SALAVA OSA II OHJEET TOIMIJOILLE Museovirasto 2012
SISÄLLYS 1 OHJE MAA- JA VESIALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELIJOILLE JA HANKKEIDEN TOTEUTTAJILLE... 3 1.1 Muinaisjäännösten huomioiminen suunnittelussa... 3 1.2 Muinaisjäännösten huomioiminen rakennus- tai alueidenkäyttöhankkeessa... 3 1.3 Ohje arkeologisen inventoinnin tai kajoavan tutkimuksen tilaajalle... 4 2 OHJE KULTTUURIPERINTÖVIRANOMAISILLE... 6 2.1 Arkeologisen intressin tunnistaminen... 6 2.2 Aikaisempien tutkimusten arviointi... 6 2.3 Arkeologisen potentiaalin arviointi... 7 2.4 Muinaisjäännöksen merkittävyyden arviointi... 7 2.5 Arkeologisen tutkimuksen tavoitteiden määrittely... 7 3 OHJE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TEKIJÄLLE... 9 3.1 Lähdeaineiston määrittely, kokoaminen ja analysointi... 9 3.2 Uuden kohteen löytäminen ja ennestään tunnetun kohteen paikantaminen... 9 3.3 Kohteen sijainnin ja rajauksen määrittäminen... 10 3.4 Kohteen ja sen ympäristön havainnointi ja dokumentointi... 13 3.5 Kohteen arviointi havaintojen perusteella... 14 4 OHJE KAJOAVAN TUTKIMUKSEN TEKIJÄLLE (ESITUTKIMUS, KAIVAUS JA VALVONTA)... 16 4.1 Menetelmien valinta ja maakerrosten poisto... 16 4.2 Rakenteiden dokumentointi, säilyttäminen ja ennallistaminen... 18 4.3 Tutkimusalueen havainnointi ja dokumentointi... 18 4.4 Löytöjen talteenotto ja käsittely... 20 4.5 Näytteiden otto, käsittely ja säilytys... 22 5 LÄHTEITÄ... 25 2
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje maa- ja vesialueiden käytön suunnittelijoille ja hankkeiden toteuttajille 1 OHJE MAA- JA VESIALUEIDEN KÄYTÖN SUUNNITTELIJOILLE JA HANKKEIDEN TOTEUTTAJILLE 1.1 Muinaisjäännösten huomioiminen suunnittelussa Yleistä työhanketta tai kaavoitusta suunniteltaessa on sen toteuttajalla velvollisuus selvittää, koskeeko suunniteltu hanke muinaisjäännöksiä (MRL 9, MML 13 ). Ajantasainen tieto tunnetuista kiinteistä muinaisjäännöksistä löytyy Museoviraston ylläpitämästä Muinaisjäännösrekisteristä. Rekisteri on kaikkien saavutettavissa Museoviraston verkkosivuilla olevan Kulttuuriympäristön rekisteriportaali - palvelun kautta. Lukuisia muinaisjäännöksiä ei ole vielä löydetty ja osa alueista on huonosti tai ei lainkaan inventoituja (mm. vesialueet eivät ole systemaattisesti inventoituja). Tästä syystä hankkeen suunnittelijan tulee olla yhteydessä kulttuuriympäristöviranomaiseen. Suunnittelun lähtöaineistona voidaan käyttää Muinaisjäännösrekisteriä, ympäristöhallinnon ylläpitämää tietokantaa (Oiva), Maanmittauslaitoksen ylläpitämää tietokantaa (Paikkatietoikkuna) tai tilata tiedot muinaisjäännöksistä Museovirastosta (paikkatieto@nba.fi). Kaavahankkeiden osalta ks. Ympäristöministeriön julkaisemat Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) oppaat. Suunnittelijan tulee osaltaan varmistaa, että suunnitelmissa osallisena viranomaisena on Museovirasto tai sen kanssa yhteistyösopimuksen tehnyt maakuntamuseo (vedenalainen kulttuuriperintö hoidetaan keskitetysti Museovirastossa). Kulttuuriympäristöviranomainen toteaa arkeologisen intressin ja arvioi suojelu- ja tutkimustarpeen sekä kantaa päävastuun muinaisjäännösten suojelusta. 1.2 Muinaisjäännösten huomioiminen rakennus- tai alueidenkäyttöhankkeessa Mikäli suunnitteluvaiheessa havaitaan, että hanke koskee lain suojaamaa kiinteää muinaisjäännöstä, tulee rakennus- tai muun alueidenkäyttöhankkeen toteuttajan hyvissä ajoin pyytää toimenpiteistä ja suunnitelmista kulttuuriympäristöviranomaisen lausunto. Lausunto tulee pyytää mahdollisimman varhaisessa suunnitteluvaiheessa, koska varsinkin muinaisjäännöksen kaivaustutkiminen voi viedä huomattavan paljon aikaa. Tutkimukset tehdään pääosin kesäaikaan. Tässä vaiheessa on myös tärkeää tiedostaa, että mikäli muinaisjäännöstä ei voida väistää, yleisen ja suurehkon yksityisen hankkeen toteuttaja vastaa hankkeen vuoksi muinaisjäännökseen kohdistuvista tutkimuskustannuksista (MML 15 ). Hankealueen tarkka rajaus esitetään tarkoituksenmukaisessa mittakaavassa kartalla tai paikkatietona, joka voidaan sitoa valtakunnalliseen koordinaattijärjestelmään. Hankealue merkitään pyydettäessä myös maastoon. Toimenpiteiden osalta on oleellista kuvata, kuinka laajalti ja syvälle ne kohdistuvat maaperään tai vesialueen pohjaan. Varsinaisten kajoavien toimenpiteiden ohella tulee ilmoittaa peittävistä tai muulla tavalla kulutusta, rasitusta tai tärinää aiheuttavista toiminnoista (esim. työkoneiden ajolinjat, läjitys- ja varastointipaikat sekä ankkurointialueet). Tietojen pohjalta kulttuuriympäristöviranomainen määrittelee hankkeen vaikutuksen muinaisjäännöksen suojeluun, sekä tarvittavat tutkimukset. Mikäli suunnitelmat muuttuvat, tulee muutoksista ilmoittaa kulttuuriympäristöviranomaiselle välittömästi. 3
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje maa- ja vesialueiden käytön suunnittelijoille ja hankkeiden toteuttajille 1.3 Ohje arkeologisen inventoinnin tai kajoavan tutkimuksen tilaajalle Inventointiin ja kajoaviin tutkimuksiin varattujen resurssien pitää olla oikeassa suhteessa alueen laajuuteen, alueen arkeologiseen potentiaaliin ja tutkimukselle asetettuihin tavoitteisiin. Alueidenkäyttöhankkeisiin liittyvien selvitysten resursointi- ja työsuunnitelmat sekä niihin perustuvat kustannusarviot laaditaan kulttuuriympäristöviranomaisen tutkimus- ja suojelutarvetta arvioivassa lausunnossaan esittämien tutkimustavoitteiden pohjalta (ks. 2.6). Tämä velvollisuus korostuu erityisesti arkeologista inventointihanketta suunniteltaessa, koska viranomaisella ei ole lupamenettelyn kautta mahdollista arvioida tutkimussuunnitelmaa etukäteen. Inventoinnin tai kajoavan tutkimuksen tilaajan/rahoittajan tulee tutkimusta tilatessaan ottaa huomioon tutkimustoiminnalle asetetut laatuvaatimukset. Inventointi Inventoinnin kustannukset koostuvat seuraavista asioista (esitöiden, kenttätöiden ja jälkitöiden osalta): Tutkimushenkilöstön palkkakustannuksista sivukuluineen Työvälineiden, materiaalien ja aineiston hankinnasta aiheutuneista kuluista ja käytöstä Matkustus- ja majoituskuluista Tilat, laitteet ja hallintokuluista Työajan jakaantuminen esitöiden, kenttätöiden ja jälkitöiden suhteen on riippuvainen seuraavista seikoista: Inventoinnin teemasta Inventoinnin tasosta ja tavoitteista Inventointialueen koosta Maaston kulkukelpoisuudesta Tarkastettujen vanhojen ja löydettyjen ennestään tuntemattomien kohteiden määrästä Käytössä olevista välineistä ja menetelmistä Aikataulua ja työsuunnitelmaa laadittaessa on otettava huomioon: Inventoinnilta vaadittava tarkkuus Tutkimusalueen laajuus Tutkimusalueen maasto ja maa- tai vesialueen kulkukelpoisuus. Tutkimusalueen arkeologisen potentiaalin määrä ja laatu Tarkastettavien ennestään tunnettujen kohteiden määrä ja tyyppi, tarkastusten taso ja tavoite Aikaisempien tutkimusten kattavuus ja ajantasaisuus Tutkittavat teemat Lähdeaineiston luonne ja määrä Kajoava tutkimus Kajoavan tutkimuksen kulut koostuvat pääsääntöisesti seuraavista tekijöistä: Kenttätyön esivalmisteluihin, kenttätöihin ja jälkitöihin käytettävä aika, joihin vaikuttavat: o Tutkimuskohteen sijainti ja tyyppi o Tutkimusalueen pinta-ala o Kulttuurikerroksen arvioitu paksuus o Maaperän laatu o Mahdolliset kaivausta vaikeuttavat tekijät (esim. kaapelit ja putket, pilaantuneet maaainekset ym.) 4
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje maa- ja vesialueiden käytön suunnittelijoille ja hankkeiden toteuttajille Henkilökunta, sen määrä ja tarvittava osaaminen o Palkkakulut o Matka- ja majoituskulut Odotettavissa olevien löytöjen määrä, laatu ja konservointitarve Odotettavissa olevien rakenteiden määrä ja laatu ja mahdollinen konservointi- tai suojaustarve Valittujen kaivaus- ja dokumentointimenetelmien mukaiset kaivaustyökalut ja -tarvikkeet sekä dokumentointivälineet o Tila- ja laitevuokrat Olosuhteisiin liittyvät erityisvarusteet (katos, vesipumput, tukirakenteet, valaisimet ym.) Henkilökunnan tauko- ym. sosiaalitilat ja turvavälineet Näytteiden ja löytöjen analysoinnin kulut ym. ostopalvelut: o Ajoitukset o Luonnontieteelliset analyysit o Materiaalianalyysit o Muut mahdolliset analyysit Kenttäkonservoinnin ja kenttätutkimuksen jälkeisen esinekonservoinnin arvioidut kulut Ulkopuoliset tekniset palvelut (kaivinkone, metsuri, kiintopisteiden siirto, kaapelinäytöt ym.) Maksullinen aineisto (esim. kartat) Viestinnän ja vuorovaikutuksen (tiedotus, yhteydenotot) vaatimat resurssit Tulosten julkaiseminen mahdollisuuksien mukaan Jälkitöihin tarvittavaa aikaa suhteessa kentällä käytettyyn aikaan on usein vaikea arvioida tarkasti ennakkoon, koska siihen vaikuttavat monet eri muuttujat. Esinelöytöjen vähäinen määrä, ohut kulttuurikerros ja suppea dokumentointiaineisto saattavat vähentää jälkitöiden määrää, päinvastaisessa tilanteessa lisätä. Suuntaa antavana voidaan pitää tietoa, että käytännössä kenttätyö- ja jälkityöaika muodostavat suhteen 1:2. Myös kenttätöiden päättymisen jälkeisen esinekonservoinnin ja näytteiden analyysien kulujen arviointi ennakkoon on vaikeaa. Kenttätöissä on aina varauduttava yllätyksiin, joita voivat olla esimerkiksi ennakoitua laajempi muinaisjäännös tai paksumpi kulttuurikerros, odottamattoman runsaat löydöt tai rakenteet, kaivamista tai dokumentointia haittaavat sääolosuhteet tai henkilöstön sairastumiset ja tapaturmat. Lisäksi kenttätöiden kuluessa saattaa syntyä tilanteita, jolloin esimerkiksi rakennussuunnitelmien muuttumisen tai hanketta koskevien neuvottelujen vuoksi työn eteneminen hidastuu tai keskeytyy. Hankekohtaisia riskejä tulee arvioida tutkimuksia suunniteltaessa ja niihin tulee tarpeen mukaan varautua kustannusarvioissa. Lisäksi on otettava huomioon: Tutkimuksen toteuttaja hakee kaivaustutkimusta varten tutkimusluvan Museovirastolta. Tilaajan on pyydettävä kulttuuriympäristöviranomaiselta lausunto tutkimusten riittävyydestä ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä tutkimusraportin valmistumisen jälkeen. 5
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kulttuuriympäristöviranomaisille 2 OHJE KULTTUURIPERINTÖVIRANOMAISILLE 2.1 Arkeologisen intressin tunnistaminen Arkeologisen intressin tunnistaminen edellyttää hankealueella tehtyjen arkeologisten tutkimusten arkistotietojen kokoamista ja tarkastelua seuraavista näkökulmista: Onko hankealueella tehty arkeologisia tutkimuksia tai toimenpiteitä Kattavatko tutkimukset koko hankealueen, kaikki aikakaudet ja muinaisjäännöstyypit Onko hankealueella muinaisjäännöksiä, mahdollisia muinaisjäännöksiä tai irtolöytöjä Kun arkeologinen intressi on tunnistettu, perehdytään käytettävissä oleviin tutkimuksiin sekä mahdolliseen muuhun lähdeaineistoon ja määritellään arkeologista tutkimus- ja suojelutarvetta. Lähdeaineiston analysoinnin lisäksi saatetaan tutkimus- ja suojelutarpeen arvioimiseksi tarvita uusia maastotarkastuksia tai tarkastussukelluksia, joihin voidaan soveltaa inventoinnin maastotutkimusta ja kohdekuvausten muodostamista koskevia ohjeita (ks. 3 ja I, 5). Tutkimus- ja suojelutarpeen arvioinnin yhteydessä aluetta koskevat puuttuvat arkeologiset arkistotiedot viedään rekistereihin ja arvioidaan lähdeaineiston riittävyys. 2.2 Aikaisempien tutkimusten arviointi Tutkimusalueella tai -kohteella tehtyjä aikaisempia tutkimuksia voidaan arvioida niiden ajantasaisuuden ja kattavuuden osalta esimerkiksi seuraavin kriteerein: Ajantasaisuus Tutkimuksen ikä Tiedot ja käsitykset muinaisjäännöksistä ovat muuttuneet. Uusia muinaisjäännöstyyppejä (esim. kivikautiset asumuspainanteet) ja teemoja (historiallisen ajan muinaisjäännökset) on tunnistettu ja tullut suojelun piiriin. Maankäytön suunnittelussa on edellytetty ja painotettu eri asioita eri aikoina. Maankäyttöä koskeva lainsäädäntö on muuttunut. Ennestään tunnettujen muinaisjäännösten kunnossa ja tilassa on saattanut tapahtua muutoksia esim. tehostuneen maankäytön seurauksena. Kohteiden paikannustarkkuus ja rajaus Paikannusmenetelmät ja -välineet ovat kehittyneet (esim. GPS-laitteet), paikannustarkkuuden tulisi vastata nykyisiä laatuvaatimuksia (ks. 3.4, 3.5). Kohteiden laajuutta ja rajausta ei ole selvitetty tai rajauksen perustelut eivät vastaa nykyisiä laatuvaatimuksia (ks. 3.4, 3.5). Kattavuus Temaattinen kattavuus Kattaako tutkimus kaikki teemat, muinaisjäännöstyypit ja aikakaudet? Alueellinen kattavuus Ovatko kaikki arkeologisesti potentiaaliset alueet tarkastettu? Kuinka suuri osa tutkimusalueesta on tarkastettu? Onko alueellisen kattavuuden arviointiin tarvittavia tietoja saatavilla? 6
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kulttuuriympäristöviranomaisille Tutkimusraporteilta edellytettävien laatukriteerien avulla voidaan arvioida aikaisempien tutkimusten riittävyyttä. Mikäli kriteerit jäävät suurelta osin täyttymättä, ei tutkimustieto ole kattavaa tai ajantasaista (ks. Osa I, 5.2.1, 6.2.2, 7.2.2, 8.2.2). 2.3 Arkeologisen potentiaalin arviointi Mikäli suunnitelma-alueella ei ole koskaan tehty arkeologista inventointia, on hankkeen vaikutuksia alueen arkeologiseen kulttuuriperintöön mahdotonta arvioida. Arvioitavaksi tulee siten alueen arkeologinen potentiaali eli todennäköisyys sille, että alueella on muinaisjäännöksiä. Löydöttömien, vähälöytöisten tai vähäistä arkeologista potentiaalia omaavien alueiden kokonaisinventoinnit ovat osoittaneet, että kyse saattaa olla ennemminkin puutteita käytetyistä menetelmistä ja tutkimuksen kohdentamisesta, kuin todellisesta aukosta arkeologisessa kulttuuriperinnössä. Inventoinnin edellyttäminen on yleensä aiheellista, jos aluetta koskevia arkeologisia selvityksiä ei ole tehty ja alueelle on suunniteltu muuttuvaa maankäyttöä. Mikäli inventoinnin tekemistä ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi, tulee ratkaisulle esittää perustelut. 2.4 Muinaisjäännöksen merkittävyyden arviointi Tarve muinaisjäännösten luokittelulle niiden arvon tai merkittävyyden perusteella nousee käytännön suojelutyöstä; muinaismuistolaki ei aseta muinaisjäännöksiä eriarvoiseen asemaan. Muinaisjäännöksille annettujen rauhoitusluokitusten (I, II ja III) tarkoitus on ollut kuvata kohteita tästä näkökulmasta, mutta yhtenäiset luokittelukriteerit ovat puuttuneet. Luokittelua on tehty pitkän ajan kuluessa, lukuisien luokittelijoiden lähtökohdista, erilaisissa tutkimushistoriallisissa tilanteissa ja erilaisin painotuksin. Muinaisjäännösten merkittävyyden arviointia täytyy kuitenkin tehdä yksittäisiä suojelu- ja tutkimuskysymyksiä ratkaistaessa. Alueidenkäyttöhankkeiden takia tehtävien kaivaustutkimusten reunaehdot määrittyvät osin tämän perusteella. Muinaisjäännöksen merkittävyyden voidaan ajatella koostuvan sen sisältämistä erilaisista arvoista (tieteelliset, elämykselliset, yhteisölliset jne.), joihin liittyviä kriteereitä tulisi osata tunnistaa, arvioida ja ilmaista. Muinaisjäännöksen merkittävyyttä voidaan kuvata seuraavista näkökulmista: Muinaisjäännöksen tieteellinen arvo (fyysiset ominaisuudet, tutkimusarvo ja -potentiaali) on arkeologian alan asiantuntijan esittämä arvio tietyn muinaisjäännöksen sisältämästä tutkimusarvosta ja - potentiaalista. Arvio perustuu tehtyihin tutkimuksiin, kohteen ja muiden samaa tyyppiä edustavien muinaisjäännösten vertailuun tai näkemykseen tyypin tutkimushistoriasta ja -tilanteesta. Muinaisjäännös ympäristöineen (muinaisjäännös-, kulttuuriympäristö- ja maisemakokonaisuus) tarkoittaa muinaisjäännöksen arvioimista osana kokonaisuutta alueen muut muinaisjäännökset, maisema ja rakennettu kulttuuriympäristö huomioon ottaen. Muinaisjäännöksen yhteisöllinen merkitys (sosiokulttuuriset arvostukset ja identiteetit, elämyksellisyys, saavutettavuus ja käytettävyys) tarkoittaa muinaisjäännöksen arvioimista erilaisilla alueellisilla ja yhteiskunnallisilla tasoilla toimivien yhteisöjen näkökulmista. Muinaisjäännöksen yhteisöllinen merkitys on vaikeimmin arvioitavissa ja perustuu paljolti muulle kuin arkeologiselle tutkimustiedolle. 2.5 Arkeologisen tutkimuksen tavoitteiden määrittely Tutkimuksen tavoitteiden määrittely tarkoittaa tutkittavan maantieteellisen alueen rajaamista sekä tutkimuksen sisällöllisten tavoitteiden määrittelyä: konkreettisia tutkimuskysymyksiä ja -teemoja, joita tutkimuksessa tulee käsitellä. Kajoavien tutkimusten tieteellinen kysymyksenasettelu ja tutkimuksellisen kontekstin rajaus täsmennetään arkeologisen tutkimuksen suorittajan laatimassa 7
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kulttuuriympäristöviranomaisille tutkimussuunnitelmassa. Alueidenkäyttöhankkeissa on mukana myös taloudellinen aspekti, joka tulee ottaa huomioon tutkimuksen tavoitteiden määrittelyssä. On pyrittävä varmistamaan, että olennainen tieto saadaan hankittua niin muinaisjäännöksen kuin tutkimuksen rahoittajankin kannalta kustannustehokkaalla tavalla. Tutkimuksen tavoitteet esittää kulttuuriympäristöviranomainen tutkimustarvetta arvioivan lausunnon yhteydessä. Tutkimusmenetelmät ja -keinot, joilla tavoitteet saavutetaan, määritellään arkeologisen tutkimuksen suorittajan laatimassa tutkimus- tai työsuunnitelmassa, niiltä osin kuin viranomainen ei ole niitä määritellyt. Kaivaustutkimuksen tavoitteiden määrittelyyn on aiheellista sisällyttää maastokatselmus, ellei kohteen tilasta ole ajantasaista tietoa. Maastokatselmuksen yhteydessä hankealueen tai tutkittavan alueen rajaus voidaan merkitä myös maastoon. 8
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle 3 OHJE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TEKIJÄLLE 3.1 Lähdeaineiston määrittely, kokoaminen ja analysointi Inventoinnin teema ja tutkimuksen tavoitteet vaikuttavat lähdeaineiston valintaan. Lähdeaineistoa tutkimalla ja yhdistelemällä määritellään arkeologisesti potentiaaliset alueet ja paikannetaan alustavasti mahdolliset muinaisjäännökset. Käytetty lähdeaineisto esitellään ja sen perusteella tehdyt tulkinnat dokumentoidaan tutkimusraporttiin. Arkeologinen potentiaali tarkoittaa todennäköisyyttä sille, että tietyltä alueelta löytyy muinaisjäännöksiä. Todennäköisyyttä arvioidaan tutkimalla lähdeaineiston avulla mm. seuraavia asioita: Korkeusasema (m mpy): suhteessa muinaisiin rantaviivoihin ja tunnettujen muinaisjäännösten korkeusasemiin Maaperä ja topografia: geologiset muodostumat, maalaji ja raekoko Tunnettujen muinaisjäännösten ja irtolöytöjen levintä Etäisyys vesialueesta ja muinaisista rantaviivoista Arkeofyyttien, kulttuuri-indikaattorikasvien ja perinnebiotooppien esiintyminen Tunnettu maankäyttö-, elinkeino- ja asutushistoria ja historiallisten karttojen sekä merikorttien merkinnät Haaksirikkotiedot Paikannimet Nykyinen asutus ja alueidenkäyttö Arkeologisesti potentiaaliset alueet on hyvä esittää tutkimusraporttiin liitettävällä kartalla ja karttaesityksen selityksessä tuoda esille myös määrittelyn perusteet eli ko. alueella esiintyvät, muinaisjäännöksiin viittaavat tekijät. Historiallisen ajan kohteista voidaan usein saada hyvinkin täsmällistä paikkatietoa historiallisia karttoja tutkimalla. Vaikka kohde todettaisiin maastotutkimuksen yhteydessä muinaisjäännöksenä tuhoutuneeksi, on sen paikantaminen kuitenkin tärkeää kokonaiskuvan muodostamiseksi esim. tietyn historiallisen kokonaisuuden asutus- ja kylärakenteesta. 3.2 Uuden kohteen löytäminen ja ennestään tunnetun kohteen paikantaminen Lähtökohtana on, että inventoinnin yhteydessä tutkimusalueen kaikki arkeologisesti potentiaaliset alueet tarkastetaan inventointitavoitteiden mukaisesti. Kohteita maastossa etsiessään tutkija testaa lähdeaineiston analysoinnin perusteella muodostamiaan hypoteeseja muinaisjäännösten ja erilaisten muinaisjäännöstyyppien sijoittumisesta tutkimusalueella. Kun muinaisjäännöksiä ei löydy siitä huolimatta, että tietyn muinaisjäännöstyypin esiintymistä tukevat suotuisat ominaisuudet yhdistyvät arkeologisesti potentiaaliseksi katsotulla alueella, on syytä pohtia miksi näin on: Alueella ei ole muinaisjäännöksiä, jolloin havainnot vastaavat todellisuutta. Alueella on muinaisjäännöksiä, mutta niitä ei käytetyillä menetelmillä, riittämättömistä havainnointiolosuhteista tai jostakin muusta tekijästä johtuen kyetä havaitsemaan/tunnistamaan. Laadukkaankin inventoinnin yhteydessä muinaisjäännöksiä jää löytymättä. Mikäli ennestään tunnetusta kohteesta ei löydetä mitään merkkejä, eikä sitä pystytä varmuudella paikantamaan, esitetään arvio 9
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle syystä (esim. koordinaatit ovat väärät, myöhempi maankäyttö on tuhonnut kohteen tai kohde on alun perin väärin tulkittu). 3.3 Kohteen sijainnin ja rajauksen määrittäminen Inventoitujen kohteiden sijainti ja rajaus ovat tärkeimpiä maastossa tuotettavia tietoja. Joissakin tapauksissa on perusteltua kerätä sijaintitietoja myös luonnonmuodostumista, varsinkin jos kohde on tarkastettu yleisöilmoituksen perusteella, jotta kohdetta ei tarkasteta turhaan uudestaan. Sijainnin ja rajauksen määrittelyssä noudatetaan seuraavia periaatteita: Kohteen sijainti ilmoitetaan vähintään yhdellä muinaisjäännöksen rajauksen sisällä olevalla koordinaattipisteellä, joka on yhdenmukainen Museoviraston ylläpitämässä muinaisjäännösrekisterissä käytetyn koordinaattijärjestelmän ja tarkkuuden kanssa. Koordinaattien mittaamisessa käytetään mahdollisimman tarkkaa mittausmenetelmää (esim. GPSpaikanninta laitteen mahdollistamalla parhaalla tarkkuudella). Kohteen korkeusasema määritellään suhteena keskimerenpintaan (m mpy). Vedenalaiskohteissa annetaan minimi- ja maksimisyvyys. Jokaiselle erilliselle, kohteeseen kuuluvalle havaitulle rakenteelle määritellään omat koordinaattinsa (ei koske vedenalaiskohteita). Kaikki suojelluiksi kiinteiksi muinaisjäännöksiksi arvioidut kohteet rajataan maantieteelliseksi alueeksi siinä laajuudessa, jonka katsotaan olevan tarpeellinen kohteen fyysisen säilymisen, merkityksen ja ymmärrettävyyden turvaamiseksi. Rajauksesta poikkeavaa erillistä suoja-aluetta ei määritellä. Rajaus esitetään kohdekuvaukseen liitettävällä peruskarttaotteella ja luovutetaan Museovirastoon myös digitaalisena paikkatietona. Rajaukset perustellaan ja tarkkuus määritellään seuraavaa asteikkoa käyttäen: o Suuntaa antava (3) rajaus määrittää kohteen suurpiirteisen laajuuden, kun kohde on hyvin laaja; kohteelle on mahdotonta määrittää tarkkaa laajuutta; se sijaitsee hajanaisina keskittyminä tai rajaus perustuu lähinnä historialliseen karttaan tai muuhun lähteeseen. o Ohjeellinen (2) rajaus määrittää kohteen sijainnin ja arvioidun rajautumisen, kun rajaus perustuu havaintoihin kulttuurikerroksesta, rakenteista ja löydöistä sekä topografiaan, maalajiin tai kasvillisuuteen. o Tarkka (1) rajaus perustuu koekaivauksen tai muiden prospektointimenetelmien avulla saatuihin konkreettisiin havaintoihin kohteen rajautumisesta tai kohteen näkyviin rajoihin (esim. avokalliolla oleva röykkiö). Mikäli havaitun muinaisjäännöksen ympäristössä alle 200 metrin etäisyydellä (ilman selvää luonnonestettä kuten jokea tms.) on samaa muinaisjäännöstyyppiä tai aikatasoa edustavia muinaisjäännöksiä, ne yhdistetään yhdeksi kohteeksi, jos niiden välillä ei ole selvästi tuhoutuneita alueita. Ohje ei koske historiallisen lähdetiedon perusteella erillisiksi määrittyviä alueita esim. kylän tonttimaita. Mikäli samalla alueella havaitaan useita toisiinsa liittymättömiä ja erillisiä aikatasoja edustavia muinaisjäännöstyyppejä (ns. moniperiodiset kohteet), ne erotellaan omiksi kohteikseen ja kullekin määritellään oma rajauksensa. Löydöistä, rakenteista ja muista muinaisjäännökseen tai kulttuuriympäristön kokonaisuuteen liittyvistä havainnoista tehdään luonnos yleiskartalla varsinaisen muinaisjäännöksen rajauksen ohella. 10
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle Käytännössä inventoinnin yhteydessä, ilman prospektointimenetelmiä tehty rajaus on aina arvio, sillä kohde ei yleensä näy maan päälle koko laajuudessaan ja se saattaa sijaita keskittyminä tai hajonneena (esim. hylky) laajalla alueella. Joissakin tapauksissa käytettävissä oleva historiallinen lähdetieto on puutteellista tai liian epätäsmällistä, eikä inventoinnin yhteydessä pystytä selvittämään esim. laajemmalle alueelle levittyneiden yksittäisten kylätonttien sijainteja. Tällöin on perusteltua rajata topografia, historiallinen kartta ja mahdolliset havainnot huomioon ottaen se todennäköisin (suuntaa antava) alue, jonka sisällä muinaisjäännöksiä saattaa esiintyä. Rajaukseen tarvitaan joka tapauksessa selitys, joka kertoo mitä rajaus rajaa sisälleen. Erilaisin aluemerkinnöin ja levintäkartoin voidaan kartalla esittää havainnollisesti myös erillisiä aikatasoja, erilaisia muinaisjäännöstyyppejä ja muita tietoja; näiden pohjalta rajausta voidaan tarvittaessa arvioida uudelleen (ks. kuvat 1 4). Säilyneeksi arvioidun muinaisjäännöksen rajaus maastoinventoinnin jälkeen Historiallisen kartan perusteella tehty rajaus ennen maastoinventointia 5 m Muinaisjäännöksen koordinaatit Löytö Nykyinen tie Rakenne Nykyinen rakennus Kuva 1. Esimerkki muinaisjäännöksen koordinaattipisteen, rajauksen, historiallisen lähdetiedon, löytöjen ja näkyvien rakenteiden levinnän esittämisestä kartalla. 11
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle Inventoinnissa löydetyn muinaisjäännöksen rajaus Ennestään tunnettu muinaisjäännös >200 m <200 m Ennestään tunnettu muinaisjäännös Uusi löytö Muinaisjäännöksen koordinaatit 100 m Kuva 2. Esimerkki inventoinnissa löydetyn muinaisjäännöksen rajauksesta, kun ympäristössä on samaa tyyppiä, periodia tai aikajatkumoa edustavia muinaisjäännöksiä. Rautakautinen kalmisto 50 m Muinaisjäännöksen koordinaatit Röykkiö Lasitehtaan jäännös 1800-luvulta Tervahauta Rakennuksen pohja Tervahautoja Kuva 3. Esimerkki erilaisia muinaisjäännöstyyppejä ja erillisiä aikatasoja edustavien muinaisjäännösten rajausten esittämisestä. Joissakin tapauksissa rajaukset voivat olla myös päällekkäisiä. 12
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle 25 m Hylky Muinaisjäännöksen koordinaatit Hylyn osa Muinaisjäännöksen rajaus Kuva 4. Esimerkki muinaisjäännöksen rajauksesta, kun kyseessä on laajalle alueelle hajonnut hylky. 3.4 Kohteen ja sen ympäristön havainnointi ja dokumentointi Kohteesta ja sen ympäristöstä tehtyjen havaintojen ja dokumentoinnin perusteella täytyy voida määritellä kohteen muinaisjäännösstatus ja rajaus sekä laatia kohdekuvaus. Kohdekuvauksen laatuvaatimukset on esitetty Osassa I, 5.2.2. Kohdehavainnointi ja sen yhteydessä kerätty dokumentointiaineisto ovat perusteluja inventoijan tekemille määrityksille, mutta niiden perusteella määrityksiä myös tarvittaessa arvioidaan uudelleen jälkitöiden yhteydessä tai vietäessä kohteita muinaisjäännösrekisteriin. Kohdehavainnoinnin ja dokumentoinnin periaatteet: Rakenteiden, löytöjen ja koekuoppien sijainnin määrittelyssä käytetään mahdollisimman tarkka mittausmenetelmä (esim. GPS-paikanninta laitteen mahdollistamalla parhaalla tarkkuudella). Koordinaatit ilmoitetaan samoin periaattein kuin kohteen sijainnin määrittelyn yhteydessä. Pintapoimittujen ja metallinilmaisimella läpi käydyillä alueilla löytöjen paikantamisessa käytetään mahdollisimman tarkka mittausmenetelmä (esim. GPS-paikanninta laitteen mahdollistamalla parhaalla tarkkuudella). Koordinaatit ilmoitetaan samoin periaattein kuin kohteen sijainnin määrittelyn yhteydessä. Muinaisjäännöksen näkökulmasta olennaiset maaston/pohjan muodot (esim. rantamuodostumat) ja niiden suhde muinaisjäännökseen esitetään kohdetta kuvaavalla yleiskartalla. Näkyvistä rakenteista kirjataan sijainti, mitat, koostumus/rakennusmateriaali ja mahdollinen suuntaus. Vallitseva maa- tai pohjalaji, kasvillisuus ja maa- tai vesialueen käyttö kuvaillaan muinaisjäännösalueen osalta. Koekuopituksen tai muun prospektointimenetelmän yhteydessä käytetty havaintoverkosto ja tehdyt havainnot dokumentoidaan. 13
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle Löytöjä otetaan talteen vain sen verran kuin katsotaan tarpeelliseksi kohteen tyypin ja ajoituksen täsmentämiseksi; tuhoutumisvaarassa olevat, hauraat tai erityistä tutkimuksellista arvoa omaavat esineet otetaan talteen aina. Kohteesta otetaan aina yleiskuvia, joista ainakin yksi/kohde sisällytetään tutkimusraporttiin. Tarvittaessa voidaan ottaa yksityiskohtakuvia esim. rakenteista. 3.5 Kohteen arviointi havaintojen perusteella Kun kohde tarkastetaan tai paikannetaan maastossa, on aina arvioitava sen muinaisjäännösstatusta ja esitettävä perusteltu näkemys siitä, onko kyseessä suojeltu kiinteä muinaisjäännös. Kysymystä ei saa inventoinnin yhteydessä jättää ratkaisematta, vaikka status voikin muuttua tarkemmissa tutkimuksissa. Ennestään tunnettuja kohteita arvioidaan tarkastuksen yhteydessä samoin perustein kuin inventoinnissa löydettyjä, mahdollisten uusien tietojen ja havaintojen valossa. Maastotutkimuksen yhteydessä kohteelle annetaan jokin seuraavista statuksista: o Kiinteä muinaisjäännös Kiinteä muinaisjäännös on aina konkreettinen maastokohde, jonka täsmällinen maantieteellinen sijainti on osoitettavissa. Kiinteän muinaisjäännöksen olennaisimpia ominaisuuksia on, että siihen sisältyy tietoa, joka on saavutettavissa arkeologisilla tutkimusmenetelmillä. o Tuhoutunut tai tutkittu muinaisjäännös (ei enää suojeltu) Inventoinnissa löydettyjä muinaisjäännöksiä ei jaotella rauhoitusluokkiin (1 ja 2), mutta tuhoutuneet muinaisjäännökset erotetaan muista muinaisjäännöksistä. Tuhoutuneisuuden määrittelyssä on noudatettava varovaisuutta ja luokiteltava tähän kategoriaan vain varmuudella kokonaan tuhoutuneet kohteet. Myös loppuun tutkitut kohteet luokitellaan tähän kategoriaan. o Löytöpaikka Paikka, koordinaattipiste tai alue, josta on löytynyt irtolöytö eli artefakti, jonka yhteyttä kiinteään muinaisjäännökseen ei ole voitu osoittaa tai jonka alkuperäistä kontekstia ei tunneta. o Muu kohde Ihmisen toiminnan tuloksena syntynyt rakenne, rakennelma tai muodostuma, joka ei kuitenkaan ikänsä, suhteellisen yleisyytensä tai jonkin muun seikan perusteella ole määriteltävissä muinaisjäännökseksi. Tähän luokkaan kuuluvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet, joita voidaan suojella maankäyttö- ja rakennuslain nojalla (MRL 5.1 3 k.). Muita kohteita voivat olla myös esim. edelleen käytössä olevia peltoja ympäröivät viljelyröykkiöt ja kiviaidat, 1900-luvulla autioituneet pihapiirit ja rakennusten jäännökset tai II maailmansodan aikaiset kohteet. o Luonnonmuodostuma Historiallisen ajan muinaisjäännösten tunnistamisessa ja määrittelyssä noudatetaan Museoviraston ns. Hiki-oppaassa (Niukkanen 2009: Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu) esitettyjä linjauksia, kriteereitä ja käytettyjä asiasanoja Esihistoriallisten kohteiden osalta tukeudutaan toistaiseksi muinaisjäännösrekisterin asiasanoitukseen ja kategorioihin. Vedenalaisia muinaisjäännöksiä ovat hylyt ja niiden osat sekä muut vanhat veteen tehtyjen tai veden alle jääneiden rakenteiden jäännökset, kuten esim. sillat ja laiturit tai väyläesteet. Vedenalaiset kohteet voidaan joskus määritellä suojelluiksi muinaisjäännöksiksi myös pelkästään kuvien tai videon perusteella. Muinaisjäännöksen rajaamiseen tarvitaan kuvien lisäksi 14
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje arkeologisen inventoinnin tekijälle hyvänlaatuinen viistokaikukuva. Kohteen sijainti ilmoitetaan vähintään yhdellä muinaisjäännöksen rajauksen sisällä olevalla koordinaattipisteellä, joka on yhdenmukainen Museoviraston ylläpitämässä muinaisjäännösrekisterissä käytetyn koordinaattijärjestelmän ja tarkkuuden kanssa. Tyypiltään ja funktioltaan epäselvät kohteet (esim. röykkiöt) voidaan määrittää yhtä lailla suojelluiksi muinaisjäännöksiksi, jos ne vaikuttavat iäkkäiltä. Sama koskee laiva- tai veneen hylkyä, jonka voidaan olettaa uponneen yli sata vuotta sitten. Epämääräisten yksittäisten kuoppien tai suhteellisen nuorilta vaikuttavien kivikasojen kohdalla on käytettävä harkintaa, ja yritettävä tarvittaessa selvittää maanomistajalta vaikeasti tyypiteltävien ja ajoitettavien kohteiden syntyhistoriaa. Mikäli kohde osoittautuu esim. moderniksi viljelyröykkiöksi, luokitellaan se muihin kohteisiin. Termiä hajalöytö on käytetty samassa merkityksessä kuin löytöpaikka, mutta myös viitattaessa muinaisesineeksi määriteltävään artefaktiin, jonka konteksti ei alun alkaenkaan ole kiinteä muinaisjäännös (esim. kätköt, tuluskivet tai hukkaan joutuneet verkonpainot). Selvyyden vuoksi suositellaan käytettäväksi ainoastaan termiä irtolöytö. Kätkölöytö on yhdestä paikasta talteen saatu esinelöytö, jonka sisällön ihminen on tarkoituksella kätkenyt esim. maahan, kiven alle tai suohon. Kätköistä käytetään myös termit aarrelöytö (piilotettu vaaran uhatessa), tai uhrilöytö (piilotettu uskonnollisessa tarkoituksessa). Mahdollisia muinaisjäännöksiä ovat ainoastaan arkistoinventoinnin yhteydessä paikannetut kohteet, jotka voidaan maastotarkastuksen jälkeen siirtää joko muinaisjäännöksiksi, tuhoutuneiksi muinaisjäännöksiksi tai muiksi kohteiksi sekä yleisöilmoitusten tai harrastajien löytämät kohteet, jotka voidaan arkeologin suorittaman maastotarkastuksen jälkeen siirtää em. kategorioihin. 15
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kajoavan tutkimuksen tekijälle 4 OHJE KAJOAVAN TUTKIMUKSEN TEKIJÄLLE (ESITUTKIMUS, KAIVAUS JA VALVONTA) Kajoavan tutkimuksen onnistumisen ja laadun kannalta on ratkaisevaa, että tutkimus on suunniteltu huolellisesti ja että käytettävissä on riittävät lähtötiedot. Tutkimustulosten laadun kannalta on olennaista, millä menetelmillä ne on tuotettu. Menetelmien valinta vaikuttaa havainnointiin ja havaintojen laatuun. Mittausdokumentoinnin yhteydessä tehdyt tulkinnat sekä dokumentoinnissa käytetyt menetelmät, välineet ja valittu tarkkuus määrittävät puolestaan tutkimusaineiston luotettavuutta ja sen hyödyntämismahdollisuuksia jatkossa. Kajoavan tutkimukseen liittyvistä toiminnoista on otettu tarkasteluun kaivausmenetelmien valinta, rakenteiden säilyttäminen, mittaus- ja valokuvadokumentointi sekä löytöjen ja näytteiden talteenotto ja käsittely. Kajoavan tutkimuksen dokumentointi- ja lähdeaineiston perusteella tehtävät tulkinnat ja johtopäätökset ovat olennainen osa tieteellistä tutkimusta, mutta vaikeimmin ohjeistettavissa tai arvioitavissa. Tutkimuksista vastaavalla tutkijalla on suuri vastuu tulkinnoista. Oletuksena on, että pätevyysvaatimukset täyttävä arkeologisen kenttätutkimuksen suorittaja noudattaa oman tieteenalansa teorianmuodostuksen ja tieteellisen argumentoinnin yleisiä periaatteita. Vastaavasti akateemisen tutkimuksen tekijän on arkeologian alalla ymmärrettävä myös kenttätyön lähtökohdat ja periaatteet se miten ja millä edellytyksillä tutkimusaineisto on muodostunut. Tutkimuksen tuloksia ja laatua arvioidaan lopulta tutkimusraportille asetettujen laatukriteerien avulla. Nämä kriteerit tulee ottaa huomioon kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Mikäli kaivaus on muinaismuistolain 15 : n mukainen tilaustutkimus, tulee tutkimussuunnitelman pohjautua niihin tavoitteisiin ja lähtökohtiin, jotka kulttuuriympäristöviranomainen on tutkimustarvetta arvioivassa lausunnossaan esittänyt (ks. I, 4.2.1). Tutkimuslupahakemuksen liitteenä olevan tutkimussuunnitelman tulee täyttää laatuvaatimusten mukaiset laatukriteerit (ks. I, 6.2.1, 7.2.1, 8.2.1). 4.1 Menetelmien valinta ja maakerrosten poisto Kajoavan tutkimuksen suunnittelun yhteydessä valitaan kaivausmenetelmä, joka parhaiten soveltuu ko. muinaisjäännöksen tutkimiseen ja jolla arvellaan saatavan luotettavimmin vastaukset tutkimuskysymyksiin. Menetelmän valinta riippuu lähinnä kohteen tyypistä, kulttuurikerroksen luonteesta ja paksuudesta, odotettavissa olevien rakenteiden ja löytöjen laadusta ja määrästä, kohdetta myöhemmin muovanneista prosesseista sekä tutkimuskysymyksistä. Mikäli muinaisjäännös on eri osissaan säilynyt vaihtelevasti tai siihen kuuluu tutkimukselliselta merkitykseltään vähäpätöisempiä alueita, voidaan tutkimusmenetelmiä ja -tarkkuutta vaihdella muinaisjäännöksen eri osissa. Erilaisten ja eriaikaisten muinaisjäännöstyyppien kaivausmenetelmissä on olemassa käytänteitä, joita pääasiassa noudatetaan, mutta totutuista menetelmistä voidaan poiketa, mikäli dokumentointi hoidetaan asianmukaisesti ja tutkimuskysymyksiin saadaan riittävän luotettavat vastaukset. Menetelmiä voidaan myös yhdistellä tai vaihtaa kaivauksen aikana. Yleisimmin käytetyt menetelmät ovat tasokaivaus, profiilikaivaus ja stratigrafinen kaivaus. Tasokaivaus Yhtenäinen kaivausalue, jota kaivetaan tietyn paksuisina, ns. teknisinä kerroksina. Kerrosten välissä olevat tasot ja kaivausalueen reunoille syntyvät profiilit ja niissä erottuvat arkeologiset ilmiöt dokumentoidaan. Laajojen kaivausalueiden keskelle voidaan myös jättää profiilipalkkeja. Kaivauskerrosten paksuus ja lukumäärä määräytyvät kulttuurikerroksen laadun ja paksuuden, tutkittavan muinaisjäännöstyypin ja tutkimuskysymysten perusteella. 16
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kajoavan tutkimuksen tekijälle Tasokaivaus on erityisesti esihistoriallisten muinaisjäännösten kaivausmenetelmä ja se soveltuu mm. kohteille, joissa ei ole juurikaan toisistaan erotettavia kerrostumia tai joissa kulttuurikerrokset ovat hyvin homogeenisia. Yksittäisiä ilmiöitä tai yhteyksiä voidaan myös poistaa teknisinä kerroksina, vaikka muuten noudatettaisiinkin stratigrafista kaivausmenetelmää. Profiilikaivaus/sektorikaivaus Kohdetta kaivetaan sektoreina tai lohkoina, jotta kulttuurikerroksen tai rakenteen pystysuuntainen dokumentointi on mahdollista. Menetelmää käytetään erityisesti röykkiöitä tai muita kohoumia sekä painanteita ja kuoppia kaivettaessa. Stratigrafinen kaivaus (yksikkökaivaus) Stratigrafisessa kaivauksessa toisistaan poikkeavat maakerrokset ja rakenteet poistetaan erillisinä, esimerkiksi tietyn tapahtuman tai toiminnan synnyttäminä yksiköinä nuorimmasta vanhimpaan seuraten niiden todellista laajuutta ja muotoa (rajapintoja) sekä havainnoiden ja dokumentoiden niiden suhteita toisiinsa. Jälkitöiden yhteydessä laaditaan yksiköiden ja rakenteiden keskinäisiä suhteita kuvaava matriisi eli kerrosjärjestyskaavio (ns. Harrisin matriisi), josta käyvät ilmi yksiköiden suhteellinen ajoitus sekä samaan ajalliseen vaiheeseen liittyvät yksiköt. Stratigrafista kaivausmenetelmää käytetään sellaisten kohteiden tutkimisessa, joihin sisältyy useita toisistaan erottuvia päällekkäisiä kerroksia tai rakenteita, erityisesti kaupunkiarkeologisilla ja muilla historiallisen ajan kohteiden kaivauksilla. Myös luontaisiin maakerroksiin voidaan soveltaa stratigrafista kaivausmenetelmää. Kaivausmenetelmän lisäksi valitaan työvälineet, joilla maakerrokset (yksiköt) käydään läpi ja poistetaan ja joilla rakenteet kaivetaan esiin ja puretaan. On turhaa käyttää aikaa ja henkilötyövoimaa tutkimuksellisesti toisarvoisten kerrosten (kuten pintakerrokset ja täytemaakerrokset) käsin kaivamiseen, jos ne voidaan poistaa hallitusti kaivinkoneella. Varsinaisia arkeologisissa tutkimuksissa käytettäviä kaivausvälineitä ovat lapio ja lasta sekä näitä pienemmät välineet, mikäli vaaditaan erityistä tarkkuutta (esim. ruumishaudat). Maan poiston yhteydessä maa-aines voidaan edelleen seuloa tai käydä läpi tarkoitusta varten tehdyllä pöydällä. Myös rakenneosia (kuten hirsiä) voidaan mitata ja dokumentoida täsmällisemmin myös purkamisen jälkeen tai ottaa niitä talteen esim. analyyseja varten. Seulan käyttö ja (pienten) löytöjen talteenottotarkkuus on riippuvainen tutkimuskysymyksestä sekä tutkittavan kontekstin merkityksestä ja tutkimuspotentiaalista sekä löytöjen suhteellisesta informaatioarvosta. Kaivauskertomuksessa tulee seulan silmäkoon lisäksi olla selvitys siitä, mitkä kontekstit on seulottu ja millä periaatteilla valinta on suoritettu. Pieniä ja tärkeitä maayksiköitä voidaan tuoda myös laboratorioon seulottaviksi jälkikäteen. Joskus voidaan käyttää otosseulontaa (esim. peltomultakerros). Kaivinkonetta voi käyttää tutkimuksellisesti toisarvoisten maakerrosten poistoon silloin, kun se ei vaaranna muinaisjäännöksen tutkimista. Kaivinkonetta ei tule käyttää metsäpohjalla sijaitsevilla esihistoriallisilla asuinpaikoilla. Kaivinkonetta käytetään lähinnä laajojen kaivausalueiden avaamiseen kokonaiskuvan saamiseksi muinaisjäännöksestä, potentiaalisten kohteiden tarkistamiseen sekä tutkimuksen kannalta toisarvoisten esim. modernien tai sekoittuneiden kerrostumien, täyttömaa- tai peltomultakerrosten ja suurten kivien poistoon (raportissa on perusteltava, miksi kerrostuma 17
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kajoavan tutkimuksen tekijälle on katsottu vähemmän tärkeäksi). Tällöin saadaan vapautettua resursseja tärkeämpien kontekstien tutkimiseen. Kaikki avatut kaivausalueet on tutkittava, ellei toisin sovita puhtaaseen pohjamaahan asti ja varmistettava koepistoin, ettei kyseessä ole esim. tulva- tai täytemaakerros, jonka alla on vielä kulttuurikerrosta. Mikäli kaivaustutkimus jää kesken tai kyseessä on monivuotinen projekti, tulee tasot ja rakenteet suojata. Kaivauksen jälkeen rakenteet ennallistetaan ja muinaisjäännöksen jäljellä olevat osat suojataan, mikäli tutkimusluvassa on niin edellytetty/ tutkimussuunnitelmassa on niin esitetty. Rakennushankkeisiin liittyvissä kaivauksissa on muinaisjäännös tutkittava tuhoutumaan tulevilta osiltaan. Tutkimustarkkuutta ja -menetelmiä voidaan vaihdella muinaisjäännöksen eri osissa tutkimuksellisen relevanssin mukaan. Priorisoinnin periaatteet on esitettävä tutkimussuunnitelmassa ja tutkimusraportissa. Mikäli rakennushankkeeseen liittyvän kaivauksen yhteydessä vaikuttaa siltä, että tuhoutuvaa aluetta ei pystytä tutkimaan kokonaisuudessaan, on priorisoinnin periaatteista ja tutkimusmenetelmien valinnasta neuvoteltava tutkimustarpeen määrittelystä vastanneen kulttuuriympäristöviranomaisen kanssa. 4.2 Rakenteiden dokumentointi, säilyttäminen ja ennallistaminen Kaivauksissa paljastetut kiinteät rakenteet tulee mahdollisuuksien mukaan pyrkiä säilyttämään erityisesti tutkimuskaivausten yhteydessä. Toisaalta rakenteiden tutkiminen ja dokumentoiminen edellyttää usein niiden purkamista, joten ratkaisua joudutaan pohtimaan suhteessa tutkimuskysymyksiin. Rakennushankkeisiin liittyvissä kaivaustilanteissa rakenteet joudutaan yleensä purkamaan, ellei kyseessä ole erityisen merkittäväksi arvotettavissa oleva rakenne. Kustannusarvioissa tulee huomioida, että etenkin muurattujen rakenteiden säilyttäminen tai näkyviin jättäminen in situ saattaa edellyttää mittavia konservointitoimenpiteitä. Tutkimuskaivausten yhteydessä erityisesti maan pinnalle näkyviä rakenteita saatetaan ennallistaa kaivausten jälkeen (esim. röykkiöt). Milloin rakennushankkeeseen liittyvissä kaivauksissa tulee esiin erityisen merkittäviksi ja mahdollisesti säilyttämisen arvoisiksi arvioitavia rakenteita (esim. muuratut keskiaikaiset rakenteet), joiden säilyminen on uhattuna, tulee tutkimusten vastuuhenkilön ottaa yhteyttä arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta vastaavaan viranomaiseen asian ratkaisemiseksi. Erityistä tutkimuksellista arvoa omaavien, tuhoutumisvaarassa olevien rakenteiden in situdokumentoinnissa on sovellettava mahdollisimman tarkkoja menetelmiä, esim. laserkeilausta. 4.3 Tutkimusalueen havainnointi ja dokumentointi Tutkimusalueella sijaitsevien kulttuurikerrosten, rakenteiden ja löytöjen havainnoiminen, dokumentoiminen ja tulkinta ovat keskeinen ja kriittinen osa arkeologisia kaivaustutkimuksia. Koska arkeologinen tutkimus yleensä poistaa tutkimuskohteen, tulee kohde pystyä teoriassa rekonstruoimaan dokumentaation perusteella. Mikäli kohdetta ei ole dokumentoitu asianmukaisesti, ei tutkimustuloksilla ole tieteellistä todistusarvoa. Tärkeimpiä dokumentoinnin lajeja ovat sanallinen dokumentointi, valokuva- ja mittausdokumentointi. Kaivausten dokumentoinnissa yhdistellään näitä kaikkia. Dokumentointia ohjaavat seuraavat periaatteet: Kaivauksissa tutkitun alueen/alueiden sijainti ja ulottuvuudet (laajuus, syvyys, x-y-z) dokumentoidaan mittaamalla ja esitetään tutkimusraportin yhteydessä olevalla yleiskartalla. Kartta tulee kiinnittää tunnettuun koordinaatistoon ja sen tulee olla tarkoituksenmukaisessa mittakaavassa. 18
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kajoavan tutkimuksen tekijälle Tarkempaa dokumentointia piirtämällä ja/tai valokuvaamalla on tarkoituksenmukaista tehdä niiltä osin, kun tutkimusalueella havaitaan muinaisjäännökseen liittyviä arkeologisia ilmiöitä, kulttuurikerroksia, rakenteita tai löytöjä. Myös luontaiset muodostumisprosessit sekä myöhemmät häiriöt dokumentoidaan, jos ne ovat kohteen tulkinnan kannalta merkityksellisiä. Tämä perustuu kaivaushenkilökunnan kykyyn erottaa luonnolliset ilmiöt ja kerrokset ihmistoiminnan aiheuttamista. Dokumentoiminen on aina havaintojen tulkintaa, ei pelkästään objektiivista havainnointia. Jokainen erotettu löytöyhteys, yksikkö, rakenne tai tekninen kerros tulee kuvailla sanallisesti ja mitata sellaisella tarkkuudella, että sen sijainti tutkimusalueella, laajuus ja suhde muihin löytöyhteyksiin ovat määriteltävissä ja esitettävissä tutkimusraportissa. Myös arvio tai tulkinta yksiköstä ja sen synty- ja muodostumisprosessista on syytä esittää, sillä tätä voi olla myöhemmin vaikea tehdä pelkästään dokumenttien pohjalta. Yksiköiden identifioinnin (esim. numerointi) tulee olla läpäisevä kaikissa dokumenteissa kuten valokuvissa ja kartoissa. Dokumentoinnissa on hyvä käyttää lomaketta, jotta tiedot tulevat kirjattua systemaattisesti. Löytöyhteyttä kuvaavia kirjattavia tietoja ovat mm: o Tyyppi (esim. maakerros/kuoppa/rakenne) o Maalaji ja raekoko (esim. savi/siltti/hiekka/sora/moreeni) o Koostumus ja ainesosien suhteet (esim. orgaaninen/mineraalinen/hiili/noki) o Väri (esim. Munsellin värikartan mukaan) o Muut ominaisuudet (esim. tiiviys, kosteus, haju) o Rakenteesta rakennusmateriaali(t) (esim. puu/tiili/kivi), rakenteen ja rakennustekniikan kuvaus, työstöjäljet o Yksikköön/kerrokseen/rakenteeseen liittyvät löydöt o Yksiköstä/kerroksesta/rakenteesta otetut näytteet o Sijainti ja laajuus (x, y, z x, y, z), muoto, mitat (rakenteesta) o Stratigrafiset suhteet muihin yksiköihin o Yksikön tulkinta perusteluineen Mittausdokumentointi Havaintojen dokumentoinnin osalta keskeinen kysymys on, millaisella tasolla mittausdokumentointia kulloisessakin tilanteessa pitäisi tehdä. Mittaustarkkuus on sidoksissa dokumentoitavan kohteen ominaisuuksiin ja sen suhteelliseen merkittävyyteen, esim. kulttuurikerrosten, rakenteiden ja löytöjen tyyppiin ja ajoitukseen, mutta käytännössä ratkaisuja sanelevat myös resurssit ja niistä johtuva priorisointi. Mittausdokumentointi tulisi aina suorittaa niin suurella tarkkuudella, kuin se työekonomian kannalta on mahdollista. Digitaalisten dokumentointivälineiden avulla on mahdollista tuottaa erittäin tarkkaa mittaustietoa. Tiedon riittävä tarkkuus ei tällöin riipu niinkään välineestä, vaan sen käyttäjästä ja tämän tekemistä ratkaisuista. Tässä yhteydessä erityisen tärkeää on metatietojen tallennus digitaalisen mittaus- ja valokuvausdokumentoinnin osalta. Metatietojen avulla dokumentoinnin toistettavuus ja tarkkuuksien arviointi on mahdollista myöhemminkin. Tutkimusraportissa tulee mittausdokumentoinnin osalta ilmoittaa ainakin seuraavat metatiedot: o Työprosessin kuvaus o Käytetyt menetelmät ja dokumentointiperiaatteet o Käytetyt laitteet ja ohjelmistot (merkki, malli) 19
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kajoavan tutkimuksen tekijälle o Koordinaatti- ja korkeusjärjestelmä, koordinaatisto o Kiintopisteet o Omat pisteet o Sisäinen tarkkuus, ulkoinen tarkkuus o Sitominen vanhaan aineistoon ja vanhojen aineistojen tuottajat ja ajankohdat o Mittausdokumentoinnin suorittajat ja vastuut Tehty mittausdokumentointi täytyy pystyä sitomaan johonkin yleiseen koordinaattijärjestelmään. Näin taataan dokumentoinnin toistettavuus ja tutkimusta pystytään tarvittaessa jatkamaan siitä mihin on mahdollisesti jääty tai paikallistamaan paikoilleen jätetyt rakenteet. Mikäli sitominen tunnettuihin järjestelmiin on mahdotonta, on varmistettava, että myöhemmin pystytään palaamaan samaan koordinaatistoon. Tällöin paikalle jätetään riittävän pysyvät pisteet tai merkit. Tällaisia merkin paikkoja eivät ole rakennusten kulmat, kannot tms; vaan pisteet tulee aina jättää peruskallioon tai suuriin maakiviin. Valokuvadokumentointi Kaivausten tärkein arkistoitava valokuvadokumentaatio tallennetaan mustavalkofilmille. Samasta aiheesta ei yleensä ole tarpeen ottaa rinnakkaisia kuvia sekä mustavalkoisena että värillisenä. Digitaali- ja diakuvat soveltuvat niihin kuvauskohteisiin, joissa väreillä on merkitystä. Myös työ- ja yleiskuvia on tärkeää ottaa ja myös arkistoida työtapojen dokumentoimiseksi, mieluiten digitaalisessa tai diamuodossa. Hyvälaatuiset digitaalikuvat ovat käytännössä korvanneet diapositiivikuvat. Hyvälaatuisilla digitaalikuvilla tarkoitetaan kuvia, jotka on kuvattu digitaalikameralla niin suurina tiedostoina, kuin ko. laitteella on mahdollista tuottaa. Kaivauksilla otetuista kuvista valitaan arkistoitaviksi ainoastaan onnistuneet ja informatiiviset. Mikäli kaivauksilla otetut kuvat arkistoidaan Museovirastoon, sovelletaan niiden luetteloinnissa kuva-arkiston antamia ohjeita. Koskee erityisesti niitä toimijoita, joilla ei ole omaa tutkimusarkistoa alkuperäisen dokumentointiaineiston säilyttämistä varten. Mikäli alkuperäinen tutkimuskertomus valokuvineen arkistoidaan muualle kuin Museoviraston arkistoon, noudatetaan ko. arkiston omia käytäntöjä kuvien luetteloinnin, muodon ja toimittamisen osalta. 4.4 Löytöjen talteenotto ja käsittely Tavoitteena on, että jo kaivausta edeltävissä esitutkimuksissa on saatu arvio talletettavien löytöjen määrästä ja laadusta. Tämä tieto on erityisen tärkeä historiallisen ajan kaivauksia suunniteltaessa sekä esimerkiksi suo- ja vedenalaiskohteissa, joissa orgaanisen aineksen säilyneisyys voi olla hyvä. Löytöjen talteenoton periaatteet, kuten löytötietojen tarkkuus, riippuvat tutkimuskysymyksistä, muinaisjäännöksen ja löytöyhteyden ominaisuuksista sekä löytöjen laadusta. Löytöjen talteenottoperiaatteet mietitään pääpiirteissään tutkimussuunnitelmaa ja tutkimusbudjettia laadittaessa. Kaivauksilla tulee pyrkiä mahdollisimman hyvään talteenottotarkkuuteen, mutta tarkkuus voi vaihdella löytöyhteyden informaatioarvon mukaan. Talteenoton periaatteita koskevia ratkaisuja tehtäessä on pohdittava, kuinka tärkeää tutkimustietoa löytöjen tarkka sijainti ja levintä ovat kulloisessakin löytöyhteydessä. Kaivausten edetessä ja tilanteen muuttuessa on periaatteita kuitenkin joskus arvioitava uudelleen ja muutettava. Noudatetut talteenottoperiaatteet on esitettävä tutkimusraportissa. 20
SALAVA OHJEET TOIMIJOILLE Ohje kajoavan tutkimuksen tekijälle Kentällä löytöjä käsitellään ja pakataan ohjeistuksen mukaisesti, ja varaudutaan tarvittaessa konservointitoimenpiteisiin jo kentällä. Jälkityövaiheessa löydöt puhdistetaan, luetteloidaan ja konservointia vaativat, säilytettävät löydöt konservoidaan. Löydöt numeroidaan, pakataan asianmukaisesti ja toimitetaan liitettäviksi kokoelmiin löytöluettelon kanssa. Löytöluettelo liitetään myös osaksi tutkimusraporttia. Löytöjen talteenottoa ja käsittelyä koskevia ohjeita: Löytöyhteys on selkeästi kuvattu ja tieto kulkee löydön mukana arkistoimiseen asti o Löytöpaikat dokumentoidaan riittävällä tarkkuudella suhteessa tutkimuskohteeseen ja tutkimuskysymyksiin: Kaivausruutu tai sen osa ja kerros (tasokaivaus) Yksikkö, rakenne (stratigrafinen kaivaus) Koordinaatit (x, y, z) esim. takymetrillä mitattuna Tarvittaessa valokuvaus in situ (esim. haudat, kätköt). Talteenottoperiaatteet on määritettävä ja perusteltava o Talteenottoperiaatteissa voi olla eroja eri löytöryhmien välillä, esimerkiksi massalöydöt voidaan tallettaa löytöyhteyksittäin ja diagnostisille esineille mitataan tarkat koordinaatit, mikäli tällainen menettely on tutkimuksellisista syistä perusteltavissa o Talteenottoperiaatteissa voi olla eroja löytöyhteyksien luonteesta ja informaatioarvosta riippuen, esimerkiksi sekoittuneista peltomultakerroksista, täytemaakerroksista tai purkukerroksista voidaan tallettaa vain tietyt löytöryhmät, tietyn ikäiset löydöt, esimerkkilöytöjä tai otos tutkimuskysymyksistä riippuen o Tallentamattomat löydöt tai löytöryhmät mainitaan löytöyhteyden kuvailutiedoissa tai luetteloidaan omaksi luettelokseen. Löytöjä käsitellään kentällä Suomen kansallismuseon konservointilaitoksen antamien ohjeiden mukaisesti. Tehdään konservointia vaativien löytöjen kuntoluokitus konservaattorin kanssa kaivauksen jälkeen (erityisesti historiallisen ajan ja meriarkeologiset kaivaukset): o Luokitus: I: säilytetään, II: säilytetään mahdollisuuksien mukaan ja III: ei säilytetä. Löydöt puhdistetaan, luetteloidaan, numeroidaan ja pakataan kokoelmakohtaisten ohjeiden mukaisesti ennen kuin ne toimitetaan kokoelmiin. Esihistoriallisia muinaisjäännöksiä kaivettaessa yleisenä käytäntönä on ottaa talteen kaikki arkeologisesta kontekstista tulevat löydöt. Historiallisen ajan kohteilla, erityisesti kaupunkikaivauksilla, ja meriarkeologisilla kohteilla ns. massalöytöjä (esim. rautanaulat) otetaan talteen toisinaan valikoivasti, mutta valikoinnin on syytä tapahtua vasta jälkityövaiheessa (poikkeuksena resentit löydöt), kun tutkimuskohteen tulkinnasta ja merkityksestä on jo saatu käsitys. Mikäli kaikkia löytöjä ei talleteta, on keskeinen valintakriteeri löytökontekstin, löytöryhmän tai yksittäisen löydön informaatioarvo. Mikäli jälkityövaiheessa karsitaan osa löydöistä pois esimerkiksi epäinformatiivisen löytökontekstin perusteella, kirjataan perustiedot (materiaali, paino, laji) ns. poistettujen löytöjen luetteloon ja poistetaan löydöt vasta tämän jälkeen. Joidenkin (esim. resenttien) löytöjen osalta voi riittää maininta yhteyden tai rakenteen kuvauksessa, kun löytöjä ei talleteta. Löydöt voidaan lisäksi valokuvata ennen niiden poistamista. 21