luokkahuoneet palautetaan samassa kunnossa kuin luovutettaessa. Mikäli jotain luokkahuoneessa rikkoutuu, vastuussa oleva huoltaja informoi siitä majoitusvastaavalle. Majoittujat vastaavat kaikista aiheuttamistaan vahingoista. Majoitukseen tultaessa perimme 50 euron siivouspantin/luokkahuone (käteisenä) joka palautetaan seuraavana aamuna jos luokka on siisti. Majoitusvaraus tehdään joukkueinfon mukana tulevalla SUL:n sähköisellä lomakkeella määrättyyn päivään mennessä. Majoitus maksetaan etukäteen varauksen yhteydessä pankkitilille: Varkauden Kenttä-Veikot, OP FI82 5500 0840 0103 53 Hotellimajoitus; Olemme varanneet majoituskiintiön Scandic Hotel Oscariin. Hinnat ovat nettohintoja seuroille. Hintoihin sisältyy herkullinen aamiainen, kuntoiluhuone, iltasauna ja pääsy hotellin ravintoloihin. VARAUKSET JA TIEDUSTELUT suoraan hotelliin tunnuksella: " VATTENFALL SEURACUP 2015" Majoituskiintiö on voimassa 11.8.2015 asti joten huonevaraukset on tehtävä siihen mennessä. puhelin: 017-579011, faksi: 017-5790 500 email: hotel@hoteloscar.fi Internetsivut: www.scandichotels.fi/oscarvarkaus Ruokailu Kisapaikalla Kisapuiston yleisurheilukentällä on auki kioski, jossa tarjolla mm. kahvia, limua, leipiä, makkaraa, pullaa ja karkkia. Maksu vain käteisellä. Kioskin tarjonnan lisäksi joukkueilla on mahdollisuus lämpimään lounaaseen. Lounas tarjoillaan kentän vieressä sijaitsevalla Kuoppakankaan koululla Osmajoentie 30 klo 11.00-15.00 välisenä aikana. Huom! Lounas tulee tilata ja maksaa etukäteen, sitä ei ole mahdollista ostaa suoraan koululta. Hinta 8,5 /hlö (sis. lihapulla ja muusi, leipä, salaatti, juoma). Koululla majoittuville tarjoillaan aamupala koululla (sisältyy majoitushintaan). Koululla majoittujilla on myös mahdollista tilata iltapalaa sisältäen; sämpylä, margariini, juusto, hedelmä, mehu. Iltapalan hinta on 5 /henkilö. Lounas ja iltapala varataan etukäteen joukkueinfon mukana tulevalla SUL:n sähköisellä lomakkeella. Etukäteen tilattu lounas ja iltapala maksetaan pankkitilille: Varkauden Kenttä-Veikot, OP FI82 5500 0840 0103 53. Tilatut lounasliput ja iltapala jaetaan joukkuepaketin mukana kisakansliasta.
Kilpailuohjeet osallistuville joukkueille Avajaiset Joukkueet kokoontuvat kello 9.35 mennessä takasuoralle mukanaan tuomansa oman nimikylttinsä tai seuran lipun taakse Joukkue numero 1 on lähinnä seiväshyppypaikkaa, ja siitä eteenpäin numerojärjestyksessä Kello 9.45 alkaa sisäänmarssi, jolloin joukkue kerrallaan siirrytään reippaasti suoraan ruohokentän yli ja jäädään joukkueittain parijonoon katsomon eteen Sisäänmarssin jälkeen ovat vuorossa avajaismuodollisuudet ja joukkueiden esittely, kilpailut alkavat kello 10.30 Ensimmäisiin lajeihin valmistautuvat urheilijat osallistuvat avajaisiin valintansa mukaan Kilpailutoimisto ja tulospalvelu Perjantaina kilpailutoimisto on Kuoppakankaan koululla ja on avoinna pe 28.8. klo 17.00-20.00 Lauantaina kilpailutoimisto on urheilukentän katsomorakennuksen ylätasanteella ja on avoinna la 29.8. klo 8.00 alkaen Kilpailutoimistosta voi noutaa seuramateriaalin (kilpailunumerot, lounasliput, paidat ym.) Kilpailutoimistoon tehdään varmistukset ja muutokset joukkueen kokoonpanossa viimeistään su 29.8 klo 9.00 (myös sukkulaviesti). Tämän jälkeen tulevat muutokset käsitellään tapauskohtaisesti. Tulospalvelu sijaitsee kentän katsomorakennuksessa. Toivomme, että seurat valitsevat yhden henkilön, joka tarvittaessa asioi tulospalvelun kanssa Tulokset laitetaan näkyviin katsomon ylätasanteen ilmoitustauluun Kilpailunumerot ja eräjaot Kilpailijat käyttävät rintanumeroa (kaikilla joukkueen jäsenillä sama numero, numeroita toimitetaan 30 kpl) Kilpailunumerot jaetaan seuroille seuramateriaalin yhteydessä Eräjaot tehdään tilastoaikojen perusteella Poimintoja säännöistä Seuraa edustaa yksi urheilija jokaisessa lajissa Osanotto-oikeus kuten piirikisassa Kenttälajeissa jokaisella kilpailijalla on neljä suoritusta Sukkulaviestissä on kaksi edustajaa jokaisessa sarjassa Urheilija voi osallistua omaan sarjaansa, tai ylempään ikäsarjan kisaan. Kuitenkin vain yhden ikäluokan sarjaan samassa kisassa (myös sukkulaviesti) Pisteet joka lajista sijoitusten mukaan. Mukana 16 joukkuetta: 1) 17 p., 2) 15 p., 3) 14 p 16) 1p Mikäli seuralla ei ole lajissa osallistujaa tai urheilija jää ilman tulosta, tulee pistetaulukkoon pisteeksi nolla. Tasatilanteessa pisteet jaetaan sijoitusten pisteiden keskiarvolla Tasapisteissä sijoitus määräytyy sukkulaviestin sijoituksen mukaan
Sukkulaviesti Sukkulaviesti juostaan nurmella kahdessa erässä, sen pistetilanteen mukaan mikä on voimassa ennen sukkulaviestiä Sukkulaviesti juostaan ilman kapulaa Joukkueiden tulee 10 minuuttia ennen juoksun alkua ryhmittyä jonoon lähtöpaikoilleen. Juoksujärjestys on nuorimmasta vanhimpaan seuraavasti: P11, T11, P11, T11, P13, T13, P13, T13, P15, T15, P15, T15, M17, N17, M17, N17 Poikien lähtöpaikka on maaliviivan puoleinen pääty, tytöt lähtevät toisesta päästä Vaihtokosketuksen on tapahduttava vaihtokepin takana käteen läpsäyttämällä Joukkueiden on ilmoitettava sukkulaviestin osallistujat juoksujärjestyksessä ilmoittautumisensa yhteydessä Verryttely ja suorituspaikalle saapuminen Omatoiminen verryttely on mahdollista kenttää kiertävällä pururadalla ja kentän viereisellä hiekkakentällä Verryttelymahdollisuus suorituspaikalla kokoontumispaikalta kentälle siirtymisen jälkeen Kilpailijat siirtyvät suorituspaikalle kokoontumispisteen kautta, jonne kokoonnutaan 30 minuuttia ennen lajin alkamista. Kokoontumispisteellä tarkistetaan kilpailijat, numerolaput jne. Kilpailun päätyttyä jokainen voi lähteä itsenäisesti kilpailupaikalta pois häiritsemättä muiden lajien kilpailijoita Kenttäalue on tarkoitettu vain kilpailijoille ja toimitsijoille. Huoltajien paikka on kentän ulkopuolella. Näin varmistamme sujuvan kilpailun kulun Välineiden tarkastus Omien välineiden käyttö on sallittua Omat heittovälineet on tuotava tarkistukseen 1.5 tuntia ennen lajin alkua kentän katsomorakennuksen eteläpäädyssä sijaitsevaan pisteeseen Palkintojen jako Palkintojen jako tapahtuu sukkulaviestin jälkeen Joukkuemitalit ja pokaalit kolmelle parhaalle joukkueelle Stipendi kuudelle parhaalle joukkueelle Kaikki joukkueet saavat Vattenfall seuracup kisapaidat
Aluekartat Tervetuloa Varkauteen!