Mäntyharju Pöytäkirja 7/ ( 25) Kunnanvaltuusto

Samankaltaiset tiedostot
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Mäntyharju Pöytäkirja 5/ ( 16) Kunnanvaltuusto

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

54 Talousarvion muutos / Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeiden lunastaminen

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Hämeenkyrö Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 18:00-18:14. Käsitellyt asiat

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Hämeenkyrö Pöytäkirja 1/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 19:00-19:07. Käsitellyt asiat

48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

151 Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

31 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 33 Kuntavaalien 2017 tuloksen vahvistaminen ja julkistaminen

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

306 Tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen v Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (11) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

SIDONNAISUUSILMOITUKSET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Järvenpää Pöytäkirja 10/ ( 8) Sosiaali- ja terveyslautakunta

4 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat 2017 / sivistyslautakunta. 5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2017

Pykälät: , , , 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

26 Tileistä poistettavat saatavat v / Rakennuslautakunta

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan

Mäntyharju Pöytäkirja 15/ ( 16) Kunnanhallitus

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Mäntyharju Pöytäkirja 2/ ( 15) Sivistyslautakunta Perusopetuksen oppilasennusteen ja kustannuskehityksen seuranta

SIDONNAISUUSILMOITUKSET

Kunnanvirasto, Laituritie 1, Keitele. Jauhiainen Jaana Karhunen Esa Laitinen Liisa Savolainen Birgitta Savolainen Pekka Saastamoinen Oiva

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

3 Rakennuslupahakemus tuotantorakennuksen laajennukselle ja toimistotilojen muutokselle / Vakiometalli Oy

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 4/2018. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Transkriptio:

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 1 ( 25) Aika 12.11.2018, klo 18:03-19:00 Paikka Valtion virastokeskus, valtuustosali Käsitellyt asiat 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61 Pöytäkirjan tarkastus 62 Tuloveroprosentti 2019 63 Kiinteistöveroprosentti 2019 64 Mäntyharjun kunnan vuoden 2019 talousarvio 65 Mäntyharjun kunnan strategia 66 Taipale Mauri / eroaminen luottamustehtävistä 67 Alsaifi Jalal / eroaminen luottamustehtävistä / varavaltuutettu Lisäpykälät 68 Valtuustoaloite / paloasemalla tulee olla päivystys 69 Valtuustoaloite / puurakentamisen lisääminen julkisrakentamisessa 70 Valtuustoaloite / torimaksujen poistaminen

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 2 ( 25) Saapuvilla olleet jäsenet Markku Häkkänen, puheenjohtaja Eveliina Mäenpää, 1. varapuheenjohtaja Ari A Hartonen, 2. varapuheenjohtaja Aleksi Penttinen Anssi Turtiainen Antti Mustonen Birgit Hämäläinen Eero Kantola Heta Jukola Ilpo Honkanen Ismo Partio Jaana Lopperi Jani Paasonen Leena Pekkanen Markku Huovinen Markku J Lamponen Mika P Ruohoranta Mikko Lyytikäinen Panu Karjalainen Sari Lantta Seppo Hujanen Seppo Kettunen Tanja Hartonen-Pulkka Tapio Hämäläinen Timo Kuoksa Anniina Kähkönen, varajäsen Tero Ollikainen, varajäsen Muut saapuvilla olleet Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, sihteeri Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja Suvi Pirnes-Toivanen, sivistysjohtaja Liukkonen Sanni, nuorisovaltuuston varapj. Poissa Antti Häkkänen Tapani Penttinen Allekirjoitukset Markku Häkkänen Puheenjohtaja Arja Leppäkumpu Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 3 ( 25) Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 13.11.2018 13.11.2018 Mika Ruohoranta Anssi Turtiainen Pöytäkirjan nähtävänäolo Pöytäkirja pidetään nähtävänä kunnantalolla hallintosihteerin huoneessa 15.11.2018 klo 9.00-15.00 ja julkaistaan kunnan www.sivuilla Arja Leppäkumpu

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 4 ( 25) 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouksen kokoonkutsuja: Markku Häkkänen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Kokouskutsu on julkaistu julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, yleisessä tietoverkossa sekä Pitäjänuutiset - lehdessä 6.11.2018 päivätyllä kuulutuksella sekä lähetetty sähköisesti valtuutetuille, kunnanhallitukselle sekä kunnanjohtajalle. KuntaL 94 Valtuuston kokoontuminen Mäntyharjun kunnan hallintosääntö 78 1 mom, 79 86 Suoritetussa nimenhuudossa todettiin, että valtuutetut Antti Häkkänen (työeste) ja Tapani Penttinen olivat ilmoittaneet esteestä saapua kokoukseen. Varajäseniksi oli kutsuttu: Anniina Kähkönen ja Tero Ollikainen. Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 5 ( 25) 61 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjantarkastajat on valittu aakkosjärjestyksessä. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Tapani Penttinen ja Mika Ruohoranta. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Mika Ruohoranta ja Anssi Turtiainen.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 6 ( 25) Kunnanhallitus, 138,18.10.2018 Kunnanvaltuusto, 62, 12.11.2018 62 Tuloveroprosentti 2019 MjuDno-2018-612 Kunnanhallitus, 18.10.2018, 138 Valmistelijat / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Kuntalain 111 :n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Veromenettelystä annetun lain (1558/95) 91a :n mukaan kunnan tulee ilmoittaa verohallitukselle viimeistää verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Alustavan tiedon (Kuntaliiton veroennuste) mukaan Mäntyharjun kunnan tuloverokertymä talousarviovuonna 2019 tulee veroprosentin säilyessä entisellään kasvamaan edellisestä vuodesta 3, 1%. Vuoden 2019 talousarvioehdotus on rakennettu 19, 75 tuloveroprosentin mukaisesti. Yksittäinen kunta saa valtiovarainministeriön vuosittain vahvistaman jako- osuuden mukaisen määrän veroja kuntaryhmän osuudesta. Yksittäisten kuntien jako- osuudet määräytyvät kunkin kunnan yritystoimintaerän ja metsäerän summan suhteellisena osuutena kaikkien kuntien vastaavien lukujen summasta. Yritystoimintaerä muodostetaan yhteisölle maksuunpantujen verojen perusteella. Jos yhteisöllä on toimipaikka vain yhdessä kunnassa, yhteisön vero ohjataan tälle kunnalle. Jos toimipaikkoja on useammassa kunnassa yhteisälle maksuunpantu vero jaetaan toimipaikkakuntien kesken toimipaikkojen kuntakohtaisen henkilöstömäärän suhteessa. Alustavan tiedon (Kuntaliiton veroennuste) mukaan Mäntyharjun kunnan yhteisöverokertymä talousarviovuonna 2019 tulee kasvamaan vuoden 2018 toteutuvasta kertymästä 9, 1%. Kunnan suhteellinen osuus kohdistettavasta metsäverosta määräytyy kuntakohtaisesti kantorahatulojen perusteella, mikä lasketaan kuntakohtaisten hakkuumäärien ja kantohintojen tulona. Kiinteistöveroprosenttien suuruudesta päätää kunnanvaltuusto erikseen. Koko maan (painotettu maksuunpantua kunnallisveroa vastaavilla verotettavilla tuloilla) kunnallisveroprosentin keskiarvo on 19, 86 vuonna 2018.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 7 ( 25) Etelä- Savon keskimääräinen tuloveroprosentti on 21, 08 vuonna 2018. Kuntakoon 5001-10 000 asukasta (81 kpl) keskimääräinen tuloveroprosentti vuonna 2018 on 20.80. Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Mäntyharjun kunnan vuoden 2019 tuloveroprosentin suuruudeksi päätetään 19, 75. Hyväksyttiin kunnanjohtajan päätösehdotus. Kunnanvaltuusto, 12.11.2018, 62 _ _ _ _ _ _ _ _ _ Hallintolaki 50 Asiavirheen korjaaminen - tekninen korjaus Kunnanhallituksen pöytäkirjan 18.10.2018 138 "kokouskäsittely" teksti lisätty (ei siirtynyt automaattisesti) "Keskusteltaessa esitti Timo Kuoksa, että tuloveroprosentti nostetaan 20, 5. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi." _ _ _ _ _ _ _ _ _ Kunnanvaltuusto päättää Mäntyharjun kunnan vuoden 2019 tuloveroprosentiksi 19, 75. Keskusteltaessa esitti Timo Kuoksa, että tuloveroprosentti nostetaan 20, 5. Esitystä kannattivat Ari Hartonen ja Tanja Hartonen- Pulkka. Puheenjohtaja totesi keskustelun päättyneen. Keskustelun kuluessa on tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti, että ne, jotka ovat kunnanhallituksen esityksen kannalla vastaavat Jaa ja ne, jotka ovat Kuoksan esityksen kannalla vastaavat Ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 27 ääntä, joista Jaa - ääniä 20 ja Ei - ääniä 7, liite 2. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen esitys on tullut valtuuston päätökseksi. Mäntyharjun kunnan vuoden 2019 tuloveroprosentiksi päätettiin 19, 75.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 8 ( 25) Kunnanhallitus, 139,18.10.2018 Kunnanvaltuusto, 63, 12.11.2018 63 Kiinteistöveroprosentti 2019 MjuDno-2018-611 Kunnanhallitus, 18.10.2018, 139 Valmistelijat / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Kiinteistöverolain mukaan kuntien on vuosittain päätettävä seuraavan vuoden kiinteistöveroprosentit ja ilmoitettava ne verohallinnole marraskuun 17. päivään mennessä. Kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden vuosittain samalla kun se vahvistaa varainhoitovuodenntuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit määrätää laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja prosentin sadasosan tarkkuudella. Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12, 12b ja 13 ); - yleinen kiinteistöveroprosentti 0, 93-2, 00 - vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0, 41-1, 00 - rakentamaton rakennuspaikka 2, 00-6, 00 - muiden asuinrakennusten veroprosentti 0, 93-2, 00 Kunnanvaltuusto voi maaratä (KiinVL 13 a ja 14 ) - yleishyödyllisen rakennuspaikan veroprosentin 0, 00-2, 00 - voimalaitosten veroprosentin 0, 93-3, 10 Kunnanvaltuusto on päättänyt vuodelle seuraavat kiinteistöveroprosentit: - yleinen kiinteistöveroprosentti (KvL 11 ) 1, 1 % (yleishyödylliset yhteisöt (KvL 13a )) - vakituinen asunto (KvL 12 ) 0, 55 % - rakentamaton erakennuspaikka (KvL 12a ) 4, 1 % - muut asunnot (KvL 13, vapaa- ajan asunnot ) 1, 15 % Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2019 kiinteistöveroprosentit vahvistetaan seuraaviksi: - yleinen kiinteistöveroprosentti (KvL 11 ) 1, 1 % (sis. yleishyödylliset yhteisöt (KvL 13a )) - vakituinen asunto (KvL 12 ) 0, 55 % - rakentamaton rakennuspaikka (KvL 12a ) 4, 1 % - muut asunnot (KvL 13 ) 1, 15 %

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 9 ( 25) Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 12.11.2018, 63 Kunnanvaltuusto päättää Mäntyharjun kunnan vuoden 2019 kiinteistöveroprosenteiksi: - yleinen kiinteistöveroprosentti (KvL 11 ) 1, 1 % (sis. yleishyödylliset yhteisöt (KvL 13a )) - vakituinen asunto (KvL 12 ) 0, 55 % - rakentamaton rakennuspaikka (KvL 12a ) 4, 1 % - muut asunnot (KvL 13 ) 1, 15 %. Hyväksyttiin.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 10 ( 25) Kunnanhallitus, 140,18.10.2018 Yhteistyötoimikunta, 15,31.10.2018 Kunnanvaltuusto, 64, 12.11.2018 64 Mäntyharjun kunnan vuoden 2019 talousarvio MjuDno-2018-613 Kunnanhallitus, 18.10.2018, 140 Valmistelijat / lisätiedot: Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhtydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi, joista talousarvio on suunnitelmakauden ensimmäinen vuosi. Kunnanjohtajan esitys vuoden 2019 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi 2019-2021 on liitteenä. Kuntalain 110 :ssä esitetään talousarvion muodollisen rakenteen lisäksi talousarvion rakenentta ja sisältöä määrittävät talousarvioperiaatteet. Periaatteina, joilla on oikeudellista merkitystä, mainittakoon seuraavat. - täydellisyysperiaateen ja siihen liittyvän bruttoperiaatteen mukaan talousarvioon on otettava kunnan rahankäyttö ja rahalähteet kokonaisuudessaan - tasapainoperiaatteen mukaan talousarviossa tulee esittää miten rahoitustarve katetaan - vuotuisperiaatteen mukaan valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio seuraavaksi vuodeksi - kehysbudjetointiperiaatteen mukaisesti valtuustolla on laaja harkintavalta päättää talousarvion määrärahakokonaisuuksista - yhtenäisyysperiaatteen mukaan valtuusto päättää talousarviosta- ja taloussuunnitelmasta niin, että ne ovat käsittelyssä yhtenä kokonaisuutena samassa kokouksessa. Talousarviossa olevat verotulot ja valtionosuudet perustuvat Kuntaliiton ennakkotietoihin. Vuoden 2019 talousarvion perusteet Talousarviossa on: 1. Tuloslaskelma 2. Yleiskulu: Kunnan yleiskulu ( 3, 9 %) ja kunkin osaston yleiskulu on lisätty kustannuspaikoittain. Kunnan yleiskustannuksena on kohteille jaettu mm. vaalien, tilintarkastuksen ja kunnanhallituksen hallinnon sekä henkilöstöhallinnon, taloushallinnon ja tietohallinnon kustannukset. Lisäksi yleiskustannuslisänä on jaettu yleishallinnon, työmarkkinatoiminnan, virkistyksen, työsuojelun, henkilökunnan työterveyshuollon ja

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 11 ( 25) tyky- toiminnan kustannukset. Osaston yleiskustannuksena on jaettu osaston hallinnon kulut kohteille. 3. Nettobudjetoidut yksiköt Talousarviossa on myös nettobudjetoituja yksiköitä, joista vahvistetaan joko minimitappio tai maksimivoitto, joka on sitova tavoite. 4. Erillismäärärahoja (Essote, elinkeinotoimi ja muut kokonaan ostopalveluna ostettavat palvelut, rahoituksen erät, myyntivoitot ja - tappiot, kirjaston kirjahankinnat yms.) 5. Investointiosa 6. Rahoitusosa Lautakuntien talousarvioraami on muodostetu lisäämällä vuoden 2018 talousarvioon henkilöstökulukasvua 2, 52%. Lisäksi lautakuntien raameihin on hyväksytty kohdennettuja menoeriä mm. tekojäään käyttökustannuksia, uuden paloaseman rahoituskulut jne. Investointisuunnitelma vuosille 2019-2021 netto on 11 135 000 euroa. Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto 1. hyväksyy vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019-2021 taloussuunnitelman; 2. päätää, että a) käyttötalousosassa sitovana tasona on lautakuntataso. Nettobudjetoiduille yksiköille asetettu nettotulos on sitova: b) toiminnalliset tavoitteet ovat talousarviovuoden osalta sitovia; 3. hyväksyy tuloslaskelman ja rahoitusosan. Tuloslaskelmassa korkomenot ja muut rahoitusmenot ja muut tulot ovat arviolukuja; 4. hyväksyy investointien edllyttämät tulo- ja menomäärärahat; 5. antaa kunnanhallitukselle oikeuden ottaa 5 milj. euroa pitkäaikaista talousarviolainaa vuonna 2019, jolla voidaan kattaa talousarviovuoden investointeja ja / tai muuntaa lyhytaikaisia lainoja pitkiin viitekorkoihin sidotuiksi. Hyväksyttiin. Sivistysjohtaja Suvi Pirnes- Toivanen, tekninen johtaja Tapio Montonen sekä hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen olivat saapuvilla asian käsittelyn ajan. Yhteistyötoimikunta, 31.10.2018, 15 Valmistelijat / lisätiedot:

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 12 ( 25) Tuomo Penttinen tuomo.penttinen@mantyharju.fi hallinto- ja talousjohtaja Yhteistyötoimikunta merkitsee vuoden 2019 talousarvioluonnoksen tietoonsa Merkittiin tiedoksi. Kunnanvaltuusto, 12.11.2018, 64 Liitteet 1 Talousarvio 2019 b 2 Äänestysptk 1211_2018 Kunnanvaltuusto 1. hyväksyy vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019-2021 taloussuunnitelman; 2. päättää, että a) käyttötalousosassa sitovana tasona on lautakuntataso. Nettobudjetoiduille yksiköille asetettu nettotulos on sitova: b) toiminnalliset tavoitteet ovat talousarviovuoden osalta sitovia; 3. hyväksyy tuloslaskelman ja rahoitusosan. Tuloslaskelmassa korkomenot ja muut rahoitusmenot ja muut tulot ovat arviolukuja; 4. hyväksyy investointien edellyttämät tulo- ja menomäärärahat; 5. antaa kunnanhallitukselle oikeuden ottaa 5 milj. euroa pitkäaikaista talousarviolainaa vuonna 2019, jolla voidaan kattaa talousarviovuoden investointeja ja / tai muuntaa lyhytaikaisia lainoja pitkiin viitekorkoihin sidotuiksi. Hyväksyttiin. Tiedoksi lautakunnat, taloussuunnittelija *********, kirjanpitäjä *********, kirjanpitäjä *********

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 13 ( 25) Kunnanhallitus, 43,13.03.2017 Kunnanvaltuusto, 20,12.04.2017 Kunnanhallitus, 143,18.10.2018 Kunnanvaltuusto, 65, 12.11.2018 65 Mäntyharjun kunnan strategia MjuDno-2017-241 Kunnanhallitus, 13.03.2017, 43 Valmistelijat / lisätiedot: Jukka Ollikainen Kuntalain (410/2015) 7. luvun 37 :ssä todetaan, että kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; 3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet; 4) omistajapolitiikka; 5) henkilöstöpolitiikka; 6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet; 7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon laadittaessa kunnan talousarviota ja - suunnitelmaa säädetään kuntalain 110 :ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa. Mäntyharjun kunnan strategian päivittäminen aloitettiin yleisöseminaarisarjalla ja keskustelufoorumilla keväällä 2014. Puhujina seminaareissa olivat Ilkka Halava, Jorma Nokkala ja Andy Hopi. Prosessia jatkettiin Ilkka Halavan vetämillä valtuustoseminaareilla syksyllä 2014. Henkilövaihdoksista ja uuden kuntalain valmistelusta johtuen strategiaprosessi keskeytyi vuodeksi. Syksyllä 2015 valtuustoseminaari palasi strategian sisältöön ja keväällä 2016 pidettiin Perlacon Oy:n vetämänä talousseminaari. Näiden tilaisuuksien pohjalta on laadittu liitteenä oleva strategialuonnos. Strategian visiona on Yrittävä kulttuurikunta Järvi- Suomessa ja strategisina kärkinä kulttuuri ja luova ala, luonto- ja vapaa- ajan aktiviteetit, kestävä yrittäjyys sekä kuntalaisdialogi. Lisäksi strategiassa on määritelty keskeiset, kriittiset menestystekijät ja niiden mittarit. Strategian toimeenpanossa palvelualueet (esimiehet, henkilöstö ja lautakunnat) tekevät suunnitelmat strategian edistämiseksi tulevina vuosina oman palvelualueensa osalta.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 14 ( 25) Esittelijä: Jukka Ollikainen Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Mäntyharjun kunnan kuntastrategian. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 12.04.2017, 20 Kunnanvaltuusto hyväksyy Mäntyharjun kunnan kuntastrategian. Hyväksyttiin. Kunnanhallitus, 18.10.2018, 143 Valmistelijat / lisätiedot: Jukka Ollikainen jukka.ollikainen@mantyharju.fi kunnanjohtaja Kuntalain mukaisen kuntastrategian hyväksyi edellinen kunnanvaltuusto kokouksessaan 12.4.2017. Strategiaa on valtuustokauden alkupuolella syytä päivittää strategian perusteiden ja toimenpiteiden osalta, sillä Tilastokeskus on julkaissut tuoreempia tilastoja kunnan toimintaympäristöstä. Strategia itsessään on edelleen ajantasainen. Liitteessä 1 on kuvattuna strategian toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi valtuustokaudella 2017-2021. Tämä liite käsiteltiin valtuuston työseminaarissa 8.10.2018 ja tehdyt muutokset pohjautuvat käytyyn keskusteluun. Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi päivitetyn Mäntyharjun kunnan strategian. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 12.11.2018, 65 Liitteet 1 Mäntyharjun kunnan strategia päivitetty 2018

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 15 ( 25) Kunnanvaltuusto hyväksyy päivitetyn Mäntyharjun kunnan strategian. Hyväksyttiin.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 16 ( 25) Keskusvaalilautakunta, 20,23.10.2018 Kunnanhallitus, 153,05.11.2018 Kunnanvaltuusto, 66, 12.11.2018 66 Taipale Mauri / eroaminen luottamustehtävistä MjuDno-2018-35 Keskusvaalilautakunta, 23.10.2018, 20 Valmistelijat / lisätiedot: Arja Leppäkumpu arja.leppakumpu@mantyharju.fi hallintosihteeri Kunnanvaltuusto on myöntänyt Mauri Taipaleelle eron Mäntyharjun Kansallisen Kokoomuksen varavaltuustetun toimesta 12.2.2018 5. Valtuuston vaalituloksen mukaan Kokoomuksella on kuusi (6) varavaltuutettua. Kansallisen Kokoomuksen varavaltuutetut Taipaleen eron jälkeen ovat: I varavaltuutettu Janne Haajanen II varavaltuutettu Anniina Kähkönen III varavaltuutettu Liisa Torniainen IV varavaltuutettu Pasi Juvonen V varavaltuutettu Ari Siitarinen Valtuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään Kansallisen Kokoomuksen kuudennen varavaltuutetun vaalituloksen mukaisesti. Kuntalaki 17 Varavaltuutetut "Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun." Vaalilaki 93 Varavaltuutetut "Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 :ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 :n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi." Keskusvaalialutakunta on kokouksessaan 12.4.2017 36 vahvistanut kuntavaalien 2017 tuloksen Kansallisen kokoomuksen varavaltuutettujen osalta.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 17 ( 25) Kuntavaalin 2017 tuloksen mukaisesti Kansallisen kokoomuksen kuudenneksi varavaltuutetuksi nousee Juha Siebenberg, äänimäärä 16, vertausluku 42, 786. Esittelijä: Teuvo Punavaara Keskusvaalilautakunta 1. määrää Kansallisen Kokoomuksen kuudenneksi varavaltuutetuksi Juha Siebenbergin ja 2. saattaa asian kunnanhallituksen ja - valtuuston tiedoksi. Hyväksyttiin. Kunnanhallitus, 05.11.2018, 153 Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Kunnanhallitus 1. merkitsee asian tietoonsa ja 2. saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 12.11.2018, 66 Kunnanvaltuusto merkitsee asian tietoonsa. Merkittiin tiedoksi.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 18 ( 25) Keskusvaalilautakunta, 21,23.10.2018 Kunnanhallitus, 154,05.11.2018 Kunnanvaltuusto, 67, 12.11.2018 67 Alsaifi Jalal / eroaminen luottamustehtävistä / varavaltuutettu MjuDno-2018-473 Keskusvaalilautakunta, 23.10.2018, 21 Valmistelijat / lisätiedot: Arja Leppäkumpu arja.leppakumpu@mantyharju.fi hallintosihteeri Jalal Alsaifi on ollut Mäntyharjun Sosialidemokraattisen puolueen ensimmäinen varavaltuutettu. Valtuusto on myöntänyt hänelle eron varavaltuutetun toimesta 10.9.2018 49. SDP:n varavaltuutetut vaalituloksen mukaan Alsaifin eron jälkeen ovat: I varavaltuutettu Tero Ollikainen II varavaltuutettu Mia Lamponen III varavaltuutettu Pekka Suomi ja IV varavaltuutettu Kari Rimpeläinen. Vaalituloksen mukaan varavaltuutettuja tulee olla viisi (5). Valtuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määrämään Suomen Sosialidemokraattisen puolueen viidennen varavaltuutetun vaalituloksen mukaisesti. Kuntalaki 17 Varavaltuutetut "Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun." Vaalilaki 93 Varavaltuutetut "Valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 :ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 :n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi." Keskusvaalialutakunta on kokouksessaan 12.4.2017 36 vahvistanut kunnallisvaalien tuloksen Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen varavaltuutettujen osalta.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 19 ( 25) Kuntavaalin 2017 tuloksen mukaisesti Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen viidenneksi varavaltuutetuksi nousee Markku Tiilikainen, äänimäärä 10, vertausluku 53, 182. Esittelijä: Teuvo Punavaara Keskusvaalilautakunta 1. määrää Suomen Sosiaalidemokraatisen Puolueen viidenneksi varavaltuutetuksi Markku Tiilikaisen ja 2. saattaa asian kunnanhallitukselle ja - valtuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin. Kunnanhallitus, 05.11.2018, 154 Esittelijä: Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja Kunnanhallitus 1. merkitsee asian tietoonsa ja 2. saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto, 12.11.2018, 67 Kunnanvaltuusto merkitsee asian tietoonsa. Merkittiin tiedoksi.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 20 ( 25) 68 Valtuustoaloite / paloasemalla tulee olla päivystys MjuDno-2018-705 Mäntyharjun Puolueisiin Sitoutumattomien valtuustoryhmä / Antti Mustonen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Me allekirjoittaneet Mäntyharjun kunnanvaltuuston jäsenet esitämme aloitteenamme, että kunta edunvalvonnan keinion huolehtii siitä, että paloasemalla on miehitys ja päivystys." - Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 21 ( 25) 69 Valtuustoaloite / puurakentamisen lisääminen julkisrakentamisessa MjuDno-2018-706 Mäntyharjun Keskustan ja Kristillisten valtuustoryhmät / Eveliina Mäenpää ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Suomessa on puurakentamisen osalta pitkä ja vankka kokemus. Puurakentamista ja puun käyttöä kehittämällä edistetään metsien käyttöä kestävällä tavalla. Kasvaessaan puu varastoi ilman hiilidioksidia, joten hiili säilyy puurakenteissa pitkään. Tämä tukee Suomen ilmastotavoitteita. Käyttämällä puuta julkisessa rakentamisessa hyödyt leviävät laajalle kuntalaisten joukolle; metsänomistajille, puuteollisuudelle, rakennusyrityksille sekä palvelutuottajille. Puuta käyttämällä voidaan torjua ilmastonmuutosta, sillä puu on ainoa uusiutuvaan luonnonvaraan perustuva rakennusmateriaali. Puu on luonteva valinta suomalaisille, toivottavasti myös mäntyharjulaisille. Sitä voidaan käyttää helposti myös rinnakkain muiden materiaalien kanssa. Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Mäntyharjun kunnan tulevissa rakennushankkeissa huomioidaan puu rakennusmateriaalina. Lukuiset tutkimukset ovat osoittaneet puurakentamisen eduiksi terveellisyyden ja ekologisuuden lisäksi myös muun muassa hyvän ääni- ja lämmöneristyksen. Puurakentamisen vaikutukset biotalouden kehittämiseksi ja aluetalouden kannalta tukevat koko Suomen kehittämistä." - Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 22 ( 25) 70 Valtuustoaloite / torimaksujen poistaminen MjuDno-2018-707 Mäntyharjun Perussuomalaisten valtuustoryhmä / Anssi Turtiainen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen: "Osana Mäntyharjun keskustan kehittämistä esitämme torimaksujen poistamista kokonaan. Tällä saataisiin lisää myyjiä ja elävöitettäisiin muiden liikkeiden asiakasmääriä. Kunnantalouden kannalta torimaksujen keräämisellä ei kateta edes kuluja, joita torimaksujen keräämisestä syntyy." - Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 23 ( 25) Kunnallisvalitus 62, 63, 64, 65 Kunnallisvalitusohje Valitusosoitus Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Valitusoikeus Päätökseen saa hakea mutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. Valitusaika Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai päätös on muuten lainvastainen. Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Valitusviranoaminen Kunnallisvalitus tehdään Itä- Suomen hallinto- oikeudelle. Hallinto- oikeuden asiointiosoitteet ovat: Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio Sähköpostiosoite: ita- suomi.hao@oikeus.fi Faksinumero: 029 56 42501 Puhelinnumero: 029 56 42500 Hallinto- oikeuden kirjaamon aukioloaika: 8.00-16.15 Valituksen muoto ja sisältö Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: päätös, johon haetaan muutosta

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 24 ( 25) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Valitukseen on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta sekä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, mikä on määrätty mainitun lain 2 :ssä. Saman lain 5 :ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Pöytäkirja tä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta. Kirjaamon asiointiosoitteet ovat: Postiosoite: PL 76, 52701 Mäntyharju Käyntiosoite: Asematie 3, 52700 Mäntyharju Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi Faksinumero: (015) 770 1212 Puhelinnumero: (015) 770 111 Kunnan kirjaamon aukioloaika: 9.00-15.00

Mäntyharju Pöytäkirja 7/2018 25 ( 25) Muutoksenhakukielto 66, 67, 68, 69, 70 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. (Kuntalaki 91 ).