Nimilainsäädännön uudistus Maria Kuokkala Opinnäytetyö Kesäkuu 2019 Liiketalouden ala Tradenomi (AMK), liiketalouden tutkinto-ohjelma Juridiikka
Kuvailulehti Tekijä(t) Kuokkala, Maria Työn nimi Nimilainsäädännön uudistus Julkaisun laji Opinnäytetyö, AMK Sivumäärä 58 Päivämäärä Kesäkuu 2019 Julkaisun kieli Suomi Verkkojulkaisulupa myönnetty: x Tutkinto-ohjelma Liiketalouden tutkinto-ohjelma, juridiikka Työn ohjaaja(t) Hannu Juntunen Toimeksiantaja(t) - Tiivistelmä Suomen nimilainsäädäntö uudistui 1.1.2019, kun etu- ja sukunimilaki (946/2017) tuli voimaan. Uudistuksen taustalla vaikutti muutokset perherakenteissa ja väestön kansainvälistyminen. Uudistukselle nähtiin tarve, koska kaikkia muutoksia ei pystytty ennustamaan kumotun nimilain (694/1985) säätämisen aikaan. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää etu- ja sukunimilakiin tulleet uudistukset. Tehtävänä oli myös selvittää, mitkä syyt ovat johtaneet lakiuudistukseen. Tutkimusotteena käytettiin lainopillista kirjoituspöytätutkimusta. Lainopin tehtävänä oli selvittää voimassa olevan lain sisältöä ja kuinka voimassa olevan lain puitteissa tulisi toimia. Lain sisältöä tutkittaessa aineistona käytettiin pääasiassa hallituksen esitystä ja uutta etu- ja sukunimilakia sekä oikeuskirjallisuutta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin tekstianalyysiä, jolla tutkittiin aineistossa esiintyviä yhtäläisyyksiä. Uudistuksen myötä etunimiä sallitaan neljä. Jokaiselle sallitaan sukunimiyhdistelmä, joka voidaan periyttää myös lapselle. Avoliitossa elävien on mahdollista saada yhteinen sukunimi tai sukunimiyhdistelmä laissa määritellyin perustein. Maistraatin itsenäistä ratkaisuvaltaa lisätään rajaamalla nimilautakunnalta pyydettäviä lausuntoja vain erityisasiantuntijuutta vaativiin nimiasioihin. Etu- ja sukunimilaki huomioi paremmin erilaiset perherakenteet ja mahdollistaa nimiyhteyden perheen sisällä. Henkilöllä on enemmän valinnanvapautta omasta nimestään. Nimen muuttaminen on lähtökohtaisesti helpompaa kevennettyjen viranomaismenettelyjen ansiosta. Avainsanat (asiasanat) Etunimi, sukunimiyhdistelmä, etu- ja sukunimilaki, nimiviranomainen Muut tiedot
Description Author(s) Kuokkala, Maria Title of publication Reform of the name legislation Type of publication Bachelor s thesis Number of pages 58 Date June 2019 Language of publication: Finnish Permission for web publication: x Degree programme Business Administration, Jurisprudence Supervisor(s) Juntunen, Hannu Assigned by - Abstract The name legislation of Finland was reformed when the Act on Forenames and Surnames (946/2017) came into effect on 1.1.2019. The reform was influenced by changes in family structures and the internationalization of the population. There was a need for the reform, because all the changes could not be predicted at the time when the repealed Names Act (694/1985) was enacted. The aim of the thesis was to find out the changes that were introduced in the Act on Forenames and Surnames. The aim was also to find out the reasons that led to the reform of the law. The research method was a juridical desk research. The task of jurisprudence was to clarify the content of the operative law and how to act within the framework of the operative law. The data that was needed to study the content of law was mainly the government proposal, the Act on Forenames and Surnames and legal literature. The data was analyzed by text analysis by examining similarities in the data. Along with the reform, the allowed number of forenames is four. Compound names are allowed to everyone, and they can also be inherited by the child. A common surname or a compound surname is possible to cohabiting couples in accordance with the law. An independent power of decision is given to the register office by limiting the expert opinions requested from the Names Board. The Act on Forenames and Surnames considers the different family structures and enable the name connection within the family. A person has more freedom in choosing the name. In principle, changing the name is easier because of the simplified procedures of the authorities. Keywords/tags (subjects) Forename, compound surname, Act on Forenames and Surnames, name authority Miscellaneous
1 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Tutkimusasetelma... 4 3 Hallituksen esityksen 104/2017 lähtökohdat ja tavoitteet... 10 4 Etunimeen kohdistuvat uudistukset etu- ja sukunimilaissa 946/2017... 12 4.1 Nimenantovelvoitteen määräaika... 12 4.2 Neljän etunimen sääntö... 13 4.3 Vakiintuneen etunimikäytännön mukainen nimi... 14 4.4 Sukunimi etunimeksi... 15 4.5 Vastakkaisen sukupuolen nimi etunimeksi... 17 5 Sukunimeen kohdistuvat uudistukset etu- ja sukunimilaissa 946/2017... 19 5.1 Sukunimiyhdistelmän yleiset periaatteet... 19 5.2 Aviopuolisoiden sukunimiyhdistelmät ja sukunimivalinta... 21 5.3 Avopuolison sukunimen ottaminen... 29 5.4 Sukunimen periytyminen lapselle... 32 5.5 Lapsen sukunimen muuttaminen... 37 6 Uudistukset nimiviranomaismenettelyissä ja -säännöksissä... 39 6.1 Ilmoitus- ja hakemusasioiden selkeyttäminen... 40 6.2 Nimenantovelvoitteen laiminlyöminen... 42 6.3 Nimen lainmukaisuuden selvittäminen ja vastuunjako... 43 6.4 Uudissukunimestä tiedottaminen ja muistutusmenettely... 45 6.5 Nimilautakunnan lausunnon pyytäminen... 47
7 Johtopäätökset... 49 2 8 Pohdinta... 53 Lähteet... 56 Taulukot Taulukko 1. Aviopuolisoista toinen ottaa sukunimiyhdistelmän... 24 Taulukko 2. Aviopuolisot ottavat yhteisen sukunimiyhdistelmän... 25 Taulukko 3. Aviopuolisot ottavat sukunimiyhdistelmän... 26 Taulukko 4. Aviopuolisot muodostavat toisistaan poikkeavat sukunimiyhdistelmät kahdesta sukunimiyhdistelmästä... 27 Taulukko 5. Avopuolisoiden vaihtoehdot sukunimissä... 30 Taulukko 6. Sukunimivaihtoehdot lapselle... 33 Taulukko 7. Sukunimivaihtoehdot lapselle, kun toisella vanhemmalla on sukunimiyhdistelmä.... 34 Taulukko 8. Sukunimivaihtoehtoja lapselle... 35
3 1 Johdanto Sukunimilaki 694/1985 tuli voimaan vuoden 1986 alussa, ja se kumosi aikaisemmin sukunimestä 1920 annetun lain (HE 104/2017 vp, 4). Lain uudistuksen tavoitteena nähtiin tarve mahdollistaa sukunimen muuttumattomuus, edistää puolisoiden tasa-arvoisuutta sekä toteuttaa lasten yhdenvertaisuutta riippumatta lapsen taustoista tai sukujuurista. Lakiin tuotiin myös kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset, jotka käsittävät liitännät useampaan kuin yhteen valtioon. Samaan aikaan perustettiin nimilautakunta antamaan asiantuntijalausuntoja nimeä koskevissa asioissa. (Silvola 2016, 9.) Myöhemmin vuonna 1991 sukunimilaki uudistettiin merkittävästi, jolloin sukunimilaki 694/1985 ja etunimilaki 1265/1945 yhdistettiin uudeksi nimilaiksi 694/1985. Tavoitteena oli laajentaa sukunimisuojaa sekä nopeuttaa ja vähentää nimiviranomaisten työtä. Uusien sukunimien hyväksymistä rajoitettiin tilanteissa, kun haettiin kahdesta sukunimestä muodostettua yhdistelmää. Nimilautakunnan antamien lausuntojen tarvetta vähennettiin ja nimihakemusten rinnalle tuotiin etunimiä koskeva ilmoitusmenettely. (HE 104/2017 vp, 4 5.) Sukunimiin liittyviä säännöksiä ja menettelyjä laajennettiin koskemaan etunimeä, kuten kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset, jotka olivat aikaisemmin koskeneet vain sukunimiä (HE 140/1990 vp, 8). Ilmoitusmenettelyä laajennettiin jo vuonna 1993 todella positiivisen vastaanoton johdosta (HE 104/2017 vp, 5). Nyttemmin nimilainsäädännön uudistaminen nähtiin tarpeelliseksi, koska kumotun nimilain 694/1985 säätämisen jälkeen lain soveltamiskäytännössä on tapahtunut paljon muutoksia (HE 104/2017 vp, 4). Oikeusministeriö määräsi asettamispäätöksellään työryhmän valmistelemaan luonnoksen nimilainsäädännön uudistamiselle kesäkuussa 2016, ja se luovutettiin oikeusministeriölle hallituksen esityksen muodossa toukokuussa 2017 (Silvola & Grandell 2017, 7 8). Työryhmälle valmistelemaan annettu tehtävä nimilain muuttamiseksi perustui hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on ollut muun muassa sujuvoittaa sääntelyä ja keventää hallinnollista taakkaa. Työryhmä ehdotti nimilain kumoamista ja tilalle uutta etu- ja sukunimilakia. (Heikkilä, Grandell & Salminen 2017, 9.) Hallituksen esitys eduskunnalle etu- ja sukunimilaiksi ja
4 laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 8 ja 9 :n muuttamisesta annettiin eduskunnalle syyskuussa 2017, jonka eduskunta hyväksyi marraskuussa 2017. Etu- ja sukunimilaki 946/2017 tuli voimaan 1.1.2019. (OM009:00/2016.) Suomen nimilainsäädäntö uudistui vuoden 2019 alussa merkittävästi. Uudistuksen tarkoituksena oli ajantasaistaa Suomen nimilainsäädäntö etenkin muuttuneiden perherakenteiden ja väestön kansainvälistymisen seurauksena. Kumottu nimilaki ei vastannut enää yhteiskunnan tarpeita, mistä syystä lakiuudistukselle nähtiin tarve. Tämä tutkimus on lainopillinen kirjoituspöytätutkimus, joka tutkii voimassa olevaa lakia. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää etu- ja sukunimilakiin tulleet uudistukset. Nimi on jokaiselle tärkeä oman identiteetin kannalta, ja siksi tutkija kokee tutkimuksen merkitykselliseksi. Tutkimuksen alussa esitellään tutkimusasetelma. Tämän jälkeen käydään läpi hallituksen esityksen tavoitteita ja lähtökohtia. Tutkimuksen varsinaiset pääluvut koostuvat etu- ja sukunimeen kohdistuvista uudistuksista sekä uudistuksista nimiviranomaismenettelyissä ja -säännöksissä. Lopuksi käsitellään tutkimuksesta nousseet johtopäätökset ja pohditaan, miten tutkimustehtävä onnistuttiin ratkaisemaan. Tutkimuksen lopputuloksena lukijalle syntyy käsitys omista mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista nimiasioissa. Tutkimus lisäsi tutkijan tietämystä erityisesti lainsäätämisprosessista, johon oli välttämätöntä tutustua tutkimusta tehtäessä. 2 Tutkimusasetelma Tutkimusasetelman tarkoituksena on kertoa, mitä tutkimuksessa tehdään ja miten. Tutkimusasetelmassa esitellään tutkimustehtävä ja -kysymykset sekä tutkimusote ja -menetelmät perusteluineen. (Kananen 2015, 85.) Tutkimustehtävä ja -kysymykset Nimenantoa säädellään Suomessa lailla. Jokaisella Suomen nimilainsäädännön soveltuvuusalaan kuuluvalla henkilöllä tulisi olla etu- sekä sukunimi. Keskeisin nimilainsäädännön laki on vuoden 2019 alusta uudistunut etu- ja suku-
5 nimilaki. (Kangas 2019, 3.) Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mitä uudistuksia Suomen nimilainsäädäntöön tuli vuoden 2019 alusta. Tehtävänä on myös selvittää syitä, mitkä ovat johtaneet lakiuudistukseen. Tutkimustehtävään etsitään vastaukset seuraavien kysymysten avulla: Millaisia uudistuksia kohdistuu etu- ja sukunimeen uuden etu- ja sukunimilain myötä? Millaisia muutoksia etu- ja sukunimilaki tuo nimiviranomaismenettelyihin ja -säännöksiin? Miksi nimilainsäädäntöä on uudistettu? Aiheen valinta ja työn rajaus Aiheen valintaa ohjasi mielenkiinto lakiuudistuksiin ja erityisesti nimilainsäädäntöön. Lain uudistuksen ajankohtaisuus oli merkittävä tekijä aiheen valinnassa. Tutkimus on lisäksi yleishyödyllinen nimiasioiden kuuluessa kaikille jo pelkästään nimivelvoitteen takia. Tutkimus keskittyy uudistuksiin etunimen antamisen, sukunimen muuttamisen ja periytymisen osalta. Esille tuodaan myös nimiviranomaistoimintaan ja -säännöksiin liittyvät keskeiset muutokset. Tutkimuksessa on käytetty kumotun nimilain säännöksiä uudistuksien rinnalla helpottamaan uudistuksien ymmärtämisessä. Tutkimuksesta on rajattu pois kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat etu- ja sukunimilain neljännessä luvussa olevat säännökset, koska muutokset koskivat lähinnä tarkennusta henkilön asuinpaikkaan liittyen. Uudissukunimien osalta tutkitaan vain uudistuksia nimiviranomaismenettelyssä eikä aihetta käsitellä tässä tutkimuksessa sen laajemmin. Myös suojattujen tunnuksien käsittely on rajattu tutkimuksesta pois. Tutkimus käsittelee vain etu- ja sukunimilakiin kohdistuneita uudistuksia. Tästä syystä tutkimuksessa ei käsitellä samassa hallituksen esityksessä ilmeneviä rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain muutoksia. Uudistukset esitetään tutkimuksessa johdonmukaisesti jäsennellen ja jaotellen. Käytännön tasolle työtä tuodaan nimiesimerkkien, nimiviranomaistoiminnan ja viranomaisratkaisujen muodossa.
6 Tutkimusote Opinnäytetyön tutkimusote on lainopillinen kirjoituspöytätutkimus, joka tutkii voimassa olevaa lakia. Lainopin eli oikeusdogmatiikan pääasiallisena tehtävänä on tutkia voimassa olevan lain sisältöä ja selvittää, kuinka voimassa olevan lain puitteissa tulisi toimia. Lainopin tehtävänä on myös jäsentää lukijalle kokonaiskuva käsiteltävänä olevasta oikeudesta. Tästä käytetään myös käsitettä systematisointi. Systematisoinnin avulla pyritään luomaan käsitejärjestelmää, jonka avulla oikeutta voidaan tulkita. Systematisoinnin tehtävänä on myös auttaa lukijaa löytämään voimassa olevan oikeuden säännökset. (Husa, Mutanen & Pohjolainen 2008, 20.) Kirjoituspöytätutkimus perustuu olemassa olevaan aineistoon. Lainopillinen kirjoituspöytätutkimus sopii tämän tutkimuksen lähestymistavaksi, koska tehtävänä on tutkia voimassa olevaa lakia käyttämällä valmista aineistoa. Tutkimusaineisto ja aineiston keruu Joskus tutkittavan ilmiön kannalta ei ole välttämätöntä tai tarpeellista kerätä itse uutta aineistoa. Tutkimuskysymyksiin voidaan saada vastaus myös suoraan valmiista aineistosta. (Hirsjärvi, Remes, & Sajavaara 2009, 186.) Tämän tutkimuksen aineisto koostuu jo olemassa olevasta aineistosta. Valmiin aineiston valinnassa ja käytössä on huomioitava erityisesti aineiston luotettavuuskysymykset. Kuka aineiston on tuottanut, mitä aineisto sisältää sekä mitä varten ja milloin aineisto on kerätty. (Kananen 2015, 116.) Lainopin näkökulmasta tärkein tutkimusaineisto on lait ja säädökset. Nämä eivät kuitenkaan anna yksiselitteistä vastausta oikeuden sisällöstä. Lain tulkitsemisen tueksi tarvitaan muuta valmista oikeudellista aineistoa, kuten lainvalmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta ja oikeustapauksia. (Husa ym. 2008, 32 33.) Kun tutkitaan lain syntyä ja sen sisältöä, tärkeimmäksi lähdeaineistoksi nousee lakiehdotus eli hallituksen esitys (mts. 55). Voimassa olevan oikeuden sisällön selvittäminen aloitettiin etu- ja sukunimilakia koskevasta hallituksen esityksestä. Hallituksen esityksessä selitetään säännösten sisältöä sekä sitä, kuinka säännöksiä tulkitaan (Husa ym. 2008, 49). Hallituksen esityksessä ilmenee, mitä lainvalmisteluun tai aiheeseen liittyvää aineistoa on olemassa sekä mistä aineiston löytää (mts. 55).
7 Suurin osa tutkimuksen aineistosta kerättiin hallituksen esitystä luettaessa. Näitä aineistoja haettiin eduskunnan sähköisestä hakupalvelusta, josta löytyy muun muassa valtiopäiväasiakirjat. Sähköisestä hakupalvelusta aineistoa haettiin virallislähteiden numeroilla, jotka liittyivät etu- ja sukunimilain käsittelyyn. Lisäksi lakeja haettiin Valtion säädöstietopankki Finlexistä. Muuta aineistoa kerättiin myös vapaasanahauilla Google sekä Google Scholar hakupalvelimista, joista lähdekritiikkiä ajatellen valittiin ajankohtaiset, relevantit sekä luotettavat lähdeaineistot. Tutkimuksen sisällön tulkintaa selkeyttävä oikeuskirjallisuus kerättiin Alma Talentin verkkokirjahyllystä. Aiheen ajankohtaisuus määritti, mitä oikeuskirjallisuutta tutkimuksessa voidaan käyttää. Tutkimusta tehtäessä ajankohtaista oikeuskirjallisuutta oli suhteellisen niukasti. Valinnassa päädyttiin hakusanalla etu- ja sukunimilaki tulleisiin kirjallisuuksiin, joissa viitattiin jo uuteen lakiin. Oikeuskirjallisuuksissa viitattiin edelleen aiheen kannalta relevantteihin lakeihin, joita nostettiin osaksi tutkimusaineistoa. Tutkimuksessa käytetään nimiesimerkkejä, jotka tuovat käytännönläheistä ymmärrystä oikeuden sisällöstä. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta saa tiedon siitä, kuinka monta haetulla nimellä olevaa henkilöä on kirjattu Suomessa väestötietojärjestelmään. Väestötietojärjestelmä on valtakunnallinen rekisteri. Siellä on tiedot muun muassa henkilöistä, kiinteistöistä ja rakennuksista. (VTVPL 661/2009, 3.1.) Tutkimukseen nimipalvelua käytettiin etunimihakuun, joista valittiin yksi etunimi esimerkiksi. Valitsemiskriteerinä oli naiselle mielletty nimi, joka esiintyy myös miehellä. Sukunimi esimerkeissä valittiin satunnaisesti yleisiä sukunimiä, jotka löytyvät myös nimipalvelusta. Tutkimukseen ei tarvittu sukunimistä kuitenkaan tilastotietoa. Toisaalta yleiset sukunimet ovat myös tutkijan tiedossa. Siksi sukunimiesimerkkien kohdalla lähteitä ei ole merkitty sukunimien osalta. Tutkimuksessa käytetyt hallinto-oikeuden sekä korkeimman hallinto-oikeuden oikeustapaukset kerättiin Valtion säädöstietopankki Finlexistä. Koska lakiuudistus oli sen verran tuore, uuden lain oikeuskäytäntöä ei ollut vielä saatavilla. Esimerkkinä tuotiin kumotun nimilain osalta oikeuskäytäntöä, mutta tutkimuksessa ei oteta kantaa siihen, millainen ratkaisu olisi uuden lain myötä. Tätä
8 valintaa pidetään perusteltuna tutkimuksen luotettavuusarvioinnin kannalta, joka olisi mahdollisesti heikentynyt väärän tulkinnan vuoksi. Aineiston analyysimenetelmät Analyysimenetelmä valitaan sen perusteella, mikä tuo parhaiten vastauksen tutkimustehtävään. Lainopin yksi keskeisin analyysimenetelmä on tekstianalyysi (juridinen tulkintahermeneutiikka). Tekstianalyysilla pyritään antamaan laissa esiintyville säännöksille ja sanoille merkityssisältö. (Husa ym. 2008, 25.) Tekstianalyysistä voidaan puhua myös sisällönanalyysinä, jossa aineistoa silmäillään yhtäläisyyksiä etsien, tiivistäen ja eritellen. Lähtökohtana on tekstimuodossa olevan aineiston tarkastelu. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006.) Tarkoituksena on luoda selkeä kuva ilmiöstä aineistoa tiivistämällä. Huomioiden kuitenkin keskeisen informaation säilyminen. Analyysin tarkoituksena on tuoda selkeyttä aineistoon, jotta luotettavat johtopäätökset voidaan tuottaa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108.) Tarkoituksena oli saada vastaus tutkimuskysymyksiin tuottamalla selkeä ymmärrys säännöksen sisällöstä ja sen merkityksestä. Tutkimusaineisto luettiin huolellisesti useampaan kertaan sisällön hahmottamiseksi. Tämän jälkeen aineistoa tarkasteltiin aina yksi aihekokonaisuus kerrallaan. Aihekokonaisuudet olivat tutkimuksen pääluvut neljä, viisi ja kuusi, jotka käsittelevät etunimeen, sukunimeen ja viranomaismenettelyihin kohdistuvia uudistuksia. Aihekokonaisuudet pilkottiin vielä alalukuja käsitteleviin uudistuksiin. Aineistosta etsittiin yhtäläisyydet aina kunkin käsiteltävän aihekokonaisuuden ja lakipykälän osalta. Hallituksen esitystä käsiteltiin myös koodaamalla eli tulostettuun paperiversioon tehtiin alleviivauksia ja muita merkintöjä aina, kun puhuttiin uudistuksesta. Aineistossa ilmenneistä yhtäläisyyksistä ja uudistuksia käsittelevistä aiheista tehtiin edelleen muistiinpanoja, jotka tarkistettiin seuraavalla lukukerralla. Löydettyjen yhtäläisyyksien avulla varmistettiin, että käytetyt lähteet ovat uudistuksista samaa mieltä. Tällä varmistettiin myös, että tutkija on tulkinnut säännöksen oikein. Aineistoa käsiteltiin lopuksi tiivistäen miellekarttojen avulla nostamalla tutkimuskysymyksien kannalta oleelliset asiat esille. Analyysia toteutettiin koko tutkimusprosessin ajan.
9 Tutkimuksen luotettavuus Luotettavuuskysymyksien tarkastelu on tutkimuksen riskienhallintaa. Pyrkimyksenä on varmistaa, että tutkimus on kaikilta vaiheiltaan ja tutkimustuloksiltaan luotettava. Luotettavuutta arvioidaan yleisesti validiteetiin ja reliabiliteetin käsitteillä. (Kananen 2015, 343.) Validiteetti tarkoittaa tutkimusmenetelmän kykyä mitata oikeita asioita. Validiteetti merkitsee tutkimuksen pätevyyttä. Sitä voidaan tarkastella eri näkökulmista riippuen tutkimusaiheesta ja -otteesta. Loogisen validiteetin lähtökohtana on, että tutkimusta tarkastellaan kokonaisuudessaan kriittisesti. (Anttila 2000, 402 403.) Kanasen (2015) mukaan reliabiliteetti viittaa tutkimustulosten pysyvyyteen. Jos tutkimus toistettaisiin käyttämällä samaa menetelmää, aineistoa ja rajausta, päästäisiin samoihin tuloksiin. (Kananen 2015, 343.) Harkittu lähteiden käyttö, tiedon oikeellinen tulkinta sekä huolellinen lähteiden merkintä lisäävät kirjallisen työn luotettavuutta (Husa ym. 2008, 102). Tutkimusaineistoksi on valittu tutkimustehtävän kannalta välttämätön aineisto, mutta samalla se on valittu luotettavuuden näkökulmasta. Viranomaisten tuottamaa aineistoa voidaan pitää hyvinkin luotettavana. Näistä tutkimusaineisto pitkälti koostuu. Tutkimuksen luotettavuutta arvioidaan myös tutkijan omien tulkintojen oikeellisuuden kautta. Virheitä voi syntyä tutkijan tulkinnassa ja väärissä johtopäätöksissä (Kananen 2015, 341). Tutkijan omiin tulkintoihin ja esimerkkeihin on etsitty vahvistus aineistosta. Tällä on varmistettu tulkinnan ja tiedon oikeellisuus. Aiemmat tutkimukset Aiheesta ei ole tehty vastaavaa lainopillista kirjoituspöytätutkimusta, mikä käsittelisi konkreettisia uudistuksia. Haapalainen (2011) tutki opinnäytetyössään alaikäisen lapsen sukunimeä ja sen muuttamisen mahdollisuuksia. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona maistraatille. Lopputuloksena syntyi ikään kuin opas lapsen sukunimestä ja sen muuttamiseen liittyvistä prosesseista tuleville työharjoittelijoille. (Haapalainen 2011, 1 2.) Haapalainen teki tutkimuksensa kumotun nimilain voimassaolon aikana. Siten tutkimus on osittain jo vanhaa tietoa.
10 Massinen (2019) käsitteli opinnäytetyössään avioliiton ja avoliiton välisiä eroavaisuuksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää avio- ja avoliittojen välistä sääntelyä sekä vertailla niitä muun muassa sukunimien, omaisuuden ja elatuksen osa-alueilla. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. (Massinen 2019, 6 7.) Tutkimustuloksena onnistuttiin löytämään eroavaisuuksia näiden kahden välillä nykyisen lainsäädännön valossa (mts. 37). Yli-Hannuksela (2019) tutki opinnäytetyössään etu- ja sukunimilain muuttumista verrattuna kumottuun nimilakiin. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa haastateltiin asiantuntijoita maistraatista ja nimilautakunnasta. Tutkimuksessa pyrittiin saamaan käsitys siitä, miten lakiuudistus vaikuttaa viranomaisten toimintaan ja käytäntöihin. (Yli-Hannuksela 2019, 8.) Tutkimustuloksista ilmeni muun muassa, että nimihakemusten määrä saattaa lakiuudistuksen myötä ainakin hetkellisesti lisääntyä, mutta sähköisen järjestelmän myötä prosesseja pystytään nopeuttamaan. Lisäksi lakiuudistusta pidettiin lähes välttämättömänä ja tarpeellisena. (Mts. 37 38.) Todettakoon, että Yli-Hannukselan sekä Massisen opinnäytetyöt julkaistiin siinä vaiheessa, kun tätä tutkimusta on viimeistelty. Tämän tutkimuksen aiheen valinta perustui pitkälti lakiuudistuksen ajankohtaisuuteen ja siihen, ettei uudesta laista oltu tutkimuksia vielä tehty. Yli-Hannukselan ja Massisen tutkimukset on toteutettu laadullisin menetelmin. Edellä mainituista syistä nimilainsäädännön uudistus on tutkimisen arvoinen lainopillisena kirjoituspöytätutkimuksena. 3 Hallituksen esityksen 104/2017 lähtökohdat ja tavoitteet Etu- ja sukunimilakia koskevan hallituksen esityksen (104/2017) ensisijaisena tavoitteena oli Suomen nimilainsäädännön ajantasaistaminen muuttuneiden perherakenteiden ja väestön kansainvälistymisen seurauksena. Muutostarpeet ilmenivät myös lisääntyneestä tarpeesta yksilöllisempään nimenantoon. (HE 104/2017 vp, 22.) Esityksen tavoitteena oli osaltaan säilyttää kotimainen
11 nimikulttuuri samalla kun se saa kansainvälisiä vivahteita. Hallituksen esityksessä todetaan, että suomalainen nimikulttuuri on syntynyt pitkän kehityksen myötä, ja sitä halutaan edelleen suojella lainsäädännön avulla. (HE 104/2017 vp, 18.) Muuttuneet perherakenteet Hallituksen esityksen tavoitteissa nimilainsäädännön ajantasaistaminen ilmenee etenkin perherakenteissa tapahtuvissa muutoksissa. Kumotun nimilain voimaan tullessa vuonna 1986 ei kyetty ennustamaan kaikkia perherakenteissa tapahtuvia muutoksia, kuten avoliittoperheitä ja rekisteröityjä parisuhteita (HE 104/2017 vp, 19). Nykypäivänä on hyvinkin tavanomaista, että lapsi syntyy avoliittoperheeseen, joiden määrä on ollut jatkuvassa kasvussa (Etu- ja sukunimeä koskeva sääntely uudistuu vuoden vaihteessa 2018). Nimiyhteyden vahvistamista on hallituksen esityksessä ilmennetty muun muassa mahdollistamalla sukunimiyhdistelmä lapselle silloin, kun vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä. Samalla tämä korostaa lapsen etua, mutta samalla se myös vahvistaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vanhempien välillä. Vanhemmilla molemmilla tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus saada nimiyhteys lapseensa. (LaVM 13/2017 vp, 5.) Avoliittoperheissä ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävät ovat myös toivoneet kaikille perheenjäsenille yhteistä sukunimeä, joka tulisi sallia suoraan lailla (HE 104/2017 vp, 19 20). Lapsen edun vahvistaminen Lapsen etu käsitteenä ei ole yksiselitteinen. Lapsen etu tulisi määritellä tapauskohtaisesti ottaen huomioon kyseisen lapsen henkilökohtainen tilanne, olosuhteet ja tarpeet. Kun puhutaan lasta koskevasta lainsäätämisestä, lapsen etu tulisi arvioida ja määritellä tietyn lapsiryhmän tai yleisten vallitsevien olosuhteiden perusteella. (CRC/C/GC/14, 9.) YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen yksi pääperiaate ja perusarvo on huomioida lapsen etu. Tällä tarkoitetaan muun muassa sitä, että kaikessa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, hallintoviranomaisten, tuomioistuimen tai lainsäädäntöelimien toiminnassa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu, silloin kun asia koskettaa heitä. (SopS 60/1991, 3 artikla 1 kohta.)
12 Hakalehto (2018) toteaa, että hallituksen esityksen (104/2017) tavoitteena on vahvistaa lapsen edun huomioiminen heitä koskevassa nimiasioiden päätöksenteossa. Esityksessä on otettu esille lapsen oikeudesta omaan nimeensä, oikeus tulla kuulluksi hänen nimeään koskevassa asiassa sekä oikeudesta saada nimiyhteys vanhempiinsa. (Hakalehto 2018, 191.) Nimiviranomaismenettelyjen keventäminen Nimiasioiden viranomaismenettelyjä on pidetty jokseenkin raskaina ja vaikeaselkoisina. Hallituksen esityksen tavoitteena on poistaa päällekkäiset viranomaismenettelyt lisäämällä itsenäistä ratkaisuvaltaa maistraateille silloin, kun ratkaisu ei nimenomaisesti edellyttäisi nimilautakunnan asiantuntijalausuntoa (Esitys uudeksi nimilaiksi eduskunnalle 2017). Tästä seuraisi myös käsittelyaikojen lyhentyminen, mikä on yksi esityksen tavoitteista. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on mahdollistaa nimiasioiden sähköinen käsittely, mikä osaltaan myös edistää käsittelyaikojen lyhentämistä, mutta samalla vastaa hallituksen tavoitteita julkisten palveluiden digitalisoitumisesta ja nimiasioiden siirtymisestä käyttäjälähtöisemmäksi (HE 104/2017 vp, 22). 4 Etunimeen kohdistuvat uudistukset etu- ja sukunimilaissa 946/2017 4.1 Nimenantovelvoitteen määräaika Kumotun nimilain (694/1985) sekä uuden etu- ja sukunimilain (946/2017) nimivelvoitteen mukaan jokaisella henkilöllä tulee olla sekä etunimi että sukunimi (ESL 946/2017, 1.1, 4.1 ; NimiL 694/1985, 1.1 ). Nimivelvoite on sisältynyt vakiintuneesti Suomen nimilainsäädäntöön. Sitä pidetään itsestään selvänä asiana. Nimenantoa ja siihen liittyvää velvoitetta on kuitenkin laiminlyöty Suomessa eri syistä. Joissakin tilanteissa omassa nimikulttuurissa etunimeä ja sukunimeä ei ole välttämättä eroteltu siten kuin Suomessa on vakiintuneesti totuttu. Siksi nimistä on saattanut muodostua vain nimiketju, joka ei erottele etutai sukunimeä. Nimen antamisen taustalla voi olla myös vanhempien pitkittynyt päätös siitä, mikä lapselle nimeksi annetaan. (Kangas 2019, 3 4.)
13 Nimenantovelvoitteen määräaika on kumotun nimilain mukaan ollut kaksi kuukautta lapsen syntymästä (NimiL 694/1985, 32a.1 ). Etu- ja sukunimilaissa säädetään kolmen kuukauden määräajasta, mihin mennessä lapsen nimi tulee ilmoittaa. Ilmoitus tehdään edelleen joko maistraatille tai evankelisluterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakunnalle, jonka jäsenenä lapsi on. (ESL 946/2017, 22.1.) Nimenantovelvoitteen määräajan kohdalla katsottiin, ettei läheskään kaikki pysty täyttämään velvoitettaan annetussa ajassa syystä tai toisesta. Kumotun nimilain aikana vain noin 60 prosenttia lapsista sai nimensä kahden kuukauden sisällä syntymästään. Suurin osa lapsista eli noin 90 prosenttia sai nimensä vasta, kun syntymästä oli kulunut kolme kuukautta. Siten muutos määräaikaan on ollut tilastojenkin valossa perusteltua. (HE 104/2017 vp, 56.) Etu- ja sukunimilakiin tuotiin myös etunimivelvoitteen määräaika muihin tilanteisiin kuin edellä esitettyyn. Tällaisella tilanteella tarkoitetaan esimerkiksi Suomeen pysyvästi muuttavaa henkilöä, jonka nimikulttuurissa ei tunneta etunimiä, tai adoptiotilanteessa, jos lapsi tulee toisesta valtiosta Suomeen eikä hänelle ole annettu nimeä kyseisessä valtiossa (HE 104/2017 vp, 57). Nimivelvoitteen määräaika on kuusi kuukautta siitä, kun henkilö merkitään Suomessa väestötietojärjestelmään eikä hänellä sillä hetkellä ole etunimeä. Etunimi tulee ilmoittaa suoraan maistraatille. (ESL 946/2017, 22.2.) Tämän voi tehdä 15 vuotta täyttänyt henkilö itse tai muussa tapauksessa lapsen huoltaja. Nimenantovelvoitteen kuuden kuukauden määräaika kyseisissä tilanteissa on nähty tarpeelliseksi, koska soveltamisalaan kuuluvilla henkilöillä ei usein ole tietoa Suomen nimikäytännöistä. Jo näihin perehtymiseen tarvitaan oma aikansa. (HE 104/2017 vp, 57.) 4.2 Neljän etunimen sääntö Etu- ja sukunimilain ehdottomat edellytykset määrittelevät perusteita, joilla etunimi voidaan hyväksyä. Etunimeksi voidaan hyväksyä nimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus, joka ei aiheuta pahennusta, haittaa tai ole muuten ilmeisen soveltumaton (ESL 946/2017, 1.3 ). Ehdottomiin edellytyksiin sisältyy myös annettujen etunimien lukumäärä. Hallituksen esityksessä ehdotettiin nel-
14 jän etunimen antamisesta kolmen sijaan, mikä tuotiin sellaisenaan etu- ja sukunimilakiin. Säännöksen mukaan etunimiä saa olla neljä (ESL 946/2017, 1.2 ). Toisaalta säännös ei tuo sen enempää velvollisuuksia, mutta valinnanvapautta se tuo sitäkin enemmän etunimien lukumäärään. Edelleenkin riittää, että lapselle annetaan vain yksi etunimi, joka koostuu yhdestä yksittäisestä etunimestä tai kahdesta etunimestä väliviivalla tai yhteen kirjoitettuna, kuten Juho, Juho-Matti tai Juhomatti. Yksittäisen etunimen muodostamisessa on kuitenkin edelleen huomioitava vakiintunut etunimikäytäntö, joka ei salli muun muassa kahden peräkkäisen vokaalin käyttöä, kuten Annaanneli, tai kahden täysin saman nimen peräkkäistä käyttöä, kuten Miiamiia. (Kangas 2019, 31 33.) Neljän etunimen periaatteen taustalla nähtiin tarve väestön kansainvälistymisen seurauksena. Yhä useammalla ulkomailta Suomeen tulevalla on etunimiä enemmän kuin kolme, jotka sellaisenaan on kirjattu väestötietojärjestelmään. Lisäksi niissä tapauksissa, joissa henkilön nimen muodostamisessa sovelletaan kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvien säännöksien mukaan jonkin toisen maan kuin Suomen lakia, on henkilölle voitu tämän perusteella merkitä etunimiä väestötietojärjestelmään enemmän kuin kolme. (HE 104/2017 vp, 39.) Uudistuksella edistetään yhdenvertaisuutta ja valinnanvapautta, sillä neljän etunimen sääntö koskee kaikkia, joihin etu- ja sukunimilakia sovelletaan riippumatta henkilön kansalaisuudesta. Edelleen on kuitenkin mahdollista, että Suomeen muuttaneella merkitään väestötietojärjestelmään oman nimikulttuurinsa mukaisesti vielä useampia etunimiä. (Kangas 2019, 34 35.) 4.3 Vakiintuneen etunimikäytännön mukainen nimi Edellä todetun väestön kansainvälistymisen seurauksena etu- ja sukunimilakiin muutettiin etunimen antamiseen säädettyjä harkinnanvaraisia edellytyksiä. Kumotun nimilain mukaan etunimi ei saa olla muodoltaan tai kirjoitusasultaan kotimaisen nimikäytännön vastainen (NimiL 694/1985, 32b.2 1 kohta). Etuja sukunimilaissa kyseistä säännöstä on muutettu siten, ettei nimen tarvitse
15 olla enää kotimaisen nimikäytännön mukainen. Edellytyksenä on, että nimi vastaa vakiintunutta etunimikäytäntöä muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan (ESL 946/2017, 2.1 1 kohta). Vakiintuneella etunimikäytännöllä tarkoitetaan sitä, että uuden etunimen hyväksymisessä vertaillaan kaikkia Suomessa jo käytössä olevia, väestötietojärjestelmään kirjattuja etunimiä riippumatta nimen alkuperämaasta (HE 104/2017 vp, 40). Etunimen ei tarvitse olla perinteiseksi suomalaiseksi ajateltu nimi, vaan vanhemmat voivat väestötietojärjestelmän perusteella valita lapselleen sopivan nimen. Juridisesti ei ole merkitystä sillä, ovatko molemmat vanhemmat suomalaisia vai ei. Merkitystä on sillä, että nimen tulee olla käytössä oleva etunimi, joka on kirjattu väestötietojärjestelmään. (Kangas 2019, 52.) Vanhemmilla on myös mahdollisuus aina ehdottaa lapselleen itse keksittyä, uutta etunimeä, joka ei löydy väestötietojärjestelmästä. Näissä tapauksissa nimeä kutsutaan uudisetunimeksi, joka arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Uudisetunimi voidaan hyväksyä, mikäli se vastaa aiemmin hyväksyttyjä tai käytössä olevia etunimiä. (HE 104/2017 vp, 40.) Etunimistö on laajentunut maahanmuuton ja kansainvälistyminen myötä, ja sen odotetaan laajentuvan edelleen (HE 104/2017 vp, 40). Kangas (2019) toteaa, että nimen kirjoitusasut muuttuvat, ja uusia etunimiä tulee samalla kun vanhat etunimet menettävät suosiotaan. Tarkoituksena on sallia nimikulttuurin hallittu kehittyminen ja uusiutuminen ilman, että sitä rajoitetaan liikaa. (Kangas 2019, 57 58.) 4.4 Sukunimi etunimeksi Etu- ja sukunimilain mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä nimi, joka ei ole ilmeisen sukunimityyppinen (ESL 946/2017, 2.1 3 kohta). Kumotussa nimilaissa sukunimeä ei hyväksytty etunimeksi (NimiL 694/1985, 32b.2 3 kohta). Säännös on siltä osin uusi, ettei se estä hyväksymästä uudisnimeä etunimeksi, joka olisi jo käytössä oleva sukunimi, mutta joka ei ole ilmeisen sukunimityyppinen. Merkitystä katsotaan olevan sillä, onko nimi ensisijaisesti tunnistettavissa sukunimeksi. (HE 104/2017 vp, 41.)
16 Kankaan (2019) mukaan kumotun nimilain ehdottomuus kieltää sukunimi etunimeksi näkyi niissä tapauksissa, kun henkilölle ei voinut antaa etunimeksi sukunimeä, joka väestötietojärjestelmän mukaan oli käytössä jo sukunimenä. Ehdotettu nimi hylättiin heti sillä perusteella, että väestötietojärjestelmässä nimi oli kirjattu sukunimeksi. Uusi säännös on siinä mielessä sallivampi, että etunimeksi voidaan antaa jo käytössä oleva sukunimi, mikäli se ei ole ilmeisen sukunimityyppinen. Toisaalta nimen ei tarvitse olla edes sukunimenäkään käytössä oleva, mutta sen luokittelu sukunimityyppiseksi ratkaisee, voiko nimeä antaa etunimeksi. Sukunimityyppisen nimen perinteinen esimerkki lienee nenloppuiset sukunimet, jotka ovat selkeästi miellettävissä sukunimityyppisiksi. (Kangas 2019, 74 76.) Alla on kuvattu esimerkki korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta kumotun nimilain aikaan, kun etunimeksi ei hyväksytty sukunimityyppistä nimeä. Vanhemmat halusivat antaa pojan kolmanneksi etunimeksi Merikarhu. Vanhemmat perustelivat valintaansa muun muassa sillä, että heidän suvussaan oli paljon merenkävijöitä, joita he halusivat tällä nimenannolla kunnioittaa. Lisäksi he vetosivat kotimaisen nimikäytännön muuttumiseen yhä harvinaisempiin ja uniikkeihin nimiin. Nekin ovat olleet luontoaiheisia. Asia eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, missä todettiin, että nimi Merikarhu on muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen. Asiassa ei myöskään esitetty riittäviä syitä tai perusteluita sille, miksi kotimaisesta nimikäytännöstä tulisi poiketa antamalla etunimeksi Merikarhu. Erityisenä asiantuntijana toimiva nimilautakunta oli todennut nimen Merikarhu hahmottuvan rakenteeltaan ja merkitykseltään sukunimeksi eikä etunimeksi, vaikka nimi ei kumpanakaan ollut käytössä. Lisäksi nimilautakunta totesi, että nimellä oli jo yleismerkitys merenkävijälle ja nimellä oli myös leikkisä merkitys. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen edellä mainituin perustein. (KHO:2015:172.)
17 4.5 Vastakkaisen sukupuolen nimi etunimeksi Etu- ja sukunimilaissa on säädetty nimen hyväksymisen harkinnanvaraiselle edellytykselle, että etunimen tulee olla vakiintunut samalle sukupuolelle (ESL 946/2017, 2.1 2 kohta). Silti se ei estä antamasta miehelle naisen nimeä tai naiselle miehen nimeä. Lain poikkeusperusteissa mainitaan, että henkilölle voidaan antaa vastakkaisen sukupuolen nimi, mikäli väestötietojärjestelmän tietojen mukaan nimi on käytössä jo viidellä elossa olevalla henkilöllä, jotka ovat nimensaajan kanssa samaa sukupuolta (ESL 946/2017, 3.1 1 kohta). Kumotun nimilain mukaan etunimeksi ei voitu hyväksyä naisen nimeä pojalle eikä miehen nimeä tytölle (NimiL 694/1985, 32b.2 2 kohta). Soveltamiskäytännössä nimen hyväksyvyyttä on kuitenkin arvioitu väestötietojärjestelmään merkittyjen nimien perusteella ja puollettu nimenantoa, mikäli haettu nimi on viidellä samaa sukupuolta olevalla henkilöllä. Toisin sanoen uuteen etu- ja sukunimilakiin on kirjattu jo aikaisemmin soveltamiskäytännössä ilmennyt seikka. Tämän säännöksen lakiin kirjausta pidetään kuitenkin yhdenvertaisena. Sen tarkoituksena on sallia uusien ja harvinaisten etunimien käyttö molemmilla sukupuolilla eikä vakiinnuttaa tällaisia nimiä suoraan jommankumman sukupuolen käyttöön. (HE 104/2017 vp, 42.) Alla on kuvattu esimerkki hallinto-oikeuden ratkaisusta kumotun nimilain aikaan, mikä käsitteli sukunimen antamista etunimeksi, ja vastakkaisen sukupuolen nimen antamista. Maistraatti ei hyväksynyt tytölle etunimeksi nimeä Koivu, koska nimi oli kumotun nimilain 32b.2 3 kohdan mukaan lain vastainen nimen ollessa käytössä sukunimenä. Nimilautakunnan lausunnossa todettiin, että lapsen huoltajat eivät osoittaneet pätevää syytä nimen hyväksymiselle, mikä olisi tarvittu sen perusteella, että nimi Koivu on yleisesti käytössä oleva sukunimi. Hallinto-oikeus pysyi ratkaisussaan samalla linjalla ja hylkäsi lapsen huoltajien valituksen. Hallinto-oikeus totesi sukunimenä käytetyn nimen lisäksi, että tuona ajankohtana nimi Koivu oli vain yhdellä miespuolisella henkilöllä käytössä eikä sitä siten voisi antaa tytölle nimeksi. Lapsen huoltajilta olisi tarvittu pätevä syy nimen hyväksymiselle, koska nimi oli vakiintunut jo sukunimeksi eikä nimeä oltu antamassa pojalle. (Hämeenlinnan HAO 21.11.2000 00/530/1.)
18 Nimi katsotaan vakiintuneeksi samalle sukupuolelle silloin kuin kyseistä nimeä ei ole vuosikymmeniin annettu vastakkaista sukupuolta olevalle henkilölle. Lisäksi nimen vakiinnuttaminen edellyttää, että kaikki vastakkaisen sukupuolen nimenkantajat ovat kuolleet. (Kangas 2019, 66.) Selkeästi vakiintunut nimi naiselle on esimerkiksi Ritva, jota ei väestötietojärjestelmän mukaan ole annettu miehelle. Tämän nimen osalta säännöstä on helppo tulkita. (Mts. 67.) Kangas (2019, 69) toteaa, että vakiinnuttaminen on kesken niin kauan kuin nimi on käytössä vain alle viidellä joko miehellä tai naisella tai molemmilla. Sukupuolineutraali nimi Väestötietojärjestelmässä on edelleen runsaasti sukupuolineutraaleja nimiä, joita on annettu molemmille sukupuolille enemmän kuin viisi, kuten Kaino ja Vieno (Kangas 2019, 67 68). Hallituksen esityksen valmisteluvaiheessa pohdittiin etunimien sukupuolisidonnaisuudesta luopumista. Pohdinnassa päädyttiin kuitenkin siihen, että sukupuolijaottelulla on vielä suuri merkitys henkilötunnuksen muodostamisessa ja sitä kautta sukupuolen tunnistettavuudessa. (HE 104/2017 vp, 23.) Nykytilan säilyttäminen nähtiin tässä kohtaa järkevänä ja päädyttiin edellä olevan viiden etunimen periaatteeseen vastakkaisen sukupuolen nimen hyväksymiselle. Lisäksi edelleen oli tarpeen säilyttää mahdollisuus antaa molemmille sukupuolille vakiintuneita, sukupuolineutraaleja nimiä. (Salminen & Grandell 2017, 3.) Alla on esitetty esimerkki sukupuolineutraalista nimestä tilastotietoja käyttämällä. Etunimi voidaan mieltää naiselle, vaikka nimi on annettu myös miehelle. Esimerkiksi 2000-luvulla suosiotaan nostanut nimi Lumi. Väestörekisterikeskuksen etunimihaussa nimi Lumi tuottaa hakutuloksia naiselle vajaa 4000 tuhatta kappaletta ja miehelle noin 20 kappaletta. Haussa on mukana sekä elossa olevat että kuolleet nimeä kantavat henkilöt. Koska 1980-luvun jälkeen nimi Lumi on annettu vähintään 12 kertaa miehelle, voidaan olettaa nimen löytyvän vähintään viideltä elossa olevalta mieheltä. Siten ainakin toistaiseksi kyseisen nimen voi antaa myös miehelle. (Nimipalvelu 2019.)
19 5 Sukunimeen kohdistuvat uudistukset etu- ja sukunimilaissa 946/2017 5.1 Sukunimiyhdistelmän yleiset periaatteet Sukunimiyhdistelmällä tarkoitetaan kahdesta eri sukunimestä muodostettua yhdistelmää, joiden käyttämiseen henkilöllä on etu- ja sukunimilain mukaan oikeus. Sukunimiä ei voi yhdistää kahta enempää, ja ne täytyy yhdistää käyttämällä yhdysmerkkiä tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa erilleen. Sukunimien järjestys ja yhdysmerkin käyttö on kuitenkin päätettävä sukunimiyhdistelmää muodostettaessa. (ESL 946/2017, 5.) Sukunimiyhdistelmän sukunimiä ei saa kirjoittaa yhteen, kuten Mäkeläkorhonen. Myöskään kahdesta samasta sukunimestä ei voi muodostaa sukunimiyhdistelmää, kuten Mäkelä-Mäkelä. (HE 104/2017 vp, 44.) Sukunimiyhdistelmät olivat käytössä myös kumotun nimilain aikana. Silloin vain toisella avioliittoon astuvalla oli mahdollisuus ottaa aiempi sukunimensä henkilökohtaiseen käyttöön puolisoiden yhteisen sukunimen edellä. Sukunimiyhdistelmä tuli olla väliviivalla kirjoitettu, kuten Mäkelä-Korhonen. Kumotun nimilain mukaan sukunimiyhdistelmä oli myös mahdollinen tilanteissa, joissa sukunimeä muutettiin kansainvälisen liittymän perusteella tai kun ulkomailla saatu sukunimi tunnustettiin Suomessa. Uudessa etu- ja sukunimilaissa on nähty tarpeelliseksi luopua tästä rajatusta mahdollisuudesta ottaa sukunimiyhdistelmä. Sillä palvellaan väestön kansainvälistymistä ja perherakenteissa tapahtuvia muutoksia sekä lisätään yhdenvertaisuutta ja henkilöiden vapautta valita omasta sekä lapsensa sukunimestä. (HE 104/2017 vp, 43.) Etu- ja sukunimilain mukaan sukunimi voidaan muuttaa toiseksi käytössä olevaksi sukunimeksi tai yhdistää toiseen sukunimeen (ESL 946/2017, 4.2 ). Käytännössä uuden etu- ja sukunimilain mukaan sukunimiyhdistelmän voi saada avioliitossa elävien lisäksi naimaton henkilö sekä avopari ja lapsi, joista kerrotaan tarkemmin luvuissa 5.3 ja 5.4. Naimaton henkilö voi esimerkiksi muodostaa nykyisestä sukunimestään ja esivanhemman sukunimestä sukunimiyhdistelmän (Kangas 2019, 187 188).
20 Kumotun nimilain voimassaolon aikana henkilöllä oli mahdollisuus ottaa esivanhemmalleen laillisesti kuulunut sukunimi omaan käyttöönsä (NimiL 694/1985, 10 2 kohta). Kuitenkaan sukunimiyhdistelmää ei ole voinut saada tällä tavalla eli nimi muutettiin pelkästään esivanhemman sukunimeksi. Esivanhempaa ei kumotussa nimilaissa määritelty sen tarkemmin. Lain soveltamiskäytännössä esivanhemman määritelmä katsottiin olevan hakijasta viidenteen sukupolveen asti hakijan ollessa ensimmäinen. (Kangas 2019, 185.) Tämä esivanhemman määritelmä ja soveltamiskäytäntö esiintyy nyt uudessa etu- ja sukunimilaissa. Hakija voi ottaa käytössä olevan sukunimen sukunimenä käyttöön, jos hakija osoittaa haetun sukunimen kuuluneen hänelle tai hänen esivanhemmalleen korkeintaan viidennessä polvessa (ESL 946/2017, 16 1 kohta). Sukunimiyhdistelmän voi muodostaa muustakin kuin esivanhemman sukunimestä. Käytännössä sukunimiyhdistelmä on yhdenvertaisessa asemassa sukunimen kanssa, jolloin sukunimiyhdistelmän voi saada samoissa tilanteissa kuin sukunimenkin (Kangas 2019, 207). Oikeus sukunimiyhdistelmään on siis jokaisella. Käytössä olevan sukunimen voi saada hakemuksella sukunimiyhdistelmän toiseksi sukunimeksi laissa määritellyin perustein. (Mts. 109.) Etu- ja sukunimilaissa todetaan, että elossa olevan henkilön käytössä oleva sukunimi voidaan ottaa käyttöön, mikäli kyse on hakijan vierasperäisen sukunimen kirjoitusasun muuttamisesta helpommin käytettävissä olevaan muotoon haettu sukunimi on käytössä hakijan avopuolisolla haettu sukunimi on käytössä hakijan lapsella tai sisaruksella haettu sukunimi on käytössä hakijan sijaisvanhemmalla hakijan esittämän sukunimen ottamista pidetään perusteltuna perhesuhteissa tapahtuneiden muutosten tai muun erityisen painavan syyn johdosta (ESL 946/2017, 16 ). Edellä mainitut tilanteet vaativat näyttöä siitä, että henkilöllä on lainmukainen oikeus saada käytössä oleva sukunimi omaan käyttöönsä. Jos puhutaan erityisen painavan syyn takia muutettavasta nimestä, se vaatii aina perusteluja. Tämän lisäksi tarvitaan toiselta henkilöltä suostumus, mikäli hänen sukunimensä haetaan omaan käyttöön.
21 5.2 Aviopuolisoiden sukunimiyhdistelmät ja sukunimivalinta Etu- ja sukunimilaissa puolisoista puhuttaessa tarkoitetaan aina avioliittoon ryhtyviä, jotka päättävät tulevasta sukunimestään tai sukunimiyhdistelmästään (Kangas 2019, 154). Etu- ja sukunimilain mukaan avioliittoon aikovat voivat ottaa yhteisen sukunimen tai yhteisen sukunimiyhdistelmän, jos puolisot niin yhdessä päättävät. Yhteiseksi sukunimeksi tai yhteisen sukunimiyhdistelmän osaksi on mahdollista ottaa sukunimi, joka jommallakummalla puolisoista on pyydettäessä avioliiton esteiden tutkintaa tai viimeksi oli naimattomana ollessaan. Yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa myös yksi sukunimi jommankumman puolison sukunimiyhdistelmästä tai jommankumman puolison sukunimiyhdistelmä sellaisenaan. (ESL 946/2017, 10.) Kuten edellä luvussa 5.1 on todettu, kumotun nimilain mukaan mahdollista oli ottaa vain yhteinen sukunimi tai toisella aviopuolisoista oli mahdollista ottaa yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaiseen käyttöönsä aiempi sukunimensä (NimiL 694/1985, 7 ). Siten puolisoilla ei voinut olla yhteistä sukunimiyhdistelmää. Uudistus edistää aviopuolisoiden välistä tasa-arvoa mahdollistamalla nimiyhteys puolisoiden välillä ilman, että toisen täytyy luopua omasta nimestään. (HE 104/2017 vp, 47.) Lisäksi kumotun nimilain mukaan avioliittoon astuessa yhteiseksi sukunimeksi voitiin ottaa se sukunimi, joka jommallakummalla oli viimeksi naimattomana ollessaan eli ennen ensimmäisen avioliiton solmimista (NimiL 694/1985, 7.1 ). Etu- ja sukunimilaissa viitataan edellä mainitusti avioliiton esteiden pyytämisen ajankohtana puolisolla olevaan nimeen tai nimeen, joka jommallakummalla puolisoista oli viimeksi naimattomana ollessaan. Käytännössä uudistus näkyy siinä, että yhteinen nimi voi olla myös se, mikä toisella puolisolla oli viimeksi naimattomana. Esimerkiksi jos jompikumpi on edellisen avioliiton aikana hakemuksella muuttanut sukunimen isovanhempansa nimeen eikä ole muuttanut sitä ennen uutta avioliittoa, voidaan tämä ottaa yhteiseksi sukunimeksi uudessa avioliitossa. (HE 104/2017 vp, 48.)
22 Aviopuolisoiden yhteisenä sukunimiyhdistelmänä voidaan pitää sellaista sukunimiyhdistelmää, mikä on kirjoitusasultaan samanlainen. Toisin sanoen sukunimiyhdistelmässä sukunimien tulee olla molemmilla aviopuolisoilla samassa järjestyksessä joko yhdysmerkillä tai ilman. Jos aviopuolisoiden sukunimiyhdistelmissä esimerkiksi toisella aviopuolisolla on yhdysmerkillä ja toisella on sukunimiyhdistelmän sukunimet erikseen kirjoitettu, tätä ei voida kutsua yhteiseksi sukunimiyhdistelmäksi. Yhteinen sukunimiyhdistelmä on periytyvä, mutta mikäli sukunimiyhdistelmät eroavat toisistaan jo yhdysmerkin osalta, ei voida puhua yhteisestä sukunimiyhdistelmästä. (HE 104/2017 vp, 47.) Kangas (2019) toteaa, että puolisoiden sukunimiyhdistelmän valinnan merkitys näkyy suoraan lapselle periytyvässä sukunimiyhdistelmässä. Jos vanhemmilla on täysin sama sukunimiyhdistelmä, lapsi saa kyseisen sukunimiyhdistelmän. Jos vanhemmilla on eri sukunimiyhdistelmät, lapsen sukunimiyhdistelmä voidaan valita vanhempien sukunimiyhdistelmien sukunimistä. (Kangas 2019, 170 171.) Lapselle periytyvistä sukunimistä käsitellään tarkemmin luvussa 5.4. Aviopuolisoiden ei tarvitse ottaa yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää, jos he niin päättävät. Puoliso voi kuitenkin ottaa tulevan aviopuolisonsa suostumuksella sukunimiyhdistelmän omasta sukunimestään ja puolisonsa sukunimestä. Jos molemmilla on jo ennestään sukunimiyhdistelmä, voidaan sukunimiyhdistelmä muodostaa oman sukunimiyhdistelmän yhdestä osasta sekä puolison sukunimiyhdistelmän yhdestä osasta. Samoin on mahdollista ottaa sukunimekseen puolison sukunimiyhdistelmästä vain yksi sukunimi puolison suostumuksella. (ESL 946/2017, 11.) Säännös mahdollistaa henkilökohtaisen valinnan omasta sukunimestä tai sukunimiyhdistelmästä, silloin kun puolisot eivät halua ottaa yhteistä nimeä. Sukunimiyhdistelmän järjestyksen ja yhdysmerkin käytön voi siten puoliso valita itse. Suostumus kuitenkin säännöksen mukaan aina vaaditaan. Säännös muistuttaa kumotussa nimilaissa ollutta säännöstä kaksoisnimestä, kun yhteisen sukunimen edellä otettiin käyttöön oma sukunimi. (HE 104/2017 vp, 49.)
23 Sukunimen siirtymisen edellytykset Huomion arvoista on kuitenkin, että sukunimi, joka siirretään puolisolle sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän yhdeksi sukunimeksi, tulee olla toisella puolisolla avioliiton esteiden tutkintaa pyydettäessä tai, kun hän viimeksi oli naimaton. Puolison täytyy myös säilyttää tai ottaa se käyttöön avioituessa. (ESL 946/2017, 12.) Käytännössä siis sukunimeä ei voi siirtää puolisolle, mikäli se ei säily myös itsellään. Jos puolisolla on käytössä aiemmalta puolisolta saatu sukunimi, sitä ei voi siirtää uudelle puolisolle sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän yhdeksi sukunimeksi. Sukunimiyhdistelmää ei voi sellaisenaan myöskään siirtää uudelle puolisolle, mikä on saatu aikaisemmalta puolisolta. (ESL 946/2017, 13.) Sukunimiratkaisun ajankohta Kumotun nimilain mukaan aviopuolisoiden tuli ilmoittaa vihkijälle sukunimiratkaisunsa ennen vihkimistä (NimiL 694/1985, 7.1 ). Koska uuden etu- ja sukunimilain mukana tulee enemmän mahdollisuuksia sukunimen valinnalle, sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jonka puolisot ottavat avioliitossa käyttöönsä, on ilmoitettava jo esteiden tutkintaa pyydettäessä (Kangas 2019, 171). Esteiden tutkintaa pyydetään lähtökohtaisesti maistraatilta, jonka tehtävänä on selvittää, onko avioliitolle esteitä (AL 234/1929, 10 ). Avioliiton esteistä säädetään tarkemmin avioliittolain 2. luvussa. Kun sukunimiratkaisu täytyy ilmoittaa jo esteiden tutkintaa pyydettäessä, käytännössä se tarkoittaa sitä, että kihlakumppaneiden täytyy hyvissä ajoin miettiä valintaansa sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmäksi (mts. 171). Alla olevissa taulukoissa 1 4 on esimerkkejä aviopuolisoiden välisistä sukunimiyhdistelmien muodostamisista erilaisissa lähtötilanteissa. Pääperiaatteena on, että jokaisessa taulukossa joko toinen puolisoista ottaa sukunimiyhdistelmän tai vaihtoehtoisesti molemmat ottavat sukunimiyhdistelmän. Taulukoissa esitetään aina puoliso A ja puoliso B. Sukunimi ennen avioitumista -rivillä on se sukunimi, josta lähdetään muodostamaan uutta sukunimivalintaa avioituessa. Tämän jälkeen on lueteltu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä avioitumisen jälkeen. Taulukoissa tarkastellaan puolisoiden keskinäistä sukunimivalintaa. Alla taulukossa 1 sukunimi ennen avioitumista on puolisolla A Mäkelä ja puolisolla B Virtanen.