INFO JEHU 2019 PALOKUNTIEN SUOMENMESTARUUSKILPAILUUN OSALLISTUVILLE Olette ilmoittautuneet JEHU 2019 Palokuntien Suomenmestaruuskilpailuun. Kilpailu pidetään Kuopiossa Pelastusopistolla lauantaina 4.5.2019. Kilpailukeskuksena toimii Pelastusopiston kampus (Hulkontie 83, 70820 Kuopio). Tervetuloa! Ohessa on tietoa päivän kulusta sekä muutamia ohjeita ja huomioon otettavia seikkoja. Kilpailu ei tänä vuonna ole avoinna ns. suurelle yleisölle, mutta kilpailujoukkueiden omat kannatusjoukot ovat tervetulleita. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Palopäällystöliiton 30.1.2019 päivitettyjä sääntöjä. Veteraanisarjassa noudatetaan samaan aikaan veteraanisarjalle hyväksyttyjä sääntöjä. Kilpailuryhmä sitoutuu noudattamaan kilpailusääntöjä ilmoittautuessaan kilpailuun. Kilpailuryhmän vahvuus Kilpailuryhmät kilpailevat vahvuudella 1+5 eli ryhmänjohtaja ja viisi jäsentä. Viestivälineet Kilpailijoilta on kielletty kaikenlaisten viestivälineiden hallussapito ja käyttö kilpailun aikana. Kilpailijoilla saa olla ns. perinteinen viisarikello ranteessa. Myös kameroiden hallussapito ja käyttö on kielletty. Kilpailuryhmät eivät saa kilpailun aikana käyttää muita kuin järjestäjän osoittamia viestivälineitä. Kaikkien muiden viestivälineiden ja kameroiden hallussapito ja käyttö johtaa kilpailuryhmän hylkäämiseen kilpailusta. Viestivälineet suljetaan sinetöityyn astiaan kalustontarkastuksen yhteydessä. Sinetöity astia säilytetään kilpailun ajan kilpailuryhmän ajoneuvossa. Niiltä, jotka osallistuvat ainoastaan henkilökohtaiseen tietokilpailuun, kerätään viestivälineet sinetöityyn astiaan tietokilpailuun saapuessa. Astia säilytetään kilpailutoimistossa tietokilpailun ajan. Turvallisuus Kilpailuryhmät kilpailevat omalla vastuullaan sekä omalla vakuutusturvallaan. Kilpailun järjestäjät pidättävät oikeuden puhalluttaa kilpailijat ennen kilpailun alkua. Kilpailussa noudatetaan nollarajaa eli veressä ei saa olla yhtään alkoholia. Pelastusopiston alueilla alkoholin käyttö on kielletty. Järjestäjä on varannut tapahtuma-alueelle ensihoitoyksikön, johon saa yhteyden suoraan hätäkeskuksen kautta 112 tai toissijaisesti järjestäjän toimesta.
Kilpailua koskevat kyselyt Kilpailua koskevat kysymykset tulee lähettää kilpailun kotisivujen kautta viimeistään 26.4.2019. Yhteystietoja Kilpailun teema Kilpailun kotisivut: http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/jehumalja/ Twitter: https://twitter.com/jehumalja Kilpailun aikana tapahtumasta jaetaan tietoa sosiaalisessa mediassa, #jehumalja2019. Kilpailun teema on Pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä ja täydentävät sammutusmenetelmät. Kilpailun lähdemateriaali Lähdemateriaali linkkeineen on julkaistu Jehumaljan verkkosivuilla osoitteessa http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/fi/kilpailu/l%c3%a4hdemateriaali.html Käytettävä lähdemateriaali: Pelastusryhmän ensitoimenpiteisiin kuuluvat selvitykset sammutustehtävissä. Pelastusopiston julkaisu. Ismo Huttu. 1/2018. http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/file/2019/pelastusryhman_ensitoimenpiteisiin_kuuluvat_ selvitykset_sammutustehtavissa_huttu_2018.pdf?68996 Fire Training poistettu lähdeaineistosta 10.4.2019 Pelastusopiston Koulutusmateriaalit-verkkosivu, jossa: 26 videolinkkiä otsikolla "Oheisilla videoilla esitellään uudet selvitysmallit" 9 PETS-kalvosarjaa (kalvoja ja pdf) otsikolla "Materiaalia pelastuslaitosten työpaikkakoulutuksiin" https://www.pelastusopisto.fi/koulutusmateriaalit/ Fire Training -ohjelma, sähköinen oppimisympäristö Pelastusopiston verkkosivuilla: https://www.pelastusopisto.fi/fire-training-ohjelma/ Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje, josta: Luvut 3, 5 ja 6 http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/file/2019/pelastustoimen_toimintavalmiuden_suunnittelu ohje.pdf?395836 Pelastustoimen VIRVE -viestiohje, josta: Luvut 4, 5, 7 (7.1 ja 7.2) sekä luku 9 http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/file/2019/pelastustoimen_virve_viestiohje.pdf?629629 Nokia THR 880i käyttöohje http://www.palokuntiensmkilpailut.fi/file/2019/nokia_thr_880i_käyttöohje.pdf?847583
Kilpailukalusto Kilpailijoiden henkilökohtaiset varusteet: Saapuminen kilpailupaikalle Henkilökohtaisen sammutusvarustuksen on täytettävä valtioneuvoston päätöksen 1406/1993 vaatimukset ja ne on oltava CE-merkittyjä Palopuku (EN 469) Palokypärä (EN 443) palokypärässä voi olla kiinnitettynä kypärävalaisin Palokypärän alushuppu (EN 13911) Palokäsineet (EN 659) Palojalkineet (EN ISO 20344:2004, EN ISO 20345:2004 sekä EN 15090:2006) Suojalasit (EN 166) Puukko Kilpailuryhmän johtajalla oranssin värinen huomioliivi HUOM! Varusteluettelo koskee myös veteraanisarjan kilpailijoita. Muu tehtävien hoitamiseen liittyvä kalusto toimitetaan järjestäjän puolesta. Listan ulkopuolisen kaluston tuominen kilpailutehtäviin on kielletty! Ilmoittautuminen tapahtuu Pelastusopiston kampuksella, osoitteessa Hulkontie 83, 70820 Kuopio. Pelastusopisto sijaitsee kaupunginosassa Petonen. Kuopioon moottoritietä E63 etelän suunnasta tulijat: liittymä 65 kohti Vesanto/Tervo/Karttula/Petonen. Kuopioon moottoritietä E63 pohjoisen suunnasta tulijat: liittymä 66 kohti Petonen/Saaristokaupunki. Varaa riittävästi aikaa pysäköintiin, kaluston tarkastamiseen ja ilmoittautumiseen. Liikenteenohjaajat ohjaavat kilpailuryhmät pysäköintipaikoille. Ilmoittautuminen Ryhmänjohtaja suorittaa ilmoittautumisen kampuksen A-rakennuksen aulassa, muut odottavat ajoneuvolla etupihalla. Ilmoittautumisen yhteydessä ryhmänjohtaja tarkistaa ja vahvistaa kilpailuryhmänsä tiedot. Ilmoittautumisessa ryhmänjohtajalle jaetaan ryhmän kilpailijoiden henkilökohtaiset kilpailijakortit, joista löytyvät kilpailijatieto, lounasmerkintä sekä tietokilpailun kirjautumistunnus. Ryhmänjohtajan palattua ajoneuvolle kilpailuryhmä ohjataan A-rakennuksen takapihan parkkialueelle, missä kilpailukalusto tarkastetaan. Ole ajoissa, ilmoittautuminen suljetaan kahdeksalta. Ryhmänjohtaja siirtyy ryhmänjohtajien infotilaisuuteen kampuksen A-rakennuksen auditorioon. Ilmoittautumisen yhteydessä annettava kilpailuryhmän numeroa vastaava numerokilpi tulee kiinnittää tuulilasiin näkyvälle paikalle. Pelastusopiston puhtaissa tiloissa kuten A- rakennuksen aulassa ja auditoriossa ei saa liikkua sammutusvarusteissa.
Tapahtuma-alueen kartta - Kampus (Hulkontie 83, 70820 Kuopio) Ohje kilpailijoille: Etupihalle saavuttaessa on vastassa liikenteenohjaus. Ryhmänjohtaja käy ilmoittautumassa A- rakennuksen aulassa, ks. kohta "Ilmoittautuminen".
Tapahtuma-alueen kartta - Harjoitusalue (Korvaharju 97, 70800 Kuopio) Ohje kilpailijoille: Kilpailuryhmät ajavat kampukselta harjoitusalueelle omilla ajoneuvoillaan saatettuna, kyydissä on Pelastusopiston opas. Kilpailijat ohjataan alueella punaisella nuolella merkittyä reittiä pitkin.
Ohjeita harjoitusalueelle kilpailua katsomaan tuleville: Kannatusjoukot saapuvat harjoitusalueelle itsenäisesti omilla ajoneuvoilla. Kampukselta ajetaan kohti Karttulaa Karttulantietä (reitti 551) noin 6 km. Jehumalja-opastekyltin kohdalta käännytään vasemmalle (kohti jätekeskusta), ajomatka noin 1 km. Perillä on opasteet ja liikenteenohjaus. Ajoneuvot ohjataan kuvassa keltaisella nuolella merkittyä reittiä. Ajoneuvot jätetään harjoitusalueen sisääntulon viereen paloaseman etupihalle, josta siirrytään jalkaisin kilpailupaikoille (oranssi nuoli). Katsojia alueella palvelee kanttiini, josta saa ostettua pientä purtavaa.
Kampus Harjoitusalue Kilpailupäivän ohjelma Aika Tapahtuma Paikka 7:00 8:00 Kilpailuryhmien ilmoittautuminen A-rakennus, aula 7:00 8:00 Kalustontarkastus A-rakennuksen takapiha 8:10 Ryhmänjohtajien infotilaisuus A-rakennus, auditorio 8:20 8:30 Järjestäytyminen avajaisiin Etupiha 8:35 8:50 Avajaiset Etupiha 9:00 10:10 Tietokilpailu, ryhmät 1-15 F-rakennuksen atk-luokat 10:00 11:00 Kalustokilpailu, veteraanit Autonpurkukenttä, opas saattaa ryhmät 11:00-12:00 Ruokailu, veteraanit, jotka eivät osallistu Ruokala tietokilpailuun* 10:15 11:25 Tietokilpailu, ryhmät 16-30 F-rakennuksen atk-luokat 10:30 11:15 Ruokailu, ryhmät 31-32, ennen tietokilpailua Ravintola Tulikukko, karanteenialue 10:30 15:00 Taitokilpailu Vaarallisten aineiden kenttä, opas saattaa joukkueet 11:00 15:30 Kalustokilpailu, yleinen sarja Autonpurkukenttä, opas saattaa joukkueet 11:30 12:40 Tietokilpailu, ryhmät 31-32 ja veteraanit F-rakennuksen atk-luokat 12:30 14:30 Ruokailu, ryhmät 1-30, kalustokilpailun jälkeen Ruokala 12.45-13.30 Ruokailu, veteraanit, jotka osallistuivat Ravintola Tulikukko tietokilpailuun* (Pelastusopisto järjestää kuljetuksen tarvittaessa) 16:00 17:00 Palkintojenjako A-rakennus, liikuntasali *Veteraanien ruokailu: Tietokilpailuun osallistuvat veteraanit: ruokailu kampuksella tietokilpailun jälkeen. Eivät osallistu tietokilpailuun: ruokailu harjoitusalueella kalustokilpailun jälkeen. Aikataulu on ohjeellinen. Avajaiset Avajaisiin järjestäytyminen alkaa klo 8.20 kampuksen päärakennuksen edessä. Kello 8.30 kilpailuryhmien tulee olla järjestäytyneenä viisiriviin, joka täydennetään kuusiriviin ryhmänjohtajien infotilaisuudesta saapuvilla ryhmänjohtajilla. Ryhmänjohtajat asettuvat muodon eteen oman kilpailuryhmänsä kohdalle. Avajaisiin järjestäydytään varustuksena tässä ohjeessa oleva sammutusasukokonaisuus kaikilla kilpailuryhmän jäsenillä. Ryhmänjohtajalla varustuksena on lisäksi huomioliivi. Avajaisten jälkeen sammutusasut riisutaan ohjeiden mukaan omaan ajoneuvoon, minkä jälkeen siirrytään ohjatusti karanteeniin tai tietokilpailuun.
Suoritusjärjestys Kalustokilpailun suorittaa ensin veteraanisarja ja sen jälkeen yleinen sarja. Molempien sarjojen suoritusjärjestys on arvottu Palopäällystöliiton toimistossa. Veteraanisarja Nro Kilpailuryhmä V 1 Helsingin Palopäällystö ry V 2 Leppälahden VPK V 3 Tirilän VPK V 4 Selänpään VPK V 5 Vaajakosken VPK V 6 Karhulan VPK V 7 Jämsänkosken VPK V 8 Anjalan VPK Yleinen sarja Nro Kilpailuryhmä 1 Naantalin VPK 2 Rautpohjan VPK 3 Tampereen VPK 4 Karhulan VPK 5 Oulun VPK 6 Pyhäsalmen VPK 7 Imatran VPK 8 Lemun VPK 9 Liikkalan VPK 10 Hämeenlinnan VPK 11 Jämsänkosken VPK 12 Selänpään VPK 13 Nousiaisten VPK 14 Ruskon VPK 15 Vaajakosken VPK 16 Lapin VPK 17 Helsingin VPK 18 Inkeroisten VPK 19 Anjalan VPK 20 Kaarinan VPK 21 Kyröskosken VPK 22 Vahdon VPK 23 Ruokolahden VPK 24 Tirilän VPK 25 Ylöjärven VPK 26 Sauvon VPK 27 Euran VPK 28 Lahden VPK 29 Porin VPK 30 Kotkan VPK 31 Piikkiön VPK 32 Savion VPK
Ruokailu Ryhmät 1-30 ruokailevat kilpailusuoritustensa jälkeen harjoitusalueen ruokalassa. Kilpailupaikoille siirtyminen Ryhmät 31-32 ruokailevat kampuksella ennen tietokilpailua. Ruokailu tapahtuu karanteenialueella ravintola Tulikukossa. Veteraanien ruokailu: Tietokilpailuun osallistuvat veteraanit: ruokailu kampuksella tietokilpailun jälkeen. Tarvittaessa Pelastusopiston järjestämä kuljetus harjoitusalueelta kampukselle. Eivät osallistu tietokilpailuun: ruokailu harjoitusalueella kalustokilpailun jälkeen. Tarkempi aikataulu, ks. "Kilpailupäivän ohjelma". Muut kuin kilpailijat: Kampuksella ja harjoitusalueella palvelee kanttiini, josta saa kahvia, pullaa ja pientä purtavaa. Kilpailuryhmät siirtyvät kampukselta harjoitusalueelle taito- ja kalustokilpailuun saatettuna omalla ajoneuvolla. Kilpailuryhmän mukana kulkee Pelastusopiston opas. Ajoneuvossa on oltava kilpailuryhmän jäsenten paikkojen lisäksi paikka oppaalle. Karanteeni Tietokilpailu Taitokilpailu Karanteenialueena toimii kampuksen kalustohalli. Karanteenialueella on mahdollisuus ajanviettoon sekä lepäämiseen. Karanteenialueelta poistuminen on kielletty. Karanteenialueella ei ole kanttiinia, koska arvioitu karanteeniaika on melko lyhyt. Tietokilpailu suoritetaan kokonaisuudessaan tietokoneella kampuksen atk-luokassa, Moodle-oppimisympäristössä. Ilmoittautumisessa ryhmänjohtajalle jaetaan ryhmän kilpailijoiden kilpailijakortit, joiden kääntöpuolella on kilpailijan henkilökohtainen kirjautumistunnus tietokoneelle. Taito- ja kalustokilpailu on järjestetty harjoitusalueelle siten, että kilpailuryhmät siirtyvät taitokilpailusta kalustokilpailuun omilla ajoneuvoilla. Kilpailuratoja on yhteensä viisi kappaletta, joten karanteenista lähtee viisi joukkuetta kerralla suorittamaan kilpailutehtäviä. Taitokilpailussa kilpailuryhmän jäsenten varustuksena ovat sammutusasu ja muut edellä mainitut henkilökohtaiset varusteet. Taitokilpailussa käytetään järjestäjän toimittamaa kalustoa. Taitokilpailun suorituksen jälkeen tuomaristo antaa suorituksesta lyhyen palautteen ja ryhmä siirtyy sen jälkeen oman ajoneuvonsa viereen, josta yhteiskäskyllä kaikki viisi ryhmää lähtevät suorittamaan kalustokilpailua. Taito- ja kalustokilpailu on avoin kilpailuryhmien kannatusyleisölle.
Kalustokilpailu Tupakointi Suorituksen jälkeen Kalustokilpailussa käytetään järjestäjän toimittamaa kalustoa. Kalustokilpailun suorituksen jälkeen tuomaristo antaa suorituksesta lyhyen palautteen ja ryhmä siirtyy sen jälkeen oman ajoneuvonsa viereen odottamaan, että kaikki viisi ryhmää ovat suorittaneet oman suorituksensa. Tämän jälkeen kaikki viisi ryhmää siirtyvät ohjatusti takaisin parkkialueelle. Kilpailu on savuton. Kilpailuryhmien toivotaan parkkeeraavan ajoneuvonsa kampuksella samalle parkkipaikalle kuin aamulla, eli A-rakennuksen takapihalle. Kilpailusuorituksen jälkeen on mahdollisuus peseytymiseen kampuksella. Kampuksella voi käydä tutustumassa kalustoon kalustohallissa karanteenin päätyttyä noin klo 13 jälkeen. Kampuksen A-rakennuksen aulassa on Pelastusopiston ständi, jossa esitellään mm. tutkintokoulutusta, sopimushenkilöstökoulutusta sekä täydennyskoulutusta. Tervetuloa tutustumaan! Palkintojen jako Palkintojen jako suoritetaan kampuksen liikuntasalissa. Palkintojenjakotilaisuuteen toivotaan kaikkien osallistuvan palokuntapuvussa. Yleisö pääsee osallistumaan palkintojenjakotilaisuuteen. Tervetuloa Jehumalja-kilpailuun Pelastusopistolle Kuopioon!