MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 01 JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Siilinjärvi 3331 11 3333 02 3333 05 SIILINJÄRVI TIHVONJÄRVI KESÄMÄKI Muuruvesi 3331 10 3333 01 3333 04 TOIVALA JÄNNEVIRTA KOTASALMI KUOPIO Riistavesi 3242 12 3244 03 3244 06 KUOPIO VAAJASALO RIISTAVESI Kuopio 2005
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) 3 Yleistä 3 KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 5 Hienorakeiset kerrostumat 6 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jouko Saarelainen) 7 Turvekerrostumat 7 POHJAVESI (Jouko Saarelainen) 7 Pohjaveden esiintyminen 7 Pohjaveden laatu 7 KIRJALLISUUTTA 8 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02150 Espoo Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi
3 ALUEEN YLEISKUVAUS (Jouko Saarelainen) Yleistä Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 1 099 20,5 Mr Hiekkamoreeni 135 2,5 HMr Hienoainesmoreeni 1 990 37,1 HHt/HMr 3 0,1 Hs/HMr 2 Sa/HMr 11 0,2 Lj/HMr 1 Ct/HMr 8 0,1 Hk Hiekka 143 2,7 Ct/Hk 1 Ht Hieta 220 4,1 Ct/Ht 11 0,2 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju,delta), soravaltainen 14 0,3 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju,delta), hiekkavaltainen 123 2,3 HtM Jäätikköjokimuodostuma (harju,delta), hietavaltainen 37 0,7 HHt Hieno hieta 372 6,9 Hs Hiesu 396 7,4 HHt/Hs 1 Ct/Hs 9 0,2 Sa Savi 473 8,8 HHt/Sa 2 Hs/Sa 15 0,3 Ct/Sa 6 0,1 LjHHt Liejuinen hieno hieta 3 0,1 LjHs Liejuhiesu 9 0,2 Ct/LjHs 5 0,1 LjSa Liejusavi 2 Lj Lieju 13 0,2 Ct Saraturve 92 1,7 Tä Täytemaa 1 O Kartoittamaton 169 3,1 Maa-aluetta 5 366 100,0 Vettä 4 634 Kartta-alueen pinta-ala 10 000 Kartta-alue sijaitsee Pohjois-Savossa ja on suurimmaksi osaksi Kuopion kaupungin aluetta. Luoteisosa ja pohjoisosan saaret kuuluvat Siilinjärven kuntaan ja aivan pieni osa koilliskulmalla kuuluu Nilsiän kaupunkiin. Luoteiskulmalla on Kuopion lentoasema (Rissala). Mannerjäätikön reuna peräytyi alueelta luoteen suuntaan noin 11 000 vuotta sitten. Jäätikön virtaussuunnista kertovat kallion pinnalla olevat uurteet. Ne syntyivät jäätikön pohjassa
4 olleiden kivien naarmuttaessa kallion pintaa. Alueella esiintyy kahden suuntaisia uurteita, länsiosassa luoteen suunnasta virranneen jäätikön ja koilliskulmalla pohjoisen suunnasta virranneen jäätikön synnyttäminä. Lisäksi jääkauden aikainen mannerjäätikön virtaus on jättänyt alueen maaston muotoihin heikon suuntauksen, joka näkyy karttakuvassa luode - kaakko suuntauksena (noin 310-320 ), etenkin lounaisosassa. Alueen vapauduttua mannerjäätikön peitosta sinne ulottui muinainen Yoldiameri, kuten tuolloista Itämeren vaihetta kutsutaan. Vedenpinta oli ylimmillään nykyisellä noin 142-143 m mpy. tasolla (Kuva 1). Tästä vaiheesta on osoituksena huuhtoutuneita kallioita kaakkoisosan Kerivuoren ja Tervasmäen rinteillä. Heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen maa kohosi nopeasti ja vedensyvyys pieneni. Vesistö kuroutui omaksi altaakseen. Ainoastaan alle 102-103 m mpy. olevat alueet olivat enää vesistöjen peitossa. Tämä nk. Suursaimaavaihe laski aluksi Muinaispäijänteen kautta Pohjanlahteen. Koska Pohjanlahden rannalla maankohoaminen oli voimakkaampaa kuin Kaakkois-Suomessa, maanpinta kallistui ja Saimaan lasku-uoma siirtyi kaakkoon. Vuoksi puhkesi noin 5 700 vuotta sitten. Vesi laski vähitellen nykyisten Kallaveden ja Juurusveden vesistöjen pinnan tasolle ja alue sai nykyisen muotonsa. Kuva 1. Jännevirran kartta-alueen korkokuva. Musta viiva kuvaa muinaisen Yoldiameren ylintä ranta ja valkea viiva muinaisen Suursaimaan rantaa. KIVENNÄISMAAT (Jouko Saarelainen) Kallioalueet Suurin osa kartta-alueesta on irtaimien maalajien peitossa, mutta kalliopaljastumia ja ohuen maapeitteen kallioalueita on myös varsin runsaasti, noin viidennes maa-alasta. Kalliopaljastumia on tasaisesti kautta koko kartta-alueen, mutta vähiten kuitenkin keskiosassa. Kivilajeiltaan kallioperä on varsin vaihtelevaa. Keski- ja koillisosa on syväkiviin kuuluvaa tonaliittia ja luoteisosa porfyyrista graniittia. Eteläosassa vuorottelevat tonaliitin kanssa pohjagneissi ja pintasyntyisiin kiviin kuuluva kiillegneissi. Kerivuoren ja Tervasmäen ympäristössä on lisäksi kvartsiittialueita.
5 Moreenikerrostumat Moreeni on alueen yleisin maalaji. Sen osuus on noin 40% maa-alasta. Moreeni on mannerjäätikön irrottamasta ja kuljettamasta aineksesta syntynyttä ja mannerjäätikön alla kerrostunutta lajittumatonta, tiukkaan pakkautunutta pohjamoreenia. Se peittää kallioperän muotoja ohuena, noin 1-5 m paksuna maakerroksena. Laaksoissa moreenikerrostuma on yleensä paksumpi kuin mäkien lailla, missä se on yleensä alle metrin paksuinen. Alueella on kahdentyyppistä pohjamoreenia, hiekkamoreenia ja hienoainesmoreenia. Hiekkamoreenia esiintyy länsiosassa Jännevirran länsipuolella. Muutoin kartta-alueen moreeni on kauttaaltaan hienoainesmoreenia. Hiekkamoreenin hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 21,6 27,6 % ja on keskimäärin 25,2 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 2,2 3,4 % ja on keskimäärin 2,9 %. Hienoainesmoreenin hienoainespitoisuus vaihtelee välillä 34,7 69,3 % ja on keskimäärin 49,5 %. Savipitoisuus vaihtelee välillä 6,7 21,7 % ja on keskimäärin 13,6 %. Kuvassa 2 on esitetty alueelle tyypillisten maalajien rakeisuuskäyriä ja kuvassa 3 maanäytepisteet sekä uurresuuntia karttalehden alueella. Kuva 2. Esimerkkejä alueen maalajien rakeisuusanalyyseistä. Näytteen 212 lihava savi on esimerkki muinaisen Yoldiameren pohjalle syvään veteen kerrostuneesta hienorakeisesta sedimentistä ja näytteen 222 hieno hieta on esimerkki Yoldiameren matalaan rantaveteen huuhtoutuneesta sedimentistä. Näytteiden 206 ja 219 moreenit ovat tyypillisiä alueen moreeneita. Karkearakeiset kerrostumat Mannerjäätikön peräytymisvaiheen aikana syntyi jäätikön sulamisvesien kerrostamia muodostumia. Jäätikön alla oli sulamisvesitunneleita ja suuria railoja, joissa jäätikön irrottama aines peseytyi ja lajittui sora- ja hiekkaharjuiksi.
6 Kuva 3. Karttalehdeltä 3333 01 tutkittujen maanäytteiden paikat (rastit) ja uurteet (nuolet). Kartta-alueen poikki luoteesta keskiseen itäosaan kulkeva harjujakso on osa pitkää Siilinjärven suunnalta tulevaa ja kohti Riistavettä jatkuvaa harjua. Harjujakso jatkuu edelleen Tuusniemen kautta Outokumpuun ja päättyy Joensuun lähistölle Jaamankankaalle. Karttaalueella harjun materiaali on pääasiassa hiekkaa ja hietaa, mutta paikoin aines on myös soraista kuten Jänneveden pohjoispuolella olevassa Heteharjussa. Alueella on myös toinen edellistä huomattavasti vähäisempi harju. Siihen liittyviä muodostumia on Kotkatniemellä, josta se jatkuu kaakkoon karttalehden eteläpuolelle. GTK:n maa-ainesarkiston mukaan on kartta-alueen harjujen pohjaveden pinnan yläpuolella olevaksi kokonaismassamääräksi arvioitu 9,55 milj. m 3, josta hiekkavaltaista ainesta on 8,33 milj.m 3 ja soravaltaista 1,22 milj.m 3. Itämeren muinaiset merivaiheet ja Suursaimaa kuluttivat ja uudelleen kerrostivat Jänneveden ja Juurusveden välisten hiekkamuodostumien ainesta rantakerrostumiksi harjun läheisyyteen. Heteharjun ja Vaittilansaaren alueella on muinaisia rannan tasoa kuvaavia pitkiä rantavalleja. Matalassa vedessä rantakerrostumia levisi myös kauemmaksi harjusta vanhempien, syvään veteen kerrostuneiden hiesujen ja savien päälle. Rantakerrostumien osuus on noin 7 % maa-alasta. Laajimmat ja paksuimmat rantakerrostumat ovat Jänneveden pohjoispuolella. Hienorakeiset kerrostumat Savea, hiesua ja hienoa hietaa esiintyy alavilla seuduilla, alueilla, jotka olivat muinaisen Yoldiameren ja Suursaimaan peittämää aluetta. Eniten hienorakeisia kerrostumia on Jännevirran ympäristössä. Koko maa-alasta saven osuus on noin 9 %, hiesun 7 % ja samoin hienon hiedan 7 %. Jäätikköjokien sulamisvesien kuljettama hienoin aines kerrostui mannerjäätikön edessä syvään veteen savi- ja hiesukerrostumiksi. Keväällä ja kesällä kerrostunut aines oli hiesuista ja talvella kerrostunut savista. Näin syntyi vuosikerrallinen eli lustorakenne. Mitä kauemmaksi mannerjäätikkö peräytyi sitä ohutlustoisemmaksi ja lopulta tasalaatuiseksi savi muuttui. Maankohoamisen myötä veden syvyys pieneni. Savi- ja hiesukerrostumat alkoivat kulua aallokon vaikutuksesta. Veteen liettynyt aines kerrostui uudelleen syvemmille vesialueille täyttäen ja tasoittaen syvänteitä. Maankohoamisen ja Suursaimaavaiheen päättymisen myötä
7 saven täyttämät ja tasoittamat syvänteetkin nousivat vedenpinnan yläpuolelle. Alueen järvien syvänteissä kerrostuminen jatkuu edelleen. Vanhat savi- ja hiesukerrostumat ovat peittyneet nuoremmilla, nykyisin kerrostuvilla liejupitoisilla kerrostumilla. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jouko Saarelainen) Turvekerrostumat Kartta-alueen maa-alasta on yli metrin paksuisten soiden osuus vain 1,7 %. Alle metrin syvyisiä matalia soita on myös erittäin vähän, vain 0,7 % maa-alasta. Alueen kaikki suot ovat ravinteisia saraturvesoita (Ct). Suot sijaitsevat mäkien välisissä painanteissa ja laaksoissa, alavilla alueilla, jotka ovat kosteudeltaan sopivia soiden kehitykselle. Soiden koko ja muoto vaihtelevat kallioperän ja maapeitteen pinnanmuotojen mukaisesti. Niissä olevan turpeen paksuus voi olla paikoitellen suuri maaston jyrkkäpiirteisyyden takia. Suotyypeiltään alueen suot ovat pääasiassa korpia ja rämeitä sekä ojitusten muuttamana näiden ojikoita ja muuttumia. Osa soista on raivattu aikoinaan myös pelloksi. Nykyisin soiden tärkein käyttömuoto on metsätalous. Alueen suot ovat valtaosin syntyneet mineraalimaiden soistumina sekä lampien umpeenkasvuna. Kosteissa ja märissä painanteissa alkoi kasvaa suokasvillisuutta, joka muodostui vähitellen turpeeksi. Jyrkähköjen maastopiirteiden takia suot eivät ole levittäytyneet laajalle, vaan ovat täyttäneet vain painannealueet. Lampien umpeenkasvuna kehittyneitä soita on esimerkiksi itäosassa ja aivan kartta-alueen keskiosassa. POHJAVESI (Jouko Saarelainen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sadevesi ja lumien sulamisvesi suotautuvat maahan ja muodostavat vedellä kyllästetyn pohjavesikerroksen. Sen pinta myötäilee loivasti maanpinnan muotoja ja on moreenimaalajien alueella yleensä vain muutaman metrin syvyydessä. Pohjavettä varastoituu parhaiten paksuihin, karkearakeisiin muodostumiin, vettä läpäiseviin maakerroksiin sekä kallioperän ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjavesi virtaa muodostumissa niiden sisäisen rakenteen ja kallion pinnan ohjaamana ja purkautuu muodostuman ympäristön vesistöihin ja lähteisiin tai suotautuu turvekerrostumiin. Kartta-alueen moreenikerrostumat ovat tiiviytensä ja korkean hienoainespitoisuutensa takia huonosti vettä johtavia. Näin ollen olosuhteet niissä runsaan ja hyvälaatuisen pohjaveden muodostumiselle ovat huonot. Yksittäisten talouksien käyttöön pohjavettä on kuitenkin saatavissa riittävästi koko alueella. Kartta-alueen parhainta pohjaveden muodostumis- ja varastoitumisaluetta on alueen läpi Jänneniemeltä Vaittilansaarelle kulkevan harjun alue. Siinä muodostuu sadannasta yli 1 000 m 3 hyvälaatuista pohjavettä vuorokaudessa. Lisäksi rantaimeytyminen mahdollistaa suurempienkin pohjavesimäärien pumppaamisen harjusta. Pohjaveden laatu Geologian tutkimuskeskus on tutkinut alueelta kahden kaivon vesinäytteet. Kaivot sijaitsevat kaakkoisosassa Kerimäellä lähdekaivo (kartalla tunnus 541) ja Jännevirralla Taavettilassa porakaivo (kartalla tunnus 561). Vesinäytteet täyttävät varsin hyvin käyttövedelle asetetut vaatimukset. Vain lähdekaivon vesi on hieman hapanta.
8 KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. (toim.) 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1 000 000. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Salonen, Veli-Pekka; Eronen, Matti; Saarnisto, Matti 2002. Käytännön maaperägeologia. Kirja-Aurora. Turku, 237 s. Äikäs, O. (2000). Suomen geologinen kartta. Kallioperäkartta, lehti 3333 Juankoski 1:100 000. Geologian tutkimuskeskus.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2003 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2003 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi myös katsella internetin kautta osoitteessa http://geokartta.gsf.fi. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Espoon yksikkö PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 www.gsf.fi Kuopion yksikkö PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Rovaniemen yksikkö PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14