JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4326/02.05.01/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Tapahtumapalvelut I love muovi-kampanjan toteuttaminen Tapahtumapäällikkö Yleisradio toteuttaa valtakunnallista I love muovi kampanjaa huhtikuussa 2019, jonka tavoitteena on nostaa esille kierrätyksen ja lajittelun merkitystä. Rat kai su kes kei nen I love muovi -kampanja avaa muovin lajittelun tilannetta Suo mes sa ja antaa ajantasaista tutkittua tietoa muovin kierrätyksestä. Kampan jan sisällöt yle.fi:ssä ja sosiaalisessa mediassa on suunnattu erityisesti ko tita louk sil le. I love muovi -kampanja haastaa lajittelemaan niin verkossa, radiossa kuin televisiossa sekä 1.4 4.5.2019 ulkotapahtumina Tampereella, Lahdessa, Vaasassa, Joen suus sa, Oulussa ja Helsingissä. Kampanjaan voivat osallistua myös muut kau pun git, kunnat ja yritykset sekä vaikuttajat. Kevään aikana kampanjaan osal lis tu vat myös lukuisat koulut ja päiväkodit. Joensuun kaupunki on haas tet tu kampanjaan mukaan kilpailemaan leikkimielisesti pakkausmuovin ke rää mi ses tä yllämainittujen kaupunkien välillä. Voittajakaupunki julkaistaan suorassa te le vi sio lä he tyk ses sä 4.5.2019. I love muovi kampanjan myötä Yleisradio jal kau tuu Joensuuhun kuvaamaan kaupungin kampanjointia. Asiantuntija-apuna kampanjassa ovat mukana mm. Suomen ympäristökeskus SY KE, Ympäristöministeriö, Luonnonvarakeskus LUKE, Teknologian tut ki muskes kus VTT, Ympäristömerkintä Suomi, Muoviteollisuus ry, Suomen Kier to voima, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Uusiomuovi Oy. Joensuun kampanjan toteut ta mi ses sa yhteistyökumppaneita ovat Puhas Oy ja Pohjois-Karjalan Osuus kaup pa. Osana kampanjaa järjestetään pakkausmuovin keräyskiertue maaseutualueille ja tapahtuma Kauppatorille. Lisäksi kampanjan yhteydessä Kataja Basket ja lukui sat sisäiset ja ulkoiset kumppanit avustavat muovin keräämisessä sekä toimen pi teis sä. Maanantaina ja tiistaina 15. 16.4. järjestetään maaseutualueilla pak kaus muovin keräyskiertue ja myös Prismalla on oma I love muovi -keräyspiste 16.4. Maanantai 15.4. Hammaslahden tori (Lastaustie 1), klo 11 13 Kiihtelysvaaran palvelupisteen piha (Aprakkatie 2), klo 13.30 15.30 Tuupovaaran K-Market Tuohitorven piha (Yritystie 1), klo 16.15 18 Tiistai 16.4. Enon ekopiste (Niskantie 42), klo 9 11 Uimaharjun tori (Harjunraitti), klo 12 14
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 2 Prisman keräyspiste (Voimatie 2), klo 10 18 klo 10 18 I love muovi -muovinkeräystä ja lajitteluopastusta (Puhas Oy) klo 15 15.30 Joensuun Puhallinorkesterin seitsikko esiintyy klo 15 18 kahvitarjoilu sekä arvonta: voit osallistua Break Sokos Hotel Bomban majoituslahjakortin arvontaan Joensuun I love muovin päätapahtuma on Kauppatorilla 17.4.2019. Torilla on päi vän aikana paljon nähtävää ja koettavaa, mukana ovat esim. Pikku Kak koses ta tutut poliisit Maltti ja Valtti, Joensuun huiput palloilujoukkueet JoMa, Jippo ja Kataja Basket, DJ ja elokuvanäytös. Torilavan läheisyyteen järjestetään pak kaus muo vin keräyspiste, josta muovin tuojille lahjoitetaan lajittelusanko kii tok sek si Yleisradion toimesta. Kauppatorin I love muovi-tapahtuman ohjelma on seuraava: Kello 15 alkaen erilaisia toiminnallisia pisteitä, mm. Muovipallon tarkkuusammunta - Jippo Muovipesäpallon pompottelukisa - Joensuun Maila Muovikoripallon heitto - Kataja Basket Muoviaskartelua - Joensuun kaupungin nuorisopalvelut Ilmastokorttelin piste Kello 16 18 Ohjelmaa Torilavalla Pikku Kakkosesta tutut poliisit Maltti ja Valtti Muovijonglööraus Rauli Katajavuori Ylen Tommi Manninen haastattelee eri toimijoita DJ Kello 18 19.30 Elokuvaesitys Katastrofin aineksia torin screeniltä. Joensuun kaupungin tapahtumapalvelut koordinoivat I love muovi-kampanjan toi men pi tei tä Joensuussa. Kustannusarvio kampanjan toteuttamiselle on 8.500 euroa, joka koostui jääkarusellin rakentamisesta ennakkomarkkinointiin, maa seu tu alu een kierroksesta ja toritapahtumasta sekä tempauksesta Prisman ke räys pis teel lä, Kataja Basketin ottelussa 16.4. sekä markkinointiaineistojen koos ta mi ses ta. Lisätietoja I love muovi kampanjasta on Yleisradion ja Joensuun kaupungin verkkosivuilla. Esitän, että kaupunginjohtaja myöntää tapahtumatuen Joensuun kaupungin I lo ve muovi-kampanjalle, joka on osa valtakunnallista Yleisradion kampanjaa ja tuo näkyvyyttä kaupungille sekä kaupungin ilmastotavoitteille. Päätös Päätän tapahtumapäällikön esityksen mukaisesti ja edellä esitetyin perustein myön tää I love muovi-kampanjan toteuttamiseen 8.500 euron pien ta pah tu matuen, jolla katetaan Joensuun kaupungin omat kampanjatoimet osana Yleis radion valtakunnallista kampanjaa. Tapahtumatuki osoitetaan kus tan nus pai kalta 1252 pientapahtumien tuki ja muut varaukset. Tapahtumapalvelut vastaa
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 3 toi men pi teis tä ja kustannusten hyväksymisestä laskuttaa kustannukset si säises ti. Toimivallan perusteet Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet, kh. 10.12.2018 452 Nähtävilläolo Päätös asetetaan yleisesti nähtäväksi yleisessä tietoverkossa 29.04.2019. Allekirjoitus Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Tiedoksianto Päätöksen olen antanut tiedoksi: kaupunginhallitus, tapahtumapäällikkö..2019 yhteyssihteeri Vilja Ndiwalana Lisätietoja: kansliapäällikkö Jari Horttanainen, puh. 0400 379 932.
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 4 OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen al ka mi nen Kaupunginjohtaja Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun pää tös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Joensuun kaupunginhallitus Postiosoite: PL 59,80101 Joensuu Käyntiosoite: Rantakatu 20, Joensuu (kello 9.00-15.00) Sähköposti: kirjaamo@joensuu.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa sii tä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näy te tä, seitsemän (7) päivän kuluttua siitä, kun pää tös tä koskeva pöytäkirjanote on lä he tet ty hänelle kirjeellä. Mikäli tiedoksianto on toi mi tet tu saantitodistusta vastaan tai luo vut ta mal la asiakirjat asiaosaiselle, asian osaisen katsotaan saaneen tiedon saan ti to dis tuk sen osoittamana aikana tai erilliseen tiedok si saan ti to dis tuk seen merkittynä ai ka na. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asian osai sel le sähköisenä viestinä hänen suos tu muksel laan (tavallinen sähköinen tie dok si an to), päätös katsotaan saadun tiedoksi kol man tena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muu ta näytetä.mikäli päätös on annettu tiedoksi asian osai sel le sähköisenä viestinä hänen suos tu muk sel laan niin, että päätös on nou detta vis sa viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tie to kan nas ta tai muusta tiedostosta (to dis teel li nen sähköinen tiedoksianto), päätös kat so taan saadun tiedoksi, kun se on nou det tu viranomaisen osoittamalta yhteydeltä. Pöytäkirjan nähtäväksi aset ta mi nen Tiedoksianto asianosaiselle Pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi yleisessä tietoverkossa 29.04.2019 Lähetetty tiedoksi kirjeellä ja annettu postin kuljetettavaksi Asianosaiset: Pvm ja tiedoksiantaja: Luovutettu asianosaiselle, paikka, pvm ja tiedoksiantajan allekirjoitus Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus Muulla tavoin, miten
Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksessa, joka on osoitettava Joensuun kaupunginhallitukselle, on il moitet ta va - oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen teki jäl le voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan oikaisua - miltä kohdin päätökseen haetaan oikaisua ja mitä muutoksia siihen vaaditaan teh täväk si - perusteet, joilla oikaisua vaaditaan Oikaisuvaatimuskirjelmä on oikaisuvaatimuksen tekijän, hänen laillisen edustajansa tai asia mie hen sä allekirjoitettava. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuskirjelmän laatijana on muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Oikaisuvaatimuksen toi mitta mi nen Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oi kai su vaa timus ajan päättymistä. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, it se näisyys päi vä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oi kai su vaa ti musasia kir jat toimittaa oikaisuvaatimusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä ar ki päivä nä. Omalla vastuulla oikaisuvaatimusasiakirjat voi lähettää postitse tai toimittaa lä hetin välityksellä. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät pe ril le viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen oi kai su vaa ti mus vi ranomai sen aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi lähettää omalla vastuullaan myös sähköpostiviestinä. Tällöin oikaisuvaatimuksen on oltava perillä viimeistään oi kaisu vaa ti mus ajan viimeisenä päivänä ennen oikaisuvaatimusviranomaisen aukioloajan päät ty mis tä.