Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2006 Puupiirroksia Riilahden toimintakeskuksesta, Aurinko ja kolme kuuta näyttely Esa-Pekka Ojanperä, Mari Pekkarinen, Mirja Kurki
YLEISTÄ Vuonna 2002 perustetun Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Kettukin tärkein tavoite oli perustaa valtakunnallinen kehitysvammaisten taidekeskus. Tämä tavoite toteutui keväällä 2006 ja Kettuki-keskus aloitti toimintansa Hämeenlinnan Verkatehtaan ARX-talossa. Taidetoimintaa oli vuoden aikana runsaasti. Kaikkiaan järjestettiin kuusi taidenäyttelyä, tärkeimpänä Suomessa ainutlaatuisen laaja kehitysvammataiteen näyttely Aurinko ja kolme kuuta Voipaalassa. Tässä toimintakertomuksessa kerrotaan kaikista niistä tapahtumista, joita sekä Kettuki ry että Kettukikeskus ovat järjestäneet vuoden 2006 aikana. ARX-talo Hämeenlinnan Verkatehtaalla YHDISTYSTOIMINTA Tiedottaminen Yhdistyksen esitteeseen päivitettiin ajankohtaiset osoite- ja muut tiedot. Jäsenkirjeitä lähetettiin kaksi. Yhdistyksen ja Kettuki-keskuksen yhteiset nettisivut avattiin 17.10.2006 ja niiden sisältöä kehiteltiin ja täydennettiin koko loppuvuosi. Yhdistyksen leikekirjaan kertyi lehtileikkeitä runsaasti vuoden mittaan. 2
Alettiin toimittaa Kettuki-keskuksen tiedotetta, ensimmäinen julkaistiin marraskuussa 2006. Tiedote julkaistiin sähköisenä, mutta toimitettiin Kettukin sähköpostittomille jäsenille paperisena. Lisäksi tiedote lähetettiin noin 200 sähköpostiosoitteeseen. Kettukille painatettiin omalla logolla varustetut kirjepaperi, kirjekuoret ja käyntikortit. Jäsenhankinta Uusia jäseniä yhdistykseen on liittynyt 17 ja jäsenmäärä oli vuoden lopussa 82, joista 70 varsinaista jäsentä ja 12 kannatusjäsentä. Varainhankinta Apurahoja vuodeksi 2006 saatiin Opetusministeriöltä 6500 yhdistyksen toimintaa varten ja Kordelinin rahastolta 4000 taidekeskuksen toimintaan. Apuraha-anomuksia tehtiin 7 kpl. Kehitysvammaliitto luovutti joulukorttirahansa Kettukille (500 ). Aurinko ja kolme kuutaselkokirjaa varten saatiin avustukset Selkokeskuksesta ( 4200 ) ja Kordelinin rahastolta (5000 ). Itse näyttelyä tuki myös Kehitysvammaisten Tukiliitto (1000 ) ja Suomalais-tanskalainen kulttuurisäätiö (800 ). Hallituksen kokoukset Yhdistyksen hallituksella oli vuoden 2006 aikana 7 kokousta, joista 2 toteutettiin puhelimitse. Hallituksen jäsenet: Ahti Isomäki, taidemaalari, puheenjohtaja Erkki Kannosto, kuvanveistäjä, varapj. Jaana Isomäki, psykologi, sihteeri Pekka Elomaa, valokuvaaja Susanna Hintsala, projektipäällikkö Kari T Korhonen, ekonomi Markku Niemelä, kuntayhtymän johtaja Pertti Rajala, erityishuoltopiirin johtaja Mauri Ronkainen, sosiaalineuvos Katri Stenberg, taidemaalari Antero Laine: Muoto, Kaarisilta Yhdistyksen rahastonhoitopalvelut on ostettu Päivi Määttäseltä (tmi Kasperville). 3
VARSINAINEN TOIMINTA ESR-HANKE Taidekeskuksen suunnitteluhanke päättyi jatkoajan jälkeen 28.2.2006. Hanke on toteutunut Euroopan Unionin sosiaalirahaston (ESR-) projektina Hämeen Liiton kautta. Projektia tuki Hämeenlinnan kaupunki ja Suomen Kulttuurirahasto. Hämeen Liitolle tehtiin uusi anomus, johon saatiin myönteinen päätös 23.5.2006. Uusi projekti on kaksivuotinen (2006-07) ja sen aikana taidekeskuksen toimintamalli, henkilöstö ja rahoitus on tarkoitus saada vakaalle pohjalle. Projektin budjetti kahdelle vuodelle on 109 000 ja sitä tukee Hämeenlinnan kaupunki 11 000 :lla. Projektiin palkattiin 26.5.2006 alkaen työntekijäksi FM Esa Vienamo, joka on toiminut Kettuki-keskuksessa aluksi osapäiväisesti ja loppuvuodesta kokopäiväisesti. Projektipäällikkö Esa Vienamo AAC-messuilla Projektin ohjausryhmä jatkoi entisellään: valt.tri Assi Liikanen taidemaalari Kari Jylhä kuntayhtymän johtaja Pertti Rajala koulutuspäällikkö Marjo Reunanen Kulttuurikeskuksen johtaja Timo Koivu valvoja Anri Leveelahti (Hämeen liitto) taidemaalari Ahti Isomäki psykologi Jaana Isomäki projektipääällikkö Esa Vienamo TAIDEKOKOELMA Kettukin taidekokoelma on kasvanut 67 teoksella, joista ostoja 7 kpl, lahjoituksia Voipaalan näyttelystä 14 kpl. Muut teokset ovat tulleet sopimuksen mukaisesti taidemaalauksen erityiskursseilta. Tällä hetkellä kokoelmassa on 194 teosta 74 taiteilijalta. Rikke Andersen: Nimetön, Karavana Lasse Rinne: Laiva, OmaPolku 4
Taidekokoelmaa säilytetään Hämeenlinnassa Kettukin varastossa ARX-talossa. Kettukin taidekokoelmasta osa on jatkuvasti esillä ARX-talon käytävillä ja toimistohuoneissa sekä Hämeenlinnan pääkirjaston kirjoittajakoulun huoneessa. TAIDEOPETUS JA KONSULTOINTI Kansalaisopiston kurssit Taidemaalauksen erityiskurssi jatkui Vanajaveden opiston, HML:n kehitysvammaisten tuki ry:n ja Kettukin yhteistyönä. Kurssille osallistui 8 kehitysvammaista henkilöä ja he maksoivat kurssimaksun itse. Materiaalit järjesti Kettuki, tilana on lasten ja nuorten kuvataidekoulun luokkahuone, opettajan palkan maksoi Vanajaveden opisto ja kuljetukset järjesti toimintakeskus Viisari. Opettajana toimi Hilkka Saarinen. Syyskaudeksi 2006 saatiin mukaan Koulutuskeskus Tavastia, josta lähihoitaja-opiskelijoita osallistui avustajina kurssille ja matkoihin Viisarin ja Verkatehtaan välillä. Toinen erityiskurssi jatkoi toimintaansa Juteinitalossa Hattulan kunnan Parolassa opettajana Katri Stenberg. Yhteistyökuvio on tässäkin edellisen kurssin kaltainen. Opiskelijoita kurssilla on 8. Kesäkurssi Kesäksi 2006 Kettuki suunnitteli edellisenvuoden tapaan Perttulan erityisammattikoulun kanssa viisipäiväistä kurssia ammattitaiteilijoille, jotka ovat kiinnostuneita aloittamaan kehitysvammaisten kanssa työskentelyn. Kurssi kuitenkin peruuntui viimehetken peruutusten vuoksi. Maalauskurssi Kettuki-keskuksessa Työkeskus Aula tilasi Kettukilta aamupäivän mittaisen maalauskurssin 27.11.2006. Kurssi pidettiin lasten taidekoulun tiloissa ja opettajina toimivat Katri Stenberg ja Hilkka Saarinen. Osanottajia oli 15 ja he tutustuivat kurssin jälkeen Kirsi Mikkosen näyttelyyn. TAIDENÄYTTELYT JA NIIDEN TUKEMINEN Aurinko ja kolme kuuta Tuloaula Voipaalan näyttelyyn Kettuki järjesti Voipaalan taidekeskuksessa laajimman Suomessa koskaan toteutetun kehitysvammaisten taiteilijoiden näyttelyn 3.6.-6.8.2006. Näyttelyn nimi oli Aurinko ja kolme kuuta ja sen kuraattorina toimi Ahti Isomäki. Näyttelyyn osallistui Tanskasta 3 yhteisöä - Bifrosttaidekoulu, Gaia-museo ja Karavana-ateljee ja Suomesta 10: Hempankaari Nokialta, Kaarisilta 5
Nastolasta, Kirsikoti Lieksasta, Kuhankosken erityisammattikoulu Laukaasta, Lieksan taidetoimintakeskus, Lyhty ry Helsingistä, OmaPolku Tampereelta, Perttulan erityisammattikoulu Hämeenlinnasta, Riilahden toimintakeskus Espoosta ja Tampereen kehitysvammaisten tukiyhdistys. Lisäksi esillä on Kettuki-kokoelman uusimpia hankintoja. Esillä oli 195 teosta yhteensä 94 taiteilijalta. Kävijöitä näyttelyssä oli lähes 2000. Näyttelynäkymä yläkerrasta, Hempankaaren veistoksia Lyhdyn työryhmä: Oikealla planeetalla Näyttelyn avasi Taidelehden päätoimittaja Otso Kantokorpi ja näyttelyn suojelijana toimi kulttuuriministeri Tanja Saarela. Presidentti Tarja Halonen lähetti avajaisiin onnittelusähkeen. Avajaisissa Piritta Manninen lauloi Timo Lahtisen säestyksellä. Avajaisyleisöä Heidi Brinch Hansen: Hedelmämaalaus, Bifrost Näyttelyn yhteydessä julkaistiin samanniminen runsaasti kuvitettu selkokielinen taidekirja. Näyttelystä toimitettiin myös näyttelyluettelo, jossa oli tiedot kaikista esillä olevista teoksista ja niiden tekijöistä sekä lyhyet esittelyt mukana olleista 14 yhteisöstä. Näyttelyn yhteydessä myytiin taidekirjaa, yhdistyksen postikortteja, näyttelyluetteloita ja näyttelyn julisteita. 6
Voipaalassa saavutettavuusasioissa oli paljon parannettavaa. Kettuki teki selko-opasteet sekä pyörätuoliramppeja ja kynnyskiiloja näyttelytiloihin. Kettukin rakentamat uudet pyörätuolirampit olivat kesällä ahkerassa käytössä Näyttelyn yhteydessä järjestettiin Voipaalassa 6.8.06 seminaari otsikolla Kehitysvammaiset taidekentän laidalla. Alustajina seminaarissa olivat Otso Kantokorpi ja Raija Mikkonen ja juontajana Pertti Rajala. Pertti Rajala johdattelee keskustelua Renkoviikko Hämeenlinnan seudun invalidien kesäkodissa Niemelässä Rengossa järjestettiin Renkoviikon aikana 21.-29.7.2006 Taideareena - taidenäyttely, johon Kettuki kutsuttiin mukaan. Näyttelyn avasivat kansanedustajat Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen. Esillä oli Kettukin Vanajaveden opiston ryhmien uusimpia teoksia, yhteensä 25 työtä 15 tekijältä. 7
Taidetömäys Merikarvialla Krookan satamassa järjestetyssä Tanner tömisee tapahtumassa 26.8.2006 oli esillä Kettuki-kokoelman näyttely Taidetömäys. Näyttelypaikka oli galleria Wanha Savu. Näyttelyssä oli esillä 38 teosta 23 tekijältä. Näyttelyn avasi ja esitteli projektipäällikkö Esa Vienamo. Erityiskurssin näyttely Taidetömäys Galleria Wanhassa Savussa Vanajaveden opiston taidemaalauksen Parolan erityiskurssi esitteli töitään 12.9.-20.10.2006 Sokerileipuri Suomisen kahvilassa Hämeenlinnassa. Näyttelyssä oli esillä akryylimaalauksia 6 henkilöltä: Anni Toivonen, Tuija Lehtonen, Virpi Kuru, Kirsi Pärssinen, Janne Nordman ja Vesa- Matti Saari. Esillä olleet teokset kuuluvat kaikki Kettuki-kokoelmaan. Opettajana ryhmässä on toiminut Katri Stenberg. Vuoden kehitysvammainen taiteilija 2006 Yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaisesti Kettuki järjesti yhden kehitysvammaisen taiteilijan oman näyttelyn. Tänä vuonna se oli Vuoden 2006 kehitysvammaiseksi taiteilijaksi nimetyn Kirsi Mikkosen näyttely Elämän värit Hämeenlinnassa Galleria ARXissa 17.10.-5.12.2006. Kirsi Mikkonen Näyttely oli laajin kehitysvammaisen taiteilijan Suomessa järjestetty yksityisnäyttely ja sai paljon huomiota osakseen. 8
Näyttelyn yhteydessä julkistettiin Kirsistä Kirsikodin kustantama selkokielinen taidekirja, jonka kirjoittivat Ari Sainio ja Otso Kantokorpi. Näyttelyssä kävi 1756 katsojaa ja sieltä myytiin kolme teosta. Avaajana toimi Taide-lehden päätoimittaja Arja Elovirta ja musiikkia esitti Anu Lehtonen Perttulan erityisammattikoulusta. Taide-lehden entinen päätoimittaja Otso Kantokorpi ja nykyinen päätoimittaja Arja Elovirta Anu Lehtonen esiintymässä avajaisissa AAC-messut Hämeenlinnassa 28.11.2006 järjesti Avain-säätiö/Hämeen Kahvakeskus, Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu ja Hämeenlinnan seudun kehitysvammaisten tuki ry vaihtoehtoisten ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien (= AAC-) messut Matka sanojen taakse HAMK:n tiloissa. Kettukilta oli sinne pyydetty taidenäyttely ja esittelypöytä. Kettuki-kokoelmasta oli esillä 21 teosta19 tekijältä. JULKAISUT Kettuki julkaisi runsaasti kuvitetun selkokielisen taidekirjan kesällä 2006 liittyen Aurinko ja kolme kuuta -näyttelyyn. Kirjan nimi on Aurinko ja kolme kuuta. Kehitysvammaiset taidekentän laidalla. Kirjoittajina ovat kuntayhtymän johtaja Pertti Rajala (aiheenaan selkokieli), taidehistorioitsija ja kriitikko Pirjo Hämäläinen (kriitikon näkökulma), Gaia-museon johtaja Dorte Eiersbo (kehitysvammataide Tanskassa), kirjailija Satu Itkonen (kehitysvammaisten taide, etiikka ja moraali) ja Jaana Isomäki (Kehitysvammaisuus, taide ja elämänlaatu). Kirjan toimitti Ahti Isomäki ja taittoi Jukka Forslund. Selkokäännökset olivat Ari Sainion käsialaa. Kirjassa on 53 kuvaa yhteensä 46 taiteilijalta. Kirjan julkaisemiseen saatiin merkittävää rahallista tukea Kordelinin rahastosta ja Selkokeskuksesta. 9
Kirsi Mikkosen näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös Kirsin maalauksesta Afrikkalainen kylä tehty postikortti. Kirsi Mikkonen: Afrikkalainen kylä, Kirsikoti PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET Marraskuussa Kettukin hallitus valitsi TAIDETEKO 2006 palkinnon saajaksi kriitikko ja kirjailija Otso Kantokorven, perusteluna kehitysvammaisten taiteen esilletuominen valtakunnallisessa taidekeskustelussa. Palkinto koostuu kunniakirjasta ja varapuheenjohtaja Erkki Kannoston lahjoittamasta puupiirroksesta Kotirintama. Palkinnot luovutettiin Kirsi Mikkosen näyttelyn avajaisten yhteydessä Hämeenlinnassa. Samassa yhteydessä luovutettiin kunniakirja Vuoden 2006 kehitysvammaiselle taiteilijalle Kirsi Mikkoselle. JÄSENISTÖ Vuonna 2006 yhdistykseen liittyi 17 uutta henkilöjäsentä ja 2 uutta kannatusjäsentä. YHTEISTYÖ Perttulan erityisammattikoulu tuki Kettukia erityisesti Aurinko ja kolme kuuta näyttelyn järjestämisessä. Myös kesäkurssien suunnittelu on toteutettu yhteistyössä jo useana vuonna. Minna Ervasti: Afrikkalainen asetelma Perttulan erityisammattikoulu 10
Papunet järjesti keväällä 2006 piirustuskilpailun, jonka juryyn oli kutsuttu Kettukin puheenjohtaja. Arvostelussa kiinnitettiin huomiota erityisesti työn puhuttelevuuteen ja omaperäisyyteen. Kilpailun voitti Jack Heiskanen Lieksan taidetoimintakeskuksesta työllään Intiaani. Kilpailutöiden näyttely oli Malmin kirjastossa 4.-31.12.2006. Jack Heiskanen: Intiaani Pirkanmaan sosiaalipalveluiden kuntayhtymä järjesti Raamaa ja rapsoriaa -nimiset valtakunnalliset kehitysvammaisten kulttuuripäivät elokuussa Tampereella. Niiden yhteydessä avattiin 8.8. illalla uusi taidetoimintapaikka Wärjäämö. Avajaisten yhteyteen päivällä oli järjestetty seminaari, johon Kettukista oli kutsuttu alustamaan Ahti Isomäki, Raija Mikkonen ja Satu Itkonen. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry täytti 75 vuotta ja järjesti kuvataidekilpailun. Kilpailussa palkittiin hämeenlinnalaisen Antti Korkeilan teos Naamio, joka on Kettukin kokoelmassa. Puheenjohtaja ja sihteeri tutustuivat lomamatkallaan Islannissa paikalliseen kehitysvammaisten omaisjärjestöön Throskahjalpiin ja neuvottelivat alustavasti yhteistyöstä esim. taidenäyttelyn muodossa keväällä 2007. TIETOPANKIT Kettuki kerää jatkuvasti kehitysvammataiteeseen ja kehitysvammaisiin liittyvää materiaalia. Lehtileikkeitä, artikkeleita ja kirjoja on koottu jo runsaasti. Lisäksi kerätään tietoja Suomessa toimivista taideryhmistä ja opettajista. Kettuki-keskuksen tiedote leviää jo 200 osoitteeseen. Nettisivuilla on nyt tiedostoja alan suomalaisesta ja ulkomaisesta kirjallisuudesta, taidetta erityisryhmille opettavista kansalaisopistoista, taidetoimintapaikoista Suomessa ja ulkomailla. TOIMINNAN SUUNNITTELU Kettuki-keskuksen ja yhdistyksen toimintaa suunniteltiin koko vuoden ajan hallituksen kokouksissa ja muissa työryhmissä. Rahoituksen edistämiseksi otettiin yhteyttä hämäläisiin kansanedustajiin. Hämeen liiton kautta järjestyi tapaaminen eduskunnassa 14.11.2006. Hanketta esitteli kuudelle kansanedustajalle (Sirkka-Liisa Anttila, Matti Kauppila, Minna Lintonen, Tuija Nurmi, Kirsi Ojansuu ja Timo Seppälä) puheenjohtaja, projektipäällikkö ja hallituksen jäsen Susanna Hintsala. Erityisesti varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila otti asian huolekseen ja järjesti tapaamisen kulttuuriministeri Tanja Saarelan kanssa 30.11.2006. Yhdistystä edustivat ministerin tapaamisessa puheenjohtaja, projektipäällikkö ja Susanna Hintsala. Molemmat tapaamiset olivat erittäin onnistuneita. Ministerin tapaamisesta saatiin ohjeeksi tehdä avustusanomus ministeriölle ja toimittaa se mitä pikimmin perille. Anomus laadittiin ja lähetettiin ministeriöön joulukuussa 2006. 11
Toiminnan suunnittelua varten pidettiin hallituksen kokouksen yhteydessä marraskuussa ideariihi, jonka tuottamista ajatuksista kootaan yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2007. Osa ideoista yltää pidemmälle ja niitä pyritään edistämään tulevina vuosina. Hallituksen jäseniä ideariihessä Kettuki ry:n yhteistyökumppanit kuluneena vuonna Avain-säätiö Bifrost-taidekoulu (Randers, Tanska) Elmerin Purje (Merikarvia) Gaia-museo (Randers, Tanska) Hempankaari (Nokia) Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan kehitysvammaisten tuki ry Hämeenlinnan seudun invalidit ry Kaarisilta ry (Nastola) Karavana-ateljee (Århus, Tanska) Kirsikoti ry (Lieksa) Kehitysvammaisten palvelusäätiö Kehitysvammaisten tukiliitto Kehitysvammaliitto Koulutuskeskus Tavastia (Hämeenlinna) Kuhankosken erityisammattikoulu (Laukaa) Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX Lieksan taidetoimintakeskus Lyhty ry (Helsinki) Me itse ry (Tampere) Mäntsälän seudun kehitysvammaisten tuki ry Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry Omapolku ry (Tampere) Opetusministeriö Papunet Perttulan erityisammattikoulu (Hämeenlinna) Riilahden toimintakeskus (Espoo) Satakunnan erityishuoltopiiri Savon vammaisasuntosäätiö Savas Tampereen kehitysvammaisten tukiyhdistys Toimintakeskus Viisari (Hämeenlinna) Vanajaveden opisto Verneri-net Voipaalan taidekeskus (Valkeakoski) Wärjäämö (Tampere) Janne Nordman: Claudio Pozza Vanajaveden opisto, Parolan ryhmä 12