3.2.2019 Kiitokset kaikille kisailijoille. Mukava järkkäillä kiso, kun näkee iloisia,liikunnasta kilvoittelusta oikealla tavalla nauttivia ihmisiä. Kiitokset yhtstyökumppanllemme suuret kiitokset talkooporukallemme! Idea kisojen pitämisestä Evolla keksittiin puol toista kuukautta sitten asiaa alettiin tosissaan virittämään tämän vuoden puolella. Aika palj ehtii tapahtumaan kuukaudessa. 1/9
2/9
3.2.2019 7:40 lähtevät satanut amaan 3-4cm. uria Sataa klo 8:00. hiukan Uuttatuulen lunta kanssa, - luistava joten keli. määrä vaihtelee paikoittain. Kelkat 2.2.2019 Eka kisapäivä muutamia kuvia. kisailtu. Palj komta suorituksia sekä kisailijoilla talkooporukalla. Tässä 3/9
4/9
1.2.2019 Rakennettiin kartat makkaroita valmiina, vaille näpäkkä tulospalvelun valmiina. kisakeskus kompuutterit tilapäisrakentden tikissä, varaan. kalustettuna Rastit maastossa, Vielä loppumatka hirvi valttia skat tai ennen tiellä näissä mielessä peura. ajetaan kilpailu kohdissa yllättäen koko sellaista an, tärkmmät sekä aut vaikka autoilijoille, tietä eteen, turvallisuusmuistutukset. kuinka pitkin, niin jota hiihtosuunnista pää myös käytetään jokahvila kisailijoille. hapoilla. myös se Saapuessanne Metsässä vasta kisasuoritusten Järki yllättäen mukana hölmöillä kisapaikalle tuleekin. aikana. turvallisuus ajettuna, Jos Maltti pummata, Tämän näkyvissä satanut murunen viik lumi jossain karttaan lumisateet ajettu, mustalla vaikk lanalla tekivät merkatulla nyt tiehen hyvää näykään. kiinni. auille tiellä, Ei pitäis tlle. kivien sitä Viime tietä tökkiä, viikloppuna ole tällä kyllä viikolla eniten siellä atu kuitenkin sepeliä tulee oli joku Kisakeskuksen aurausta rtinvalintojen ole merkitty lähistölle kannalta kisakarttoihin, olikatsottuna atu viikolla tällä pätkällä yksi lähdössä parinsadan ole mallikartoissa oleellista metrin polkupätkä merkitystä. sevoi makkaragriilikin merkittynä. lingolla. Tätä Ratojen Tervetuloa! 5/9
31.1.2019 19:33 /erikseen. Lasse Lähtöat julkaistuna sarjoittain sekä seuroittain.kun 29.1.2019 Kisoihin tulevana edelleen luvassa. aurauksen päivältä keväthankia Kantsii sovittu, poiketa parempaan tulossa Kisaohjsiin viikloppuna ennuste mukana kattomassa! yhtä mukavasti näyttää esille keskstä suuntaan, tuli Evolla. Muistakaa, tänään tulta talvisten porukkaa. lenkuraa Sääennuste kivenmurusia hiukan kelien parhaat Yhteensä täydennystä. Ev tkuvan enää fisserit vielä metsäopistolla pitänyt. tällä 450 viiklopun viime kilpailia viikolla jättäisin Kisamaastossa Lumet viikloppuna. ataisi. kyllä ovat nauttii yli. avoimet Paukkupakkasiakaan kotio säilyneet hiihtosuunnistuksesta Tilanne SM-kiso Auramiesten ovet koko lauantaina. kehittyy tllä tammikuun tai näkyi Lapin päivä 26.1.2019 Tänään risu, suuri riittävällä tarpeen 40cm. kolmeen eteenpäin tarkistuksia inhimillistä saadaan edullisin osa joita Urat oli tarkistaa ilmoittautumisaika kertaan. teltoilla tarkkuudella risteyksistä kä keliä. tehokas urilla kuitenkin oottamaan. kartoituksia vekslailla oli. AInakaan Met katoksilla talkoopäivä Rakennettiin kantavat "perintsin suurimman pätkät risteyksissä muutaman nyt Talkoilemassa päättyy yllättävän toki Evolla. näytä menetelmin" 59 osan 300 sunnuntai-iltana.tervetuloa useamminkin rastia edestakaisin. kaverin neliöö Ajettiin siltä, urastosta hyvin tänään lmasimia jollain voimin. jopa eli tulisi kiinni, 10 kynällä neljällä Hyvältä kävellä. tavalla kaveria. Sääennuste kelkalla vaille kovaa kartalle kelkalla. lämmitettyä näyttää. Kaikki valmiiksi pakkasta. kannattaa risteyksien kisailemaan! korilemalla. lupaa Raivattiin Huomenna kulkevilla tilaa. niin Kisakeskukseen kartoitettiin kisaviikloppuun ajella tarkat ajettu Huomatkaa, niitä jouhevasti GPS:llä riittää tketaan muodot vähintään vähäisiä / ajettiin tarkistettiin -kanssa saa ole 24.1.2019 Kisaohjden jelppaamaan sarvalintaa ensimmäinen ilmoittautumisen versio julkaistu yhteydessä nettisivulla. Ohjssa mm sart matkat 20.1.2019 Kuluneen enemmän kaikki viik kuin auki. vuosikausiin Hyvältä aikana näyttää. satanut ennen lunta mdän järjestämiä 20cm lisää. hiihtosuunnistuskiso. Nyt lunta 30-40cm. Eilen 6/9
15.1.2019 AjettiinLumitilanteen 15cm. möykkyinen, ennustssa kaikkinäkyy. kelkalla lunta Harvinaisen puolesta viime lisää kisat viiklopun hyvältä luvassa voisi näyttää pitää sääennuste aikana. vaikka hisukisajärjestäjän Ratasuunnittelut heti.muutama sopivansilmin paikka talvinen käynnissä. katsottuna. niin vielä pitkälle kuin 7/9
8/9
6.1.2019 Urastoa maastoa. Kisakutsu aloitettiin julkaistu. hahmotella 10cm. maasto viikloppuna hiihtämällä tarkoitus tai kävelemällä ajella ekaan jälkiä urille. kertaan Hienoa kelkoilla. 4.1.2019 Hauh puolella. kangasmaastoa. metsäopistolle Sisu Kisamaasto järjestää tämän Kiitokset mahdolistamisesta. ensimmäistä loistavasti joens tässä vaiheessa hiihtosuunnistukseen kertaa hiihtosuunnistuskilpailut Lammin Säkiälle, sopivaa Metsähallitukselle Ev vanhan retklyalueen Lammin maastossa kunnan Ev Kisakeskus partiolrejä. välittömään Kisakeskukseen selvitellään. sisätilo toimintaa olisi esittelevät rakentuu lähsyyteen, Toivottavasti Lämmintä ollut Ev suunnitelmissa avoimien maasto-olosuhtsiin sisätilaa metsäopistolla, joten osu ovien pientä kisaviikloppuun ole pystyttää päivät. tarjolla. tuulensuoa lrialueelle, muutamia Autot lauantaina armottoman kuitenkin lämpöä jossa teltto, 2.2jälkiä siellä pysäköidään voi kovat joiden järjestetty hakea järjestetään pakkaset. lämmitysratkaisu omasta jättimäisiä kilpailukeskuksen oppilaitoksen Lämpimiä autostaan. Urast 10 nettisivu senttiä. valmistelut maasto aloitettiin tänään kävelemällä urapohjille. Kilpailukutsu julkaistaan lähipäivinä. 26.12.2018 Kisojen pystyyn.. 9/9