Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 47/2012/2 Dnro ISAVI/15/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2012 HAKIJA Ilkka Talvinen ASIA Sähkökaapelin sijoittaminen yleisen väylän poikki Pielisen Pienen ja Suuren Kanasaaren välille, Lieksa HAKEMUS Hakija on aluehallintovirastoon 15.2.2012 toimittamassaan ja 23.3.2012 täydennetyssä hakemuksessa pyytänyt asiakohdassa sanottuun rakentamiseen lupaa. Vesistöön sijoitettava kaapeli on 40 mm halkaisijaltaan oleva 1 kv:n kaapeli. Kaapelilinjan pituus vesistössä on noin 300 m. Suuren Kanasaaren rantautumispaikassa kaapeli asennetaan 1,5 metrin alapuolella Pielisen alivedenkorkeudesta suojaputkessa järven pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään. Muualla vesialueella kaapeli lasketaan koukuilla kiinnitettävillä betonipainoilla painotettuna vesistön pohjaan. Pienen ja Suuren Kanasaaren välissä kulkevan laivaväylän kohdalla kaapeli asennetaan väylän haraustason NN + 90,30 m alapuolelle. Hakemukseen on liitetty Liikenneviraston 3.2.2010 päivätty lausunto, jossa on esitetty seuraavaa: "Kaapelilinjaus alittaa Kelvänsalmi Koli väylän, minkä kulkusyvyys on 2,4 m. Kaapeli tulee laskea riittävästi painotettuna pohjaan niin, että se painuu pohjaan tasaisesti ja pysyy paikallaan potkurivirtojen vaikutuksessakin. Väylän kohdalla on varmistettava, että kaapeli painotuksineen jää haraustason NN + 90,30 m alapuolelle. Väylän haraustaso lasketaan purjehduskauden alavertailutasosta NW nav =NN + 93,10 vähennettynä haraussyvyys 2,8 m. Kaapeli tulee sijoittaa vähintään 20 m etäisyydelle suunnitellun linjauksen läheisyydessä olevasta väylän oikeanpuoleisesta viitasta. ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh. 029 501 6800 Mikkelin päätoimipaikka fax 015 760 0150 Maaherrankatu 16 www.avi.fi/ita Mikkeli kirjaamo.ita@avi.fi Postiosoite: PL 50, 50101 Mikkeli Joensuun toimipaikka Torikatu 36 Joensuu Kuopion toimipaikka Hallituskatu 12 14 Kuopio
Ranta-alueilla, missä vesisyvyys on pienempi kuin 1,5 m mitattuna em. alavertailutasosta NN + 93,10 m, tulee kaapeli upottaa pohjaan tehtävään kaivantoon ja peittää. Kaapelin asennustyö ei saa vaikeuttaa vesiliikennettä. Asennus suositellaan tehtäväksi vilkkaimman veneilykauden ulkopuolella." Hakija omistaa yhdessä puolisonsa kanssa kaapelin rantautumispaikat. Kyseisen vesialueen omistava Vuonislahden osakaskunta on toimittanut aluehallintovirastoon 18.3.2012 päivätyn osakaskunnan hoitokunnan kokouksen pöytäkirjan, jonka 3 :n mukaan osakaskunta antaa suostumuksensa hakemuksen mukaisen kaapelin sijoittamiseen osakaskunnan vesialueelle. HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO Lausunto Muistutus HAKIJAN VASTINE Aluehallintovirasto on asian laatuun nähden sekä osakaskunnan suostumus ja hakemukseen liitetty lausunto huomioon ottaen vesilain 11 luvun 10 :n 5 momentin nojalla varannut Pohjois-Karjalan ELY-keskukselle, Lieksan kaupungille ja kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä Järvi-Suomen Uittoyhdistykselle tilaisuuden lausua hakemuksen johdosta. Lieksan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on lausunut, että kaapelin rakentamisessa on huomioitava Liikenneviraston 3.2.2010 antamassa lausunnossa esitetyt asiat. Järvi-Suomen Uittoyhdistys on lausunut muistutuksenaan seuraavaa: Alueella toimitetaan säännöllisesti uittoa. Kaapeli tulee laskea pohjaan ja painottaa vesialueella siten, ettei alusten potkurivirta voi sitä siirtää tai irrottaa pohjasta. Niillä vesialueilla, missä vesisyvyys on purjehduskauden alivedestä laskettuna pienempi kuin 2,0 m, tulee kaapeli upottaa pohjaan tehtyyn kaivantoon ja peittää. Luvan saajalle tulee asettaa vesilain 3. luvun 13 :n mukainen velvoite. Kaapeli tulee merkitä maastoon merenkulkuviranomaisten edellyttämällä tavalla. Kaapeli tulee asentaa paikalleen siten, ettei työ estä ja haittaa tarpeettomasti liikennöintiä alueella ja erityisesti laivaväylällä. Sähkökaapelin rakentamisessa otetaan huomioon Liikenneviraston 3.2.2010 antamassa lausunnossa esitetyt asiat Lieksan kaupungin kehotuksen mukaisesti. 2
Järvi-Suomen uittoyhdistys muistuttaa hakijaa alueella toimitettavasta säännöllisestä uittotoiminnasta. Sähkökaapelin rakennussuunnitelmassa on otettu huomioon kaikki yleisellä väylällä tapahtuva vesiliikenne mukaan lukien uitto. Hakijan käsityksen mukaan käytettävä uittoreitti ei kuitenkaan kulje kyseessä olevan kapean väylänosan kautta. Järvi-Suomen Uittoyhdistyksen lausunnossa kehotetaan kaapelin upottamista kaivantoon vesisyvyyden ollessa alle 2,0 m ja muilta osin riittävää painottamista vesistön pohjaan. Kuten lupahakemussuunnitelmassa on esitetty, kaapeli painotetaan rakennusvaiheessa betonipainoilla vesistön pohjaan noin 6,0 m:n vesiväylän haraussyvyyden alapuolelle. Rantojen osalta kaapeli upotetaan kaivantoon ja peitetään. Kaapeli merkitään kaivantojen kohdille lupahakemussuunnitelman mukaisesti merenkulkuviranomaisten ohjeita noudattaen. Lupahakemussuunnitelma kaapelin sijoittamiselle vesistöön on laadittu vesilain puitteissa huomioon ottaen sen kaikki asianmukaiset luvut. Kuten lupahakemuksessa on kuvattu, ajoitetaan kaapelin asentamisajankohta siten, että vesiliikenteelle aiheutetaan mahdollisimman vähän haittaa. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU MÄÄRÄYKSET Aluehallintovirasto myöntää Ilkka Talviselle luvan kaapelin rakentamiseen Pielisen Pienen ja Suuren Kanasaaren välille Lieksan kaupungissa. Rakentamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu edunmenetyksiä Ennalta arvaamattomien edunmenetysten varalle annetaan jäljempänä määräys. 1. Kaapelin sijainti ja asennus ilmenevät hakemuksen liitteenä olevasta linjakartasta 1:4 000 ja pituusleikkauspiirroksesta. 2. Alueilla, missä vesisyvyys on vähemmän kuin 1,5 m vesistön purjehduskauden alivedenkorkeudesta NN + 93,10 m mitattuna, kaapeli on upotettava suojaputkessa pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä. Muualla vesialueella kaapeli on laskettava riittävästi painotettuna pohjaan niin, että se pysyy paikoillaan kaikissa olosuhteissa. Väylän kohdalla on varmistettava, että kaapeli painotuksineen jää haraustason NN + 90,30 m alapuolelle. 3. Rakentaminen on tehtävä siten, että vesiliikenteelle tai vesistön muulle käytölle ei aiheudu tarpeetonta häiriötä. 4. Ylimääräiset kaivumassat on sijoitettava maalle niin, että ne eivät pääse valumaan takaisin vesistöön. Kaivualueet on viimeisteltävä ympäristöön sopivaan kuntoon. 5. Kaapelin merkitsemisessä tulee noudattaa Liikenneviraston 29.11.2010 antamaa ohjetta (Dnro 6155/040/2010) ilmajohtojen, kaapeleiden ja muiden johtojen asettamisesta ja merkitsemisestä. 6. Kaapeli painoineen ja merkkitauluineen on pidettävä luvan edellyttämässä kunnossa. 3
7. Jos tässä päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuu edunmenetystä, jota nyt ei ole ennakoitu, voidaan siitä vaatia korvausta erikseen siten kuin vesilain 13 luvun 8 :ssä on säädetty. 8. Ennen töihin ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Lieksan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9. Työ on tehtävä kolmen vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Liikenneviraston Lappeenrannan väyläyksikölle ja Lieksan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 60 päivän kuluessa valmistumisajankohdasta. Väyläyksikölle tehtävään ilmoitukseen tulee liittää karttaote kaapelista ja merkkitaulujen sijainnista koordinaattitietoineen. PERUSTELUT JA LAUSUNTO MUISTUTUKSISTA LAINKOHDAT KÄSITTELYMAKSU Rakentaminen on tarpeen hakijan omistaman saaren sähköhuollon järjestämistä varten. Hakija on sopinut kaapelin sijoittamisesta vesialueen omistavan osakaskunnan kanssa. Hakija itse omistaa puolisonsa kanssa kaapelin rantautumispaikat. Rakentaminen ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Rakentamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavia edunmenetyksiä. Ennalta arvaamattomien edunmenetysten varalle on annettu määräys. Luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Lieksan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen ja Liikenneviraston Lappeenrannan väyläyksikön lausunnoissa sekä Järvi-Suomen Uittoyhdistyksen muistutuksessa esitetyt vaatimukset on enemmälti hyläten otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Aluehallintovirasto katsoo, että kaapelin upottaminen kaivantoon rantaalueilla, missä vesisyvyys on matalampi kuin 1,5 m purjehduskauden alivedenkorkeudesta, on tässä tapauksessa riittävä määräys, ettei kaapelista aiheudu haittaa alueella mahdollisesti harjoitettavalle uitolle. Vesilain 2 luvun 7, 12 ja 13 sekä 3 luvun 4 :n 1 momentin 1) kohta Päätöksestä peritään käsittelymaksu 260 euroa. Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Maksu määräytyy aluehallintovirastojen vuosien 2012 ja 2013 maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) mukaisesti. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan vähäisen ja pelkästään yksityistä tarvetta varten vireille pannun asian käsittelystä peritään 260 euroa. 4
5 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusosoitus liitteenä. Esko Vaskinen Sinikka Pärnänen Asian ovat ratkaisseet ympäristöneuvos Esko Vaskinen ja ympäristölakimies Sinikka Pärnänen. Asian on esitellyt Esko Vaskinen.
VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 16.7.2012. Valitusoikeus Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituksen sisältö Valituksen liitteet Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y-tunnus - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Itä-Suomen aluehallintovirastolle Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintoviraston Kuopion toimipaikan kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Kuopion toimipaikan kirjaamon yhteystiedot Käyntiosoite: Hallituskatu 12 14, 70100 KUOPIO Postiosoite: PL 1741, 70101 KUOPIO Puhelin: (vaihde) 029 501 6800 Telekopio: (017) 580 8690 Sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi Aukioloaika: klo 8 16.15 Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.