vapaa-aikatoimen päällikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "vapaa-aikatoimen päällikkö"

Transkriptio

1 Asia Nuoriso-ohjaajan viransijaisen valinta Nuoriso-ohjaajan viransijaisuus Kiteen kaupungin nuorisotoimeen ajalle on ollut haettavana sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelussa osoitteessa ja työvoimatoimiston sivuilla. Hakuaika päättyi perjantaina klo Määräaikaan mennessä saapui 10 hakemusta. Liite. Hakijoista tehtävään haastateltiin kolme henkilöä. Haastattelijoina toimivat Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö Tapio Niskanen, nuoriso-ohjaaja Sanna Oikarinen sekä Kiteen nuorisovaltuuston kaksi edustajaa. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva toisen asteen tutkinto tai korkeakoulututkinto. Lisäksi valitulta henkilöltä edellytetään kokemusta hallinnollisista työtehtävistä sekä nuorten parissa työskentelystä. Nuoriso-ohjaajan työtehtäviin kuuluu mm. nuorisotoimen koordinointi ja hallinnollisten tehtävien hoitaminen, Kiteen kaupungin yläkouluissa koulunuorisotyön toteuttaminen, nuorisotilassa ohjaajana toimiminen, tapahtumien ja retkien suunnitteleminen, nuorisovaltuuston ohjaaminen sekä yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Työaika tehtävässä on 38,75 h/viikko. Palkka ja muut työehdot ovat KVTES:n mukaisia. Nuorisotyöntekijän esimiehenä toimii vapaa-aikapäällikkö. Päätös Nuoriso-ohjaajan viransijaisuuteen ajalle valitsen yhteisöpedagogi (AMK) Antti Kokkosen ja varalle sosionomi (AMK) Harri Muhonen. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus ja lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Peruste Kiteen kaupungin hallintosääntö 7. luku, 9. ; Kaupunginjohtajan täyttölupapäätös Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/ Perusteena Antti Kokkosen valinnalle on haastattelussa ilmi tulleiden asioiden lisäksi hänen koulutuksensa, työkokemuksensa nuorten parista sekä hallinnollisten työtehtävien kokemus.

2 Asiakirjat Tiedoksi Nähtävilläolo Muutoksenhaku Hakemukset Antti Kokkonen Harri Muhonen Muut hakijat Kiteen kaupunginhallitus Kiteen sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen va.sivistysjohtaja Lilja Konttinen-Miinalainen Vapaa-aikatoimistossa Oikaisuvaatimus Päiväys ja allekirjoitus Kiteellä Niskanen Tapio vapaa-aikatoimen päällikkö

3 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta vapaa-aikatoimen päällikkö Päivämäärä Pykälä 9 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen Vapaa-aikatoimistossa alkaen. Muutoksenhakukiellot Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, jos viranhaltijalla tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus saattaa asia vi reil le työtuomioistuimessa. Virkaehtosopimuksen tulkintaa koskevat asiat ratkaistaan työtuomioistuimessa. Sovellettava lainkohta: Kunnallinen virkaehtosopimuslaki 26. Valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Sovellettava lainkohta: Hallintolainkäyttölaki 5 2 mom. Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta va litta mal la tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asian osai nen), sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Kiteen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon au ki olo ajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähet tä mi ses tä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kol man te na päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

4 Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja (päätös) on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itse näi syys päi vä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä ar ki päi vä nä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kiteen kaupungin sivistys-ja vapaa-aikalautakunta. Posti- ja käyntiosoite: Kiteentie 25, Kitee Sähköpostiosoite: Faksinumero: Puhelinnumero: Kirjaamon aukioloaika: ma-pe 8-15 Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oi kai suvaa ti mus pää tös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös säh köpos ti osoi te. Päätös Päätöstä koskevia lisätietoja, otteita ja liitteitä voi pyytää vapaa-aikapäälliköltä. Postiosoite:Kiteentie 25, Kitee Käyntiosoite:Kiteentie 25, Kitee Sähköpostiosoite: Puhelinnumero: Aukioloaika: ma - pe 8-15 Tiedoksianto asianosaiselle Lähetetty tiedoksi kirjeellä Asianosainen Annettu postin kuljetettavaksi, pvm/tiedoksiantaja Luovutettu asianoasaiselle Asianosainen Paikka, pvm ja tiedoksiantajan allekirjoitus

5 Vastaanottajan allekirjoitus Toimitettu muulla tavoin, miten sähköpostilla valituille ja hakijoille.

vapaa-aikatoimen päällikkö

vapaa-aikatoimen päällikkö Asia Nuorisotyöntekijän valintapäätös Nuorisotyöntekijän tehtävä Kiteen kaupungin nuorisotoimeen on ollut haettavana sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelussa osoitteessa www.kitee.fi/tyopaikat ja työvoimatoimiston

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh , KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työpäivät 19/12.00.01/2017 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.12.2017 109 Perusopetuslain 23 :n mukaan perusopetuksessa

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Kiteen kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusten periaatteet 01.10.2016 alkaen - esiopetuksen osalta 231/12.01.00/2013 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Asia Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Kesälahtitalon ruokasalin kalusteet ovat huonokuntoiset ja osittain rikkinäisiä. Hankitaan uudet pöydät ja tuolit. Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-359 Asianhallintasuunnittelijan toimen täyttäminen, vakanssinro 2000991832 Asianhallintasuunnittelijan toimi vapautuu 1.8.2017 aiemman toimenhaltijan

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 n hallintopalveluiden lakimiehen viransijaisuuden täyttäminen HEL 2016-012955 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. liikuntajohtaja päätti ottaa liikuntaviraston

Lisätiedot

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019)

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Vireillepanija Päätös ja perustelut Myllylän koulun peruskorjauksen toteuttaminen edellyttää arkkitehtija pääsuunnittelupalvelujen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 6, 9 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14 HEL 2014-009231 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelujen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) Sivistyslautakunta, 63, 01.06.2017 Sivistyslautakunta, 113, 13.12.2017 Sivistyslautakunta, 15, 21.02.2018 15 Sivistystoimialan viranhaltijoiden hallintosäännössä

Lisätiedot

Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi

Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Toivolan lastenkodin vastaavan ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-488-14 HEL 2014-007446 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pirkko Turpeinen päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 24 n tietotekniikka- ja viestintäosaston viestinnän päälliköiden sijaiset 1.6.2017 alkaen HEL 2017-007117 T 00 01 00 Päätös Va. tietotekniikka- ja viestintäjohtaja päätti,

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle

Lisätiedot

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä

Lisätiedot

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta: Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) MliDno-2017-163 Nuijamiehen, Pursialan ja valtatie 15 melu- ja tärinäselvitys Mikkelin kaupunki on pyytänyt tarjousta Nuijamiehen, Pursialan ja Valtatie 15 melu-

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 48 Edustus: Pietarin ja Helsingin Pk-yritysten verkostoitumistapahtuma (partneriaatti) Helsingissä 9. - 11.10.2017 HEL 2017-005751 T 00 04 03 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija

Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Kahden(2) sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Lännen sosiaalityö ; Työavain 45-455-14 HEL 2014-006862 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 38 Edustus: Working with Cultural Objects and Manuscripts Symposium Helsingissä 5. - 6.6.2017 HEL 2017-003963 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös

14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 19.01.2017, klo 17:59-19:33 Paikka Otanmäen urheilutalo, Rullaajantie 4, Otanmäki Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 44 Edustus: Yleissivistävän koulutuksen kansainvälisyyspäivät Helsingissä 9. - 10.10.2017 HEL 2017-001530 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös

7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain 45-1410-14 HEL 2014-014737 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 1 Pöytäkirjan nähtäväpito päätös Päätös Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti, että johtajalääkärin pöytäkirjat pidetään Helsingin kaupungin kirjaamossa

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 n myöntämät edut yhteistyökumppaneille vuonna 2017 HEL 2017-004140 T 02 05 00 Päätös päätti eläintarhan johtokunnan 11.12.2014 49 tekemän päätöksen nojalla, että tarjoaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7, Stadin ammattioppilaitos, autoalan lehtorin virka, 2 paikkaa HEL 2017-003675 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 pakettiautojen vuokraus HEL 2015-003371 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia pakettiautojen vuokrauksen vuodelle 2015 Stara logistiikalta 42 000

Lisätiedot

7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös

7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston

Lisätiedot

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Lehtori, ammatillinen koulutus, vuorotteluvapaan sijaisuus, lähihoitajakoulutus HEL 2016-000157 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-1102- 14 HEL 2014-010759 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 105 Asuntontin (pientalo, 1 080 k-m2) lyhytaikainen vuokraaminen rakennusluvan hakemista varten Asunto Oy Helsingin Peltokylänraitti 8:lle (Suutarila, Siltamäki, tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15, Stadin aikuisopiston asiakaspalvelun opettajan virka, työavain 25-343-17 HEL 2017-004076 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös

8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain 45-306-16 HEL 2016-004649 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 28, 29, 37, 38 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 87 Edustus: Fulbright Suomi -säätiön Fulbright-juhlatilaisuus kaupungintalolla 16.5.2018 HEL 2017-011662 T 00 04 03 Päätös päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää

Lisätiedot

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Opinto-ohjaajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-716-16 HEL 2016-007428 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvioinnin perusteella

Lisätiedot

7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös

7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain 45-174- 17 HEL 2017-002150 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr, palvelusetelituottaja, omaishoidon tuen kotiin annettava palvelu HEL 2017-008876 T 05 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Sairaala-,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Stadin aikuisopiston ruokatuotannon opettajan määräaik. virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-284-16 HEL 2016-005944 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 n arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaiset HEL 2017-001933 T 00 01 00 Päätös päätti, että arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaisina toimivat seuraavassa

Lisätiedot

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 05.10.2017, klo 17:00-18:33 Paikka Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa. Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Torikahvilapaikan vuokraaminen Lätty Helsingille Fredrikin torilta HEL 2017-000616 T 10 01 01 04 Sopimus nro 13438 Päätös päätti vuokrata Fredrikin torilta Lätty Helsingille

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 5/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Hyte

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 5/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Hyte Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 17 Vs. lehtori, yhteiset aineet (matemaattis-luononnontieteellinen osaaminen) viransijaisuus HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Stadin ammattiopiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 25, digimarkkinoinnin hankinta Tulos Helsinki Oy:ltä HEL 2016-004304 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia digitaalisen markkinoinnin kehittämistä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 12) Aika 22.01.2019, klo 18:07-19:27 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Ammatillinen koulutus, Stadin AO, laaja-alaisen tai ammatillisen erityisopettajan lehtorin virka HEL 2017-003684 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 HKL- Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien uusiminen HEL 2016-000433 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Tietotekniikka- ja viestintäosasto 08.01.2018 2 Johtavan sovittelunohjaajan viransijaisuuden täyttäminen HEL 2018-000035 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8, Stadin aikuisopiston S2-opettajan määräaikainen virka, työavain 25-213-17 HEL 2017-002463 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikaisen vuokrasopimuksen muuttaminen ja jatkaminen rakennusluvan hakemista varten (Malmi, Ormuspelto, tontti 38099/30) HEL 2014-003157

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 Helsingin brändi-identiteetin, visuaalisen ilmeen ja graafisen ohjeiston luomiseen liittyvä palveluhankinta 2017 HEL 2017-002508 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Kallion ja Vuosaaren terveysasemien väliaikainen sulkeminen HEL 2017-008474 T 06 00 00 Päätös päätti, että alla mainituilla terveysasemilla ei ole avoterveydenhuollon

Lisätiedot

6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös

6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2015-008752 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 84 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-002635 HEL 2017-002635 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 53 Edustus: 16th International Conference on Organized Molecular Films Helsingissä 25. - 29.7.2016 HEL 2016-004114 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 66 Asuntotontin (pientalo, 1 050 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Kaarelan Helmelle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, 33351/1) HEL

Lisätiedot

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o 422260) HEL 2014-006304 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-013761 HEL 2016-013761 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Asuntotontin (AK 1 900 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 42:lle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, Mellunmäki, tontti

Lisätiedot