Eläkeliiton XIV Liittokokous Oulu 12.6. 2003 Elävässä kuvassa Tekstit: 1. Moos. 11:1-9, 1. Kor. 12: 1-11, Joh. 6: 44-47 Graduaali: Kosketa minua Henki (VK 125) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Hyvä eläkeliiton väki! Helluntai helig dag, pyhä päivä on tämän juhlamme aihe. En aio niinkään puhua viime sunnuntaina vietetystä helluntaista, sanomansa puolesta kirkkovuoden tärkeimpiin juhliin kuuluvasta päivästä, vaan palata sen syyn juurelle, jonka johdosta me olemme nyt yhdessä, nauttimassa Jumalan Sanan ehtymättömiä aarteita. Ilman helluntaita, päivää jolloin kirkko syntyi, me emme olisi tässä. Ilman Pyhän Hengen antamaa koskettavaa ja valaisevaa rohkaisua me emme näkisi aihetta tähän juhlaan. Helluntai on siksi juhlamme aihe, sen juuri ja innostava syy. Helluntai on pyhä päivä juuri siksi, että siinä terävästi paljastuu sanoin kuvaamaton Pyhän Hengen välittävä toiminta. Lähelle tulevana sanomana Henki avaa mielemme ja silmämme näkemään pääsiäisen ihmeen riemullisen totena. Pyhän Hengen päivänä Kristusta viestittävä kielikuvaa käyttääkseni - projektori saa eteensä kirkastavan linssin, joka levittää pääsiäisen Kristus-sanoman koko maailman valkokankaalle. On hankala yrittää ymmärtää, mitä kosketus puhtaan jumalalliseen sanoman virtaan on ensikokijoilleen merkinnyt. Vain jollakin perustavan kokemuksen tasolla voimme yrittää saavuttaa kuvan siitä, mitä ensimmäisen helluntain liekkeinä leimahteleva, alas laskeutuva
2 Pyhän Hengen ilmitulo ja sen myötä vyörynyt uusien tapahtumien ketju on pitänyt sisällään. Uskoakseni se tunne on ollut kattava pohjaton hämmästys (vrt. Ap.t. 2:6): Mitä tämä on? Olenko minä nyt osallinen, onko tämä leimuava ilon sanoiksi purkautuva tunne osa minua? Silmäluomet ovat auki - rekisteröiden edessä näkyvien tapahtumien piirteitä, mutta yhtäkkiä katse kohdistuu muualle ei fyysisesti alas tai sivuun, vaan jonnekin taakse, omaan maailmaan. Jokin sisäinen muuttuu, ja samalla oivalletaan jotain. Olen keskellä. Tämä loimun tanssi ja sisäisesti lämmittävä palo kertovat sen: olen osallinen. Minun ja sen sanoman, jonka silmäni tavoittavat, välillä on meidät sisäänsä sulkeva suhde. Yritän ymmärtää, millainen tämä kokemus on ollut. Se on hankalaa, mutta kenties sitä voi yrittää avata jollain meille läheisemmällä kokemuksella. Helluntaina koettu on saattanut muistuttaa jollain tasolla kokemusta elokuvissa käymisestä: silmien tavoittama loimotus kertoisi tästä. Elävän kuvan tullessa Suomeen kokemus osallisuudesta oli hämmentävä. Ajan ja paikan raja murtui auki kun silmieni kautta osallistuin edessä näkyvän valon loimun välityksellä tässä ja nyt jollain tapaa toiseen maailmaan. Sisäistä hämmästystä ei sen kokeneiden mukaan laimentanut edes sanallisen äänen puuttuminen olivathan ensimmäiset elokuvat mykkiä elokuvia. Mykäksi sanotut elokuvat eivät kuitenkaan varsinaisesti ole mykkiä: ne eivät ole tyhjiä ja sanattomia niiden mykkien epäjumalien lailla joista apostoli Paavali puhuu päivän tekstissä (1. Kor. 12:2) vaan ne välittivät meille viestin tavalla, joka oli valkokankaalla silmin ja musiikkina korvin kuultavissa. Tämä viesti on se tekijä, joka yhdistää. Viesti tekee osalliseksi. Mutta mikä oli elokuvan viesti? Helluntai levittää pääsiäisen Kristus-sanoman maailman valkokankaalle. Näin tapahtui miltei kaksi vuosituhatta sitten, mutta myös helluntain tienoilla vuonna 1900 (27.5.1900). Ensimmäinen Suomessa esitetty kertomuselokuva (15 min.) oli aiheeltaan juuri kuinka sattuikaan -Jeesusta käsittelevä. Kristus itse on viesti. Miltä on mahtanut tuntua noista katsojista, jotka kokevat maailmansa mullistuksen elokuvan myötä? Kokemus on varmasti ollut samankaltainen kuin ensimmäistä helluntaita vietettäessä. Olen osallinen; tässä on Kristus ja minä ja siteenämme Pyhän Hengen virta. Tästä syntyy varsinainen elävä kuva.
3 Näin maailman valkokankaan katsominen johtaa yhteyteen Kristuksessa. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: Jokainen, joka on kuunnellut Isää ja ottanut vastaan hänen opetuksensa, tulee minun luokseni. Kuuleminen voi joskus olla näkemistä. Elämä virtaa osallisuudesta Kristukseen. Kristus, Sana, Jumalan Poika minua vastapäätä on kuvana kuin katsoisi tulvivaan elämän lähteeseen. Isä luo kaiken Sanan kautta Hengessä (Athanasios), myös minut. Näin luova Jumalan Sana heijastuu kaikkeen siihen mitä tavoitamme: sana on sanottu ja se kaikuu luomakunnassa. Se, minkä silmin, korvin ja käsin tavoitamme, on Jumalan luomisen sana, joka kaikuen kajahtaa (lat. resonare) maailmassa. Runoilijan esittämään kysymykseen Soiko maapallon liikkeessä fuuga hiljainen? on vastaus selvä: luomisen musiikki tunkeutuu aisteihimme jokaisella hengenvedolla ja sydämen lyönnillä. Tämän Jumalan kaikissa luomisteoissa soivan kohinan voi kuulla myös näkemällä. Ja niin tehdäänkin. Tämä on se sama Sana ja yksi kieli, jota koko maailma käyttää (vrt. 1. Moos. 11:1). Jo ollessamme kielimme olemassaolollamme Kristuksesta, elämän lahjasta ja siihen osallisuudesta. Samoin kuin Pyhä Henki yhdistää Kristuksessa kaikki kastetut yhdeksi ruumiiksi, tulemme jo syntymässämme yhdistetyksi elämän lahjaan. Jokainen päivämme on siksi pyhä. Tätä on mahdollisuus vielä terävöittää. Hengestä puhuttaessa mieleen helposti nousee ajatus hengittämisestä ja ihmishengestä. Se, mikä minussa on elämän sykkivä virtalähde, minuuteni elämänvoiman ydin, voidaan ilmaista samalla sanalla: henki. Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento. (1. Moos. 2:7) Se, mikä minussa on elävää, on Jumalan lahjoittama elävöittävä Henki. Hengitykseni on siksi Jumalan hengittämistä minussa. Vain Hengessä olemme vahvoja, vain Hengessä olemme hengissä ja lämpöisiä. Vain Pyhän Hengen välityksellä laskeutuu jo taivas keskuuteemme, ja saa meidät näkemällä kuulemaan ne lahjat, joita olemme hengissä pysymiseksemme saaneet. Usko ei siksi pohjimmiltaan ole meidän osallistumistamme vaan osallisuuttamme Kristukseen. Hän antaa, me saamme. Me saamme lahjoja, mutta myös kutsun. Kristus kutsuu yhdenkaltaisuuteen itsensä kanssa tavalla, joka ei vaadi vaan antaa. Vai miltä tuntuu laulun
4 sanoiksi kiteytyvä kokemus: Rakastit minua kuin täydellistä, et vaatinut minulta mitään. Tästä erikoisen yhteyden kokemuksesta syntyy uutta. Elämä synnyttää elämää. Se, mikä joskus ilmaistaan tehtävänä tai tahtona, paljastuukin nyt omaksi halukseni jakaa saamaani lahjaa. Rakastan, koska olen rakastettu, enkä vain suorita Jumalan antamaa rakastamisen, uskomisen ja toivomisen ulkokohtaiseksi jäävää tehtävää. Tämä tehtävä on jo edeltä tuomittu epäonnistumaan, kun pyrkimyksessäni elämän lahjan vaalimiseen ja Jumalan rakkauden kokemuksen varassa toimimiseen voin sen sijaan kasvaa. Pyhällä Hengellä täyttyminen on pysyvää liikettä, virtaavaa läsnäoloa. Se on jatkuvasti uudistuva tapahtuma, joka ei tässä elämässä tule koskaan valmiiksi. Kaiken taustalla on kuitenkin osallisuus saan olla kasvamassa ja valmistumassa. Tässä elämän antamisen virrassa uudistuu suhteemme Herraan Kristukseen ja lisääntyy rakkaus kaikkia lähimmäisiämme kohtaan. Kun Kristus saa enemmän tilaa meissä, voi hänen rakkautensa myös virrata kauttamme muihin ihmisiin. Tämän me maailmassa olevat tiedämme kauniiksi kuvaksi mahdollisuuksista, jotka ovat ulottuvillamme, mutta kuitenkin kaukana. Olemme usein kuin kalaisan joen lähellä, jossa läpitunkematon risukko estää meitä näkemästä virran läsnäoloa ja sen kauneutta, hiljentäen jopa sen äänet vaimeiksi, emmekä siksi osaa valmistautua lähimmäisiämme ravitsevaa elämän ongintaa varten. Olemme ihmisinä usein epätietoisia suunnasta ja tarkoituksesta, hiljaisia luottamuksessa ja sokeita peloissamme. Siksi on tarpeen pyytää: Kosketa! Rohkaise! Valaise! Poista silmiemme edestä verhot, jotka estävät maailman valkokankaan katsomista! Pyhän Hengen raivaavan työn voimasta kastettu voi kasvaa mahdollisuudessa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään. Meillä on mahdollisuus tehdä maailman valkokankaalla nähtävästä syvällisempi ja koskettavampi, jos tartumme tähän Hengen lahjaan. Aivan kuten jumalanpalveluksen aluksi lauletun suvivirren viidennessä säkeistössä iloitaan: Kun Henkes virvoituksen vain sielu saanut on, keväisen kaunistuksen se saa kuin Libanon. Henki synnyttää meihin päättymättömän kevään riemun, se yhdyttää meidät sellaisten kasvun virtojen äärelle, joista saamme iäksi tyydyttää janomme ja kaipuumme. Sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä. (Joh. 6:47) Siksi voimme riemuiten yhtyä lauluna purkautuvan rukouksen sanoihin: Anna seurakunnallesi Hengen päivä palava (esirukousvirsi 174). Se tarkoittaa
sellaisen päivän toivoa, jolloin usko tunnustetaan teoiksi muuttuvina sanoina, katsoen Kristuksen muotoa kasvoista kasvoihin. 5 Tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme. S Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.