Raamattutunti 19.2.2009 SOVITUKSEN SANA 2. Kor. 5:17-21 Paavali on saanut mahdutettua viiteen jakeeseen valtavan paljon painavaa asiaa. Kertalukemisella nuo ajatukset eivät varmaan vielä avautuneet, joten hidastetaan vähän. Otetaan jae kerrallaan ja katsotaan, millaisia rikkauksia Paavali leväyttää meidän eteemme! Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut (j. 17) Pääsiäisenä alkoi uusi luominen. Jeesuksen ylösnousemus aloitti aivan uuden aikakauden. Kerran Jumala loi maailman vedellä ja sanalla. Ja taas uudelleen, Jeesuksen ylösnousemisesta lähtien, Jumala luo uutta vedellä ja sanalla. Kasteen vesi ja Jumala sana tekevät ihmisistä uuden luomakunnan kansalaisia. Ihmiskunnan keskelle aukesi vedenjakaja: toisella puolella ovat uskovat kastetut, toisella puolella epäuskoiset. Jeesus sai pääsiäisenä ylösnousemusruumiin, joka oli toisaalta samantyyppinen kuin hänen maallinenkin ruumiinsa. Mutta toisaalta se oli jotain paljon enemmän; aika tai paikka eivät enää sitoneet häntä. Hän oli vapaa kuolemasta, sairaudesta ja synnistä. Uskova ihminen elää Jeesuksen ylösnousemusruumiissa. Seurakunta on Kristuksen ruumis. Kun me olemme seurakunnan, siis Kristuksen tosi Kirkon jäseniä, mekin olemme osallisia ylösnousemuksesta. Siinä mielessä voidaan hyvin sanoa, ettei Kirkon ulkopuolella ole pelastusta. Kaikki uskovat kuluvat nimittäin Kristuksen Kirkkoon, tuohon ylösnousemusruumiiseen. Uskon ja kasteen kautta me olemme uusia. Me olemme uudestisyntyneitä. Me emme enää ole maailman lapsia, matkalla kadotukseen. Meidän Herramme on vaihtunut. Meidän elämämme sisältö on muuttunut. Meidän suuntamme on nyt uusi: kohti taivasta! Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran (j. 18) Kaikki on Jumalasta, myös tämä vanha luomakunta, joka natisee liitoksistaan. Sekin on Jumala luoma, vaikka ihmisen lankeemus on tuonut kirouksen myös eläimille, kasveille ja koko tälle maapallolle. Paavali tahtoo tässä kuitenkin korostaa sitä, että ihmisen pelastumisen suhteen kaikki on Jumalasta. Emme me ole itse pistäneet välejä kuntoon Jumalan kanssa, niin kuin joskus kehotetaan.
Tässä puhutaan sovittamisesta. Se on meille varmaan tuttua muualtakin kuin vaatekaupan sovituskopista. Yleensähän sovittamisella tarkoitetaan sitä, että Jumala antaa meille synnit anteeksi. Jeesus sovittaa meidän syntimme. Samalla Kristus sovittaa sen vihan, jota Jumala tuntee meitä kohtaan. Tätä sovittamista varten on kreikan kielessä ihan oma sana hilaskomai. Mutta tässä ei nyt käytetä tuota sanaa. Paavali ei siis nyt puhu synnin sovittamisesta tai Jumalan vihan sovittamisesta. Sen sijaan Paavali käyttää tässä sanaa katallassein. Se taas tarkoittaa sovun aikaansaamista, sovinnon tekemistä kahden riitapuolen välillä. Tässä sovittamisen kohteena ei nyt ole synti vaan ME. Jumala sovittaa meidät itsensä kanssa. Hän tekee yksipuolisesti sovinnon ihmisten kanssa. Yleensähän sovintoon pyrkii se osapuoli, joka on heikommalla. Se, joka on rikkonut toista vastaan. Tässä tapauksessa asia on kuitenkin päinvastoin. Me ihmiset emme pystyisi tekemään sovintoa Jumalan kanssa. Emmekä edes älyäisi sellaista yrittää, emmekä haluaisi. Siksi Jumala, vahvempi osapuoli, solmii yksipuolisen rauhan. Aivan niin kuin Neuvostoliitto olisi talvisodan tuoksinassa ilmoittanut Suomelle, että ei riidellä enää. Vedetään joukot pois rintamalta ja eletään rauhassa keskenämme. Jumalan tekemä sovinto on vielä paljon, paljon käsittämättömämpi kuin tällainen rauhanteko olisi ollut talvella 39-40. Entä mitä tuo tarkoittaa, että Jumala on antanut meille sovituksen viran? Paavali puhuu tässä itsestään, mutta sama koskee kaikkia evankeliumin julistajia. Oikeastaan pappien ja sananjulistajien tehtävänä on mennä kertomaan kaikille ihmisille juuri tuosta, mistä oli puhetta; kertoa, että Jumala on jo tehnyt yksipuolisesti sovinnon teidän kanssanne, vaikka te kuinka olisitte vihoissa Jumalan kanssa. Vaikka ette edes haluaisi rauhaa Jumalan kanssa niin Jumala on jo tehnyt sovinnon. Siinä on oikeastaan kysymys samassa kuin sodan päättymisessä. Entisaikaan piti sanansaattajan lähteä kertomaan kaikkialle maahan, että sota on päättynyt, rauha on solmittu. Voitte laskea aseet. Niin kauan kuin sanoma ei ollut saavuttanut ihmisiä, he elivät sotatilassa. Vasta hyvä sanoma rintamalta toi rauhan ihmisten elämään. Tällaista rauhan sanoman levittämistä tehdään täällä koto-suomessa ja varsinkin lähetyskentillä. Moni ei ole kuullut, että sota ihmisen ja Jumalan välillä on päättynyt. Moni taistelee edelleen Jumalaa vastaan, ja moni yrittää hieroa sopua monenlaisten poppakonstien avulla. Kaikki pakanauskonnothan pyrkivät lepyttämään tai hyvittämään tai sovittamaan Jumalaa. Mutta me tiedämme, että Jumala on jo tehnyt sen itse.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan (j. 19) Sovinnon tekeminen tapahtui siis Kristuksessa, hänen persoonassaan. Kristus on se paikka, jossa Jumala teki sovinnon ihmisten kanssa. Voidaan hyvin sanoa, että Jumala OLI Jeesuksessa, silloin kun hän kuoli Golgatan ristillä. Jumala itse kärsi ristillä. Tuon sovinnon sisällöksi ilmoitetaan, että Jumala ei enää lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan (UKR). Epäsovun, riidan, vihan, sodan syynä olivat siis ihmisten rikkomukset ja synnit. Ne tekivät ihmiset vihaiseksi Jumalalle, joka vaatii pyhyyttä. Mutta ne tekivät myös Jumalan vihaiseksi ihmisille, jotka eivät piitanneet Jumalan vaatimuksista. Varsinainen sovinnonteko oli siis sitä, että Jumala ei enää pannut ihmisten tiliin heidän rikkomuksiaan. Psalmin 32:2 mukaan sellainen ihminen on autuas, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään. Nyt Jumala yksipuolisesti päätti, että kaikki synnit pannaankin Jeesuksen tiliin, ja Jeesus kuolee maksaakseen ne synnit. Näin ihmisten syntitili nollaantuu. Ihminen ei siis tehnyt mitään, Jumala teki kaiken - Kristuksessa. Tällaisen sovituksen sanan tai sovinnon sanan Jumala antoi Kirkolle julistettavaksi. Sovinto on tehty, mutta maailman pitää vielä kuulla siitä. Vasta sitten, kun ihmiset kuulevat tuosta sovinnosta ja ottavat tuon sanoman vastaan, on Jumala saavuttanut tavoitteensa. Sovinnon tekeminen ei vielä saata ihmisiä rauhaan Jumalan kanssa, elleivät ihmiset suostu tuohon sovintoon. Tai ota sitä todesta. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläitä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa (j. 20) Tuon parakalein voisi kääntää: Jumala rohkaisee, lohduttaa, kehottaa tai vetoaa: Tulkaa sovitetuiksi Jumalan kanssa. Jumala ei siis vaadi meitä. Hän ei pakota meitä rauhaan, niin kuin NATO teki takavuosina Jugoslaviassa. Jumala pyytää tai jopa anoo (deometha) sananjulistajien suulla: Tulkaa sovintoon, jonka olen solminut kanssanne. Jukka Thuren määrittelee sovintoon suostumisen näin: Suostuminen sovintoon on sitä, että ihmiset ymmärtävät ja uskovat vihollisuuden jo päättyneen Kristuksen kuolemaan ja alistuvat Jumalan armahdettaviksi Kristuksen veren tähden. Uskon ensimmäinen seuraus on se, että uskova ymmärtää Jumalaan kohdistuvan kaunansa mielettömäksi. Silti moni ihminen tänäänkin on vihainen Jumalalle: miksi Jumala sallii sotia? Miksi Jumala ei antanut sen ja sen parantua? Mikäs sen sellainen Jumala on? Minullekin hän on ollut niin paha! Tällainen ihminen ei vielä elä sovinnossa Jumalan kanssa.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi (j. 21). Sujuvasti voimme kuunnella tällaisia lauseita, mutta mahdammeko ymmärtää? Miten Jeesus voi tulla synniksi? Olla siis synti! Ja miten me syntiset voimme tulla Jumalan vanhurskaudeksi? Olla vanhurskaus! Jeesus ei tiennyt synnistä. Heprean kielessä tietää (jada) tarkoittaa läheistä, todellista yhteyttä - ei vain järjellä tietämistä. Jeesus siis ei ollut yhtä synnin kanssa - niin kuin me ihmiset olemme. Heprean kielessä tehdä synniksi tarkoittaa samaa kuin tehdä syntiuhriksi. Muinoin Israelissa oli vuosittain kaksi syntipukkia. Toisen syntipukin harteille pantiin kansan synnit ja se lähetettiin erämaahan. Toinen syntipukki taas teurastettiin ja sen verta pirskotettiin liitonarkun kannalle, jota kutsuttiin nimeltä hilasterion, sovituskansi. Muistatte miten alussa oli puhe synnin sovittamisesta, joka on kreikaksi hilaskomai. Nyt Jeesus tehtiin siis tällaiseksi syntipukiksi, syntiuhriksi. Hänet vietiin muurin ulkopuolelle ja teurastettiin - ikään kuin yhdistelmänä molempien syntipukkien kohtalosta. Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi (tai liitonarkun sovituskanneksi) (hilastereon), hänen verensä tuo pelastuksen uskossa vastaanotettavaksi (Riim. 3:25). Korinttilaiset, jotka olivat etupäässä ei-juutalaisia, tunsivat varmaan Ateenan thargelia-juhlan. Siinä yksi tai kaksi paikkakunnan miestä valittiin syntiuhriksi. He kiersivät talosta taloon keräämässä kaupungin synnit. Lopuksi heidät karkotettiin kaupungista, vanhoina aikoina jopa surmattiin. Näin ajateltiin kaupungin puhdistuvan. - Aika samasta oli siis kysymys kuin juutalaisten syntipukissa. Entäs tuo loppu: että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. Kristus on Jumala ja Jumala on vanhurskas eli täydellisen oikeudenmukainen, pyhä, täydellinen. Ihmisestä puhuttaessa vanhurskaus tarkoittaa kelvollisuutta Jumalan edessä. Kristus tulee siis synniksi ja imee kaikkien ihmisten kaikki synnit itseensä. Ja sitten hänen tapetaan syntipukkina. Kristus on kuitenkin samalla synnitön ja vanhurskas. Siinä hetkessä, kun meistä tulee Jeesuksen omia, meistäkin tulee vanhurskaita. Kun me olemme Kristuksessa, me olemme osallisia kaikista hänen ominaisuuksistaan. Myös vanhurskaudesta ja pyhyydestä.
Kuinka meistä sitten tulee osallisia vanhurskaudesta? Kuinka pääsemme Kristukseen? Sitä varten Jeesus asetti pyhän kasteen. Se on uudestisyntisen peso, niin kuin Paavali opettaa Tiitus-kirjeessä. Siinä meidät liitetään Kristukseen. Kolossalaiskirjeessä Paavali opettaa: Häneen (eli Kristukseen) teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, joka ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa saastainen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon (Kol. 2:11-12). Uskon avulla me pysymme tuossa liitossa. Jeesus siis tuli synniksi, että meistä tulisi vanhurskaita, Jumalalle kelvollisia. Näin Jumala teki sovinnon meidän kanssamme ristillä. Tämän sanoman me olemme saaneet kuulla: Suostukaamme siis sovintoon Jumalan kanssa, sillä sota on jo loppunut. Amen