Tarhareissu TG-Jiuhun tammikuu 2019 Syksyllä 2018 ystäväni ehdotti matkaa koiratarhalle, josta toinen heidän koiristaan oli lähtöisin ja jossa hän ei itsekään ollut vielä päässyt käymään. Kyseinen ystäväni eiitsevalitettavasti päässytkään lähtemään matkaan, mutta ajatus vierailusta koiratarhalle oli jo juurtunut päähäni ja tiesin matkan puuhanaisen Mian entuudestaan, joten päätin lähteä mukaan tammikuuhun suunnitellulle reissulle. En ollut ennen matkaa tavannut tai jutellut kasvotusten kenkään tarhalla käyneen kanssa, mutta olin seurannut jonkin verran PARin Facebook sivuja, joten olin muodostanut jonkinlaisen käsityksen mitä tuleman pitää. Ennen matkaa saimme aiemmin tarhalla käyneiltä hyödyllisiä vinkkejä mitä kaikkea ennen reissuun lähtöä tulisi ottaa huomioon ja miten tarhalle kannattaisi varustautua ja pakata mukaan. Pe 18.1.2019 Menomatka Suomesta matkaan meitä lähti tällä kertaa viisi henkilöä ja olimme sopineet tapaavamme Helsinki Vantaan lentokentällä perjantaiaamupäivällä hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä, jotta ehtisimme pakkaamaan kaiken tarhalle vietävän matkalaukkuihimme. Mia, Helena ja Minttu olivat käyneet tarhalla aiemminkin ja ensikertalaisina matkassa olin minä, Ella ja Tuukka, joka liittyi seuraamme Romanian päässä. Matkalaukkuihimme pakattiin kymmeniä kiloja koiranruokaa, herkkuja ja lahjoituksena saatuja talvitakkeja, leluja ja muuta tarhalle vietävää. Lisäksi mukanamme Romaniaan matkasi isohko kuljetuskoppa, sillä tarkoituksena oli paluumatkalla tuoda mukanamme Mintulle uusi perheenjäsen. Saimme suunnitellusti kaiken tarvittavan mahtumaan laukkuihimme pienen säädön jälkeen ja suuntasimme turvatarkastuksen jälkeen kahvilaan, jossa aika vierähti yllättävän nopeasti ja lähtöportille pitkin jo sitten mennä juoksujalkaa. Lentomatka Romanialaisen Blue Airin kyydissä suoralla lenolla Bucarestiin sujui moitteettomasti ja muutaman tunnin päästä olimmekin jo noutamassa matkatavaroitamme, joista kaikki löysivät perille ja kuljetuskoppakin oli päässyt perille ehjänä. Mia oli varannut meille vuokra auton etukäteen ja ennen kuin lähdimme autovuokraamolle, kävimme pikaisesti nappaamassa kentän minimarketista pientä evästä matkaan. Autovuokraamolla paperihommat sujuivat nopsaa ja pääsimme suuntamaan uuden karhean minibussimme kohti Tg Jiuta hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Ajoimme aluksi pari tuntia ja tutustuimme toisiimme ennen ensimmäistä pysähdystä paikalliselle huoltoasemalle, josta kävimme hakemassa hieman lisää evästä, jotta jaksaisimme loppumatkan perille. Pimeä oli jo ehtinyt laskeutua, mutta Mia ohjasi kulkuneuvoamme tottunein ottein vielä useamman tunnin ajan määränpäähämme saapumista.automatkalla ehdimme tosiimme tutustumisen lisäksi kuulla paljon juttua niin Carmenan luotsaamasta PARin tarhasta kuin myös koirien ja muiden eläinten yleisestä tilanteesta Romaniassa.
Ulkona oli pikku pakkanen ja kirkas tähtitaivas, kun saavuimme majapaikalle noin kymmenen aikaan illalla, jossa meidät otti vastaan osalle jo entuudestaan tuttu Florina. Majoituksemme oli oikein mukana ja kodikas kolmikerroksinen talo paikallisasutuksen keskellä hieman Tg Jiun keskustan ulkopuolella. Suuntasimme untenmaille melko pian perille päästyä, sillä matkanteko oli verottanut meistä jokaista ja sovimme nousevamme aamupalalle hyvissä ajoin seuraavana aamuna, jotta saisimmeirti mahdollisimman paljon valoisesta ajasta. La 19.1.2019 Ensimmäinen päivä tarhalla Olimme sopineet Florinan kanssa tulevamme aamupalalle kahdeksan aikaan ja alakertaan saapuessammemeitä odotti notkuva pöytä täynnä aamiaisherkkuja, joissa oli otettu huomioon kasvisruokavalion lisäksi myös gluteenittomat vaihtoehdot. Aamupala oli todella ihana ja runsas ja sen lomassa jutustelimme hieman Florinan kanssa, jonka jälkeen aloimme valmistautua tarhalle lähtöön. Aiemmin tarhalla käyneet olivat todenneet hyväksi käytännöksi suunnata Kauflandiin ennen tarhalle menoa, josta voisimme hankkia päivän eväät, muita puuttuvia varusteita (kuten esim. kuvissa näkyvät tyylikkäät Crocsit automatkoille) ja lisää herkkuja koirille. Ostimme eväsruuat koko päivälle, sillä emme aikoneet lähteä tarhalta kesken päivää. Lisäksi Mia ja Helena ostivat kilokaupalla koiranherkkuja namirahoilla, joita oli PARin Facebook sivuilla kerätty erityisen kampanjan avulla. Parhaaksi todetut herkut loppuivatkin jo hyllystä ennen kuin ehdin sinne itse valkkaamaan nameja. Onneksi Mia osasi kuitenkin vinkata toisen melkein yhtä herkullisen parin kilon herkkupussin, jonka nappasin mukaani.
Kello oli ehtinyt jo lähemmäs puoltapäivää, kun pääsimme tarhalle. Ensikertalaisena muistan kiinnittäneeni huomion heti ulos autosta astuessani haukkuaaltoon, joka oli meitä vastassa jo porttien ulkopuolella. Tarhalla meitä vastassa oli Valericaja suuntasimme ensimmäisenä parakkiin vaihtamaan tarhavaatteita. Mia, Helena ja Minttu bongasivat jo heti sisään päästyämme tuttuja koiria, minun ja Ellan ihmetellessä ja tervehtiessä kymmeniä koiria ympärillämme. Vaihdettuamme vaatteet ja täytettyämme vyölaukut nameilla lähdimme tutustumaan tarhaan, työntekijöihin ja tietenkin erityisesti innokkaina meitä odottaviin koiriin. Kierreltiin tovi eri puolintarhaa ja Mia jonka mukana kuljin tunsi monet koirista entuudestaan, mutta vastaan tuli myös useampi uusi tuttavuus häntää heiluttaen. Ihan aluksi olin hiukan jännittynyt ja en oikein uskaltanut antaa nameja koirille, kun niin moni innokas hyppi ympärillä ja halusi osansa huomiosta, mutta melko nopeasti totuin tilanteeseen ja Mian ohjeistuksen mukaan tarjosin namin aina selkeästi tietylle koiralle. Mukanani oli harja ja joitain koirista hiukan silittelyjen ja rapsuttelujen lisäksi harjasinkin, josta osa näytti nauttivan suuresti, kun taas osa ei oikein tuntunut käsittävän mitä olin tekemässä. Emme olleet vielä ehtineet tavata Carmenaa, sillä hän oli tarhan ulkopuolisella ruokkimiskierroksellaan, mutta muutaman tunnin kuluttua hän saapuikin tarhalle ja ilahtui selkeästi nähdessään Mian ja Helenan. Toki Carmena tiesi meidän olevan tulossa tarhalle ja toivotti meidät kaikkimuutkin tervetulleiksi ja sitten heti päästiinkin niin sanotusti tositoimiin, kun Carmenalle oli tehty ilmoitus kahdesta läheiselle kaatopaikalle hylätystä pentueesta. Hyppäsimme autoon ja ajoimme lyhyen matkan alueelle, joka näytti siltä, että sinne käydään heivaamassa kaikki ylimääräinen romu aina peltiroskasta ja autonrenkaista hukkastyrokspaloihin. Paikalla ollut mies viittelöi Carmenalle missä pennut ovat ja me muut pysyimme aluksi hieman kauempana, ettemme säikäytä niitä karkuun. Carmena lähestyi pentuja varoen, mutta selkeästi tietäen mitä tekee ja saikin napattua pennut kiinni ja me autoimme häntä kantamaan raukkaparat autoon, jotta ne voitaisiin viedä tarhalle. Toinen pienemmistä pennuista ja emosta koostunut koiraperhe oli hakeutunut viimalta piiloon styrokspalojen suojaan. Emon silmistä näki kauhun meidän lähestyessä heitä, mutta Carmena puhui emolle rauhoittavasti ja se antoi ottaa kiinni ilman vastarintaa. Autoimme taas pikkuisten kanssa ja kannoimme ne toiseen autoon, jotta nekin saataisi pelastettua varmalta kuolemalta, joka niitä olisi kohdannut mikäli olisivat joutuneet jäädä ulos pakkaseen. Carmena oli huolissaan, sillä hän ei tiennyt minne saisi kaikki pennut mahtumaan. Tarha on jo ihan ääriään myöden täynnä ja kuulemma lähes päivittäin Carmena saa soittoja kaupunkilaisilta hylätyistä koirista ja hän ei pysty millään ottamaan kaikkia niitä suojiinsa. Carmena päätyi sijoittamaan viisi isompaa pentua tarhan parakkiin, sillä ne olivat kipeitä ja tarvitsivat lääkintää. Pienemmät pennut emonsa kanssa pääsivät Carmenan omaan kotiin, jossa hänellä myös on kymmenittäin koiria ja muita eläimiä. Minua olisi hiukan itkettänyt pentujen vuoksi ja ehkä pikkuisen kyyneleen päästikin silmäkulmasta, mutta en kehdannut itkeä, kun mietin, että Carmena ja muut joutuvat kohtaamaan samaa päivä toisensa jälkeen.
Jatkoimme kierrosta tarhalla ja kävimme moikkaamassa ja namittamassa parhaamme mukaan kaikkia tarhan koiria, joita oli kaiken näköisiä ja kokoisia, toiset hiukan rohkeampia ja toiset taas pysyttelivät hieman enemmän taka alalla, mutta kaikki olivat selvästi kiinnostuneita meistä vierailijoista. En muista jäikö vielä ensimmäisenä päivän mieleeni erityisesti yksikään koira, koska kokemus itsessään oli jo uusi ja ihmeellinen. Evästauon vietimme parakissa, joka siis toimi pienikokoisten vanhusten, pentujen ja toipilaiden asumuksena. Tämän jälkeen olikin aika suunnata viereiselle kaupungin tarhalle, josta olimme kuulleet hurjia juttuja ja jonne meillä oli mahdollisuus
päästä vain silloin, kun Carmena käy siellä erikoisluvalla ruokkimassa koirat kerran illassa, oman tarhan töiden lisäksi. Kaupungin tarha koostuu ulko osasta, jossa häkkejä on ehkä nelisenkymmentä ja isosta vanhasta teollisuushallista, jossa häkkejä on varmasti yli sata. Olimme kuulleet Mialta, Helenalta ja Mintulta, että kaupungintarha on melko lohduton paikka, jossa koiria on yhdessä häkissä aivan liikaa ja että näille raukoille kannattaa antaa extrapaljon namia. Otsalamput päässä kiersimme namittamassa koiria ja Carmena kävi kaikki häkit läpi ruokkien ja tarkistaen joka ikisen koiran tilan. Minut yllätti, että kaikki koirat, jopa kaupungin tarhalla, ottivat namit kädestä todella nätisti. Hanskat tietysti olivat kuolasta märät, mutta yksikään koira ei namin himoissaan näykännyt sormista. Ulkotarhan jälkeen siirryimme sisälle halliin, joka sekin on aivan täysin eristämätön ja sielläkin lämpötila on vähintäänkin nollassa jollei myöskin miinuksen puolella. Carmenan kierroksen kestäessä useamman tunnin ehdimme hyvin viettää aikaa koirien kanssa ja rapsutella niitä. Itse en vielä ensimmäisenä iltanamennyt häkkeihin sisään, sillä halusin ensin tutustua tilanteeseen rauhassa ja tyydyin tarjoamaan nameja häkin ulkopuolelta. Noin kello kymmenen aikaan Carmena oli valmis ja mekin suuntasimme vaihtamaan vaatteita parakille. Ennen kuin palasimme majoitukselle, kävimme noukkimassa kyytiin kuudennen jäsenen porukkaamme, kun Tuukka, joka opiskelee pohjois Romaniassa, liittyi seuraamme. Emme malttaneet tietenkään mennä heti nukkumaan, vaan istuimme kaikki vielä hyvän tovin majapaikan oleskelutiloissa. Päivän aikana jokainen meistä oli ehtinyt jäätyä melko kokonaisvaltaisesti, joten tee ja olut lämmitti kivasti iltapalalla.
Su 20.1.2019 Toinen päivä tarhalla Aloitimme aamun jälleen maittavalla aamiaisella, jonka jälkeen suuntasimme Kauflandin kautta tarhalle.lisäksi ennen tarhalle suuntaamista kävimme vielä Dedemanissa eli paikallisessa Bauhausissa, hankkimassa Carmenan toivomia varusteita tarhalle. Mukaan lähti ainakin pesunaineita, uusia harjoja, lapioita ja ämpäri. Tänään tarhalla meitä oli kuusi, kun Tuukka liittyi seuraamme aiempana iltana. Ellalla ja Tuukalla olikin hieman meistä muista poikkeava agenda reissulle, sillä heillä on työn alla dokumentti PARin tarhasta, sen koirista, Carmenan työstä ja Mian ja Helenan kaltaisista aktiiveista, jotka ovat vierailleet tarhalla jo useampaan otteeseen. Tämä oli heidän ensimmäinen vierailu tarhalle, mutta tarkoitus on, että he tulevat käymään tarhalla vielä useamman kerran. Tarhalle päästyämme ja vielä eilisestä hieman kosteahkot ulkovaatteet päälle vedettyämme, lähdimme taas koirien pariin. Toimme mukanamme Suomesta tukijoiden lahjoittamia vaatteita ja lähdimme etsimään niitä eniten tarvitsevia koiria. Osa takin päälleen saaneista koirista tuntui olevan hieman hämillään, ihan ymmärrettävästi, sillä tuskin heitä oli koskaan aiemmin puettu. Muutamat koirista suostuivat poseeraamaan meille vaateet yllään. Samalla etsimme kaikkien koirien joukosta tukijoiden kummikoiria ja taisimmekin kaikki tutut kuonot löytää ja kuvata. Minttu ja Helena ahkeroivat myös kuvien kanssa, kun tarhan asukit pääsivät herkuttelemaan lahjoitusnamein. Ella ja Tuukka kuvasivat koiria ja haastattelivat Carmenaa, kun hän vain kiireiltään ehti hetkeksi pysähtyä. Koko päivä kului taas tarhalla kierrellen ja koiria rapsutellen. Vaatteet alkoivat olla jo iltapäivästä melko märät, sillä aiempana iltana alkanut lumisade oli jatkunut koko yön ja uutta kosteaa lunta
oli kertynyt useamman sentin. Koitimme auttaa tarhan työntekijöitä pikku askareiden kanssa, jos sellaisia ilmeni ja päivälliseksi Carmena halusikin ehdottomasti tarjota meille pizzat. Illalla suuntasimme taas kaupungintarhalle useammaksi tunniksi. Aiemmalta päivältä minulle oli jäänyt erityisesti mieleen muutama koira, joita halusin mennä moikkaamaan lähemmin ja kävinkin parissa eri häkissä rapsuttelemassa niitä. Tällä kertaa kaupungin tarhalla oli myös kahdessa erillisessä huoneessa yksinään Pitbull tyttö ja toisessa Rottweiler poika, joita ei voinut sijoittaa muiden koirien joukkoon. Nämä raukat joutuivat viettämään päivänsä ypöyksin ankeissa ja kylmissä huoneissaan ja innostuivat suunnattomasti, kun menimme viemään heille herkkuja ja oleskelimme jonkin aikaa heidän seuranaan. Kello oli taas ainakin kymmenen ennen kuin päätimme päivän tarhalla ja suuntasimme majapaikalle. Ma 21.1.2019 Kolmas päivä tarhalla Pyrimme lähtemään joka aamu liikenteeseen ajoissa ja suuntasimme taas ensimmäisenä Kauflandiin ja tällä kertaa meidän pitikin jo hankkia Suomeen vietävät tuliaiset, sillä seuraavana aamuna jouduimme jo suuntaamaan auton takaisin kohti Bukarestia. Ostimme kimpassa kaikille tarhan työntekijöille pienet muistamiset, kiitokseksi heidän valtavasta ja elintärkeästä työstään koirien hyväksi. Kauppareissun jälkeen saimmekin kaikki mieluisen yllätyskutsun Carmenan tyttären Patrician eläinklinikalle. Hän otti meidät vastaan lounastauollaan ja kertoi klinikan kuulumisia ja koko ajan jatkuvasta sterilointikampanjasta, johon hän käyttää ison osan työaikaansa ja tekee kaiken täysin hyväntekeväisyytenä. Klinikalla tapasimme myös kaksi onnekasta koiraa, joista toista kolmijalkaista onnenpekkaa odotti koti Suomessa ja toinen vielä pikkuinen pentu oli lähdössä Saksaan. Vietettyämme tovin klinikalla, ovelle alkoi saapua tasaiseen tahtiin paikallisia, jotka toivat kissojaan sterilisoitavaksi veloituksetta. Kun kissoja oli ehditty tuoda jo useampi kopallinen odottamaan vuoroaan, päätimme lähteä pois tieltä ja päästää Patrician töihin.
Vaihdettuamme tarhavaatteet suuntasimme taas koirien pariin missiona tyhjentää kaikki namivarastomme. Minulle oli jäänyt mieleen jo muutamia koiria, joiden kanssa halusin ehdottomasti viettää hieman enemmän aikaa ja näistä kaikista ylitse muiden nousi vielä yksi ihana poika, jonka veli onkin kuulemma Suomessa. Kaupungintarhakierroksella ei tällä kertaa ollut paikalla ainuttakaan kaupungintyöntekijää, joten Helena lähti kiertämään ja auttamaan Carmenaa iltakierroksella. Pitkän päivän päätteeksi kiitimme silminnähden uupunutta Carmenaa siitä, että saimme viettää kolme päivää hänen tarhallaan. Hänen päivänsä jatkui vieläyömyöhään PARintarhalla meidän lähdettyämme. Tarhalta meidän kuuden ihmisen lisäksi mukaan lähti tällä kertaa myös Mintun luokse Suomeen muuttava Dana, joka oli viettänyt viimeiset viikot parakissa adoptiovalmistelujen johdosta. Dana pääsi mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässään auton kyytiin ja viettämään yönsä sisälleoikeaan taloon. Ennen nukkumaan menoa pakkailimme ja istuskelimme vielä muutaman tunnin maistellen paikallisia kakkuja. Ti 22.1.2019 Kotimatka Aamiaisen jälkeen, pakkasimme autoon laukut ja koiran ja hyvästelimme Florinan kiittäen hyvästä huolenpidosta. Paluumatkalla näimme vuoristoa, jonka läpi ajoimme ja hieman enemmän maisemia kuin menomatkalla. Dana matkasi auton takaosassa kuljetuskopassa sujuvasti jasaavuimme perille Bukarestiin hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä. Kiitos kaikille matkassa mukana olleille seurasta ja ikimuistoisesta elämyksestä. Erityiskiitos Mialle hienosta järjestelyistä ja isosta työstä, jonka olit tehnyt matkan onnistumiseksi <3